Vladimir Morozov
Kirjoitus on lyhennelmä Vladimir Morozovin useissa konferensseissa pitämästä esitelmästä, joka on täydellisenä julkaistu Cazarca- lehden numerossa 8 (2003). Teksti on päivitetty RGG:n konferenssissa Pietarissa 2005. Kirjoitus on aikaisemmin julkaistu myös Kiljuhanhen Ystävässä 2005.2. Sulkeissa olevat huomautukset kääntäjän.
Puoli vuosisataa sitten kiljuhanhi pesi yhtenäisellä kaistaleella, joka ulottui Atlantilta yli arktisen Euraasian aina Tyynelle Valtamerelle asti. Kokonaismääräksi on arvioitu noin 50 000 pesivää paria. (Kiljuhanhi alkaa pesiä kolmantena kalenterivuonnaan. Kiljuhanhi ei pesi muissa maanosissa.) Kartan luku hahmottelee siis 1950-luvulla pesineiden yksilöiden lukumäärää.
Kiljuhanhen pesimäaikainen levinneisyys noin 1920 Julkaisin perusteellisen selonteon kiljuhanhen globaalista tilasta jo yli kymmenen vuotta sitten [Morozov 1995] ja sen jälkeen ovat tietomme täydentyneet paljon. Voimme nyt arvioida kiljuhanhen levinneisyyttä ja lukumääriä erikseen kullakin maantieteellisellä alueella.
1950-luvulla tehtyjen ensimmäisten arvioiden jälkeen kiljuhanhen maailman kanta on romahtanut 50 000 parin edellyttämästä pitkälti yli 100 000 yksilöstä 25 000 lintuun. (Tämä vastaa vuosittaista 2-3 prosentin vähennystä.)
Keskeltä Aasiaa, halkaisten Taimyrin niemimaan, kulkee raja, jonka itäpuoliset kiljuhanhet talvehtivat Kiinassa ja länsipuoliset kerääntyvät syksyisin Kasakstanin lintujärville. Vielä 1930-luvulla niillä havaittiin sännöllisesti yli 50 000 kiljuhanhen parvia ja 1950-luvulla läntisen populaation kooksi arvioitiin edelleen vähintään tuo 50 000 lintua. 1990-luvun aikana tai jälkeen ei Kasakstanissa kertaakaan ole ylitetty 10 000 kiljuhanhen kokonaismäärää. (Kiinassa talvehtiva itäinen kanta on viimeisimmän talviarvion mukaan suuruusluokkaa 16 600.)
Kiljuhanhen nykyiset pesimäalueet Yritimme määrätä levinneisyysalueen jokaisen osan kiljuhanhimäärän. Emme ole onnistuneet täydellisesti, koska pesivien parien määrää ei ole voitu selvittää tarkasti jokaiselle alueelle. Voimme kuitenkin esittää minimiarvioita.
- Venäjän euroopanpuoleiset tundrat: 500-800 aikuista lintua
- Jamalin niemimaa: 700-1 000
- Taimyrin niemimaa: 2 000-3 000
- Putoranan tasanko: 150
- Abiskajan alanko Jakutiassa: 2 100-3 700
Pesimäalueilla tehtyihin arvioihin perustuva keväinen kokonaislukumäärä on 4 300 ja 5 900 yksilön välillä. Syksyllä tämä vastaa noin 6 000-8 500 yksilöä. Nämä luvut ovat ala-arvioita ja niistä puuttuvat kiljuhanhet useammaltakin sellaiselta alueelta, joilla niitä epäilemättä pesii, kuten Gydan, Taimyr, useat alueet Jakutiassa ja Tsuktsien niemimaalla. Täydellisemmän kuvan saamiseksi on käytettävä lukuja hanhilaskennoista muuttolevähdyspaikoilla.
Kiljuhanhen muutto Kasakstanin tunnetuilla levähdyspaikoilla tehdyt arviot antavat länsi-Siperian kokonaiskannan suurudelle arvion 8 000:sta 11 000:een yksilöön. Kun tähän lisätään karkea arvio euroopanpuoleisen Venäjän tuhannesta kiljuhanhesta päädytään siihen, että palearktisen alueen länsipuoliskolla olisi syystalvella noin 9 000 -12 000 yksilöä.
Rengastimme Uralin pohjoispään länsipuolisella tundralla 16 aikuista ja 4 nuorta kiljuhanhea vuosina 1999-2002. Toistaiseksi on havintoja tullut vähän. Kaksi nuorta ammuttiin jo samana syksynä (2000) Mainahin laaksossa ja kolmas Tjumenin alueella länsi-Siperiassa samana syksynä. Värirengastus ei siis vielä ratkaissut Uralin tundran kiljuhanhien tarkkaa muuttoreittiä,vaikka tuli selväksi että Mainah-joen laakso joka tapauksessa on tärkeä syysmuuton levähdysalue. Emme siis vielä silloin saaneet selville, missä nämä kiljuhanhet talvehtivat, mutta arvelimme, että monet lentänevät jonnekin kaakkois-Eurooppaan, koska rengastamiamme lintuja on ammuttu Asovan meren ja siis viime kädessä mustan Meren ja Välimeren tuntumassa. Ratkaisevasti lisätietoa saatiin, kun sain kesällä 2004 kiinnittää kolme WWF:n ja Norjan lintutieteellisen yhdistyksen toimittamaa satelliittilähetintä Uralin tundran kiljuhanhiin. Yksi katosi pian, toinen lintu lienee ammuttu Kaaakstanin levähdysalueilla, mutta kolmas lintu jatkoi Kurdien maille ja sieltä Irakin läpi aina Kaksoisvirtain suistomaalle asti. Keväällä se vielä palasi lähtöalueelle. (Satelliittiseurannan huolestuttavaa tulosta ei vielä ole merkitty ylläolevaan karttaan.)
Itäisen puolen ainoa tunnettu muuttoreitti on itse asiassa karttaaan kaikkein itäisimmäksi piirretty - muut kolme ovat pelkkiä arvauksia. (Japanissa talvehtii tänä vuonna noin 40 kiljuhanhea.) Kiina koko talvehtiva kanta keskittyy ilmeisesti Jangsten alajuoksulla olevalle Dongting-järvelle, jolla tammikuussa 2003 tavattiin peräti 16 600 yksilöä [B]. (Järvi on sama, jolla salametsästäjät jäivät kiinni tuhannen kiljuhanhen myrkyttämisestä lokakuussa 2000. Ks. KHY 2001 - No 1.) Tämä antaisi lajin kokonaisluvuksi syksyllä 28 000 yksilöä.
Noin 80 prosenttia vuoden 1920 aikaisesta maailman kiljuhanhimäärästä on hävinnyt. (Tasoitettuna siis 2 - 3 prosentin hävikki vuodessa). Kuluvan vuosikymmenen aikana ei tässä ole tapahtunut mitään äkillistä muutosta, ainoastaan Fennoskandiassa on väheneminen ollut poikkeuksellisen nopeaa. Merkittyjen lintujen menettämiset kuvaavat selvästi tutkittujen lintujen suurta pesimäkauden jälkeistä kuolleisuutta. Suurentuneen kuolleisuuden arvellaan yleisesti johtuvan lähes pelkästään metsästyspaineesta muuttoreittien varsilla. Eivät ainoastaan Fennoskadian kiljuhanhet, vaan myös siperialaiset kärsivät sekä laillisesta että salametsästyksestä. Olemme toisaalta tutkineet kuolleisuuden lisäksi myös pesimätuloksia. Normaali tulos näkyy olevan 3,5 - 4,5 poikasta kutakin onnistunutta pesintää kohti, vuoden oloista riippuen.
Meidän tietomme eivät tue ajatusta pesimäkantojen erillisyydestä. Päinvastoin, merkittyjen lintujen muutto vahvistaa kässsitystä yhtenäisestä läntiestä kannasta, joka asuttaa kaikkia pesimäalueen sirpaleita Skandinaviasta Taimyrille. On uskottavaa, että toinen täysin yhtenäinen populaatio asuttaa itäistä aluetta Taimyriltä Tsuktsien niemimaalle, sillä valtava enemmistö näistä linnuista talvehtii Dongting-järvellä Kiinan Hunanissa.