Antti Haapanen
Uutena puheenjohtajana toivotan jäsenkunnallemme kaikkea hyvää ensi vuodelle. Yritetään pitää "lippua ylhäällä", vaikka tänä vuonna on ollut melkoisia koettelemuksia. Toki myös joitain saavutuksiakin on ollut.
Keväällä pidettiin kansainvälinen kiljuhanhikokous suurelta osin Lauri Kahanpään tarmokkaan toiminnan ansiosta Helsingin Korkeasaaressa ja Lammin biologisella asemalla. Kokous oli hyvin organisoitu ja näytti kulkevan oikean suuntaisesti. Myös kansallinen kokous hoitui, vaikka viralliset tiedot sen tuloksista saatiin vasta loppu syksystä. Molemmissa kokouksissa todettiin yksimielisesti kiljuhanhien uhanalaisuus ja laiton metsästys sen ylivoimaisesti tärkeimpänä tekijänä.
Jo edellisenä kesänä ympäristöhallinnon virittämä oikeustapaus Pentti Alhoa ja myös samalla Kiljuhanhen Ystäviä vastaan "vieraiden lajien istuttamisesta" oli jo sinänsä aivan uskomaton tapaus Suomen luonnonsuojelun historiassa. Se kuitenkin päättyi niin kuin sen pitikin, Pentti Alhon ja samalla Kiljuhanhien Ystävien täydelliseen voittoon. Ennen oikeuden istuntoa vastapuoli uhitteli vievänsä asian hovioikeuteen, jos alioikeudessa häviävät, vaan eipä ollut asiaa.
WWF:n kiljuhanhityöryhmän puheenjohtaja voivotteli oikeuden päätöstä Luonnon Tutkijan pääkirjoituksessaan 3/2005. Vastineessani lehden no:ssa 4/2005 totesin mm, ettei ympäristöministeriöllä ole monopolia tulkita luonnonsuojelulakia eikä WWF:n kiljuhanhityöryhmän harrastama kiljuhanhen passiiviseen seurantaan perustuva "suojelu" sulje pois muita alan toimijoita. Me haluamme todellisia tekoja, kuten Lammin kokouksessa totesin.
Suomen ja Norjan Birdlife-järjestöt näyttävät pyrkivän manipuloimaan kansainvälisten toimijoiden kannanottoja. Siitä oli ihmeellinen tulos Muuttavien eläinlajien suojelusopimuksen tieteellisen komitean kannanotto kiljuhanhen istutuksiin. Luuleeko Birdlife International, että se pystyy sanelemaan eri maiden toimenpiteet. Tieteellisessä komiteassa muodostettiin alaryhmä, josta suljettiin pois Pohjoismaat, Saksa ja Hollanti, mutta vetäjä oli Birdlife:n edustaja ja tulos oli sen mukainen: Maailman ainoa luonnossa menestyvä kiljuhanhikanta pitäisi ohjeen mukaan hävittää sukupuuttoon.
Kiljuhanhen Ystävät jatkavat toimintaansa päämääränä kiljuhanhikannan saaminen Suomeen. Paha takaisku oli marraskuun lopulla sattunut lumivahinko, joka hajotti tarhan verkkokaton. Emme kuitenkaan lannistu. Olimme lähettäneet ympäristöministeriölle avustuspyynnön (50 000¤) jo ennen onnettomuutta tarhan ylläpitämiseen, etenkin Pentin apumiehen saamiseksi. Tämän tarpeen olemassaolo todettiin jo Lammin kokouksessa. Odottelemme ympäristöministeriön vastausta. Biodiversiteetti-sopimuksen mukaan ministeriöllä on velvollisuus ylläpitää tarhakantaa kiljuhanhen tapaisten sukupuuttoon kuolleiden lajien palauttamiseksi.
Heidelbergin yliopistosta kuuluu hyviä uutisia. Siellä testataan Hämeenkosken tarhan lintujen geneettinen tausta kolmella eri menetelmällä. Olemme piakkoin valmiit aktiiviseen toimintaan. Toivon, että jäsenkuntamme on täysillä mukana kuten tähänkin asti.
Erityiset kiitokset vuodesta 2005 esitän Pentti Alholle ja ahkeralle talkooväelle.
Lauri Kahanpää (Pietarin ja Sopronin konferensseissa pidetty esitelmä)
Tässä kirjoituksessa käsitellään kiljuhanhen häviämishistoriaa ainoastaan Suomen näkökulmasta. Ongelmat ovat kuitenkin samanlaisia koko Fennoskandiassa ja pitkälti Euroopan puoleisella Venäjälläkin. Koko Euraasiaa koskevia tietoja on kerännyt ja julkaissut etenkin Vladimir Morozov, jonka kirjoitus julkaistiin lehtemme englanninkielisessä erikoisnumerossa 1/2004. Morozovin kirjoituksen suomenkielinen käännös on tässä lehdessä.
Kiljuhanhen ongelmat tulivat ensimmäisen kerran esille 1960-luvulla, kun Porin seudulla retkeillyt Martti Soikkeli julkaisi Luonnon Tutkija -lehdessä huolestuttavia havaintojaan kymmeneltä vuodelta. Tarkkailua jatkettiin ja tehostettin ja vuonna 1973 Soikkeli julkaisi tulokset englanniksi otsikolla "Decrease in numbers of migrating lesser white-fronted geese Anser erythropus in Finland" (Finnish Game Research 33:28-30. 1973 ). Noilla nyt jo klassisilla kolmella sivulla Soikkeli kirjoittaa: "... Toisin kuin muut luoteis-Euroopan hanhilajit kiljuhanhi muuttaa etelään tai kaakkoon ja talvehtii luultavasti kaakkois-Euroopassa tai Lähi-idässä. Tämän vuosisadan alkuvuosikymmeninä kiljuhanhi muutti Suomen länsirannikkoa pitkin sekä keväisin että syksyisin (Merikallio 1920, Hortling 1927, Suomalainen 1927), mutta 1950-luvulla syysmuuttoa havaittiin enää satunnaisesti (Soikkeli 1960). 1960-luvulla lajia tavattiin keväisinkin yhä pienemmin lukumäärin....." Kirjoituksessa esitellään tilasto kiljuhanhihavainnoista Porin seudulla näinä vuosikymmeninä. Tässä luvut ovat sellaisenaan:
vuosi
havait-sijoita
lentto- parvia
muuttavia yksilöitä
maksimi-määrä lepäileviä
1951
2 3 211
1952
3 9 226 10 1953
4 20 465 600 1954
4 2 15 300 1955
4 7 57 300 1956
3 3 31 100 1957
3 2 77 252 1958
0
1959
0
1960
0
1961
9 3 60 65 1962
8 22 319 60 1963
10 4 48 28 1964
7 1 24
1965
8 1 4
1966
9 4 24 18 1967
10 0 0 0 1968
18 1 2 9 1969
17 0 0 2 1970
15 0 0 0 Jälkimmäisen vuosikymmenen tehostettu havainointi näkyy havaitsijoiden lukumääränä. Lintumääristä saa parhaan kuvan piirtämällä ne tolppadiagrammaksi, jolloin selityksiä ei tarvita:
Vanhemman kirjallisuuden mukaan kiljuhanhi oli ollut 1900-luvun alussa runsaslukuisin hanhemme ja muuttanut metsähanhen tavoin osittain myös sisämaan yli.
Soikkelin havaintosarjan alussa muutto oli jo täysin keskittynyt Pohjanlahden rannikolle ja viimeisinä havaintovuosina tilanne oli nykyisenkaltainen: kiljuhanhia nähdään Porin seudulla vain satunnaisesti. Samalla tavalla oli käynyt muillakin paikkakunnilla, esimerkiksi Turun seudulla kiljuhanhi oli vielä säännöllinen läpimuuttaja 1950-luvulla, mutta 60-luvulla harvinainen.
Suomessa lintujen syysmuutto on pitkällisempi ja innottomammin seurattu ilmiö kuin kevätmuutto ja siksi tiedot siitä ovat epätarkempia. Kiljuhanhen osalta syystiedot perustuivat pitkälti metsästystilastoihin, mutta juuri syksyinen metsästys myös karkotti lintuja hajalleen vaikeuttaen laskentaa. Periaatteessa lintuja pitäisi syksyllä lisääntymiskauden jälkeen olla enemmän kuin keväällä. Kirjallisuus mainitseekin kiljuhanhen syysmuuton olleen vuosisadan alussa kevätmuuttoon verrattavaa, jopa runsaampaakin. Suomalaisen (1927) mukaan kiljuhanhi oli syksyllä Porin seudun runsaslukuisin hanhi. Soikkelin havaintojen aikana, siis kolme vuosikymmentä myöhemmin, syysmuuttoa ei juuri enää ollut: kahdeksan syyshavaintokauden aikana löydettiin etsinnöistä huolimatta yhteensä vain yhdeksän kiljuhanhea. Myös Suomen parhailla kiljuhanhipaikoilla Oulun seudulla, jossa vielä nykyisinkin voi keväisin hyvällä onnella nähdä muutamia kiljuhanhia, kehitys oli samanlaista niin kevään kuin syksynkin osalta. Merikallio (1910) puhuu kymmenestä tuhannesta kevätmuuttajasta ja syysmuuton kerrotaan olleen vielä runsaampaa.
1970-luvulla pohdittiin mikä mahtoi olla kiljuhanhien vähenemisen syy. Olivatko ne vähentyneet todella vai olivatko ne alkaneet muuttaa eri reittiä? Jälkimmäisen olettamuksen tueksi ei ikävä kyllä ollut mitään havaintoja, muutto ei ollut vilkastunut naapurimaissamme. Asiaa olisi ehkä voinut selvittää laskemalla kiljuhanhen pesintöjä Lapissa, mutta alue on laaja ja tutkimaton ja välittömiä kesähavaintoja Lapin pesimäalueilta oli 1960-luvulla erittäin vähän.
Soikkelin havaintosarjan päättyessä 1970 luvun alussa loppuvat muutkin havainnot Porin kiljuhanhista. Saadaksemme esiteltäväksi mitään uudempia tietoja meidän on siirryttävä pohjoisemmaksi Oulun-Hailuodon seudulle, jonka jo mainitsin olevan Suomen paras ja viimeinen kiljuhanhipaikka ja jossa tuolloin vielä esiintyi isoja kevätparvia. Soikkelin havainnot oli 70-luvulla kyllä tiedostettu ja lisätutkimuksin varmistettu, eikä kulunutkaan enempää kuin 15 vuotta ennenkuin päätettiin, että jotain olisi kiireesti tehtävä tai muuten kiljuhanhi kuolee Suomesta. WWF:n aloitteesta koottiin asiasta kiinnostuneiden konsortio, johon tulivat valtionhallinnon lisäksi sekä metsästäjä- että luonnonsuojelujärjestöjen edustajat ja tietenkin lintutieteilijät. Yksissä tuumin aloitettiin 1980-luvulla kiljuhanhen tehoseuranta ja pian myös istutukset kannan vahvistamiseksi. 1970-luvulle oli osunut Suomen Lintuatlaksen aineiston keruu, joka oli aiheuttanut lintuharrastuksen valtaisan leviämisen ja käytännössä mahdollistanut paikallisten lintuharrastusyhdistysten synnyn ja säännöllisen lintuhavaintojen keruun aloittamisen koko maassa. Siksi ovat tietomme kiljuhanhen myöhemmistä vaiheista Suomessa lähes aukottomat. Tuoreimmat tiedot on koonnut Suomen WWF:n kiljuhanhiryhmä yhteistyössä Norjan lintutieteellisen yhdistyksen ja nyttemmin myös virolaisten ornitologien kanssa.
Tarkan seurannan aikana kiljuhanhien todettiin lepäilevän kevätmuutolla enää Oulun seudulla, tarkemmin sanoen Hailuodossa, Liminganlahdella ja Siikajoen Säärenperässä. Viime vuosina ei näistäkään paikoista voi enää sanoa säännölliseksi muita kuin ehkä Siikajokea, jossa keväisin näyttäytyy kymmenkunta lintua. Viimeinen pesintä Suomessa on todettu vuonna 1995. Sen jälkeen on kesällä nähty vain pari yksittäistä lintua.
1993 saapui Hailuodotoon vielä pieni syysparvi, joka yritti laskeutua, mutta metsästäjät pelottivat sen pois. Sitemmin syysmuutto on täysin loppunut, kuten perusteelliset etsinnät, viimeisin vuonna 2004, ovat osoittaneet.
Kuvio esittää Oulun seudun kevätmuuton kokonaismäärän kehitystä WWF-vetoisten suojelutoimien käynnistämisestä alkaen. Mukana ovat ne pari hajahavaintoa jotka on tehty muuallla Suomessa.
Kuten 1970-luvulla on nytkin elätetty toiveita, että kiljuhanhet ehkä eivät sittenkään olisi häviämässä vaan ainoastaan muuttamassa eri reittiä kuin aikaisemmin. Pieniä viitteitä tähän suuntaan onkin: kiljuhanhien tiedetään muuttavan syksyisin Norjasta Vienan Meren yli itään ja keväällä on Virossa selvästi enemmän kiljuhanhia kuin Oulussa. Näissä naapurimaissamme kiljuhanhien väheneminen noudattaa edelleen pitkäaikaista viiden prosentin vuosivauhtia, kun taas Suomessa suhteellinen väheneminen on nopeutunut lintujen alkaessa loppua. Tämä on luonnollista, sillä parvilintuina hanhet alkavat pärjätä huonommin, kun parvet jäävät liian pieniksi. Pohjois-Ruotsista on olemassa vuoden 2004 havainto kymmenestä pohjoiseen muuttavasta kiljuhanhesta. Ei tiedetä, olivatko ne matkalla Virosta Norjaan vai tulivatko ne Hollannista edustaen Ruotsiin istutettua kantaa.
Tiedot Suomen luonnonvaraisista kiljuhanhista olisivat puutteellisisa, jos en muistaisi mainta, että etelä-Suomessa on viime kesinä havaittu muutamia yksittäisiä kiljuhanhia, joiden on värirenkaita lukemalla yleensä huomattu olevan peräisin Ruotsin istutusohjelmasta - useimmat koeparvesta, joka 1998 poikkeuksellisesti vapautettiin Tukholman eteläpuolella ja joka seuraavana keväänä muutolta palattuaan pyydystettiin suurimmaksi osaksi takaisin.
Kiljuhanhen suojelemiseksi on Suomessa tehty monenlaisia yrityksiä, mutta mikään niistä ei ole tehonnut - ainakaan vielä. Virallisen luokituksen mukaan laji on Suomessa erittäin uhanalainen. Todennäköisesti suurimmat syyt kiljuhanhen vähenemiseen piilevät muuttomatkojen varsilla ja talvehtimisalueilla, ja siellä tärkein yksittäinen tekijä on liiallinen metsästys.
Nämä toimenpiteet ovat tehottomia siitä syystä, että kevätmetsästys on manner-Suomessa muutenkin kokonaan kiellettyä eikä syysmetsästyksen rajoittamisella ole vaikutusta kiljuhanhiin, koska niitä ei syksyisin enää esiinny Suomessa.
Tutkiminen on onnistunut ja tuottanut lisää tietoa. Suomessa on selvitetty kiljuhanhen esiintymisen yksityiskohdat levähdyspaikkojen ympäristöominaisuuksia myöten. Lintuja on opittu tunnistamaan yksilöinä höyhenpuvun mustien vatsalaikkujen perusteella. Nyt tiedetään, että kaikki Norjassa keväisin havaittavat kiljuhanhet nähdään jo matkalla Virossa tai Suomessa. Tämä merkitsee, että alkuperäisen kiljuhanhikannan jäänteet saadaan laskettua kokonaan: keväisin lintuja on todella vain 40 yksilöä - alle puolet Ruotsiin istutetun kannan vahvuudesta. Tärkeintä tietoa on kuitenkin saatu satelliittiseurannalla. Jäljellä oleva kevätmuutto ilman syysmuuttoa selittyi, kun löytyi paluureitti Norjasta Vienan Meren yli Kaninin niemimaan kautta kaakkoon. Osoittautui myös, että on olemassa kiljuhanhia, jotka muuttavat Unkariin käymättä välillä Keski-Aasiassa, jonne pääjoukot kerääntyvät syystalvella. Toiveikkaimmat uskovat, että kokonaan Euroopan puoleisella Venäjällä kulkeva reitti voitaisiin suojella kiljuhanhille turvalliseksi ennen autioitumistaan. Geenitutkimusten tuloksena on löydetty tilastollisia eroja eri puolella Euraasiaa pesivien kiljuhanhien välillä. Kokonaiskuvaa alunperin yhtenäisen levinneisyysalueen sirpaloitumisen vaiheista ei kuitenkaan ole. Ei tiedetä kuinka vakavia sisäsiittoisuushaittoja sirpaloitumiseen liittyy, mutta luultavasti ne ovat lieviä, koska kiljuhanhet pariutuvat yhteisillä talvehtimisalueillaan, jolloin osa-alueiden yksilöitä vaihtuu. Tästä on suoria havaintoja: Norjassa värirengastetuja lintuja on talvella nähty Kazakstaninssa ja Jamalin niemimaalla aikuisena rengastettu naaras oli myöhemmin Norjassa. Suojelun kannalta on kiistanalaista tulisiko osakantojen geneettistä yksipuolistumista pyrkiä torjumaan vai tulisiko päinvastoin esimerkiksi Pohjoismaista sirpaletta pitää arvokkaana erillispopulaationa, joka pitäisi eristää muista. Geenitutkimusten toinen merkitys on siinä, että ne auttavat valitsemaan tarhatuista kiljuhanhista parhaiten istutusohjelmiin sopivat yksilöt.
Julkisuus on riittävästä määrästään huolimatta tuottanut vain vähän hyötyä kiljuhanhille. Tietoa on kyllä mennyt perille esimerkiksi Suomen Luonto-lehden lukijoille ja järjestäytyneille lintuharrastajille, joita Suomessa on yli 9 000. Mutta linnuista kiinnostunutkaan maallikko ei tunne eri hanhilajeja eroon toisistaan ja sama koskee käytännössä myös vesilintumetsästäjiä, joita Suomessa on noin 200 000. Metsä- ja merihanhia Suomessa saadaan saaliiksi vuosittain noin 10 000. Kiljuhanhi ei herätä ihmisten huomiota. Esimerkiksi Korkeasaaressa ei kiljuhanhihäkki ole mikään vetonaula. "Kaikki harmaat hanhethan näyttävät samanlaisilta. Mitä mielenkiintoa niissä nyt olisi" on tavallisen kävijän näkemys.
Suomalainen toiminta ulkomailla on todennäköisesti ollut kiljuhanhille enimmäkseen hyödyllistä tai ainakin melko vaaratonta. Tietoa muutosta ja kuolleisuudesta on ainakin saatu lisää ja kiljuhanhi on virallisesti suojeltu yhä useammassa maassa, suomalaisten vaikutuksesta Kazakstaniin on perustettu suuri rauhoitusalue ja ainakin vuosina 2003 ja 2004 kevätmetsästys oli kiellettyä Venäjällä Kustanain oblastissa. Mitään vaikutusta kiljuhanhien metsästykseen tai sen elinolojen todelliseen parantamiseen ei ulkomaisilla toimillamme tai kenenkään muidenkaan tähänastisilla toimilla ole kuitenkaan ollut. Ainoan poikkeuksen muodostaa istutus Ruotsiin. Niinpä myös lintujen väheneminen jatkuu entiseen tapaan.
Vuosina 1985-1997 istutetuista kiljuhanhista yhdenkään ei todettu myöhemmin pesineen Suomessa. Pienet poikaset joutuivat helposti petojen saaliiksi ja elävinä syksyyn selvinneet, näiden joukossa etenkin aikuisina istutetut kiljuhanhet, lensivät havainnoista päätelleen satunnaisiin suuntiin. Epäonnistunutta ohjelmaa ei kuitenkaan korjattu Ruotsissa hyvin toimivan mallin mukaiseksi vaan se keskeytettiin kokonaan. Keskeytyksen puuhamiehet vetosivat siihen, että tarhahanhet eivät geneettisesti edustaisi Pohjolan luonnonvaraista kantaa. He eivät kuitenkaan yrittäneet hankkia tai valikoida tilalle parempia. Seurauksena ympäristöministeriönkin omaksumasta toimettomuudesta on ollut, että Suomessa ei pesi kiljuhanhia ja läpimuuttavistakin on hävinnyt 80 prosenttia vielä sen jälkeen, kun istutukset aikanaan todettiin tarpeellisiksi ja aloitettiin.
Kiljuhanhen Ystävät ovat sittemmin tutkituttaneet tarhahanhien perimän. Tutkimuksissa löytyi jälkiä kiljuhanhi-tundrahanhiristeymistä. Uudessa istutusohjelmassa käytetäänkin valikoituja, perimältään monipuolisesti tarkastettuja kiljuhanhenpoikasia, jotka täyttävät Suomen lainsäädännön asettamat tiukat ehdot. Riittävän tiedon puutteessa käynnistetty istutusten poliisitutkinta oli siis aiheeton. Jotta uusi istutusohjelma voisi onnistua sovelletaan Ruotsissa kehitettyä menetelmää. Kiljuhanhenpoikaset leimautuvat valkoposkihanhiin, jotka sijaisvanhempina opastavat ne muuttamaan lounaaseen. Tämä on ainoa tunnettu tapa, jolla kiljuhanhet voivat välttää suurimman uhan: liiallisen metsästyspaineen. Suomeen on tällä systeemillä istutettu vasta yksi poikue, josta yhden poikasen tiedetään lentäneen Alankomaihin kuten suunniteltiin.
Suomessa kiljuhanhen tutkimusta ja seurantaa suorittaa pääasiassa kansallinen WWF, joka on saanut rahoitusta mm. ympäristöminsteriöltä ja Euroopan Unionin LifeNature-rahastolta. Ympäristöministeriön suosimaan luonnon kannan seurantaan keskittyvään uusimpaan hankkeeseen kuuluu partnereita myös Kreikassa, Norjassa, Unkarissa ja Virossa. Kiljuhanhen Ystävät ry puolestaan on lajikohtaiseen suojeluun erikoistunut yksityinen kansainvälistynyt järjestö (NGO). Se rahoittaa omin varoin ja talkooperiaatteella tarhausta ja istutusta Suomessa sekä sen lisäksi seurantaa ja valistustyötä mm Venäjällä, Kazakstanissa ja Iranissa. Pohjois-Suomessa Metsähallitus tarkkailee pesivän kannan mahdollista paluuta ja muuttoaikoina myös paikalliset ympäristökeskukset seuraavat kiljuhanhen häviämistä.
Lammilla huhtikuun 2. päivänä 2005 pidetyssä kansallisessa kiljuhanhikokouksessa Juha Markkola Oulusta sanoi ääneen sen, mitä kaikki ajattelivat: Jos muutosta ei tapahdu, kiljuhanhen suojeluyritykset päättyvät tappioon viimeistään 20 vuodessa. Pieni laskelma osoittaa, että Markkola päätteli oikein. Kiljuhanhien määrähän on säännöllisesti pudonnut kymmenenteen osaan aina kahdessa vuosikymmenessä, joten on odotettavissa, että viimeistään vuonna 2025 Suomen keväinen kanta on oleva alle yhden yksilön - jos muutosta ei tapahdu. Mikä sitten voisi muuttua? Väheneminen johtuu aina siitä, että kuolleisuus on suurempi kuin syntyvyys. Lammin kansainvälisen kokouksen yhteydessä tuli selväksi, että Fennoskandian - siis käytännössä Norjan - kiljuhanhikanta tuottaa poikasia aivan hyvin, joten syntyvyyttä ei voi oleellisesti parantaa suojelutoimin. Istutuksin voisi tuoda lisää kiljuhanhia Norjaan, mutta norjalaiset eivät halua niitä. Hyöty olisikin tilapäinen ellei kuolleisuus alene. Lisääntymispuoli ei siis tule muuttumaan. Entä kuolleisuus? Tällä puolella ovat ongelmat: nuorista linnuista selviää ensimmäisestä muuttomatkastaan vain yksi kolmesta, ja vanhoistakin suuri osa jää palaamatta. Toiveikkaat järkeilevät, että kun on ongelmia, on korjattavaa. Mutta kyllä tämäkin on vaikeaa: kiljuhanhen piina on jatkunut samaan tahtiin jo sata vuotta. Vaikka teoria liiasta metsästyksestä on varmistamaton, se vaikuttaa uskottavalta. Metsästyksen todellinen valvonta muutto- ja talvehtimisalueilla on vaikeaa, käytännössä pitkälti tulevaisuuteen pelkkää toiveajattelua. Tuore tieto kiljuhanhen talvehtimisesta Irakissa ei tuo lohtua. Pahinta on, että kiljuhanhen erottaminen tudrahanhesta, Euraasian metsästetyimmästä hanhilajista, on metsästysolosuhteissa mahdotonta.
Onko Markkolan ennuste siis toteutuva? Kuolemantuomion Suomen nykyisille kiljuhanhille antoi ainakin WWF:n kiljuhanhityöryhmän puheenjohtaja Juha Merilä tavatessamme toukokuussa 2004 TARK. Hän sanoi, että ei mitenkään voi suostua tarhalintujen istuttamiseen niin kauan kuin yksikin alkuperäinen kiljuhanhipari pesii Ruijassa. --- Mutta toivoa on sittenkin: Merilä ei olekaan se tuomari, joka asiasta päättää. Jos hyvin käy, ehtivät Suomeen ja Ruotsiin joka tapauksessa istutettavat kiljuhanhet tavata alkuperäisiä lajikumppaneitaan ja houkutella niitä turvallisemmile talvehtimisalueille näin pelastaen Fennoskandian vapaana elävätkin kiljuhanhet sukupuutolta.
Vladimir Morozov
Kirjoitus on lyhennelmä Vladimir Morozovin useissa konferensseissa pitämästä esitelmästä, joka on täydellisenä julkaistu Cazarca- lehden numerossa 8 (2003). Teksti on päivitetty RGG:n konferenssissa Pietarissa 2005. Sulkeissa olevat huomautukset kääntäjän.
Puoli vuosisataa sitten kiljuhanhi pesi yhtenäisellä kaistaleella, joka ulottui Atlantilta yli arktisen Euraasian aina Tyynelle Valtamerelle asti. Kokonaismääräksi on arvioitu noin 50 000 pesivää paria. (Kiljuhanhi alkaa pesiä kolmantena kalenterivuonnaan. Kiljuhanhi ei pesi muissa maanosissa.) Kartan luku hahmottelee siis 1950-luvulla pesineiden yksilöiden lukumäärää.
Kiljuhanhen levinneisyys noin 1920 Vuonna 1995 julkaistun edellisen katsauksen [Morozov 1995] jälkeen on saatu paljon uutta tietoa ja nyt voin arvioida pesimäaikaista levinneisyyttä ja parimääriä erikseen eri maantieteellisillä alueilla.
Selvää on, että 1950-luvun ensimmäisten arvioiden jälkeen maailman kiljuhanhikanta on kokenut rajun romahduksen yli 100 000 yksilöstä alle 25 000 lintuun 1990-luvulla. Erityisesti palearktisen alueen länsipuolen (Taimyrin niemimaalta länteen) parvien kokonaisvahvuudeksi raportoitiin 1930-luvlta 1950-luvulle syyslaskennoissa säännöllisesti noin 50 000. 1990-luvulla ei läntisiltä syystalven kerääntymispaikoilta enää kertaakaan ilmoitettu yli 10 000 kiljuhanhen kokonaismäärää. (Kiinassa talvehtiva itäinen kanta on viimeisimmän talviarvion mukaan suuruusluokkaa 16 000.)
Kiljuhanhen nykyinen levinneisyys Olemme koettaneet arvioida pesimäalueen jäljellä olevien sirpaleiden parimäärät eriksen. Se ei onnistunut täydellisesti kaikilla tunnetuilla pesimäalueilla, eikä kaikkia ehkä tunnetakaan. Arvioimme keväiset yksilömäärät:
- Euroopanpuoleisen Venäjän tundrat: 500-800 aikuista lintua
- Jamalin niemimaa: 700-1 000
- Taimyr: 2 000-3 000
- Putoranan tasanko: 150
- Abiskajan alanko Jakutiassa: 2 100-3 700
Pesivien lintujen kokonaisluvuksi arvioidaan toisessa päättelimme 4 300-5 900 yksilöä pesimäkauden alussa, mikä antaisi syksyllä 6,000-8,500 yksilöä. Vertaus talvilaskentoihin osoittaa, että nämä luvut ovat vähimmäisarvioita. Se ei ole kummallista, sillä emme pystyneet arvioimaan pesivien kiljuhanhien määrää monillakaan alueilla, missä niitä epäilemättä kuitenkin on (Gydan, osia Taimyrista, lajoja osia Jakutiasta ja Tsuktsien nieminaastas).
Kiljuhanhen muutto Kazakstanin tunnetuilla levähdyspaikoilla tehdyt arviot antavat länsi-Siperian kokonaiskannan suurudelle arvion 8 000:sta 11 000:een yksilöön. Kun tähän lisätään karkea arvio euroopanpuoleisen Venäjän tuhannesta kiljuhanhesta päädytään arvioon, jonka mukaan palearktisen alueen länsipuoliskolla olisi syystalvella noin 9 000 -12 000 yksilöä.
Rengastimme Uralin pohjoispään länsipuolisella tundralla 16 aikuista ja 4 nuorta kiljuhanhea vuosina 1999-2002. Toistaiseksi on havintoja tullut vähän. Kaksi nuorta ammuttiin jo samana syksynä (2000) Mainahin laaksossa ja kolmas Tjumenin alueella länsi-Siperiassa samana syksynä. Värirengastus ei siis vielä ratkaissut Uralin tundran kiljuhanhien tarkkaa muuttoreittiä,vaikka tuli selväksi että Mainah-joen laakso joka tapauksessa on tärkeä syysmuuton levähdysalue. Emme siis vielä silloin saaneet selville, missä nämä kiljuhanhet talvehtivat, mutta arvelimme, että monet lentänevät jonnekin kaakkois-Eurooppaan, koska rengastamiamme lintuja on ammuttu Asovan meren ja siis viime kädessä mustan Meren ja Välimeren tuntumassa. Ratkaisevasti lisätietoa saatiin, kun sain kesällä 2004 kiinnittää kolme WWF:n ja Norjan lintutueteellisen yhdistyksen toimittamaa satelliittilähetintä Uralin tundran kiljuhanhiin. Yksi katosi pian, toinen lintu lienee ammuttu Kaaakstanin levähdysalueilla, mutta kolmas lintu jatkoi Kurdien maille ja sieltä Irakin läpi aina Kaksoisvirtain suistomaalle asti. Keväällä se vielä palasi lähtöalueelle. (Satelliittiseurannan huolestuttavaa tulosta ei vielä ole merkitty ylläolevaan karttaan.)
Itäisen puolen ainoa tunnettu muuttoreitti on itse asiassa karttaaan kaikkein itäisimmäksi piirretty - muut kolme ovat pelkkiä arvauksia. (Japanissa talvehtii tänä vuonna noin 40 kiljuhanhea.) Kiina koko talvehtiva kanta keskittyy ilmeisesti Jangsten alajuoksulla olevalle Dongting-järvelle, jolla tammikuussa 2003 tavattiin peräti 16 600 yksilöä [B]. (Järvi on sama, jolla salametsästäjät jäivät kiinni tuhannen kiljuhanhen myrkyttämisestä lokakuussa 2000. Ks. KHY 2001 - No 1.) Tämä antaisi lajin kokonaisluvuksi syksyllä 28 000 yksilöä.
Noin 80 prosenttia vuoden 1920 aikaisesta maailman kiljuhanhimäärästä on hävinnyt. (Tasoitettuna siis kahden prosentin hävikki vuodessa). Kuluvan vuosikymmenen aikana ei tässä ole tapahtunut mitään äkillistä muutosta, ainoastaan Fennoskandiassa on väheneminen ollut poikkeuksellisen nopeaa. Merkittyjen lintujen menettämiset kuvaavat selvästi tutkittujen lintujen suurta pesimäkauden jälkeistä kuolleisuutta. Suurentuneen kuolleisuuden arvellaan yleisesti johtuvan lähes pelkästään metsästyspaineesta muuttoreittien varsilla. Eivät ainoastaan Fennoskadian kiljuhanhet, vaan myös siperialaiset kärsivät sekä laillisesta että salametsästyksestä. Olemme toisaalta tutkineet kuolleisuuden lisäksi myös pesimätuloksia. Normaali tulos näkyy olevan 3,5 - 4,5 poikasta kutakin onnistunutta pesintää kohti, vuoden oloista riippuen.
Meidän tietomme eivät tue ajatusta pesimäkantojen erillisyydestä. Päinvastoin, merkittyjen lintujen muutto tukee ajatusta yhtenäisestä kannasta, joka asuttaa kaikkia pesimäalueen sirpaleita Skandinaviasta Taimyrille. On uskottavaa, että toinen täysin yhtenäinen populaatio asuttaa itäistä aluetta Taimyriltä Tsuktsien niemimaalle, sillä valtava enemmistö näistä linnuista talvehtii samalla suhteellisen pienellä alueella Kiinassa.
Lauri Kahanpää
Saksalaisen sisarjärjestömme Aktion Zwerggans on valmistautunt tarjoamaan apuaan Ruotsin kiljuhanhi-istutusten uudelleen käynnistämiseksi. Saksassa on jo usean vuoden ajan kasvatettu kiljuhanhia ja harjoiteltu niiden leimauttamista ultrakevyisiin lentokoneisiin, joiden perässä nuoret hanhet sitten ovat lentäneet. Tuloksena on taito ultrakevyiden lentokoneiden käyttämiseksi kiljuhanhenpoikasten sijaisvanhempina ja muuttoreittioppaina. Tarvittavat lentokoneet, tilat ja muu kalusto on hankittu. Lentokoneella on valkoposkihanheen verrattuna erinäisiä etuja. Kone lentää ihmisten suunnittelemaa, kiljuhanhelle parasta mahdollista reittiä, yksi kone opastaa kerralla jopa 40 poikasta ja koneen ja kiljuhanhen risteymät ovat todella harvinaisia. Toisaalta lentokoneprojekti on aika kallis vaatien istutusporukalta kolmivuorotyötä puolen vuoden ajan, huhtikuun lopulta lokakuun lopulle. Erityisesti täytyy olla tarkkana, kun poikaset kuoriutuvat, jotta ne leimautuisivat naamiopukuisiin hoitajiinsa. Ihmisiin ne eivät saa tottua, vaikka tosiasiassa on pakko toimia hanhenpoikasten kasvattiemona vuorokauden ympäri kuoriutumisesta aina syysmuuton päättymiseen asti. Aktion Zwerggans toimii talkooperiaatteella, kuten Kiljuhanhen Ystävät. Kustannuksia lisäävät tietenkin lentokoneiden ja huolto-organisaation aiheuttamat kulut. Hankkeen päärahoittaja on luonnonsuojelurahasto Allianz Umweltstiftung.
Aktion Zwerggans valmistautui jo kaksi vuotta sitten aloittamaan lennot ja haki EU:n LifeNature-rahastolta tukea. Sitä olisi ollutkin tarjolla, mutta Ruotsissa ei valtio vielä tuolloin ollut valmis tekemään myönteistä päätöstä, koska sikäläiset tarhakannan geenitutkimukset olivat vielä kesken, eikä päätöksenteko naapurimaassamme muutenkaan tapahdu hätiköiden. Luulajan kokouksessa, josta kerroin viime numerossa, ruotsalaiset kokosivat tiedot tilanteesta ja ovat sen jälkeen harkinneet johtopäätöstä. Lokakuun 21. päivänä 2005 lupa annettiin.
Lupaehdot ovat tiukat: Hanke on kaksivuotinen kokeilu, jossa selvitetään menetelmän toimivuus pienellä poikasmäärällä, yhteensä enintään viidelläkymmenellä nuorella kiljuhanhella.
Lisäksi on noudatettava lentämistä ja raportointia koskevia määräyksiä.
Istutettavien poikasten alkuperää koskeva väittely on siis ratkaistu siten, että poikasten on läpäistävä kaikki kolme ehdotettua, toisistaan riippumatonta geenitestiä. Istutusalueeksi on valittu paikka, jossa Leif Nilsson 70-luvulla näki Ruotsin viimeiset alkuperäiset kiljuhanhenpesinnät. Ruotsin nykyinen kiljuhanhikanta, joka on sekoitus istutetuista ja alkuperäisistä kiljuhanhista, pesii usean sadan kilometrin päässä uudelta koealueelta etelään. Kokeen seurannan kannalta on parempi, että istutuskokeilut pidetään tutkimusvaiheen aikana erillään toisistaan ja Norjan linnuista.
Istutushanke on kansainvälinen. Aktion Zwerggansin kanssa yhteistyössä osapuolina ovat tietenkin Kiljuhanhen Ystävät ja lisäksemme Ruotsista ja Saksasta kolme luonnonsuojelujärjestöä, kaksi eläintarhaa, lentäjäjärjestö ja lintutieteellinen yhdistys. Meidän tehtävänämme on olla yksi niistä, jotka toimittavat tiukan seulan läpäiseviä kiljuhanhenpoikasia Ruotsin Lappiin istutettaviksi. Täytyy toivoa, että kevään pesintä onnistuu hyvin, niin että on mistä valita, kun haetaan istutettavaksi alkuperäiskantaa edustavia, mutta kuitenkin nykyistä Ruotsin kantaa sisäsiittoisuudelta varjelemaan pystyviä terveitä kiljuhanhia. Ongelmallista tässä on tietenkin se, että jokainen istutettu poikanen on poissa tarhasta, eikä istutus saa vaarantaa tarhakannan elinvoimaa - sen kieltävät kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n ohjeet.
Michael Wink
Professori Michael Wink on Ruprecht-Karls-yliopiston (Heidelberg, Saksa) varsinainen professori ja yliopiston yhteydessä toimivan IPMB-instituutin (Institute for Pharmacy and Molecular Biotechnology) biologianosaston johtaja. Henkilötiedot tässä. Wink on tutkinut Saksasta, Suomesta ja Venäjältä saamiaan kiljuhanhinäytteitä ja on antanut tuloksista lausunnon, joka on suomennettu täksi kirjoitukseksi.
Pois on jätetty kirjallisuusluettelo ja liite, jossa selostetaan käytettyjen menetelmien yksityiskohdat. Koko lausunto on alkuperäisessä pdf-muodossa tämän linkin takana. Kiljuhanhen Ystävien kotisivulle kohtaan "Keskustelua" ilmestyy pian professorien Michael Wink ja Juha Merilä aikaisempaa kirjeenvaihtoa.
Maailman kiljuhanhipopulaatioiden kriittinen tila on hyvin dokumentoitu. Lajin sukupuuton välttämiseksi tarvitaan erityistoimenpiteitä, niiden joukossa sen palauttamista alueille, joilta se on hävinnyt. Suunniteltu ohjelma "Aktion Zwerggans" muuttoreitin ohjailuineen on varmasti arvokas lähestymistapa. Koska sen tekninen kelpoisuus on jo tullut todistetuksi, ohjelma pitäisi toteuttaa, mikäli geneettiset vaatimukset on täytetty.
Kaikki tarhaus ja istutus perustuu kannan perustajiksi otettujen yksilöiden geneettisiin ominaiuuksiin. Perustajayksilöiden tulisi olla perimältään luonnonvaraisten kaltaisia. Erityisesti pitää huolehtia siitä, että tarhalinnut ovat perimältään puhtaita eivätkä ne saa olla risteymiä sukulaislajien kanssa.
Koska Anser -suvun hanhilajit ovat evoluution kannalta nuoria ja siis läheistä sukua toisilleen, (Ruokonen et al. 2000a ja oma tutkimuksemme), ovat lisääntymiskykyiset hybridit mahdollisia. Risteytymistä voi tapahtua tarhassa, jos erilajisia hanhia pidetään samassa tilassa. Risteytymistä voi myös tapahtua luonnossa, jos aikuinen hanhi oleskelee lähilajin pesimäalueella.
Kiljuhanhen risteymät eivät ole kovin yleisiä, mutta niitä on havaittu sekä tarha- että luonnonolosuhteissa. Tarhoista tunnetaan risteymiä tundrahanhen (A.albifrons) ja metsähanhen (A. fabalis) kanssa. (Ks. Ruokonen, 2000 a,b ja 2004.) Luonnossa kiljuhanhen on todettu risteytyneen ainakin tundrahanhen (A.albifrons) kanssa. (Amsterdamin eläintarhan kokoelmissa on tällainen lintu, Ks. myös Vous ja Wattel 1967.)
Nykyaikainen perinnöllisyystiede antaa käyttöömme tehokkaita työkaluja minkä tahansa hanhilajin geneettisen rakenteen selvittämiseksi. Nämäkään menetelmät eivät takaa sataprosenttista varmuutta, mutta ovat paljon tarkempia kuin mitkään aikaisemmat. Kiljuhanhen tapauksessa seuraavat menetelmät ovat käyttökelpoisia ja myös käytössä laboratoriossamme:
Mitokondrio-DNA:ssa on lajityypillisiä eroja. Koska mitokondriot periytyvät ainoastaan äidiltä jälkeläisille voidaan tällä menetelmällä paljastaa ainoastaan risteymän tytärlinjat. Tällä menetelmällä tutkittaessa osoittautui saksalaisista tarhanäytteistä pieni osa, viitisentoista prosenttia, äidinpuoleisesti risteymälähtöisiksi. Skandinaavisia näytteitä ei tätä kirjoitettaessa ole vielä saatu, mutta Ruokosen (2000b) mukaan on odotettavissa hieman suurempi määrä hybridejä. Tarkastamme asian aikanaan.
Koska kromosomi-DNA:n sekvenssit muuntuvat paljon hitaammin kuin mitokondrio-DNA, ei sekvenssidatasta ole paljoa hyötyä tutkittaessa isänpuoleista perinnöllisyyttä. Osassa genomia on kuitenkin suurta vaihtelevuutta: mikrosatelliittien lyhyet tandemkerrannaiset (STR) ovat tällaisia ja niitä käytetään esimerkiksi ihmisten isyystutkimuksissa. Niitä on käytetty paljon myös populaatio- ja luonnonsuojelugenetiikassa, mutta kiljuhanhen osalta oma tutkimuksemme on ensimmäinen. STR-tutkimus on keskeneräinen, tuloksia ei vielä ole.
Käyttäessämme ISSR-PCR- menetelmää löysimme puolestaan 15 pelkästään kiljuhanhelle ominaista elementtiä, jotka erottavat sen muista hanhilajeista ja mahdollisista risteymistä. Tekemämme analyysin mukaan Saksan tarhalinnuista alle 20 prosenttia osoittautui risteymiksi kummankaan vanhemman puolelta.
Nykyisin menetelmin on mahdollista valita puhdas tarhalintulinja, joka välttää risteymärt muiden lajien kanssa. Tämä tapahtuu poistamalla epäillyttävää DNA-profiilia edustavat noin 20 prosenttia tarhalinnuista.
Aikaisemmissa tutkimuksissa (Ruokonen et al 2000a), 2004) on osoitettu, että kiljuhanhien mtDNA:t jakautuvat kahteen ryhmään: toinen (W1: 9 alityyppiä) on yleisempi läntisissä, toinen (E1: 6 alityyppiä) itäisessä populaatiossa. Kaikilla maantieteellisillä pesimäalueilla esiintyvät linnut muodostavat kuitenkin sekoituksen näistä eri tyypeistä. Alueen haplotyyppien lukumääräsuhteet eivät ole pysyviä vaan vaihtelevat ajan myötä lintujen muuttaessa alueelta toiselle. On varmaa, että eri haplotyyppejä kantavat linnut pesivät keskenään luonnossa.
mtDNA-tutkimuksemme mukaan myös Saksan ja Skandinavian tarhakannassa on kumpaakin päälinjaa W1 ja H1 edustavia lintuja. Kuten luonnossa kumpaakin tyyppiä olevat emolinnut ovat sekoittuneet lisäten kiljuhanhien geneettistä monimuotoisuutta. Tämä näkyy hyvin ISSR-datasta, myös luonnonvaraisten lintujen näytteiden osalta.
Tarhakasvatuksen kannalta tällainen sekoittuminen on lisäksi hyödyllistä estämällä sukusiitosta, joka aiheuttaa lisääntyvää homozygoottisuutta. Koska kasvatusohjelmiin ei ole saatavissa alkuperäisiä skandinaavisia kiljuhanhia, voidaan käytännön genetiikan näkökulmasta suositella testissä puhtaiksi todettujen kiljuhanhien istuttamista, vaikka niiden haplotyyppirakenne ei olisi tasan sama kuin alkuperäisten skandinaavisten lintujen.
Parhaillaan on Heidelbergissa 28 saksalaista tarhakijuhanhinäytettä vertailtavana ruotsalaisiin ja suomalaisiin. Vertailumateriaalina on seitsemän Venäjältä saatua luonnon näytettä ja riittävä määrä näytteitä muista hanhilajheista (tundra-, metsä-, meri-, valkoposki-, sepel-, ja kanadanhanhi). Tutkimus etenee koko ajan, mutta jo nyt voi esittää turvallisia suosituksia:
On tarkoitus, että kaikki Saksan ja Skandinavian tarhoissa olevat kiljuhanhet tutkitaan perimältään käyttäen seuraavia mentelmiä:
- mtDNA:n nukleotidisekvenssit (äidinpuoleisen linjan puhtaus)
- geneettiset sormenjäljet, ISSR-PCR (lajiristeymien tunnistus)
- mikrosatelliittianalyysi (alleelien taajuuksien selvitys eri tarhakannoissa tavoitteena sisäsiitoksen välttäminen ja mahdollisten vieraiden alleelien havitseminen)
Heidelbergin laboratorio tulee tekemään ehdotuksen kunkin kiljuhanhiyksilön ottamisesta istutusohjelmaan tai sen eliminoimisesta.
Ainoastaan geneettisesti tutkitut ja hyväksytyt kiljuhanhet tullaan ottamaan tarhaus- ja istutusohjelmiin.
Korkeasaaressa ja Lammin biologisella asemalla maalis-huhtikuun vaihteessa 2005 järjestämämme kansainvälisen kiljuhanhikokouksen päätteeksi pidettiin samoissa tiloissa pieni kansallinen kokous samasta aiheesta. Konferenssissa levinnyt influenssaepidemia aiheutti jälkihoitoon monenlaisia vaikeuksia, joista yksi oli kansallisen kokouksen pöytäkirjan paha myöhästyminen. Kiljuhanen Ystävä julkaisee sihteeriksi valitun Petteri Tolvasen (WWF) laatiman pöytäkirjan. Alleviivaukset ovat toimittajan.
Pari asiavirhettä pöytäkirjassa on: 1) Turun yliopiston emeritusprofessori Martti Soikkeli ei edustanut Kiljuhanhen Ystäviä, hän ei ole yhdistyksen jäsen. 2) Myöhemmin on saanut lainvoiman tulkinta, jonka mukaan Matti Osaran arvio " nykyistä tarhakantaa ei pidä käyttää istutuksiin. Tämä lukee luonnonsuojelulaissa ja YM:n kirjeessä kiljuhanhen suojelutyön painopisteistä Suomessa (31.5.2004); kyseessä on vierasperäinen kanta, jonka päästäminen luontoon on kielletty " on siltä osin virheellinen, että nykyinen tarhakanta ainakin osittain edustaa kotimaista kantaa, jonka päästäminen luontoon on luonnonsuojelulain mukaan luvallista.
Lammin biologinen asema, su 2.4.2005
Asanti, Timo SYKE Kaartinen, Riikka WWF kiljuhanhityöryhmä Kahanpää, Lauri Kiljuhanhen ystävät ry Karvonen, Risto WWF kiljuhanhityöryhmä Lehtiniemi, Teemu BirdLife Luukkonen, Aappo WWF kiljuhanhityöryhmä Luukkonen, Jari WWF Markkola, Juha WWF kiljuhanhityöryhmä Osara, Matti YM Pessa, Jorma Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus Ruokonen, Minna Oulun yliopisto; WWF kiljuhanhityöryhmä Soikkeli, Martti Kiljuhanhen ystävät ry Timonen, Sami WWF kiljuhanhityöryhmä Tolvanen, Petteri WWF Toming, Maire Matsalun kansallispuisto, Viro
1. Kokouksen avaaminen
Kokouksen koolle YM:n valtuuttamana kutsunut Jorma Pessa avasi kokouksen klo 15:15.
2. Läsnäolijoiden toteaminen
Läsnäolijat esittäytyivät.
3. Kokouksen järjestäytyminen
Sovittiin, että Jorma Pessa toimii kokouksen puheenjohtajana ja Petteri Tolvanen kokouksen sihteerinä. Puheenjohtaja ja sihteeri allekirjoittavat pöytäkirjan.
4. Esityslistan vahvistaminen
Hyväksyttiin puheenjohtajan ennen kokousta jakama esityslista (liitteenä) seuraavalla täydennyksellä: Martti Soikkeli esitti, että kohdassa 9 (Muut asiat) käsitellään Hämeenkosken kiljuhanhitarhan työn jatkajakysymystä.
5. Kokouksen tausta ja tavoitteet
Jorma Pessa alusti aiheesta:
6. Kansainvälisen kokouksen tulosten ja päätelmien toteaminen ja vaikutusten arviointi Suomen kannalta
Keskustelua:
Suomen pesimäkanta ja pesimäalueet:
Levähdysalueet:
Tarhaus ja istutus:
Tekeillä olevan kiljuhanhen kansainvälisen action plan päivityksen kommentointi Suomessa
7. Kansalliset kiljuhanhen suojelun painopisteet nyt ja tulevaisuudessa
Matti Osara / YM alusti aiheesta:
Kysymyksiä ja vastauksia:
8. Keskustelu Suomen kansallisen kiljuhanhen suojelusuunnitelman tarpeellisuudesta ja laadinnasta
9. Muut asiat
Hämeenkosken kiljuhanhitarhan työn jatko
10. Johtopäätökset
11. Kokouksen päättäminen
Oulussa / Helsingissä 30.11.2005
Jorma Pessa ja Petteri Tolvanen
Lauri Kahanpää
RGG:n (linkki lehteen 1/2003) kolmas Neuvostoliiton hajoamisen jälkeinen vesilintukonferenssi "Third International Symposium: Waterfowl of Northern Eurasia" järjestettiin Pietarin lähellä Kuokkalassa 6.-10. lokakuuta 2005. Toisena järjestäjänä oli Pietarin valtionyliopisto. Konferensssi oli sarjassaan tähän asti suurin, siihen osallistui liki 200 tiedemiestä ja luonnonsuojelijaa eri maista, joista mainittakoon Venäjän ja Suomen lisäksi Azerbaijan, Turkmenistan, Uzbekistan, Kirgizstan, Ukraina, Latvia, Liettua, Bulgaria, UK, Ranska, Saksa, Alankomaat, Ruotsi, Tanska, Intia, Kiina, Japani, Kanada, USA, Mexiko ja Australia.
Muuttolintukonferenssi on tietenkin aina luonteeltaan kansainvälinen ja erityisesti tämä pätee kokoukselle, jossa käsitellään hanhia ja sorsia, jotka ovat tärkeitä paitsi ekosysteemin kannalta myös suoraan taloudellisestikin. Niinpä symposiumin aiheena oli vesilintujen biologian lisäksi myös niiden kansainvälinen suojelu ja ekologisesti kestävä riistanhoito.
Pitkää etäisyyttä Pietarista Kuokkalaan lukuun ottamatta kokous oli järjestetty hienosti. Kielet olivat venäjä ja englanti ja kummallakin tuli toimeen: luennoilla oli erinomainen simultaanitulkkaus. On heti syytä kiittää onnistuneesta urakasta RGG:n ja yliopiston väkeä henkilöityneinä vaikkapa Jevgeni Syroechkovski nuorempaan ja Alexander Kondratieviin.
Vuodenaika oli myöhä hanhille, eikä niitä yritettykään nähdä, vaan konferenssi keskittyi esitelmiin ja käytäväkeskusteluihin.
Kiljuhanhista puhui Vladimir Morozov pitäen tapansa mukaisen laajan perusesityksen sijasta vain lyhyen täydennyksen, jossa kertoi ennen kaikkea uusimmista satelliittitutkimuksistaan. Kolmesta merkitystä linnusta kaksi ilmeisesti ammuttiin, mutta kolmas lensi tunnetusti Irakiin ja takaisin. Morozov korosti, että Euroopan puoleisen Venäjän kiljuhanhien muuttoreittejä ei kuitenkaan tunneta läheskään niin hyvin kuin hyvän suojelusuunnitelman teko edellyttäisi.
Morozov on muuten viime kesänä suostunut ja onnistunut pyydystämän muutamia nuoria kiljuhanhia tutkimusalueiltaan pohjoisen Uralin tundrilta. Ne ovat nyt Moskovan eläintarhassa odottamassa mahdollista siirtoa Ruotsiin. Ei kuitenkaan ole luultavaa, että vastaava pyydystys toteutuu uudelleen lähivuosina. Istuttamisten uudesta aloittamisesta ei pidetty esitelmää, mutta monista yksityiskohdista sovittiin, kun eri maiden edustajat olivat sopivasti paikalla.
Oma esitelmäni oli järjestäjien tilaama esitys kiljuhanhen historiasta ja nykytilasta Suomessa. Se oli tiukka tosiasialuettelo ja olen laajentanut sen eloisammaksi artikkeliksi tähän lehteen ja Cazarcaan. Esitelmäni päätteeksi minulta kysyttiin, tiedetäänkö, mistä kiljuhanhen väheneminen johtuu. Tajusin ja sanoin, että varmuutta ei ole. Tietenkin metsästys on liiallista, mutta miten se on vaihdellut ajan myötä? Onhan kiljuhanhella mennyt huonosti jo kauan, mutta ei kuitenkaan aina. Määrä oli suuri 100 vuotta sitten. Muuttuivatko metsästysolot Venäjän vallankumouksen myötä epäedullisemmiksi? Yleistyivätkö tehokkaat aseet?
Muut esitelmät
Konferenssin esitelmistä kiinnostunut voi tilata minulta yhteenveto-CD:n, joka jaettiin kaikille. Monet puhujat esittivät näkökulmia kevätmetsästykseen, jotkut ilmaston lämpiämisen yllättäviin seurauksiin. Toinen suomalainen, Markku Hario, piti mainion haahkaesitelmän. Kuvailen tässä kuitenkin lähemmin vain kolmea aihetta, joista yhdestäkään ei puhunut lintubiologi.
E.A. Kretchmar ja A. Makarov Pietarin yliopistosta esittivät laskelmiaan, joiden mukaan hanhiparven äänet ovat taajuudeltaan (1 kHz vastaa 35 cm aallonpituutta) ja voimaltaan sopivia heijastumaan mahdollisista suunnilleen metrin kokoisista kivistä ja muista lentoesteistä, niin että linnut voivat suunnistaa ja jopa laskeutua sumussa tai pimeässä, jos ne osaavat käyttää kaikuja hyväkseen.
Cambridgessa asuva insinööri V. Afanasyev esitteli kehittämäänsä laitetta, joka voidaan kiinnittää renkaaksi ison linnun jalkaan. Laite rekisteröi valon ja pimeyden ajat ja laskee niistä maantieteellisen pituus- ja leveysasteensa. Tiedot tallentuvat renkaaseen ja ne voidaan purkaa, kun lintu taas pyydystetään. Käytännössä laitetta on kokeiltu albatrosseilla, jotka lentävät vuosia ja palaavat sitten lähtöluodolleen, josta ne on helppo ottaa kiinni.
Lopuksi useat virologit alustivat laajan keskustelun lintuinfluenssa-aiheesta. Tärkeämpi puheenaihe kuin taudin oireet tai synty oli arvio sen leviämisestä muuttolintujen mukana. Tästä ei päästy selvyyteen, ei edes siitä, kuinka kauan latenssiaika kestää ja kuinka pitkälle yksi lintu siis voisi tautia kuljettaa. Petolinnut voivat kantaa ainakin vähemmän patogeenisiä lintuinfluenssan muotoja sairastumatta itse lainkaan. Ohjeeksi saimme, että lintututkimusta voi turvallisin mielin jatkaa entiseen tapaan, kunhan välttää turhia riskejä, kuten raa'an linnunlihan syömistä. Lintuinfluenssa ei tartu helposti ihmiseen edes näiden käsitellessä töikseen tautiin kuolleita tai sairaita lintuja. Muuttolintujen tappaminen taudin hillitsemiseksi olisi huono ajatus.
Lopuksi resoluutio?
Kokouksen yhteisen lausunnon eli resoluution piti keskittyä lintuinfluenssapelon rauhoittelemiseen, mutta on tainnut käydä niin, että vastaavia lausuntoja on ehditty antaa jo muualta siinä määrin, että tämä paperi vanhentuu ennen julkaisemistaan.
Käynti Pietarissa oli minulle ensimmäinen ja tavallaan liiankin seikkailurikas, mutta turismi ei ole tämän jutun varsinainen juoni.
Lauri Kahanpää
Sopron on viehättävä pikkukaupunki aivan Unkarin luoteiskolkassa, melkein kokonaan Itävallan ympäröimänä. Läheinen järvi, jonka nimi saksaksi on Neusiedler See, on aikanaan tulvinut voimakkaasti ja on vieläkin tärkeä lintuvesi. Seudulla on myös laajoja suojeltuja niittyjä ja puolittain keinotekoisia kosteikoita, joilla talvehtii huomatavaia hanhimääriä. Niitä oli ilo katsella konferenssiin liittyvällä retkellä. Paikalla tiettävästi oleskelleet punakaula- ja kiljuhanhi jäivät kuitenkin retkikunnalta huomaamatta.
Koska Pietarin suuri vesilintukonferenssi ajoitettiin liian lähelle Unkarin Wetlands-konferenssia, jälkimmäisen osanottajamäärä jäi pieneksi. Vain runsaat 30 oli paikalla. Kiljuhanhirintamalla oli vielä erityiset ongelmansa: Alaa tuntevat venäläiset eivät päässeet tulemaan ja kiljuhanhiryhmän johtokolmikostakin vain Maire Toming oli Sopronissa, sillä Åke Andersson oli Afrikassa ja Ivan Rusev oli ammattinsa puolesta tärkeissä tehtävissä huolehtien lintuinfluenssaan varautumisesta kotimaassaan Ukrainassa. WWF:n ryhmä kävi sekin vain kääntymässä, sillä se oli jo viikon ajan pitänyt BirdLifen ihmisten kanssa omaa erilliskokoustaan Hortobagyn puistossa Unkarin kiljuhanhen suojelusuunnitelmaa juonien. Petteri Tolvanen piti LifeNature-projektistaan lyhyen esityksen, josta jouduin korjailemaan asiavirheitä.
Wetlands Internationalin kiljuhanhiryhmä ei siis kokoontunut Sopronissa. EU:n suojelusuunnitelmaa ei esitelty, vaikka sitä laativa Slabocz Nagy oli paikalla. AEWA:n Sergey Dereliev mainitsi kuitenkin mielipiteenään, että suunnitelmasta on tultava sellainen, että kaikki suostuvat sitä noudattamaan; muuten siitä ei ole mitään hyötyä, eihän se sido ketään. Odotamme jännittyneinä, pystyykö Dereliev vaikuttamaan siihen, että niin ihmeellinen asiakirja syntyy sen jälkeen, kun Muuttavien Eläinlajien Suojelusopimuksen Tieteellinen Komitea manipuloitiin ehdottamaan Ruotsin kiljuhanhikannan hävittämistä.
Kiljuhanhen Ystävät ry. piti ylimääräisen yleisen kokouksen 14.10.2005 klo 17.00 - 19.00 Hämeenlinnassa. Kokouksessa hallitukseen otettiin kaksi uutta jäsentä ja keskusteltiin yhdistyksen toimintasuunnitelman toimeenpanon yksityiskohdista.
Paikalla olivat yhdistyksen hallitus, yksi muu jäsen ja kutsuttuina asiantuntijoina Pentti Alho, Erkki Kellomäki ja Martti Soikkeli.
Vuoden 2004 vuosikokouksessa päätettiin yksimielisesti muuttaa Yhdistyksen sääntöjä siten, että hallitukseen tulisi viisi jäsentä ja kaksi varajäsentä. Uudet säännöt ovat valmiina ja eroavat vanhoista vain em. kohdassa. Tästä alkaen toimitaan uusien sääntöjen mukaan.
Hallitukseen valittiin yksimielisesti kaksi uutta jäsentä Toivotamme tervetulleiksi Jyrki Patomäen Heinolasta ja Eero Peltosen Tampereelta. Kiljuhanhen Ystävät ry:n hallituksen muodostavat nyt siis:
- Antti Haapanen (pj, Helsinki)
- Erkki Jaanu (vpj, Valkeakoski)
- Lauri Kahanpää (s, Jyväskylä)
- Jyrki Patomäki (Heinola)
- Eero Peltonen (Tampere)
Kokouksessa todettiin, että kesällä 2005 ei istutettu mitään lintuja.
Pentti Alho kertoi Lapin käräjäoikeuden syyskuisesta päätöksestä, jonka mukaan lajipuhtaiden, Suomesta hävinneiden kaltaisten kiljuhanhiemme tarhausta ja istutusta voidaan jatkaa ja edelleen kehittää.
Pietarin seudulla Kuokkalassa (nyk. Repino) pidetyssä RGG:n kolmannessa suuressa vesilintukokouksessa Lauri Kahanpää ja Vladimir Morozov ovat pitäneet kiljuhanhiesitelmän kumpikin. Molemmat esitelmät julkaistaan tässä lehdessä
Kokouksessa todettiin, että Ruotsissa tehdään lähiaikoina todennäköisesti myönteinen päätös istutusohjelman uudelleen aloittamisesta. Yhdistys on partnerina tässä hankkeessa, jossa kokeillaan ultrakevyiden lentokoneiden soveltuvuutta kiljuhanhien sijaisvanhemmiksi. Hanketta esitellään tässä lehdessä.
Yhdistyksen talous on toistaiseksi vakaa, mutta rahallisia varmuusvaroja ei ole. Puheenjohtaja ja sihteeri velvoitettiin lähettämään ympäristöministeriölle hakemus Hämeenkosken kiljuhanhitarhan ylläpidon rahoittamiseksi vedoten kansainväliseen biodiversiteettisopimukseen. Hallitusta muistutettiin pöytäkirjan ulkopuolella myös siitä, että sen tulisi tarmokkaammin huolehtia siitä, että toteutettaisiin Lammin kansallisen kiljuhanhikokouksen suositus, jonka mukaan tarhan toiminnan jatkaminen on turvattava henkilökuntaa lisäämällä.
Vuoden 2004 kiljuhanhitaulu voidaan viimein esitellä tässä lehdessä: taulu ja toimiva kuvaskanneri ovat kohdanneet. Alankomaalaisen taiteilija Erik van Ommen on maalannut akvarellin Ruotsissa Svaipan istutusalueella. Kuva esiintyy myös kauniissa hollanninkielisessä kirjassa De Dvergganzen van Anjum, jonka voi tilata yhdistykseltämme.
Kuluvana vuonna on entiseen tapaan palkittu kiljuhanhitauluin suurimpien sponsoreidemme lisäksi ihmisiä, jotka ovat tehneet jotain muuta merkittävää kiljuhanhen suojelun hyväksi.
Åke Andersson, Ruotsin kiljuhanhiprojektin luotsaamisesta läpi vaikeiden vuosien
Sandor Farago, Sopronin hanhikonferenssin järjestämisestä
Petri Heinonen, tutkimusretkistä
Jorma Pessa, kenttätutkimusten organisoinnista Pohjois-Suomessa, Lammin kiljuhanhikokuksen koordinoinnista ja tasapuolisesta puheenjohtajuudesta kansallisessa kiljuhanhikonferessissa
Jussi Vilen, avusta tarhalle hädän hekellä
Juha Sivon perhe, avusta kiljuhanhelle hädän hekellä
EVP-elektroniikka
Lämpöura Ky Pentti Tenhunen
Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ry.
Raatikuva Ky Heikki Löflund
- Rosenlew puutarhakalvot
- Postiosoite: c/o Kahanpää / Torpankuja 3 C 13 / FIN 40740 Jyväskylä
- Sähköposti: kahanpaa@maths.jyu.fi
- Kotisivu: http://www.ansererythropus.tk/
- Puheenjohtaja fil.tri Antti Haapanen
- puh: 358-9-3253804), 358-40-5953313
- Huhtasuontie 7, 00950 Helsinki, Finland
- e-posti: antti.haapanen@Kolumbus.fi
- Sihteeri fil.tri. Lauri Kahanpää
- puh: (0)14-2602716 (t), (0)14-253364 (k), (0)50-4652301 (m)
- fax: (0)14-2602701 ja merkintä "Lauri Kahanpää"
- Yhdistyksen jäsenyyttä haetaan sähköpostitse osoitteesta <kahanpaa@maths.jyu.fi>.
- henkilöjäsenmaksu (Suomi) 40 EUR
- yhteisöjäsenmaksu 90 EUR
- kannatusjäsenmaksu 200 EUR
- ulkomaiset jäsenet USD/EUR 50
- Pankkiyhteys: Nordea Hämeenlinna, 103230-513444
- Pankkiyhteys ulkomailta : Nordea Bank Finland Plc. Helsinki, Finland
- SWIFT-osoite: NDEAFIHH.
- IBAN - numero: FI6210323000513444
- Vastaanottajan osoite: c/o Kahanpää / Torpankuja 3 C 13 / FIN 40740 Jyväskylä
