Kiljuhanhi

Takaisin

Suomen kiljuhanhet

Lauri Kahanpää

Tässä käsitellään kiljuhanhen häviämishistoriaa Suomen ja sen lähialueiden näkökulmasta. Kirjoitus on päivitetty lyhennelmä kansainvälisen vertaisarvioinnin läpikäyneestä julkaisusta [Caz XXX], josta on aikaisemmin julkaistu otteita Kiljuhanhen Ystävässä 2005.2

Havainnot

Lähteet [Nor] , [LIFE], [P]:

Kiljuhanhen tiedetään pesineen aikanaan koko arktisessa Fennoskandiassa ja olleen Suomessa keväisin, syksyisin mestsähanheakin runsaslukuisempi muuttava laji. Kevätmuutto ajoittuu toukokuulle ja Suomesta nykyisin päättynyt syysmuutto ajoittui elo-syyskuulle.

Ongelmat huomattiin 1960-luvulla, kun Porin seudulla retkeillyt Martti Soikkeli teki huolestuttavia havaintojaan. Tarkkailua tehostettin ja vuonna 1973 Soikkeli julkaisi tulokset kahdelta vuosikymmeneltä: "... Toisin kuin muut luoteis-Euroopan hanhilajit kiljuhanhi muuttaa etelään tai kaakkoon ja talvehtii luultavasti kaakkois-Euroopassa tai Lähi-idässä. Tämän vuosisadan alkuvuosikymmeninä kiljuhanhi muutti Suomen länsirannikkoa pitkin sekä keväisin että syksyisin (Merikallio 1920, Hortling 1927, Suomalainen 1927), mutta 1950-luvulla syysmuuttoa havaittiin enää satunnaisesti (Soikkeli 1960) eikä nykyisin enää ollenkaan. (1993 saapui Hailuotoon pieni syysparvi, joka yritti laskeutua, mutta metsästäjät pelottivat sen pois. Sitemmin syysmuutto on täysin loppunut, kuten perusteelliset etsinnät, viimeisin vuonna 2004, ovat osoittaneet.) 1960-luvulla lajia tavattiin keväisinkin yhä pienemmin lukumäärin....." Soikkelin tilastosta saa kuvan piirtämällä sen diagrammaksi:

Merikallion arvio 1920-luvulta on 3 000-5 000 pesivää paria. Soikkelin havaintosarjan lopussa 1970 Fennoskandiassa pesivän kannan jäännöksen arvioidaan pienetyneen 100 pariin, 1995 oltiin 25-30 parissa (26 vuonna 1997) ja viime vuosina alle 10 parissa - kaikki Norjassa.

Soikkelin havaintosarjan päättyessä 1970 luvun alussa loppuvat muutkin havainnot Porin kiljuhanhista. Uudempia tietoja on ainopastaan Oulun-Hailuodon seudulta, jossa vielä esiintyi isoja kevätparvia. Soikkelin havainnot oli 70-luvulla tiedostettu, eikä kulunut enempää kuin 15 vuotta ennenkuin päätettiin, että jotain olisi tehtävä tai muuten kiljuhanhi kuolee Suomesta. WWF:n aloitteesta aloitettiin 1980-luvulla tehoseuranta. Tietomme kiljuhanhen myöhemmistä vaiheista Oulun seudulla - eli koko Suomessa - ovat lähes aukottomat.

 

Kiljuhanhen muuttoa on vain keväisin Oulun seudulla.

20 vuodessa keväisten kiljuhanhien määrä Suomessa on pudonnut sadasta kymmeneen. Tämä vastaa tasaisella vauhdilla vuosittaista 11 prosentin vähennystä. Kymmenestä linnusta puhuttaessa tilasto alkaa tosin menettää merkitystään; satunnainen vaihtelu voi luoda illuusion kasvusta tai tehdä lopun kerralla.

Muuttosuunnat

Skandinavian kiljuhanhien syysmuuttoreittejä ei tunneta kovin hyvin. Ainakaan lintuja ei nähdä Pohjoismaissa. Sen sijaan niitä on kyllä havaittu itäisellä suunnalla ja satelliittiseurannat antavat aiheen uskoa, että pesimättömät kiljukkaat lentävät Jäämeren rantaa jopa Taimyrille asti sulkimaan, kun taas poikueet kerääntyvät elokuun lopulla ensin yhteen Norjassa ja jatkavat sitten nekin itään Vienan meren yli. Norjalaishanhia on tavattu Kasakstanin järvillä, jonne Siperiankin kiljuhanhet kerääntyvät. Talvehtimispaikkaa ei tiedetä; ilmeisesti vakituista aluetta ei ole, vaan hanhet kiertelevät arojen järviä sademääristä riippuvien olosuhteiden mukaan. Kevättalvella niitä on joka tapauksessa havaittu Kreikassa Evros-joen suistossa ja sitten Unkarissa, josta suhteellisen selkeä paluureitti vie Viron kautta takaisin Norjaan. Norjassa ja euroopanpuoleisella Venäjällä satelliittimerkityistä kymmenkunnasta kiljuhanhesta vain yhden Uralilla rengastetun yksilön muuttoa voitiin seurata koko matkalta. Useimmat on ilmeisesti ammuttu.

Alkukevään havainnot Unkarin Hortobagyssa: 11 prosentin keskitappio täälläkin.

Ruotsissa hiljattain tehtyjen arkistotutkimusten nojalla kiljuhanhen pohjoismainen päälevinnesyysalue olisi ollut aikaisempaa arviota etelämpänä, jopa Oulun leveysasteella Kölivuoristossa ja sikäläiset kiljuhanhet olisivat muuttaneet kurjen tavoin pääasiassa merenkurkun yli. Osa linnuista muutti ilmeiseti vielä vanhempaa, jo 1900-luvun alkupuoliskolla vähiin metsästettyä reittiä lounaiseen ilmansuuntaan. On helppo arvata, että on aina ollut myös itäinen reitti, joka on säilynyt. Itäinen reitti on pitkä, mutta harva asutus vähensi aikoinaan metsästystä sen varrella niin, että se sittenkin silloin oli syksyisin muita turvallisempi. Kevätmetsästyksen kielto on suosinut läntisempiä paluureittejä. Näin voi arvata rengasmaisen muuttotavan valikoituneen käyttöön. Ainakin Suomesta loppui ensin metsästysaikainen, siis syysmuutto. Ruotsin Lapista on muuten olemassa vuoden 2004 havainto kymmenestä pohjoiseen muuttavasta kiljuhanhesta. Ei tiedetä, olivatko ne matkalla Virosta Norjaan vai tulivatko ne Hollannista edustaen joko Ruotsiin istutettua kantaa tai jopa niitä venäläishanhia, joita vuosittain tavataan Saksasssa.

Suojelu

Kiljuhanhen suojelemiseksi on Suomessa tehty monenlaisia yrityksiä, mutta mikään niistä ei ole vielä tehonnut ja laji on Suomessa virallisen luokituksen mukaan erittäin uhanalainen.

Metsästyksen rajoittaminen Suomessa:

• Lajin täysrauhoitus
• Kaikelta metsästykseltä rauhoitettujen suojelualueiden perustaminen etenkin Oulun seudun tärkeimmille levähdysalueille (6 aluetta, 2330 ha). Rantaniittyt niitetään tai laidunnetaan.

  Nämä toimenpiteet ovat tehottomia siitä syystä, että kevätmetsästys on manner-Suomessa muutenkin kokonaan kiellettyä eikä syysmetsästyksen rajoittamisella ole vaikutusta kiljuhanhiin, koska niitä ei syksyisin esiinny Suomessa.

Tutkimus:

• Suomalaisvoimin on kiljuhanhen esiintymistä, elintapoja ja ympäristövaatimuksia tutkittu ja seurattu 1980-luvulta lähtien.
• On käytetty satelliittiseurantaa kiljuhanhien muuttoreittien selvittämiseksi, jotta suojelua voitaisiin kohdistaa sinne, missä ongelmatkin ovat.
• Eri seuduilta kerättyjen kiljuhanhinäytteiden geneettisiä eroja on tutkittu.

   

  Tutkiminen on tuottanut lisää tietoa. Suomessa on selvitetty kiljuhanhen esiintymisen yksityiskohdat levähdyspaikkojen ympäristöominaisuuksia myöten. Lintuja on opittu tunnistamaan yksilöinä vatsalaikkujen perusteella. Tiedetään, että kaikki Norjassa keväisin havaittavat kiljuhanhet nähdään jo matkalla Virossa tai Suomessa. Norjassa ei siis ole muita kiljuhanhia kuin ne, jotka lasketaan. Näin WWF:n kiljuhanhityöryhmän tutkimusten ansiosta alkuperäisen kiljuhanhikannan pohjoismaiset jäänteet tunnetaan kokonaan: Norjaan on kolmena viime keväänä saapunut 40-45 kiljuhanhea - alle puolet Ruotsiin istutetun kannan vahvuudesta.

Edellä kuvattua muuttotietoa on saatu satelliittiseurannalla. Jo aikaisemin on Norjassa värirengastettu kiljuhanhi nähty syystalvella Kasakstaninssa kun taas Jamalin niemimaalla aikuisena rengastettu naaras oli myöhemmin Norjassa.

Geenitutkimusten tuloksena on huomattu jäännöskannan olevan vapaa sisäsiittoisuudesta ja vuorovaikuttavan Venäjän kannan kanssa. On myös löydetty pieniä tilastollisia eroja eri puolella Euraasiaa pesivien kiljuhanhien välillä, mutta kokonaiskuvaa alunperin yhtenäisen levinneisyysalueen sirpaloitumisen vaiheista ei ole. Geenitutkimusten toinen merkitys on siinä, että ne ovat auttaneet valitsemaan tarhatuista kiljuhanhista parhaiten istutusohjelmiin sopivat lajipuhtaat yksilöt. Tässä ratkaiseva edisysaskel oli, kun huomattiin, että aikaisemmin tundrahanhiristeymiksi tulkitut tarhahanhet ovatkin puhtaita kiljukkaita, joten sopivia lintuja on paljon.

Julkisuus:

• Kiljuhanhi on saimaannorpan ja valkoselkätikan lailla yksi Suomen luonnonsuojelun pääkohteista ja saa osakseen huomiota. Luonnonsuojelualan lehdet kirjoittavat kiljuhanhesta ja myös päivälehdistö ja sähköinen media ottavat julkaistavaksi sitä koskevia juttuja.
• Median kiinnostusta kiljuhanhea kohtaan lisäävät ajoittain yksittäiset suojeluponnistukset, kuten satelliittiseuranta, tarhaus ja istutus.

  Julkisuus on riittävästä määrästään huolimatta tuottanut vain vähän hyötyä kiljuhanhille. Tietoa on kyllä mennyt perille esimerkiksi järjestäytyneille lintuharrastajille, joita Suomessa on yli 9 000. Mutta linnuista kiinnostunutkaan maallikko ei tunne eri hanhilajeja eroon toisistaan ja sama koskee vesilintumetsästäjiä, joita Suomessa on noin 200 000. Metsä- ja merihanhia Suomessa saadaan saaliiksi vuosittain noin 10 000. Kiljuhanhi ei herätä ihmisten huomiota. Esimerkiksi Korkeasaaressa ei kiljuhanhihäkki ole mikään vetonaula. "Kaikki harmaat hanhet näyttävät samanlaisilta. Mitä mielenkiintoa niissä nyt olisi" on tavallisen kävijän näkemys.

Suomalaisten toiminta ulkomailla:

• Suomalaiset ovat osallistuneet kansainvälisiin havaintoretkikuntiin ja järjestäneet niitä säännöllisesti itsekin mm. Ruijaan, Kasakstaniin ja Venäjälle, erityisesti kerran Kuolan niemimaalle.
• Suomalaiset ovat rahoittaneet kansainvälistä kiljuhanhitutkimusta ja suojelutoimiakin mm Iranissa, Venäjällä ja Virossa.
• Suomalaiset ovat hankkineet kalustoa venäläiselle satelliittiseurantatutkimukselle.
• Suomalaiset ovat olleet laatimassa kiljuhanhen suojelusuunnitelmia Kaspian Meren maille.
• Suomalaiset ovat laatimassa tai uusimassa kiljuhanhen suojelusuunnitelmia EU:lle, Kreikalle, Latvialle, Liettualle, Norjalle, Suomelle, Unkarille ja Virolle.
• Suomessa on järjestetty kansainvälinen kiljuhanhikonferenssi lajin suojelun organisoimiseksi.
• Suomalaiset ovat mukana yhteishankkeessa, joka aloittaa uudet kiljuhanhi-istutukset Ruotsissa kokeillen ultrakevyiden lentokoneiden käyttöä hanhien sijaisvanhempina.

  Suomalainen toiminta ulkomailla on todennäköisesti ollut kiljuhanhille enimmäkseen hyödyllistä tai ainakin vaaratonta. Tietoa on ainakin saatu lisää ja kiljuhanhi on rauhoitettu yhä useammassa maassa. Suomalaisten vaikutuksesta Kasakstaniin on perustettu suuri rauhoitusalue ja kevätmetsästystä on rajoitettu Venäjällä. Mitään havaittavaa parannusta kiljuhanhien menestymiseen tai niiden todellisten elinolojen parantamiseen ei meidän tai kenenkään muidenkaan tähänastisilla toimilla ole kuitenkaan ollut. Niinpä kiljuhanhien väheneminen jatkuu entiseen tapaan. Ainoan poikkeuksen muodostaa istutus Ruotsiin.

Istutus:

• Suomen Lappiin istutettiin vuosina 1985-1997 yhteensä 150 kiljuhanhea, pääasiassa pieniä poikasia. Lintujen toivottiin vahvistavan paikallisen kannan jäännöksiä.
• Kiljuhanhia on tarhattu Suomessa edelleen myös vuoden 1997 jälkeen. Nyt keväällä 2007 tarhassa on noin on noin 75 kiljuhanhea. Ne ovat osa uutta kansainvälistä yhteiskantaa.
• Uusi istutusohjelma on käynnistynyt koemielessä Suomessa vuonna 2004 ja käyttää menetelmiä, joilla istutetut linnut opetetaan muuttamaan lounaaseen lievemmän metsästyspaineen maihin. Tästä on Ruotsissa saatu hyviä kokemuksia.

  1990-luvulla istutetuista kiljuhanhista yhdenkään ei todettu myöhemmin pesineen Suomessa. Pienet poikaset joutuivat petojen saaliiksi ja aikuisina istutetut lensivät satunnaisiin suuntiin. Istutustapaa ei kuitenkaan korjattu Ruotsissa kehitetyn paremmin toimivan menetelmän mukaiseksi vaan hanke keskeytettiin. Samaan aikaan tuli julki Ruotsin ja Hailuodon lintuja koskeva tutkimustulos, jossa epäiltiin, että tarhahanhet eivät perimältään edustaisi Pohjolan luonnonvaraista kantaa. Rahoittajat hylkäsivät Hämeenkosken tarhalinnut tutkimatta niitä ja yrittämättä hankkia tai valikoida tilalle parempia. Suomen kiljuhanhet olisi menetetty, elleivät yksityistet suojelijat olisi pelastaneet niitä. Jotta istutus voisi onnistua, kokeillaan nyt Ruotsissa kehitettyä menetelmää. Kiljuhanhen munat haudotaan poikasiksi vanhojen, muuton kokeneiden valkoposkihanhien alla. Poikaset leimautuvat valkoposkihanhiin, jotka sijaisvanhempina opastavat ne muuttamaan lounaaseen. Suomeen vuonna 2004 istutetusta koepoikueesta ainakin yksi poikanen lensi Hollantiin kuten suunniteltiin. Tämä on ainoa tunnettu tapa, jolla kiljuhanhet voivat välttää liiallisen metsästyspaineen.

  Tarhaajat tutkituttivat lintujensa perimän. Aluksi löytyi mahdollisia jälkiä kiljuhanhi-tundrahanhiristeymistä ja koeistutuksissa käytettiin valikoituja, monipuolisesti tarkastettuja kiljuhanhenpoikasia, jotka varmasti täyttivät Suomen lainsäädännön asettamat tiukat ehdot. Muitakaan lintuja ei tapettu, mikä osoittautui oikeaksi ratkaisuksi. Tänä vuonna kävi kansainvälisessä suurtutkimuksessa ilmi, että aikaisemmat havinnot oli tulkittu väärin. Juuri eniten epäillyttäneet tundrahanheen viittaavat merkit olivat sittenkin peräisin luonnon kiljuhanhista. Uusiin istutuksiin valitaan poikaset Saksan, Suomen ja Ruotsin yhteisestä puhtaasta pohjoismaistyyppisestä eli länsieuraasialaisesta kiljuhanhikannasta.

Organisaatiot ja rahoitus:

Suomessa kiljuhanhen suojelun rahoitus on ohjattu kulkemaan kansallisen WWF:n kautta. Ympäristöminsteriöltä ja Euroopan Unionin LifeNature-rahastolta saaduin varoin WWF:n kiljuhanhiryhmä vie läpi luonnon kannan seurannan suunnitteluun keskittyvää hanketta, johon osallistuu partnereita myös Kreikassa, Norjassa, Unkarissa ja Virossa. Lintuharrastajajärjestö BirdLife kerää havaintoja myös kiljuhanhista. Kiljuhanhen Ystävät ry. puolestaan on lajikohtaisesti erikoistunut yksityinen kansainvälistynyt järjestö (NGO). Se tarhaa talkooperiaatteella kiljuhanhia Suomessa ja rahoittaa omin varoin seurantaa ja valistustyötä mm Venäjällä, Kasakstanissa ja Iranissa. Pohjois-Suomessa Metsähallitus tarkkailee pesivän kannan mahdollista paluuta ja muuttoaikoina myös paikalliset ympäristökeskukset odottavat kiljuhanhen uutta tulemista.

Tulevaisuus

Kiljuhanhien määrä on Suomessa melko tarkkaan pudonnut kymmenenteen osaan aina kahdessa vuosikymmenessä. Jos näin jatkuu, Suomessa on keväällä 2025 vähemmän kuin yksi kiljuhanhi. Mikä sitten voisi muuttua? Väheneminen johtuu aina siitä, että kuolleisuus on suurempi kuin syntyvyys. Lammilla keväällä 2005 pidetyn kansainvälisen kiljuhanhikonferenssin yhteydessä tuli selväksi, että Fennoskandian - siis käytännössä Norjan - kiljuhanhet tuottavat poikasia hyvin, joten syntyvyyttä ei voi oleellisesti parantaa. Kiljuhanhia voisi istuttaa Norjaan, mutta hyöty olisi tilapäinen ellei kuolleisuus alene. Kuolleisuudessa ovat ongelmat: nuorista linnuista selviää ensimmäisestä muuttomatkastaan vain yksi kolmesta. Pahempaa on, että vanhojen lintujen kuolleisuus ylittää tasapainoon vaadittavan luvun liki kaksin verroin. Metsästyksen valvonta Venäjällä ja Aasian puoleisilla muutto- ja talvehtimisalueilla on toiveajattelua etenkin kun kiljuhanhen erottaminen tudrahanhesta, Euraasian metsästetyimmästä hanhilajista, on metsästysolosuhteissa mahdotonta.

Mutta toivoa on. Jos hyvin käy, ehtivät Suomeen ja Ruotsiin jo tänä kesänä istutettavat kiljuhanhet tavata alkuperäisiä lajikumppaneitaan ja houkutella niitä turvallisemmile talvehtimisalueille pelastaen Fennoskandian vapaana elävät sukulaisensa sukupuutolta.