Kiljuhanhi (Anser erythropus) pesii Euroopassa ja Aasiassa tundralla järvien tai jokien tuntumassa vyöhykkeellä, jolla on harvaa pensasmaista kasvillisuutta. Pesä on yleensä ruohikolla pensaan suojaamana. Munia on kahdesta kuuteen, useimmiten 4 tai 5. Poikaset kuoriutuvat heinäkuun alussa eli 25 - 29 päivää muninnan jälkeen. Varhaisinta poikasvaihettaan lukuunottamatta kiljuhanhet ovat täysin kasvissyöjiä ja niille kelpaavat monenlaiset kosteikkojen ruohot ja yrtit - myös peltojen vilejyskasvit.
Skandinavian pedoista kiljuhanhille vaarallinen on kettu ja periaatteessa naalikin, joka tosin on kovin harvinaistunut täällä. Hanhet kuuluvat myös sekä meri- että maakotkan saaliseläimiin. Ruotsissa on minkin todettu hävittäneen kiljuhanhen pesän.
Kiljuhanhen pesintätulokset eivät eroa mainittavasti muiden arktisten hanhien pesimätuloksista: syysparvissa on keskimäärin noin 40 prosenttia nuoria lintuja. Sen sijaan muuttoaikainen kuolleisuus on erittäin suurta. Norjassa tehtyjen havaintojen mukaan peräti 70-80 % nuorista linnuista jää ensimmäiselle muuttomatkalleen ja vanhoista linnuistakin tuhoutuu 15-20 prosenttia. Nämä luvut ovat liki kaksinkertasia verrattuna siihen mitä kanta kestää. Pedot eivät ilmeisestikään selitä suurta kuolleisuutta muulloin kuin ehkä huonoimpina myyrävuosina. Päätekijä on ilmeisesti metsästys. Tähän viittaa ainakain se, että Norjassa merkityistä nuorista kiljuhanhista 50% ja 10% aikuisista on ilmoitettu ammutuiksi. Kiljuhanhi on kovasti tundrahahnhen näköinen ja muodostaa usein sekaparvia näiden runsaslukuisten ja voimakkaasti metsästettyjen sukulaistensa kanssa. Siksi maailmanlaajuinen rauhoitus ei juurikaan vaikuta siihen, että suuri määrä kiljuhanhia ammutaan vuosittain.
Aunuksessa ammuttu tundrahanhi ja Suomen kiljuhanhi. Kuvat: Erkki Kellomäki ja Lauri Kahanpää
Valtavan metsästyspaineen takia Pohjoismaiden kiljuhanhet ovat melkein kuolleet sukupuuttoon. Jäljellä olevat linnut muodostavat niin pienen populaation, että se on vaarassa kadota kokonaan vaikkapa parin peräkkäisen huonon pesimävuoden sattuessa. Pelko Norjan kiljuhanhikannan sisäsiittoisuudesta ja geneettisestä yksipuolistumisesta sen sijaan on osoittautunut aiheettoomaksi, linnut pariutuvat talvehtimisalueillaan, mistä etenkin naaraat tuovat uusia puolisoita.
Omia ongelmiaan kiljuhanhille aiheuttavat myös niille sopivien elinalueiden siirtymiset ja häviämiset muuttoreittien varrella, niin Kaspian meren alueella kuin suurten jokien, kuten Eufratin, Tigriin ja Amu Darjan varrella. Kosteikoita on kuivattu ja niittyjä otettu viljelyskäyttöön, josta erityuisesti puuvillan viljely on hanhille haitallista.