TIEA361, Oppimistehtävä 4

Opetusleffan suunnitelma

Ville Arvio & Matti Väisänen

Tavoitteet
Synopsis
Käsikirjoitus
Aikataulu
Videon käytön perustelu
Muuta
Mietittävää

Tavoitteet

Opetusvideo on suunnattu yläkoulun liikuntaan ja siksipä tavoitteenasettelun pohjana käytetään Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita (2004).

Liikunnan opetuksen suhteen tavoitteena on, että oppilas

Keskeisenä sisältönä on luonnollisesti suunnistus ja retkeily.

Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen suhteen tavoitteena on, että oppilas

Keskeisenä sisältönä on teatteri- ja elokuvakokemusten hankkimista sekä kokemusten erittelyä ja jakamista.

Opiskeluympäristöjen suhteen seuraavat kohdat kohtaavat OPS:n kanssa:

Synopsis

Suunnistusmestari yllättää metsässä eksyneen oppilaan ja päättää opettaa häntä kompassin käytössä. Suunnistusmestari opettaa kuinka hänestä itsestä tuli suunnistusmestari ja hänen täytyi kompassi kädessään suunnistaa läpi oppilailta kysyttävien valintojen. Lopulta suunnistusmestari ansaitsee suunnistusasunsa ja hän on tehnyt työnsä. Eksynyt, mutta oppinut oppilas on enää vain itse metsässä - valmiina kohoamaan suunnistusmestariksi.

Käsikirjoitus

Roolit

Kohtaukset

0. kohtaus (3s) (kokonäyttö) (metsä)

Alkuteksti "Suunnistusmestarin opissa" ja kuva suunnistusmestarista. Joku efektileikkaus loppuun.

1. kohtaus (15s) (juoksijan kuvakulma) (metsä)

Alussa oppilas juoksee metsässä kameran kuvatessa hänen näkökenttäänsä. Taustalla kuuluu raskasta hengitystä ja sadattelua "Eikö oitas voitu vaan pelata sitä fudista..

2. kohtaus (20s) (juoksijan vinkkeli) (metsä)

Oppilas törmää suunnistusmestariin: oppilas suunnistaa katse alhaalla kartassa tai maassa, kunnes suunnistusmestarin kengät tulevat näkyviin. Oppilas nostaa katsetta (kamera paneroi ylöspäin).

3. kohtaus (15s) (yleiskuva & lähikuva kädestä/kompassista) (metsä)

Yleiskuva sivustapäin: Suunnistusmestari on farkkuasuinen teini suunnistamassa metsässä - ihan pihalla kartan kanssa. Suunnistusjumala puhuu suunnistusmestarille: "Hei sinä, opi suunnistamaan! Ensiksi tarvitset oikeat välineet!"

Lähikuva: Avoimeen käteen ilmestyy taianomaisesti kompassi.

4. kohtaus (30s) (supererikoislähikuva) (metsä)

Käydään läpi kompassin rakenne (opetussisältö 1): kulkusuuntanuolet, suuntakehät, pohjoisneula, pohjoishaarukka. Still-kuva kompassista kädessä tai blänkkitaustalla, mihin tulee osien kuvaukset niitä osoittavien nuolten kanssa.

5. kohtaus (30s) (erikoislähikuva) (metsä)

Käydään läpi kartan käyttö (opetussisältö 2). Avoimeen käteen ilmestyy kartta, jolloin ääni selostaa tavoitteen: "Tavoitteena on siirtyminen kompassisuunnalla paikasta Agra (karttaan ilmestyy piste A) paikkaan Benn (karttaan ilmestyy paikka B). Kompassin sivu asetetaan osoittamaan A → B (kartalle ilmestyy kompassi), pohjoishaarukka käännetään kohti karttapohjoista kartan suuntaviivojen avulla (pohjoishaarukka kääntyy nykäyksittäin?)." Lopuksi ääni vielä muistuttaa: "Muistathan, että karttapohjoinen on kartan yläreunassa."

6. kohtaus (20s) (erikoislähikuva) (metsä)

Suunnistusmestari: "Hienoa! Nyt jo melkein osaan. Tosin pari asiaa ovat vielä epäselviä. Auttakaas vähän." Suunnistusmestari asettelee kompassia kartalle empien. Ruutu jakautuu kahteen osaan siten, että molemmissa pyörii erilainen kompassin asetteluvideo. Kysymys kuuluu ja näkyy: "Miten sinä toimisit? Nosta sen ruudun puoleinen käsi ylös, missä kompassi on asetettu mielestäsi oikein."

7. kohtaus (5s) (yleiskuva/rintakuva) (metsä)

Kompassiin osataan ottaa kartalta suunta, mutta kompassia täytyy vielä opetella lukemaan, jotta suunnistaja osaa lähteä oikeaan suuntaan. Käytännössä pohjoisneula asetetaan pohjoishaarukkaan, jolloin kompassin nuoli/nuolet osoittavat määränpäähän. Suunnistusmestari tulee yleistilanteeseen. “Hienoa! Nyt osaat ottaa suunnan kartan ja kompassin avulla! Katsotaan vielä, kuinka kompassin avulla lähdetään oikeaan suuntaan." Jaettu ruutu, missä näkyy yleiskuva mestarista, sekä lähikuva kompassista. "Oikeaan suuntaan lähteäksemme tarvitsemme pelkästään kompassia: käänny kompassin kanssa siten, että pohjoisneula on pohjoishaarukassa. Nyt kompassin nuoli osoittaa kohti määränpäätä!”

8. kohtaus (5s) (yleiskuva) (metsä / Pietari)

Suunnistusmestarin pitää päästä paikasta A paikkaan B. Suunta osataan nyt ottaa kompassiin, mutta mihin suuntaan täytyy lähteä talsimaan? "Kerrataanpas vielä. Miten kompassin kanssa lähdetään oikeaan suuntaan? Valitse oikea vaihtoehto."

9. kohtaus (5s) (yleiskuva kaupungilla)

"Suunnistaminen onnistuu myös pelkän kartan avulla. Erityisesti kaupunkiympäristössä kompassilla suunnan etsiminen voi hidastaa ja vaikeuttaa asioita. Ota opiksi näistä videopätkistä."

10. kohtaus (5s) (yleiskuva/ylävartalokuva) (metsä)

Metsässä, suunnistusmestari: “Nyt minä osaan! Kiitos avusta ­ nyt käyn nappaamassa loputkin välipalarastit!!”

11. kohtaus (10s +rastit) (laaja kokokuva) (metsä)

Pikaiset rastinlöytymiset. Kamera on staattisesti paikallaan eikä kuvakulma muutu. Suunnistusmestari lähtee matkaan: farkkuvaatteiden vaihto pro-suunnistusvaatteiksi puun takaa juosten. Suunnistusmestari pysähtyy hetkeksi puun takaa tultuaan, ihmettelee vaatetustaan ihaillen ja suuntaa innostuneena rasteille.

Rastit (yleiskuva)

12. kohtaus (25s) (yleiskuva, laaja kokokuva, kuva kuvassa) (metsä)

Suunnistusmestari on kiertänyt rastit. Hän tulee takaisin alkumetsään. Suunnistusmestarista hartiakuva ­tilaa oikealle jättäen. “Mitä opin tänään?”­ Suunnistusmestari katsoo oikeaan yläkulmaan haaveilevasti. Näytetään kertauksena, videon oikeassa yläkulmassa, kompassin osat sekä oikealla alhaalle tämän jälkeen kompassisuunnan ottaminen.

13. kohtaus (20s) (oppilaan näkökulma/puolikuva) (metsä)

Lopuksi siirtymä unenomaisella kuvan aaltoiluna takaisin alkutilanteen hetkeen. (Eksynyt?) oppilas vilkuilee ympärilleen metsään (=kameran näkökenttä). Metsässä ei näy ketään. Oppilas katsoo tyhjää kättään ­ mihin yhtäkkiä ilmestyy/taiotaan hänen kompassi käteensä.

14. kohtaus (5s) (kokonäyttö) (metsä: hassuttelukuvat)

Tekijöiden esittely: (manipuloitu/paranneltu) kuva ja nimi. Kiitokset inspiraatiosta (tms.): Assi Kompa.

Aikataulu

Viikko Tehtävä
43 Suunnitelman hiominen vertaisarvioinnin perusteella
44 Tarvittavan rekvisiitan ja välineistön hankinta
45 Kuvaus
46 Kuvaus
47 Editointi
48 Video (viimeistään) valmis palautusta varten
49 Videon esittely

Mitä opetusvideo tuo lisää opetukseen?

Tarinallisuus saa aiheen jäämään paremmin mieleen.

Opetusvideon tarinallisuus voi “virittää halun oppia” (POPS 2004, s.19) ja antaa mahdollisuuden samaistua joko kameran takana olevaan oppilashahmoon tai Suunnistusmestarin kehitystarinaan niin osaamisen kuin humoristisin keinoin.

Videolta opetussisältö on oppilaan kerrattavissa

Voidaan integroida oppilaan omaan laitteen käyttöä

Kompassi on sangen pieni kohde, maastossa sen opetus voi jo keskisuurella opetusryhmällä olla haastavaa. Dokumenttikameran tai opetusvideon avulla pienen kompassin yksityiskohdat tulevat hyvin esiin.

Muuta

Opetusvideon teemaa voidaan jatkaa ja tarinallistaa suunnistusta “Suunnistusmestarin haasteradaksi”. Suunnistusradan rastien “oletko käynyt rastilla?” ­rastikuvat voivat olla eri terveellisiä välipalahedelmiä. (toisaalta tämä vie ainakin tällä suunnistuskertaa lajikulttuurin opettamisen pois aiheesta, mutta integroi hivenen terveystietoa ja kotitaloutta. Jos aihetta haluaa viedä pitemmälle, niin oikeiden rastien lähettyvillä voi olla hämäysrasteja ­ epäterveellisistä välipaloista)

Mietittävää

Suunnitelmaa päivitetty: 4.10.2013

JyU, TIE361