Lauri Kahanpää
Tämän lehden tärkeimmät jutut ovat seuraavat kolme uutista:
1) Geenitutkimus osoitti sen mitä odotimmekin: Tarhahanhemme kelpaavat istutuksiin ja ovatkin jo saaneet hyväksyntää maailmalla. (Kholodova, GOOSE 2002)
2) Ruotsiin luotu kiljuhanhikanta menestyy edelleen hyvin; siitä kertovat kesän 2002 mainio poikastuotto ja kiljuhanhien 20 prosentin runsastuminen talvehtimisalueilla Alankomaissa. (Andersson ja de Lange)
3) Saksan kiljuhanhiprojekti aikoo aloittaa kiljuhanhien istutukset Suomeen tai Ruotsiin ultrakevyitä lentokoneita sijaisemoina käyttäen ja istutamme itsekin hanhia maastoon ensi kesänä. (Peter Kredatus ja Wolfgang Scholze)
Nämä puhuvat puolestaan. Muuta pääkirjoitusta ei tarvita! Mutta lukekaa muutkin jutut. Kerrankin kaikki uutiset ovat hyviä.
Välittänyt Åke Andersson
Norjan kiljuhanhilla oli mainio pesimävuosi. Valdakin / Porsangin alueella oli 10 poikuetta, joissa yhteensä 34 nuorta. Yhteensä 69 lintua.
Åke Andersson, lyhennellen kääntänyt Lauri Kahanpää
Kaksi satunnaista pesintää tuotti poikueen kumpikin, ja lisäksi haudoimme koneessa muutaman munan. Monien ongelmien jälkeen saatiin neljä lentokykyistä poikasta. Suureen poikastuotantoon ei pyritty, koska pesimäkauden alussa tarhalintujen sopivuus kasvatukseen oli edelleen epäselvää ja niiden määrä on istutustauon aikana päässyt kasvamaan tiloihin nähden liian suureksi. Siksi laiduntarhaa myös laajennettiin keväällä ja osaa linnuista pidettiin pesimäbokseissa. Vuoden aikana kuoli 22 hanhea ja 18 tundrahanhihybridiksi luokiteltua tapettiin. Kolme hanhea on siirretty Nordens Arkiin. Jäljellä on 85 kiljuhanhea.
- Öster-Malman eri ikäisiä ja -lajisia asukkaita kesällä 2002.
- Foto Lauri Kahanpää
Hollannin talvikannaksi ilmoitetaan 70-80 lintua, joista noin 30 on värirenkaista todettu täältä lähteneiksi. Myös etelä-Ruotsissa on ilmeisesti talvehtinut jokunen kiljuhanhi. Kevätmuutolla lepäili 15 lintua uudessa paikassa Blekingen Valjevikenillä ja 18 Lillfjärdenillä. Hudiksvallin seudulla tunnistettiin kevään aikana 32 eri yksilöä.
Pesimäalue inventoitiin 8-25 kesäkuuta. 10 eri värirengastettua lintua tunnistettin ja lisäksi nähtiin yhtäaikaisesti ainakin 15 renkaatonta. Ydinalueella oli ainakin 30 kiljuhanhea. Aikaisempien vuosien havaintoihin vertailemalla arvioimme alueella olleen 5 pesintää, mutta syksyllä ilmaantui peräti 8 poikuetta. Ilmeisesti kiljuhanhi on levittäytynyt ydinalueen ulkopuolelle. 30 km päästä saatiinkin tieto kiljuhanhipoikueesta. Todettuja poikasia tuli ennätykselliset 21. (15 vuonna 2001) Hyvä tulos on sitä yllättävämpi, kun alueella oli runsaasti kettuja ja minkkikin havaittiin saarella, jonka kiljuhanhenpesä ryöstettiin.
Syysmuutolla havaittiin Hudiksvallissa 61, Hjälstavikenilla parhaimmillaan 13 ja Medelpadin paikalla 34 lintua. Syyskuun puolivälissä oli keski-Ruotsissa vähintään 80 kiljuhanhea .
Verinäytteet on vuoden aikana analysoitu ja alustava tieto saatu, mutta lopullinen päätös tarhalintujen sopivuudesta istutuksiin odottaa täydentäviä arviointeja. Tutkimukset on tehty Oulun ja Uppsalan yliopistossa (Minna Ruokonen ja Håkan Tegelström).
Bo Fagerström edusti projektia Wetlands Internationalin hanhikonferenssissa. Kansainvälinen kiljuhanhityöryhmä on suosinut kiljuhanhien luonnollisten talvehtimisalueiden tutkimusta ja suojelua, mutta myös Ruotsin projektilla geenitutkimuksineen on korkea - kategorian 2 - prioriteetti. Elokuussa järjestettiin pohjoismainen keskustelutilaisuus kiljuhanhen tulevaisuudesta. Vuoden mittaan on ylläpidetty yhteyksiä virkaveljiin muissa pohjoismaissa, mm. Lauri Kahanpää Kiljuhanhen Ystävistä kävi keväällä Öster-Malmassa. Saksalais-ranskalainen tiimi kehittelee edelleen ultrakevyiden lentokoneiden käyttöä syysmuuton oppaina. Ranskalaisprojektia esittelevä elokuva näytetiin uusintana televisiossa ja samalla esittelimme projektin nykytilaa.
Projektia kohtasi vuoden 2002 aikana suuri menetys. Anders Bylin meni pois vakavan sairauden murtamana. Tove-torpin tutkimusaseman henkiläkuntaan kuuluvana Anders asui aivan Öster-Malman tuntumassa ja oli todellinen toimintamme tukipylväs. Hän johti myös inventointeja, jotka nyt organisoi Bo Fagerström. Jäimme kaipaamaan hyvää ystävää ja oivallista ornitologia.
Pentti Alho ja Lauri Kahanpää
Suomen viimeinen kiljuhanhi ammuttiin Venäjällä 1995. Sukupuutto ei tullut yllätyksenä, olihan sama päässyt tapahtumaan Ruotsissa jo aikaisemmin. Itse asiassa vastatoimiinkin oli jo ryhdytty kummassakin maassa. Suomessa ne epäonnistuivat. Nyt - kahdeksan vuotta myöhemmin - on taas toivoa. Miten tähän on päädytty?
Kiljuhanhi on maailmanlaajuisesti uhanalainen laji (VU). Alkuperäisestä kannasta on jäljellä noin 10-20 prosenttia eli 8 500 - 17 000 yksilöä, ja pesimäalue on supistunut kovasti sekä hajonnut osiin. Melkein kaikki kiljuhanhet muuttavat huonosti tunnetuille alueille Aasiaan. Talvehtimisalueilla on ekologisia ongelmia, mutta ennen kaikkea liiallinen metsästys siellä on syynä kiljuhanhen huonoon menestymiseen. Metsästyksen rajoittaminen on välttämätöntä.
WWF:n aloitteesta tuotiin vuonna 1986 kaksi paria kiljuhanhia Ruotsista Hailuotoon ja jo samana kesänä saatiin 5 poikasta, seuraavana enemmän. Istutukset voitiin aloittaa 1989, ja Suomen toinen kiljuhanhitarha perustettiin Hämeenkoskelle. Pahaksi onneksi Hailuodon tarhaan iski lintutuberkuloosi, mutta puhdistustoimenpiteissä onnistuttiin. Tarhan tuotanto lopetettiin 1998, kun WWF lopetti tarhan tukemisen. Hämeenkoskelle tuotiin ensimmäiset linnut Hailuodosta, mutta sittemmin on emolintuja ostettu suoraan Ruotsista, Tanskasta, Belgiasta, ja Saksasta. Ne voivat hyvin ja lisääntyvät.
- Kuva 1: Kiljuhanhiemojen tuonti Hailuotoon (pun) ja Hämeenkoskelle (vihr)
Kuva 2: Kiljuhanhien poikastuotto Hailuodossa (pun) ja Hämeenkoskella (vihr)
Vuosina 1989 - 1997 istutettiin yhteensä 147 kijuhanhea Suomen Lappiin -- pääasiassa pieniä poikasia vanhempineen. Koe epäonnistui täysin. Samanaikainen ruotsalainen istutusprojekti onnistui. Syy eroon on istutusmenetelmässä. kuten kerrotaan aikaisemmassa KY:n numerossa 2002 - No 1 . Siksi Suomen molemmat tulevat istutusprojektit, niin suomalainen kuin saksalainenkin, tulevat periaatteessa käyttämään ruotsalaista menetelmää, siis muuttoreitin ohjaamista länteen sijaisemojen avulla. Kiljuhanhen Ystävät käyttävät opaslintuina valkoposkihanhia ja Aktion Zwerggans ultrakevyitä lentokoneita, kuten aikaisemmin William Lishman Kanadassa ja Christian ja Paola Moullec koelennollaan Ruotsissa. Tässä lehdessä on menetelmästä tarkempi kuvaus, jonka ovat kirjoittaneet Peter Kredatus ja Wolfgang Scholze.
- Kuva 3: Kiljuhanhien istutukset , poikasia (pun) ja aikuisia (vihr)
- Kuva 4: Suomeen istutettujen kiljuhanhien pesinnät Lapissa ja muualla maailmassa
Vuodesta 1998 ei Suomeen ole istutettu ainoaakaan kiljuhanhea. Pitkä aikalisä ei ole johtunut pelkästään huonoista tuloksista ja sairaista linnuista. Tutkiessaan eri seuduilta kerätyistä kiljuhanhinäytteistä perimän eroja Oulun yliopiston Jaakko Lumme ja Minna Ruokonen huomasivat, että noin 20 prosentilla tarhalinnuista oli tundrahanhityyppiset mitokondriot - viite lajiristeymään. WWF Suomi luopui istutusohjelmastaan, mutta tarhaaja Pentti Alho ei hävittänyt Suomen kiljuhanhia, ja parin vaikean vuoden jälkeen tarhaa alkoivat ylläpitää Kiljuhanhen Ystävät. Nyt on Suomen ja Ruotsin tarhalinnut tutkittu geneettisesti. Mitokondrio-DNA ei kanna varsinaista perimää ja siirtyy sitä paitsi sellaisenaan äidiltä jälkeläisille ilman isän vaikutusta. Siksi piti tutkia myös varsinaisia kromosomeja. Tässä lehdessä julkaistaan Suomen kiljuhanhien tutkimustulos.
IUCN:n ohjeiden mukaan on istutuksissa käytettävä parhaita mahdollisia istukkaita, mieluiten maantieteellisesti läheistä tyyppiä tai jopa alkuperäistä populaatiota, jos sellainen vielä on. Istutukset onnistuvat parhaiten, jos ne aloitetaan ennen alkuperäislintujen lopullista katoamista. Näin ajatellen Norja olisi paras istutuspaikka. Tarhalintujemme rikastuttaminen tai jopa korvaaminen luonnosta otetuilla norjalaisilla tai venäläisillä hanhilla olisi hyvä asia, mutta kovin vaikesti toteutettavissa. Onneksi sekä Ruotsin kannan menestyminen että uudet geenitutkimukset viittaavat vahvasti siihen, että voimme pitää nykyistä tarhakantaa turvana lajin sukupuuttoa vastaan.
Bertus de Lange
Kiljuhanhen Ystävän lukijat muistanevat edellisen raporttini (K.Y. 1/02) jymyuutisen: maaliskuun alussa havaittiin täällä Alankomaissa samana päivänä ennätykselliset 42 kiljuhanhea. Oli saatu näyttö siitä, että Ruotsiin istutettu kanta on elinvoimainen ja terve, lisääntyyhän se nyt omin voimin, vaikka istuttajat ovat ottaneet aikalisän, niin kuin Ruotsissa sanotaan.
Kuluvaksi talveksi odotin vielä parempaa tilannetta, olihan pesintä Svaipan tunturialueella tiettävästi onnnistunut mainosti. Eikä ole tarvinnut pettyä. Syyskuun 29. päivänä nähtiin ensimmäiset uuden kauden kiljuhanhet Frieslannin Anjumissa tavallisella paikalla, ja heti kerralla 16 kappaletta, joista puolet nuoria. Tästä saat Alankomaiden kartan.
Pari viikkoa myöhemmin paikalla oli jo 20 lintua ja kiljuhanhia oli alkanut ilmestyä myös etelämmäs Reinin suistoon, jossa Korendijkse Slikkenin talvehtimispaikalla nähtiin ensimmäiset kaksi lintua. Lokakuun puolessavälissä Anjumin parvi oli kasvanut ajankohtaan nähden ennätykselliseksi: lintuverkkomme (Birdline) raportoi 36-40 kiljukasta, joista 10 nuoria. Havaintoiloa lisäsi paikalla oleillut aikuinen punakaulahanhi.
Vuodenvaihteen lähetessä kaikki talvehtivat kiljuhanhet siirtyivät parin pakkasviikon aikana Frieslannista etelään ja Oude Land van Strijenin seudulta laskettiin parhaimmillaan 34 lintua. Puolimatkassa Reinin suistoon, Pettenin rannalla oli ennen joulua 8 hanhea ja uudella Botshol- nimisellä paikalla Utrechtin tienoilla vielä pari.
Reinin suistossa Zeelannissa on sopivia paikkoja aika paljon, eivätkä kiljuhanhet ole aivan yhtä tarkassa kontrollissa kuin pohjoisempana. Tammikuussa eteläistä aluetta haravoitiin hieman tarkemmin, ja löytyihän sieltä kiljukkaita: 19 Korendijkse Slikkeniltä ja 26 Strijenistä. Pettenin parvi on kasvanut 10:een ja pohjoisestakin on ilmoitettu taas ainakin puolisen tusinaa. Viitisenkymmentä kiljuhanhea liikkuu siis täällä tänä talvena: se on 20 prosentin kasvu!
Lähettelen kevään mittaan lisää havaintoja havaintosivulle, ja kun ne loppuvat, niin on kesä tulossa ja voitte taas itse laskea lintunne siellä Skandinaviassa.
Peter Kredatus ja Wolfgang Scholze
Ihmiset, jotka katsoivat taivaalle syksyllä 1999 Ruotsin Öster-Malman ja Reinin suistossa olevan Xantenin pikkukaupungin välillä eivät olleet uskoa silmiään. Kolmekymmentä kiljuhanhea muutti etelään kauniissa auramuodostelmassa seuraten ultrakevyttä lentokonetta. Ranskalaiset ympäristönsuojelijat Paola ja Christian Moullec olivat kasvattaneet kiljuhanhet ja opettaneet ne seuraamaan itseään ja konettaan.
- Tanskan salmet 1999. © Christian Moullec
Jo syksyllä 1993 kanadalainen taiteilija ja lintuharrastaja William Lishman oli aloittanut huomiota herättävän hankkeen. Hän oli onnistunut saamaan parven kanadanhanhia seuraamaan itseään ja lentokonettaan ja seuraamaan sitä pesimäseudultaan talvehtimisalueelle USA:n puolelle. Tulos oli ällistyttävä: melkein kaikki hanhet löysivät keväällä takaisin synnyinsijoilleen. Lishmanin menetelmällä pystyttiin myöhempinä vuosina palauttamaan luontoon uhanalaisia amerikkalaisia kurkia ja joutsenia. Lishmanin lennosta kertoo hänen kirjoittamansa kirja, joka on suomennettukin nimellä "Hanhien Herra". Kirjan pohjalta on tehty elokuva "Amy and the Wild Geese".
- Erämaa jäi taakse. © Christian Moullec
Syksyllä 1999 Euroopassa tehty toinen koelento oli merkittävä. Ensimmäistä kertaa koetettiin lentokoneen avulla opastaa nuoria kiljuhanhia Tanskan läpi tiheästi asuttuun Keski-Eurooppaan. Paola and Christian Moullec olivat onnistuneet hankkimaan tiedemiesten, luonnonsuojelu- ja ilmailuviranomaisten suostumuksen kokeelleen. Heitä neuvoi ja tuki Ruotsissa Dr. Lambart von Essen, sikäläisen kiljuhanhiprojektin legendaarinen perustaja ja johtaja ja täällä meillä Saksassa Dr. Johan Mooij, Weselin biologiselta tutkimusasemalta ja Dr. Wolfgang Scholze, Deutscher Aero Clubin ympäristöasiantuntija. Lähes 2000 km lennettyään sekä hanhet että koneet laskeutuivat ehjinä määränpäähänsä Reinin alajuoksulle Bislichin saaren suojelualueelle.
Talvehdittuaan Reinin rannoilla nuoret kiljukkaat suuntasivat keväällä 2000 kohti Ruotsia, tällä kertaa ilman teknistä apua. Kesän tullen voitiin todeta, että yli puolet niistä oli palannut Öster-Malman tarhalle ja otettu kiinni. (Tämän tekstin kääntäjä sattui olemaan siellä päivänä, jona ensimmäinen lentokonehanhi palasi, joutuen yllättäen hieman odottelemaan von Esseniä sovittuun tapaamiseen.) Lisää lintuja nähtiin ympäristössä. Testi oli onnistunut!
Kiljuhanhien munat haudotaan koneessa ja vasta kuoriutuneet poikaset näkevät heti "sijaisvanhempansa". Jotta ne eivät menettäisi elintärkeää ihmisen pelkoaan, pitää kaikkien, jotka joutuvat tekemisiin niiden kanssa, pukeutua naamiokaapuihin ja myssyihin. Vuoden 1999 testi viittaa siihen, että tämäkään ei riitä, vaan on käytettävä naamareitakin.
Hanhenpoikaset luottavat sokeasti "vanhempiinsa" ja seuraavat heitä kaikkialle. Poikasten kasvaessa side vielä vahvistuu, ja yksin jätettynä poikaset joutuvat kauhun valtaan. Hanhiemona oleminen on kokovuorokautista hommaa ja pitkäaikaistakin, sillä vasta puolisen vuotta myöhemmin, talvehtimispaikalla, poikasten ja aikuisten välinen yhteys vähitelleen höltyy ja lopulta katkeaa.
Jo untuvikkoina pikku kiljukkaat totutetaan lentokoneeseen. Aluksi ne tottuvat seuraamaan nurmella rullaavaa konetta siipiään räpytellen, mutta heti, kun ne alkavat pysyä ilmassa, tehdään yhteislento. Ensimmäisten lentomatkojen aikana nuoret linnut vahvistuvat pitkää muuttomatkaa varten ja oppivat samalla tuntemaan kotiseutunsa maamerkit.
Myöhemmän metsästyspaineen välttämiseksi pitää muuttoreitti lepoalueineen sekä talvehtimispaikka valita huolellisesti. Siksi on perinteisistä muuttoreiteistä luovuttava. Uusi kulkusuunta seurailee Ruotsin ja Tanskan rannikoita ja ylittää Fehmarnin saaren. Reitti päättyy Reinin suiston tuntumaan Saksan ja Alankomaiden rajaseudulle.
Bislichin saari on arktisten hanhien suosima talvehtimispaikka. Täällä kiljuhanhet viettävät kylmimmät kuukaudet yhdessä muun muassa tuhansien tundrahanhien kanssa. Keväällä on aika palata Pohjolaan seuraten reittiä, jonka ne kerran ovat oppineet, samalle paikalle, jolla ne ensimmäisen kerran lensivät ihmeellisen "emonsa" kanssa.
Jotta eivät liiat uteliaat häiritsisi lentoa pidettiin Moullecien reitti alun perin salassa. Itse asiassa linjauksen yksityiskohdat ja etenkin ajoitus määräytyi vasta säiden mukaan lennon aikana, eikä perilletulon hetkeä voitu ennustaa. Lehdistöä ei kutsuttu. Kuitenkin jopa televisio oli paikalla vastaanottamassa parvea Bislichin saarella. Huono keli viivästytti viimeistä etappia peräti kolme päivää, eikä edes se saanut innostuneita journalisteja luopumaan leikistä. He odottivat, kunnes saivat seurata henkeäsalpaavaa näkyä - ja melkein unohtivat ottaa valokuvansa.
Ranskalais-ruotsalainen filmiryhmä teki lennosta elokuvaa, josta Ranskan televisio muokkasi dokumentin. Saksalainen televisioasema ARD näytti siitä oman versionsa 29 maaliskuuta 2001. (Elokuva on lähetetty Suomessa ja Ruotsissa kahdestikin.) Elokuva sai aikaan laajaa innostusta ja toiminnan spontaania tukemista.
Paola ja Christian Moullecin lupaavan testilennon innostamana on projektia nyt tarkoitus jatkaa täysimittaisesti niin että sen avulla voidaan todella antaa kiljuhanhille realistinen mahdollisuus säilyä. Tätä varten on heinäkuussa 2001 perustetttu yleisyödyllinen yhdistys "Aktion Zwerggans" (Operaatio Kiljuhanhi). Aloitteentekijä Deutscher Aero Club on jo saanut rahallisen tuen Allianz Umweltstiftung- nimiseltä ympäristönsuojelusäätiöltä. Yhteistyössä tiedemiesten ja asialle omistautuneiden lajinsuojeuluasiantuntijoiden Operaatio Kiljuhanhi on ottanut tavoitteekseen kasvattaa ja opettaa vuosittain noin 100 kiljuhanhenpoikasta sekä tuoda ne turvallisesti ultrakevyitä lentokoneita seuraten Reinin alajuoksulle talvehtimaan. Toimintaa on tarkoitus jatkaa vuosia ja ensimmäinen lento tehdään syksyllä 2003.
Lisää kuvia
Osoitteita
E:E.Syroechkovski. Sr., E.V.Rogacheva ja Lauri Kahanpää
RGG on lyhenne sanoista Rabotsnaja Gruppa po Guseobraznim Cevernoi Evrazii, siis Pohjoisen Euraasian Sorsalintujen Työryhmä. RGG:n englanninkielistä nimeä käytetään harvemmin: Symmetrinen lyhenne GSDSG tulee sanoista Goose, Swan, and Duck Study Group of Northern Eurasia. Ei nimi ergeegeetä pahenna, kyseessä on sama 1994 perustettu tutkimusseura, joka järjesti Moskovassa vuonna 2001 ensimmäisen mutta kuudennen hanhi- ja joutsenkonferenssin jatkaen 1980-luvulla sammumaan päässyttä perinnettä. Seuraavan konferenssin RGG järjestää Aunuksessa tämän vuoden huhtikuussa. Rupla-alueen venäjää puhuville tutkijoille avautuu mahdollisuus tavata toisiaan ja läntisiä virkaveljiään ja -sisariaan. Seurassa on yli 400 jäsentä 20 maasta.
Venäjän sorsalintututkimuksen historiassa voidaan erottaa kolme vaihetta. Faunistisen datan keräilyyn ja uusien lajien löytämiseen keskittynyt kuvaileva vaihe huipentui J.A. Isakovin vuoden 1952 monografiaan, jossa kartoitettiin 10 lajia. Resurssien tutkimisen aikana 1960-80-luvulla päähuomio oli monien lajien taantumisessa ja ihmisten toiminnan aiheuttamissa ongelmissa. Säännölliset konferenssit kokosivat paljon tietoa, mutta Isakov ei saanut suunnittelemaansa uutta perusteosta valmiiksi ennen kuolemaansa. Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien olemme eläneet mutkikkaiden, perusekologiaan ja monikomponenttisiin biologisiin prosesseihin keskittyvien tutkimusten aikaa. Samalla ovat tutkimusmäärärahat romahtaneet.
Suojelupuolella ovat valvonnan pettäessä korostuneet laittomuuksien, salametsästyksen ja muiden ympäristörikosten dramaatiset vaikutukset Keski-Aasiassa, Kiinassa ja Koreassa talvehtivien sorsalintujen elinoloihin, kun taas Länsi-Euroopan talvehtimisalueilla on ollut edulliset olosuhteet.
RGG:n vuosikirja Casarca (kirjava hanhi) alkoi ilmestyä 1995. 400-sivuiseen opukseen mahtuu englanninkieliset käännökset tai lyhennelmät kaikista jutuista. Hiljattain ilmestynyt uusin, numero 7, sisältää Moskovan konferenssin sadon. Kiljuhanhen Ystäviä ilahduttaa tietenkin, että Casarcassa heti sivulla 19 on saamamme kunniamaininta huomionarvoisena yhteistyökumppanina, jonka kanssa toiminta on ollut erityisen hedelmällistä. - ResolutionMoscow2001.html .
A.A: Romanov kirjoittaa Taimyrin Putoranan tasangon kiljuhanhipesinnöistä vuosina 1990 - 2001 mm. että Kutaramakan- järvellä pesi 30-40 paria, mutta Muksun-joen laaksosta sekä Glubokoe-, Sobachie-, ja Nakomiaken- järviltä ne olivat hyvin vähissä. Diupkun-järven painanteessa on ilmeisesti Taimyrin suurin kiljuhanhikeskittymä, ainakin satakunta paria. Tutkimusten päätulos on, että kiljuhanhi pesii Taimyrin alueella luultua etelämpänä, selvästi 68 leveysasteesta etelään.
S.B. Rosenfeld kuvailee pitkässä artikkelissa kiljuhanhen ravintoekologiaa Jamalin tundralla vuonna 1998. Sekä poikasten että aikuisten ravinto selvitetään. Olennaista on kiljuhanhen pieni koko ja pesiminen yksittäisinä pareina, ei kolonioina. Kuten muutkin pienet hanhet, kiljuhanhi pysty munimaan suhteellisin vähäisin keväisin rasvavaroin ja tulee toimeen karkealla ja vähäravinteisella ravinnolla. Eteläisellä pesimäalueella kiljukkailla on erilainen ravinto, koska kasvillisuus eroaa suuresti pohjoisesta tundrasta. Pesimättömät linnut saavat parempaa ravintoa, koska ne voivat liikkua vapaammin. Levinneisyysalueen etelärajaan vaikuttanee se, että kasvillisuus kehittyy kesän edetessä etelässä liian nopeasti karkeaksi ja huonoksi poikasten syödä. Näytteissä oli kovin vähän Equisetum arvensea, hanhenpoikien perusmuonaa.
A.B. Grichenkon artikkelissa kerrotaan Kiljuhanhien talvehtimisesta Krimillä. Syksyisissä laskennoissa alle prosentti hanhista (100 000) oli kiljukkaita, kevätprosenttia ei tunneta. Kiljuhanhi todettiin Krimillä varmasti vasta 1995. Nuorten lintujen osuudeksi ilmoitetaan 2,5 ja 45 prosenttia (v.98-99 ja 99-00); pilkkuvirhekö. Lintujen uskotaan edustavan Taimyrin kantaa.
Johann Mooij perustelee seikkaperäisessä englanninkieleisessä kirjoituksessaan ultrakevyiden lentokoneiden käyttöä sijaisemoina Ruotsin tai Suomen istutusprojektissa. Länsi-palerktisen kannan tantuminen 50 000 yksilöstä pariin tuhanteen ja Fennoskandian kannan tuho (10 000 -> alle 100) on syy tehdä jotakin. Ultrakevyt lentokone tuo tilastollisesti paremman paluuprosentin ensimmäiseltä muutolta kuin valkoposki- sijaisemo. Saksalaisprojektin tavoitteena on istuttaa vuosittain noin 70 hanhenpoikaa.
I.A. Volodin ja E.V. Volodina Moskovan eläintarhasta kuvailevat mielenkiintoista koetta punakaulahanhien kasvatuksessa. Tarhakasvatuksessa on usein ongelmana lisääntymiselle väärä ilmasto, näin Taimyrin punakaulahanhille Moskovassakin -- etenkin luonnosta pyydystetyille. Pesimiskäyttäytyminen saatiin laukeamaan, kun valaistuksella simuloitiin loppukevättä jo maalis-huhtikuussa, jolloin Moskovassa on sopivan kylmää.
M.A. Tarhanova (!) on Moskovan eläintarhassa tutkinut valkoposkihanhien lisääntymistä suhteessa niiden parvihierarkiaan. Huonostatuksisen koiraan naaras saattaa joutua pesimään kelvottomassa paikassa, mikä pilaa tuloksen.
Casarca-7-kirjan tai ainakin kopioita artikkeleista voi koettaa tilata Kiljuhanhen Ystävien kautta.
Jamshid Mansoori 
Professori Jamshid Mansoori Teheranista ja hänen tutkimusryhmänsä ovat Kiljuhanhen Ystävien pyynnöstä ja tuella aloittanet kiljuhanhen seurannan talvehtimisalueilla Iranissa. Aluksi selvitys kohdistuu Kaspian meren eteläpuoleen, mutta se taitaa laajentua muuallekin. Ensimmäinen raportti Iranista sisältää muutakin kiintoisaa.
Olen alkanut selvittää kiljuhanhen talvehtimista täällä Iranissa. Lähetämänne kaukoputki ei ole vielä tullut perille, mutta kävin kuitenkin tammikuun puolivälissä tunnetulla paikalla Fereydoun Kenarissa, jossa tosin näin vain kolme lentävää kiljuhanhea. Paikallinen ansapyytäjä kertoi minulle, että alueella liikkuu yhdeksän muutakin, mutta en löytänyt niitä. Saattaa olla, että saamme pian varmennettua tämän, sillä yksi työtoverini täältä ympäristöministeriöstä on käymässä siellä venäläisen ornitologiseurueen kanssa. Hän kuuluu kiljuhanhiryhmääni, ja he ovat luvanneet pitää silmänsä auki myös kiljuhanhien varalta.
Venäläisillä on muuten menossa todella mielenkiintoinen projekti. Heillä on mukanaan kolme lumikurkea, jotka he aikovat päästää Fereydoun Kenariin vapaiksi tutkittaviksi.
Voisin kertoa hieman Fereydoun Kenarista. Alueesta käytetään nimeä Damgah. Paikalliset metsäsätäjät pyydystävät täällä elävältä sinisorsia ansalla. Ansan pitäjä on rannalla piilossa ja päästää uimaan kesyjä sorsia. Piiloansan ja järven välissä on oja, jossa on vettä. Metsästäjä kylvää sorsille ruokaa ojaan ja ansaan. Kun kesyt sorsat alkavat syödä ne ääntelevät ja houkuttelevat paikalle ja ansaan asti myös villejä sorsia. Metsästäjä laukaisee ansan nykäisemällä langasta ja ottaa villit sorsat, kun taas kesyt poistuvat ansan alta kapeaa ojaa pitkin.
Palattuani Espajasta olen ajatellut, että pitäisi kyllä käydä useammassa paikassa kuin mistä oli puhe. Kiljuhanhet ovat muuttolintuja ja viipyvät Fereydoun Kenarissa vain lyhyen ajan tankkaamassa. Luulisin, että niitä kannattaisi helmikuulla hakea Iranin lounaisosista. Olen pyytänyt erästä Uromiyeh'ssa asuvaa työtoveriani käymään tarkastamasa Uromiyeh-järven eteläosan tärkeät lintupaikat. Siellä on kyllä toistaiseksi vielä lunta, eikä varmaan hanhia. Mutta lähetän helmikuun lopulla lisää tietoja. Kaukoputkesta olisi kyllä apua. Välittäkää terveiseni kaikille Kiljuhanhen Ystäville sinne Suomeen.
Walter Sturgeon
Ryhmä kaukonäköisiä lintutieteilijöitä, luonnonsuojelijoita ja lintujen kasvattajia perusti kansainvälisen vesilintujen suojelujärjestön IWWA:n vuonna 1958. Luonnonsuojelun edelläkävijät - Dr. Jean DeLacour, Dr. S. Dillon Ripley, Mr. Randall Maybey, Dr. George Allen ja Sir Peter Scott - käynnistivät IWWA:n ensimmäiset yritykset pelastaa trumpettikurki (Grus americana) ja trumpettijoutsen (Cygnus buccinator). Nykyisin IWWA:n jäseninä on yksityisiä lintujen kasvattajia, opiskelijoita, tiedemiehiä, ympäristönsuojelijoita, opettajia, eläintarha-alan ammattilaisia ja muita vesilinnuista innostuneita ihmisiä kaikista maanosista.
Kolmasosa kaikista maailman vesilintulajeista on luokiteltu uhanalaisiksi tai vaarantuneiksi. Elinympäristöjen häviäminen ja ihmisten lisääntyminen ovat vesilintupopulaatioiden pienenemisen yleisimmät syyt, ja nämä vain pahenevat vuodesta toiseen. Ihmisten lukumäärän arvioidaan nousevan 5.7:stä kymmeneen miljardiin vuoteen 2050 mennessä ja kasvun uskotaan jatkuvan vielä siitä eteenpäin yhtä kauan.
IWWA tekee työtä sen puolesta, että kaikki jäljellä olevat 234 luonnonvaraista vesilintulajia voisivat säilyä, ja yhdessä voimmekin tehdä paljon.
IWWA omistautuu suojelemaan ja parantamaan luonnonvaraisten vesilintujen habitaatteja, esimerkkinä tukemme Zunin suojelukosteikkoprojektille Albuquerquen seudulla, New Mexicossa.
IWWA tukee havaijinhanhen (Branta sandvicensis) kasvatus- ja istutusprojektia Havaijin Molokai-saarella.
IWWA tukee uhanalaisten vesilintulajien geneettisesti monipuolisten ja terveiden tarhakantojen perustamista ja ylläpitoa, esimerkkeinä myskisorsan (Cairina scutulata) kasvatus Sylvan Heightsissä North Carolinassa.
IWWA osallistuu partnerina yhteisiin suojeluprojekteihin kumppaneinaan mm. Wildlife Conservation Society ja the American Zoological Association's Waterfowl Taxon Advisory Group, jotkqa pyrkivät luonaan perinnöltään monipuolisen tarhakannan koskisorsaa (Merganetta a. armata) ja sepelsorsaa (Anas specularis).
IWWA edistää huonosti tunnettujen vesilintulajien tutkimusta, esimerkkinä tukemme tundrahanhen alalajin (Anser albifrons gambelli) pioneeritutkimukselle ja tuore naamiokuparisorsa (Oxyura dominica) -projekti.
IWWA kouluttaa vesilintujen suojelun ammattilaisia tukemalla alan julkaisuja, sellaisia kuin Frank Todd'in Natural History of the Waterfowl, klassikko Raising Wild Ducks in Captivity sekä oma lehtemme, jota julkaistaan vuodesta 1969.
IWWA tukee vesilintuja koskevaa asiantuntijoiden välistä tiedonvälitystä, koskipa se sitten villejä lintuja, tarhoja tai kosteikkoja, järjestämällä konferensseja vuodesta 1959. IWWA'n vuotuiset palkinnot annetaan tunnustuksesta erinomaisesta työstä villien vesilintujen suojelussa ja tarhauksessa.
IWWA uskoo vahvasti sekä tarhaukseen että paikan päälä tapahtuvaan suojeluun keinoina ylläpitää vesilintukantoja. Pidämme huolta tiedon leviämisestä kansainväliseen lainsäädäntöön, kun kysessä ovat lupien myöntäminen, julkisessa hallinnassa olevan maan käyttö ja suojelutoimet.
IWWA kohdistaa toimensa keskeisiin kysymyksiin uhanalaisten vesilintujen suojelun alalla. luonnon habiotaattien suojeluun ja tarhakapasiteetin kasvattamiseen.
Habitaattien suojelu on ilmeisen tarpeellista, mutta tarhakasvatusta joudumme usein perustelemaan. Sekä yksityinen että eläintarhoissa tapahtuva ulkinen tarhalintujen näyttäminen ja kasvatus auttavat toisaalta valistamaan suurta yleisöä ja ylläpitävät mahdollisuuksia erilaisiinsuojelutoimiin. Habitaattien palautumisen viivästyessä saattaa lajin säilyminen jäädä tilapäisesti kokonaan tarhakannan varaan. Mutta koko maailman nykyiset vesilintutarhat pystyvät majoittamaan vain noin 25 000 sorsaa, hanhea ja joutsenta, siis noin 100 yksilöä kustakin 234 lajista. Tämä ei riitä perinnöllisesti monipuolisten, elinvoimaisten kantojen ylläpitoon.
- Vahvistaaksemme ja laajentaaksemme työtämme luonnonvaraisten vesilintujen hyväksi tarvitsemme sinunkin osallisumistasi. Englanniksi saat meistä tietoa kotisivultamme http://www.wildwaterfowl.org Vuonna 2003 kokoonnumme Kansasiin Witchitaan ja Euroopan puolella myöhemmin päätettävään paikkaan Saksassa.
Pentti Alho ja Lauri Kahanpää
Alankomaissa päämajaansa pitävän Wetlands Internationalin hanhiryhmän ja sen kiljuhanhiryhmän vuosittainen kokous Goose 2002 järjestettiin tällä kertaa kaukana Suomesta - Espanjan lounaisosassa sijaitsevan Cota Donanan kansallispuiston tuntumassa, tarkemmin sanoen El Rociossa 13.-18.12.2002. Kiljuhanhen Ystäviä edusti Lauri Kahanpää ja tarhaamme Pentti Alho sekä muuta Suomea aakkosjärjestyksessä Erkki Kellomäki, Juha Markkola, Jorma Pessa, Minna Ruokonen ja Petteri Tolvanen. Marina Kholodova (A.N.Severtsov Institute of Ecology and Evolution, Venäjän tiedeakatemia, Moskova) esitelmöi kutsumanamme tarhattujen kiljuhanhien perinnöllisistä ominaisuuksista. Tutkimusraportti esitellään omana juttunaan tässä lehdessä ja koko englanninkielinen raportti on tämän linkin takana.
Wetlands Internationalin hanhiasiantuntijat kokoontuvat saeuraavan kerran vasta kevättalvella 2005, kokouspaikkana Odessa.
Puisto sijaitsee Guadalquivir-joen suistossa seudulla, joka vielä roomalaisten aikana oli satamaksi kelpaava laguuni, mutta on hiekoittunut umpeen monen sadan neliökilometrin kosteikko- ja dyynialueeksi, jolla talvehtii valtavasati lintuja. Alue on pitkälti luonnontilassa ja siellä liikkumista rajoitetaan. Ihmeellinen on kymmenien kilometrien täysin koskematon hiekkaranta Atlantin rannikolla. Tänne etelään ei Prestige-laivan öljykään ole levinnyt, ainakaan vielä, mutta joen yläjuoksulla muutama vuosi sitten tapahtunut myrkkykatastrofi oli meilläkin suuri uutinen. Sen jälkiä emme nähneet missään.
Goose 2002 oli suuri konferenssi, noin 100 osanottajaa. El Rocion kirkko on katolisessa maailmassa hyvin tunnetu pyhiinvaelluspaikka, joten majoituskapasiteettia kylässä riitti. Järjestelyt pelasivat huomaamattomasti, siis loistavasti. Ihme temppu oli järjestää aurinkoa juuri retkipäiväksi. Kiitimme paikan päällä isäntäämme J.J. Chansia Donanan Biologiselta Asemalta ja hänen joukkojaan tosi ystävällisestä kohtelusta ja monenlaisesta avusta. (Katsopa taulujuttua lehden loppupuolella.)
Omat esityksemme
Konferenssin paisuessa odotettua suuremmaksi joutuivat myöhään ilmoittautuneet tyytymään kertomaan sanottavansa julistein. Meidän posterimme esitteli Suomen kiljuhanhen istutushistorian oleellisesti samoin kuin tässä lehdessä julkaisemamme kirjoitus. Yhtä aikaa kanssamme ilmoittautunut Marina Kholodova sai kuitenkin VIP-kohtelun ja piti täysimittaisen esitelmän geenitutkimuksistaan. Se ei herättänyt kohua eikä vastustusta.
Poimimme tähän kiljuhanheen tai sen Ystäviin liittyviä esitelmiä. Kun konferenssijulkaisu ilmestyy, siitä voi katsoa mitä muuta puhuttiin.
Petteri Tolvanen esitteli johtamansa tärkeän Life-Nature-hankkeen, joka tähtää muuttoreittien selvittämiseen ja suojeluun.
Jamshid Mansoori - edustajamme Iranissa - arvioi Iranin merihanhien laajaa levinneisyyttä ja pesivää ja talvehtivaa kantaa (summa noin 100 000). Metsästystä rajoittaa vain päivittäinen kahden saalislinnun yläraja. Sovimme professori Mansoorin kanssa kiljuhanhiselvityksestä Iranissa ja ensimmäinen tiedote on tässä lehdessä.
Vladimir Morozov
kertoi mm, että pohjoisen Uralin vuosina 1999-2002 punaisella kaularengastetuista 16 aikuisesta kiljuhanhesta ei ole havaintoja, mutta neljästä vuonna 2000 kaularengastetusta nuoresta linnusta ammuttiin kaksi samana syksynä Manychin laaksossa ja kolmas Tjumenin oblastissa länsi-Siperiassa. Muuttosuuntaa ei siis edelleenkään tiedetä Manychilta eteenpäin. Mahdollissti se jatkuu Asovan meren yli Eurooppaan. Pesimätulostakin oli selvitetty. Normaalia on vuodesta riippuen 3,5-4,5 poikasta / onnistunut pesintä.
Kiljuhanhen nykytilaa Malozemenjatskaja tundralla käsiteltiin O.Yu. ja N. Mineevin esitelmässä. He ovat selvittäneet kiljuhanhien pesimäalueet, pesimätuloksen ja kannan.
Suomalaisesitelmä, joka littyy kiljuhanhiin, oli Erkki Kellomäen esitys luoteis-Venäjän Kargopolin alueen hanhien muutosta. Kellomäki esitteli posterein myös Aunuksen ja luoteis-Kasakstanin laskentoja. Pyydämme Erkiltä jutun Ystävän seuraavaan numeroon.
Aktion Zwerggans esitteli istutusprojektinsa kahdella posterilla. Niistä on eri juttu tässä lehdessä.
Intialainen Prakash Gole ja ystävämme Alexanser Jakovlev Kirgisiasta oli molemmat varta vasten kutsuttu väittelemään keskenään tiibetinhanhista, mutta kumpikaan ei päässyt paikalle. Saimme tyytyä lukemaan Golen juliseen, jossa kerrotaan tiibetinhanhen pesivän Mongoliasta Tiibettiin sekä pienenä koloniana Intiassakin. Gole oli käynyt Kirgisiassa Son Kulilla 1997 ja todennut pienen pesimäkannan sekä runsasta läpimuuttoa. Jakovlevin istutusprojektia hän ei kannata. Mainittakoon, että tibetinhanhi on levinnyt Eurooppaan.
Elämän - etenkin kuolemanjälkeisen - tosiasiota tuntemattoman ornitologin on syytä perehtyä Feeniks-linnun pesimänbiologian perusteisiin sopivasta tietolähteestä, vaikkapa tietosanakirjasta tai sopivasta www-osoitteesta. Elämme odotuksen aikaa.
Marina Kholodova
Luonnonvaraisten eläinten tarhauksella pyritään toisaalta tukemaan lajien monipuolisen perimän säilymistä ja toisaalta ylläpitämään riittävää kantaa elvytystoimia varten. Erityisen tärkeää tämä on sellaisten uhanalaisten lajien kuin kiljuhanhen (Anser erythropus) kohdalla. Tarhalintujen perimän tutkimus onkin hyvin tärkeää.
Tutkimuksessamme oli kaksi osaa. Ensimmäisessä vertailtiin näytteiden mitokondrio-DNA:n hypervarioivaa osaa (pituus 281bp) ja toisessa karakterisoitiin (kromosomien. suom huom.) kokonais-DNA:ta RAPD-PCR-menetelmällä kolmella eri praimerilla ja sukupuolikromosomien osalta SSCP-analyysillä.
Vertailtavana oli 36 näytettä Hämeenkosken tarhalta, kolme kiljuhanhea pohjoisen Uralin alueelta ja kaksi tundrahanhinäytettä (Anser albifrons) Kaninin niemimaalta sekä GenBankin julkista dataa.
Tarhahanhien mitokondrionäytteet jakautivat kolmeen ryhmään, joista yksi oli erityisen lähellä luonnon kiljuhanhista tavattua, yksi ryhmä (9 tarhalintua) lähellä tundrahanhista tavattua ja kolmas erosi kummastakin.
Kromosomi-DNA:n osalta tarhatut hanhet ovat hyvin lähellä luonnon kiljuhanhia ja melko kaukana tundrahanhista. Tämä koskee kaikkia mitokondriotyyppejä kantavia tarhalintuja ja kaikkia käyttämiämme tutkimusmenetelmiä.
Kiljuhanhi ja tundrahanhi ovat läheisiä lajeja ja molekyylitasollakin niiden väliset erot ja muut suhteet ovat hyvin monimutkaisia. On esimerkiksi mahdollista, että "tundrahanhityyppisiksi" nimetyt mitokondriot, joita usein pidetään todisteena varhemmasta risteymisestä, ovat yhteistä perimää ajalta, jolloin lajit eivät vielä olleet eriytyneet. (Tekijä on omassa tutkimustyössään kohdannut tämän ilmiön aikaisemmin; Saiga-antiloopilla esiintyy tarhassa haplotyyppejä, jotka ovat hävinneet luonnosta. toim.) Tämän asian lopulliseksi ratkaisemiseksi tarvitaan laajoja lisätutkimuksia.
Luonnossa lajiristeymät ovat tavallisia, noin 5-10 prosenttia lintulajeista vuorovaikuttaa jonkin toisten kanssa geneettisesti tällä tavoin. Erityisesti Kilju- ja tundrahanhi risteytyvät luonnossa. (Rising, 1983, Panov 1989).
1) Kaikkien mitokondriohaplotyyppien kiljuhanhien tarhausta on jatkettava. Geneettisen monimuotoisuuden säilyttäminen on elintärkeää.
2) Sekä kijuhanhen että tundrahanhen luonnonvaraisista yksilöistä on saatava lisää näytteitä. Muidenkin tarhojen hanhet on tutkittava.
3) Käynnissä oleviin istutuksiin suositellaan aluksi tyypillisimmillä kiljuhanhimitokondrioilla varustettuja yksilöitä.
Koko raportti (PDF) on tämän linkin takana. Tekijän osoite: Dr. Marina V. Kholodova (A.N.Severtsov Institute of Ecology and Evolution, RAS, 119071, Moscow, Russia.).
Walter Sturgeon
IWWA on palkinnut Pentti Alhon monivuotisesta työstä kiljuhanhien tarhauksen hyväksi apurahalla vuodeksi 2002. Walter Sturgeonin teksti on vielä Pentin saamassa kirjeessä, josta tähän tulee elektroninen versio, kun tulee. (toimitus)
Pentti Alho. Foto Erkki Kellomäki
Eeva Rudbäck ja Lauri Kahanpää
Kiljuhanhen Ystävät ja Heinolan kaupunki kutsuivat Suomen eläinhoitolat verkottumiskokoukseen 14.10 2002. Heinolan kaupungin isännöimä kokous onnistui hyvin ja hoitoloiden yhteistoiminta alkaa sillä tavalla, että järjestetään jäsenhoitoloiden tiedotuskanava yhteisen kotisivupaikan kautta ja ympäristöministeriölle tehdään aloite hoitolatoiminnan virallistamiseksi.
Suomessa toimii parikymmentä hoitopaikkaa loukkaantuneille luonnonvaraisille eläimille, pääasiassa linnuille. Eläinhoitolat ja eläintarhat tekevät tärkeätä työtä luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi ja eläinsuojelun edistämiseksi. Eläinhoitoloihin otetaan vuosittain vastaan 2000-3000 loukkaantunutta tai nääntynyttä eläintä. Noin puolet niistä voidaan kuntoutuksen jälkeen vapauttaa takaisin luontoon. Eläinhoitolat tiedottavat aktiivisesti omasta toiminnastaan ja valistavat yleisöä luonnonvaraisten eläinten suojelusta ja hoidosta. Tiedotuksen avulla voidaan estää esimerkiksi pesistä lähteneiden linnunpoikasten tarpeeton huostaan otto ja hoitoon toimittaminen. Yksinäinen rastaan poikanen ei ole koskaan emonsa hylkäämä. Emo odottaa pääsyä ruokkimaan, kunnes ihminen on poistunut paikalta.
Julkiset eläintarhat (Korkeasaari, Ähtäri ja Ranua) voivat eläintautien leviämisriskin vuoksi vain hyvin rajoitetusti ottaa vastaan luonnonvaraisia eläimiä. Useimmat eläimiä vastaanottavat hoitolat ovat yksityisiä ja toimivat lahjoitusten varassa. Varojen puute on yhteinen ongelma hoitopaikoissa. Pienten hoitoloiden tilat ovat myös liian ahtaat, eikä kaikkia tarjottuja eläimiä voida ottaa vastaan. Vaikeuksia esiintyy myös eläinten kuljetuksen järjestämisessä. Linja-autoverkosto on harventunut eivätkä bussit aina ota eläimiä kuljetettavakseen.
Paikalla Heinolassa oli edustajia eri puolelta Suomea, Ranualta, Kuopiosta, Ähtäristä, Jyväskylästä, Muuramesta, Heinolasta, Lahdesta, Hämeenkoskelta, Orimattilasta, Hämeenlinnasta, Valkeakoskelta, Porista, Porvoosta ja Helsingistä. Kokouksen järjestäjänä toimi Heinolan kaupungin lintutarha.
Heinolan hoitolakokouksen järjesti Päijät-Hämeen lintuhoitolat ja luontomatkailu -projekti (2001-03). Lisätietoja projektista on seuraavan jutun päätteeksi.
- Kaupunginpuutarhuri Pekka Javanainen, Heinola, 0500-549485
- Lintuopas Olli Vuori, Heinola, 050-5951416
- http://www.heinola.fi/
Pentti Aho ja Lauri Kahanpää
Lintuhoitolan uudistetun hallin avajaiset vietettiin riemuiten 28.11.2002. Viisikymmentä kutsuvierasta nauttivat kirpeässä pakkassäässä hallin suojaa ja Kaija ja Chrisse Alhon laittamia herkkuja. Kiitos myös lohen ja hirven antajille. Avajaisseremonia oli lyhyt mutta sisällökäs ja aika hauska. Urakkaan on uponnut yli 700 talkootuntia ja usea euro. Moninkertainen kiitos sponsoreille. Lista on lehden lopussa ja taululla palkittujen esittelyssä.
"Monet loukkaantuneet tai pahasti väsyneet linnut voidaan hoitaa kuntoon ja palauttaa luontoon. Erityisen tärkeätä tämä on rauhoitettujen lajien kohdalla. Tätä tehdään menestyksellisesti mm. Heinolan kaupungin ainutlaatuisella lintutarhalla, joka ottaa vastaan satoja lintuja vuodessa. Koko maassa on pula hoitopaikoista ja jokasyksyiset lehtiuutiset kertovat poliisin joutuneen kuljettamaan joutsenen tai kuikan paremman paikan puutteessa putkaan. Hoito onkin pitkälti asialle omistautuneiden yksityisten, usein lintuharrastajien, -tarhaajien ja eläinlääkäreiden, varassa." sanoi hoitolaprojektista vastaava Lauri Kahanpää avajaispuheessaan. "Tämäkin hoitola on pystytetty pääosin talkoovoimin, mutta ulkopuolista tukea on toki tarvittu ja saatu niin yksityisiltä, valtiovallalta kuin Euroopan Aluetukirahastoltakin. Tästä on syytä olla kiitollinen."
Tarkoitus on myös levittää tietoa oikeasta tavasta toimia, kun käsissä on luonnonvarainen eläin, joka ei pärjää avutta. "Oikea toimintamalli on kaksiosainen: 1) Jätä eläin maastoon, jos et ole aivan varma, että hoito on välttämätöntä. 2) Soita asiantuntijalle, mielellään lintuhoitolaan tai vaikka Korkeasaaren, Ähtärin tai Ranuan eläintarhan neuvontaan." Näin opasti tarhaaja Pentti Alho avajaisväkeä.
Avajaisten yhteydessä käyttöön otettu hoitolahalli on osittain talvilämmin ja eristetty kiljuhanhien osastosta. Lintuhoitola on eläinlääkärien valvonnan alainen. Hallissa on eläinlääkärin käyttöön pieni huone, mutta siellä ei tehdä linnuille varsinaisia kirurgisia toimenpiteitä. Tiedot tarhalla hoidettavista linnuista kootaan Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle (RKTL) ja näytteet kuolleista linnuista lähetetään Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitokseen (EELA).
Lintuhoitolan kunnostus on osa Kiljuhanhen Ystävät ry.:n ja Heinolan kaupungin vuosina 2001-2003 toteuttamaa EU-osarahoitteista hankketta "Päijät-Hämeen lintuhoitolat ja luontomatkailu" jonka tavoitteita ovat myös yleisön ympäristötietoisuuden nostaminen ja ympäristökasvatus, kestävällä pohjalla toimivan luontomatkailun edistäminen Päijät-Hämeessä sekä Heinolan lintutarhan tunnetuksi tekeminen koko Suomessa. Projekti saa tukea Euroopan aluekehitysrahastolta Hämeen ympäristökeskuksen kautta. Projektin muita osapuolia ovat Kiljuhanhen Ystävät ry, Heinolan kaupungin lintutarha, Keski-Hämeen ympäristöyhdistys ry, Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymän Ympäristöosasto ja Suomen Metsästäjäliitto.
Tässä pari kuvaa. Lisää kuvia, joissa on ihmisiä ja lintujakin, tulee aikanaan kehittämöstä. Nyt voit käydä katsomassa kuvia rakennustyöstä hoitolan omalla sivulla ja etenkin tarhan valokuva-albumissa.
- Ulkotarhaa ja halli
Nimenpaljastus
Avaus
- EU-tarkastus
- Hallissa vielä pöytä juhlan jälkeen
- Portti
- Asukas tulossa
|
|
|
- Koskisen OY
- Rehu-Raisio
- Rosenlew Puutarhakalvot
- VAPO
Kiljuhanhen Ystävät ry jakaa vuoden lintutaulusta painatettuja, taiteilijan itsensä signeeraamia kopioita yhdistyksen tärkeimmille yhteistyökumppaneille ja tukijoille sekä ahkerimmille talkootyön tekijöille. Myös vuosien 2000 ja 2001 kiljuhanhitauluja jaetaan edelleen lahjoittajille ja talkootyön tekijöille. Talkootyöhön voi ilmoittautua ympäri vuoden Pentti Alholle (puh. 03-7654 727, sähköposti: pentti.alho@phnet.fi).
- Erkki Kellomäki
Kiljuhanhien ja niiden Ystävien hyvä ystävä Erkki Kellomäki on päässyt osa-aikaeläkkeelle ja luopuu 31.3.2003 Hämeen ympäristökeskuksen johtajuudesta. Erkin ystävät ovat kiittäneet häntä pitkäaikaisesta ympäristönsuojelutyöstä hänen toivomallaan tavalla, nimittäin tukemalla Hämeen Lintuhoitola Anseria. Lahjoituksia tuli niin kunnilta, yrityksiltä ja muilta yhteisöiltä, viranomaisilta kuin yksityishenkilöiltäkin. Kiljuhanhen Ystävät ry.ottaa iloisena ja yllättyneenä vastaan 2824 euroa, kiittää sydämellisesti lintujen puolesta ja toivottaa Erkki Kellomäelle kiinalaisen sanonnan mukaisesti kymmeniä tuhansia onnellisia vuosia!
Yhdistyksen vuosikokous pidetään maanantaina 31.3 klo. 18 Hämeen ympäristökeskuksen tiloissa. Osoite on Biger Jaarlin katu 13 Hämeenlinna.
Toimintasuunnitelmaa vahvistettaessa on käsiteltävänä kiljuhanhien istutusten aloittaminen mahdollisesti yhteisytyössä ulkolaisten järjestöjen kanssa. Lisäksi käsitellään tietenkin muut sääntömääräiset asiat. Tervetuloa!
- Hämeen ympäristökeskus
- The International Wild Waterfowl Association (IWWA)
- Korkeasaaren ystävät ry
- Lämpöura Ky Pentti Tenhunen
- Markprint Oy
- Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ry.
- Raatikuva Ky Heikki Löflund
- Rosenlew puutarhakalvot
- Taiteilija Pekka Saikko
- Suomen Terästekniikka Oy
- Kiljuhanhen Ystävät ry esittää kaikille lahjoittajille parhaat kiitokset. Ilman lahjoituksia ei hanhien vesihuoltoa olisi saatu parannettua eikä lintuhoitolaa olisi rakennettu.
- Postiosoite: PL 517 13111 Hämeenlinna
- Sähköposti: kahanpaa@math.jyu.fi
- Puheenjohtaja fil.tri. Lauri Kahanpää
- puh: (0)14-2602716 (t), (0)14-253364 (k) (Finland=358 replacing (0))
- fax: (0)14-2602701
- Yhdistyksen jäsenyyttä voi hakea esimerkiksi sähköpostitse.
- henkilöjäsenmaksu (Suomi) 45 EUR
- yhteisöjäsenmaksu 90 EUR
- kannatusjäsenmaksu 200 EUR
- ulkomaiset jäsenet USD 50 tai 50 EUR
- Pankkiyhteys: Nordea Hämeenlinna, 103230-513444
- Pankkiyhteys Euroopasta : Nordea Bank Finland Plc. Helsinki, Finland
- SWIFT-osoite: NDEAFIHH.
- IBAN - numero: FI6210323000513444
- Vastaanottajan osoite: PO-Box 517 / FI-13100 Hämeenlinna
