|
|
|
(Kansikuva: Hans Glader)
- Tämä lehti. Toimitus
Toimitus
Tämä lehti on Kiljuhanhen Ystävän erikoisnumero. Se on kolmella tapaa erikoinen:
- Tässä on upeat värikuvat.
- Tämä on kymmenes suomenkielinen Kiljuhanhen Ystävä-lehti.
- Tässä on pelkästään hyviä uutisia.
Antti Haapanen
Lehdessämme kerrotaan toisaalla Saksassa Wetlands Internationalin hanhitutkijoiden kokouksen tuloksista. Ne olivat meidän kannaltamme todella ilahduttavia. Nyt meillä on käytössämme laaja selvitys Hämeenkosken kiljuhanhitarhan lintujen geneettisestä taustasta.
Vuonna 1998 esitetty väite lintujemme laajamittaisesta risteytymisestä tundrahanhien kanssa on kumottu. Euroopan tarhakiljuhanhista on laadittu luettelo ja ylivoimainen enemmistö niistä on todettu lajipuhtaiksi. Tarhauksen piiriin on kyllä jossain vaiheessa tullut lintu, jonka esivanhemmat olivat risteytyneet merihanhen kanssa ja tästä seuraa vielä tähän päivään asti tietty rasite. Tulemme erottamaan vieraita geenejä kantaneet linnut puhtaista.
Ennen kaikkea Pentti Alholle ja kaikille talkoomiehille ja -naisille sekä yhdistyksemme jäsenille on lausuttava suuret kiitokset, että olette kaikki uskoneet tarhamme merkitykseen kiljuhanhien palauttamisessa.
Mainitussa Xantenin kaupungissa pidetyssä kokouksessa ruotsalais-saksalaisin voimin osoitettiin myös, ettei etelään ja lounaaseen suuntautunut kiljuhanhien muuttosuunta ole keinotekoinen, vaan jo ns. vanhoina aikoina ennen Ruotsin istutusten alkua lintuja muutti myös eteläisiin ja lounaisiin suuntiin. Katsokaa K.E. Kivirikon vuodelta 1924 olevaa Suomen Linnut II -kirjaa. Sielläkin todetaan kiljuhanhien talvehtivan Länsi-Euroopasta aina Japaniin ulottuvalla vyöhykkeellä. Mitä todennäköisimmin Länsi-Euroopan talvehtijat ammuttiin ensin sukupuuttoon ja erämaiden linnut selvisivät, kunnes niitäkin nyt uhkaa kannan hupeneminen. Nyt vuorostaan itäisessä Euroopassa, Kasakstanissa ja muissa Lähi-Idän maissa kiljuhanhet tulevat ammutuiksi pieninä tundrahanhina tai useinkin nälkää tyynnyttämään.
Kansainvälinen Birdlife on Norjan ja Suomen luonnonsuojeluviranomaisten tukemana ajanut Lammin kokouksessa 2005 alkuunpantua kiljuhanhen suojelusuunnitelmaa toimintamme kannalta kovin kielteiseen suuntaan. Heidän tarkoituksensa on nykyisen kannan suojelu ja istutusten vastustaminen. Ehdotukseen kuuluu jopa Ruotsin/Hollannin kannan pyydystäminen luontoa pilaamasta!! Ruotsi, Saksa ja Hollanti vastustavat tällaisia ajatuksia. Suojelusuunnitelmaa käsitellään EU:n Ornis-komiteassa seuraavan kerran tämän vuoden huhtikuussa. Xantenin kokouksen tulokset toimitetaan muuttolintujen suojelusopimuksen (AEWA) sihteeristölle, joka valmistelee suojelusuunnitelmaa. Uusi versio suunnitelmasta esitellään Ornis-komitealle arvioitavaksi. Toivottavasti seuraavissa kokouksissa järki voittaa.
Lauri Kahanpää
Kiljuhanhen palauttamista Suomen eläimistöön on vuodesta 1998 asti eniten haitannut väite, että luontoon laskettavaksi aiotut linnut olisivat tundrahanhen ja kiljuhanhen risteymiä. Sitä ne eivät ole. Uusi tutkimus osoittaa, miten erehdys oli päässyt syntymään. Nyt pystytään valikoimaan Euroopan tarhatuista kiljuhanhista tiukimmatkin vaatimukset täyttävä yhteinen istutuskanta.
Heidelbergin yliopistossa on valmistunut laaja Saksan Liittotasavallan rahoittama tutkimus, jossa on kolmella eri menetelmällä selvitetty Euroopan kiljuhanhitarhoissa elävien ja Venäjältä hankittujen luonnonvaraisten kiljuhanhien perinnöllisyyttä. Tutkimusryhmän johtajan, professori Michael Winkin GOOSE 2007-konferenssissa pitämä esitelmä julkaistaan lähiaikoina. Se on jo saatavissa paperiversiona ja CD-levyllä. Aiheesta on kirjoitus myös Kiljuhanhen Ystävässä 2/2005.
Päätuloksia on kolme:
- Alkuperäiset tundrahanhiristeymähavainnot ovat virhellisiä tutkimustuloksia.
- Euroopan tarhahanhista valtaosa on puhtaita kiljuhanhia. Risteymiäkin on, mutta ne osataan tunnistaa.
- Käytettävissä olevista linnuista voidaan muodostaa riittävän suuri täysin lajipuhdas kanta.
Aineistona oli satoja näytteitä Ruotsin, Saksan ja Suomen tarhakiljukkaista, muutamia myös museonäytteistä ja kymmeniä luonnon kiljuhanhinäytteitä läntiseltä Venäjältä. Niistä tutkittiin suoraan äidiltä jälkeläisille periytyvä mitokondrio-dna sekä isän ja äidin perimää sisältävä tuman dna, jälkimmäinen kahdella eri menetelmällä.
Mitokondrio-dna voitiin jakaa eri päätyyppeihin ja alatyyppeihin, joiden sisältä löytyi vielä hienorakennetta. Koska mitokondrio-dna muuntuu hiljalleen periytyessään sukupolvelta toiselle, voi siitä päätellä, kuinka kaukana menneisyydessä kahden hanhen mahdollinen yhteinen äidinäidin....äidinäiti on elänyt. Tärkein tarhahanhiin kohdistunut risteymäepäilys perustui siihen, että monilla tarhahanhilla on aikaisemmissa tutkimuksissa havaittu mitokondriotyyppi, jota ei ollut tavattu luonnon kiljuhanhilla eikä tarkkaan ottaen luonnon tundrahanhillakaan, mutta joka muistutti suuresti tundrahanhilla tavattua tyyppiä. Tulkinta oli, että tällaisen tarhahanhen esiäiti varmaan on ollut tundrahanhi. Nyt kaikkia tarhahanhia epäiltiin sekasikiöiksi, sillä tällaista mitokondriota kantavan koiraan jälkeläisillä on äitinsä mitokondriot, mutta puolet niiden perimästä on peräisin "likaiseksi" tulkitulta isältä. Johtopäätös oli väärä, sillä osoittautui, että tunrahanhimaiseksi tulkittu mitokondriotyyppi esiintyy sittenkin myös puhtailla kiljuhanhilla. Ensinnäkin löytyi luonnon kiljuhanhinäytteitä, joilla oli "tundrahanhimaiset" mitokondriot. Toiseksi tundrahanhi ja kiljuhanhi ovat lajeina eronneet toisistaan vasta noin 20 000 vuotta sitten, siis jääkausien aikana. "Tundrahanhimainen" ja "kiljuhanhimainen" mitokondrio eroavat kuitenkin toisistaan enemmän kuin eroa ehtii syntyä tuossa ajassa. Ennen alkulajin jakautumista tundra- ja kiljuhanheksi oli siinä jo alunperin kummankinlaisia mitokondrioita. Niinpä niitä on säilynyt kummassakin lajissa. Vastaava ilmiö tunnetaan Amerikan mantereelta lumihanhista. Tällaista osattiin epäillä jo vuonna 2005 Lammilla pidetyssä kiljuhanhikonferessissa. Silloin lopullinen varmistus mitokondriotutkimuksen virhetulkinnasta vielä puuttui.
Kalliisiin tumatutkimuksiin oli kolme aihetta. Ensinnäkin Ruotsin valtio on määrännyt, että istutukseen kelpaavien poikasten on läpäistävä juuri nämä kolme seulaa. Toiseksi linnun todellista olemusta sääteleviin, suoraan tumassa oleviin kromosomeihin kohdistuvat tutkimukset täydentävät mitokondriotutkimusta oleellisella tavalla. Lisäksi on niin, että joistakin tarhahanhista on aikaisemmissa tutkimuksissa löytynyt myös merihanhityyppinen mitokondrio, joka on ilmeisesti todella peräisin lajien välisestä risteymästä. Tutkimuksessa käytetyt menetelmät ovat nimeltään STR mikrosatelliittitutkimus ja ISSR-PCR eli geneettinen sormenjälki. Näillä saadut tulokset ovat niiin tarkkoja, että niitä voisi käyttää vaikka oikeudessa murhaajan tuomitsemisperusteena.
Geenituloksista erottuu myös, mitkä hanhet ovat toistensa jälkeläisiä tai sisaruksia. Niitä voi käyttää vaikkapa oman pesimäkirjanpitomme tarkastamiseen. Tuloksista nähdään myös, että Euroopan tarhoissa on riittävän paljon perimältään erilaisia kiljuhanhia. Monet Saksan tarhoista ovat kuitenkin pieniä, eikä esimerkiksi Korkeasaaressakaan ole kuin muutama pari, joten paikallisen sisäsiittoisuuden vaara on kuitenkin olemassa. Pitämällä kantakirjaa ja vaihtamalla tarvittaessa lintuja tarhasta toiseen tämä ongelma poistuu ja käytössämme onkin - prof. Winkin sanoin - jokaisen palautusprojektin unelma: paras mahdollinen istutuskanta.
Lauri Kahanpää
Kiljuhanhen palauttamista Suomen eläimistöön on vuodesta 1998 asti toiseksi eniten haitannut väite, että luontoon laskettavaksi aiotut linnut olisivat eri kantaa kuin viimeiset Norjassa pesivät. Sitä ne eivät ole. Uusi tutkimus osoittaa, että joka toinen Norjasta pyydystetty kiljuhanhikoiras on peräisin Venäjältä. Kannat ovat siis samat. Myös venäläisperäiset tarhahanhet täyttävät tiukimmankin alkuperää koskevan vaatimuksen.
Euraasian läntisen puoliskon kiljuhanhien tarkkoja muuttoreittejä ei satelliittiseurannasta huolimatta vielä tunneta. Kuitenkin on varmaa, että valtaosa linnuista koko alueelta, mukaan luettuna Norja, kerääntyy syysmyöhällä Kasakstanin lintujärville, joilla muitakin hanhilajeja esiintyy valtavin joukoin. Talven tullen ne jatkavat matkaansa eri suuntiin. Parinsa nuoret kiljuhanhet valitsevat talvisaikaan. Niinpä onkin luonnollista, että pareja muodostuu eri kotiseudulta tulleista linnuista. Yleensä koiras seuraa keväällä naarasta pesiäkseen sen synnyinseudulla. Näin ollen on ilmeistä, että Norjassa vielä pesivät kymmenkunta paria saavat koirastäydennystä ja joskus naaraankin Venäjältä, mikä johtaa siihen, että Norjan ja Venäjän kiljuhanhet ovat automaattisesti samanlaisia. Tämä asia on nyt todettu myös geenejä tutkimalla. Vielä ilmestymättömässä tutkimuksessa Minna Ruokonen kertoo todenneensa, että puolet Norjassa tavatuista nuorista koiraslinnuista on peräisin Venäjältä.
Erkki Kellomäki
Kiljuhanhen Ystävät ovat käyneet kolme kertaa (2003, 2004 ja 2006) Hollannissa katsomassa talvehtivia kiljuhanhia. Kaikki retket ovat suuntautuneet Pohjois-Hollantiin, Lauwersmeerin alueelle. Paikka sijaitsee "Wattimeren" äärellä noin 200 km ajomatkan päässä Amsterdamin lentoasemalta. Kiljuhanhet saapuvat tänne ikiomalle EU-suojelualueelleen syyskuun lopussa &endash; lokakuun alussa. Anjumin kylä on jo niin vakiintunut kiljuhanhien alkusyksyn oleskelupaikka, että Euroopan tuomioistuin määräsi Hollannin hallituksen perustamaan sinne erityisen suojelualueen lintudirektiivin perusteella. Kiljuhanhia olemme nähneet enimmillään 62. Muutamat niistä ovat kantaneet ruotsalaisia värirenkaita. Vanhimmat tavatut linnut ovat olleet noin kymmenen vuoden ikäisiä, mikä on kiljuhanhelle jo korkea ikä. Lambart von Essenin alulle panema Ruotsin uusi kiljuhanhikanta on elinvoimainen ja kasvaa pikku hiljaa. Meidän omia kiljuhanhiamme emme ole vielä onnistuneet havaitsemaan.
Lauwersmeerin alue on lintuharrastajan paratiisi. Kaikenlaiset linnut ovat yllättävän kesyjä ja niitä pääsee tarkkailemaan asfalttiteiltä muutamien kymmenien metrien etäisyydeltä. Hanhilajeja pääsee näkemään noin kymmenen: merihanhi, tundrahanhi (toinen valtalajeista valkoposkihanhen ohella), kiljuhanhi, lyhytnokkahanhi (vähälukuinen), metsähanhi (vähälukuinen), lumihanhi (vähälukuinen), valkoposkihanhi (runsas), sepelhanhi (runsas Wattimeren saarilla), kanadanhanhi (ei runsas), afrikanhanhi (pesii alueella), tiibetinhanhi (pesinee alueella). Alueella tavataan myös kanadanhanhen minima-muotoa, joka on vain valkoposkihanhen kokoinen. Eri lajisia sorsalintuja tavataan paljon, pelloilla eniten haapanoita ja Laewersmeerin lahdella tukka- ja punasotkia. Kahlaajista ovat pelloilla runsaslukuisimpia töyhtöhyypät ja kapustarinnat. Meren vuorovesirannalla asustavat muut lajit kuten sirrit, avosetit ja meriharakat. Kottaraisia tavataan tuhansien lintujen parvina. Erityisen ilahduttavaa on nähdä suuria parvia Norjasta kotoisin olevia tunturikiuruja. Suomen (kadonneet) tunturikiurut ovat aikoinaan muuttaneet kaakkoon, Mustameren ja Kaspianmeren alueelle. Petolintuja tavataan Lauwersmeerin alueella useita lajeja. Muuttohaukka on lähes jokapäiväinen näky.
Kerran hanhiin hurahtaneet eivät malta pysyä hanhista ja niiden tarkkailusta erossa. Mukavan lisän Hollannin havainnointiin toi hanhien kaula- ja nilkkarenkaiden lukeminen. Kaularenkaita pystyimme lukemaan Anjumissa noin kymmeneltä tundrahanhelta. Nilkkarenkaita on astetta vaikeampi lukea, sillä heinä on usein liian pitkää peittäen lintujen jalat tai hanhet vain makoilevat. Schiermonnikoogin saarella onni oli myötä ja pystyimme lukemaan parhaalla kaukoputkella (Zeiss) noin 50 valkoposkihanhen nilkkarenkaat. Koko hanhiryhmä oli varmaankin saatu pyydystettyä yhdellä ainoalla rakettiverkon laukaisulla.
Digitaalikameroiden erotuskyky on kasvanut ja nyt voimme hyödyntää 10 miljoonan pikselin kuvakennoa ja 300 millimetrin teleä lisättynä 2-kertaisella telejatkeella. Kuvasarjoista pystyy tulkitsemaan heti kentällä tai myöhemmin renkaiden numero- ja kirjain yhdistelmiä.
Sergey Yerokhov ja Erkki Kellomäki
Kiljuhanhen Ystävät ovat seuranneet hanhien muuttoa Kostanain maakunnassa nyt jo kymmenen vuotta. Yhdistyksemme jäsen, tohtori Sergei Yerokhov Kazakhstanin Tiedeakatemian Eläintieteen Instituutista aloitti laskennat EU:n Life-projektin rahoituksella vuonna 1997. Myöhempinä vuosina on rahoitusta saatu Suomen ympäristöministeriöltä, YK:n Kehitysohjelmasta, YK:n Ympäristöohjelmasta ja Kiljuhanhen Ystäviltä. Useat yhdistyksemme suomalaiset jäsenet ovat osallistuneet laskentoihin. Toivottavasti laskennat voivat jatkua myös tulevaisuudessa.
Kostanayn maakunta on ainoa paikka hanhien muuttoreitin varrella, jossa on ylipäätään mahdollista koota vertailukelpoista aineistoa hanhien vuotuisista määristä. Seurantatyö ei ole kuitenkaan helppoa, sillä Kostanay maakunta on itsessään puolen Suomen kokoinen (yli 200 000 km2). Hanhien suosimia järviä tiedetään olevan yli 50, mutta Google Earth -satelliittikuvista voi havaita, että mahdollisia levähdysjärviä on tuhansia. Niiden vuotuinen vedenpinta vaihtelee talvisateiden perusteella, muina vuoden aikoina sateita tulee harvoin. Jos lumisateita saadaan vähän, arojärvet voivat kuivua kokonaan tai niiden vesi on liian suolaista vesilintujen juotavaksi. Tunnetuimmat hanhijärvet ovat Tyntygyr, Koibagar, muutamat Naurzumin järvet ja Kulikol. Viimeksi mainitulla on tavattu myös Norjan populaation rippeisiin kuuluneita "satelliittikiljukkaita".
Kostanayn maakunnan kautta muuttaa paitsi kiljukkaita, myös tundrahanhia, joka on alueen runsain laji, punakaulahanhista lähes koko maailman kanta, joitakin metsähanhia ja sepelhanhia. Merihanhi (oikeammin sopisi nimeksi harmaahanhi) on Kostanayn arojärvillä runsaslukuinen paikallinen pesimälintu. Hanhien kokonaismäärät vaihtelevat vuosittain suuresti paitsi vesitilanteen myös syksyn sääolojen mukaan. Seurantajakson ensimmäisenä vuotena, 1997, tavattiin kohdejärvillä yli 1 milj. hanhea. Hanhia oli vähiten vuonna 2004, vain 52 000. Kiljukkaiden määrät ovat vaihdelleet vajaan tuhannen ja yli 10 000 linnun välillä. Kiljukkaiden osuus vuosittain tavattujen hanhien kokonaismääristä on 0,8 - 5,5 % välillä. Kiljukkaiden määrä osoittaa valitettavasti laskevaa suuntaa.
Inventointimme on osa YK:n Ympäristöohjelman ja YK:n Kehitysohjelman rahoittamaa lumikurkiprojektia. Lumikurkea emme itse päässeet näkemään, mutta saamme käyttää onnekkaan Evgeny Braginin kuvaa. Hän pääsi kuvaaman yksinäisen linnun elokuun lopussa 2006 Aksuat järvellä Naurzumin suojelualueella. Länsi-Siperiassa pesivät kiljuhanhet muuttavat Ob-joen vartta etelään syys-lokakuussa. Ne pysähtyvät ruokailemaan Etelä-Venäjän ja Luoteis-Kazakhstanin vehnäpelloilla ja yöpyvät matalilla arojärvillä.
Kymmenen vuoden kiljukasseurannan tulokset esiteltiin Xantenin kokouksessa tammikuussa 2007 posterin muodossa: Yerokhov, S.; Bereozikov, N.; Kellomäki, E.& L. Kahanpää 2007: Occurrence and trends of Anser erythropus in Kostanay Region (KZ) in 1997 - 2006. Posteri on konferenssisisvullamme http://www.piskulkaconf.tk/.
Lauri Kahanpää
Maa- ja metsätalousministeriö on helmikuun 8. päivänä antanut asetuksen, jonka mukaan siipikarja on lintuinfluenssan leviämisen estämiseksi pidettävä sisätiloissa koko maassa lintujen kevätmuuton aikana. Kielto on voimassa maaliskuun alusta toukokuun loppuun. On kuitenkin poikkeus: vesilintujamme voidaan pitää katetussa verkkotarhassa, jos siellä ei samaan aikaan pidetä kaupalliseen lihan- tai munantuotantoon tarkoitettua muuta siipikarjaa. Lintujemme ulkonapidosta on vain ilmoitettava kunnaneläinlääkärille. Kiljuhanhemme saavat siis pesiä kopeissaan tänäkin vuonna.
Koska lintuinfluenssasta liikkuu paljon vääriä tietoja ja turhaa pelkoa, on tässäkin lehdessä syytä kertoa tai kerrata, mistä oikeasti on kysymys. Luettelemme pääasiat:
- Lintuinfluenssa on eräiden virusten aiheuttamien tarttuvien lintutautien ryhmä. Eri lintuinfluenssat ovat eri määrin vaikeita sairauksia linnuille.
- H5N1-viruksen aiheuttama lintuinfluenssa aiheuttaa voimakkaita oireita useille lintulajeille, mutta on myös sille immuuneja lintulajeja, myös vesilintuja. Oireettomia sairastumisia ei tähän mennessä ole havaittu, vaikka niitä on etsitty tutkimalla tuhansia terveitä lintuja.
- H5N1-virus tuhoutuu 60 asteen lämpötilassa eikä säily muutenkaan pitkään lämpimässä. Pakkasessa se säilyy ilmeisesti vuosikymmeniä. Lintu-influenssa on ensisijaisesti siipikarjan ongelma ja leviää karjankuljetusten mukana, viimeksi Unkarista Englantiin. Siipikarjasta leviävä tartunta on enemmän uhkaksi luonnon linnuille kuin päinvastoin. 'Siipikarjarutto' kuvaisi paremmin tautia ylitiheissä kasvattajien tiloissa.
- H5N1-lintuinfluenssaa tavataan hyvin harvinaisena myös luonnossa, mutta se tarttuu ihmeen heikosti linnusta toiseen. Tästä esimerkkinä on itä-Euroopassa sattunut tapaus, jossa suhteellisen pieneen avantoon oli kerääntynyt yli 500 kyhmyjoutsenta, joka on taudille erityisen herkkä laji. Joukossa oli 50 sairasta lintua, jotka kuolivatkin, mutta muut linnut eivät sairastuneet, vaikka uivat ja söivät tiiviissä parvessa. Kun Ruotsin viranomaiset viime talvena tutkivat 75 vesilinnun kuoleman Oskarhamnin lähellä, näistä 19 tukkasotkaa ja yksi isokoskelo osoittautui saaneen H5N1 &endash;viruksen tartunnan. Varotoimena alueelle johtavat maantiet suljettiin. Alueella talvehti tuolloin mm. 15 000 tukkasotkan parvi.
- Suomessa ei ole tavattu H5N1-tyypin lintuinfluenssaa, mutta Ruotsissa ja Venäjällä on.
- H5N1-lintuinfluenssa voi joskus harvoin tarttua linnusta ihmiseen, jolloin se on erittäin vakava sairaus. Sen ei kuitenkann ole koskaan todettu tarttuneen ihmisestä toiseen.
- H5N1-lintuinfluenssa on nykyisin ehkä verrattavissa muihin ikäviin eläintauteihin, kuten myyräkuumeen itäiseen muotoon, jänisruttoon tai raivotautiin. Se on vain hyvin paljon harvinaisempi.
- H5N1-lintuinfluenssan mahdollinen todellinen vaarallisuus perustuu aivan muuhun kuin lintuihin. On nimittäin ajateltavissa, että lintuinfluenssavirus muuntuu ihmisestä toiseen tarttuvaksi pysyen samalla voimakkaan taudin aiheuttavana. Tämä ilmiö tunnetaan muista lintuinfluenssan muodoista. Muuntuminen ei tapahdu viruksen ollessa linnussa. Toisaalta virusta kantavia ihmisiä on niin vähän, että muuntuminen tuskin tapahtuu ihmisessäkään. Siksi on äärimmäisen epätodennäköistä, että Eurooppassa alkaisi äkkiä levitä tappava lintuinfluenssa. Vaara piilee kaukoidässä, jossa lintuinfluenssaa esiintyy yleisimmin ja jossa usein pidetään sikoja ja ankkoja samoilla paikoilla. Sika voi sairastua yhtä aikaa sekä ihmisen että linnun influenssaan, jolloin ihmisestä toiseen tarttuva pahan taudin aiheuttava influenssa voi syntyä siassa. Tai sitten ei synny. Euroopan muuttolinnuilla sen enempää kuin kiljuhanhillammekaan ei missään tapauksessa ole mitään tekemistä mahdollisen pandemian syntyriskin kanssa. Myös Korkeasaaressa voi käydä huoletta.
- Ohjeet kuolleiden lintujen käsittelystä ovatt lintuhoitolamme kotisvulla.
Pentti Alho, Antti Haapanen ja Lauri Kahanpää
Wetlands Internationalin perinteinen hanhikonferenssi järjestettiin tammikuun lopulla Saksassa Rein-joen alajuoksulla Xantenissa. Lähialueella talvehtii kymmeniä tuhansia tundrahanhia seuranaan suuret määrät muita hanhia. Räntäsateisella sunnuntairetkellä lähiseudun pelloille näimme muista harmaista eli Anser- hanhista ainakin meri-, metsä- ja lyhytnokkahanhia sekä tiibetinhanhia. Muista hanhista näkyi ainakin valkoposkia ja niilinhanhia. Punakaulaa ei löydetty eikä kiljuhanhiakaan, vaikka niitä alueella esiintyykin, vieläpä Venäjältä tulevia.
Edellisessä Wetlands-konferenssissa oli puutetta osanottajista, mutta nyt lähes sata hanhitutkijaa eri maista oli paikalla - vain Suomen ja Norjan kenttäornitologinen osasto, etenkin WWF-vetoinen kiljuhanhiryhmä loisti poissaolollaan. Kiljuhanhen Ystävien kolmihenkinen joukkue (Alho, Haapanen, Kahanpää) korvasi tämän puutteen. Toisin kuin viime kerralla Sopronissa kiljuhanhiosasto todella kokoontui tällä kertaa - sitä paitsi kreivin aikaan!
Pidetyistä esitelmistä meitä kiinnosti monikin, erityisesti ehkä lintuinfluenssaan, satelliittiseurantaan ja tietenkin kiljuhanheen liittyvät. Kokous tarjosi myös tilaisuuden taas tavata ulkomaisia hanhitutkijoita ja vaihtaa kuulumisia. Järjestimme itse kaksi pikkukokousta, joista ensimmäisessä Michael Wink esitteli meille yksityiskohtia geenitutkimuksistaan. Niistä kerrotaan omassa jutussaan tässä lehdessä. Toisessa pikkukokouksessa sovittiin yhteistoiminnasta muiden maiden istutushankkeiden kanssa. Sopimuksista kerrotaan toisessa jutussa.
Koko konferenssin tärkein tilaisuus oli tietenkin kiljuhanhiryhmän kokoontuminen, jossa pidettiin neljä esitelmää ja jossa laadittiin kiljuhanhen tulevaa kansainvälistä suojelusuunnitelmaa koskeva kirjelmä AEWA:lle. Kirjelmä on samalla kokouksen pöytäkirja. Alkuperäinen on osoitteessa http://www.piskulkaconf.tk/.
Koska kiljuhanhiryhmän puheenjohtaja Ivan Rusev ei perhesyistä päässyt paikalle, pyydettiin nuijan varteen Gerard Boere. Hän on hiljattain siirtynyt eläkkeelle Wetlands Internationalin johtajan paikalta ja nautti yhteistä luottamusta jo puheenjohtajana Lammilla vuonna 2005.
Kaikki esitelmät olivat tärkeitä ja nekin ovat osoitteessa http://www.piskulkaconf.tk/.
1. Åke Andersson: Kiljuhanhen tila. Andersson esitti lyhyesti kiljuhanhen yleistilan ja tämän kokouksen luonteen.
2. Micael Wink: Kiljuhanhen genetiikkaa. Esitelmää on selostettu eri jutussa. Originaali on em. osoiteessa
Päätulokset ovat:
- Alkuperäiset tundrahanhiristeymähavainnot ovat virhetulkinta.
- Tarhalinnuista voidaan muodostaa hyvä istutuskanta.
3. Johan Mooij et al: Kiljuhanhen läntinen muutto. Esitelmä oli kaksiosainen. Ensimmäinen osa perustui ruotsalaisen Per Hanssonin keräämiin kiljuhanhihavaintoihin ajalta ennen istutuksia. Etelä- ja länsi-Ruotsin runsaat havainnot tukevat ajatusta, että kiljuhanhia olisi aikanaan merkittävästi muuttanut myös lounaaseen. Hanssonin aineisto sisältää myös todisteita sen puolesta, että kiljukkaan pesimäalueet Ruotsissa olisivat olleet pääosin luultua etelämpänä, Oulun leveysasteella, ja että päämuutto olisi kulkenut Merenkurkun yli. Toinen esitelmä sisältää Thomas Heinecken ja Johan Mooijn Saksasta keräämiä havaintoja. Aivan ilmeisesti Saksassa on tavattu ja tavataan edelleen talvisin kiljuhanhia, jotka eivät kuulu Ruotsiin istuteusta kantaan.
Päätulos:
- Kiljuhanhelle istutushankkeissa palautettava muuttosuunta on lajille luonnollinen ja alkuperäinen vaihtoehto.
4. Lauri Kahanpää: Istutusten teho. Eri suojelutoimenpiteiden kannattavuuden vertailemiseksi tarvitaan parasta mahdollista tietoa kiljuhanhen biologiasta ja elinolosuhteista. Tutkimus onkin tuottanut suuren määrän tällaista tietoa. Kahanpää esitteli tarkkoja laskelmia siitä miten Euroopan kiljuhanhien tulevaisuus riippuu valituista suojelutoimenpiteistä. Laskentamalliin on otettu mukaan 6 kiljuhanhikantaa, nimittäin Norjan ja Venäjän alkuperäiskannat, Ruotsiin istutettu kanta, Suomeen istutettava kanta sekä kaksi eri tavoin hoidettavaksi ajateltua tarhakantaa, joita mallissa sanotaan Suomen ja Ruotsin tarhakannaksi. Kuuden kannan käyttö on yksinkertaistus todellisesta tilanteesta, onhan esimerkiksi Saksassakin tarhakanta. Olennaista on, että eri kannoilla on erilaiset kasvuennusteet. Periaatteessa lintujen pyynti luonnosta ja istutukset ovat hanhien siirtelyä kannasta toiseen.
Laskut tehdään helppokäyttöisellä Excel-ohjelmalla, joka on saatavissa internet-osoitteesta http://www.piskulkaconf.tk/. Ohjelman avulla kuka tahansa voi testata omien suosikkitoimenpiteidensä vaikutuksen kiljuhanhen tulevaisuuteen. Tulokset näkyvät tolppadiagrammeina. Muutamia sellaisia on ohessa kuvina. Laskija syöttää koneelle haluamansa itutustoimenpiteet, mutta ohjelmassa on oletusarvoina myös valmiit luvut, jotka on sovitettu ottaen huomioon kaikki tiedossa oleva kiljuhanhen menestymiseen liittyvä numeerinen nykytieto. Tämä tieto kirjallisuusviitteineen ja ohjelman matematiikka ovat luettavina englanniksi samassa osoitteessa kuin laskukonekin.
Päätulokset ovat ennusteita vuodelle 2025 :
- Jos ei istuteta, kiljuhanhi todennäköisesti kuolee Norjasta ja vähenee nykyisestä 600 linnusta 300 lintuun euroopanpuoleisella Venäjällä. Ruotsiin istutettu kanta lisääntyy.
- Jo viiden poikasen vuotuinen pyynti vähentäisi Venäjän kantaa vielä selvästi.
- Ruotsin 200 parin tavoite ei voi toteutua ilman, että istutuksiin käytetään pääosin nykyistä tarhakantaa. Sama koskee sadan parin saamista pesimään Suomeen.
- Täysimittainen istutusohjelma riittää tavoitteiden saavuttamiseen, jos kaikkia käytettävissä olevia tarhalintuja käytetään emolintuina ja Ruotsin nykyinen kanta kasvaa edelleen. Vaikka emme tiedä miten pelastaa Venäjän kanta, saadaan ainakin aikaan varakanta Euroopan Unionin puolelle.
5. Szabolcs Nagy: Euroopan Unionille tehty kiljuhanhen suojelusuunnitelma. Nagy palautti mieleen Lammin kokouksen ja siellä esitellyn suunnitelmanlaatimismenettelyn. Euroopan Unioni on tilannut AEWA:lta ehdotuksen kiljuhanhen suojelusuunnitelmaksi, joka on oleva suositus jäsenmaille. AEWA on ottanut BirdLife internationalin alihahankkijakseen ja BirdLife on edelleen siirtänyt työn Suomen WWF:n ja norjalaisten hallitsemalle ryhmälle. EU:n LifeNature-rahasto on myöntänyt Suomen WWF:lle rahaa tähän tarkoitukseen. Sama ryhmä laatii ehdotusta kansalliseksi suojelusuunnitelmaksi mm. Suomelle ja Unkarille mutta ei Ruotsille eikä Saksalle. Työ aloitettiin Lammin kokouksessa ja ensimmäinen luonnos oli vajaan vuoden kuluttua katsottavana kaikilla osapuolilla. Myöhempää lausuntoa ei pyydetty muilta kuin ministeriöiltä. Nagy ei kertonut, miten työryhmä on muodostettu eikä mitä sen sisällä suljettujen ovien takana on tapahtumnut, mutta niinhän siinä oli käynyt, että protesteistamme huolimatta suunnitelmaan oli otettu kohdat, joissa Norjan kannan suojelu julistetaan tärkeimmäksi tavoitteeksi, tarhakanta arvioidaan vaarallisen epäpuhtaaksi ja jopa ehdotetaan Ruotsiin jo istutettujen kiljuhanhien takaisinpyydystämistä. Yhden asiantuntijan, amerikkalaisen Robert C. Lacyn, lausunnolla varustettuna suunnitelmaluonnos jätettiin lausunnolle Muuttavien Eläinlajien Suojelusopimuksen Tieteelliselle Komitealle. Nairobissa pidetyssä kokouksessa se meni läpi seulasta ja Lacyn kannanottoja tulkittiin sanatarkkaakin ankarammin. Nagy puolusteli esitelmässään suunnitelmaa vetoamalla Lacyn lausuntoon ja sen perusteella tehtyyn Nairobin päätökseen. Hän piti asiakirjaa lopullisena. Suunnitelman sisältöä hän ei kommentoinut ollenkaan. Nagy ei maininnut, että prosessin seuraavassa vaiheessa, Euroopan Unionin Ornis-komiteassa, Saksan edustaja pysäytti hyväksymisprosessin. Onneksi tällaisten asiakirjojen hyväksyminen vaatii yksimielisen päätöksen. Seuraaava vaihe olisikin ollut Unionin komissio.
Suomi kannatti Ornis-komiteassa AEWAn suunnitelman hyväksymistä sellaisenaan. Suunnitelman luonnos ja Lacyn lausunto on saatu Kiljuhanhen Ystävien haltuun ja kumpikin on nähtävissä konferenssin jälkipelisivulla http://www.piskulkaconf.tk/.
Esitelmän päätulokset ovat tiedotuksia ja puutteita:
- AEWAn sihteeristö on lähettänyt suojelusuunnitelman eteenpäin "valmiina"
- Suunnitelma perustuu Lacyn asiantuntijalausuntoon ja Muuttavien Eläinlajien Suojelusopimuksen Tieteellisen Komitean suositukseen.
- Suunnitelma ei ota huomioon niitä tietoja, jotka ovat tulleet julki tämän illan aikaisemmissa esitelmissä.
1. Tarhalinnut ja geenit
Esitelmien jälkeen puheenjohtaja totesi, että lajiristeymäongelma on poissa päiväjärjestyksestä. Se poistettaneen suunnitelmasta. Asiaa tarkennettiin seuraavasti:
AEWAn sihteeristön edustaja Sergei Dereliev kertoi kokousväelle tutkimuksesta, jonka mukaan Norjan linnut eivät muodosta perimältään erillistä osakantaa. Tämäkin suojelusuunnitelmassa ja omissa istutuksissamme esiintynyt ongelma on siis ratkennut myönteisellä tavalla.
Vladimir Morozov korosti, että mahdollisesti havaitut tilastolliset erot Venäjän ja Norjan jäännöskantojen välillä luultavasti johtuvat siitä, että Norjan kanta on koko ajan ollut lajin leviämisalueen reunalla, jossa köyhtymistä voi tapahtua. Yhdessä toivottiin lisää tutkimuspanosta Venäjälle.
Craig Ely korosti, että lumihanhilla on tavattu samanlainen mitokondrioilmiö kuin kilju- ja tundrahanhella. Yhteistä haplotyyppiä ei pidä luulla hybridisaation tai geneettisen epäpuhtauden merkiksi.
Michael Winkin tietoja voidaan ja tullaan käyttämään Saksan, Ruotsin ja Suomen tarhakantojen sellaiseen järjestämniseen, että niitä voidaan vapaasti käyttää istutuksiin pohjois-Euroopassa. Kantakirja perustetaan. Prof Wink suostui asiantuntijaksi tässä työssä.
2. Muuttosuunnat
Muuttosuunta-asian varmistamiseksi kannattaisi kerätä tietoja myös myös Belgiasta, Alankomaista, Ranskasta ja jopa Espanjasta. Ruotsinja Saksan tietoja pidettiin riittävinä ja luotettavina. Thomas Heinecke huomautti, että itäisestä Saksasta on nykyhavaintoja jopa yli 10 kiljuhanhen parvista.
3. Suojelusuunnitelmaluonnos
Suunnitelmaluonoksen laatijoilla ja siitä päättävillä ei ole ollut käytettävissään em. tietoja. Konferenssin työryhmä vaatii, että suunnitelmaa muutetaan siten, että nämä tulevat mukaan. Erityisesti geeniongelma on ratkennut. Muuttosuuntaa koskevat todisteetkin on huomioitava. Jäljellä on käytännön ohjeiden teko. On myös otettava huomioon, että Alankomaissa korkein oikeus vaatii EU:n sääntöksiin vedoten istutettujen lintujen jälkeläisille samaa suojeluasemaa kuin alkuperäisillekin ja että Suomessa paikallinen oikeus on päättänyt, ettei geneettisesti puhtaiden lintujen istuttaminen ole lainvastaista. Suunnitelman sanamuoto on muutettava sen mukaiseksi.
Kirjelmän käsittely
Kokouksen pöytäkirja on tarkastettu ja kuten alussa mainittiin, Gerard Boere on lähettänyt sen AEWAn sihteeristölle liittäen mukaan esitelmäaineiston. Palautan mieleen, että Odessan kokouksessa 2004 Wetlands Internationalin kiljuhanhityöryhmä päätti vastedes ottavansa muodollisesti kantaa vain ollessaan yksimielinen. Muuten julkaistaan kaikki mielipiteet. Nyt oltiin yksimielisiä, mutta julkaistiin silti koko keskustelu.
On selvää, että EU:lle tarkoitettu suojelusuunnitelma on kirjoitettava uudelleen. Tällä kertaa on luultavaa, että kirjoittajat noudattavat AEWAn Sergei Derelievin Sopronin kokouksessa itselleen antamaa viisasta ohjetta: "Suunnitelmasta on tultava sellainen, että kaikki suostuvat sitä noudattamaan. Muuten siitä ei ole mitään hyötyä, eihän se sido ketään."
Keväällä 2007 toimitetaan Ruotsiin kiljuhanhenmunia, joista kuoriutuneet poikaset leimautuvat ultrakevyisiin lentokoneisiin ja niiden lentäjiin. Vietettyään kesän teknoemojensa kanssa järven rannalla poikaset kuljetetaan Ruotsin Lappiin, jossa ne oppivat lentämään yhdessä lentokoneiden kanssa. Samalla poikaset leimautuvat kotiseutuunsa. Ennen kuin tunturijärvet jäätyvät alkaa syysmuutto. Matkalla on lepopaikkoja aluksi tiheässä, mutta vähitellen päivämatkat kasvavat. Lento Reinin alajuoksulle vie ainakin kuukauden ja perille saavutaan syys-lokakuussa. Lintuja, lentokoneita ja miehistöä seuraa maitse huoltojoukko. Kaikki 25 hanhea on varustetu radiolähettimin. Toiminnan eri vaiheet on suunniteltu pienintä yksityiskohtaa myöten. Vain yksi seikka on epävarma: sää.
Perillä Saksassa kiljukkaat jäävät orvoiksi, kun niiden sijaisvanhemmat korvataan nukeilla, jotka vähitellen "kuolevat" ja hajoavat. Mutta hanhillamme on oleva seuraa, nimittäin alueella talvehtivat tuhannet tundrahanhet. Tundrahanhilta nuoret kiljukkaat oppivat niitä hanhena elämisen taitoja, joita ultrakevyet lentokoneet eivät osaa. Ne sopeutuvat samalla täysin villilinnun rooliin. Talvinen yhteiselo muiden hanhilajien kanssa on kiljuhanhelle luontaista. Keväällä ne eivät tietenkään seuraa tundrahanhia Siperiaan, vaan palaavat kotiinsa Ruotsin Lappiin. Niitä seurataan edelleen tarkasti. Mielenkiinnolla odotetaan, mitä reittiä ne lentävät, mitkä lepopaikat ne ovat hyväksyneet pysyvään käyttöön ja miten ne käyttäytyvät heinäkuussa, kun niiden kotijärvelle saapuu seuraava ikäluokka. Toivottavasti ne eivät tapaa seuraavia poikasia ollenkaan, vaan ovat jo levittäytyneet kauas istutuspaikasta. Ensimmäisiä pesintöjä voi toivoa vuonna 2009.
Cityhanhet eivät jää työttömiksi
Suomen ja Ruotsin kansalliset istutusohjelmat kehittävät edelleen valkoposkihanhien käyttöä kijuhanhien opeas- ja emolintuina. Vasta kokemus osoittaa, ovatko kalliit lentokoneet lopulta edullisempia sijaisvanhempia kuin valkoposket. Ruotsin luonnonvarainen kiljuhanhikanta on sentään luotu valkoposkihanhien avustuksella.
Kiljuhanhen Ystävien Suomessa tekemät koeistutukset ovat tähän mennessä osoittaneet, että onnistumiselle on edellytykset: Lappiin valkoposkiemojen kanssa istutetun kiljuhanhenpoikasen tiedetään muuttaneen Hollantiin. Emme kuitenkaan saaneet selville, mitä reittiä se sinne lensi. Satelliittiseurantaa on nimittäin vainonnut huono onni: ensimmäinen lähetinemo joutui merikotkan saaliiksi ja seuraava lähetin vaikeni. Suomen istutuksilla on edelleen päätarkoituksena selvittää, mitä tietä Lappiin siirretyt valkoposkiemot lentävät Hollantiin, Suomen vai Ruotsin yli. Kyseessä on siis edelleen pelkkä tutkimus, siitäkin syystä, että suuria määriä poikasia ei riitä istutettaviksi. Kiljuhanhemme ovat sentään vähitellen taas alkamassa lisääntyä vuoden 2005 lumikatastrofin jälkeen, mutta tilaa on kyllä uusille linnuillekin. Niitä tuodaan ulkomailta Euroopan tarhakantaa hoidettaessa. Paikallinen järjestely Hämeenkosken tiloissa on helppoa, sillä kakki kiljuhanhemme on tietenkin värirengastettu ja tarha on onnetomuuden jälkihoidon yhteydessä jaettu entistäkin useampiin osastoihin.
Tarhallamme tehdään muutakin tutkimustyötä, muun muassa kokeillaan, munivatko valkoposkihanhet aikaisemmin, jos niitä pidetään keväällä aamuin, illoin valossa. Tarvittavat sähkölaitteet on jo asennettu venyttämään niiden päivää.
Uutta verta Venäjältä
Ruotsin kiljuhanhihanke on tuonut maahan kahdeksan luonnon kiljuhanhea ja kuusi lisää on tulossa. Linnut on Polar Uralin tundrilta pyydystänyt Vladimir Morozov. Myöhemmin voi olla mahdollista saada saman verran lisää. Tuonti suunniteltiin aikanaan siltä varalta, että nykyistä tarhakantaa olisi todella hävitetty, kuten Xantenin GOOSE 2007-konferenssissa kaatunut suunnitelma esitti. Pahimmassa tapauksessahan tarhakanta olisi pitänyt yrittää rakentaa uudelleen alusta asti, mikä olisi ollut vuosikymmenten urakka, jos mahdollista ollenkaan. Nyt tuontilinnut ovat tevetullut lisä Ruotsin omalle kiljuhanhihankkeelle. "Projekt Fjällgås" keskittyy lähivuosina kiljuhanhien kasvattamiseen ja vapaiden kiljuhanien menestymisen seurantaan. Omiin istutuksiin ei sillä ole nykyisellä poikastuotannolla mahdollisuuksia. Toisaalta Ruosissa kutenkin alkaa kiljuhanhien istutus, koska kansainvälinen lentokoneprojekti toteutetaan Ruotsissa.
Kiljuhanhiverkosto
Euroopan Unionin alueen kiljuhanhista vain Ruostiin istutettu neljäsosa pesii vapaana luonnossa. Lajin tulevaisuus onkin tarhalintujen varassa. Tärkeä kansainvälinen tehtävä on tarhakannan edullisin jako eri kasvatuspaikkoihin tavoitteena kiljuhanhien turvallisuudesta ja lisääntymisestä huolehtiminen. Tautien torjuntaan ja mahdollisimman hyvän pesimätuloksen saavuttamiseen sekä perinnöllisen monipuolisuuden ylläpitämiseen ja lajipuhtauden jatkuvaan valvontaan tarvitaan verkosto, johon pitäisi istutushankkeiden ja tarhojen lisäksi kuulua eläintarhoja ja tutkimuslaitoksia, joilla on eläinlääketieteellistä ja perinnöllisyystieteellistä asiantuntemusta.
Koska satelliittiseuranta on erittäin kallista olisi yhdessä myös hankittava edullisempia keinoja kiljuhanhien seuramiseksi muuttomatkoillaan. Sopivaa tekniikkaa etsitään.
Lauri Kahanpää
Vapaana lentävien lintujen satelliittiseuranta on erittäin kallista, yli tuhat euroa vuodessa kutakin lintua kohti. Avomerellä tai autiomaassa satelliittiseuranta on epäilemättä paras keino linnun paikantamiseksi, mutta asutuilla seuduilla on uusia vaihtoehtoja.
Vanhimpia keinoja lintujen muuton tutkimiseen on rengastus. Renkaan lukeminen on viime aikoihin asti ollut mahdollista vain silloin, kun lintu on pyydystetty tai kuollut, mutta nykyoptiikalla ja kameroilla voi hyvällä onnella lukea alumiinirenkaan merkit maastossa. Helpommin näkyvät tietenkin väri- ja kaularenkaat. Joka tapauksessa renkaiden lukeminen edellyttää, että lintu nähdään riittävän läheltä.
Jospa siis sittenkin varustaisimme tutkittavat linnut radiolähettimin. Kustannuksien säästämiseksi pitäisi tulla toimeen ilman satelliittiekniikkaa. Yksi keino tähän on linnun seuraaminen sen verran lähietäisyydeltä, että voidaan käyttää kannettavaa suunta-antennia. Näin tehdään Suomessa esimerkikisi tutkittaessa teeriä, jotka eivät yleensä lennä kauas. Kiljuhanhet sen sijaan muuttavat. Niinpä olemme tulleet ajatelleeksi, että satelliittipalvelun voisi korvata matkapuhelinverkolla, tarkastaahan vekko puhelimen sijaintipaikan vähän väliä. Kännykän lähetin ei maksa oikeastaan mitään verrattuna satelliittiseurantakalustoon eivätkä puhelinliittymän kustannuksetkaan päätä huimaa. Idean toteuttamiseksi tarvitaan elektroniikkapaja, joka poistaisi matkapuhelimesta kuoret, näytön, kuulokkeen, mikrofonin ja näppäimet. Lopuksi pitäisi ohjelmoida lähetinosa soittamaan tukiasemalle tavallista harvemmin, ehkä vain kerran päivässä tai viikossa, jotta akun korvaava paristo ei tyhjenisi ennen aikojaan. Vai onko olemassa valmiita laitteita? Ehkäpä ideamme ei olekaan uusi. Pieni selvitys osoitti, että matkapuhelinpaikannusta käytetään maailmalla yleisesti. Sadan gramman painoisia lähettimiä voi ostaa ja sellaisia käytetään esimerkiksi dementoituneiden vanhusten valvomisessa ja Metsähallituksen susiseurannassa. Suurempia kiinnitetään Etelä-Afrikassa ja Keniassa elefanttien kaulapantoihin, joiden tukevuus on omaa luokkaansa. Uudenmalliset laittet on saman tien varustettu GPS-vastanottimin. Ne tietävät paikkansa muutaman metrin tarkkuudella eivätkä lähetäkään kännykkkäverkolle pelkkää yhteydenottoa vaan saman tien tarkat koordinaattinsa. GPS- laitteen oleellinen osa painaa noin yhden gramman ja maksaa muutaman euron.
Ongelmaksi jää paino; pientä hanhea ei saisi kuormittaa enempää kuin 30 grammalla. USA:ssa Oregon State University on rakentamassa pientä lähetintä. OSU:n kala- ja metsästystalouden professori Douglas Robinson kertoo internet-sivullaan ja kirjeessään Kiljuhanhen Ystäville, että tarkoituksena on selvittää laululintujen muuttoa Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. "I saw that there was this big unsolved mystery in biology of where birds go, where they spend their lives. I realized what we needed was a continental network of antennas. That's what we have with the cellular network." OSU:n elektriniikkainsinööri Huaping Liu on suunnitellut akkuineen vaivaiset 0.07 unssia (kaksi grammaa!!) painavan lähettimen, jonka pitäisi jäädä rastaan tai liron kokoisen linnun höyhenten alle piiloon. "Hyvä, että mikrofoni on poistettu. Ei huvittaisi maksaa lintujen puhelulaskuja", Robinson vitsailee. Sähkön säästämiseksi lähetin käynnistryy vasta linnun tullessa pohjoiseen ja se toimii vain haluttuina päivinä. Tänä vuonna on koelennon aika. Koska USA:ssa on tiheämpi tukiasemaverkko kuin Etelä-Amerikassa, koelinnut rengastetaan talvehtimisalueillaan ja katsotaan, minkä tukiaseman piiriin ne lentävät pesimään. Myöhemmin merkitään satoja, jopa tuhansia lintuja. Voisimmeko siis ostaa Oregonista valmiin tuotteen? Voisimme hyvinkin, mutta on ongelma. USA:ssa käytetään erilaisia matkapuhelimia kuin Euroopassa. Ilmeisesti laitteet eivät toimisi täkäläisessä verkossa.
Palataan siis vanhalle mantereelle. Kuinka kevyitä lähettimiä täällä oikeastaan käytetään? Gepardin kaulapantaan kiinnitetävä laite on vain kolme millimetriä paksu ja pari senttiä pitkä ja sisältää GPS:n. On aika soittaa professori van Hovenille Pretoriaan!
Jäsenmaksut, jäsenhankinta ja lehti
Yhdistyksen talous on jälleen kerran huonossa jamassa eikä kaikkia laskuja ole pystytty maksamaan ajallaan. Nyt on kyllä ennätysmäärä avustushakemuksia vetämässä. Mutta tuloksista ei ole tietoa. Tilapäistä apua saamme, kun jäsenmaksut maksetaan. Jos lehden välissä on tilillepanolappu, on maksusi arvattavasti vielä tulematta tilille.
Koska geeniongelma on ratkennut, on oikea aika alkaa mainostaa Kiljuhanhen Ystäviä ja värvätä uusia jäseniä. Luulisi Suomessa olevan paljonkin ihmisiä, jotka haluavat tehdä jotain todellista luonnonsuojelun hyväksi. Meille annettu tuki menee lyhentämättömänä, itse asiassa yli sataprosenttisena, suoraan lintujen hyväksi. Kiljuhanhen Ystävien jäsenmaksun voi tunnetusti korvata myös työllä eikä sitä varten tarvitse edes tulla Hämeenkoskelle. Esimerkiksi lentoestepressuja voi ommella vaikka kotonaan ja kirjoitustöitä sekä PR-toimintaa riittää aina.
Oma työnsä on Kiljuhanhen Ystävä-lehden toimittamisessakin. Viime vuonna saimme aikaiseksi vain yhden suomenkielisen numeron - tarhalla sattunut onnettomuus työllisti toisella tavalla. Koetetaan yhdessä tehdä kolme lehteä 2007. Mitäpä, jos lukijat avustaisivat lehteämme jutuillaan? Pakinoitsijaakin kaipaisimme. Suomen kiljuhanhiryhmä kyllä kirjoittelee pehmeitä useankin pakinoitsijan edestä, Niitä juttuja julkaistaan tosin muissa lehdissä, esim erkiksi Luonnon Tutkija-nimisessä, jota suosittelemme.
Geeniongelman selviäminen varmistaa, että kiljuhanhen palauttaminen Suomeen on mahdollista ja että tarhalintuja tarvitaan siihen. Suomessa pesivät kiljuhanhet ovat pelastuneet niitä kymmenen vuoden ajan uhanneelta hävitykseltä. Mutta yhä niiden olemassaolo on meidän toimintamme varassa. Vielä tarvitaan käytännön työtä, johon Kiljuhanhen Ystävillä ystävineen on tilaisuus osallistua.
Tarhan kunnostus ja siivous
Lintujen pesinnästä huolehtiminen, tunnistaminen ja lajittelu
EVP-elektroniikka
Lahden kaupunki
Raatikuva Ky Heikki Löflund
- Postiosoite: c/o Kahanpää / Torpankuja 3 C 13 / FIN 40740 Jyväskylä
- Sähköposti: kahanpaa@maths.jyu.fi
- Kotisivu: http://www.ansererythropus.tk/
- Puheenjohtaja fil.tri Antti Haapanen
- puh: 358-9-3253804, 358-40-5953313
- Huhtasuontie 7, 00950 Helsinki, Finland
- e-posti: antti.haapanen@Kolumbus.fi
- Sihteeri fil.tri. Lauri Kahanpää
- puh: (0)14-2602716 (t), (0)14-253364 (k), (0)50-4652301 (m)
- fax: (0)14-2602701 ja merkintä "Lauri Kahanpää"
- Yhdistyksen jäsenyyttä haetaan sähköpostitse osoitteesta <kahanpaa@maths.jyu.fi>.
- henkilöjäsenmaksu (Suomi) 40 EUR
- yhteisöjäsenmaksu 90 EUR
- kannatusjäsenmaksu 200 EUR
- ulkomaiset jäsenet USD/EUR 50
- Pankkiyhteys: Nordea Hämeenlinna, 103230-513444
- Pankkiyhteys ulkomailta : Nordea Bank Finland Plc. Helsinki, Finland
- SWIFT-osoite: NDEAFIHH.
- IBAN - numero: FI6210323000513444
- Vastaanottajan osoite: c/o Kahanpää / Torpankuja 3 C 13 / FIN 40740 Jyväskylä
- Tarhan yhteystiedot: Pentti Alho, puhelin/fax 03 7654727 matkapuhelin 0440-654727.
