Reput, renkaat ja tulevaisuus
Lauri Kahanpää
Kiljuhanhen suojelussa vuoden 2004 iloinen tapaus oli tietenkin Suomen ensimmäinen onnistunut kiljuhanhen istutus. Kasvatti-isän radioreppu ei kylläkään toiminut, mutta vanha konsti, värirengastus, paljasti, että ainakin yksi poikanen oli löytänyt Alankomaihin. Myös Venäjän kannan seurannassa tapahtui edistystä, kun Vladimir Morozov laittoi WWF:n laittein kolme lintua satelliittiseurantaan. Kaksi katosi - todennäköisesti ammuttiin - pian muutolle lähdettyään mutta kolmas on elänyt talven yli ennalta arvaamattomalla alueella Irakin kosteikoissa ja on palannut Siperiaan. Onnistuneen seurannan ilo sekoituu havaintojen murheelliseen asiasisältöön: vain yksi kolmesta palasi ja sekin hyvin vaaralliselta retkeltä.
Kiljuhanhen palauttamisen nyt alkaessa toden teolla Suomessa myös yhdistyksessämme tapahtuu muutoksia. Toivotan seuraajani, Ystävien uuden puheenjohtajan, fil.tri. Antti Haapasen tervetulleeksi virkaansa. Vuoden 2005 aikana tehdään myös sääntömuutos: hallituksen jäsenmäärä nostetaan kolmesta viiteen. Organisaation korjailu heijastelee toiminnan muutoksia: tarhan ja lintuhoitolan rakennusvuodet alkavat olla takana ja nyt ryhdymme todella istuttamaan kiljuhanhia. Se on mutkikasta ja työlästä, käytettiinpä mitä sijaisvanhempia tahansa. Oman ongelmansa muodostaa uusiutunut varojen puute - joskin aikaisempaa lievempi. Tekemätöntä työtä on valistuspuolellakin. Yhä vielä moni kuvittelee, että istutusta voi lykätä tulevaisuuteen riskeeraamatta lajin mentettämistä. Tosiasiassa kuitenkin uuden tarhakannan luominen luonnosta pyydystetyistä linnuista aloittamalla olisi äärimmäisen vaikeaa ja hidasta. Uusien lintujen tarhausvaikeuksista ei vielä vuosiin edes päästä saamaan käytännön kokemuksia, sillä kesien 04 ja 05 pyydystysyritykset Venäjällä epäonnistuivat ja lintuinfluenssan takia tuonti Venäjältä on toistaiseksi kiellettyä. Nyt siis ainoastaan Norjan linnut tulisivat kysymykseen, eiväkä norjalaiset halua niitä pyydystettävän. Etenkin linnustonsuojelua harrastaville organisaatioille kuten BirdLifelle, WWF:lle, metsähallitukselle ja ympäristöministeriölle sekä luonnonsuojeluyhdistyksille ja metsästäjäjärjestöille pitäisi saada menemään tietoa tarpeellisen yhteistyön pohjaksi.
Yhteistyöasiassa on onneksi tapahtunut kehitystä: Lammilla pidetyssä kansallisessa ja kansainvälisessä kokouksessa istutusten jatkaminen jossain vaiheessa todettiin jo yksimielisesti välttämättömäksi ja lentokonemenetelmä kokeilemisen arvoiseksi. Uusien poikasten saatavuus luonnosta päätettiin selvittää kokeilemalla ja tarhaustaidon ylläpitäminen ja levittäminen huomattiin sekin jo kiirelliseksi. Kiljuhanhen Ystävät ry. ryhtyy toimeen ja odottaa muilta osapuolilta voimakasta tukea.
Pentti Alho ja Eero Peltonen
Lappiin kesällä 2004 valkoposkipoikueessa istutettu kiljuhanhenpoikanen on havaittu Alankomaissa. Satelliittilähettimellä varustetut emot katosivat.
Heinäkuisena päivänä 2004 suuntasimme Hämeenkosken tarhalta pohjoiseen. Pakettiauton perässä oli arvokas lasti: Suomen ensimmäinen ja samalla kesän 2004 ainoa valkoposkipariskuntaan leimautettu kiljuhanhipoikue --- emot ja neljä poikasta.
Tässä perhe kuukautta ennen lähtöä. Tunnista poikasten laji!
Toisella emolinnulla oli selässään vuoden 2003 projektista yli jäänyt satelliittilähetin, jonka olimme tietokoneongelmien takia saaneet käynnistettyä vasta edellisenä päivänä. Jyväskylästä saatiin mukaan EVP-elektroniikan lainaama minikokoisen 400 MHz vastaanotin, jolla voimme todeta ohjelmoinnin onnistuneen ja lähettimen toimivan.
Pitkään kuljetukseen sisältyy risekjä, joista ehkä hankalin on liian lämpenemisen vaara: helteellä poikue voi menehtyä. Parasta olisi ajaa yöllä, mutta oli viileä päivä ja yökin tuli ennen kuin olimme perillä Enontekiöllä. Koska istutushankkeesta oli ilmoitettu etukäteen, jouduimme väsyneinä pitämään pienen lehdistötilaisuuden ennen varsinaista istutusta, joka sinänsä oli hyvinkin epädramattinen tapahtuma. Lintujen annettiin rauhoittua pikku aitauksessa ja levättyämme itsekin tunnin, pari ne päästettiin vapaaksi. Yllättävän pian ne olivat uineet piiloon.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Suomessa kokeiltiin Lambart von Essenin älykästä istutusmentelmää: poikasten leimauttamista eri lajin emolintuihin, jotta nämä opettaisivat niille turvallisen muuttoreitin lounaiseen ilmansuuntaan. Näitä kiljuhanhia ei tultaisi ampumaan Venäjällä eikä Irakissa.
Kesän 2003 kokemukset olivat opettaneet meidät luottamaaan satelliittiseurannan tekniikkaan (Ks. juttu numerossa 2004/2), joten uskoimme saavamme seurata poikueen kohtaloita ARGOS-järjestelmän kartoilta. Muuttaisiko poikue Ruotsin vai Suomen kautta? Vai tuhoutuisiko se kuten edelliskesäinen valkoposkihanhipoikue? Näitä pohdimme paluumatkan pitkinä tunteina. Mutta väärin arvasimme: aluksi ARGOS ei ollenkaan ilmoittanut havainneensa lintujamme. Sitten osoittautui, että satelliiteissa oli ollut vikaa ja pian havaintoja sentään tuli. Lähettimemme lenteli aluksi istutusalueen tuntumassa ja suunnisti sitten yllättäen pohjoiseen, Norjan puolelle. Siellä se ensin vaimeni ja sitten vaikeni 26. elokuuta. Selitystä ei ole saatu, emolintuja ei koskaan nähty Hollannissa eivätkä ne myöskään palanneet pesälleen kesällä 2005.
Satoi lumen, eikä istukkaista kuulunut mitään. Vasta juuri ennen joulua tuli sähköpostia Hollannista: "Asun Alankomaiden lounaisosassa, noin 30 km Rotterdamista Hoeksche Waard -nimisellä saarella. Talvisaikaan alueellamme on hyvä maine kiljuhanhipaikkana. Täällä on kaksi kohdetta, nimittäin het Oude Land van Strijen, joka on saaren keskikohdalla, ja Korendijksche Slikken sen lounaispäässä. Asun lähellä jälkimmäistä. Täällä talvehtii tuhansittain valkoposkihanhia. Näin oli asianlaita viime sunnuntainakin paikassa nimeltä Westerse Laagjes, joka on Korendijksche Slikkenin lähellä. Sieltä huomasin nuoren kiljuhanhen, jolla oli minulle tuntematon värirengasyhdistelmä. Liitän mukaan muutamia ottamiani valokuvia. Kuuluukohan lintu suomalaiseen projektiin? ... Gert Huijzers." Ja olihan se yksi meidän poikasistamme. Palautteen saatuaan löytäjä kertoi lisää: "Olin sinä aamuna onnekas, sillä löysin sen aika helposti tien läheltä noin 8000 valkoposken ryhmän reunamilta. Tuntematon rengasyhdistelmä sai minut erityisen tarkaksi ja innokkaaksi ottamaan kuvia, vaikka valoa oli aamusumussa niukanlaisesti. Nyt olen iloinen, kun tiedän, mitä havaintoni merkitsee teille ja ystävillenne."
Myöhemmin löytäjä antoi linnullemme nimeksi Finny. Havainto aiheutti melkoista innostusta Alankomaissa ja Finnyn sisaruksia ja adoptiovanhempia etsittiin huolellisesti. Niitä ei kuitenkaan nähty. Joulukuun 27. päivänä Finny havaittiin 3000 valkoposkihanhen parven tuntumassa. Sitä ei nähty yhdessä Ruotsin kiljuhanhien kanssa. Finnyn matka ei olisi ollut mahdollinen ilman opaslintuja, joten luultavasti ainakin toinen emolinnuista oli Hollannissa. Vai onkohan Finny seurannut muita valkoposkihanhia emojensa kadottua? Koska Finnyllä ei ole satelliittiseurantaa, emme tiedä, onko se palannut Suomeen, mutta se nähtiin alkukeväästä matkalla pohjoiseen päin, joten niin on hyvinkin voinut käydä. Toivomme tietenkin, että Finny nähdään ensi talvena uudelleen Hollannissa. Kuvia ja tietoja Finnystä on sivuilla http://www.dutchbirding.nl/. Tahdomme kiittää Alankomaiden lintuharrastajia saamastamme suurenmoisesta avusta ja aiomme lähettää heille kiljuhanhitaulun.
Kesällä 2005 emme istuttaneet uutta poikuetta, mutta valmistaudumme uuteen yritykseen vuonna 2006. Jos riittävä määrä laatukriteerit täyttäviä poikasia saadaan, istueteaan useampia poikueita. Koska menetelmä on todettu toimivaksi, on toivoa, että suuremmasta poikasmäärästä voisi saada jälleen pesiviä kiljuhanhia Suomeen.
koonnut Lauri Kahanpää
Ruotsin kantaa lukuunottamatta jatkuu Euroopan kiljuhanhien hupeneminen entiseen tahtiin, siis noin viiden prosentin vuosivauhtia. Suomessa kevätmuutosta on jäljellä alle kymmenen prosenttia vuoden 1998 määrästä, jonka pelastamisen ja lisäämisen WWF:n työryhmä asetti tavoitteekseen tuona kohtalokkaana vuonna, jona istutukset keskeytettiin.
Kirjoitin edellisessä numerossa vähän perusteellisemmin Euroopan kiljuhanhien kevätmuuton yleispiirteistä ja historiasta. Nyt tyydyn vain päivittämään tilanteen lisäämällä taulukoihin tämänvuotiset havainnot. Numerotiedot ovat jälleen pääosin peräisin Lintuverkosta ja Norjan lintutieteellisen yhdistyksen ylläpitämältä havaintosivulta http://www.piskulka.net/Recent observations.htm. Yksityiskohdat ja havaitsijat mainitaan havaintosivullamme.
Erityistarkkailu Evros-joen deltalla on päättynyt eikä vertailukelpoisia tietoja ole käytettävissä.
Hortobágyn puistossa nähtiin huhtikuun puolessavälissä parhaimmillaan 35 kiljuhanhea. Syksyllä -04 niitä oli parikymmentä. (Lähde: www.birding.hu ).
Huhti-toukokuussa 2005 nähtiin Virossa ainakin 24 ja ehkä jopa 29 yksilöä, joista vain kaksi oli nuoria lintuja. Matsalun lahdelta Haeskan parvi (14 ind.) lähti jatkamaan muuttoa toukokuun 6. päivän iltana. Kiljuhanhista neljä havaittiin Tartun seudulla, joten Länsi-Viron lintujen määräksi kertyi 20-25 yksilöä (viime vuonna Haeskan pääparvessa oli 22 lintua).
Suurin parvi havaittiin toukokuun 11. päivänä Siikajoen Säärenperässä: kolme paria ja yksi nuori lintu. Yhdellä oli norjalaiset värirenkaat. Hailuodossa ei tänäkään vuonna ollut luonnonvaraisia kiljuhanhia, mutta Oulun seudun yhteensä 8 yksilön lisäksi nähtiin Eurajoella yksi kiljuhanhi jo huhtikuun alussa pellolla metsä-, meri-, kanadanhanhien sekä joutsenten joukossa. Vastaava ilmiö tapahtui myös viime vuonna.
Ruotsin kiljuhanhista kerrotaan seuraavassa numerossa Åke Anderssonin raportissa.
Toukokuun 13. tulivat ensimmäiset kiljuhanhet Valdakin soille Porsangerin vuonon pohjukkaan ja 25. päivänä niiden määrä kävi maksimissaan 29 linnussa (viime vuonna 31). Viidellä linnulla oli värirenkaat. Vain kolme lintua todettiin nuoriksi.
Lauri Kahanpää
Helmikuun 15. päivänä 2005 järjestivät Ruotsin Naturvårdsverket ja Norrbottenin lääni Luulajassa kokopäiväisen kuulemistilaisuuden, jossa hahmoteltiin Ruotsin kiljuhanhien tulevaisuutta. Mukana oli myös Kiljuhanhen Ystävät ry.
Kutsutuille oli etukäteen lähetetty luonnos Ruotsin kiljuhanhiprojektin toimenpideohjelmaksi. Paikalla oli pari tusinaa ihmistä, joita oli tullut Ruotsin lisäksi Suomesta ja Norjasta - maista joissa ruotsia osataan. Keskustelu muodostui hillityksi, asialliseksi ja rakentavaksi, mutta erimielisyydet tulivat silti hyvin esille. Kiitos Åke Anderssonille suuresta valmistelytyöstä ja Sofia Gyljelle sekä muille luulajalaisille mainiosta järjestelystä. (Luulaja on iso kaupunki ihmeen lähellä Suomen rajaa!)
Ruotsissa valtiolla on rahaa lajien suojeluun ja käytännössä läänit tekevät suunnitelmia. Kiljuhanhi kuuluu Norrbottenille, joka nyt sai paikallisen äänen hyvin kuuluviin ja pääsi itsekin tilanteen tasalle.
Ruotsin kiljuhanhiprojektin vetäjän Åke Anderssonin laatima suojelusuunnitelmaluonnos oli lähetetty etukäteen katsottavaksi ja nyt käsiteltiin sen yleislinjoja. Korjailtu suunnitelma tulee aikanaan meille kaikille kommentoitavaksi ennen lähtemistään Naturvårdsverketin hiottavaksi ja vahvistettavaksi. Suunnitelma tehdään vuosille 2005-2008. Se ei ole juridisesti sitova, mutta ohjaa rahoitusta ja lupapolitiikkaa. Kerromme, kun lopullinen suunnitelma julkaistaan Naturvårdsverketin kotisivulla.
Suunnitelma käsittelee kolmellakymmenellä sivullaan seuraavia aiheita:
- Tiedot lajista, sen biologiasta, ekologiasta ja uhanalaisuudesta
- Suojeluun liittyvä perinöllisyysoppi
- Kiljuhanhen lisääntyminen ja levinneisyyshistoria
- Muodollinen suojelutilanne eri maissa ja suojelun toteutuminen
- EU:n vanhentunut suojelusuunnitelma
- Taantumisen tunnetut ja muut mahdolliset syyt
- Kokemukset aikaisemmista suojelutoimenpiteistä
- Tavoitteet, toiveet ja riskit lyhyellä ja pitkällä aikavälillä
- Toimenpide-ehdotukset ja niiden tärkeys
- kansainvälinen yhteisytö
- uuden tiedon hankinta
- inventoinnit
- häirinnän estäminen
- nykysäännösten arviointi
- suojelualueet
- muut sopivat elinalueet
- kannanvahvistamistoimenpiteet
- istutus
- lajille vahingolliset toimien välttäminen
- toimien vaikutus muihin lajeihin
- Osapuolten työnjako
- Rahoitus
Ruotsin kannalta olennaista on tietenkin Ruotsin keski-Lappiin istutetun kannan ja Norjan Ruijassa sinnittelevien alkuperäisten kiljuhanhien olemassaolo. Suunnitelmaluonnoksessa todetaan, että kiljuhanhella ei ole alalajeja ja että tarhalinnuilla on todennäköistä sekoittumista tundrahanheen. Sen syntyä ei tunneta. Virhettä sanotaan olevan noin joka kuudennessa ruotsalaisessa tarhalinnussa, mutta muidekaan "puhtautta" ei voi absoluuttisesti taata. Ruotsissa vapaina pesivät kiljuhanhet polveutuvat osin tarhalinnuista, osin alkuperäisistä. Niiden geenejä ei ole tutkittu.
Mielenkiintoinen byrokratiatieto on, että kiljuhanhi jostakin syystä puuttuu CITES-konvention luettelosta, vaikka se mainitaan muissa kansainvälisissä sopimuksissa, jotka mm. kieltävät sen pyydystämisen. EU:n suojelusuunnitelma on vanhentunut ja uutta tehdään parhaillaan. (Työhän sitten alkoikin Lammin kokouksessa huhtikuussa.)
Tavoitteeksi asetetaan 200 aikuista vapaata kiljuhanhea Ruotsiin vuonna 2008. Itään muuttavan kannan ei uskota toipuvan eikä sitä voitavan istutuksin auttaa. Muiden suojelutoimenpiteiden osoittauduttua tehottomiksi suositellaan istutusten jatkamista ja lounaisen muuttoreitin opettamista noin 20-30 puhtaalla kiljuhanhella vuosittain. Uusia tarhalintuja halutaan Venäjältä; Norjasta niitä ei uskota saatavan. Von Essenin menetelmää ja saatuja tuloksia kuvaillan, mutta kokeeksi suositellaan myös lentokoneiden käyttöä sijaisvanhempina ja pidetään sitä hyvänä vaihtoehtona, jolla vältytään valkoposki- ja kiljuhanhen risteymiltä.
Naturvårdsverketin prioriteetti on luonnon kanta, mutta uskotaan, ettei se pärjää. Ruotsin kiljuhanhien suojelua on myös ajettava; siis molempia kantoja suojellaan ja edistetään. Istutusten jatko on kiinni sopivien istukkaiden saannista, eli geenitutkimuksien tuloksesta tulkintoineen ja uuden kannan saannista Venäjältä.
Morten Ekker (Norja) moitti, että suunnitelma tosiasiasiallisesti keskittyy istutettuun kantaan. Hän halusi, että Norjan kannan sijasta puhutaan Skandinavian kannasta johon kuuluvat myös Kuolan linnut. (Näin taas lykätään nollahetkeä!) Hän vaati myös luonnonkannan hyväksi tehtävien toimien määrittelyä. Siihen ei kukaan oikein pystynyt, syy on ilmeinen. Paikalla olleet norjalaiset ehdottivat jopa Ruotsiin istutetun kannan pyydystämistä ja karsimista/tappamista. Siihen ei juuri kukaan suostu; aika yksimielisiä oltiin myös siitä, että geenivaihtoa on jo tapahtunut kantojen välillä. Norjalaiset suhtautuivat kielteisesti nykyisten tarhakantojen käyttöön istutuksissa ja pelkäsivät niiden sekoittuvan jäljellä olevaan pieneen luonnonkantaan
Suomen tilanteeseen esitti virallisen katsauksen Jorma Pessa, joka kertoi Suomessa tehdystä tähänastisesta suojelutyöstä ja totesi, että suomalaisessa strategiassa tullaan nojautumaan kansainväliseen suojelusuunnitelmaan. Tältä pohjalta ei ole mahdollista vielä ottaa kantaa esimerkiksi istutuksiin saatikka sitten niissä käytettäviin hanhiyksilöihin ja niiden alkuperään. Ympäristöministeriön (Osara ja Heikkinen) linjauksen mukaan hanhikyksilöiden, joiden perimässä on vieraiden lajien geenejä, käyttäminen istutuksissa on luonnonsuojelulain vastaista. Istutuksia voidaan harkita, jos luonnonkanta häviää.
Minä sanoin Ystävien alustuksessa, että kiljuhanhi on Suomesta jo kuollut, mutta Norjan lintujen geenistöä voi pelastaa sekoittamalla sitä Ruotsin istutettuun kantaan. Toisena asiana esitin istutusmetodit ja Aktion Zwerggansin. http://www.math.jyu.fi/%7Ekahanpaa/Kotisivut/AnserErythropus/Presentation1.ppt
Suomen WWF:n edustajat (Merilä, Tolvanen) ja Minna Ruokonen Oulusta ilmoittivat Ruotsin uusien tutkimusten tuloksen. Suunnilleen joka neljännessä tarhalinnussa on epäillyttäviä mitokondrioita. Tumageenien erottaminen on vaikeaa, koska tundrahanhi ja kiljuhanhi ovat kromosomien kannalta lähes samanlaisia. On kuitenkin markkereita, jotka esiintyuvät tundrahanhella, mutta eivät luonnon kiljuhahien museonäytteissä. Näidenkin perusteella jotkut tarhalinnut ovat todennäköisesti jonkin polven risteymiä. Noin puolessa tarhalinnuista ei havaittu eroa luonnon hanhiin. Näissäkin voi olla vikoja, joita ei havaittu ja joita istutusten vastustajat pitävät todennäköisinä ja kannattajat joko vähäpätöisinä tai epätodennäköisinä. Tuman perusteella ei voitu erottaa luonnon eri populaatioita, mutta mitokondrioilla on pieniä eroja. Naaraiden kotipaikkauskollisuus ja mitokondrioiden äidinpuoleinen periytyminen selittää tämän. Merilä arvioi ilmiön vähäiseksi/olemattomaksi, mutta katsoi, että eri seutujen kiljuhanhien välillä voi olla kulttuurieroja ja tuntemattomia eroja.
Ruotsin tarhalintujen näytteet on muuten kerätty ennen lintujen karsintaa, jonka pahoista seurauksista harva oli selvillä. (Ks. 2003 - No 1 ja 2004 - No 2)
Lennart Gladh (Ruotsin WWF) ei ottanut mitään tiukkoja kantoja.
Per Hansson (Västerbottens OF) esitti seuraavan ajatuksenkulun: Jos hybridisaatio on sattunut, niin ainakin aluksi toisessa polvessa hybridi risteytyy puhtaaseen lintuun ja sitten taas, ja siis vika on aluksi 50 prosenttia, sitten 25 ja sitten 12 ja puoli ja sitten ehkä ei enää tarhassa paljoa alene, koska hybridit alkavat jo risteytyä keskenään riippuen tietysti kokonaiskannasta ja risteytymisten lukumärästä. Uskotaan nyt vaikka, että jäisi se 12 prosenttia vierasta. Onko tämän vian poistaminen niin tärkeää, että kannattaa uhrata jäljellä olevat 87 prosenttia kiljuhanhen geenejä sen eteen? Suoraa vastausta ei kukaan antanut.
- Tarhakannan pitää olla vähintään 150-200 lintua, jotta sen varassa säilyisi riittävää vaihtelua. (Minna Ruokonen)
- Joistakin ruotsalaisista tarhalinnuista on löytynyt merihanhen geenejä. Merihanhi on yleisimpiä hanhiristeymien osapuolia. (Minna Ruokonen)
- Kukaan ei tuntunut tajunneen miten vaikeaa tarhakannan perustaminen ja ylläpito ovat.
- Naturvårdsverket on aikanaan kieltänyt siirtämästä talitiaisenpoikasia Ruotsissa muutamia satoja kilometrrejä, etteivät paikalliset kannat sekaannu. Naturvårdsverket on viisastunut niistä ajoista.
- Puheenjohtaja kiteytti ongelmat:
- Mitä oikein konkreettisesti pitäisi tehdä sille ykköstärkeälle luonnonkannalle? Mitä laitetaan suunitelmaan (Naturvårdsverketin edustajan vastaus: Täsmentämätöntä rahaa. Päätetään myöhemmin, jos jotain keksitään.)
- Milloin on oikea hetki jatkaa istutuksia? Tämäkö on kiistakapula? (Tätä ei kommentoitu, mutta tämä on pääkysymys, johon on vastattava suunnitelmaa täsmennettäessä. )
Lauri Kahanpää
Tämä kirjoitus perustuu Wetlands Internationalin hanhikonferensseissa Virossa ja Ukrainassa pidettyihin esitelmiin.
Drontin, siivettömän ruokin ja muuttokyyhkyn murheellinen kohtalo on kaikkien tiedossa. Vuoden 1600 jälkeen on maailmasta kuollut ainakin 80 muutakin lintulajia ja monet elävät sukupuuton partaalla. Mitä asialle voi tehdä? Uhkien poistaminen vaikuttaa parhaalta idealta! Valitettavasti se vain ei aina ole mahdollista. Toine tapa on pyydystää lajinsa viimeisiä edustajia ja kasvattaa niitä häkissä, kunnes niiden jälkeläisille löytyy jälleen turvallinen paikka luonnosta.
Kiljuhanhi on jo kuollut kotimaastani Suomesta ja vähenee uhkaavasti muuallakin. Ongelmana ovat vaikeudet, etenkin holtiton metsästys muutto- ja talvehtimisalueilla Venäjällä ja keski-Aasiassa.
Viisan suojelupäätöksen pohjaksi tarvitaan arvio siitä mitä seurauksia toiminnallamme voi olla tulevaisuudessa. Tulevaisuuden arvaamiseksi tarvitaan tietoa tähänastisesta historiasta. Luetellaanpa pääasiat:
50 vuotta sitten kiljuhanhi oli Pohjoiseuroopassa tavallinen riistalintu, mutta nyt siitä on täyttä päätä tulossa ensimmäinen Euroopasta nykyaikanana täysin hävinnyt lintulaji, vain muutama lintu sinnittelee enää Norjassa ja Venäjällä. Aasian puolella noin 90 prosenttia kiljuhanhista on hävinnyt.
Norjan kiljuhanhia seurataan tarkasti ja tiedetään niiden vähnevän edelleen keskimäärin viiden prosentin vuosivauhtia, elokuussa 2005 Norjassa laskettiin enää 30 kiljuhanhea, joista 14 saman vuoden poikasia. Myös Oulun seudun kevätlaskentatulokset puhuvat selvää kieltä: 26, 27, 19, 10, 6, 8.
Mutta metsästyspaineen voi välttää. Ruotsissa on kokeiltu älykästä istutusjärjestelmää, jossa kiljuhanhenpoikaset leimautettiin eri lajin sijaisvanhempiin ja oppivat muuttamaan turvalliseen Länsieurooppaan. Seurauksena on, että Ruotsissa nyt on kasvava kiljuhanhikanta. Kiljuhanhen Ystävät toteuttavat samaa periaatetta Suomessa.
Helpoiten saa lintukannalle ennusteen uskomalla, että prosentuaalinen muutos on sama vuodesta toiseen. Eksponentiaalinen kasvu päättyy tietenkin viimeistään, kun luonnon resurssit alkavat olla riittämättömiä suuren kannan ylläpitämiseen. Eksponentiaalinen väheneminen Norjassa taas päättyy viimeistään lintujen loppuessa mutta alkaa olla ennusteena epäluotettava jo silloin, kun niitä on niin vähän jäljellä, että satunnaiset vaihtelut ovat samaa suuruusluokkaa kuin kannan ennustetut vuosittiset muutokset. Tällöin jo yksi huono vuosi voi tehdä lopun.
Koska Ruotsiin istutetut linnut ja osa niiden poikasistakin on värirengastettu, on niitä ollut mahdollista seurata yksilöittäin. Tämä antaa mahdollisuuden ottaa huomioon lintujen iän vaikutuksen kuolleisuuteen muuttomatkalla ja lisääntymiskykyyn; kiljuhanhethan pesivät vasta kolmantena kalenterivuonnaan. Rengastamattomia lintuja tutkiessa voi vastaavasti sentään erottaa nuoruuspukuiset linnut muista.
Alla esitetyssä mallissa ei lasketa pelkkää eksponentiaalista kehitystä, vaan siinä otetaan huomioon seuraavat seikat:
- n = kalenterivuosi
- rls(n) = vuonna n luontoon istutettujen lintujen lukumäärä
- fert = lisääntymisluku = lisääntymisikäisen parin lentokykyisten poikasten keskimääräinen lukumäärä. Pareihin kuuluviksi lasketaan tässä kaikki vanhat linnut riippumatta siitä pesivätkö ne todella.
- m-1 = kuolleisuus 1. elinvuonna
- m-2 = kuolleisuus 2. elinvuonna
- m-ad = kuolleisuus muina elinvuosina
- 12 = kiljuhanhen suurin mahdollinen ikä luonnossa
- alkuarvot = eri ikäisten lintujen tunnetut lukumäärät kevätkesällä 2001.
- Numerotiedot ovat peräisin Ruotsin kiljuhanhiprojektin vuosiraporteista. Erityisesti lisääntymisluku 0,6 vastaa hyvin tutkittua vuotta 1999. Olettaen, että kuolleisuus ja lisääntyminen jatkuvat vuosittain samaan tahtiin voimme laskea ennusteita. Kokeilemalla eri alkuarvoilla voi huomata, että lopputulos kymmenen vuoden kuluttua on kovin herkkä etenkin lisääntymisluvun virheille, joten sitä pitää seurata luonnossa tarkasti. Olen merkinnyt
- 2cy(n) = yksivuotiaiden lintujen luku vuoden n keväällä
- 3cy(n) = kaksivuotiaiden lintujen luku vuoden n keväällä
- ...
- 13cy(n) = kaksitoistavuotiaiden lintujen luku vuoden n keväällä
- SUM 4-13cy(n) = lisääntymisikäisten lintujen luku vuoden n keväällä
Verrataan ennustetta havaintoihin:
Hav
Malli
Vuosi
1cy
2cy
3cy
4cy
5cy
SUM
1cy
2cy
3cy
4cy
5cy
6 cy
7cy
SUM
20
21
20
20
1995
21
12
32
21
15
36
1996
22
14
10
46
22
16
12
50
1997
18
13
12
10
53
18
17
13
11
58
1998
11
14
12
7
9
53
14
14
13
11
10
62
1999
6
11
11
12
10
9
59
2000
9
5
9
10
11
9
8
60
2001
20
11
7
4
8
9
10
15
63
2002
20
>80
12
8
6
3
7
8
22
67
2003
12
9
7
5
3
6
27
70
2004
12
9
7
6
5
3
72
2005
Tarkasti seurattujen viiden ensimmäisen vuoden yhteensä 104 havaittua poikasta vastaavat aika hyvin ennusteen antamaa lukua 132. Ennusteen isompi luku selittyy sillä, että poikasia on varmaan jäänyt maastossa huomaamatta kun taas emolinnut on helpompi laskea. Tarkkaan tutkiessa paljastuu, että ennuste sopisi tarkemmin havaintoihin, jos korottaisin yksivuotiaiden kuolleisuusindeksiä hiukan. En kuitenkaan tee niin. Olen nimittäin laskenut mutkikkaammankin ennusteen, jossa on matematiikan keinoin otettu huomioon kuolleisuuden satunnaisia vaihteluita. Sellainen malli tuottaa hyvin tarkasti oikean ennusteen. Numeerinen ero on sitäpaitsi Ruotsin kehitystä ennustettaessa joka tapauksessa pieni. Norjan kannan lopullisen häviämisaikaan satunnaisuus kyllä vaikuttaa korjatussa ennusteessa aikaistavasti aivan kuten luonnossakin.
Vaikka Norjan kiljuhanhista tiedetään vähemmän, on kuitenkin kiintoisaa sovittaa ennustetta myös näihin kaakkoon muuttaviin lintuihin. Havaintojen mukaan Norjan linnuilla sekä lisääntyminen että ennen kaikkea kuolleisuus on suurempaa kuin Ruotsissa. Tiedot on otettu WWF:n julkaisemista raporteista. Norjalaisten arvio lisääntymisindeksiksi on peräti 1,2 ja se perustuu nuorten ja vanhojen lintujen lukumääriin syysparvissa. Tämä havaintomenetelmä selittää, miksi Norjssa on numeerisesti suurempi lisääntymisluku kuin Ruotsissa. Pesimättömät aikuiset linnut eivät nimittäin ole mukana Norjan luvuissa, koska ne eivät tule pohjois-Norjan syksyiselle havintopaikalle, vaan lentävät Vienan meren yli jo ennen sulkasatoaan. Norjan luku edustaa onnistuneesti pesineiden, Ruotsin luku taas kaikkien aikuisten keskimääräistä poikasmäärää. Ensimmäisen muuttomatkan huikea kuolleisuusluku 0,7 on WWF:n raportissa päätelty useista indikaattoreista. Arvio aikuisten kuolleisuudeksi 0,165 on saatu yhdistämällä tämä luku tutkimusvuosina havaittuun Norjan kiljuhanhien keskimääräiseen viisiprosenttiseen vähenemiseen.
Kiinnostavampaa kuin pelkkä havaintojen tulkinta on ehkä mallin antama mahdollisuus ennustaa, mitä tapahtuisi, jos Norjan kantaa vahvistettaisiin istutuksin muuttoreittiin ja sen myötä kuolleisuuteen vaikuuttamatta. Näinhän tehtiin Suomessa aikanaan. Kuvio näyttää havainnollisesti istutusten vaikutuksen. Jollei mitään tehdä, on vuoden 2001 noin 35 aikuisesta hanhesta 25 vuoden päästä teoreettisesti jäljellä 9. Istuttamalla joka vuosi 20 poikasta saataisiin kanta kuolleisuutta muuttamatta tuossa ajassa kasvamaan vain noin 50 yksilöön ja satumaisella jatkuvalla 80 yksilön vuosi-istutuksellakin (yhteensä siis pari tuhatta poikasta!) vain 190 aikuiseen lintuun. Istutusten loputtua Norjan kanta alkaisi taas supeta kohti nollaa.
Ruotsalaismenetelmällä syntyisi samasta alkutilanteesta tuhannen yksilön kasvava kanta.
Ennusteet vastaavat havaintoja, joten niiden varaan voi rakentaa. Olen käyttänyt niitä arvioidakseni, kuinka monta poikasta Ruotsiin pitäisi vuosittain istuttaa, jotta saataisiin aikaan 600 pesimäikäisen kiljuhanhen kanta, mitä pidän sopivana istutusten lopettamiselle. Aika riippuu istutusten määrästä seuraavasti:
vuosi-istutus:
20
30
50
80
100
400
vuosia
54
40
26
18
15
7
Kustannukset muodostuvat kiinteistä ja poikaskohtaisista kuluista. Valkoposkihanhimenetelmällä päästään Suomessa käytännössä parhaimmillaan 30 istukkaaseen ja Ruotsissa ehkä joskus tulevaisuudessa samaan. 80 poikasta vuosittain on siis jo hyvin paljon ja edellyttää kansainvälistä yhteistyötä. Luku 400 edustaa lentokoneiden käyttöön perustuvaa hanketta. Olen laskenut arvion kokonaisukustannuksiksi eri tapauksissa tuhansina euroina.
vuosi-istutus:
20
30
50
80
100
400
vuosikulut tuhansina euroina
40
45
55
70
80
285
kokonaiskulut
2160
1800
1430
1260
1200
2000
Lentokonementelmän kilpailukyky perustuu tämän mukaan siihen, että sille on mahdollista saada ulkopuolista rahoitusta ja siihen, että valkoposkihanhimenetelmä on käytännön poikasmäärin kovin hidas. Kysyä kyllä sopii, mistä ehdotetut 400 poikasta saataisiin vuosittain. Kaikesta näkyy tietenkin selvästi, että tulosten saavuttaminen olisi hyvin kaukana ja huiman kallista, jos tarhaus jouduttaisiin aloittamaan alusta.
Pentti Alho ja Erkki Kellomäki
Ruotsiin istutetuista polveutuville kiljuhanhille on perustettu EU:n vaatimukssta erityissuojelualue Alankomaihin, joissa on jälleen talvehtinut entistä enemmän kiljuhanhia. Hollannin pohjoisen kiljuhanhialueen paikallisen havaintoennätyksen tekivät suomalaiset Pentti Alho ja Erkki Kellomäki. Suomeen istutettu kiljuhanhi talvehti maan eteläosassa ja havaittiin uudelleen vielä kevätmuuton alkaessa.
Talven 04-05 paras päiväsumma Alankomaiden pohjoisosassa oli oman retkikuntamme (Alho ja Kellomäki) 62 yksilöä lokakuun 25. päivänä Anjumissa. Maan eteläosassa tehtiin paikallisennätys 70 laskemalla yhteen Strijenin 51 ja Korendijkse Slikkenin 19 lintua vuoden vaihteessa. Juuri sitä ennen - joulukuun 30 päivänä, oli laskettu etelässä 51 (Strijen) ja pohjoisessa 17 (Petten) sekä vielä 17 Goudswaardin luona. Tästä tulee päiväluvuksi 75, joka jäi talven ennätykseksi.
Alla mainittujen lisäksi kiljuhanhista tehtiin hajahavaintoja 23 paikkakunnalla, yleensä vain yksi lintu, enimmillään viisi.
Pohjoinen alue (Anjum, de Kolken ja Tibman kylän seutu): Ensimmäiset 8 kiljuhanhea tulivat lokakuun 1. päivänä ja suurin luku, suomalaisten havaitsemat 62, laskettiin lokakuun 25. Lokakuun lopulla kiljuhanhet alkoivat tavalliseen tapaan valua etelään ja viimeiset syyslinnut, 28 kiljuhanhea, nähtiin marraskuun 11. päivänä. Keskitalvella alue on oikeastaan tyhjänä kiljuhanhista (helmikuussa nähtiin 2), ja vasta maaliskuussa luvut nousevat kevätmuuton alkaessa: 11 yksilöä 13. päivänä ja maksimi 19 lintua 19. päivänä.
Keskialue (Petten) Syksyllä vaikutti siltä, että Petten olisi menetttänyt merkityksensä kiljuhanhipaikkana, sillä marraskuussa paikalla kävi vain pari kiljuhanhea ja joulukuussakin vain viiden parvi. Mutta ei sinne päinkään! Tammikuun puolivälissä alueella oli Puttenin takaisessa polderissa 17 kiljuhanhen joukko paikallisena ja se vain kasvoi, kunnes helmikuun alussa laskettiin 32. Tällä paikalla, joka muuten on Alankomaiden ensimmäinen EU:n rauhoittama erityissuojelualue kiljuhanhille, lintuja on helppo tarkkailla ja monien värirenkaita onnistuttiin lukemaan - niiden joukossa myös suomalaishanhi Finnyn yhdistelmä. Finnyn kevätmuutto oli alkanut.
Eteläiset alueet (Oude Land van Strijen ja Korendijkse Slikken/Westerse Laagjes)
Kiljuhanhet siirtyivät etelään marraskuun 1. päivänä ja samantien ilmestyi Strijeniin kokonaista 20 yksilöä! Viikossa ne runsastuivat 33:een (vielä tämän jälkeen oli pohjoisen Anjumissa jäljellä ainakin 28), ja äkkiä joulukuun lopussa 51:een lintuun. Samoihin aikoihin Korendijkse Slikkenilla oli 19 kiljukasta. Koska rengashavainnot viittaavat siihen, ettei Strijenin Oude Landin ja Korendijkse Slikkenin välillä ole lyhyestä matkasta huolimatta juurikaan vaihtoa, päättelimme, että tuolloin ainakin 70 kiljuhanhea oleskeli Alankomaiden lounaisosassa! Strijenin lintujen määrää on kuitenkin vaikea arvioida päivittäin, koska niillä kyllä tuntuu olevan vaihtoyhteys Pettenin (ja ainakin kerran massiivisesti myös Hardinxveld-Giessendamin) suuntaan. Joka tapauksessa tammikuun 2. päivänä paikalla oli 36 kiljuhanhea, viikkoa myöhemmin 34 ja sitten taas vähemmän, helmikuun lopulla enää 24. Korenijkse Slikkenilla taas viihtyivät koko helmikuun samat 19 kiljuhanhea, kunnes maaliskuussa lehmien ilmestyminen alueelle sekoitti laskemisemme.
Westerse Laagjesin ainoa kiljuhanhi havaittiin joulukuun 12. päivänä ja se on saanut paljon kuuluisuutta. Kuyseesähän oli Suomen Lappiin istutettu lintu, jonka sai nimekseen Finny. Myöhemmin se nähtiin paikassa nimeltä Den Bommel! Sitten keskitalvella Finni havaittiin Walcherenin luona....
Kiitokset hollantilaisille havainnoista! Lisää yksityiskohtia ja havaitsijoiden nimet mainitaan havaintosivullamme.
S.N. Yerokhov, O.V.Beljalov, V.I.Ivonenko
Vuonna 2004 teimme jälleen kerran Kiljuhanhen Ystävien hanhilaskennan Luoteis-Kasakstanissa Kustanain alueella, jolla sijaitsevat läntisen Euraasian kiljuhanhien tärkeimmät syyslevähdyspaikat, etenkin kuuluisa Kulykol-järvi. Seuranta aloitetiin 1997. Vuosi 2004 oli poikkeuksellinen. Hanhet lähtivät poikkeuksellisen aikaisin eteenpäin. Syynä ovat ilmeisesti elinympäristöjen muutokset. Kiljuhanhien osuus kaikista hanhista on laskenut puoleentoista prosenttiin oltuaan aikaisempina vuosina välillä 2,7--3,3 prosenttia. Ilmeisesti kuivuus ja suolaisuus häiritsee niitä eniten. Linkin takana on täysi raportti englanniksi
Retkikuntamme oli paikalla syyskuun 27:stä päivästä lokakuun 12 päivään. Näimme vain noin 30.000 hanhea, mutta paikalliset havaitsijat kertoivat ensimmäisten saapuneen syyskuun 12. päivänä Kulykol -järvelle ja määrän kasvaneen maksimiinsa syyskuun 22 mennessä. Koybagar-järvellä niitä lienee ollut parhaimmillaan 100 000 ja Kulykolilla 300 000, joista ehkä jopa 8 000 kiljuhanhia (hav. V.Sakhno). Seuraavana päivänä, siis syyskuun 23 useimmat linnut olivat lähteneet järveltä ja koko alueelta. Näimme niitä tavallista enemmän pohjoisessa (Zhaksy-Zharkol on rauhallinen järvi, johon laskee vuolas nimetön joki). Syy voi vaihdella järveltä toiselle, mutta kuivuuden jatkuessa perusalueella jo neljättä vuotta kokonaistilanne tietenkin huononee ja linnut siirtyvät koilliseen kosteammalle seudulle. Matala vesi vaivaa erityisesti Kulykolia. Ravintotilanne on huonontunut, kun viljelyalat ovat supistuneet. Hanhien lähtöön vaikutti epäilemättä, että kuivan, kuuman kesän jälkeen sato korjattiin ja pellot kynnettiin jo syyskuun 3. viikolla. Kesäinen sää kylmeni äkisti lokakuun alussa ja parin viikon kuluttua tuli lunta. Metsästys tuntui olevan aikaisempaa vähäisempää, paitsi Tuntugur-järvellä. Ilmeisesti se ei kannata, kun hanhia on vähän. Saalistilastoa ei ole. Näimme 4 ammuttua tundrahanhea ja 7 merihanhea. Luultavasti kiljuhanhilla on edelleen ongelmia, ainakin siitä päätellen, että kolmesta satelliittihanhista vain yksi jatkoi etelään. Lisäksi syyskuun 25-24 Biyesoigan- järven tuntumassa ammutuista 17 hanhesta 6 oli kijuhanhia. Asian tekee hälyyttäväksi se, että ampujat olivat myöhemmin retkikuntamme apumiehinä. Edes suojelusta kiinnostuneet metsästäjät eivät siis tiedä, että kiljuhanhi on nykyisin rauhoitettu täälläkin. Tiedotuskampanjaa tarvitaan.
Taulukkoon on merkitty vain omat tuloksemme. Tästä ei siis voi lukea maksimimääriä, joiden voimme vain arvella olleen suunnilleen ennallaan, vaan esimerkiksi eri järvien laskentatuloksia vertailemalla voimme saada tietoa kiljuhanhen ympäristövaatimuksista. Kiljuhanhien lisäksi on taulukoitu eräiden muiden hanhilajien määrät alueen tärkeimmiltä lintujärviltä ajalta syyskuun 28 &endash; lokakuun 8, 2004:
Järvi
Kiljuh.
Tundrah.
Merih.
Punak-h.
muut
yhteensä
1
Zhaman-Kamyshovoye
13
880
2610
795
3370
7668
2
Zhaksy-Zharkol
257
415
2370
525
2180
5747
3
Kkhak
41
320
755
268
-
1384
4
Bozshakol
8
557
453
99
-
1117
5
Tontegir
-
1071
3249
290
-
4610
6
Biyesoigan
-
-
-
3140
-
3140
7
Koibagar
268
3249
891
5580
-
9988
8
Alabota
22
3000
640
560
-
4222
9
Sulukol
-
122
-
85
-
207
10
Akbai
46
256
-
70
-
372
11
Batpakkol
7
1250
600
230
-
2087
12
Supolynsor
19
1275
780
340
2414
13
Kulykol
198
4800
9015
610
-
14623
yhteensä
879
17195
21363
12592
5550
57579
Kiljuhanhia havaitsimme kolmasosan edellisen vuoden 2003 määrästä eli 9 prosenttia vuoden 2002 määrästä. Syy on lintujen liikehdinnässä, joka heijastaa levähdyspaikan ympäristössä tapahtuneita muutoksia. Iältään tunnistetuista nuorten lintujen osuus oli aika korkea, 65-70 prosenttia.
On ehkä merkittävää, että itse näkemiemme kiljuhanhien lukumäärä (879 lintua) edustaa vain puoltatoista prosenttia kaikista hanhista. Tämä on kahdeksan viime syyslaskennan alin luku tällä seudulla; aikaisempina vuosina kiljuhanhien osuus on ollut 2,7 ja 3,3 prosentin välillä.
Kävimme muuten myös sillä järvellä (Karakamush eli Kundyktu), jolla satelliittiihanhet lepäilivät. Järvi on aika lailla umpeenkasvanut ja suolainen. Ei ihme, että merkityt hanhet joutuivat ruokailemaan siellä yli kuukauden. Kostanayn alueen eteläosan järvillä (Zharkol, Sybyndykol, Taldykol...) tuli käytyä ensimäisen kerran. Zharkol (510 30 N 630 27E) lienee näistä tärkein. Vettä siellä oli toista metriä syvälti ja suolaa vain vähän. Järvet kuulunevat tutkimattomalle muuttoreitille, joka tulee Irtys-joen suunnasta.
Pentti Alho
Esitän seuravassa luettelomaisesti kokemuksen opettamia ajatuksia kiljuhanhen istukastarhauksesta "puhtaalta pöydältä " Suomen oloihissa ja Suomen oloihin:
Lisääntyvät parit tarvitsevat seuravat tilat:
- ympärivuotiset eli lepoajan ulkotarhat eli laitumet
- talviajan katetut suojatilat eli hallit
- täysin varustetun paritarhaosaston kutakin paria kohti
- kasvatustilat hautomakonepoikasille
Muut, siis mm. nuoret ja muuten joutilaat linnut tarvitsevat laitummet ja suojahallit. Jos halutaan pitää eristettyjä parvia, tarvitaan jokaiselle laitumet ja hallit erikseen. Hämeenkosken tarharakennelman uushankinta-arvoksi arvioin varovasti 200 000 euroa. (Sillä hinnalla en kehottaisi myymään.)
Yhden pesimäaitauksen kunnostukseen menee miestyöviikko ja 1000 euron tavarat, vaikka vesijohdot on.
Villejä lintuja ei ole saatavissa, ja jos niitä tulevaisuudessa ehkä sittenkin olisi, niin hinta on timantteja. Muutamasta yksittäisestä linnusta ei ole iloa, vaan perustajakantaan tarvitaan ainakin satakunta lintua. Olisiko villilinnutkin geenitutkittava? Ei kai sentään? Olisiko esim. itä-Aasialainen kiljuhanhi sopivampi kuin tarhahanhi, jos ei muita saada?
Tarhalinnut eivät nämäkään ole halpoja, eurooppalaisen hintatason mukaan 200 - 300 euroa pari riippuen siitä ovatko nuoria vai aikuispareja. Lisäksi tarhalinnut on geenitutkittava, mikä ei ole ilmaista sekään. Lukumäärien on oltava reilusti yli sata tässäkin ja lisäksi on otettava huomioon ainakin samasta lähteestä hankittujen tarhalintujen todennäköinen keskinäinen sukulaisuus. Joutuu käymään läpi paljon eri tarhoja, koska samalla tarhalla ei niin vain ole eri linjoja eikä riittäviä lukumääriä. Jos hankkii nuoria lintuja, on lisääntymisikää odotettava käytännössä kolme vuotta ja toivottava, että niistä muodostuisi edes jokunen pari. Parinmuodostus saattaa jäädä helposti alle 50 prosentin. Jos hankkii aikuisia pareja, eivät nämäkään yleensä ole vielä lisääntymisiässä, vaan lisääntymisiässä olevia on vaikea saada runsaammin. Ongelmat eivät siis juuri helpotu.
Tarhakannassa, jossa on eri ikäisiä ( 1-kv, 1-v., 2-v., 3-v. ja vanhempia ( joutilaat, pesimättömät , pariutumattomat ja muut ) on helposti vain 25 &endash; 30 % vuosittain tuottavia pareja. &endash; Lisäksi menetetään joka tapauksessa aina pareja tappioiden kautta, jolloin paripuoliksi jääneet yksilöt eivä juuri pariudu uudestaan tai eivät ainakaan helposti.
Rehujen vuotuinen kulutus lasketaan tonneissa. Tärkeät teolliset rehut ovat hintansa mukaan laskien suunnilleen puoliksi tuontitavaraa, puoliksi kotimaisia. Vuodessa kuivattua katkarapua menee satoja kiloja ja hanhille syötetään tonni, pari kotimaista viljaa. Talvinen viherrehu on hankalaa, koska sen riittävässä saannissa on ongelmia. Asiaa voi korjata vitamiini- ja hivenainevalmisteilla, jotka ovat tuontitavaraa.
Parhaiten tuottaa luonnollinen haudonta paritarhaosastoissa. Poikasten emon tarjoama hoito on helpoin ja paras. Joka tapauksessa osa munista on haudottava koneellisesti hautomakoneessa, josta seuraa, että tarvitaan poikaskasvatustilat konepoikasille.
Tuottavan tarhakannan aikaansaamiseksi, siis sellaisen, jolla pystyttäisiin ylläpitämään tarhausta ja samalla vapauttamaan luontoon suht´ runsaasti poikasia, joista vasta on jotain hyötyä pysyvän kannan syntymiseksi, menee helposti pitkälti yli 10 vuotta riippuen luonnollisesti vielä siitä, kuinka suuri alkukanta on ollut mahdollista hankkia. Perustuskannanhan pitäisi kyllä olla yli sata lintua. Lisäksi Suomen olosuhteet istutuksille eivät istutusalueilla ole laisinkaan niin edulliset kuin Ruotsin vastaavat, mikä myös vaikuttaa istukkaista muodostuvan kannan kehitykseen Suomen puolella ja vaatii reilusti suurempia istukasmääriä vastaavan pesivän kannan synnyttämiseen.
Sijaisemojen saanti ei ole mikään itsestäänselvyys, mutta jonkinlaiset sijaisemot ovat välttämättömyys istutuksen onnistumiselle jo sinänsä. Muuton oppineita kiljuhanhia on mahdotonta saada ja niitä vähäisiä täysin luonnonvaraisia, joita mahdollisesti saataisiinkin tarhaukseen, ei siitoslintuina voida hukata istukasemoiksi. Luonnonmukaisella menetelmällä valkoposkisijaisemot ovat toistaiseksi ainoa käypä menetelmä. Jokaisen sijaisparin hankkiminen edellyttää useita oikein ajoitettuja ja onnistuneita käyntejä luonnollisilla pesimäpaikoilla. Sijaisemojen ja kiljuhanhien on lisäksi pesittävä yhtä aikaa, mitä ei aina satu.
Tarhauksen onnistuttua ja lisääntymisajan lähestyessä tarvittavat työpanokset kasvavat huomattavasti. Aikaa vievää on etenkin tuottavien parien erottelu omiin osastoihinsa. Mikään tällainenhan ei onnistu väkisin, jos haluaa välttää stressin aihettamista linnuille ja myös tappioita. Kiljuhanhet ovat pesimäaikana erittäin arkoja ja herkkiä.
Näytteiden otto geenitutkimuksiin, rengastus ja otollisessa tapauksessa istutus jälkitarkkailuineen lasketaankin tässä jo ilon eikä vaivan puolelle, emmekä tässä arviossa usko kenenkään ilkeävän laskuttaa siitä mitään. Muistetaan nyt kuitenkin, että jo kahden SPOT3/ARGOS satelliittiseurannan läpivienti maksoi yhteensä yli 3000 euroa ja matkat ja liikevaihtoverot siihen päälle. Huomata voi lopuksi sen seikan, että ultrakevyiden lentokoneiden käyttöön perustuva projekti olisi näyttävää toimintaa, joka voisi saada sponsoreita. Niitä tarvittaisiinkin, sillä asiantuntijat arvioivat kokonaiskustannuksiksi miljoona euroa sataa poikasta kohti, siis noin 10 000 euroa per poikanen.
Antti Haapanen
Suomi on liittynyt useisiin kansainvälisiin sopimuksiin, jotka velvoittavat Suomen valtiota suojelemaan luonnon monimuotoisuutta ja etenkin uhanalaisia muuttavia lajeja. Tällaisia sopimuksia ovat ainakin:
- Yleissopimus Euroopan luonnonvaraisen kasviston ja eläimistön sekä niiden elinympäristön suojelusta (lyhyesti Euroopan luonnonsuojelusopimus eli Bernin sopimus, Convention on the Conservation of European Wildlife and Natural Habitats);
- Biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus ( lyhyesti biodiversiteettisopimus, Convention on Biological Diversity);
- Muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelua koskeva yleissopimus eli Bonnin sopimus, Convention of the Conservation of Migratory Species of Wild Animals);
- Bonnin sopimuksen puitteissa solmittu erityissopimus Afrikan-Euraasian vesilintusopimus (African-Eurasian Waterbird Agreement, AEWA).
Suomen liittyessä EU:hun valtio sitoutui myös luonto- ja lintudirektiivien tavoitteiden täyttämiseen. Kaikille näille sopimuksille ja direktiiveille on yhteistä, että ne velvoittavat säilyttämään luonnonvaraisten lajien suotuisan suojelutason. Sanamuodot saattavat tosin hiukan vaihdella.
Näiden sopimusten ja direktiivien velvoittamana suotuisan suojelutason säilyttämisen vaatimus on otettu myös Suomen luonnonsuojelulakiin. Luonnonsuojelulain 5 §:n 3 momentti määrittelee suotuisan suojelutason. Se on suotuisa, kun laji pystyy pitkällä aikavälillä säilymään elinvoimaisena luontaisessa elinympäristössään. Jos suojelutaso ei ole suotuisa, sen saavuttamiseen on pyrittävä (saman pykälän 1. momentti).
Kansainväliset velvoitteet edellyttävät valtioita ryhtymään toimiin varsinkin uhanalaisten muuttavien lajien suojelemiseksi. Vesilintusopimus toteaa III artiklassaan, että osapuolten eli sopimuksessa mukana olevien valtioiden tulee yhteistoimin kehittää sellaisia hankkeita, joilla suojelua voidaan tehostaa. Biodiversiteettisopimuksen 9. artikla velvoittaa ylläpitämään lajien kantaa tarhaolosuhteissa. Tämä on ajankohtaista luonnonkannan hävittyä tai ollessa akuutisti uhanalainen.
Kiljuhanhi on juuri sellainen laji, johon tulisi soveltaa edellä mainittuja periaatteita.
Suomessa näiden sopimusten velvoitteista, yhteydenpidosta ja kansallisista toimista vastaa ympäristöministeriö. Käsitykseni mukaan Suomessa viranomaisilla ei ole juurikaan näyttöjä kiljuhanhen suotuisan suojelutason, etenkään kiljuhanhitarhan ylläpitämisestä tai lajin palauttamisesta Suomen luontoon, vaikka tämänsuuntaisia aloitteita on tehty.
Käyttämällä sopimusten englanninkielisiä nimiä WWW:stä löytyy sopimusten tekstit kokonaisuudessaan ja muuta tietoa niiden soveltamisesta.
Lauri Kahanpää
Kun Odessassa keksittiin, että kannattaisi pitää kiljuhanhikonferenssi Suomessa, oli tarkoituksena, että siitä tulisi puhtaasti tieteellinen tilaisuus, jossa niin kenttäbiologeilla kuin geneetikoillakin olisi tilaisuus rauhassa esitellä tutkimustensa tuloksia. Sellaiseen kokoukseen Wetlands International ja Kiljuhanhen Ystävät sitten kutsuivatkin alan tutkijat kesällä 2004 julkaistulla kutsulla. Asiat menivät kuitenkin eri rataa.
Ruotsissa alettin jo keskitalvella valmistella kansallista kiljuhanhen suojelusuunnitelmaa, josta on oma kirjoitus tässä lehdessä. Suomessa Ympäristöministeriö seurasi esimerkkiä kirjoittamalla suunnittelukokouksen tarpeesta. EU huomasi Action Planinsa jääneen täysin ajastaan jälkeen ja tilasi uuden suunnitelman luonnoksen AEWA:lta ja BirdLifelta. Kaikki osapuolet huomasivat kokoontumisemme tarjoavan luonnollisen tilaisuuden toimintansa aloittamiseen ja yhteensovittamiseen. Niinpä WWF:n, Ystävien ja ministeriön yhteisessä kokouksessa sovittiin, että pidetään kaikki kokoukset samassa yhteydessä. Jorma Pessa Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksesta suostui koordinoimaan kokouksia yhteen ja teki onnistuneen ja suuren etätyön, josta sai kaikilta kiitosta.
Minsteriössä oli kutsukirjeemme päässyt katoamaan, mutta suunnitelma todettiin hyväksi ja konferenssi toteutetiin sen mukaan. Kuutisenkymmentä osanottajaa, suurin osa ulkomailta, kokoontui aprillipäivän aattona vähin erin Korkeasaaren kutsuvieraina eläintarhaan avajaistilaisuuteen, josta aterian jälkeen siirryttiin Lammin biologiselle asemalle. Pohjoismaista oli saatu taloudellista tukea ja ympäristömainettaan paranteleva venäläisyhtiö Norilsk Nickel sponsoroi pitkämatkaisia vieraita niin suurpiirteisesti, että oleellisesti kaikkien ulkolaisten matkat voitiin maksaa. Lammilla oli rauhalliset olot kaukana kaupungin houkutuksista ja erinomainen ruoka, hyvät edellytykset tehokkalle kokoukselle.
Edellytykset riidalle ja hajaannukselle olivat toisaalta olemassa, olihan nyt luovuttu Odessan periaatteesta ja esillä oli pääkysymys: miten suojella kiljuhanhea. Kansainväliseen kokoukseen oli varmuuden vuoksi pyydetty mukaan mahdollisimman arvovaltaista henkilöä ja onneksi Gerard Boere, Wetlands Internationalin johtopaikalta juuri eläkkeelle siirtynyt, johti kokousta. Työjärjestys oli selkeä. Ensimmäisessä osassa pidettiin tuttuja asioita kertaavat kutsuesitelmät kiljuhanhen biologiasta, suojelutilanteesta ja genetiikasta. (Ohjelmat ja kutsu löytyvät tästä linkistä aloittamalla.) Toinen osa oli yhteinen aivoriihi, jossa kartoitettiin kaikki mahdollinen kiljuhanhea uhkaava ja kirjattiin tiedot osaksi tulevaa suojelusuunnitelmaa. Kolmannessa osassa pidettiin lyhyt tilaisuus, jossa päästiin hieman esittelemään suojelutapoja niitä kuitenkaan arvojärjestykseen laittamatta. Tässä yhteydessä todettiin ilokseni yksimielisesti, että istutuksiin on ainakin varauduttava ja tarhauskapasiteettia ylläpidettävä. Kina siitä pitäisikö käyttää luonnosta otettuja vai tarhasta valittuja poikasia lykättiin tuonnemmaksi, mutta sain sanotuksi ja hyväksytyksi, että joka tapauksessa on syytä heti kokeilla uusien tarhalintujen hankkimista; yhdessä kesässähän nähdään, onko se mahdollista ja turhat puheet siitä aiheesta voidaan lopettaa.
EU:n suunnitelman teko jatkuu. Kaikille etukäteen jaettu Tim Jonesin tekemä luonnos päivitettiin kokouksessa ja uusi versio tuli jälkeenpäin meille kaikille arvioitavaksi. Suojelusuunnitelmaluonnos on massiivinen teos, jonka esittely lykätään seuraavaan lehteen. On vaikea arvioida, millaiseksi sen suositukset lopulta muodostuvat. Kriittiseen kysymykseen tarhahanhien istutuskelpoisuudesta ei luonnoksesa ole lopullista kantaa, vaan asiaan pyydetään neuvoa Bonnin konvention tieteelliseltä neuvostolta.
Jorma Pessan johdolla pidettiin heti kansainvälisen kokouksen jälkeen suomalainen tilaisuus, jossa kartoitettiin tilannetta oman maamme osalta. Sihteeri Petteri Tolvanen (WWF) kirjoittaa edelleen ahkerasti pöytäkirjaa, josta on varmaan tuleva hyvin täsmällinen. Läsnäolijat totesivat yksimielisesti, että nykymenolla Norjan kiljuhanet loppuvat viimeistään parissakymmenessä vuodessa mutta että ne ovat arvokkaita suojelukohteita. Luonnon hanhien hankkimista tarhaan kannatettiin ja yksimielisyys vallitsi jopa siitä, että Pentti Alhon tarhaa on syytä ylläpitää ja että hän tarvitsee apumiehen ja oppilaan, aikanaan myös seuraajan. Juha Markkola edellytti kuitenkin, että kesällä 2005 ei istutettaisi uusia kiljuhanhia Suomeen. (Näin sitten kävikin.) Mistään ei äänestetty. Kokous osoitti, että Suomessakin on mahdollista keskustella kiljuhanhen suojelusta asiallisesti. Kiitos siitä kaikille osapuolille ja etenkin puheenjohtajalle. Sopii vain toivoa, että kotimaisen suojelusuunnitelman valmistaminen sujuu samoissa merkeissä.
Antti Haapanen
*) Lammilla 1.4.05 pidetty puheenvuoro
Yhdistyksemme on vapaaehtoinen kansalaisjärjestö, jonka tarkoitus on palauttaa kiljuhanhi Suomen Lappiin pesimälinnuksi. Tätä tarkoitusta varten yhdistys ylläpitää tarhakantaa Hämeenkoskella, Hämeessä. Tämä tarhakanta lienee maailman suurin ja sen vuoksi erittäin tärkeä Ruotsin tarhakantojen ohella luontoon palauttamista ajatellen. Yhdistys harjoittaa läheistä yhteistyötä Ruotsin Projekt Fjällgås-hankkeen kanssa. Sen takana on Ruotsin Metsästäjäin Keskusjärjestö.
Yhdistyksemme ei usko, että ne syyt, jotka ovat aiheuttaneet jo kymmeniä vuosia jatkuneen kiljuhanhikannan vähenemisen ja sukupuuttoon kuolemisen Ruotsissa ja Suomessa, voitaisiin poistaa läheisessä tulevaisuudessa. Sen vuoksi yhdistyksen kanta on, että Suomessakin Ruotsin tapaan on syytä aikaansaada pesivä, Länsi-Eurooppaan muuttava kanta. Totta kai samaan aikaan on tehtävä kaikki mahdollinen metsästyspaineen vähentämiseksi perinteisillä muuttoreiteillä itäiseen Eurooppaan ja Keski-Aasiaan, jotta Pohjolassa vielä sinnittelevä kanta voisi säästyä, mutta sen varaan lajin tulevaisuutta ei voi laskea.
Suomessa tunnetaan varsin hyvin lajin jo sata vuotta jatkunut taantuminen. Kerran niin elinvoimainen kanta on hävinnyt jokseenkin kokonaan Euraasian länsilaidalta. Kymmenen vuotta sitten Suomessa havaittiin viimeisen kerran pesintää ja keväiset muuttavat linnut Oulun seudulta lasketaan lähes yhden käden sormilla. Tästä huolimatta aivan liian vähän on viime vuosina tehty tilanteen parantamiseksi.
Lajin suojelua koskevassa keskustelussa on haluttu osoittaa Pohjolassa pesivä kanta erilaistuneeksi omaksi kannaksi. Tässä yhteydessä vedotaan mm. Ruokosen ja muiden 2004 julkaisemaan tutkimukseen. Siinä pystytään osoittamaan, että Pohjolan linnuissa on naaraspuolisesti periytyvässä mitokondrioDNA:ssa ominaisuuksia, jotka poikkeavat Pohjois-Venäjän ja Länsi-Siperian linnuista. Tutkijat myöntävät, että tumallisessa DNA-koostumuksessa ei ole eroja. Kun naaraat ovat suuresti paikkauskollisia ja koiraat seuraavat naaraita talvehtimis- ja muutonaikaisilla levähdysalueilla tapahtuvan pariutumisen jälkeen naaraiden syntymäseuduille. Nämä tosiasiat osoittavat, ettei Pohjolassa pesivä kanta ole geneettisesti erillinen oma kantansa vaan osa Euraasian kantaa kuten aiempi kirjallisuuskin asian toteaa (Delany & Scott 2002).
Aloitteestani kolme kiljuhanhen suojelusta kiinnostunutta henkilöä Ilkka Koivisto (WWF:n kiljuhanhityöryhmän ensimmäinen puheenjohtaja) ja Martti Soikkeli ( julkaisi 1973 parinkymmenen vuoden havaintosarjan pienenevästä muutonaikaisesta kannasta Porin seudulla) itseni lisäksi teki syksyllä 2003 kirjallisen aloitteen, että ympäristöministeriö ryhtyisi aktiivisiin toimiin kiljuhanhikannan suojelemiseksi. Kirjoittajat tunnustivat WWF:n kiljuhanhityöryhmän ansiot kannan seurannassa, muuton ja talvehtimisen tutkimisessa, mutta katsoivat, etteivät tällaiset toimet pysty pelastamaan kantaa. Ne tekijät, jotka ovat vaikuttaneet sadan vuoden ajan kannan yhä jatkuvaan pienenemiseen, eivät ole poistettavissa kovinkaan lyhyessä ajassa. Varsinkin, kun talvipuoliskolla vuotta kiljuhanhet oleskelevat alueilla, joilla yhteiskuntarauha ei ole kovin suuressa arvossa ja kansalla on puutetta ruuasta. Kirjoittajien käsityksen mukaan Pohjolassa pesivillä linnuilla ei ole aikaa odottaa aikoja parempia.
Me ehdotimme, että ympäristöministeriö ryhtyisi tukemaan kiljuhanhen takaisinistutusta Suomeen ja jatkamaan tukeaan edellä mainituille tutkimuksille, joita vastaan meillä ei tietenkään ollut mitään huomauttamista. Seitsemän kuukauden kuluttua saimme kuitenkin varsin tylyn vastauksen. Siinä ympäristöministeriö ilmoitti, että tarhakanta on vieraiden geenien saastuttama eikä sitä voi puhdistaa. Lisäksi ministeriö ilmoitti, että maassamme vastustetaan voimakkaasti lajin keinotekoista palauttamista. (Kun ympäristöministeriössä ei ole tutkittu Hämeenkosken tarhakannan geneettistä koostumista eikä ilmeisestikään ole tehty mielipidekyselyä suhtautumisesta lajin palautukseen, täytyy ihmetellä kenen käsityksiä ministeriön kanta heijasteli. Toimituksen huomautus.) Ainoa kirjeen sisältämä myönnytys oli ehdotus eri intressiryhmien yhteisestä kokouksesta.
Hämeenkosken tarhakannan geneettinen koostumus on Marina Kholodovan tutkima. Tutkimuksessa on todettu, että suuri osa tarhan kannasta edustaa puhdasta luonnonkantaa. Totta kai yhdistyksemme on valmis jatkamaan geneettisiä tutkimuksia. (Toimituksen huomautus: sellaiset ovatkin menossa entistä suuremmasta näytteestä ja samalla testataan Marina Kholodovan tutkimat näytteet.) On vaikeata ymmärtää, mitä ympäristöministeriö tarkoitti virallisessa kirjeessään, ettei kantaa voida "puhdistaa". Kanta edustaa tumaDNA:n osalta euraasialaista kantaa. Ympäristöministeriön luonnonsuojelulain tulkinta on ilmeisen väärä. Olisikin toivottavaa, että ympäristöministeriö harkitsisi uudestaan asenteensa ja ryhtyisi Suomen valtiota sitovien kansainvälisten velvoitteiden ja Suomen luonnonsuojelulain mukaisiin toimiin kiljuhanhen suojelemiseksi.
Kiljuhanhen Ystävät ry:n käsityksen mukaan kiljuhanhen suojelu edellyttää välittömiä toimia eikä vain ikuisesti jatkuvia tutkimuksia. Tämän vuoksi se kannattaa lajin uudelleen istuttamista Suomen luontoon käyttäen Ruotsissa jo hyviksi todettuja ja myös kesällä 2004 Suomessa todettuja hyviä keinoja. Jatkamme tarhan ylläpitämistä ja lisäämme valmiuksiamme tositoimiin ryhtymisessä. Toki siihen toivomme saavamme myös yhteistyökumppaneita ja haemme taloudellista apua.
Koonnut ja tiivistänyt sihteeri
Vuosikokous pidettiin 24.4. klo 16.15-20.00 Hämeenkoskella.
- Toimintakertomus, tilit ja toimintasuunnitelma vahvistettiin ja hallitus sai vastuuvapautensa totuttuun tapaan.
- Jäsenmaksu vuonna 2005 alennettiin 40 euroon tai 5 tunnin talkootyöhön.
- Uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi valittiin fil.tri Antti Haapanen Helsingistä, ja muiksi hallituksen jäseniksi johtajaopettaja Erkki Jaanu Valkeakoskelta ja fil.tri. Lauri Kahanpää Jyväskylästä, varajäseniksi fil.kand. Jyrki Patomäki Heinolasta ja fil. kand. Antti Ripatti Helsingistä.
- Yhdistyksen sääntöjä muutettiin siten, että hallitukseen tulee viisi jäsentä ja kaksi varajäsentä.
- Valtuutettiin hallitus ottamaan tarvittaessa yhdistykselle lisää lainaa 3000 euroa. (Ei ole tarvittu!)
- Tarhan saneeratun osan avajaiset järjestetään syksyllä 2005. Samalla pidetään Yhdistyksen kokous, jossa valitaan hallituksen lisäjäsenet.
- Hanhien rehuille on rakennettu kevytbetoniharkoista 35 neliömetrin varastohalli, jossa rehu on suojassa rotilta ja muilta tuholaisilta.
- Kolmannen talvitarhan 150m^2 rakennus on valmiina käyttöön otettavaksi. Käyttöön oton on tähän asti estänyt suojaverkon puute hallin ulkotilasta, mutta sopiva verkko on joulukuussa 2004 saatu ostettua edullisesti Venäjältä. Verkkoa on ostettu myös vuoden 2005 tarpeisiin.
- Seitsemän isoa pesimäaitausta oli jo saneerattu, enää kolme saneeraamattomina, nekin käyttökunnossa.
Kantakirjan pitoa on jatkettu. Uusia geenitutkimuksia ei tehty odotettaessa Ruotsin tutkimustuloksia ja yhteisymmärrystä siitä, mitkä tutkimukset kelpaisivat niin, että voitaisiin saavuttaa hyväksyttyjen poikasten kansainvälinen vaihdettavuus. Tarhakannan vahvistaminen luonnosta otetuilla linnuilla ei ole onnistunut. Ruotsalaiset yhteistyökumppanimme eivät saaneet venäläisiltä eivätkä norjalaisilta pyyntilupia.
Kesällä 2003 istutettu valkoposkihanhikoiras kuoli. 2004 selvisi, että se lienee joutunut pedon saaliiksi.
Kiljuhanhien istutussuunnitelma esiteltiin kansainväliselle yhteisölle Wetlands Internationalin konferensseissa keväällä 2004. Ensimmäiset neljä kiljuhanhenpoikasta istutettiin tutkimusmielessä valkoposkiemoihin leimautettuina Enontekiön kuntaan heinäkuussa 2004. Istutukseen ei myönnetä lupia, vaan riittää, että poikaset edustavat samaa lajia, alalajia, rotua, muotoa ja kantaa kuin luonnonvaraisetkin. Noudatamme myös Kansainvälisen Luonnonsuojeluliiton (IUCN) ohjeita.
Seurantaradiolähetin lakkasi toimimasta ja myös vuoden 2003 emo lienee menehtynyt, mutta yksi poikasista on talvella valokuvattu Hollannissa. Koe tuotti siis sittenkin toivotun tuloksen: Lambart von Essenin istutusmenetelmä toimii myös Suomen oloissa.
Wetlands Internationalin kokouksessa Odessassa perustettiin uusi kiljuhanhiryhmä avoimeksi, vapaaksi tieteelliseksi keskustelufoorumiksi. Johtoon tulivat Ivan Rusev, Åke Andersson ja Maire Toming.
Edinburghin suurkonferenssin kiljuhanhikokouksessa käsiteltiin mm. istutettavaksi sopivien poikasten valintaa ja EU LifeNature-projekteja.
EU-projektin päättyessä yhdistyksen talous on tasapainossa: velkaa ja rahaa on yhtä paljon. Yhdistyksellä on lisäksi hyvä tarha.
Lauri Kahanpää
Alankomaalainen taiteilija Erik van Ommen on maalannut uusimman vuositaulumme. Hän on myös yhdessä ornitologi Gerard Ouweneelin kanssa julkaissut kauniin kuvateoksen De dwergganzen van Anjum, jossa esitellään Ruotsin kiljuhanhiprojekti Hollannnin näkökulmasta. Kirjan esittely on lehtemme numerossa 2004/2.
Kiljuhanhen Ystävät ry jakaa lahjoituksena saatuna eri vuosien kiljuhanhitauluista painatettuja, taiteilijoiden itsensä signeeraamia kopioita yhdistyksen tärkeimmille yhteistyökumppaneille ja tukijoille sekä ahkerimmille talkootyön tekijöille. Kirjat ja taulut eivät ole myynnissä, sillä yhdistys ei harjoita arvonlisäverollista toimintaa.
Myös vuosien 2000-2004 kiljuhanhitauluja jaetaan siis edelleen lahjoittajille ja talkootyön tekijöille. Talkootyöhön voi ilmoittautua ympäri vuoden Pentti Alholle (puh. 03-7654 727).
EVP-elektroniikka
Lämpöura Ky Pentti Tenhunen
Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ry.
Raatikuva Ky Heikki Löflund
- Rosenlew puutarhakalvot
- Postiosoite: c/o Kahanpää / Torpankuja 3 C 13 / FIN 40740 Jyväskylä
- Sähköposti: kahanpaa@maths.jyu.fi
- Kotisivu: http://www.ansererythropus.tk/
- Puheenjohtaja fil.tri Antti Haapanen
- puh: 358-9-3253804), 358-40-5953313
- Huhtasuontie 7, 00950 Helsinki, Finland
- e-posti: antti.haapanen@Kolumbus.fi
- Sihteeri fil.tri. Lauri Kahanpää
- puh: (0)14-2602716 (t), (0)14-253364 (k), (0)50-4652301 (m)
- fax: (0)14-2602701 ja merkintä "Lauri Kahanpää"
- Yhdistyksen jäsenyyttä haetaan sähköpostitse osoitteesta <kahanpaa@maths.jyu.fi>.
- henkilöjäsenmaksu (Suomi) 40 EUR
- yhteisöjäsenmaksu 90 EUR
- kannatusjäsenmaksu 200 EUR
- ulkomaiset jäsenet USD/EUR 50
- Pankkiyhteys: Nordea Hämeenlinna, 103230-513444
- Pankkiyhteys ulkomailta : Nordea Bank Finland Plc. Helsinki, Finland
- SWIFT-osoite: NDEAFIHH.
- IBAN - numero: FI6210323000513444
- Vastaanottajan osoite: c/o Kahanpää / Torpankuja 3 C 13 / FIN 40740 Jyväskylä
