Kiljuhanhi pesii Euroopassa ja Aasiassa tundralla järvien tai jokien tuntumassa vyöhykkeellä, jolla on harvaa pensasmaista kasvillisuutta. Munia on kahdesta kuuteen, useimmiten 4 tai 5. Poikaset kuoriutuvat heinäkuun alussa. Pienille poikasille kelpaavat hyönteiset, mutta aikuisena kiljuhanhet ovat täysin kasvissyöjiä ja niille maistuvat monenlaiset ruohot - myös peltojen vilejyskasvit.
Kiljuhanhen muuttoaikainen kuolleisuus on erittäin suurta, liki kaksinkertaista verrattuna siihen mitä kanta kestäisi. Pääsyy on metsästys. Kiljuhanhi muuttaaa luonnostaan kaakkoon, missä metsästystä ei valvota. Kiljuhanhi on kovasti tundrahahnhen näköinen. Tundrahanhia saa ampua monessa maassa. Siksi rauhoitus ei juurikaan vaikuta siihen, että kiljuhanhia ammutaan liikaa.
Pohjoismaiden kiljuhanhet ovat melkein kuolleet sukupuuttoon. Jäljellä olevat linnut ovat vaarassa kadota kokonaan vaikka parin peräkkäisen huonon pesimävuoden sattuessa.
Ruotsiin on istutettu kiljuhanhia, jotka on opetettu muuttamaan Pohjanmeren rannoille, missä on turvallista. Ne lisääntyvät.
Puoli vuosisataa sitten kiljuhanhi pesi yhtenäisellä kaistaleella, joka ulottui Atlantilta Tyynelle Valtamerelle asti. 1950-luvulta kiljuhanhen maailman kanta on romahtanut pitkälti yli 100 000 yksilöstä 25 000 lintuun. Tämä vastaa vuosittaista 2-3 prosentin vähennystä.
Keskeltä Aasiaa kulkee raja, jonka itäpuoliset kiljuhanhet talvehtivat Kiinassa. Vielä 1930-luvulla Kasakstanissa havaittiin 50 000 kiljuhanhen parvia. 1990-luvun aikana tai jälkeen ei Kasakstanissa kertaakaan ole ylitetty 10 000 kiljuhanhen kokonaismäärää. Kiinassa talvehtii noin 17 000 kiljuhanhea.
Kiljuhanhen tiedetään olleen Suomessa keväisin, syksyisin mestsähanheakin runsaslukuisempi muuttava laji. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä tuhansia kiljuhanhia muutti Suomen länsirannikkoa pitkin sekä keväisin että syksyisin, mutta 1950-luvulla syysmuuttoa havaittiin enää satunnaisesti eikä nykyisin enää ollenkaan. Keväisinkin kiljuhanhia on ainoastaan Oulun-Hailuodon seudulla. 20 viime vuodessa keväisten kiljuhanhien määrä Suomessa on pudonnut sadasta kymmeneen. Tämä vastaa tasaisella vauhdilla vuosittaista 11 prosentin vähennystä.
Satelliittiseurannat antavat aiheen uskoa, että pesimättömät kiljuhanhet lentävät sykskyllä kauas itään sulkimaan, kun taas poikueet kerääntyvät elokuun lopulla yhteen Norjassa. Norjalaishanhia on syksyllä tavattu Kasakstanin järvillä, jonne Siperiankin kiljuhanhet kerääntyvät. Ilmeisesti vakituista talvehtimisaluetta ei ole, vaan hanhet kiertelevät arojen järviä. Kevättalvella niitä on Kreikassa Evros-joen suistossa ja Unkarissa, josta paluureitti vie Viron kautta takaisin Norjaan.
Muinoin osa linnuista muutti ilmeiseti lounaiseen ilmansuuntaan. Tämän reitin palautusta kokeillaan istutuksin.
Kiljuhanhen suojelemiseksi on Suomessa tehty monenlaisia yrityksiä, mutta mikään niistä ei ole vielä tehonnut, ja laji on Suomessa erittäin uhanalainen.
Suomessa WWF:n kiljuhanhiryhmä seuraa kiljuhanhien vähenemitä. BirdLife kerää havaintoja myös kiljuhanhista. Kiljuhanhen Ystävät ry. tarhaa kiljuhanhia Suomessa. Metsähallitus tarkkailee pesivän kannan mahdollista paluuta ja ympäristökeskukset odottavat kiljuhanhen uutta tulemista.
Kiljuhanhien määrä on Suomessa melko tarkkaan pudonnut kymmenenteen osaan aina kahdessa vuosikymmenessä. Jos näin jatkuu, Suomessa on keväällä 2025 vähemmän kuin yksi kiljuhanhi. Metsästyksen valvonta Venäjällä ja Aasian puoleisilla muutto- ja talvehtimisalueilla on toiveajattelua, kun kiljuhanhen erottaminen tudrahanhesta, Euraasian metsästetyimmästä hanhilajista, on metsästysolosuhteissa mahdotonta.
Mutta toivoa on. Ruotsiin istuetut kiljuhanhet muuttavat turvalliseen suuntaan.
Tarhauksen tavoitteita on kaksi. Tarhoissa ylläpidetään kiljuhanhikantaa siltä varalta, että laji kuolisi sukupuuttoon. Lisäksi suuria tarhoja kuten Hämeenkosken tarhaa tarvitaan lajin palauttamiseen luontoon. Kiljuhanhen Ystävien tavoite,100 pesivää paria, voidaan saavuttaa aloittamalla tarhaus noin 120 tarhalinnun parvella ja vapauttamalla vuosittain osa poikasista. Keväällä 2007 lintuja on 75. Kiljuhanhi lisääntyy tarhassakin hitaasti, joten uusia on hankittava ulkomailta.
Oulun yliopiston geenitutkijat pitivät 1990-luvulla varmana, että tarhakiljuhanhet olivat risteytyneet tundrahanhien kanssa. Rahoittajat hylkäsivät silloin Suomen kiljuhanhet ja ne olisi menetetty, elleivät yksityistet suojelijat olisi pelastaneet niitä. Sitten Suomen kiljuhanhien DNA tutkittiin uudelleen ja suurtutkimuksessa osoittautui, että aikaisemmat havainnot eivät sittenkään olleet osoitus risteymistä.
Kokemus on osoittanut, että kiljuhanhi ei palaudu pohjoismaihin ilman istutusta. Lisäksi istuttamisessa on käytettävä sijaisemoja, jotka opettavat poikaset talvehtimaan Länsi-Euroopassa. Kokemus saatiin tekemällä erilaiset istutukset Suomeen ja Ruotsiin ja jättämällä istuttamatta Norjaan. Ruotsiin on muodostunut pieni elinvoimainen kanta, mutta Suomeen ei. Norjasta loput kiljuhanhet vähenevät.
Ruotsissa kiljuhanhenmunat haudotettiin luonnonvaraisilla valkoposkihanhilla ja sirrettiin sijai9svanhempineen tunturiin, kun poikaset olivat 6 - 7 viikon ikäisiä, juuri oppimassa lentämään ja välttymään pedoilta.
Suomessa kiljuhanhet saivat itse hautoa, poikaset leimautuivat luonnollisiiin vanhempiinsa ja vietiin Lappiin jo ollessaan 1-3 viikon ikäisiä. Joskus kettu tappoi sekä emon että poikaset.
Ruotsin istutusten onnistuminen perustuu seuraaviin seikkoihin:
- Istukkaat olivat tarpeeksi vanhoja välttyäkseen pedoilta.
- Valkoposkihanhet ovat hieman suurempia ja paljon sisukkaampia kuin kiljuhanhet. Ne puolustivat poikasiaan. Lisäksi pari puolustaa poikasiaan paremmin kuin pelkkä emo.
- Valkoposkiemot pystyivät ohjaamaan poikasensa hyvää reittiä turvalliselle talvahtimisalueelle Hollantiin.
Istutuksia ei siis kannata tehdä ilman sijaisvanhempia. Niiden ei kuitenkaan ole pakko olla valkoposkihanhia. On myös kokeiltu keinoa, jossa sijaisemona on ihminen ja ultrakevyt lentokone.