Lauri Kahanpää
Saksalainen ympäristönsuojelurahasto Allianz Umweltstiftung on valinnut kijuhanhen palauttamisen lentokonemenetelmällä yhdeksi pääkohteekseen ja aikoo käyttää siihen yli puoli miljoonaa euroa. Toteuttava porras Aktion Zwerggans on lisäksi saamassa EU:n LifeNature-rahastolta noin kaksi miljoonaa euroa laajalle yhteishankkeelle, johon suomalaisiakin on kutsuttu mukaan. Näin suurella panostuksella voidaan kiljuhanhi palauttaa Suomeenkin viidessä vuodessa.
Kiljuhanhen Ystävän edellinen numero 1/2004 oli omistettu suojelutilanteen perusteelliselle esittelylle. Uusimmat tiedot vahvistavat, että hanhet ovat huvenneet luonnosta entiseen tapaan: Unkarissa oli tänä keväänä kiljuhanhia 38 - uusi minimi - ja Suomessa nähtiin kevään suuretsinnöistä huolimatta enää korkeintaan 6 eri kiljuhanhea; pesintää tai syysmuuttoa ei ole ollut vuosiin. Syksyn tieto kertoo, että Norjassa oli Valdakin soilla 27 kiljuhanhea - viime vuonna 47.
Pienenviä numeroita on esitelty tarkasti Suomen WWF:n ja Norjan Lintutieteellisen Yhdistyksen liki 60-sivuisessa katsauksessa, jonka saa tietokoneelleen WWF:n osoitteesta http://www.wwf.fi/fennoscandian_lesser_2.html.
Luvut kertovat, että kiljuhanhi vähenee kaikkialla ja on kuolemassa Skandinaviasta. Syynä on sen liika metsästys muutto- ja talvehtimisalueilla, joilla parannusta ei tule vuosien tai edes vuosikymmenten aikana. Ainoastaan Ruotsiin istutettu länteen muuttava kanta kasvaa ja laajentaa aluettaan. Hollantiin matkannut retkikuntamme näki lokakuussa Anjumin-Tibman alueella ennätyksellisen 62 kiljuhanhen parven, mutta Suomen kannalta paras yllätys odotti hieman etelämpänä, Korendijksche Slikkenin alueella. Siellä valokuvattiin joulukuussa Pentti Alhon kesällä Enontekliölle istuttama kiljuhanhi. Tämä todistaa, että menetelmämme toimii.
.JPG)
Suuret ja pienet, kasvavat ja vähenevät numerot sekä yksittäiset linnut puhuvat samaa kieltä. Viranomaisten ja suojelujärjestöjen on aika tuntea vastuunsa ja antaa tukensa tehokkaiden palautustoimien välittömälle aloittamiselle.
Koonnut Lauri Kahanpää
Norjan viimeisten kiljuhanhien tarkkoja muuttoreittejä ei tunneta, mutta ilmeisesti ne talvehtivat Kazakstanissa Venäjän lintujen kanssa, joiden reiteistä saadaan parhaillaan uutta tietoa, onhan yksi WWF:n työryhmän omistamista ja Kiljuhanhen Ystävien Siperiassa hanhelle asentamista satelliittilähettimistä toiminut hyvin. Varhain keväällä kiljuhanhia nähdään Kreikassa Evros-joen deltalla ja sitten Unkarin Hortobagyn suojelualueella. Virossa tehdään useimmat havainnot toukokuussa Matsalun lahdella. Yksittäisiä Ruotsin kantaan kuuluvia rengastettuja kiljuhanhia tavataan keväisin Virossa ja Suomessa. Seuraavat numerotiedot ovat pääosin peräisin Norjan lintutieteellisen yhdistyksen ylläpitämältä havaintosivulta http://www.piskulka.net/Recent observations.htm. Lukuja kannattaa vertailla lehtemme edellisen numeron tilastoihin.
Evroksella tehtiin tammikuussa 2004 EU:n tukemaa erityistarkkailua ja löydettiin yhteensä 52 kiljuhanhea, joista yhdellä oli norjalaiset värirenkaat. Hortobagyn levähdysalueella nähtiin maaliskuun lopulla 38 kiljuhanhea ja neljällä niistä norjalaisrenkaat. Viron ensimmäinset havainnot tehtiin huhtikuun puolen välin jälkeen - aikuinen lintu 16.4. ja kaksi aikuista 18. ja 20.4. Suomesta oli kiljuhanhihavainto jo hieman aikaisemmin keväällä: Yksinäinen kiljuhanhi nähtiin 12.4. Kalajoella ja ilmeisesti uudelleen Lohtajalla metsähanhien seurassa. Virossa nähtiin huhti-toukokuussa pari tai kaksikin, mutta ennen kaikkea Matsalun pääparvi toukokuun alussa: 22 hanhea ruokaili Haeskan pelloilla Vapun jälkeisellä viikolla. Parven myöhempiä vaiheita on vaikea arvioida, sillä Suomessa huomattiin suuretsinnöistä huolimatta vain 4-6 kiljuhanhea, eikä Hailuodon perinteisillä paikoilla yhtään, mutta Norjaan Porsangin vuonon perille ilmestyi kuitenkin toukokuuun puolessa välissä 31 yksilöä, joista neljällä Norjan värirenkaat. Useimmat näistä linnuista olivat viime kesän poikasia eivätkä siis vielä pesineet. Eipä ihme, että elokuun lopulla Valdakin soilla havaituista 27 linnusta vain noin kolmannes oli tämän vuoden poikasia.
Viron havaintoja ei ole aikaisemmin esitelty lehdessämme. Ne ovat mukavasti poimittavissa edellä mainitusta Suomen WWF:n ja Norjan lintutieteellisen yhdistyksen kiljuhanhiprojektien raportista. Enimmäisarviot eri vuosilta ovat 32/1998, 43-51/1999, 35/2000, 13/2001, 16/2002, 15/2003, 22/2004. P. Tolvasen mukaan vuoden 2001 romahdus selittyy sillä, että pesimävuosi 2000 oli erittäin huono - kevätparvessa ei ollut yhtään nuorta lintua. Toipuminen on ollut hidasta.
Ruotsin kiljuhanhista kerrotaan alla Åke Anderssonin raportissa erikseen ja muista tuoreimmista havainoista havaintosivulla.
Lauri Kahanpää
Kiljuhanhen Ystävien radiolähettimistä ensimmäinen kiinnitettiin Lapissa vapautettuun valkoposkihanhiemoon viime kesänä ja toinen tänä vuonna. Tekniikka on uutta ja hienoa, mutta satelliittiseuranta ei ole varmaa puuhaa. Pitkäaikainen kokemus viittaa siihen, että enintään joka kolmas lähetin toimii, havaitaan ja kulkee linnun mukana toivotulla tavalla. Kiljuhanhen Ystävien pieni tilasto viittaa samaan.
Tutkimuksemme tehdään yhdessä Jyväskylän yliopiston kanssa ja tarkoituksena on selvittää mitä reittiä Lappiin viedyt valkoposket muuttaisivat Hollantiin ja takaisin. Vielä ei sitä tiedetä. Ensimmäinen lähetin toimi tosin hienosti ja toimii yhä vielä. Vapautuksen jälkeen valkoposkihanhi lensi noin 10 km läheisille lampareille keskelle suoaluetta, jonka ympäristöstä ARGOS sai vaihtelevanlaatuisia havaintoja pitkin loppukesää. Syksyn tullen pikkujärvet jäätyivät, mutta lähetin ei siirtynyt suuremmille vesille eikä etelään. Valkoposkihanhestamme ei myöskään saatu näköhavaintoja. Kun meteorologit ennustivat pakkasta ja lunta, rakensi ystävämme tohtori Pekka Kekäläinen meille kätevän suunta-antennin. EVP-elektroniikka Tikkakoskelta lainasi minikokoisen 400 MHz vastaanottimen retkikunnallemme, joka kiirehti selvittämään lintumme kohtaloa ja etsimään arvokasta lähetintä. Pelkäsimme valkoposken joutuneen salametsästäjän saaliiksi. Perillä Lapissa rankka haravointi räntäsateessa ei tuottanut tulosta. Parissa päivässä signaalit sitten vaimenivat lumen peittäessä maan. Keväällä 2004 ARGOS näki lähettimen ja oli mahdollista yrittää uudelleen. Uudet hakijat ehtivät valmistauta harjoittelemalla toisen lähettimemme etsimistä ja suunnistivat - taas räntäsateessa - laskettuun ARGOS-havaintojen painopisteeseen. Paikalla on petäjän latvassa merikotkan pesä! Lähetintä ei kuitenkaan löydetty maata peittävästä tiheästä pensaikosta eikä pesästä, vaikka rengastaja etsi sitä syyskesällä. Kotkalla oli kyllä yksi elävä poikanen.
Kesän 2004 valkoposkihanhi vapautettiin radioreppu selässä turvallisen kaukana edellisestä paikasta. Tällä kertaa oli vaikeuksia lähettimen käynnistämisessä, kun ainoa sen kanssa yhteensopiva tietokoneemme oli huonossa kunnossa, mutta Lappiin mukaan otettu etsintälaite antoi merkin, että lähetin toimii. Mutta sitten ARGOS ei ilmoittanutkaan havainneensa sitä. Jännitimme viikon, kunnes satelliittiyhtiö CLS tiedotti Ranskasta, että koko järjestelmä oli ollut vialla ja havaintoja taas saatiin. Hanhi lenteli aluksi istutusalueen tuntumassa, mutta suunnisti sitten yllättäen pohjoiseen, jopa Norjan puolelle. Siellä lähetin äkkiä vaikeni. Viimeinen signaali toisesta valkoposkihanhestamme tuli 26. elokuuta. Mutta tarina ei pääty. Vanha konstihan on parempi kuin pussillinen uusia. Joulukuussa tunnistettiin värirenkaiden perusteella poikueeseen kuulunut nuori lintu juuri toivotulla talvehtimisalueella Alankomaissa. Havitsija ja valokuvaaja Gert Huijzers antoi sille nimeksi "Finny". Havainto käynnisti suuren innostuksen ja parhaillaan etsitään poikueen muita jäseniä. Kuvia ja tietoja on sivuila http://www.dutchbirding.nl/ . Finnyn matka ei olisi ollut mahdollinen ilman vanhempia, joten ainakin toinen aikuisista valkoposkihanhistakin on epäilemättä nyt Hollannissa. Keväällä se palannee Suomeen ja viime kädessä tarhallemme.
Yhdelle Kiljuhanhen Ystävälle tarjoitui yllättäen tilaisuus varustaa valkoposkien lisäksi myös kiljuhanhia radiolähettimin kesällä 2004 - tosin ei Suomessa vaan Venäjällä. WWF:n työryhmä antoi nimittäin ystävällisesti Vladimir Morozovin käyttöön kolme laitetta ja hän laittoi ne linnuille Jamalin alueella. Kaksi vaikeni lintujen päästyä tunnetuille levähdysalueilleen Kazakstaniin, mutta kolmas on toiminut aivan loistavsti ja uusia tuloksia tulee koko ajan. Marraskuun puolivälissä kiljuhanhi on paikannettu Iranin ja Azerbaidzanin rajalla ja sitten se on siirtynyt edelleen pohjois-Turkkiin ja sieltä Irakiin Bagdadin itäpuolelle.
Åke Andersson (suom. ja lyh. Lauri Kahanpää)
Parinmuodostus oli epämääräistä Öster-Malmassa. Vain 2 "paria" saatiin pesimäosastoinin. Yksi lintu muni 4 munaa, joista yksi kuoriutui. Poikanen kuoli myöhemmin onnettomuudessa. Toinen "pari" osoittautui kahdeksi koiraaksi. Vapaassa parvessa 3 urosta ja 5 naaraslintua munivat yhteensä 5 munaa, mutta yksikään ei kuoriutunut. Jäljellä ovat Öster-Malmassa enää ne 16 kiljuhanhea, jotka aikanaan luokiteltiin arvokkaimmiksi emolinnuiksi, sekä 4 muuta kiljuhanhea. Öster-Malman alueella pesi kesällä 2004 vähintään 4 paria vapaina lentäviä valkoposkihanhia.
Gotlannin kiljuhanhitarhalla sen sijaan saatiin kauden aikana kolmesta poikueesta yhteensä 14 lentokykyistä poikasta.
Vuosi 2004 oli viides peräkkäinen ilman istutuksia.
Teimme vakavan yrityksen hankkia emoiksi luonnosta kiljuhanhia Norjasta ja Venäjältä. Norjasta kerrottiin, että hanhia ei voi odottaa saatavan vallitsevissa oloissa. Venäjällä meillä on kyllä yhteistyökumppani, mutta tarvittavien lupien viivästyminen aiheutti, että emme saaneet sieltäkään lintuja tänä vuonna.
Talvella 2003/2004 havaittiin noin 70-80 kiljuhanheamme Hollannissa. Yksi lintu nähtiin uuden vuoden aikaan Skoonessa.
Keväällä 2004 lepäili 16 kiljuhanhea Skräbejoen suistossa Skoonessa ja 14 Valjevikenilla Blekingessä (ehkä samoja?), 16 Öölannissa ja 21 Svensksundsvikenilla, Östergötlannissa. Muutama lintu nähtiin Upplannissa ja Västmanlandissa. Ainakin 31 kiljuhanhea kävi Hudiksvallin seudulla. Tunturialueella oli keväthavaintoja yhteensä parikymmentä. Luultavasti kaikkia lepopaikkoja ei tunneta. Mielenkiintoiset Råstojauren havainnot Ruotsin pohjois-Lapissa käsitellään alla erikseen.
Pesimäalue inventoitiin 3.-28. kesäkuuta. Ohjelmaasa oli ydinalue ja sen ulkopuoliset potentiaaliset pesimäalueet. Vartioiviksi koiraiksi tulkittuja lintuja löytyi ainakin yhdeksän. Ydinalueelta löytyi pesä, mutta ei poikueita, mihin saattoi olla syynä myöhäinen pesintä. Suurin parvi, 23, havaittiin 23 kesäkuuta. Arvion mukaan ydinalueella oli 40 kiljuhanhea. Sen ulkopuolella nähtiin 8 kiljuhanhea, joista yksi oli vartioiva koiras.
Elo-syyskuussa tuli Hudiksvalliin 4 poikuetta, joissa yhteensä 11 poikasta. Tästävahvistui käsitys, että Hudiksvallin kautta kulkevista kiljuhanhista vain osa on kesällä ydinalueella, mutta emme tiedä, missä muut mahdollisesti pesivät. Yhtensä 22 kiljuhanhea sulki Hudiksvallin Lillfjärdenillä.
Syksyllä nähtiin suuria kiljuhanhiparvia Hudiksvallin seudulla (max 77) ja Hjälstavikenillä (max 46, osin samoja, mutta reilu uusi ennätys). Medelpin paikalla kävi ainakin 24 yksilöä ja muualla maassa olivat suurimmat parvet 12 (Asköviken, Västmanland) ja 21 (Barkaröviken, Västmanland). Syyskanta arviolitiin noin 90 yksilöksi.
Olemme aikaisemmin ilmoitaneet, että kiljuhanhen ei ole enää todettu pesivän muualla Ruotsissa, eikä niitä ole vuosiin enää havaittu rannikon yksittäisiä kevätlintuja lukuunottamatta. Ei niitä ole erikseen inventoitukaan. Siksi seuraava havainto yllätti: Råsstojaurella Torniojärven (Torne Träsk) pohjoispuolella nähtiin 29. huhtikuuta 10 kiljuhanhea lentämässä pohjoiseen. Mahdollisesti kyseessä on ollut tavallista läntisempää reittiä lentänyt Norjan kantaan kuuluva parvi.
Luonnossa havaittiin Norrbottenin eteläosassa valkoposkihanhen ja kiljuhanhen sekapoikue (koiras kiljuhanhi) ja ilmeiseti toinenkin. Ilmiö tunnetaan joiltakin aikaisemmilta vuosilta, mutta se on ollut harvinainen, vain yksi tai kaksi tapausta koko ajalta. Linnut pyritään metsäsätämään pois.
- Kuva: Martin Alexandersson
Geenit
Geenitutkimusten tulos on professori Håkan Tegelströmin poismenon jälkeen FD Anna Carin Anderssonin (Evolutionsbiologiskt center, Uppsala) arvioitavana. Tuloksia odotetaan alkuvuodeksi 2005.
Seppo Turunen,
Kirjoittaja on Korkeasaren eläintarhan johtaja. Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 4.11.2004.
Eläintarhat muodostavat lähes tuhannen yksikön maailmanlaajuisen organisaation, jonka toimintaa pyritään kehittämään kiinteänä osana luonnonsuojelua. Erityisen tärkeänä pidetään harvinaisten ja uhanalaisten eläinten suojelua. Tämä puoli eläintarhojen toimintaa jäi liian vähälle huomiolle Korkeasaaren paviaaneista käydyssä keskustelussa. Osallistuminen luonnon monimuotoisuuden suojeluun kuuluu eläintarhojen lakisääteisiin tehtäviin. Eläintarhat pystyvät toiminnallaan tehostamaan lajien ja niiden elinympäristöjen suojelua.
Eläintarhojen perinteistä työtä on ollut geenipankkitoiminta, luonnossa harvinaisten ja uhanalaisten lajien kasvattaminen ja niiden kantojen ylläpitäminen. Pienten populaatioiden selviytymiseen liittyy tarhakasvatuksesa ja luonnossa samoja ongelmia. Niiden ratkaisemiseksi tarvitaan eläintarhojen välistä laajaa yhteistyötä.
Eläinlajien harvinaistuminen johtuu usein elinalueiden pirstoutumisesta tai tuhoutumisesta, joskus myös salametsästyksestä. Tarhakasvatus on eräiden lajien kohdalla viimeinen oljenkorsi, johon on tartuttava lajin säilyttämiseksi.
Pohjois-Amerikan eläintarhojen yhdistys ylläpitää nykyisin noin 160 lajin suojeluohjelmia, joissa on mukana 216 eläintarhaa. Euroopan eläintarhojen ja akvaarioiden yhdistyksen 152 lajin suojeluohjelmiin osallistuu noin 300 eläintarhaa Euroopassa ja Lähi-idässä. Australian eläintarhoissa suojellaan 85:ttä paikallista lajia. Afrikassa suojeluohjelma on tehty 30 lajille.
Korkeasaari osallistuu parinkymmenen uhanalaisen eläinlajin kansainväliseen kasvatusohjelmaan. Joukossa on lajeja, joiden selviytymisessä tarhakasvatus on ollut ja eräiden kohdalla on tulevaisuudessakin välttämätöntä. Tällaisia eläimiä ovat esimerkiksi visentti, przewalskinhevonen, kultaleijonatamariini ja amurinleopardi.
Tarhakasvatuksen tavoitteeena voi olla joko luonnonvaraisten kantojen täydentäminen tai kannan palauttaminen alueelle, jolla se voi elinolojen puolesta menestyä. Uudelleen istutuksiin ei ryhdytä, elleivät paikalliset olot ole muuttuneet suotuisiksi. Salametsästyksen jatkuminen ja luontaisten elinpiirien supistuminen ovat toistaiseksi estäneet esimerkiksi suurten kissojen palauttamishankkeet. Useiden kymmenien eläijnaljien luontoon palauttamiseen tähtääviä hankkeita on käynnissä eri puolilla maailmaa. Myös Korkeasaari on ollut eräissä hankkeissa mukana.
Tulevaisuudessa eläintarhat osallistuvat entistä enemmän suojeluhankkeisiin eläinten omilla elinalueilla. Maailman eläintarha- ja akvaarioyhdistys pyrkii kehittämään yhteistyötä tarhakasvatusten ja luonnossa tapahtuvan suojelun välillä.
Tämä voi takoittaa opetus- ja tiedotustyötä, mutta toivottavasti myös sitä, että eläintarhat osallistuvat niiden lajien suojeluun luonnoossa, joita tarha itse kasvattaa. Tarha voi esimerkiksi antaa asiantuntija-apua, toteuttaa tutkimushankkeita ja hankkia varoja suojelualueiden lunastuksiin.
Euroopan eläintarha- ja akvaarioyhdistys on viime vuosina järjestänyt useita kampanjoita tällaisen toiminnan edistämiseksi Vuosina 2000-2001 järjestettiiin kampanja suurten apinoiden suojelemiseksi, Brasilian rannikkosademetsien suojeluhanke toteutettiin vuosina 2001-2002 ja tiikerien suojeluhanke vuonna 2003. Tänä vuonna käynnistynyt kilpikonnien suojeluhanke jatkuu ensi vuonna. Vuonna 2006 on tarkoitus järjestää kampanja Euroopan petoeläinten suojelun edistämiseksi.
Korkeasaari on tukenut esimerkiksi amurinleopardin suojelua. Venäjän Kaukoidässä eläviä amurinleopardeja on luonnossa enää 35-40 yksilöä. Eläintarhoissa laji on saatu lisääntymään niin, että tarhoissa elää nykyisin yli 150 yksilöä. Korkeasaaressa on tänä vuonna syntynyt kolme amurinleopardia. Ilman eläintarhojen apua laji kuolee luonnosta sukupuuttoon.
Eläintarhat ovat ihmisille tärkeä yhteys luontoon ja lajiensuojeluun. Tarhoissa käy vuosittain kymmenisen prosenttia maapallon asukkaista.
Luonnonsuojelun korostuminen eläintarhan toiminnassa on suuri haaste tarhoille. Niiden tulisi varata entistä suurempi osa tiloistaan lajeille, jotka ovat suojelun tarpeessa.
Pentti Alho
Kevään säät eivät olleet parhaat mahdolliset kiljuhanhiemme lisääntymisen kannalta. Varsinkin toukokuiset pakkaset olivat kiusana. Lopputuloksena saatiin kohtuullista keskitasoa oleva määrä poikasia. Tämä on tyydyttävä tulos, sillä onneksi ei suunnitelmissa ollut aloittaa istutuksia täydessä laajuudessaan vielä tänä kesänä.
- foto Alssi Niskanen
Talkoot ja tarha
Lokakuu näkyy taas muodostuneen rakennuskuukaudeksi ja paikat ovat komistuneet aika tavalla! Talkoita pidettiin lähes joka viikonloppu ja välillä viikollakin ja tulokset ovat hyviä, mutta homma on silti aina vähän kesken.
Tampereen iskuryhmä on muurannut harkoista 35 m^2 rehuvaraston ja saimme sen vesikattoon ja ulkopuolelta kalkittua vedenkestäväksi. Hyvä rakennus on jo käytössä ja vain päätykolmioiden panelointi puuttuu. Kuvauksen jälkeen on kiinnitetty ovi ja tavara on sisällä. Pelkästään kuivattuja katkarapuja on nyt toista tonnia poissa rottien ulottuvilta.
Viime kesänä uusitulle 150 neliömetrin muovihallille ei ole tehty muuta kuin että likaantunut maakerros on poistettu sisältä. Hallia on käytetty työmaatilana. Siellä on varastoitu lautatavaraa, aitaverkkoja sekä sirkkeleitä ja muita työkaluja ja siellä on rakennettu ovia ja muita puolivalmisteita muille työmaille. Halli kaipaa tyhjentämistä, puhdasta hiekkaaa lattiaksi ja liukuoven asentamista. Sitten se on valmis ottamaan vastaan asukkaansa, nimittäin hanhiparven pienemmän osan.
Vanhojen pesimäboksien kunnostus on edennyt muiden talkoomiesten (Heinola, Hollola, Hämeenlinna, Jyväskylä, Lammi...) toimesta niin hyvin, että tavoitellut 7 peruskorjattua aitausta ovat keväällä käyttökunnossa. Puuttuu vain pari ovea, kaikkien ovien salvat ja lopputarkastus. Yhteen loosiin on vielä kunnostettava pesimälaatikko ja kaikkiin tuotava hiekkaa pohjaksi. Kun traktori on käynyt, suljetaan alkuperäinen kattoverkko pesimäalueen päälle. Eri osastojen välinen käytäväalue on samassa tilassa kuin kunnostetut pesimäboksitikin, siis kattoa vaille käyttövalmis.
Uuden hallin edusta ja hoitolan ulkoalue ovat olleet kateverkotta pari vuotta, mutta nyt on Venäjällä kudottu uutta verkkoa koko tarhan tarpeiksi ja sitä paloitellaan, ommellaan kasaan ja pauloitetaan parhaillaan Petroskoissa. Jouluksi se haetaan, ja sitten voimme viimein kattaa ja ottaa lintujen käyttöön hoitolan uuden ulkotarhankin altaineen. Myös uuden hallin edusta katettaneen uudella verkolla ennen lintujen tuloa alueelle - vanhaan verkkoon ei kannata enää turvautua, kun uusi on saatu. Keväämmällä kutsumme paljon porukkaa yhdeksi päiväksi laittamaan verkot kerralla paikalleen ja siivoamaan koko alueen. Sitten se onkin hienossa kunnossa.
Innokkaimmat puuhaavat saunakamarin paneloimista talkoomiesten taukotuvaksi ja yöpaikaksi. Ensi kesänä aidataan vielä uusi pieni laidunalue ja kunnostetaan loppuja vanhoja aitauksia tarpeen mukaan, muta pääpaino on jo viimeinkin selvästi lintujen kasvatuksessa ja istutuksissa niin valkoposki- kuin lentokonemenetelmälläkin.
Tietysti kaikkina aikoina voi tulla hommiin. Bensarahat ja ruoat sekä tarvittaessa yöpyminen esim. Tulimäen matkailutilalla maksetaan tietysti halukkaille. Tulijoiden on hyvä soittaa Kaijalle ruoan varaamiseksi työmaalle tai varata omat eväät.
Johan Mooij ja Lauri Kahanpää
Täyttäessään sata vuotta vuonna 1990 suuri saksalainen vakuutusyhtiö Allianz perusti ympäristörahaston, johon se sijoitti miljoona D-markkaa kutakin toimintavuottaan kohti. Lähempiä tietoja saa kotisivulta www.allianz-umweltstiftung.de, jossa heti etusivulla esitellään meille kovinkin tuttu kiljuhanhen istutusprojekti, jota toteuttaa Aktion Zwerggans e.V.
Aktion Zwerggans on yhdessä tiedemiesten ja muiden partnereidensa kanssa ottanut tehtäväkseen kasvattaa neljässä vuodessa yhteensä noin 400 kiljuhanhenpoikasta ja ohjata ne ultrakevyiden lentokoneiden avulla Lapista turvalliselle talvehtimisalueelle Reinin alajuoksulle. Aktion Zwerggans kasvattaa nyt kiljuhanhia jo kolmatta kesää ja Deutscher Aero-Clubin ympäristöosasto on hankkinut kokemusta sekä lentämisestä kiljuhanhien kanssa että tänä kesänä myös lentämisestä ultrakevyillä lentokoneillaan Suomessa ja Ruotsissa pitkin tulevaa muuttoreittiä.
Istutus ja lennot alkavat heti, kun on saatuu tutkimustulokset, jotka varmistavat, että käytettävät poikaset ovat samaa alalajia, muotoa ja kantaa, jota edustivat Suomessa aikanaan pesineet - nyt jo sukupuuttoon kuolleet kiljuhanhet.
Allianz Umweltstiftungin lisäksi myös EU on kovin kiinnostunut tukemaan kiljuhanhen palautusta pesimään alueelleen - Ruotsin linnuille ollaan jo perustamassa luonnonsuojelualuetta talvehtimispaikoille Anjumin lähettyville Alankomaihin. EU:n LifeNature-rahasto on myös tarjoamassa voimakasta rahallista lisätukea Aktion Zwerggansin istutushankkeelle.
Lauri Kahanpää
Suomen tuleva kiljuhanhikanta polveutuu testatuista vanhemmista, mikäli istutukset toteutetaan nopeasti, lähivuosina, suurella määrällä poikasia ja lentokonemetodilla, mutta saamme tänne ajan oloon sitä enemmän ruotsalaista nykykantaa, mitä enemmän istutuksia viivytetään ja mitä vähemmän käytetään lentokoneita sijaisemoina. Jos Ruotsiin istutettu kanta ei miellytä meitä, niin huonoin tulos saavutetaan jättämällä uudet istutukset kokonaan tekemättä, jolloin Ruotsin nykyinen kanta viime kädessä leviää Suomeen sellaisenaan.
Lain mukaan vierasperäistä alalajia, muotoa tai kantaa edustavia eläimiä ei saa levittää luontoon, jos niistä voi muodostua pysyvä kanta. Istuttajina huolehdimme siis siitä, että poikaset, joista toivottavasti muodostuu pysyvä kanta, edustavat samaa muotoa, alalajia ja kantaa, joka Suomessa muutenkin on esiintynyt. Tämän voi tehdä nykyisin tarkemmin kuin koskaan ennen, sillä lintujen ulkoisen olemuksen, käyttäytymisen ja tunnetun historian lisäksi voi ottaa huomioon myös molekyylibiologiset seikat.
Syytä huolellisuuteen on, sillä tarhatuilla kiljuhanhilla on tavattu mitokondriotyyppi, jota ei ainakaan vielä ole löydetty luonnonvaraisilta linnuilta ja joka muistuttaa suuresti tundrahanhien mitokondriota. Mitokondriot ovat perinnöllisyyden kannalta kiinnostavia, koska ne ovat sopivan pysyviä. Ne periytyvät kuitenkin vain äidiltä suoraan jälkeläisille, joten pääasia, molemmilta vanhemmilta periytyvät kromosomit, on tutkittava erikseen, voihan yhdenlaisia mitokondrioita kantava lintu olla aivan toisenlaisia kantavan isän jälkeläinen. Omien lintujemme osalta kromosomeit on jo kertaalleen tutkittukin ja raportti suosituksineen on luettavissa kotisivullamme. Tuloksia ontulkinnut mm. maailman maineikkaimpiin kuuluva populaatiogeneetikko Michael Wink. Hänen mielipiteensä voit lukea raportista, jonka saa pdf-dokumenttina.
EU:n suurhanketta varten tarvitaan kansainvälisesti hyväksytty istutukseen sopivien kiljuhanhien standardi ja kanta. Kantakirjaa luotaessa tulee asiantuntijoiden valita mitä tutkimusmenetelmiä käytetään ja miten testitulokset tulkitaan. Testimenetelmien valinta on tekninen asia ja Wetlands Internationalin kiljuhanhityöryhmä on nimennyt tehtävään juuri Bakerin ja Winkin, jotka yhdessä tutkimukset tehneen Marina Kholodovan ja yleisbiologin näkäkulmaa edustavan Martti Soikkelin kanssa edustavat vakuuttavaa asiantuntemusta. Tuloksia myöhemmin arvioitaessa on geenitietojen lisäksi otettava huomioon mm. lintujen terveys, saatavuus, riittävä geneettinen vaihtelu ja istutusalueen ihmisten suhtautuminen niihin. IUCN:n hyödylliset yleisohjeet sanovat istukkaiden valinnasta seuraavaa (kohta 4 a (v)):
On toivottavaa, että kantaemot otetaan luonnosta. Jos siirrettäväksi on tarjolla eri populaatioita, on ihanteellista käyttää perimältään ja ekologisilta piirteiltään (ulkonäkö, käyttäytyminen, elinympäristön valinta) mahdollisimman paljon alkuperäistä muistuttavaa kantaa. Istukkaiden ottaminen ei kuitenkaan saa vaarantaa jäljelle jäävää tarha- tai luonnonkantaa, mikä on tutkittava ennakkoon. Hankesuunnitelman mukaisia istukkaita on oltava saatavissa säännöllisesti ja riittävän paljon. Tarhakantaa käytettäessä on varmistuttava siitä, että sitä on ylläpidetty niin demografian kuin genetiikankin mielessä nykyaikaisen suojelubiologian periaatteiden mukaisesti. Istutuksiin ei pidä ryhtyä pelkästään siitä syystä, että tarhakanta on olemassa eikä ylimääräisten yksilöiden poistamiseksi tarhoilta. Mahdolliset istukkaat on tutkittava eläinlääketieteellisesti jo lähtöalueella siinäkin tapauksessa, että ne on saatu hallitusten välisenä lahjana. Kohdemaalle vieraita tartuntoja kantavat yksilöt on hävitettävä ja terveeksi testatut on pidettävä riittävässä karanteenissa ennen lähettämistä kohdealueelle. Etenkin mannertenvälisissä siirroissa on kaikin keinoin vältettävä tartuntoja matkan aikana. Istukkaiden on täytettävä kaikki vastaanottajamaan eläinlääketieteelliset vaatimukset ja tarvittaessa on varauduttava vielä uuteen karanteeniin.
Siitä, mikä yksilö on istutettavaksi sopiva kiljuhanhi ja mikä ei, tullaan varmasti keskustelemaan, kävipä tutkimuksissa ilmi mitä tahansa. Vaatimustasosta on nimittäin esitetty sellainenkin ajatus, ettei mikään muu kuin Norjasta tuoreeltaan pyydystetty hanhi kelpaa tarhattavaksi - eikä jyrkimmän mielipiteen mukaan sellainenkaan. Lievemmin voi vaatia pyydystettävän lintuja Venäjältä tai korjattavan tarhakantaa tarvittaessa muulla tavoin. Tilanne on kuitenkin sikäli onnellinen, että kaikki alkuperäiset kiljuhanhet Taimyriltä länteen talvehtivat samoilla alueilla ja valitsevat parinsa talvella, jolloin sama perimä leviää kaikkialle. Tämä vapauttaa hankkimasta lintuja juuri Norjasta, josta niitä ei IUCN:n ohjeen mukaan toimittaessa ole syytä ottaakaan. Ensi ajattelemalta pitäisi istukkaiden joukosta kokonaan hävittää tundrahanhiristeymien jälkeläiset. Täydellisen ja varman lajipuhtauden vaatimus on kuitenkin mahdoton, sillä mistään kiljuhanhesta ei voi todeta absoluuttisesti etteikö sen jokin esi-isä voisi olla tundrahanhi - risteytyväthän lajit luonnossa. Luonnosta on tavattu tuoreita risteymiä, viimeksi ammuttiin kolme tänä keväänä Ukrainassa ja tieto raportoitiin Wetlands Internationalin Odessan kokouksessa. Kuten monia muitakin lajipareja pitää kilju- ja tundrahanheakin ilmeisesti erossa luonnonvalinta, joka karsii ei-kiljuhanhimaiset yksilöt kiljuhanhien joukosta, koska juuri parhaiten kiljuhanhen elämään sopeutuneet ovat niitä, jotka tässä jatkuvassa prosessissa ovat jäljellä ja joita sanomme puhtaiksi kiljuhanhiksi. Asiantuntijat joutunevat pohtimaan kuinka paljon alkuperäisen lajin tai alalajin yksilön geenistö voi poiketa jostain standardista eikä niinkään sitä, voiko se poiketa ollenkaan.
Lisämutkan asiaan tuo vielä muuttosuunta. Suomeen istutettaviksi suunnitellut kiljuhanhethan tulisivat talvehtimaan istutustavasta riippuen joko Saksassa (lentokonemetodi) tai Alankomaissa (valkoposkihanhimetodi). Ainakin jälkimmäiset pariutuisivat pian Ruotsiin istutettujen kiljuhanhien kanssa, joita ei ole valittu geenimenetelmin. Lentokoneita seuranneilla taas on suurempi mahdollisuus kohdata venäläissyntyinen kumppani, tehdäänhän niistä Saksassa vuosittain lähes sata havaintoa. Suomen tuleva kiljuhanhikanta polveutuu siis testatuista vanhemmista, mikäli istutukset toteutetaan nopeasti, lähivuosina, suurella määrällä poikasia ja lentokonemetodilla, mutta saamme tänne ajan oloon sitä enemmän ruotsalaista nykykantaa, mitä enemmän istutuksia viivytetään ja mitä vähemmän käytetään lentokoneita sijaisemoina. Jos Ruotsiin istutettu kanta ei miellytä meitä, niin huonoin tulos saavutetaan jättämällä uudet istutukset kokonaan tekemättä, jolloin Ruotsin nykyinen kanta viime kädessä leviää Suomeen sellaisenaan.
Kiljuhanhen suojelu kiinnostaa kansainvälisiä linnustononsuojelu- ja metsästysorganisaatioita, siis sellaisia kuin AEWA/Bonnin konventio; IUCN; RGG; IWWA; FACE, CIC jne. Useimmat ovat omaksuneet epävirallisesti myönteisen, mutta RGG:ta lukuun ottamatta muodollisesti odottavan kannan istutusten jatkamiseen. RGG:n johto on kirjoittanut kirjelmän istutusten jatkamisen puolesta. BirdLife on 1990-luvun alkupuolella tehnyt EU:lle kiljuhanhen virallisen suojelusuunnitelman, joka on vahvistettu 1996 ja joka olisi pitänyt päivittää kolmen vuoden välein. Päivitys on lintujen hupenemisesta huolimatta kokonaan laiminlyöty, mutta vanhassakin suunnitelmassa sanotaan, että istutuksia on harkittava, jos ensisijaisemmat keinot (rauhoitus) eivät riitä. Suunnitelman päivitys on vireillä, mutta sen edistymisestä ei ole tietoa eikä Suomen eikä Ruotsin projekteilla sen enempää kuin Wetlands Internationalin ryhmällä ole vielä ollut tilaisuutta tutustua tai vaikuttaa kaavailuihin.
Lauri Kahanpää
Koska olen ollut mukana Wetlands Internationalin työssä vasta viisi vuotta, en pysty kertomaan omakohtaista tietoa sen aikaisemmista vaiheista. Wetlands International keskittyy kosteikkojen suojeluun. Sen hanhijaostoa "Goose Specialist Group" johtaa tohtori Barwolt "Bart" Ebbinge ja se järjestää vuosittain korkeatasoisen konferenssin GOOSE XXXX. Jaostolla on alajaostoja, kiljuhanhijaosto yksi aktiivisimmista.
Tieteellisten foorumien tapana on palvella vain tiedonkulkua ja kokousten järjestämistä. Wetlands International on kuitenkin paitsi tieteellinen myös luonnonsuojelualan neuvoa antava järjestö ja hanhiryhmäkin on ottanut kantaa mm. vastustamalla kosteikoiden tuhoamista. Kiljuhanhiosastokin voi vaikuttaa kansalliseen päätöksentekoon muistuttamalla lajin ja sen elinympäristöjen rauhoittamisen tärkeydestä, mutta on sovittu, että osasto ei ota kantaa istutusasiaan. Ruotsin kiljuhanhi-istutukset ovat nimittäin olleet kiistanalaisia työryhmässä, jossa on liian erilaisia käsityksiä siitä, mihin lajiensuojelulla viime kädessä pyritään, mitä voi saavuttaa ja mitä voi seurata eri toimintatavoista. Epätoivoiselta näyttävään suojelutyöhön jaksavat lisäksi osallistua vain asiaansa vahvasti sitoutuneet ihmiset, joille heidän omistaan eroavat toimintamallit helposti näyttäytyvät uhkana. Onnettomien yhteensattumien vuoksi Wetlands Internationalin johtoa ei ollut paikalla kiljuhanhijaoston karmeassa Viron GOOSE-2001-kokouksessa, jossa puheenjohtaja yritti vaientaa omistaan eriävät mielipiteet. Vuotta myöhemmin Espanjassa tavattaessa tohtori Ebbinge puuttuikin asiaan ryhtymällä itse jaoston tilapäiseksi puheenjohtajaksi ja samassa kokouksessa kiljuhanhijaosto lakkautti itsensä. Ebbinge lupasi Wetlands Internationalin pian luovan sille seuraajan, jonka tehtävät ja päätöksentekotapa uusittaisiin.
Odessassa Wetlands Internationalin johto perustikin uuden kiljuhanhiryhmän kaikille halukkaille avoimeksi, vapaaksi tieteelliseksi keskustelufoorumiksi, jonka johtoon se asetetti puheenjohtajaksi Odessan konferenssin isännän Ivan Rusevin
sekä jäseniksi Ruotsin istutusprojektin johtajan Åke Anderssonin, ja WWF:n kiljuhanhiryhmän virolainen jäsenen Maire Tomingin. Läsnä olevat päättivät yksimielisesti tukea uutta johtoaan ja pyrkiä selvittämään erimielisyytensä vastedes asiaperustein. Istutuksista päättäminen päätettiin jättää kansallisen tason ja IUCN:n huoleksi. Tunnelma oli vapautunut.
Lopuksi kiljuhanhiryhmä päätti järjestää maalis-huhtikuussa 2005 tieteellisen kiljuhanhikonferenssin, jossa voitaisiin esittää mm. geenitutkimusten tekninen tulos, mutta jossa ei otettaisi kantaa istutusasiaan.
Odessassa oli tilaisuus päivittää hanhialan tietämyksemme ajan tasalle ja pyytää alan parhaita asiantuntijoilta lupa heidän tutkimustensa julkaisemiseen tämän vuoden ensimmäisessä lehdessämme. Meidän kannaltamme tärkein esitelmä oli tietenkin taas kerran Vladimir Morozovin yhteenveto kiljuhanhen kannan maailmanaajuisesta kehityksestä.
Lauri Kahanpää
Wetlands International järjesti keväällä 2004 Edinburghissa suurkonferenssin otsikolla "Global Flyway Conference: Waterbirds Around the World". Hienosti järjestettyyn suurtapahtumaan sisältyi valtavasti ohjelmaa, mutta suurin osa esityksistä käsitteli linnustonsuojelun byrokrattista puolta ja virallisten suojelutoimien vaikutusta lintukantojen kehitykseen eri maissa - ei niinkään asian biologista tai jopa lintuharrstuspuolta.
Kiljuhanhesta pidettiin kolme esitelmää ja lisäksi olivat upeasti esillä vierekkäin AEWA:n omalla ilmoitutaululla kolme julistetaulua: Kiljuhanhen Ystävät, Aktion Zwerggans ja Ruotsin kiljuhanhiprojekti.
- Oman julisteemme numero 1 löydät tästä linkistä
- Oman julisteemme numero 2 löydät tästä linkistä
- Oman suomenkielisen yhteenvedon julisteistamme löydät tästä linkistä.
- Aktion Zwerggansin julisteen (1 Megatavu pdf) löydät tästä linkistä.
Konferenssissa pidettiin yksi muodollinen ja kaksi epävirallista kiljuhanhikokousta. Virallisessa kokouksessa "Lesser White-fronted Goose Group Meeting (chair Ivan Rusev)" Tue 6. Apr. 20-21.30 käsiteltiin seuraavia asioita:
- Istutettavaksi sopivien poikasten valinta
- Tiedonkulun organisointi
- EU LifeNature-projektit
- Kiljuhanhikonferenssin järjestäminen Helsingissä
1) Ruotsin kiljuhanhien kromosomeja tutkinut professori Håkan Tegelström on menehtynyt vaikeaan sairauteensa. Melkein valmiiksi tutkittu materiaali on hänen assistenteillaan. Kiljuhanhen Ystävien linnut taas on tutkittu Venäjän tiedeakatemiassa, A.N.Severtsov Institutuutissa, Kokous hyväksyi yksimielisesti seuraavat professorit valitsemaan ne tutkimusmetodit, joilla tarhalintujen sopivuus istutuksiin selvitetään tieteellisesti:
- Marina Kholodova
- Martti Soikkeli
- Michael Wink.
Kholodova on A.N. Severstov-Instituutin johtava tutkija, Soikkeli on Turun yliopiston eläintieteen meritusprofessori ja kiljuhanhiasiantuntija, Wink on tunnettu populaatiogeneetikko ja johtaa maailmankuulua Heidelbergin yliopiston biologian ja molekyylibiologian tutkimuslaitosta (IPMB). Myös prof. Allan Baker, kuuluisa kanadalainen genetiikko, mainittiin mahdollisena neljäntenä jäsenenä, jos sellaista haluttaisiin. (Myöhemmin kävi niin, että Suomen WWF:n kiljuhanhityöryhmän puheenjohtaja Juha Merilä ehdotti omasta aloitteestaan Prof. Bakeria sopivaksi asiantuntijaksi - tietämättä, että hänestä oli jo ollut puhe. Baker tulikin sitten mukaan.)
Lopuksi sovittiin, että muita ortganisatioita, etenkin IUCN:ää informoitdaan ja pyydetään sen neuvoja. Bonnin konvention/AEWAn edustaja kertoi, että AEWA ei yleiskokouksessaan odotuksista huolimatta ollut käsitellyt kiljuhanhiasiaa, mutta antoi kuitenkin ilmoitustaulunsa käytettäväksi istutusprojektien esittelyyn.
Kerroin, että Kiljuhanhen Ystävät jatkaa istutusten valmistelua mm. edistämällä geenitutkimuksia ja selvittämällä muuttoreittejä satelliittiseurantakokein sekä että ensimmäinen koeistutus tehdään kesällä 2004. Sain laajaa tukea sillä ehdolla, että koelinnut valitaan huolellisesti - eihän asiantuntijaraadin lausuntoa ehdittäne saada kesään 2004 mennessä. Näin sitten menttelimmekin.
2) Sovittiin, että tiedonkulkua parannetaan siten, että Aktion Zwerggans perustaa elektronisen ilmoitustaulun. Toistaiseksi ainakin havaintoja kerätään Norjan "Piskulka"-sivulle.
3) Kiljuhanhen pelastamiseksi on meneillään kaksi EU LifeNature-esihanketta ja kumpaakin ajavat työryhmät ovat velvollisia aloittamaan varsinaisen hankkeen. WWF-vetoinen ryhmä aikoo jatkaa alkuperäisen kiljuhanhikannan rippeiden seurantaa loppuun asti ja koettaa luoda kiljuhanhille parempia selviytymismahdollisuuksia muutto- ja telvehtimisaueille. Toinen hakemus on Aktion Zwerggansin. EU:n komissiosta on kerrottu, että molemmat hakemukset pitäisi koordinoida yhteen, koska halutaan sekä istutukset että seuranta, mutta ei päällekkäisiä toimintoja. Yhdistäminen yhdeksi projektiksi on todettu hankalasi jo Odessassa, jossa WWF-ryhmä vielä vastusti istutuksia. Päällekkäisyyden välttäminen on mahdollista.
4) Maalis-huhtikuussa 2005 järjestettävälle tieteelliselle kiljuhanhikonferenssille pidettiin parhaana paikkana Suomea. Konferenssissa voitaisiin esittää mm. geenitutkimusten tekninen tulos. Kaikki halukkaat kutsuttiin konferenssiin. Ainoana suomalaisena minua pyydettiin hoitamaan konferenssijärjestelyjä. Olenkin toiminut; hankkinut rahoituksen, tilat, kokoustekniikan ja sihteerin sekä järjestänyt elektronisen tiedonkulun. Konferenssikutsu on tässä lehdessä!
Epävirallisissa kokouksissa käsiteltiin vain tulevaa Life-Nature-istutushankketta. Puhuttiin sen tavoitteista ja etiikasta, mm siitä, onko oikein pitää villejä lintuja häkissä, mutta etenkin puitiin toteuttamisen yksityiskohtia, kuten istutuspaikkojen ja muuttoreitin valintoja, satelliittilhettimien hintoja ja lentokoneiden päivämatkoja. Päätöksiä tai julklilausumia ei tehty.
Lauri Kahanpää
Kiljuhanhen Ystävät ry perustettiin 1998 palokunnaksi pelastamaan Suomen kiljuhanhen palaututusprojekti, kun WWF kumppaneineen hylkäsi vaikeuksia kohdanneen hankkeensa. Keskityimme aluksi auttamaan Pentti Alhoa ja lintuja odottaen lisätutkimuksin perusteltua päätöstä niiden kohtalosta. WWF:n kanssa sovittiin kesällä 1999 informaation vaihdosta sekä sellaisesta työnjaosta, että Kiljuhanhen Ystävät huolehtivat tarhauksesta ja omaksuvat kansalaisjärjestön roolin, kun taas WWF:n ryhmä edustaa asiantuntemusta. Vain tarhaus on toteutunut.
Jouduimme aluksi keskittymään tarhan olojen kohentamisen lisäksi sen talouden tasapainottamisen. Se ei ole ollut helppoa. Haimme ympäristöministeriöltä avustusta hanhien hoitokuluihin ja niiden perimän selvittämiseen. Hakemuksia on nyt käsitelty ministeriössä neljä vuotta. Yhdessä Ruotsin kiljuhanhiprojektin kanssa koetimme turhaan saada Pohjoismaiden ministerineuvostolta tukea venäläisten kiljuhanhien pyydystämiseen tarhakannan parantamiseksi. Sitten haimme EU:lta rahoitusta kansainväliselle hankkeelle, joka olisi sisältänyt mm. tarhalintujen kromosomitestit, istutuksia ja suojelutoimia itäisellä muuttoreitillä. Ministeriön tiedotteen mukaan hanke oli hyvä. Mutta hakemusasiakirjaan jätettiin merkitsemättä tukeeko ministeriö sitä vai ei, ja hanke kaatui muodolliseen puutteeseen. Valtiovalta on kuitenkin jonkin verran tukentut tarhausta Hämeen Ympäristökeskuksen kautta ja Euroopan Unioni Hämeen Lintuhoitola Anserin kautta.
Kiljuhanhia on nyt tarhattu Hämeenkoskella omin voimin seitsemän vuotta ja niin tarha kuin linnutkin voivat erinomaisesti. Kiitos siitä kuuluu tietysti etenkin Pentti Alholle, mutta myös yhteensä tuhansia talkootunteja tehneille vapaaehtoisille sekä sponsoreillemme, joilta olemme saaneet etenkin rehuja ja rakennustarvikkeita.
Kalliin tarhan ylläpitäminen ei ole järkevää ellei ole takeita sen tarpeellisuudesta. Yhdistyksellä olikin alusta asti käytettävissään korkeimman tason tieteellistä asiantuntemusta ja kuluneina vuosina tietomme kiljuhanhesta ja sen eri suojelumenetelmien tehosta ja ongelmista ovat vielä lisääntyneet samalla kun Pohjolan viimeiset alkuperäiset kiljukkaat ovat huvenneet. Työmme ei ole turhaa. Julkisen rahoituksen viipyessä teetimme hanhiemme kromosomitutkimukset omalla kustannuksellamme, mikä kävi taloudellisesti mahdolliseksi, kun Venäjän tiedeakatemian A.N. Severtsov-insituutista löytyi alaan USA:ssa erikoistunut pätevä tutkija.
Yhdistyksen tehtävä ja jäsenkunta laajenivat voimakkasti Wetlands Internationalin Viron Roostassa järjestämän GOOSE 2000-konferenssin päätöspäivänä. Wetlandsin kiljuhanhityöryhmän tuolloisina puheenjohtajana ja sihteerinä toimineet Suomen ja Norjan ryhmän edustajat käyttivät nimittäin valtuuksiaan tavalla, joka sai muiden maiden edustajat hakemaan uutta yhteistyökumppania Suomesta. Jäsenkuntamme kasvoi äkkiä, sen akateeminen taso nousi hyvin korkeaksi ja yhdistyksen toiminta laajeni ulkomaille. Kiljuhanhen Ystävillä on nyt tasokas joskaan ei aina kotimainen edustus alan kansainvälisissä yhteisöissä ja jäsentemme säännölliset kenttätutkimukset kattavat alueita Taimyrin ja Tsuktsien niemimaan tudralta Iraniin ja Alankomaihin.
Niin kiljuhanhien istutukset kuin Kiljuhanhen Ystävien luvattu laajentuminen suomalaiseksi kansalaisjärjestöksi alkanevat vuonna 2005 ellei WWF:n kanssa tehtyä sopimusta muuteta.
Pohjoismaista Ruotsi oli ensimmäisenä menettänyt kiljuhanhensa. Ruotsin kiljuhanhiprojekti onkin tarhannut ja istuttanut kiljuhanhia jo vuodesta 1981 ja saanut syntymään uuden, runsaan sadan yksilön elinvoimaisen kannan. Hankkeen menestys perustuu siihen, että linnut opetetaan muuttamaan turvalliseen Länsi-Eurooppaan. Opettajina käytetään sijaisemoja, jotka tuntevat reitin. Sijaisemoina ovat toistaiseksi olleet valkoiposkihanhet, mutta tulevaisuudessa käytettäneen myös reitin tuntevia kiljuhanhia sekä ultrakevyitä lentokoneita, kunhan Ruotsissa saadaan päätös tarhalinnuille tehtyjen geenitutkimusten vaikutuksesta istukkaiden valintaan ja tarhakanta on tehdyn karsinnan jälkeen palautunut riittäväksi. Istutettujen lintujen annetaan lisääntyä Ruotsissa. Ruotsissa istutusprojektia rahoittavat valtio, WWF ja metsästäjäjärjestö Jägareförbundet.
EU katsoo Ruotsiin luodun kiljuhanhikannan niin arvokkaksi, että vaatii sille perustettavaksi erikoissuojelualuetta talvehtimispaikoille Alankomaihin. Ruotsin kiljuhanhikannasta viettää nimittäin suuri osa alkutalvea pohjois-Hollannissa olevalla noin 5 kertaa 5 km kokoisella luonnonsäästöalueella, jolla Kiljuhanhen Ystävien tarkkailuryhmällä on loka-marraskuussa 2004 ollut tilaisuus seurailla 62 yksilön parvea noin viikon ajan.
Ruotsin projektilla on merkitystä koko lajin säilymiselle. Pohjoismaat ovat nimittäin ainoa osa kiljuhanhen levinneisyysaluetta, jossa lajin tulevaisuus voidaan turvata auttamalla lintuja löytämään turvallinen muuttoreitti. Kaikkialla muualla pesivät linnut joutuvat reitistään riippumatta lentämään hallitsemattoman metsästyksen alueen yli.
Suomessa kiljuhanhien suojelu ja samalla tarhaus aloitettiin 1980-luvun lopulla WWF:n ehdotuksesta. Toteutuksesta ja kuluista vastasi useiden osapuolten tätä varten muodostama kiljuhanhityöryhmä valtion tuella. Kymmenessä vuodessa Lappiin istutettiin 150 lintua, mutta pesintöjä ei todettu - ilmeisesti siksi, että muuttoreittiä ei korjattu ja istutetut poikaset olivat liian pieniä. Hailuodon tarhaa vaivannut lintutuberkuloosi ja tarhalintujen laatuun kohdistuneet epäilyt olivat syynä siihen, että WWF lopetti valtion rahan välittämisen kiljuhanhitarhoille. Kiljuhanhityöryhmä hajosi 1990-luvun puolivälissä tästä syntyneisiin erimielisyyksiin. Sen WWF-vetoinen osa jatkoi ja jatkaa yhä lajin seurantaa ja edistää Suomen viimesten kiljuhanhien muutonaikaisten levähdysalueiden rauhoittamista sekä lajin suojelua itäisillä muuttoreiteillä. Ryhmä on viime vuosina mm. oppinut tunnistamaan kiljuhanhiyksilöitä vatsalaikuista ja löytänyt viimeisen syysmuttoreitin jäännökset Vienanmeren itäpuolelta. Se on julkaissut työnsä tulokset perusteellisena raporttisarjana. Aikaansaaduilla alueellisilla suojelupäätöksillä ei ole vaikutusta: kiljuhanhet vähenevät kuten ennenkin. Syy on ilmeinen; Suomessa on kovin vähän suojeltavia kiljuhanhia eivätkä viralliset päätökset vaikuta todellisiin metsästysoloihin Venäjällä eivätkä Aasiassa.
Lauri Kahanpää
Yhdistyksen kotisivu on saanut uuden aikaisempaa helpommin muistettavan osoitteen: http://www.AnserErythropus.tk , joka vie englanninkieliselle aloitussivulle. Kielen voi sitten vaihtaa helposti. Sivustoa ollaan päivittämässä ja mm tämän vuoden sivu tarhan valokuva-albumiin on tulossa. Sivuston rakenne on kuitenkin hyvä ja säilyy ennallaan.
Käykääpä katsomassa!
Lauri Kahanpää
Alankomaalainen taiteilija Erik van Ommen on yhdessä ornitologi Gerard Ouweneelin kanssa julkaissut kauniin kuvateoksen De dwergganzen van Anjum, jossa esitellään Ruotsin kiljuhanhiprojekti Hollannnin näkökulmasta. Myös Ruotsin Lappia kuvataan.
Alla kirjan mainos alkukielellä. Ei hollanti niin tajuttoman vaikeaa ole!
Nederland is een ganzenland, en met de meeste ganzensoorten gaat het goed. Maar niet met de dwerggans. Door de jacht op ganzen in Oost-Europa en Azië wordt deze vogel met uitsterven bedreigd. In Zweden probeert men door middel van herintroductie en het verleggen van de trekroute naar Nederland, de populatie van deze vogel weer op peil te brengen. En met succes. Een kleine groep dwergganzen overwintert nu op vaste plekken in de buurt van Anjurn bij het Lauwersmeer, in de Hoeksche Waard in Zuid-Holland en bij Petten in Noord-Holland.
Naar aanleiding van dit project gingen beeldend kunstenaar Erik van Ommen en schrijver/vogelaar Gerard Ouweneel op zoek naar de dwerggans. Ze bezochten de Europese broed-, trek- en overwinteringsgebieden van deze zeldzame gans met zijn prachtige goudkleurige oogring. Tijdens deze trektocht, die hen bracht tot bij de poolcirkel in het Zweedse Lapland, maakte Erik van Ommen meer dan 300 aquarellen, etsen en tekeningen. Samen met de sfeervolle tekst van Gerard Ouweneel illustreren ze het verhaal van de dwerggans, de mensen die zich met de bescherming van deze soort bezighouden en de vogels en landschappen die ze onderweg tegenkwamen.
Prijs Euro 24,95
Kiljuhanhen Ystävät ry jakaa lahjoituksena saatuna em. kirjaa ja eri vuosien kiljuhanhitauluista painatettuja, taiteilijoiden itsensä signeeraamia kopioita yhdistyksen tärkeimmille yhteistyökumppaneille ja tukijoille sekä ahkerimmille talkootyön tekijöille. Kirjat ja taulut eivät ole myynnissä, sillä yhdistys ei harjoita arvonlisäverollista toimintaa. Vuoden 2004 kiljuhanhitaulun maalaa Ilkka Koivisto ja se julkistetaan keväällä 2005.
Myös vuosien 2000-2004 kiljuhanhitauluja jaetaan siis edelleen lahjoittajille ja talkootyön tekijöille. Talkootyöhön voi ilmoittautua ympäri vuoden Pentti Alholle (puh. 03-7654 727).
- EVP-elektroniikka
- Erkki Kellomäki
- Korkeasaaren ystävät ry
- Lämpöura Ky Pentti Tenhunen
- Markprint Oy
- Raatikuva Ky Heikki Löflund
- Taiteilija Pekka Saikko
- Taiteilija Tom Björklund
- Rosenlew puutarhakalvot
- Suomen Terästekniikka Oy
- Postiosoite: PL 517 13111 Hämeenlinna
- Sähköposti: kahanpaa@math.jyu.fi
- Kotisivu: http://www.ansererythropus.tk/
- Puheenjohtaja fil.tri. Lauri Kahanpää
- puh: (0)14-2602716 (t), (0)14-253364 (k) (Finland=358 replacing (0))
- fax: (0)14-2602701
- Yhdistyksen jäsenyyttä voi hakea esimerkiksi sähköpostitse.
- henkilöjäsenmaksu (Suomi) 45 EUR
- yhteisöjäsenmaksu 90 EUR
- kannatusjäsenmaksu 200 EUR
- ulkomaiset jäsenet USD 50 or 50 EUR
- Pankkiyhteys: Nordea Hämeenlinna, 103230-513444
- Pankkiyhteys ulkomailta : Nordea Bank Finland Plc. Helsinki, Finland
- SWIFT-osoite: NDEAFIHH.
- IBAN - numero: FI6210323000513444
- Vastaanottajan osoite: PO-Box 517 / FI-13100 Hämeenlinna
