- 2005 - No 1
- 2005 - No 2
- 2006 - No 1
- 2006 - No 2
- 2007 - No 1
- 2007 - No 2 (Erikoisnumero)
- 2007 - No 3 (in English only)
- 2007 - No 4
- 2008 - No 1 (Suojelusuunnitelma 1. laitos)
- 2008 - No 2
- 2008 - No 3
- 2008 - No 4 (In English)
- 2009 - No 1 (Suojelusuunnitelma 2. laitos in English)
- 2009 - No 2 (Esite.pdf)
- kaikkien numeroiden sisällys
- Newest English issue
Lauri Kahanpää
Kiljuhanhen Ystävät ry. on laatinut seikkaperäisen suunnitelman kiljuhanhen palauttamiseksi Suomen luontoon, kuten luonnonsuojelulaki ja Suomen ratifioimat kansainväliset sopimukset vaativat tekemään. Suunnitelmastamme on yhdistyksen jäsenille jaettu vanhempi suomenkielinen ja sen lisäksi myös hieman uudistettu englanninkielinen laitos. Kumpikin on vapaasti saatavissa pdf-muodossa internet-sivultamme http://www.ansererythropus.tk/ .
Suunnitelmamme täydentää ja korjaa Kiljuhanhen Ystävät ry:lle lausunnon antamista varten keväällä 2008 jätetyn, Birdlife Suomi ry:n Teemu Lehtiniemen kokoaman suunnitelmaluonnoksen, joka Lehtiniemen kertoman mukaan on jätetty keskeneräisenä Ympäristöministeriölle määrä- ja rahoitusajan umpeutuessa. Laatimamme suunnitelma eroaa tuosta luonnoksesta siten, että on poistettu vaillinaisen aineiston asiavirheet ja tekstin toistot ja lisätty suojelun kannalta oleelliset tiedot kiljuhanhista sekä ehdotettujen palauttamiskeinojen arviointi. Jako varsinaiseksi suunnitelmaksi ja internetistä löytyväksi erilliseksi taustadokumentiksi eli selvitykseksi [Selvitys 2008] palvelee parempaa luettavuutta tinkimättä mahdollisuudesta tarkastaa kaikki tiedot alkuperäislähteistä.
Suojelusuunnitelman avainkohta on kvantitatiivinen analyysi paitsi lajin katoamisesta, myös syistä, minkä vuoksi Suomessa toteutetut suojelutoimet epäonnistuivat. Analyysissä pitää olla rehellinen, sillä vain tosiasioihin perustuvat arvioinnit voivat johtaa kestäviin ratkaisuihin.
Die Vogelwelt-lehden erikoisnumerossa tammikuussa 2009 julkistetut todisteet kiljuhanhen alkuperäisestä talvehtimisesta myös Pohjanmeren äärellä on huomioitu laatimassamme Suomen kansallisessa suojelusuunnitelmassa. Näitä tutkimuksia selostetaan lyhyesti tässä Kiljuhanhen Ystävän numerossa. Suunnitelmassamme on otettu huomioon myös samassa die Vogelweltin numerossa julkaistut kiljuhanhen geenitutkimusten tulokset [Wink 2008], [McCarthy 2006], sekä Kazakstanissa tehdyt tutkimukset [Yerokhov & al. 2008], jotka selittävät metsästyspaineen suuruuden ja rakenteen sekä miksi metsästys kohdistuu kiljuhanheen paljon voimakkaammin kuin tundrahanheen. Näitä tuloksia olemme selostaneet jo ennakkoon Kiljuhanhen Ystävässä 1 / 2007. Myös Ruotsin kiljuhanhiprojektin kokemukset kuuluvat keskeiseksi osaksi omaa suunnitelmaamme.
Koska kiljuhanhet vähenevät Venäjälläkin uhkaavasti ([AEWA]:n arvion mukaan yhtä nopeasti kuin Norjassa, siis 5% vuodessa) niin aikaluukku istutusyhteistyölle on auki enää vähän aikaa. Tällä hetkellä Kiljuhanhen Ystäväin jäsenet tekevät talkootyönä kaiken tarhaustyön Suomessa. Jos nyt tarhatut linnut menetetään, uuden kannan luomiseen ei tule enää koskaan mahdollisuutta.
Olemme jo viime vuonna lähettäneet Ympäristöministeriölle lausunnon, jonka sisältö on, että suojelusuunnitelma voidaan hyväksyä vasta, kun se on näiden periaatteiden mukainen. Sen on lisäksi tietenkin käytävä läpi lain ja hyvän hallintotavan edellyttämä hyväksymismenettely, joka on seuraava:
- kaikille asianosaisille ja asiasta kiinnostuneille avoin aloituskokous, jossa projektin lähtökohdat ja tavoitteet esitellään
- projektin ohjausryhmän asettaminen, sen säännölliset kokoukset ja tiedottaminen esim. extranet-sivustolla
- täydellinen avoimuus ja läpinäkyvyys mm. kirjoittajiksi valittujen henkilöiden CV:t nettisivulla
- kaiken tarjolla olevan kotimaisen asiantuntemuksen hyväksikäyttäminen valmistelussa
- uusimman suomalaisen ja kansainvälisen tutkimustiedon hyväksikäyttö
- asianosaisten kuulemiskokoukset Lapissa, Peräpohjolassa ja kiljuhanhen entisten ja nykyisten muuttoreittien varrella (vrt. maa- ja metsätalousministeriön toteuttama suden suojelusuunnitelman laadinta)
- suunnitelman vaikutusten, sivuvaikutusten ja kustannusten arviointi
Vielä ei ole liian myöhäistä palata suunnittelussa lähtöruutuun. Kaikkien suunnitteluprosessiin osallistuvien yhteisenä tavoitteena pitäisi olla sellaisen yhteisen suunnitelman hyväksyminen, joka saa yleisen tuen ja herättää uuden innostuksen kustannustehokkaiden toimien käynnistämiseen seuraaviksi 25 vuodeksi. Ruotsin kokemuksesta tiedämme, että kiljuhanhen palauttaminen pesimälinnuksi vie aikaa enemmän kuin yhden ihmissukupolven ajan. Olisi kiljuhanhille kohtalokasta, jos turhat ennakkoluulot tai henkilökysymykset estäisivät tiedonkulkua ja ratkaisujen hakemista vuorovaikutuksessa.
Ilkka Koivisto
Kirjoittaja on Suomen kiljuhanhityöryhmän perustaja ja pitkäaikainen puheenjohtaja. Osa tätä ryhmää jatkaa nykyisin toimintaansa WWF Suomen kiljuhanhityöryhmän nimellä. Kirjeen ilmestymisen jälkeen noin puolet Norjan kiljuhanhista on kuollut ja kirjeen ajankohtaisuus vastaavasti kasvanut.
ARVOISA VASTAANOTTAJA
Toivon, että tämä kirjeeni tavoittaa mahdollisimman monta niistä, jotka ovat tavalla tai toisella osallisia kiljuhanhen suojeluhankkeisiin, lajin, jota kohtaan tunnen edelleenkin huomattavan runsasta lukkarinrakkautta, vaikka jo vuosia sitten luovuin liiallisen virkatyömäärän takia hankeaktivistin roolista.
Kiljuhanhen suojelun tämänhetkinen tila alkoi selvitä minulle vasta viime keväänä, kun kävin työmatkalla Limingassa ja luin sen luontokeskuksen informaation kiljuhanhesta. Saman tien kävin sitten tarinoimassa Pekka Niemisen kanssa Hailuodossa ja hän kertoi, mielestäni hyvinkin kiihkottomaan sävyyn, mitä hänen tarhauksensa tilanne oli. Minä taas kiihkouduin kuulemastani tai - ihan halki sanoen kiukustuin.
Eikä kiukkuni vähentynyt päin vastoin -siitä mitä sitten myöhemmin olen kuullut. Kiukkuni palo sai lisäroihun, kuin ämpärillinen bensaa olisi heitetty nuotioon, kun kuulin, miten epäoikeudenmukaista ja minun mielestäni myös perusteetonta kritiikkiä oli syydetty vasten Lambart von Essenin kasvoja. Kiukkuni on kuitenkin laantunut. Pari viikkoa sitten san tiedon Lambartin kuolemasta. Suren hänen poismenoaan syvästi ja luulen kunnioittavani hänen elämäntyötään parhaiten, kun nyt ryhtyessäni uudelleen kiljuhanhen puolestapuhujaksi, käytän rauhallisia äänenpainoja ja jätän ohjelmastani ivalliset huomautukset. Niihin erinäiset kiljuhanhihankkeessa esiintyneet ja yhä esiintyvät ilmiöt ja asenteet antaisivat herkullisia mahdollisuuksia, ja tällaisia mahdollisuuksia olen iän karttuessa ilkeytyessäni käyttänyt yhä tiheämmin hyväksi.
Tilanne siis on, että tarhalintujen käyttö istutuksiin on päätetty Suomessa lopettaa ja WWF:n ja ympäristöministeriön tuki tarhojen ylläpitämiseen saman tien. Tätä on perusteltu sillä, etteivät tarhalinnut ole DNA-tutkimusten perusteella riittävän "pohjoiseurooppalaisia" vaan niissä on merkkejä itäisten kantojen perimästä ja kaiken lisäksi on tavattu myös merkkejä mahdollisesta risteytymisestä tundrahanhen kanssa.
Mielestäni tällaisista tutkimustuloksista pelästyminen ja sen seurauksena syntyneet tarhausta koskevat kielteiset päätökset eivät ole edes hätävarjelun liioittelua vaan hätävarjelua, jolle ei löydy perusteita.
En ole koskaan ollut supertutkija, mutta olen tieteen popularisointityössä seurannut tutkimuksia varsin leveälti. Siksi olen perillä siitä, että nykyinen käsitys siitä, mikä laji on, on kauempana kuin koskaan linneeläisestä "lajeja on niin monta kuin Jumala niitä loi". Suvullisesti lisääntyvien lajien yksilöt ovat perimältään aina jossain määrin erilaisia. Tämä merkitsee toisaalta sitä, että laji ikään kuin tarjoaa olevien olojen testattavaksi aineiston, joista sopeutuvimmat selviytyvät suvunjatkajiksi (sattumallakin on osuutta, mutta miten suuri tämän merkitys on, siitä käydään somia henkilö- ja koulukuntakiistoja, joihin ei tässä ole syytä puuttua) ja toisaalta sitä, että lajilla on mahdollisuus säilyä myös silloin, kun olosuhteet muuttuvat selvästi. Tästä on kirjoitettu aika paljon myös suomenkielellä. Kenties kiljuhanhien perimän tutkimusten synnyttämää mielenkuohua olisi hillinnyt parhaiten tutustuminen Galapagossaarten darwininsirkkujen evoluutiota koskeviin melko tuoreisiin tutkimuksiin, joiden tuloksia on tarjolla myös suomenkielellä. Kiljuhanhella on enemmän yhteistä darwininsirkkujen kuin monien muiden lintulajien kanssa etäisestä sukulaisuudesta huolimatta. Sekä kiljuhanhen että darwininsirkkujen populaatiot elävät ympäristöissä, joissa olojen erityisesti sääolojen vaihtelut ovat laaja-alaisia ja koettelevat lajien selviytymiskykyä enemmän kuin monilla muilla maapallon alueilla.
Pohjois-Euroopan kiljuhanhipopulaatio ei siis voi olla perimäItään yhtenäinen ylipäätään. Jos se olisi ollut, se olisi säilynyt edes viime vuosisadalle ja tulevaisuuttakin ajatellen kirjavuus on toivottavaa. En usko, että kukaan kiljuhanhiryhmän jäsenistä uskoo vakavissaan, että pyrkimyksellä pitää pohjoiseurooppalainen populaatio "puhtaana vieraista perintöaineksista" on merkitystä populaation säilymiselle. Ainoa ihmisryhmä, joka ei tunnu oikein ymmärtävän perimän kirjavuuden etuja, on kotieläinten "jalostajat" (olen pannut sanan lainausmerkkeihin, sillä jalostuksen tulokset eivät ole aniharvoja poikkeuksia lukuun ottamatta kantamuotoa jalompia; esim. susi contra mitä erilaisimmat koirarodut), jotka ovat iät ja ajat uskoneet saavansa uutteralla valinnalla aikaan haluamansa tietyn mallin mukaisia geenistöltään klooneja lähestyviä populaatioita. Vaikka näin sanon, en väitä, että kiljuhanhen pohjoiseurooppalaisen "puhtauden" puolesta huolta kantavat ovat langenneet tähän "rotupuhtausideologian" harhaan.
Kampaan kiljuhanhien puhtautta vielä hetken tarkemmin. Tarhakiljuhanhissa on siis merkkejä "itäperimästä". Onko kuitenkaan riittävästi pohdittu, onko tästä todellista haittaa? Emmehän voi millään ilveellä väittää, että havaitut erot pohjoiseurooppalaista alkuperää olevien näyteyksilöiden perimässä verrattuna itäisempien populaatioiden näyteyksilöihin, merkitsisivät sitä, että ensin mainituilla olisi nimenomaan "Pohjois-Euroopan oloissa selviytymisen geenejä", jotka puuttuisivat itäisten populaatioiden yksilöiltä.
Kiljuhanhet ovat, kuten kaikki hyvin tiedämme, tässä osassa Eurooppaa vain osan vuotta. Muuttomatkalla ja talvehtimisalueilla ne elävät samoilla tai samankaltaisilla alueilla kuin itäisten populaatioiden kiljuhanhet. Tällä onkin ratkaiseva merkitys, kun keskustellaan kiljuhanhipopulaatioiden perimästä.
Kaikkien tiedossa lienee sekin, että kiljuhanhet samoin kuin hyvin monet muutkin vesilinnut muodostavat parinsa talvehtimisalueilla. Kun kiljuhanhien keskuudessa ei esiintyne rasismia, on ilmeistä, että Pohjois-Euroopassa syntyneellä nuorella kiljuhanhella on mahdollisuus muodostaa pari myös itäisempää perua olevan nuoren yksilön kanssa. En ole kuullut, että olisi päästy vielä perille siitä, kummanko, naaraan vai koiraan, kotikonnuille yhteenlyöttäytyneet kiljuhanhien nuoret parit palaavat. Sinisorsista on jo kauan tiedetty, että naaraan, mikä on epäilemättä tällä lajille etu, naaras kun on yksinhuoltaja ja siinä hommassa edes jonkinasteisesta paikallistuntemuksesta on omat etunsa. Niin hartaasti kuin jokainen luonnonsuojelija, minä varmasti yhtenä hartaimmista, toivookin, että luontomme säilyisi mahdollisimman aitona, on pakko myöntää, ettei käytännön syistä aitoudelta voida vaatia liikaa. Edellä mainituista syistä vaatimuksessa pohjoiseurooppalaisen kiljuhanhen aitoudesta tai puhtaudesta ollaan - valitettavasti minun on tämä sanottava - enemmän tunteitten kuin järjen ohjauksessa. Jos populaatio on elinkelpoinen, yksilöt hyväksyvät toisensa parittelukumppaneiksi, mitä ihmisellä siihen on sanomista vaikka hän tietää, ettei populaatio ole "puhdas". Kokonaan eri asia on uusien lajien tuominen muilta mantereilta. Niihin on suorastaan eettinen pakko suhtautua nyreästi. Ihmettelenkin, miten laimeasti on suhtauduttu kanadanhanhiin. Onhan niiden istutus ollut Pohjois- Euroopan luontoa kohtaan miljoona kertaa suurempi moka kuin "sekaveristen" kiljuhanhien istuttaminen.
Eläintarha-alan toiminnassa uhanalaisten lajien hyväksi oltiin aikaisemmin tiukan "rasisitisia" ja tietysti on selvää, että eri alalajien risteyttämistä tarha-oloissa ei vieläkään hyväksytä, ellei kyseessä ole viimeinen tietyn alalajin yksilö. Eläintarhakantakirjaa pidetään yli sadasta lajista ja alalajista. Tietyn alalajin käyttö palautusistutuksissa on ehdottomasti torjuttava silloin, kun sen epäkelpoisuus toisen alalajin asuinalueella on selvä. Esimerkiksi leopardia vain vähän kookkaampia sumatrantiikereitä ei voisi päästää Amurin metsiin, vaikka sikäläiset tiikerit kuolisivat sukupuuttoon, ei niinkään ilmasto-olojen erojen takia vaan siksi, että noissa metsissä elää myös leopardin alalaji ja tällöin voisi lajien kilpailu saaliseläimistä kärjistyä vakavaksi.
Useimpia uhanalaisprojekteista vastaavia huolettaakin pienten populaatioiden geenistön kirjavuuden puute. Huolenaihe on siis periaatteessa täysin päinvastainen kuin pohjoiseurooppalaisesta kiljuhanhipopulaatioista syntynyt ja istutuskielteisyyteen johtanut, toisin sanoen huoli on syntynyt geenistön monipuolisuudesta! Lajien evoluutiohistorioissa on ollut populaatioiden geenistöjen yksitotisuuden "pullonkaulavaiheita" jo kauan ennen kuin ihmisen toimista niitä syntyi. Tunnetuin esimerkki on gepardi, jonka yli kymmenentuhatta vuotta sitten sattuneen pullonkaulavaiheen syitä ei tunneta, mutta sen vaikutuksesta gepardin yhä varsin yhtenäinen geenistö huolettaa sen suojelusta vastaavia.
Olen saimaannorppatutkimuksen aloittaja ja yhä sen kiihkoisa ystävä. Kuitenkin olisin nyt - nuorempana olin ortodoksisempi - sen vihon ja viimeisen onnettomuuden sattuessa, jonka todennäköisyys on nykyään pienempi kuin neljäkymmentä vuotta sitten, että saimaannorppa kuolisi sukupuuttoon, valmis siirtämään norppia Saimaan vesistöön Itämerestä. Olkoonkin, että se aika alkaa ilmeisesti olla lähellä, jolloin saimaannorppaa voidaan kaavailla hyväksyttäväksi omaksi lajikseen. Onhan se ollut eristyksissä muista norppapopulaatioista jo liki kymmenen tuhatta vuotta ja esimerkiksi jääkarhun "laji-iäksi" on joissakin lähteissä ilmoitettu 15.000 vuotta. Ja tästä tullaankin aiheeseen kiljuhanhi x tundrahanhi.
Uusien tutkimustulosten tekniikka ja sen antamat tulokset herättävät minussa usein hämmennyksen sekaista kunnioitusta - ehdottoman vilpittömästi sanon tämän. Tällaisen hartaan hetken koin kun sain tiedon siitä, että jonkun tutkitun kiljuhanhiyksilön perimästä olisi löytynyt tundrahanhen "jättämiä jälkiä". Niinikään hieno tulos oli kilju-ja tundrahanhen lajiutumisen alun ajoitus. Vaikka lukemattomat ihmiskunnan historian tutkijat menettävät mielenkiintonsa jo paljon ennen kuin on askellettu 20.000 vuotta taaksepäin, evoluutiosta yhtä ja toista tajuavien näkökulmasta tuo aikajana on vielä varsin vaatimaton. Tällöin on helppo ymmärtää, etteivät kahden lajin, joiden risteytyminen on ekologisesti mahdollinen, ristetytymisesteet voi vielä olla täysin pitävät. Ja pienessä määrin tapahtuva ristetytyminen voi olla suorastaan etu, hätävara, jollaiseksi se on todettu darwinisirkkujen evoluutiossa. En käsittele tätäkään pitemmin. En myöskään käytä yleistä tapaa vedota asiantuntijoihin, joiden kanssa olen asiasta keskustellut.
Pelko siitä, että Lambart von Essenin kiljuhanhet, jotka ovat valkoposkihanhien kasvatteina olleet kiljuhanhet leimautuisivat valkoposkihanhiin ja oppisivat valkoposkien tavat on mielestäni osoittautunut turhaksi. Muuttoreittiä ja talvehtimisalueiden oppiminen on tietysti asia erikseen, niiden oppiminenhan oli Lambartin tarkoitus ja onnistui nimenomaan siksi, että kyse oli hanhista. Myönnän vajonneeni huolestuneisiin mietteisiin juuri leimautumisvaaran takia; syynä sekä muiden että omien tarhahanhihavainnot. Onneksi vajosin mietteisiini riittävän syvälle ja asiat alkoivat kirkastua. Hidasta tämä oli, sillä jo niiden havaintojen ja tutkimusten myötä, jotka aikoinaan olin tehnyt kanalinnuista olisi kirkastumisen pitänyt tapahtua. Kana- ja sorsalinnuilla (joiden kookkaimpaan päähän hanhet sijoittuvat) samoin muilla selvästi pesäjättöisillä lintulajeilla leimautuminen emoon on toinen ja eriaikainen tapahtuma kuin oman lajin omaksuminen. Niiden aikataulukin on toinen, osin mekanismitkin. Tämänkään selostamista en voi venyttää kovin pitkäksi - valitettavasti vaikka moni yksityiskohta selvittäisi sitä, mitä nyt sanon.
Vaikka tarhaoloissa ja joskus luonnossakin näkee hanhiyksilöitä, jotka ovat leimautuneet vieraaseen lajiin, tämä ei ole tapahtunut niiden varhaisessa poikasvaiheessa eikä juonna lainkaan niiden suhteeseen emoon. Lajiin leimautuminen alkaa vasta myöhemmin eikä tapahdu niin dramaattisen lyhyenä etsikkoaikana kuin leimautuminen emoon. Lajikumppanin kuva omaksutaan vähitellen sisarusten ja myöhemmin muiden lajikumppaneiden hahmosta. Kaikilla lajeilla ei näin ole, vaan niiden lajikumppanikuva on "valmista geenituotantoa". Paras esimerkki tällaisista on käki.
Sanojen kuva ja hahmo käyttäminen kertoo kuitenkin vain osan kokonaisuudesta. Lajikumppanin omaksumisessa lajityypillisellä viestinnällä on ratkaiseva osuus. Viestintää linnut eivät juurikaan opi ja onhan se myötäsyntyistä meillä ihmisilläkin aika suurelta osin, vaikkemme sitä kovin usein hoksaakaan. Juuri viestinnän myötäsyntyisyys ratkaisee sen, että luonnossa lähisukuistenkin lajien välillä tapahtuu väärään lajiin leimautumista todella harvoin (tai muuta hortoilua, josta hullut metsot ovat tutuin tapaus). Tarhaoloissa, nimenomaan silloin kun omanlajista kumppania ei ole tavoitettavissa, sitä sattuu. "Parinmuodostuspaine" alentaa kynnystä. Rakkaus tekee tunnetusti kuuroksi ja sokeaksi. Kertomaani valottaa ja vahvistaa Lambart von Essenin nuorten kiljuhanhien käyttäytyminen. Ne eivät ole tulleet Skansenille ensimmäiseltä muuttomatkaltaan. Hänen istutusalueellaan pesii uusi kiljuhanhikanta ja jo sen ensimmäisten pesivien parien joukossa oli sellaisia, joiden toisena osapuolena ei ollut sinne valkoposkien kanssa tuotu vaan vierailla mailla syntynyt yksilö. Tätä upeaa kuvaa eivät töhri ne muutamat harhailijat, joita on tavattu ja jotka ilmeisesti ovat lähteneet läntisen Euroopan talvehtimispaikoiltaan valkoposkien mukana. Jos leimautuminen valkoposkiin olisi todella merkittävää, ei Lambartin tuntureilla pesisi yhtään kiljuhanhea, joutuvathan hänen nuoret kiljuhanhensa olemaan talvehtimisalueillaan lähinnä puhtaissa valkoposkiparvissa. Epäilemättä ne aika ajoin tapaavat samoilla seuduilla talvehtivia tundrahanhia. Omanlajisten varmaa seuraa ovat olleet omat poikuesisaret ja ilman muuta myös muutkin "Lambartin lapset". Tuntuu lähes yliluonnolliselta, että Lambartin lapsista muutama on kuitenkin löytänyt Länsi-Euroopan talvehtimisalueilta muiden kuin Norrbottenilta tulleiden kiljuhanhien häviävän pienestä joukosta seksikumppanin. Mutta yliluonnollistahan se ei ole, päinvastoin luonnon näyttö lajityypillisen viestinnän tehosta!
Kun aikoinaan päätettiin alkaa tarhata kiljuhanhia myös Suomessa istutustarkoituksiin, sovittiin työryhmässä, ettei täällä noudateta Lambart von Essenin menetelmää, vaan tarhassa syntyneet hanhet päästetään alueille, joissa kiljuhanhi vielä pesii. Alueeksi tuli Utsjoki. Käsivarressa ei enää kiljuhanhia pesinyt. Tulos ei ole ollut toivottu. Suomen pesivä kanta ei ole kasvanut, päinvastoin. Ei sitten ihme, että tätä toimintamallia vastaan on syntynyt kielteistä kritiikkiä. Kritiikki-sana muuten ei sinänsä tarkoita kielteistä arvostelua, vaikka Suomessa aika yleisesti sana tällaiseksi koetaan. Liekö sitä kohtuuttoman usein ilmenevää peruskielteisyyttä niitä kohtaan, jotka yrittävät riskeistä huolimatta; jatkona sitten jälkiviisasta nokittelua?
Vaikka olin hanhien käyttäytymisestä jotakin tietävänä tuolloin sillä kannalla, että Suomessakin Lambart von Essenin menetelmää olisi ollut syytä kokeilla käytetyn kanssa rinnan, puolustan käytettyä. Sen onnistumisesta valkoposkihanhella on näyttöä. Oli jo tuota kiljuhanhipäätöstä tehtäessä. Jo 1980- luvun alussa Korkeasaaressa syntyneitä nuoria valkoposkihanhia päästettiin luontoon paikoilla, joissa Siperiasta tulleet valkoposket syysmuutolla levähtivät. Näistä nuorista ja niiden parikumppaneista tuli Suomenlahden pohjoisrannikon pesimäasukkeja, joskin Suomenlahden kanta olisi ilmeisesti syntynyt ilman niitäkin, mutta ei välttämättä asettunut niin suurin joukoin Kruununvuorenselän rannoille ja saarille, kuin nykyisin tilanne on.
Valkoposkihanhea on joissakin yhteyksissä "halveerattu" urbanisoitumisesta, se kun ei ole pysynyt samanlaisena ihmiseen varovaa etäisyyttä pitävänä kuin metsä-, meri- ja kiljuhanhi. Tällöin on kuitenkin unohdettu, että urbanisoituneet valkoposket ovat vain rippunen kokonaispopulaatiosta. Siksi toiseksi merihanhestakin on "pilalle menneitä" kantoja muun muassa Oslossa. Ja mitä urbanisoitumisessa on negatiivista? Emmehän revi vaatteitamme ja sirottele tuhkaa päällemme siksi, että sinisorsa, haapana, kyhmyjoutsenet ja vähäisessä määrin jotkut muutkin sorsalinnut ovat meilläkin urbanisoituneet, puhumattakaan kymmenistä muiden lintulahkojen lajeista. Kaupunkien linnut ovat merkittäviä luonnonystävyyden linkkien luojia.
Olen iän myötä siinä määrin radikalisoitunut ja saman tien menettänyt ryppyotsaista pyrkimystä enemmän tai vähemmän tunnepohjaisesti rakennettuun oikeaoppisuuteen. Siksi minusta olisi syytä harkita (nyt sanon sen julki, jo kiljuhanhityöryhmän aktiivina oli idea mielessä) kiljuhanhien istuttamista Suomeen huomattavasti etelään viime vuosisadalla laajimmillaan olleesta levinneisyysalueesta. No, eihän siellä ole enää samanlaista tundraa kuin Utsjoella, kuulen jo huomautettavan. Ei olekaan, mutta aikamoisesti tundrankaltaisia ovat loppuun kalutut turvesuot, joille ei tunnuta keksivän käyttöä, ei ainakaan kaikille. Eikä minusta olisi mitenkään sikamaista, vaikka kiljuhanhen munia pantaisiin muutamaan Kruunuvuoren selällä pesivän valkoposkihanhen pesään.
Tämän pitkän tarinointini lopuksi ehdotan lähes mahdotonta: Unohdetaan menneet kiistat. Tämä on vaikeinta. Hieman helpompaa on seuraava vaihe. Harkitaan kiljuhanhien suojelu kokonaan uudelleen ennakkoluulottomasti eri keinoja tarkastellen, ja nimenomaan kiljuhanhien edun näkökulmasta. Ei kuitenkaan pitkään, sillä suojelulla on kiire. Ennen muuta olisi nyt oitis varmistettava se, että tarhaus voi jatkua sekä Hailuodossa että Hämeenkoskella.
koonnut Lauri Kahanpää
Kiljuhanhien palauttamista pesimälajiksi Pohjoismaihin on vastustettu sillä perusteella, että turvallista lounaista muuttosuuntaa pidetään luonnonvastaisena. Esimerkiksi Ilta-Sanomien toimittaja kirjoitti joulukuussa 2006 seuraavan tekstin, joka yhä on luettavissa sivulla http://blogit.iltasanomat.fi/kiljuhanhet/
"WWF Suomi yrittää kolmen radiohanhen avulla löytää Pohjolan kiljuhanhien talvikodin. Hanhien nimet ovat Finn, Nieida ja Imre.
Erittäin uhanalaisia kiljuhanhia pesii Fennoskandian tunturiylängöillä enää 20-30 paria, suurin osa Norjan puolella. Suomen Lapissa tämä kirkasääninen pikkuhanhi pesi viimeksi vuonna 1995.
Evroksen arvon ja riskit tunsi jo kaksi vuosikymmentä sitten Ruotsin metsästäjäjärjestön toiminnanjohtaja Lambart von Essen, Pohjolan kiljuhanhien suojelun edesmennyt käynnistäjä. Essenin kuningasajatus oli kääntää Pohjolan kiljuhanhien muuttoreitti tulitusperäisestä kaakosta turvallisempaan lounaaseen. Se olisi tapahtunut keinoemoina käytettävien Tukholman valkoposkihanhien avulla. Tarhassa syntyneet kiljuhanhet istutettiin luontoon, ja ne muuttivat syksyllä valkoposkihanhien mukana Hollantiin.
Villihanhiin läntinen villitys ei kuitenkaan tarttunut. Onneksi, sillä kyllähän kiljuhanhen yksi kiehtova, lajityypillinen ominaisuus on sen muuttokäyttäytyminen. Katsokaa vielä kerran matkakarttaa ja ällistelkää, millä logiikalla ja tarmolla tuollaisia suorituksia tehdään. Suomessakin istutuksia alettiin harrastaa WWF:n kiljuhanhityöryhmän johdolla, mutta istukkaiden hävikki luonnossa oli suuri. Myöhemmin alettiin epäillä tarhakiljuhanhien geneettistä puhtautta. Virallinen istutusprojekti lakkautettiin hyvässä järjestyksessä, mutta eräät sitkeät sissit jäivät jatkamaan toimintaa omin lupinensa. Tiettävästi eivät kuitenkaan enää parina viime vuotena.
Kirjoitus siteeraa kiljuhanhen suojelun vastustajien levittämiä vääriä tietoja. Tosiasiassahan Norjan pesivät kiljuhanhet ovat WWF:n keräämän datan mukaan vähentyneet kesimäärin 6 pariin. "Virallista" istutusprojektia ei "lakkautettu hyvässä järjestyksessä", vaan katkaistiin tylysti maksamatta edes työntekijöille jo tehdyistä töistä ja jättämällä Suomen kiljuhanhet heitteille. Ruotsin "villihanhet" ovat sulautuneet istutuskantaan. Istutuksen jatkamiseen kysyttiin YM:n lupaa, mutta saatiin tiedoksi, että sellaista ei myönnetä, koska istuttaminen ei ole luvanvaraista vaan luvallista. Istuttamista on jatkettu. Tärkeämpää kuin asiavirheet on kuitenkin asenne. Kirjoittajahan ilmaisee olevansa sitä mieltä, että olisi parempi kiljuhanhien kuolla sukupuuttoon kuin muuttaa uuteen suuntaan. Onneksi tästä makuasiasta ei tarvitse kiistellä: läntinen muuttosuunta on nimittäin kiljuhanhille luonnollinen siinä missä kaakkoinenkin. Lintujen ei siis tarvitse omaksua mitään luonnotonta muuttosuuntaa voidakseen selvitä hengissä. Asia mainitaan klassisessa kirjallisuudessa, (Ks. esim. [Ringleben 1957] ja [Kivirikko 1948]. Myös WWF Suomen edellisen kiljuhanhiprojektin loppuraportissa on julkaistu oikea kartta.) ja on nyt varmistettu useammassakin tuoreessa tutkimuksessa, joita seuraavassa esitellään.
Seuraaviin karttoihin on koottu kiljuhanhihavaintoja Ruotsista vuosilta 1900...1981, siis ajalta ennen istutusta. Ajallinen jakauma käy ilmi taulukosta 1: [Mooij & al. 2008]
Taulukko 1: Ruotsin arkistoista löydettyjen kiljuhanhihavaintojen määrä ennen istutusta
Vuosi- kymmen
Havaintoja
Yksilöitä
1900-1910
4 115 1910-1920
2 2 1920-1930
18 917 1930-1940
18 1153 1940-1950
19 159 1950-1960
37 409 1960-1970
87 426 1970-1980
150 373 1980-1981
18 51 yhteensä
353 3605 
Kuva 1: Ruotsin kevätmuutonaikaiset (maalis-toukokuu) kiljuhanhihavainnot ennen istutusta 
Kuva 2: Ruotsin syysmuutonaikaiset (syys-marraskuu) kiljuhanhihavainnot ennen istutusta 
Kuva 3: Ruotsin talviset (joulu-helmikuu) kiljuhanhihavainnot ennen istutusta Seuraavat kartat esittävät vertailun vuoksi satelliitti- ja rengastushavaintoja kiljuhanhen länsi-euraalialaisen populaation koko vuotuisen muuttokierron varrelta [Mooij & al. 2007] mukaan.
Kuva 4: Kiljuhanhien satelliittiseuranta 
Kuva 5: Kiljuhanhien muutto satelliittiseurannan ja rengastusdatan mukaan
Venäläisperäisiä kiljuhanhia nähdään säännöllisesti talvehtimassa Euroopassa, mm Puolassa, Saksassa ja Alankomaissa. Järjestelmällistä tarkkailua on harrastettu vasta muutaman vuoden ajan, joten kokonaismäärää tai sen muutosvauhtia ei tunneta, mutta länteen muuttavien kiljuhanhien määrä ylittää 100 yksilöä vuosittain, koska jo Saksassa havaittiin 2000-2004 keskimäärin 56 yksilöä vuosittain, vaikka etsintä ei ole kattavaa. Saksassa nähdään siis enemmän kiljuhanhia kuin Norjassa ja ne viipyvät siellä pitemmän aikaa. Kuitenkin länteen muuttaa nykyisin vain noin puoli prosenttia Euraasian länsipuolen kiljuhanhista. Koska Venäjältä Saksaan muuttavat kiljuhanhet joka tapauksessa joutuvat lentämään pitkän matkan tuntemattomia reittejä entisen Neuvostoliiton yli, ei ole luultavaa, että nekään voisivat runsastua.
Seuraavaan taulukkoon ja karttoihin on koottu kiljuhanhihavaintoja Saksasta. Renkaiden puute osoittaa, että useimmat linnut ovat peräisin Venäjältä, eivät Ruotsin istutuskannasta. Ajallinen jakauma käy ilmi taulukosta 1: [Heinicke & al. 2008]
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Kuva 6: Kiljuhanhia ei huomaa, jos ei niitä etsi.
Kuva 7: Saksan kiljuhanhien muuttosuunnat.
1) Hämeenkosken kiljuhanhitarhan kunnossapito
Kiljuhanhen Ystävät ry. oli vuoden 2008 loppuun asti velvollinen käyttämään Hämeen ympäristökeskuksen vuonna 2001 luovuttamia tarharakenteita kiljuhanhen tarhaukseen. Vuodenvaihteessa sopimusaika umpeutui ja nämä tarhan osat siirtyivät yhdistyksen omaisuudeksi. Ne ovat hyvässä kunnossa, sillä niitä on kunnostettu koko ajan, kuten sopimus edellytti. Vuonna 2008 suurin kunnostusurakka on ollut ympäristökeskukselta saatujen ylempien pesimäkoppien muoviseinien uusinta keväällä ja koppien varustaminen riittävän syvälle maan alle ulottuvilla rotanestoaidoilla. Kaivaminen on kovaa työtä ja rottaverkoista saatiin valmiiksi vain puolet. Vuosihuollossa korjattiin pesimäkoppien vesihanat, uusittiin lentoestepressuja, siivottiin alue lannasta ja uusittiin hiekka sekä ulkona että suurhallissa.
2) Lintuhoitola
Lintuinfluenssahälytys on edelleen voimassa ja hoitolan toiminta vähäistä.
3) Kiljuhanhen tarhakannan ylläpito ja tutkiminen
Vuoden 2005 lumionnettomuuden jäljet alkavat hälventyä, ja kiljuhanhien pesintä onnistui aika normaalisti. Joulukuun lopussa niitä oli 80. Sairauksiin ja tapaturmiin kuolleiden määrä 8 on ennätyksellisen alhainen. Mitään kulkutauteihoin viittaavaa ei ilmennyt.
Prof. Michael Winkin selvitys vuodelta 2007 osoittaa, että aikaisemmin tundrahanhiperäisiksi epäillyt mitokondriot ovat kiljuhanhelle ja tundrahanhelle yhteistä perua. Myös tuman geenit on tutkittu; tundrahanhiristeymiksi epäillyt linnut ovat kiljuhanhia. Winkin työryhmällä Heidelbergin yliopistossa on luettelo Euroopan tarhojen täysin puhtaista testatuista kiljuhanhista. Testissä olivat mukana meidän näytteemme. Tulos on vahvistettu Wetlands Internationalin kokouksessa helmikuussa 2007, jossa myös todettiin, että kaikki maailman kiljuhanhet edustavat yhtä ainoaa alalajia, rotua ja muotoa, mutta päämuuttosuunnan mukaan voi erottaa kaksi eri populaatiota, itäisen ja läntisen. Pesimäalueiden raja on Taimyrin niemimaalla Siperiassa. Istutettujen ja tarhahanhien historia ja geenitutkimukset osoittavat niiden edustavan läntistä populaatiota. Ne edustavat siis myös alkuperäistä kantaa ja soveltuvat istutettaviksi Suomeen. Tämä tulkinta on vahvistettu oikeudessa Suomessa. Kansainvälinen ohje, jonka mukaan Heidelbergissä käytettävät tutkimusmenetelmät riittävät takaamaan istutettavien lintujen sopivuuden, on myöhässä, ja vaikka tutkimukset on julkaistu aikaisemmin vaaditulla tavalla die Vogelwelt-lehdessä, niin varmuuden vuoksi tutkitaan vielä lisää luonnon lintuja vertailun vuoksi. Odotettavissa oleva hyväksyntä merkitsee, että saadaan periaate eri maiden poikasten kansainväliselle vaihdettavuudelle.
Kansainvälisessä kokouksessa 2005 todettiin, että olisi syytä välittömästi aloittaa luonnon kiljuhanhien pyynti tarhausta varten. Ruotsalais-venäläinen hanke onkin kesällä 2006 ja 2007 hankkinut Venäjältä viitisentoista nuorta kiljuhanhea Nordens Arkin eläintarhaan, ja vuonna 2008 siellä kuoriutui ensimmäinen poikue. Venäjältä saatiin vuonna 2008 vain 4 lisälintua suunnitellun 15 sijasta. Maailmassa on noin 300 kiljuhanhea tarhassa. Saksassa on neljällä, viidellä tarhalla yhteensä 87 lintua, jotka on uusilla entistä tarkemmilla menetelmillä todettu lajipuhtaiksi. Muissa maissa, kuten Venäjällä, kiljuhanhia on tarhoissa yhteensä satakuntaa yksilöä eikä niiden geenistöä yleensä ole tutkittu.
Meidän tarhakantaamme ei ole lisätty luonnosta hankituilla linnuilla. Prof. Winkin tutkimusten rohkaisevat tiedot tarhakiljukkaiden lajipuhtaudesta samoin kuin Venäjän kiljuhanhien huolestuttava väheneminen antavat aiheen keskittyä nyt hankkimaan lisää puhtaita kiljuhanhia Saksasta ja suhtautumaan kriittisesti Venäjän kiljuhanhien enempään rasittamiseen.
4) Istutukset
Kesällä 2008 ei vieläkään päästy täysmittaiseen istuttamiseen, sillä valkoposkihanhemme munivat hallinsa valaisemisesta huolimatta jälleen liiaksi eri aikaan kuin kiljuhanhet. Valaisu osoitti kuitenkin tehoavansa ja lienee ensi vuonna riittävää, kun lamppuja on lisätty.
Suomessa kiljuhanhen istutukseen ei myönnetä eikä tarvita mitään lupaa, vaan riittää, että valitut poikaset täyttävät Suomen luonnonsuojelulain asettamat vaatimukset.
5) Kevään 2005 kiljuhanhikonferenssin tuloksen seuranta
Korkeasaaressa ja Lammin biologisella asemalla pidetyn konferenssin päätökset eivät ole toteutuneet aikaisempaa paremmin:
Kansainvälinen kokous:
BirdLife International on tosin laatinut EU:lle kokouksen ehdotuksen mukaisn ohjeellisen suunnitelman kiljuhanhen suojelemiseksi, mutta luonnos on ristiriidassa Wetlands Internationalin suosituksen ja jopa itsensä kanssa, koska se ei sisällä suunnitelmaa kiljuhanhen palauttamiseksi pesimälinnuksi Pohjoismaihin, vaikka asettaa tavoitteeksi 1000 linnun kannan.
Kokouksen mukaan piti välittömästi aloittaa luonnon kiljuhanhien pyydystys ja uustarhaus, jotta saadaan tietoa siitä, kuinka vaikeaa se on. Tietoa tarvitaan, kun päätetään, mitä lintuja tarhataan jatkossa. Vain Ruotsi on toiminut näin. Ruotsiin on saatu kovin vähän kiljuhanhia ja Venäjän lintujen huvetessa alkaa lisäpyydystämisen aika käydä vähiin. Joka tapauksessa tarhoja ja tarhaustaitoa sovittiin ylläpidettävän.
Kansallinen kokous:
Kokouksessa todettiin, että jos mikään ei muutu, on Pohjolan kiljuhanhilla enintään 20 vuotta elinaikaa. Väheneminen on sittemmin nopeutunut ja aikaa kulunut hukkaan. Myös Venäjän kannan on nyttemmin todettu hupenevan kuten Norjan.
Päätettiin, että kansallinen suojelusuunnitelma on tarpeen, mutta että se kannattaa tehdä vasta, kun EU:n versio alkaa olla valmis ja että kaikki osallistuvat suunnitelman tekoon. Suunnitelma on tehty ennen EU:n ratkaisuja ja ilman osallistumistamme.
Päätettiin, että tarhoja ja tarhaustaitoa ylläpidetään, erityisesti Pentti Alholle tarvitaan apulainen, joka samalla on oppilas ja ehkä aikanaan seuraaja. Todellisuudessa yhdistys jatkaa työtä kiljuhanhen palauttamiseksi Suomeen edelleen yksin ja ilman tukea, samoin eläkeikäinen Pentti Alho.
WWF:n ja BirdLifen edustajat vastustivat kokouksessa nykyisten tarhalintujen käyttöä istutukseen ja asettavat yhteistyön ehdoksi, että niitä ei päästetä luontoon. Istutustaukoamme ei noteerattu miksikään eikä mitään merkkejä tosiasioiden tunnustamisesta edelleenkään näy. Kokouksessa Ympäristöministeriön edustaja uskoi yhteistyöhalun löytyvän ja kiljuhanhen suojelun onnistuvan. Me toivomme samaa. Toistaiseksi ei kummastakaan näy merkkiäkään.
6) Tiedotus- ja julkaisutoiminta
Tieteelliset julkaisut:
Die Vogelwelt-lehden hanhierikoisnumeroon on lähetetty kaksi kirjoitustamme, Kazakstanin seurannan 10-vuotisraportti ja Euroopan kiljuhanhien tulevaisuusennuste. Molemmat on hyväksytty tieteellisessä vertaisarvioinnissa ja julkaistaan. Kummastakin on jo ollut lyhennelmä Kiljuhanhen Ystävässä.
Muu media:
Suomen Luonto-lehden päätoimittajan kanssa sovittiin, että lehdessä julkaistaisiin juttu, joka edistäisi sovinnon syntymistä kiljuhanhen suojeluasiassa. Lehti lähetti kuitenkin meitä varoittamatta tarhallemme toimittajan, joka kuuluu kijuhanhen palautuksen vastustajiin ja on jopa allekirjoittanut alla kohdassa 7 mainitun valituksen valkoposkihenhien pyydystysluvasta. Juttu olikin kovin kielteinen ja siinä oli mm. väärää asiatietoa, jota toimittaja ei suostunut korjaamaan vaatimuksistamme huolimatta sekä muunneltuja haastattelulausuntoja.
Kirjelmät:
Yhdistys on kirjoittanut Suomen kansallisen kiljuhanhensuojelusuunnitelman laatijoille useaan kertaan sähköpostia ja Ympäristöministeriölle uuden kirjelmän kiljuhanhen suojelusuunnitelman laadinnassa ilmenneistä epäkohdista ja BirdLife Suomen laatiman suunnitelmaluonnoksen puutteista. Yhdistys on laatinut suojelusuunnitelmasta parannetun version, josta em. puutteet on poistettu. Se on annettu mm YM:n virkamiehille.
Kotisivut ja jäsenlehti:
Sivuja http://www.math.jyu.fi/~kahanpaa/Kotisivut/AnserErythropus/kiljuhanhet.html eli http://www.AnserErythropus.tk on päivitetetty. Niihin on liitetty yllä mainittu kansallinen suunnitelmamme kiljuhanhen suotuisan suojelutason palauttamiseksi Suomeen lain vaatimalla tavalla. Jäsenlehti ilmestyi vuonna 2008 sekä paperiversiona että elektronisena. Oleellinen sisältö oli suojelusuunnitelma.
Vuositaulut:
Yhdistys on jo kahdeksannen kerran antanut kiljuhanhiaiheisia vuositauluja ja kirjoja lahjaksi. Uusin kiljuhanhitaulu on myöhässä ja julkaistaan vasta 2009.
7) Valkoposkihanhien pyydystysluvat
Yhdistys on jo kolme vuotta sitten yhdessä Jyväskylän yliopiston kanssa hakenut lupaa pyydystää sijaisemoiksi Helsingin valkoposkihanhia. Oikeuskanslerin huomautettua luvan käsittelyn pitkittymisestä Uudenmaan ympäristökeskus teki 2008 kiireesti kielteisen päätöksen, josta olemme valittaneet hallinto-oikeuteen. Turun saaristossa tilanne on myös viivästynyt kohtuuttomasti, mutta eri päin: Turun hallinto-oikeus hylkäsi saamastamme pyydystysluvasta tehdyn valituksen, joka on siitä asti ollut Korkeimman Hallinto-oikeuden pohdittavana. Valitusten takia molemmat pyydystyslupamme umpeutuivat vuoden 2008 lopussa ehtimättä edes astua voimaan.
8) Kansainvälinen toiminta
Aktion Zwerggansin lentokoneprojekti lykkääntyi vielä kerran ja suunnittelua jatkettiin tavoitteena, että se toteutetaan vuonna 2010. Lopullinen päätös koko hankkeesta on odotettavissa keväällä 2009.
Yhdistyksemme jäsenet ovat jälleen osallistuneet kansainvälisen lumikurkiprojektin maastotöihin Kazakstanissa Kostanain maakunnassa. Yhtenä projektilajina on myös kiljuhanhi, josta saatiin tietoja jo 12. kerran. Kymmenvuotisen tutkimustoiminnan tulokset ilmestyvät arvovaltaisessa die Vogelwelt-lehdessä. Kiljuhanhi vähenee Kazakstanissakin, jossa niitä ammutaan vuosittain pari tuhatta eli selvästi enemmän kuin niiden osuus valko-otsaisista hanhista edellyttäisi. Syyt liittyvät lintujen käyttäytymiseen.
Yhdistys jatkaa vuonna 2009 Hämeenkosken kiljuhanhien ylläpitoa ja luonnonsuojelulain ja IUCN:n suosituksen ehdot täyttävien poikasten istuttamista. Tätä varten hankimme varoja sekä järjestämme talkooapua. Laaditaan suunnitelma, johon merkitään Pentti Alhon vuosiloma ja 1.4. alkaen viikoittaiset vapaapäivät. Yhdistyksellä on erittäin hyvä lintutarha, ja vuonna 2009 sen ylläpitoon riittävät vuosikorjaukset (rottaverkot, sähköt varastoon yms.) ja vuosihuolto (hiekat, pahnat. hanat, altaiden pesut, lentoestepressut, tarkastetaan mm katon nippusiteiden kestävyys...). Tarhan hyvän kunnon takia voidaan keskittyä pääasiassa lintuihin liittyviin toimiin. Istutusten valmistelu ja niihin liittyvä tutkimus- ja tiedotustoiminta teettävät töitä, samoin tarhakannan hoito ja lintujen hankinta ulkomailta. Valkoposkihanhimenetelmä edellyttää säännöllisiä käyntejä näiden lintujen pesillä Etelä-Suomessa ja istutusmatkaa Lappiin.
Lintuinfluenssaepidemian vaaraan suhtaudutaan rauhallisesti noudattaen virallisten ohjeiden lisäksi Korkeasaaren eläintarhan ja kunnallisen eläinlääkärin neuvoja.
Kiljuhanhien siipisulkien leikkaamista saatetaan kokeilla. Etuna on lento-onnettomuuksien väheneminen, varjopuolena hukkumisonnettomuuksien lisääntyminen sekä lintujen mahdollinen kärsimys. Työtä leikkaaminen teettää, mutta vastaavasti vältytään lentoestepressujen ylläpitämiseltä (300m^2, joista vuosittain vaihtuu 100m^2).
Valkoposkihanhien pesintää koetetaan jälleen aikaistaa valaisemalla hallia. Elektroniseen tietokantaan perustetaan ruokinta- ja valaistuskokeiden tuloksien järjestelmällinen kirjaus.
Valkoposkihanhimenetelmällä istutetaan Lappiin mahdollisimman monta poikuetta, joihin käytetään luonnonsuojelulain ja IUCN:n suosituksen ehdot täyttäviä poikasia. Vapautettavien istukkaiden seurantaa varten hankitaan satelliittikalustoa. Valkoposkihanhien pyydystysluville haetaan jatkoa.
Yhdistys julkaisee elektronista, tarvittaessa myös painettua jäsenlehteä suomeksi ja englanniksi. Kotisivuja päivitetään.
Kiljuhanhen palautussuunnitelma käännetään englanniksi ja esitetään Ympäristöministeriölle sekä alan kansainväliselle yhteisölle kuten IWWA:lle, IUCN:lle, AEWA:lle, Wetlands Internationalille, FACE:lle, WWF Internationalille ja BirdLife Internationalille. Tavoitteena on selkeä yhteistyöjärjestely ja työnjako Suomen WWF:n kiljuhanhityöryhmän ja Ympäristöministeriön sekä eläintarhojen, Maa- Metsätalousministeriön ja metsästäjäjärjestöjen kanssa.
Yhdistys osallistuu Aktion Zwerggans - Operation Fjällgås -projektiin, jossa pyritään Ruotsin kiljuhanhikannan vahvistamiseen istutuksin käyttäen sijaisemoina ultrakevyitä lentokoneita. Koska hanke on viivästynyt vuoteen 2010, hankimme sen ylijäämämunia Suomeen Saksasta. Venäläisperäisiä kiljuhanhia ei hankita vuonna 2009.
Yhdistys jatkaa muuttavien ja talvehtivien kiljuhanhien seurantaa Venäjällä, Kazakstanissa ja Iranissa sekä pesimätutkimuksia arktisella Uralilla.
Yhdistys pyrkii kiljuhanhen suojelutilanteen parantamiseen mm. Venäjällä, Kazakstanissa, Iranissa, Ukrainassa ja Kiinassa yhteistyössä alueen maiden viranomaisten, tutkijoiden ja luonnonsuojelijoiden kanssa. Mahdollisia toimintamuotoja ovat mm tutkimusvälineiden, kuten optiikan ja radiolähettimien toimittaminen yhteistyökumppaneille, apu lintuharrastajien organisoitumiselle, tutkimushankkeiden rahoitus ja aloitteet viranomaisille, etenkin näiden asioiden huomiointi AEWA:n suojelusuunnitelmassa.
Yhdistyksen jäsenmaksu henkilöjäseniltä on 40 euroa vuodessa. Suurimman tulolähten muodostavat lahjoitukset ja suurimman menoerän kiljuhanhien hoito, johon kuuluvat mm sähkö, polttoaineet ja rehu sekä suuri työmäärä. Lainatraktori, tutkimusmatkat ulkomailla ja muu vastaava toiminta toivotaan saatavan sponsoritukena, siis rahoituksensa muualta. Talous arvioidaan valtion luovuttaman tarharakennelman vastaanottamisen vuoksi hieman ylijäämäineksi, mutta todellinen tulopuoli epävarma. Säätiöiden kanssa on tosin neuvoteltu, mutta rahoituspäätökset ovat edelleen epävarmoja. Julkista tukea, jota asialliseen Pentti Alhon työstä maksamiseen tarvittaisiin, on odotettavissa vasta, kun saadaan taas uusi päätös tarhakiljuhanhien sopivuudesta istutettavaksi Fennoskandiaan.
Koettaessa arvioida kiljuhanhitarhan käyttö- ja jälleenhankinta-arvoa huomaa, että pelkästään uusimman hallin liimapuukaarien hinta oli noin 2.500 euroa ja tekstiilisen kateverkon arvo noin 5.000 euroa. Koko aitauksen ja kolmen hallin yhteinen jälleenhankinta-arvo on siten varmasti paljon yli 30.000 euroa. Lisäksi tulevat varastoidut rehut ja tarvikkeet - noin 5.000 euroa. - ja ennen kaikkea kiljuhanhet, joiden hinnaksi voi arvioida 500 euroa kappaleelta, siis yhteensä 40.000 euroa. Yhdistyksen omaisuuden todellinen jälleenhankinta-arvo on siis yli 75.000 euroa, mutta omaisuus on erittäin vaikeasti realisoitavissa. Yhdistys on muodollisesti liki velaton, mutta todellisuudessa Pentti Alhola olisi monien tuhansien eurojen saatavat, jos hän laskuttaisi työstään.
Tuuraaminen ei muodostu rasitukseksi, jos tuuraajia on paljon. Älä siis luule, ettei yksi kerta mitään auta, vaan ilmoittaudu joko Pentille 03-7654727 tai Laurille 050-4652301 ja kysy vapaata tiistaita (tai muuta päivää).
- Postiosoite: c/o Kahanpää / Torpankuja 3 C 13 / FIN 40740 Jyväskylä
- Sähköposti: kahanpaa@maths.jyu.fi
- Kotisivu: http://www.ansererythropus.tk/
- Puheenjohtaja fil.tri. Antti Haapanen
- puh: 358-9-3253804 (home), 358-40-5953313 (mobile)
- Huhtasuontie 7, 00950 Helsinki, Finland
- e-posti: antti.haapanen@Kolumbus.fi
- Sihteeri fil.tri. Lauri Kahanpää
- puh:(0)40-5953313 (m)
- fax: (0)14-2602701 ja merkintä "Lauri Kahanpää"
- Yhdistyksen jäsenyyttä voi hakea esimerkiksi sähköpostitse.
- henkilöjäsenmaksu (Suomi) 40 EUR
- yhteisöjäsenmaksu 90 EUR
- kannatusjäsenmaksu 200 EUR
- ulkomaiset jäsenet USD/EUR 50
- Pankkiyhteys: Nordea Hämeenlinna, 103230-513444
- Pankkiyhteys ulkomailta : Nordea Bank Finland Plc. Helsinki, Finland
- SWIFT-osoite: NDEAFIHH.
- IBAN - numero: FI6210323000513444
- Vastaanottajan osoite: c/o Kahanpää / Torpankuja 3 C 13 / FIN 40740 Jyväskylä
