|
Muut numerot |
English |
Suomeksi |
|
|
| |
|
| ||
|
| ||
|
| ||
|
| ||
|
|
2004 - No 1 special issue | |
|
| ||
|
| ||
|
|
| |
|
|
| |
|
|
|
2007 - No 2 erikoisnumero (K:n suojelu Suomessa) |
|
|
2007 - No 3 special issue | |
|
|
|
2008 - No 1 (suojelusuunnitelma 1. laitos) |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
2009 - No 2 (esite) | |
|
|
2009 - No 1 (plan 2. ed.) | |
|
|
Antti Haapanen
Kiljuhanhen tarhaus aloitettiin Suomessa kansalaisjärjestöjen ja valtiovallan yhteistyönä, kun 1980-luvulla oli käynyt selväksi, että laji muuten kuolee Suomesta sukupuuttoon, niin kuin sitten kävikin. Vuosituhannen vaihteessa kiljuhanhen palautushanke yksityistettiin eli jäi yksityisten hoidettavaksi. Kohta alkaa vuosi 2010.
15.10.2003 kolme kiljuhanhen suojelutarpeesta hyvin perillä olevaa henkilöä fil. fil.tri Ilkka Koivisto, prof. Martti Soikkeli ja tämän kirjoittaja lähettivät Ympäristöministeriölle kirjeen, jossa oltiin huolestuneita Suomen ja sen lähialueiden kiljuhanhista ja samalla todettiin Ruotsin tuntureille istutetun kannan kasvavan.
Kirjeessä annettiin tunnustus Suomen WWF:n kiljuhanhityöryhmän työlle, mutta perinteisten toimien ei uskottu tuottavan tulosta. Sen sijaan toivottiin lajin istuttamista Suomeenkin ja muuttosuunnan ohjaamista nykytekniikan keinoin lounaaseen vastakohtana jäännöskannan kaakkoon suuntautuvalle muutolle.
31.5.2004 Ympäristöministeriö vastasi kirjeen lähettäneille. Se torjui ajatuksen istutuksista. Päämääräksi asetettiin Norjan kannan tukeminen ja katsottiin, että tulee edelleen jatkaa ainoastaan WWF:n kiljuhanhityöryhmän organisoimia toimia. Lisäksi kirjeessä esitettiin, että tulisi järjestää laajapohjainen seminaari tulevan kymmenvuotiskauden tavoitteiden määrittämiseksi.
Mielenkiintoiseksi vastauksen tekee se, että kirje lähetettiin tiedoksi WWF:n kiljuhanhityöryhmälle, mutta ei Kiljuhanhen Ystävät ry:lle. Kirjeen lähettäjistä ei kukaan ollut tuolloin kummankaan yhdistyksen hallinnossa mukana.
Keväällä 2005 Kiljuhanhen Ystävät ry. ja ympäristöhallinto järjestivät Suomessa kansainvälisen kiljuhanhen suojelua koskevan seminaarin. Kokouksessa oli edustettuna 10 maata lajille tärkeistä valtioista ja useita kansainvälisiä järjestöjä.
Kokous oli yksimielinen siitä, että liiallinen metsästys on syynä vuosikymmeniä jatkuneelle Euraasian kiljuhanhikannan pienenemiselle. Sen sijaan tarvittavista toimenpiteistä oli huomattavaa erimielisyyttä. Kokouksessa aloitettiin kiljuhanhen kansainvälisen suojeluohjelman valmistus.
2.4.2005 heti kansainvälisen kokouksen jälkeen järjestettiin kansallinen kokous, jossa tuotiin esille mm. tarve turvata kiljuhanhen tarhaustaito. Tämä oli keskeinen yhdistystämme koskeva asia.
Kokous ei ollut mitenkään päättävä, vaan pöytäkirja luovutettiin osanottajille ja Ympäristöministeriölle. Lammilla pidetty kansallinen kokous ei johtanut suojeluohjelman laajapohjaiseen valmisteluun eikä siihen, että ympäristöhallinto olisi aloittanut Kiljuhanhen Ystävät ry:n tarhakannan tukemisen useista avustuspyynnöistä huolimatta. Tiedossa ei ole muitakaan kiljuhanhen tarhaustaidon säilyttämiseksi tehtyjä toimia paitsi ne, jotka hoidetaan ilman yhteiskunnan tukea yhdistyksen tarhalla.
Kiljuhanhen Ystävät ry teki 5.12.2006 kantelun oikeuskanslerille Ympäristöministeriön seuraavassa esitetyistä toimista, joiden yhdistys on katsonut olevan hyvän hallintotavan vastaisia ja suuresti toimintaamme haittaavia:
Oikeuskansleri teki asiasta päätöksen 29.5.2008. Siinä oikeuskansleri piti moitittavana, kun
Kiljuhanhen Ystävät ry ja Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitos hakivat keväällä 2006 sekä Lounais-Suomen että Uudenmaan ympäristökeskukselta lupaa saada edellen pyytää muutamia valkoposkihanhia muuttotutkimuksia varten 2006-2008.
Saimme luvan Lounais-Suomen ympäristökeskukselta, mutta Turun lintutieteellinen yhdistys ja Suomen luonnonsuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri valittivat luvasta Turun hallinto-oikeuteen. Oikeus hylkäsi valitukset päätöksessään 27.3.2007.
Turun lintutieteellinen yhdistys valitti hallinto-oikeuden päätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Se antoi päätöksensä 20.2.2009, jossa se toteaa: " Lausuminen asiassa esitetyistä vaatimuksista raukeaa jäljempänä perusteluista syistä, koska ympäristökeskuksen myöntämän poikkeuksen voimassaoloaika on päättynyt 31.12.2008."
Korkein hallinto-oikeus ei siis kumonnut Turun hallinto-oikeuden päätöstä.
Ympäristöministeriön viivyteltyä oman lausuntonsa antamisessa Uudenmaan ympäristökeskus antoi oman päätöksenä usean kiirehtimisen jälkeen vasta kahden vuoden päästä lupahakemuksesta eli 10.4.2008. Valitimme tästä päätöksestä Helsingin hallinto-oikeudelle. Lupahakemuksen vedimme pois, koska lupaa ei kuitenkaan enää olisi voitu käyttää, kun ratkaisua ei tullut vuoden 2008 aikana.
Ainoa voimaan jäänyt päätös tästä hankkeesta on Turun hallinto-oikeuden Kiljuhanhen Ystäville myönteinen päätös. Valkoposkihanhien pyydystysluvat olisi siis pitänyt myöntää.
Ympäristöministeriö on tehnyt päätöksen kiljuhanhen suojelusuunnitelmasta 2.3.2009. Asiakirjoista selviää, että suojelusuunnitelma on sellainen kuin BirdLife Suomi ry oli sen luovuttanut 27.2.2008 Ympäristöministeriölle. Kiljuhanhen Ystävät ry. on tehnyt 26.3.2009 asiasta kantelun oikeuskanslerille, koska ministeriö ei ollut kuullut asiasta niitä, joiden etua asia saattaa koskea. Päätös on ristiriidassa ns. Århusin sopimuksen, hallintolain ja viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain (8.4.2005/200) kanssa. Yhdistys on pyytänyt, että oikeuskansleri keskeyttää suojeluohjelman toteuttamisen, kunnes suojeluohjelman oikeudellinen asema on selvitetty ja saatettu lainsäädännön mukaiseksi. Ympäristöministeriön vastineessa sanotaan, että ohjeen normaalia voimaansaattamismenettelyä ei tarvittu, koska suojeluohjelma ei olekaan ohje, vaan pelkkä suunnitelma, joka ei sido ketään. (Ohjelmassa lukee: "Tätä kaikki noudattakoot!")
Kiljuhanhen Ystävät ry. on lähettänyt 20.4.2009 kirjeen Ympäristöministeriölle, jossa se toteaa, että ministeriön tekemä päätös 2.3.2009 kiljuhanhen suojeluohjelmasta on puutteellisesti valmisteltu ja päätöksen tieteelliset lähtökohdat ovat epäselvät, puutteelliset ja virheellisetkin. Sen vuoksi yhdistys esittää, että kiljuhanhen suojelusuunnitelman uudellenvalmistelua varten asetettaisiin työryhmä, jossa kaikki osapuolet ovat edustettuna ja valmistelun lähtökohdaksi otetaan kiljuhanhen palauttaminen Suomeen pesimälinnuksi.
Lapin Ympäristökeskus on myöntänyt metsästäjille luvan Lappiin istutettujen kiljuhanhien eliminoimiseen. Ympäristöministeriö ei ole ottanut kantaa tappamista vastaan Suomen kiljuhanhien pelastamiseksi tältä uudelta uhalta.
Joudumme siis jatkamaan kärsivällistä valistustyötä vielä jonkun aikaa ennen kuin kiljuhanhen palauttamisesta ottaa vastuun se, jolle asia kuuluu, nimittäin valtiovalta.
Erkki Kellomäki ja Lauri Kahanpää
Olemme koonneet kymmenen vuoden kiljuhanhihavinnot julkisista aineistoista ja merkinneet ne vuodenaikojen mukaan värittettyinä oheiseen karttaan. Tarkka luettelo löytyy yhdistyksen havaintosivulta.
Suomen keväiset ja syksyiset kiljuhanhihavainnot vuosilta 2000-2009 Melkein kaikki Suomen kiljuhanhihavainnot ovat kevätmuuton aikaisia ja keskittyvät Oulun seudulle, jossa on nähty toukokuussa keskimäärin 15 kiljuhanhea. Nämä muuttavat Norjaan Porsanginvuonon levähdysalueen kautta. Silloin tällöin on näistä yksittäisiä nähty Vaasan ja Porin seudulla. Samaan ryhmään kuulunevat kaksi muuttoajan havaintoa Inarin-Utsjoen alueelta. Suomenlahden itäosassa lentää lähes vuosittain yksinäisiä kiljuhanhia muiden hanhien kanssa itään. Nämä linnut voivat tuskin kuulua muuhuun kuin Venäjällä pesivään, vanhalla alueella Saksassa talvehtivaan kantaan.
Syysmuuton kuvio on erilainen kuin kevätmuutto. Mitään parvia ei ole nähty Oulun seudulla eikä muuallakaan. Hajanaiset havainnot ympäri Suomen eteläpuoliskoa kertovat yksittäisten venäläislintujen muuttamisesta läntiseen suuntaan, usein muiden hanhilajien parvissa. Oman lukunsa muodostavat Helsingin metropolialueella pitkäänkin viipyneet yksilöt. Hoidetut puisto- ja golfnurmikot ovat tunnetusti ihanteellista ruokamaita ja äärimmäisen turvallisia muille hanhilajeille, miksi siis eivät kiljukkaillekin. Ruotsista sama ilmiö tunnetaan hyvin: Hudiksvallin kaupunginpuisto on vakiintunut syysmuuton levähdyspaikka.
Kesähavintoja on tässä aineistossa vain muutamia. Parista etelä-Suomen linnusta oli havaintoja pitkin kesää, mikä osoittaa, että kiljuhanhi tulee toimeen eteläiselläkin ruokavaliolla. Toisaalta yksikään niistä ei palannut seuraavana kesänä. Uusin havainto on Lapista: Kesäkuussa 2009 nähtiin Enontekiöllä peräti viiden kiljuhanhen parvi. Nämä linnut voivat hyvinkin edellisen vuoden poikue - siis istuttamiemme lintujen jälkeläisiä.
Lauri Kahanpää (aineisto LWfG Life project)
Norjan kiljuhanhien muutosta ja kannan kehityksestä oli seikkaperäinen juttu lehtemme numerossa 2008/2. Muistamme, että kesä 2007 oli pesinnälle hyvä ja 2008 huono. Hyvän ja huonon vuoden välisellä erolla ei tosin ole suurta merkitystä, sillä keväällä ei muuttomatkalta kummassakaan tapauksessa palannut montakaan nuorta lintua. Syksyllä 2007 Porsangin vuonolta lähti 66 kiljuhanhea joista vähintään 28 nuoria. Nuorista 8 löydettiin talvehtimisalueelta Kreikasta ja keväällä 2008 nähtiin enää 6 Norjassa asti. Vuoden 2008 syksyllä 40 lähtijästä oli 13 nuorta. Vuoden 2009 alussa ei ollut tiedossa yhtään kesän 2008 norjalaispoikasen olinpaikkaa.
Talvella Kreikassa oli parhaimmillaan 45 kiljuhanhea, joukossa 4 nuoren poikue, joka myöhemmin katosi. Kiljuhanhet pysyivät tällä kertaa Kerkini-järvellä eikä yhtään nähty Evros-joen suistossa. Samaan aikaan Unkarissa ja Itävallassa oleskeli tosin 25 kiljuhanhea, joukossa 5 nuorta, mutta nämä linnut olivat peräisin Venäjältä, sillä ne nähtiin eri paikassa kuin yleensä ja joukossa oli myös ulkonäöltään poikkeavia yksilöitä. Sama koskee pitkin talvea Bulgariassa, Puolassa ja Saksassa tehtyjä hajanaisia kiljuhanhihavaintoja.
Maaliskuussa kiljuhanhet siirtyivät Kreikasta Unkariin ja parvi selvisi Hortobágyn levähdysalueelle, jossa todettiin kahden aikuisen (4%) jääneen matkalle.
Unkarin Hortobagyn keväiset kiljuhanhihavainnot Huhtikuussa jatkui matka Norjan suuntaan. Virossa nähtiin keväällä 23 kiljuhanhea Tahun alueella Noarootsissa ja muutamia lisää Haeskan niityillä, yhteensä ehkä 30 lintua.
Suomessa lepäili toukokuun Siikajoella 21 kiljuhanhen parvi, jossa 3 nuorta ja samaan aikaan Hailuodossakin pari lintua. Kokonaisarvio nousee Suomessakin 30 yksilöön. On ilmeistä, että melkein kaikki Norjan kiljuhanhet ovat keväällä 2009 pitkästä aikaa lepäilleet Suomessa.
Oulun seudun keväiset kiljuhanhihavainnot Tärkeät keväthavainnot Porsanginvuonon kerääntymisalueelta puuttuvat vuodelta 2009, mutta syksyllä sinne kerääntyi vain noin puolet edellisvuotisesta määrästä, 23 yksilöä, joista kolmessa poikueessa yhteensä 10 nuorta ja 13 aikuista. Mahdollisesti itään sulkimaan lentäneistä poikasettomista kiljuhanhista ei ole tietoa.
Norjan syksyiset kiljuhanhihavainnot
Norjan ja Ruotsin kannan poikastuotto Norjassa elokuussa havaitut sentään saapuivat ehjin nahoin Unkariin Hortobágyn levähdysalueelle lokakuun alussa, vain yksi oli jäänyt matkalle.
Vuoden 2009 kallistuessa kohti loppuaan norjalaisperäisiä kiljuhanhia on taas Kreikassa. Laskennassa on ollut hieman tulvan aiheuttamia vaikeuksia, mutta alustavat tiedot kertovat 25-35 yksilöstä. Joukossa on siis muitakin lintuja kuin ne, joita on voitu hyvin seurata Norjasta asti.
Kerkini-järven keskitalven kiljuhanhihavainnot
Åke Andersson
Hej
Vi hade många ungkullar i fjällen när vi inventerade. Summa 11 stycken med över 30 ungar. Det bästa resultatet någonsin. Hittills har fem kullar med sammanlagt 16 ungfåglar kommit till Hudiksvall. Vi hoppas att flera kommer. I Hudiksvall finns nu 71 fjällgäss (16 ungfåglar) och i Sundsvall ca 30 stycken (ingen har granskat dem för att få fram hur många som är ungfåglar). Bland annat har en hona som är 14 år (färgmärkt = utsatt) fått fram 4 ungar.
Vi har 10 nya ungfåglar på gång i Moskva.
Kommer du/ni till mötet på Nordens Ark och/eller till gåskonferensen i Skåne?
Bästa hälsningar.
Åke
Hei
Meillä oli monta poikuetta tunturissa, kun inventoimme. Kaikkiaan 11 kappaletta ja yli 30 poikasta. Kaikkien aikojen paras tulos! Tähän mennessä poikueista on viisi ja nuorista linnuista 16 ilmestynyt Hudiksvalliin [syyslevähdysniitylle kaupungin puistoon, suom. huom.] Toivottavsti tulee vielä lisää. Juuri nyt on Hudiksvallissa 71 kiljuhanhea, niiden joukossa nuo 16 nuorta. Samanaikaisesti on Sundsvallissa 30 kappaletta, mutta niistä kukaan ei ole ehtinyt laskemaan nuorten osuutta. Sen vain tiedän, että yhdellä värirengastetulla eli alun perin istutetulla naaraalla on ikää jo 14 vuotta ja taas 4 poikasta.
Meillä on 10 uutta nuorta lintua tulossa Moskovasta.
Tuletteko Nordens Arkin tapaamiseen [edustamaan Suomea virallisessa yhteydessä, suom. huom.] ja/tai Skånen hanhikonferenssiin?
Parhain terveisin.
Åke
koonnut Lauri Kahanpää
Ruotsissa istutus keskeytettiin vuonna 1998, mutta vapaa kanta jatkaa kasvuaan.
Lauri Kahanpää (Aineisto Vladimir Morozov, E.E. Syroechkovsky Jr., Konstantin Litvin ja Oleg Mineev)
Kuolan niemimaan ja Uralin välisellä Suomea suuremmalla alueella pesii kiljuhanhia, mutta ei tiedetä tarkasti kuinka paljon. Asiaan tuli huolestuttavaa lisävalaistusta GOOSE 2009 -konferenssissa. Mielenkiintoinen on tieto, jonka mukaan Uralin rinteillä pesii noin 200 kevätparia, yli puolet Eurooppan puoleisen Venäjän kiljuhanhista. Alueelta on vuosittain pyydystetty 10 kiljuhanhen poikasta Ruotsin istutusohjelmaa varten. Toiminta on siis puolessa vuosikymmenessä pienentänyt tätä äärimmäisen uhanalaista kantaa 40 syyslinnulla eli 10 kevätparilla, joka on vuosittain yli 1%. Samoja lintuja on istutuksia varten saatavissa entisen DDR:n eläintarhoista. Mitähän kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN tästä arvelee?
Kiljuhanhen nykyistä levinneisyyttä kuvaavissa kartoissa on yleensä merkittynä Norjaan 20 kevätparia eli runsaat 40 aikuista lintua, Kuolan niemimaalle vaihtelevasti 15-50 kevätparia, Petsora-joen länsipuolelle 100-200 paria ja Petsoralta Uralille noin 300-400 kevätparia. On aika päivittää nämä tiedot: Kuolaan alle 10, Vienan mereltä Petsoralle yhteensä ehkä 50 ja Petsoralta Uralille 150-250 kevätparia.
Kiljuhanhen länsi-Euraasialisen kannan pesimäalueet 2000-2005 Morozovin ja Litvinin mukaan.
Kuola
Kuolasta ei kuulu mitään uutta. Eikä ihme; paikallisten asukkaiden tekemistä havainnoista ei ennenkään ole ilmoitettu eikä uusia etsintäretkiä Suomesta Kuolaan ole tehty. Tärkeämpää onkin, että ei ole havaittu minkäänlaista kiljuhanhen muuttoa Itämeren alueelta Kuolan suuntaan eikä sieltä tänne. Myöskään Venäjän Karjalasta, esimerkiksi Aunuksesta ei ole kuulunut mitään suoraan pohjoiseen muuttavista kiljuhanhista, vaikka sen 20 000 hehtaarin pelloilla keväisin ruokailee kymmeniä tuhansia hanhia, joukossa kiljuhanhia, ja niitä tarkkaillaan ammattimaisesti.
Syksyisin Norjan kiljuhanhet muuttavat itään levähtäen Kaninin niemimaalla. Ainoa yli 10 lintua tuottanut laskenta on tehty vuonna 1998. Silloin Kaninilla oli noin sata lintua, mutta Norjassa oli ollut yhteensä vain noin 80. Enemmistö Kaninin kiljuhanhista on nähtävästi tullut Norjasta, vain muutama todennäköisesti Kuolasta.
Kaikenkaikkiaan ei siis ole mitään syytä uskoa, että Kuolassa pesisi ainakaan enemmän kiljuhanhia kuin Norjassa.
Petsora-joen länsipuolisella eli Malozemelskajan avoimella ja pensastundralla arvioitiin näihin asti pesivän toistasataa kiljuhanhiparia. Arviot perustuivat O. Mineevin sinänsä huolellisiin kenttätutkimuksiin, jotka kuitenkin luonnollisista syistä saattoivat kattaa vain hyvin pienen osan kiljuhanhelle sopivasta elinympäristöstä. Toisessa paikassa nähtiin kesäkuussa 1999 47 kiljuhanhea, toisessa varmistettiin samana vuonna neljä poikuetta. Myöhemmin löytyi kolmas alue, jossa oli muutama pesintä. On tainnut käydä niin, että Mineev on sattumalta osunut tihentymiin ja päätellyt kannan jatkuvan yhtä taajana lajemmallekin alueelle, jolla kiljuhanhia ei todellisuudessa pesikään. Mineevin 2009 esittämän raportin mukaan kiljuhanhia pesii enää "optimaalisissa habitaateissa". Näin varmaan on. Vuosina 2008 ja 2009 Vladimir Morozovin ja Konstantin Litvinin tarkastivat 225 neliökilometrin alueen, jolta oli 1999 ilmoitettu havaitun 4 pesintää ja 199 yksilöä ja arvioitu kokonaismääräksi 1000-1500. Sieltä löytyi 2008 vain yksi pesivä pari eikä 2009 enää yhtään, vaikka etsintäretkikunnat edustavat alan ehdotonta huippua.
Petsora-joen itäpuolella Bolshezemelskajan tundralla Bolshaja Rogovaja-joen laaksossa, Usa- joen laaksossa ja Uralin alimmilla rinteillä etsittiin vuonna 1999 kiljuhanhen uusia pesimäalueita ja tarkastettiin vanhoja. Uusia alueita ei löytynyt ja alavilla mailla pesinnät näyttivät epäonnistuneen, jos niitä oli ollutkaan, sillä havaitut 21 lintua hävisivät muutolle jo heinäkuun puolivälissä.
Bolshaja Rogavaja joen laakson kiljuhanhihavainnot Morozovin mukaan. Vain Uralin rinteillä todettin vielä liki yhtä elinvoimainen kanta kuin 1980-luvulla. V. 2000, 2001 ja 2004 ja uudelleen parina viime vuonna tehtiin varmistusetsinnät. Näissä uusintatutkimuksissa on todettu tilanteen säilyneen ennallaan: kiljuhanhia pesii edelleen Uralin pohjoispään alarinteillä. Morozovin arvio Euroopan puoleisen Venäjän kiljuhanhien määrästä syksyllä pesimäkauden päättyessä on hieman alle 800 yksilöä, mikä vastaa noin 200-300 pesivää paria.
Uralin pohjoisten rinteiden kiljuhanhihavainnot Morozovin mukaan. Alueelta on 2006-2009 pyydystetty yhteensä 40 kiljuhanhen poikasta Ruotsin istutusohjelmaa varten. Vaikka poikasia on vaikea löytää ja saada kiinni, ei ole otettu munia, sillä puoliksi haudottuna ne vahingoittuvat. Lisäksi kustakin poikueesta on pyydystetty enintään kaksi poikasta. Pyydystämistä ei jatkettane lähivuosina, sillä se on kovin kallista, mitattinpa kustannuksia ruplina tai Euroopan menettäminä luonnonvaraisina kiljuhanhina.
Aasian puoli
Aasian länsipuoliskon kiljuhanhet kerääntyvät syksyisin Kasaksataniin Kostanain alueen järvialueelle, jossa niitä voi yrittää laskea. (Ks. Kahanpää & Jerohov, Kiljuhanhen Ystävä 2007 No 4.) Lasketut määrät vaihtelevat välillä 500-21.000. Erot johtuvat sekä Siperian kiljuhanhien pesimämenestyksen vaihteluista että ennen kaikkea säätilan ja vesimäärien vaihteluista. Oma osuutensa on havaintointensiteetilläkin. Oheisen diagramman tiedot ovat peräisin vuosittain samalta (Jerohovin) havaintoryhmältä Kostanain alueelta. Vuonna 2008 Kasakstanin hanhia on laskenut myös toinen havaintoryhmä, jonka arvio Kostanin alueella oli 7200 yksilöä, mutta joka lisäksi löysi uuden alueen Alykolin, jolla arvioitiin olevan peräti 13 600 yksilöä. (Rozenfeld et al. Painossa. Ilmestyy 2010.) Uusi alue saattaa muuttaa arviota maailman kokonaiskannan suuruudesta, mutta ei tietenkään sen kehityksen suunnasta.
Kostanain järvialueella Kasakstanissa laskettujen kiljuhanhien määrät vaihtelevat säätilan mukaan melkoisesti. (Data Sergei Jerohov, GOOSE 2009) Suuren hajonnan takia pitkäaikaisseuranta Kasakstanissa on vaikeaa tulkita. Jerohovin mukaan kiljuhanhi vähenee Kasakstanissakin, jossa niitä ammutaan vuosittain pari tuhatta eli selvästi enemmän kuin niiden osuus valko-otsaisista hanhista edellyttäisi. Syyt liittyvät lintujen käyttäytymiseen. Morozovin pesimäalueilla tekemiin kenttätutkimuksiin perustuva arvio on, että vuonna 2008 on voinut olla aikaisempaa enemmän kiljuhahia, mutta olipa tai ei, niin tällaisen ei pitäisi tuudittaa meitä optimismin harhaan. Vuosi 2009 oli ainakin pohjoisella Uralilla huonompi pesimävuosi kuin 2008. Odotamme kiinnostuneina vuoden 2009 laskentatietoja Kasakstanista.
V.V. Morozov, E.E. Syroechkovsky Jr. : Lesser White-fronted goose at the turn of the millenium. Casarca Supplement 1. 2005. p. 91-138.
S. Jerohovin, O. Mineevin, V. Morozovin, ja S Rozenfeldin esitelmät ja niiden tiivistelmät GOOSE 2009-konferenssin aineistossa.
Pentti Alho
Tarhallamme syyssiivoukset saatiin tehtyä juuri ennen joulukuun pakkasia. Halliin kyllä tarvitaan vielä hiekkaa. Koska edellisenä vuonna koko laiduntarhan hiekkaa ei vaihdettu, hygienia oli jo ehtinyt huonontua. Lintujen selviytyminen korreloi selvästi hygienian kanssa. Tarhalla kiljuhanhien kanta ei ole kasvanut vuoden 2005 tappion (-50) jälkeen, vaan poikasia on saatu vähän ja ylimääräiset ovat menneet istutukseen. Lentoestepressuja on edelleen ylläpidettävä ja uusittava, koska törmäyskuolemia yhä sattuu. Siipisulkien toispuoleisen leikkauksen kokeilu ei näytä parantaneen selviytymistä, mutta koeaineisto on vielä pieni. Kiljuhanhikasvatuksen tuottavuus on mukana koko projektin tietokonemallissa, joka osoittaa miten tärkeää on edelleen saada kuolleisuutta alenemaan ja poikasia lisää, jotta istutettavaa riittäisi.
Mahdollisuus saada Suomeen toinen tarha vaikuttaa epäuskottavalta, mutta Ranualta tai Ähtäristä voisi ainakin kysyä apua. Myös omalle tarhallemme tarvitaan joka tapauksesa apumies ensi kevään pesintäajaksi.
Nopein tapa saada lisää kiljuhanhia tarhallemme ja samalla parantaa kantamme geneettistä monimuotoisuuta on tuoda lintuja ulkomailta, lähinnä Saksasta, jossa on liki 80 entisen DDR:n aikana suoraan Venäjältä tuotua kiljuhanhea. Cottbusin eläintarhan johtaja Mario Wolff on luvannut näitä alkuperäisiä venäläislintuja meille, mutta lokakuussa 2009 niiden tuonti kariutui ihmisten sairastumisiin. Nyt samat linnut eivät enää ole saatavissa, vaan muissa tarhoissa. Ensi keväänä on luvassa uusi yritys. Tuodaan munia tai lintuja tai molempia.
Jyrki Patomäki
Kiljuhanhen kuoltua miltei sukupuuttoon Ruotsista sinne on siirtoistutuksin saatu aikaan yli 140 yksilön lisääntyvä kanta. Länsi- ja Keski-Euroopan vanhoilla kiljuhanhen talvehtimisseuduilla on tunnistettu Ruotsin uuden kiljuhanhikannan yksilöitä. Näitä näyttää talvehtivan eniten Hollannissa ja siellä on Ruotsista talvehtimaan tuleville kiljuhanhille perustettu virallinen suiojelualue, jota on alettu hyödyntää matkailunähtävyytenä. Vaikka Hämeenkosken tarhalta Suomen Lappiin on istutettu vasta viisi kertaa, täältä lähtenyt kiljuhanhen poikanen on värirenkaistaan tunnistettu seuraavana talvena Hollannissa.
Ruotsin onnistuneissa siirtoistutuksissa on käytetty hyväksi hanhenpoikasten voimakasta leimautumista sijaisemoon ja kotipaikkaan. Myös Hämeenkosken kiljuhanhitarhalla on tehty kiljuhanhi-istutuksia samalla menetelmällä: Luonnonvaraisesta valkoposkihanhen pesästä viedään munat hautomakoneeseen ja tilalle valkoposkihanhen luonnolliseen pesään asetetaan samanikäiset kiljuhanhen munat. Kuoriutuvat kiljuhanhenpoikaset leimautuvat valkoposkihanhiin eli pitävät niitä emoinaan. Sen jälkeen puolikesyt valkoposkiemot kiljunhanhipoikasineen
otetaan kiinni
ja tuodaan lintutarhalle, jossa poikaset sijaisemojensa hoidossa kasvatetaan lähes lentokykyisiksi
ja rengastetaan.
Sitten tarhalta viedään kiljuhanhen varttuneet poikaset valkoposkiemoineen istutuspaikalle Lappiin ja vapautetaan siellä luontoon.
Vaikka valkoposkihanhet tällöin joutuvat niille entuudestaan vieraalle seudulle liki tuhat kilometriä omasta pesimäpaikastaan, ne löytävät syksyn tullen tien entiselle talvehtimisalueelleen Hollantiin ja johdattavat sinne kiljuhanhipoikasensa. Keväällä poikaset palaavat Lappiin, mutta niiden sijaisemot palaavat vanhalle pesälleen.
Nuoret kiljuhanhet pariutuvat talvehtimisalueella . Sen jälkeen niin kauan kuin naaras elää, se palaa Lappiin ja tuo puolisonsa mukanaan sille seudulle, mistä se on istutuksensa jälkeen lähtenyt ensimmäiselle muuttomatkalleen. On paljon harvinaisempaa, että koiras johdattaa naarasta. Tämä hanhien leimautuminen seutuun, josta ne lähtevät ensimmäiselle muuttomatkalleen, on tärkeintä kiljuhanhen siirtoistutusten kannalta.
Koskaan ei sijaisemoina käytettyjen valkoposkihanhien ole todettu palanneen siirtoistutusseudulle, vaikka Ruotsissa istutuksia on tehty partinkymmenen vuoden aikana. Ne ovat aina seuraavana keväänä löytyneet entiseltä pesäpaikaltaan, Tukholman seudulta, mistä ne itse poikasina kauan sitten omien emojensa opastamina lähtivät ensimmäiselle muuttomatkalleen. Ruotsissa sama rengastettu valkoposkihanhinaaras on kuutena vuonna pesinyt Tukholman saaristossa samassa kohdassa, josta se joka kerta otettiin kiljuhanhen poikasten sijaisemoksi ja vapautettiin vasta istutusalueella Ruotsin tuntureilla. Hämeenkosken tarhallakin on jo yhtä naarasta Ruissalosta samalla tavalla kahtena vuonna käytetty kiljuhanhen poikasten sijaisemona. Tällä menetelmällä valkoposkihanhia ei leviä Lappiin. Kiljuhanhien istutustoimilla ei ole vaikutusta valkoposkihanhien, vaan ainoastaan kiljuhanhien runsastumiseen ja leviämiseen.
Jossain määrin istutusmenetelmä altistaa kiljuhanhen ja valkoposkihanhen sekaparien muodostumiseen. Koskaan tällaista sekaparia ei kuitenkaan ole tavattu Ruotsin siirtoistutusalueella, vaikka siellä suurinta osaa uudesta kiljuhanhikannasta päästään keväisin tarkkailemaan. Sekapareista on pesimäaikaisia havaintoja vain etelämpää Ruotsin itärannikolta.
Eri hanhilajien risteytymiä tunnetaan toisaalta muutenkin niin luonnosta kuin eläintarhoista. Nisäkkäiden ja lintujen lajiristeytymät eivät toisaalta ole lisääntymiskykyisiä erittäin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. (Vertaa hevosen ja aasin risteytymään eli muuliin. Kun sellainen sai varsan, se oli uutispommi). Risteytymät ja viimeistään niiden todella harvinaiset jälkeläiset ovat yleensä lisääntymiskyvyttömiä paitsi eri kromosomiston takia myös siksi, että kumpaankin emolajiin nähden erilainen pariutumiskäyttäytyminen estää niitä luonnossa pääsemästä edes yrittämään lisääntymistä. Haitta kiljuhanhen ja valkoposkihanhen sekapareista ja risteytymistä onkin vain siinä, että ne alentavat hiukan kiljuhanhi-istutusten tehoa. Se ei liene paha onglema, että valkoposkihanhien kannan liiallisena pidetty kasvukin samalla hivenen hidastuu.
Yli vuosisadan ajan kiljuhanhi on voimakkaasti taantunut. Pohjoismaiden tuhansia pareja käsittäneestä alkuperäispopulaatiosta on jäljellä vain muutama pesivä pari Norjan pohjoisosissa. Syynä lajin jakuvaan taantumiseen on pidetty suurta metsästyspainetta varsinkin itäisemmillä talvehtimisalueilla sekä erityisesti muuttoreiteillä, jotka kulkevat Venäjän kautta. Nuorten ja vanhojen kiljuhanhien määrät ja lukumääräsuhde on melko tarkkaan kyetty laskemaan jo vuosikausia. Norjan itään muutavalla kannalla nuorten lintujen kuolleisuus on hyvin suuri ja moninkertainen vanhoihin verraten. Siksi Norjan viimeiset kiljuhanhet ovat vuodesta toiseen samoja vanhoja kaiken kokeneita konkareita, taitavia pesijöitä. Niiden pesimätulos onkin hieman parempi kuin Ruotsin kasvavan kiljuhanhikannan. Ero johtuu siitä, että Ruotsissa pesivien lintujen joukossa on paljon nuoria, kokemattomia ensimmäisen tai toisen vuoden lintuja. Ne ovat vasta selvinneet ensimmäisistä muuttoretkistään kaikella kunnialla ja munivat ensimmäisiä kertojaan.
Ei ole mitään näyttöä siitä, että Ruotsin kiljuhanhien pesimisen onnistumista häiritsisi niiden monipuolinen tausta; nehän polveutuvat osin alkuperäisistä, osin istutetuista linnuista. Hieman monipuolistunut perimä lienee jopa edullinen, onhan monen muunkin lajin sisäsiittoiseksi käyneitä luonnonkannan rippeitä aikojen kuluessa menestyksellisesti vahvistettu eläintarhoista. Sekä Ruotsin että Hämeenkosken istutuskiljuhanhien alkuperä onkin useammasta eläintarhasta, mikä palauttaa geneettistä monimuotoisuutta. On odotettavissa, että maastossa syntyy ja valikoituu yhä paremmin istutusalueiden olosuhteisiin sopeuttavia geeniyhdistelmiä. Havainnot ja geenistön tutkimukset osoittavat, että näin on mitä ilmeisimmin jo alkanut tapahtuakin.
Toisaalta myös Norjan linnuille tulee uusia geenejä, sillä ne saavat talvehtimisalueillaan puolisoita Siperiasta. Myös näiden mukana tulevat geenit lisäävät monipuolisuutta, ja voisi luulla, että vanha luonnonmenetelmä tuottaisi hyviä yhdistelmiä. Tarkemmin ajatellen huomaa, että asia ei välttämättä olekaan näin. Siperian geeneistä voi hyvinkin tulla väärä pesintäaika, vietti tolkuttoman pitkään muttomatkakiertelyyn, kenties taito elää avarammassa maastossa tai muuta väärää taipumusta Lapin oloihin. Ennen harvinaistumistaan Pohjoismaiden kiljuhanhet kohtasivat talvehtimisalueillaan pääasiassa lähinaapureitaan ja idästä tuli sopivasti hiukan vierasta geeniä sekaan. Nykyinen voimakas geenivirta kauempaa idästä johtuu siitä, että talvehtimispaikoilla liki kaikki muut linnut ovat idästä. Virta voi olla niin voimakas, että Norjan kantaan ei enää valikoidu paikallisesti edullisimpia geenejä, kuten Ruotsissa tapahtuu.
Nuoret kiljuhanhet pesivät vain muutaman kilometrin etäisyydellä istutus- tai syntymäpaikastaan. Siksi kestää monia vuosikymmeniä tai vuosisatoja ennen kuin Ruotsista leviää kiljuhanhia Suomen puolelle. Näin ollen tarvitaan siirtoistutuksia kiljuhanhen palauttamiseksi myös Suomen Lapin linnustoon.
Sen jälkeen kun valkohäntäpeura tuotiin Suomeen, ei se lisääntynyt vuosikymmeniin, vaan tarvittiin uusia istutuksia ja niiden mukana uusia geenejä. Kun ne oli saatu, meni sittenkin vielä kauan aikaa ennenkuin luonnonvalinta liitti vähitellen vahingossa sattumien kautta eri yksilöiden erilaiset hyvät geenit samoihin yksilöihin, jotka sitä mukaa lisääntyivät yhä paremmin. Suomen oloissa pärjäämiseen ei vät riitä samat ominaisuudet kuin pärjäämiseen Kanadassa. Sopeutumisvaiheen jälkeen alkoi valkohäntäpeura levitä vauhdilla.
Antti Haapanen ja Lauri Kahanpää
Suomen kiljuhanhikannan täydennysistutuksia haittaa sijaisemoiksi sopivien valkoposkihanhien puute; sillä tarhalla on enää rajoitetusti ylijäämäemopareja, jotka tuntevat reitin Hollantiin. Kesällä 2009 kaksi kiljuhanheamme pesi sopivasti yhtäaikaa valkoposkihanhemme kanssa. Toisen epäonnistuttua huonon sään vuoksi saatiin lopulta liikkeelle yksi poikue. Istutus tehtiin heinäkuun lopulla. Valkoposkiemolla oli taas kerran satelliittilähetin, jotta voisimme seurata mitä linnuille tapahtuu poistuttuamme istutuspaikalta ja mitä reittiä ne muuttavat.
18 grammaa painavan lähettimen kiinnitys irtoaa noin vuoden kuluttua. Kunhan saimme tietokoneisimme viritettyä oikean koordinaattijärjestelmän pystyimme päivittäin seuraamaan emon liikkeitä 50 metrin tarkkuudella. Hyvältä näytti. Emme tienneet, että heinäkuun 29-30 paikalla kävi kalamies, joka huomasi hanhet ja valokuvasi ne. Elokuun alussa hän pyysi tunnistusapua paikalliselta BirdLife ry:n edustajalta, Pirkka Aallolta, joka tunsi kiljuhanhen. Hän ilmoitti havinnosta WWF:n kiljuhanhiryhmälle, ja kun otimme yhteyttä, hän lupasi meille, ettei paikka vuoda julki. Lehtiuutisessa ei tarkkaa paikkaa mainittukaan. Tilanne oli ikävä, mutta ei vielä vakava.
Elokuun 9. päivänä klo.16.30 satelliittilähetin pysähtyi paikkaan, joka Google Earth-satelliittikuvissa näytti lampien kirjomalta suolta, mutta myöhemmin osoittautui tunturikoivikoksi, jollaisessa ei eläviä kiljuhanhia tavata. Elokuun 17. p. retkikuntamme löysi emon jäännökset. (Etsintäretkestä on eri juttu tässä lehdessä.) Emme voineet kuvitellakaan, että samanaikaisesti, kun matkalaiset olivat palaamassa tutkimusretkeltään Lapin Ympäristökeskus antoi viidelle metsäsätäjälle luvan "eliminoida" tutkimuskohteemme. (Lupa ja kommentit tulevat pian Internet-sivullemme.) Valkoposket piti ampua ja kiljuhanhet oli tarkoitus pyydystää elävänä ja palauttaa tarhalle.
Lapin Ympäristökeskuksella on ilmeisesti ollut hieman väärä kuva tilanteesta. Ympäristöhallinnon pitäisi tietää, että kyseessä on Jyväskylän Yliopiston ja Kiljuhanhen Ystävien tutkimus- ja luonnonsuojeluhanke. Kummaltakaan asiantuntijaorganisaatiolta ei kuitenkaan kysytty mitään eikä edes ilmoitettu tutkimuksen häirinnästä.
Tiedettä, tekniikkaa ja käsityötä Syyskuun 12. päivänä paikalle saapui toinen retkikuntamme, jolla oli käytössään ystävämme fil.tri. Pekka Kekäläisen ystävällisesti tähän tarkoitukseen fysiikan laitoksella rakentama suuntaava antenni ja EVP-Tekniikka OY:n lainaama erikoisia taajuuksia kuuleva taskukokoinen radiovastaanotin. Sillä lähetinkin löytyi muutamassa tunnissa ja saatiin talteen uutta yritystä varten. Tietoa ampumaluvasta ei meillä vieläkään ollut - muutenhan olisi kipin kapin menty Lapin Ympäristökeskukseen asiaa selvittämään. Tieto saatiin satunnaista tietä vasta syyskuun lopulla. Asiasta on käyty kirjeenvaihtoa Lapin Ympäristökeskuksen kanssa ja on käynyt ilmi, että se on pyytänyt poliisitutkintaa. Koska istutuksen laillisuudesta on jo voimassa lainvoimainen päätös, ei syytettä tule. Lapin Kansa -lehdessä on ollut kirjoituksia asiasta - myös omamme. Odotamme, että kun erehdykset on selvitetty, Lapin ympäristökeskus alkaa yhdessä kanssamme soveltaa Suomen voimassa olevia lakeja ja kansainvälisisä sopimuksia, kuten laatimassamme kiljuhanhen suojelusuunnitelmassa on esitetty.
Erkki Jaanu
Sijaisemo valkoposkihanhen lähetin toimi istutuksen jälkeen hyvin. Elokuun 16. tuli viesti, että paikannukset tulevat samalta paikalta. Jotain ei toivottavaa oli tapahtunut.
Soitin Peltosen Eerolle. Päätimme lähteä heti katsomaan, mitä on tapahtunut. Ekiltä saimme viimeisen paikannuksen koordinaatit. Lainasin gps-laitteen ja sain viiden minuutin käyttökoulutuksen. Samana iltana olimme Viitasaarella Eeron mökillä. Seuraavana aamuna lähdimme kohti Enontekiötä. Pohjanmaan pannukakkukahvien ja Kuokkalankosken lohisopan jälkeen saavuimme viiden aikaan perille. Matka meni mukavasti Eeron tuliterää navigointilaitetta ihmetellessä. Suunnistamiseen emme sitä tarvinneet, mutta se huuteli tarpeellisia ''huomio'' varoituksia.
Sopiva pysäköintipaikka löytyi helposti. Gps-laite kytkettiin päälle. Se ilmoitti kävelymatkaksi reilut 1,8 km ja pian myös ''virta vähissä''. Eero kytki laitteen navigaattorin virtajohteeseen ja annoimme akkujen latautua. Söimme vähän evästä ja lähdimme maastoon. Suunnistin kartan ja kompassin avulla ja Eero seurasi gps:stä metrien vähenemistä. Alkuun oli pusikkoista kosteapohjaista maastoa ja sitten märkää kivikkoa. Sen jälkeen alkoi helppokulkuinen tunturikoivikko. Vaikka kompassi oli kädessä, kuljimme vähän liiaksi oikealle. Törmäsimme lapinsodanaikaiseen tykin asemaan. Se muodostui yhdestä isosta ja parista pienestä poterosta. Tykin hylsyjäkin oli jäljellä. Etenimme siitä ripeästi oikeaan suuntaa. Gps:n näyttämä metriluku pieneni tasaisesti. Tunturikoivikossa tasaisessa maastossa laitteen lukema oli nolla. Siihen reppu ja koivunoksaan muovikassi merkiksi. Lähdimme tekemään kierrosta paikan ympäri. Tutkin kivien päältä ja vierestä. En löytänyt mitään merkkiä hanhesta. Tapasimme lähellä lähtöpaikkaa. Eero oli löytänyt värirenkaan ja hanhen höyheniä. Osa oli terävähkön kiven kärjessä osa viereisen kiven juurella. Siitä oli sammalia kaivettu. Ilmeisesti kettu oli yrittänyt peittää hanhea. Höyheniä oli purtu ja maasta löysin henkitorven palasen.
Emon jäännökset löytyivät näin korkeasta tunturikoivikosta, joka ei ole kiljuhanhen luontaista elinympäristöä. Kivenkärjessä olevat höyhenet ihmetyttivät, mutta ehkä joku lintu oli käynyt saaliin jaolla. Jäin kuvaamaan löytöpaikkaa. Huomasin maassa kaksi värirengasta lisää. Toisen jalan renkaat olivat koossa, mutta toisen jalan teräs- ja värirengas puuttuivat. Löytämäni renkaat olivat ketun ulosteen vieressä, mutta tuskin olivat kulkeneet sen ruuansulatuksen läpi. Haravoimme ympäristöä, mutta uusia löytöjä emme tehneet. Kettu oli piilottanut saaliinsa. Ketun pesästä ei myöskään havaittu merkkejä. Totesimme ettemme ilman suuntimalaitetta todennäköisesti löydä satelliittilähetintä. Palasimme autolle. Tällä kertaa seurasimme aivan oikeaa suuntaa ja tavoitimme polun, joka vei meidät suoraan autolle. Emme lähtiessä olleet huomanneet polkua tienvarren pusikosta. Kello oli jo 22, mutta aurinko näkyi vielä taivaan rannalla kävellessämme. Lähtiessämme liikkeelle tienpientareella käveli kettu.
Yöpymisen jälkeen kävimme istutuspaikalla. Vesi oli matalalla. Nuori sinisuohaukka lähti rantakiveltä ja sorsapoikue pujahti pajukon taakse.
Etelässä kotijärvellä vesilinnut ja lokit pesivät ainoastaan veden ympäröimillä paikoilla. Sama olisi varmaan parasta myös pohjoisessa, kun ajatellaan istutuspaikkaa. Anderssonin mukaan Ruoptsin kiljuhanhet pesivät pikkusaarilla. Valkoposkihanhi on hyvä sijaisemo, mutta sen aggressiivinen poikasten puolustaminen voi olla heikkous noissa maisemissa. Eiköhän vaihdeta istutuspaikkaa.
Antti Haapanen ja Lauri Kahanpää
Osallistuimme Wetlands Internationalin hanhiasiantuntijoiden kokoukseen GOOSE 2009 Skoonen Höllvikenissä. Kuuntelimme 65 esitelmää ja jaoimme 90 hengelle englanninkielisen suojelusuunnitelmamme. Muita suomalaisia paikalla olivat Nina Mikander (AEWAn kiljuhanhisihteeri) ja Petteri Tolvanen (WWF). Kokouksen pääpaino oli liikojen hanhien, mm valkoposkien ongelmissa. Seuraavassa on muutamia esitelmistä pomimiamme kohtia.
Kiljuhanhen Ystävässä 3/2008 raportoitiin seikkaperäisesti arkistohavainnoista, jotka osoittavat, että lajin lounainen muuttosuunta ei ole uusi, vaan perinteinen. GOOSE 2009-konferenssissa tuli esille lisää samansuuntaisia kirjallisuus- ja arkistotietoja.
Jo Sergei N. Alphérakyn (1850-1918) suurteoksessa The Geese of Europe and Asia. (London, Rowland Ward. 1905) erotetaan kijuhanhi ja tundrahanhi eri lajeiksi ja kuvataan niiden levinneisyyttä ja muuttoa.
Tässä Alphérakyn tiedot kiljuhanhen pesimä- ja esiintymisalueista. Seuraavat kartat ovat GOOSE 2009 -konferenssissa päivitettyjä malleja aikaisemin tässä lehdessä julkaisuista. (Thomas Heinicke ja Johan Mooij)
Tässä pesimäajan ulkopuoliset kiljuhanhitiedot 1800 -luvulta.
J. Karagitseva ja H. van der Jeugd pohtivat esitelmissään, miksi valkoposkihanhi on niin hämmästyttävästi toipunut oltuaan välillä maaiklmanlaajuisesti jopa harvalukuisempi kuin kiljuhanhi. Kylmän sodan aikaisten ydinkokeiden lopppuminen Novaja Zemljalla ei seltiä kaikkea. Laji on ilmeisesti muuttanut strategiaansa, levinnyt kymmenessä vuodessa voimakkaasti Jäämeren saarilta mantereelle ja on nyt valtaamassa sekä Itämeren rantoja. Pääpopulaatio on edelleen arktinen, mutta valkoposkihanhi on myös alkanut pesiä talvehtimisaueillaan pohjanmeren rannalla ja runsastuu siellä kaikkein nopeimmin.
Pääpopulaatio on edelleen arktinen, mutta valkoposkihanhi on myös alkanut pesiä talvehtimisaueillaan pohjanmeren rannalla ja runsastuu siellä kaikkein nopeimmin.
Saksassa on seurattu uuslajisia hanhia 13 vuoden ajan. Yli 8000 on rengastettu, joukossa 6000 kanadanhanhea (S. Homma ja O. Geiter). Vieraat lajit eivät yleensä onnistu vakiintumaan. 25 vuotta ja 3 sukupolven ajan sinnitelleet katsotaan vakiintuneiksi ja saavat kotimaisen lajin statuksen. Lukumääräjärjestyksesssä näitä jo suojeltuja ovat:
- merihanhi
- kanadanhanhi
- egyptinhanhi
- valkoposkihanhi
- joutsenhanhi
- lumihanhi
- tiibetinhanhi
Saksassa kanadanhanhi on sikäli kiinnostava, että sen leviämisstrategia on sama kuin kiljuhanhen; poikaset pesivät lähellä synnyinpaikkaansa, tosin muuttamatta ollenkaan. Ranskassa kanadanhanhi on runsastunut 10 vuodessa noin tuhannesta yli 5000 yksilöön eli 1000 pesivään pariin. Satovahinkojen ja hygienaongelmien takia kantaa on koetetu jo rajoittaakin mm. munia pistämällä. (C. Fouque ja V. Schricke). Ruotsalaisen H. Kampe-Perssonin esitelmässä pohditiin vaikeaa rajanvetoa vieraan ja kotimaisen lajin välillä esimerkkien valossa.
Cao Lei ja Mrk Bater pitivät kolme esitelmää Kiinasa talvehtivista hanhista, eriyisesti koljuhanhesta, jonka koko itäinen populaatio kerääntyy samalle järvelle, joskai suurelle. Uhat ovt ilmeisiä; paikka on sama, jolla myrkyutettiin tuhat kiljuhanhea muutama vuosi sitten. Tekninen esitelmä käsitteli kiljuhanhen talviravinnon valintaa.
Yhdistyksemme esite on viimein valmistunut. Se on kolmia taitettu A-4. Sitä saa tilaamalla sihteeriltä. Teknisistä syistä esite on samalla Kiljuhanhen Ystävä-lehden numero 2/ 2009 ja löytyy sillä nimellä kotisivultamme.
Lintuhoitola Anserin vanhaa esitettä ei toistaiseksi paineta lisää, koska lintuhoitolatoiminta on lintuinfluenssan jälkeen ollut kovin vaatimatonta. Lintuhoitolan kotisivu on kuitenkin edelleen olemassa.
- Postiosoite: c/o Kahanpää / Torpankuja 3 C 13 / FIN 40740 Jyväskylä
- Sähköposti: kahanpaa@maths.jyu.fi
- Kotisivu: http://www.ansererythropus.tk/
- Puheenjohtaja fil.tri. Antti Haapanen
- puh: 358-9-3253804 (home), 358-40-5953313 (mobile)
- Huhtasuontie 7, 00950 Helsinki, Finland
- e-posti: antti.haapanen@Kolumbus.fi
- Sihteeri fil.tri. Lauri Kahanpää
- puh:(0)40-5953313 (m)
- fax: (0)14-2602701 ja merkintä "Lauri Kahanpää"
- Yhdistyksen jäsenyyttä voi hakea esimerkiksi sähköpostitse.
- henkilöjäsenmaksu (Suomi) 40 EUR
- yhteisöjäsenmaksu 90 EUR
- kannatusjäsenmaksu 200 EUR
- ulkomaiset jäsenet USD/EUR 50
- Pankkiyhteys: Nordea Hämeenlinna, 103230-513444
- Pankkiyhteys ulkomailta : Nordea Bank Finland Plc. Helsinki, Finland
- SWIFT-osoite: NDEAFIHH.
- IBAN - numero: FI6210323000513444
- Vastaanottajan osoite: c/o Kahanpää / Torpankuja 3 C 13 / FIN 40740 Jyväskylä
