Pentti Alho; Åke Andersson; Tatiana Ardamatskaya; Per Bernhardtson; Sergey Dereliev; Craig Ely; Thomas Gehle; Cy Griffin; Antti Haapanen; Thomas Heinicke; Toon Helmink; Niklas Holmqvist; Lauri Kahanpää; Igor Kostin; Yevgenya Lanovenko; Oleg Mineev; Johan Mooij; Vladimir Morozov; Szabolcs Nagy; Gerard Ouweneel; Axel Paulsch; Lavinia Raducescu; Antonina Rudenko; Paul Schnitzler; Wolfgang Scholze; Markus Schwarz; Ulf Skyllberg; Maire Toming; Didier Vangeluwe; Rainer Warthold; Michael Wink; Sergey Yerokhov;
1) Gerard Boere welcomed the 32 participants and gave a short introduction into the workshop's background with special emphasis at the different positions concerning reintroduction measures. He emphasized that the workshop is for information exchange only and has no decisive status. Nonetheless it is important to update each other on recent findings and developments. The new draft International Action Plan on the LWfG is still under elaboration. By the end of 2006 ORNIS-Committee has decided to await new results especially on the key issue "LWfG-genetics" that shall be presented and discussed at this workshop. Unfortunately, the members from WWF Finland and Birdlife Norway are absent. A report on presentations and conclusions of this workshop shall be taken and forwarded to AEWA and other bodies engaged in finalizing the new International Action Plan. This will be done under the responsibility of the chair of the workshop; a list of participants
in the workshop is included in this report.
2) Ake Andersson reported briefly about the unchanged endangered status of the LWfG and the working group's tasks: the need to protect the remaining wild populations as a first priority and be prepared for other actions if the need arises.
3) Michael Wink gave his report (see attached document) on the results of the recent genetic analyses he carried out with a total of 270 LWfG samples (249 LWfG individuals) from breeding stocks in Germany, Sweden and Finland and wild LWfG from European Russia. The combination of the three different analysis methods used, enables identification of individuals with traces of introgression and assessment of genetic diversity of the various captive stocks in comparison with the wilReport LWfG Workshop; GOOSE 2007 (Xanten, Germany) 1 ad birds. The breeding stocks especially in Germany, but in Sweden and Finland as well, reveal unexpectedly high genetic diversity, almost identical to the wild Russian LWfG. Dr. Wink's conclusion is that the current captive stocks are considered to be suitable for reintroduction after exclusion of hybrids which have been determined with the methods described in his report.
4) Johan Mooij gave reports (see attached documents) on newly discovered LWfG-records in a) Germany (Mooij & Heinicke) and b) Sweden (Mooij & Kampe-Persson, historical data). There are much more records than previously known. These many records seem to support the existence and important role of former and still existing western LWfG-flyways to and through Germany, one of them leading from the former northern Swedish breeding grounds southwards to east Germany and further to Southern Europe. This means in Johan Mooij opinion (and those of other people) that Lambart von Essen with the Swedish reintroduction project did not create a completely new flyway but restored to a very large extend a former one. The same applies in his opinion to the future international reintroduction project Operation Fjällgas/Operation Lesser Whitefront/Aktion Zwerggans.
5) Lauri Kahanpää presented his mathematical population models (see attached document) about effects of protection measures for LWfG in Europe and European Russia, wild and stocked birds. The models are available at http://www.piskulkaconf.tk for everybody's use.
6) Szabolcs Nagy gave a review (see attached document; not yet available, will be circulated afterwards) on the process of elaboration of the new AEWA LWfG International Action Plan and its contents. The current draft is based on the recommendations of the CMS Scientific Council given in 2005.
7) Discussion.
The discussion focussed for most of the time on genetic issues and on the interpretation of the new findings on old LWfG observations/records in Sweden and Germany and whether or not that constitutes evidence for old flyways.
a) LWfG genetics
In addition to Michael Wink's new results on the genetics of captive stocks, Sergey Dereliev reported information on new results of Minna Ruokonen on genetic relationships between the original Fennoscandian and the Western Eurasian birds: 50 % of the males of the extant Fennoscandian wild population have genotype similar to wild west Russian birds.
As a conclusion it could be stated that the original Fennoscandian population does not need to be regarded as a special conservation unit. European Russian origin of a bird is no obstacle for using it in a reintroduction or restocking program in Europe. This may apply also for captive stocks with the same genetic composition as the European Russian LWfG. It would have been favourable if Michael Wink could have integrated samples from the original Fennoscandian LWfG into his analyses. Unfortunately, it was mentioned that Minna Ruokonen was not willing to provide them for such an analysis. Sergey Dereliev, AEWA Secretariat, is asked by the workshop participants to once more ask Minna Ruokonen about this.
Gerard Boere, once more, underlined the value of looking into the history of the distribution of LWfG and Arctic Anatidae in general and referred to the classic publication by Daan Ploeger (Ardea 1968) on the geographical differentiation of Arctic Anatidae during the last ice-ages. This and other data clearly shows that many species with now broken distributions originally had a continuous breeding range or went through a narrow genetic pathway. This has consequences for the interpretation of present genetic information in relation to the present distribution of many Arctic breeding species.
Vladimir Morozov pointed out that possible genetic differences between the original Fennoscandian birds and Russian birds are reasonable, as the Fennoscandian birds are existing on the edge of the species range. Knowledge on the wild Russian populations and their genetics is still poor and should be increased. The workshop participants supported Vladimir Morozov's wish for increased study activities in that area.
The phenomenon of a common mtDNA haplotype, in this case shared by LWfG and GWfG individuals, is also known from other closely related goose species, i.e. Ross' and Lesser Snow Goose as was the substance of a comment by Craig Ely, Alaska Science Center. It is the result of common ancestors about 10-20.000 years ago and should not be misinterpreted as a recent hybridisation. This is an important remark and may shed some more light on the discussions and the "pollution" of LWfG in Western Europe, with GWF genes. The new genetic information given by Michael Wink will be used to build up a genetically "clean" breeding population in captivity. The breeders will remove hybrids according to Michael Wink's results. Close cooperation between the breeding stations in Germany, Sweden and Finland, whose birds have completely been analyzed, is planned. A pedigree book on the individuals in these breeding stocks shall be started. Michael Wink is ready to give advise for the breeders on exchange of individual birds in order to optimize genetic variability within the stocks. Michael Wink's analysis presents information, which may play an important role in the future conservation work. These results have yet not been submitted to a peer-reviewed journal for publishing.
b) LWfG flyways:
The meeting concluded that information with regard to the westernmost part of Europe is probably insufficient to really prove the existence of a former flyway and advised that more historical data from Belgium, Netherlands, France and Spain should be searched for and, if available collected in order to strengthen the conclusions on historical LWfG flyways especially for west/southwest of Germany and western parts of Germany. Historical data from Sweden and eastern Germany are already comprehensive and reliable.
Concerning actual flyways, Thomas Heinicke (Dachverband Deutscher Avifaunisten) pointed out that there are regular observations of LWfG groups with more than 10 individuals in Germany, especially in Eastern regions, which are not taken into account within the actual Action Plan draft. In the last 10 years, a strong increase of LWFG observations in Eastern Germany was detected, due to highly increased observing intensity. There are two regions in Eastern Germany, where substantial numbers were reported:
- lake Galenbeck, lake Putzar (state Mecklenburg-Vorpommern): a flock of eleven birds in September 1995 (together with a satellite-transmittered Norwegian bird; another transmittered bird was lost there in the same period); 5 birds in September 1996, a flock of 15 birds in October 2003. - Oderbruch with Altfriedland fish ponds, Lower Odra valley + surroundings (state Brandenburg):
during last years 5-20 observations annually, with 1 to 5 birds regularly reported; in September 2006 a flock of 13 birds (with
young) at Altfriedland fishponds, in October 1986 a flock of 10 birds at lake Felchowsee. There are further regions in Eastern Germany, where LWFG are seen quite frequently: - Middle and Lower Havel area, Spreewald area, lake Rangsdorf/Nuthe-Nieplitz lowlands (all in state Brandenburg) - Northwestern Saxony (Torgau fishpond, areas N + S of Leipzig) - Lake Neolithteich (state Sachsen-Anhalt); in November 1999, a flock of 28 birds was reported by Leo v.d.Bergh. It has to be noted, that in late December 1996 a
satellite-transmittered Norwegian bird was detected and later on lost in the region of Halle-Leipzig. During the last 10 years, more than 300 observations of LWFG were reported in Eastern Germany, with most observations during autumn migration (late September, October), few observations in winter months and a small spring migration peak (February to April). The phenology of LWFG in Eastern Germany is comparable with those LWFG, observed in Hungary.
c) New International LWfG Action Plan draft:
Neither the new information on genetic composition of the original Fennoscandian LWfG given by Sergey Dereliev nor Michael Wink's new genetic results had been available to IUCN and CMS bodies, the Scientific Council in particular, when they made their recommendations for the new International LWfG Action Plan. The workshop participants wish AEWA and other decision making bodies to incorporate these new results, as appropriate, into the new plan. The genetic issue is regarded to be solved to a very large extend. Remains to formulate recommendations on these new findings. The likely evidence, as provided by Johan Mooij in his paper on historical data from Germany and Sweden, for the historical flyway of LWfG between Northern Sweden and eastern Germany in particular and than further south, could be as well incorporated in the new International Action Plan. The same with the present regular observations of LWfG groups in Germany, especially in Eastern parts, which are so far neglected in the existing Action Plan draft. Most important regions for LWFG in Eastern Germany should be included in the Action plan, as not all sites are currently protected and in most areas, goose hunting is still allowed. A High Court decision in the Netherlands on the reintroduced LWfG in Sweden and wintering in the Netherlands forced the Dutch Government to study the distribution of the species and the need to establish reserves. A Regional Court decision in Finland on released LWfG from the Finnish breeding stock took away the charges that a few introduced LWfG can be considered as a way to establish a population of alien species; which is illegal in Finland (and in many other countries). These Court decisions, although different in scope, may also lead to further amendments for the new Action Plan. The workshop participants agreed that the chair of the meeting, taking responsibility for the final wording, would submit the report of the meeting, with summaries of the presentations, to the AEWA Secretariat for further distribution.
Pentti Alho; Åke Andersson; Tatiana Ardamatskaya; Per Bernhardtson; Sergey Dereliev; Craig Ely; Thomas Gehle; Cy Griffin; Antti Haapanen; Thomas Heinicke; Toon Helmink; Niklas Holmqvist; Lauri Kahanpää; Igor Kostin; Yevgenya Lanovenko; Oleg Mineev; Johan Mooij; Vladimir Morozov; Szabolcs Nagy; Gerard Ouweneel; Axel Paulsch; Lavinia Raducescu; Antonina Rudenko; Paul Schnitzler; Wolfgang Scholze; Markus Schwarz; Ulf Skyllberg; Maire Toming; Didier Vangeluwe; Rainer Warthold; Michael Wink; Sergey Yerokhov;
1) Gerard Boere toivotti kaikki 32 osallistujaa tervetulleiksi ja selosti lyhyesti istunnon taustaa mainiten erityisesti istutustoimenpiteisiin liittyvät mielipide-erot. Hän korosti, että istunnon tarkoituksena on tiedonvälitys eikä sillä ole päätäntävaltaa. On kuitenkin tärkeää päivittää tietämyksemme viimeisimmistä löydöksistä ja kehityskuluista. Kansainvälisen suojelusuunnitelman (International Action Plan on the LWfG) luonnos on vielä työstettävänä. Vuoden 2006 lopulla ORNIS-komitea päätti odottaa niitä tärkeitä uusia tuloksia, jotka tullaan esittämään tässä kokouksessa ja jotka liittyvät ratkaisevaan kysymykseen "kiljuhanhen genetiikasta". On valitettavaa, että Suomen WWF:n ja Norjan BirdLifen edustajat eivät ole läsnä. Raportti tämän istunnon esitelmistä ja päätelmistä tullaan lähettämään AEWA:lle ja muille uuden kansainvälisen suojelusuunnitelman viimeistelyyn ja voimaansaattamiseen (finalization) osallistuville elimille.
Puheenjohtaja vastaa, että näin tapahtuu; raporttiin liitetään luettelo läsnäolleista.
2) Åke Andersson kertoi lyhyesti kiljuhanhen muuttumattomasta uhanalaisuustilasta ja työryhmän tehtävistä: jäljellä olevien villien kantojen suojelun ensisijaisesta tarpeesta ja valmistautumisesta muihin toimiin, jos tarve tulee.
3) Michael Wink raportoi tuloksista, jotka oli saatu hänen tekemistään uusista perimän analyyseistä (liite) , joissa tutkittiin yhteensä 270 näytettä (249 kiljuhanhiyksilöä) Saksan, Ruotsin ja Suomen kiljuhanhitarhoilta sekä Euroopan puoleisen Venäjän villeistä kiljuhanhista. Hänen käyttämiensä kolmen menetelmän yhdistelmällä on mahdollista tunnistaa yksilöt, joissa on jälkiä (traces) vieraasta perimästä (introgression). Lisäksi menetelmillä on mahdollista arvioida (assess) eri tarhakantojen perimän monimuotoisuutta ja verrata sitä villilintujen vastaavaan. Erityisesti Saksan, mutta myös Ruotsin ja Suomen tarhakannoissa ilmenee odottamattoman suuri geneettinen monimuotoisuus, lähes identtinen venäläisissä luonnon linnuissa tavatun kanssa.
Dr. Winkin johtopäätös on, että nykyisiä tarhakantoja voi pitää sopivina istutettaviksi, kun ensin on poistettu hybridit, jotka on tunnistettu raportissa mainituin menetelmin.
4) Johan Mooij raportoi (liite)
a) Saksan uusista että kiljuhanhihavainnoista (Mooij ja Heinicke) ja
b) Ruotsin arkistomateriaalista löydetyistä kiljuhanhihavainnoista (Mooij & Kampe-Persson, historiallinen data). Havaintoja on paljon enemmän kuin aikaisemmin tiedettiin. Nämä monet havainnot näyttävät vahvistavan kiljuhanhen läntisten, Saksaan ja Saksan kautta kulkevien, muuttoreittien olemassaolon ja tärkeän roolin niin menneinä kuin nykyisinäkin aikoina. Yksi näistä reiteistä vie Pohjois-Ruotsin entisiltä pesimäalueilta etelään päin Itä-Saksaan ha edelleen Etelä-Eurooppaan. Johan Mooijn (ja muidenkin) mielestä tämä merkitsee, että Lambart von Essen ei ruotsalaisella istutusprojektillaan luonut aivan uutta muuttoreittiä (flyway) vaan hyvin suurelta osin palautti vanhan reitin. Sama koskee hänen mielestään tulevaa istutushanketta project Operation Fjällgas/Operation Lesser Whitefront/Aktion Zwerggans.
5) Lauri Kahanpää esitteli matemaattiset populaatiomallinsa (liite), joilla lasketaan kiljuhanhen suojelutoimien vaikutus Euroopan ja Euroopan puoleisen Venäjän kiljuhanhikantoihin, niin villeihin kuin tarhakantoihinkin. Mallit ovat kaikkien käytettävissä osoitteessa http://www.piskulkaconf.tk.
6) Szabolcs Nagy esitteli (liite tulee myöhemmin) AEWA:n työtä uuden suojelusuunnitelman luomiseksi sekä suunnitelman sisältöä. Nykyinen luonnos perustuu CMS:n tieteellisen komitean suosituksiin vuodelta 2005.
7) Keskustelu.
Keskustelu keskittyi enimmän aikaa perinnöllisyysongelmiin ja siihen, miten arkistoista löytynet ja uudet ruotsalaiset ja saksalaiset kiljuhanhihavainnot olisi tulkittava ja onko ne tulkittava todisteiksi vanhoista muuttoreiteistä.
a) Kiljuhanhen genetiikka
Sergey Dereliev täydensi Michael Winkin uusia tarhakantaa koskevia tuloksia Minna Ruokoselta saamillaan tuoreilla tiedoilla Pohjoismaiden ja Länsi-Euraasian luonnonkantojen välisistä geneettisistä suhteista: 50 % Pohjoismaiden luonnonkannan koiraista on genotyypiltään samanlaisia kuin Länsi-Venäjän linnut.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että alkuperäistä Pohjoismaiden kantaa ei tarvitse pitää erillisenä suojeluyksikkönä (special conservation unit). Euroopan puoleisen Venäjän linnun alkuperä ei ole este sen käyttämiseksi istutusohjelmaan Euroopassa. Tätä voi soveltaa myös tarhakantaan, jolla on samanlainen perinnöllinen rakenne kuin Euroopan puoleisen Venäjän kiljuhanhilla. Olisi ollut edullista, jos Michael Wink olisi voinut liittää näytteitä alkuperäisestä pohjoismaisesta kiljuhanhikannasta analyyseihinsä. Valitettavasti mainittiin, että Minna Ruokonen ei ollut halukas toimittamaan niitä tällaiseen analyysiin. Istunnon osanottajat pyysivät AEWA:n sihteeristön Sergey Derelieviä uudelleen pyytämään Minna Ruokoselta näitä näytteitä.
Kuten aikaisemmissa yhteyksissäkin, Gerard Boere, alleviivasi kuinka tärkeää on tarkastella kiljuhanhen ja yleensäkin arktisten sorsalintujen historiaa kokonaisuutena ja viittasi klassiseen julkaisuun Daan Ploeger (Ardea 1968), joka käsittelee sorsalintujen maantieteellistä eriytymistä viimeisten jääkausien aikana. Tämä ja muu data osoittaa selvästi, että moni sellainen laji, jonka nykyinen levinneisyysalue muodostuu erillistä osista, on aikaisemmin pesinyt yhtenäisellä alueella tai on kulkenut kapean geneettisen pullonkaulan läpi. Tällä on merkitystä, kun nykyistä geeni-informaatiota tulkitaan suhteessa useiden arktisten pesimälajien levinneisyyteen.
Vladimir Morozov kiinnitti huomiota siihen, että mahdolliset pohjoismaisten ja venäläisten lintujen väliset erot ovat luonnollisia, koska pohjoismaiset linnut pesivät lajin levinneisyysalueen reunalla. Tiedot luonnonvaraisista venäläislinnuista ja niiden genetiikasta ovat yhä puutteellisia ja niitä pitäisi vielä tutkia. Osallistujat kannattivat Vladimir Morozovin toivomusta alueen tutkimusaktiviteetin lisäämiseksi.
Eri lajeihin kuuluville yksilöille, tässä tapauksessa kiljuhanhelle ja tundrahanhelle yhteisen mitokondriohaplotyypin esiintyminen on ilmiö, joka tunnetaan myös muista lähisukuisista hanhilajeista, esimerkiksi eskimohanhesta (Ross's Goose) ja lumihanhesta (Lesser Snow Goose). Tämän kommentin esitti Craig Ely (Alaska Science Center). Ilmiö johtuu yhteisestä kantamuodosta noin 10 - 20.000 vuoden takaa eikä sitä pitäisi erehtyä tulkitsemaan myöhemmäksi hybridisaatioksi. Tämä on tärkeä huomautus ja voi tuoda lisävalaistusta keskusteluun ja Länsi-Euroopan kiljuhanhien "saastumiseen" tundrahanhigeeneillä.
Michael Winkin uusia tietoja genetiikasta tullaan käyttämään perinnöllisesti "puhtaan" tarhakannan luomiseen. Tarhauksen piiristä poistetaan hybridit Michael Winkin tulosten mukaisesti. Saksan, Ruotsin ja Suomen tarhauslaitosten, joiden linnut on täysin tutkittu, välistä läheistä yhteistyötä suunnitellaan. Näille linnuille perustetaan kantakirja. Michael Wink on valmis opastamaan eri tarhojen ylläpitäjiä vaihtamaan lintuja siten, että kunkin tarhan kannan sisäinen geneettinen monimuotoisuus saadaan mahdollisimman hyväksi. Michael Winkin analyysissä on informaatiota, jolla voi olla tärkeä rooli myöhemmässä suojelutoiminnassa. Näitä tuloksia ei ole vielä lähetetty vertaisarviointiin julkaisemista varten.
b) Kiljuhanhen muuttoreitit:
Kokous päätteli, että läntisintä Eurooppaa koskeva informaatio on todennäköisesti riittämätöntä todistamaan lopullisesti, että on ollut olemassa aikaisempi muuttoreitti ja ehdotti, että lisää historiallista dataa pitäisi etsiä Belgiasta, Alankomaista, Ranskasta ja Espanjasta ja että mahdollisesti löytyvät tiedot pitäisi koota vahvistamaan johtopäätöksiä, jotka koskevat kiljuhanhen historiallisia muuttoreittejä erityisesti Saksasta länteen/lounaaseen ja Saksan länsiosiin. Ruotsista ja Itä-Saksasta saatu historiallinen data on jo nyt kattavaa ja luotettavaa. Mitä tulee nykyisiin muuttoreitteihin, Thomas Heinicke (Dachverband Deutscher Avifaunisten) huomautti, että Saksassa, erityisesti maan itäosissa, tehdään säännöllisesti havaintoja yli kymmenen yksilön kiljuhanhiparvista, ja että näitä ei ole otettu huomioon AEWA:n suojelusuunnitelmaluonnoksessa. Viimeisten 10 vuoden aikana kiljuhanhihavainnot Itä-Saksassa ovat runsastuneet suuresti, mikä johtuu lisääntyneestä havainnoinnista. On kaksi aluetta, joilta on ilmoitettu merkittäviä havaintomääriä:
- Galenbeck-järvfi, Putzar -järvi (osavaltio Mecklenburg-Vorpommern): 11 linnun parvi syyskuussa 1995 (yhdessä satelliittilähettimellä varustetun norjalaislinnun kanssa; toinen lähetinlintu katosi samalla alueella samana aikana.); 5 lintua syyskuussa 1996, 15 linnun parvi lokakuussa 2003.
- Oderbruch, jossa Altfriedlandin kala-altaat, Oder-joen alajuoksun laakso ympäristöineen (Osavaltio Brandenburg): Viimeisiltä 5-20 vuodelta on säännöllisiä vuosittaisia havaintoja 1-5 linnusta; syyskuussa 2006 Altfrieslandin kala-altailla oli 13 linnun parvi, jossa oli mukana nuoria hanhia. ja lokakuussa 1986 oli Felchowsee-järvellä 10 linnun parvi.
Itä-Saksassa on muitakin alueita, joilla kiljuhanhia nähdään aika usein: Havel- joen keski- ja alajuoksu, Spreewaldin alue, Rangsdorf-järvi/Nuthe-Nieplitzin alanko (kaikki Brandenburgin osavaltiossa) - Luoteis-Saksi (Torgaun kala-altaat, Leipzigin pohjois- ja eteläpuoliset alueet) - Neolithteich-järvi (osavaltio Sachsen-Anhalt); marraskuussa 1999 Leo v.d.Bergh ilmoitetti 28 linnun parvesta. On syytä huomata, että joulukuun lopulla 1996 Hallen-Leipzigin alueella havaittiin ja myöhemmin menetettiin satelliittiseurannassa ollut norjalaislintu.
Viimeisen 10 vuoden aikana on yli 300 kiljuhanhihavaintoa ilmoitettu Itä-Saksasta, pääosin syysmuuton ajalta (syyskuun lopulta ja lokakuulta) vain harvat talvelta ja vähäisen muuttohuipun osalta keväältä (helmikuulta huhtikuulle). Kiljuhanhen fenologia on samantapaista Itä-Saksassa ja Unkarissa.
c) Uusi kansainvälinen kiljuhanhen suojelusuunnitelmaluonnos.
Kun IUCN:n ja CMS:n elimet (bodies), erityisesti Tieteellinen Neuvosto laativat suosituksensa uudeksi kansainväliseksi toimintasuunnitelmaksi (Action Plan), ei niillä ollut käytettävissään Sergey Derelievin raportoimia uusia tietoja Pohjoismaiden alkuperäisten kiljuhanhien genetiikasta eikä Michael Winkin uusia perinnöllisyystieteellisiä tuloksia. Kokouksen osanottajat esittävät toivomuksen, että AEWA ja muut päätöksentekijät liittäisivät nämä uudet tulokset uuden suunnitelman asianomaisiin kohtiin.
Geeniongelmaa pidetään hyvin pitkälti ratkaistuna. Jäljellä on uusiin löydöksiin perustuvien suositusten muotoilu.
Kansainväliseen suojelusuunnitelmaan voisi myös liittää Johan Mooijin Saksassa ja Ruotsissa tehtyjä historiallisia havaintoja koskevassa artikkelissa esittämät todennäköiset todisteet sille, että on ollut olemassa historiallinen muuttoreitti Pohjois-Ruotsista Itä-Saksaan ja edelleen etelään. Sama koskee nykyisiä säännöllisiä havaintoja kiljuhanhiryhmistä Saksassa, erityisesti maan itäosissa, jotka on toistaiseksi sivuutettu nykyisessä toimintasuunnitelmaluonnoksessa. Itä-Saksan tärkeimmät kiljuhanhen esiintymisalueet pitäisi mainita suunnitelmassa, sillä ne eivät kaikki ole suojelualueita ja useimmilla metsästys on vielä luvallista.
Alankomaiden korkein oikeus (High Court) on tehnyt päätöksen, että maan hallitus on velvollinen tutkimaan Ruotsiin istutettujen, Alankomaissa talvehtivien kiljuhanhien levinneisyyttä ja perustamaan niille suojelualueita. Suomessa on paikallinen tuomioistuin kumonnut syytteen, jonka mukaan muutaman suomalaisen tarhalinnun istutus olisi ollut vieraan lajin päästämistä luontoon muodostamaan uutta populaatiota, mikä on Suomessa lainvastaista (samoin kuin monissa muissakin maissa). Nämä tuomioistuimien päätökset, vaikka ovatkin erilaisia laajuudeltaan, voivat myös aiheuttaa muutoksia uuteen suojelusuunnitelmaan.
Kokouksen osanottajat sopivat siitä, että puheenjohtaja, päättäen lopullisesta sanamuodosta, lähettää kokousraportin sekä yhteenvedot esityksistä AEWA:n sihteeristölle edelleen jaettavaksi.