Tuossapa tulokset tulivatkin. Sitten "pieni" kertomus perään.

Kisat olivat kelillisesti parhaat kisat missä olen ikinä ollut mukana. 10:stä paikallaolopäivästä 10 lennettiin! 5 päivänä 8:sta tehtäviä lennettiin maaliin. Ja voittajaksi tuli ensi kertaa kisojen historiassa tanskalainen: Lars Bo Johansen. Onneksi olkoon Lars Bo. Suomalaisia oli mukana vain kaksi, minä ja Mikko...

Jo pitkään oli ollut tiedossa että -97 PM:ät pidetään trike–hinauksella tasamaalla. Siispä kerrankin kisat, jossa meikäläisetkin voivat sanoa jotakin. Olihan tietysti edellisen vuoden Tanskan kisat, joissa Ekru sanoikin jotakin.

Pitkin kevättä rupesin pikkuhiljaa ilmenemään, etteivätkö muut suomalaiset olekaan kiinnostuneita koko kisasta. Ja minä kun pelkäsin että mahtuisiko edes koko joukkueeseen. Kuitenkin vakaana aikomuksena lähteä, pistin uuden liitimen Emaililla tilaukseen (WW Fusion). Luvattiin huhtikuun alkuun. No huhtikuu tuli ja meni, samoin toukokuu. Eikä mitään liidintä. Ei kyllä PM–joukkuettakaan. Vesivehmaan kisoissa sitten yhtäkkiä ilmoitettiin että Lappalainen kerää joukkueen PMiin. Hienoa, aikaakin oli paljon jäljellä. No eihän sinne kukaan sitten ollut lähdössä tämmöisellä varoitusajalla. Nekin jotka vähän kiinnostusta esittivät keksivät lopuksi jonkin työesteen... Että pitkäjänteistä kilpailutoiminnan kehittämistä... Fusionin tosin sain Suomeen juuri ennen SMia. Tosin piti uhkailla merkin vaihdolla...

Onneksi Liukkulan Mikko palasi rauhaa turvaamasta. Meinasi vaan SMissä hyppiä silmille mutta jäi lopulta taakse ja sulassa sovussa päästiin sitten Mikon ja perheiden kanssa lähtemään Ruotsiin. Välillä lupasivat sieltäpäin meille jo vaikka mitä, jos saataisiin edes 4 hengen joukkue. Mutta mistäs niitä väkisin nyhtämään. No kun pienellä porukalla oltiin liikkeessä, lupasivat majoittaa ruotsalaisten kanssa samaan isolta perheeltä vuokrattuun omakotitaloon.

Lahden ylitys päivälaivalla, jotta Panu pääsisi paremmin polskimaan pallomeressä. Illalla sitten kohti Köpingiä, reilu 150 km. Matkalla vielä kännykällä varmistettiin että joku on kentällä näyttämässä tien majoitukseen. Kentän piti olla heti ison tien varressa. Tuulipussi kyllä löytyi, mutta kenttä ei kyllä ollut mikään Viron Raplan 3 km x 1 km. Pikemminkin 30 m x 700 m pellolla oleva itä–länsi–suuntaan leikattu ura. No eihän me naruhinausta käytetäkään. Mutta jos on sivutuuli?

Hetken ihmettelyn jälkeen opas vei meidät majoitukseen. Talo oli 10 km päässä kentältä pohjoiseen Ja millainen? 3 kerrosta ja huoneita vaikka kuinka. Ruotsalaiset eivät olleet vielä saapuneet, mutta talon perhe oli paikalla. Mukavaa väkeä ja ihme että uskaltavat vuokrata talonsa ventovierailla. No 5 lasta ja Turkin matka edessä, joten ilmeinen rahantarvekin oli. Lupasimme pitää talosta hyvää huolta. Panulle paikka oli ihanteellinen - kunnan loistava leikkipuisto suoraan tontin vieressä. Toivottavasti edes perhe viihtyy.

Kaksi harjoituspäivää oli varattuna. Aamulla pikainen aamupala niistä vähistä tarpeista joita tällä hetkellä oli. Ja sitten tietysti sutena kentälle. Pieni pettymyksen poikanen paikalle saavuttaessa. Tuuli varsin kova, puuskainen ja poikittain. Ei mikään ihannekeli trike–hinauksiin. Siispä syömään. Syönnin aikana tuuli osoittaa laantumisen merkkejä joten takaisin kentälle. Tutustutaan lentokarttaan. Pohjoisessa metsiä, lännessä peltoaukeita, idässä metsää ja peltoa, etelässä suuria järviä. Mälaren päättyy kaupungin eteläpuolelle ja "suattaapi tehä uakon, vuan voep olla tekemättäki".

Joku oli jo malliksi starttaamassa sillä aikaa kun liitimiä kasailtiin. Kaveri lähti minun mielestä lievään myötäiseen ja juoksu unohtui tykkänään. Onneksi oli pyörät. Pompun kautta kuitenkin onnellisesti ilmaan. Kaikkea sitä pitää nähdäkin. Mutta miksei nouse? Meidän vanha Ravenikin veti aikanaan paremmin...

Fusion kasassa ja itse hinausta ruinaamaan. Tuuli jopa takaviistosta. No kannetaan toiseen päähän, eihän se tällä kentällä mitään meinaa. Eikä kannata kantaa edes päähän, vähän puolen välin toiselle puolelle. Trike rullaa eteen ja avustaja hölkkää narua antamaan. Vaan taas on takaviistosta. P... Onneksi Mikko on valmiina toisessa päässä. Käsken triken mennä sinne. Mikkoa lienee vähän hermostuttanut kun sen edellisistä trike–hinauksista oli varsin kauan. Mutta hyvin Mikko juoksi ilmaan. 100 m asti meni hyvin. Sitten varoke poikki. Mikko laskuun ja uusi yritys. Nyt meni jo paremmin. Hinauksen loppua en nähnyt kun kiireellä kannoin takasin hallien puoleiseen päähän. Oma hinaus meni varsin normaalisti, tosin triken huono nuosukyky kummastutti. Irrotus 500 m hieman kantavaan alueeseen. Aikani tasiteltuani pääsin 700 mutta sorruin varsin hyvän matkaa. Sitten Mikkokin rupesi radioon kehumaan olevansa jo 1400... Haun puutteessa matka ei kiinostanut ja muutaman edestakaisen sahauksne jälkeen laskuun. Mikko lenteli minkä huvitti, muut eivät juuri nostoja löytäneet. Sitten trikeä tutkimaan. Hihna luistaa ja kaverit kiristävät sitä hampaat irvessä ja kaatavat sokeriliuosta hihnapyöriin. Mutta eipä auta. Onkos muita trikejä? Selvää vastausta ei tule...

Tanskalaisetkin ovat saapuneet. Kuulumisten vaihtamisen jälkeen sovitaan tehtäväksi etelään 60 km määrämaali. Lupasivat poimia meidätkin kyytiin, joten nyt matkaan. Mikko menee ensin ja pääseekin heti matkaan. Hyvin kuuluu menevän. Lars Bo Johansen menee suurin piirtein samoja mastottomalla mylar–Laminarillaan, hieno peli.

Pääsen itsekin ylös, tosin triken velttous taas ihmetytti. Ai - enpä pääsekään. Taas pitää sortua kehumaan ennenkuin ... Nosto menee pirstaleiseksi ja jään rypemään kaupungin länsilaidalle. Viimevuoden kakkonen - Jesper - tulee alleni ja näyttää noston paikan. On vaihtanut Toplessiin. Siinä päällekkäin noustaan kunnes inversio tulee vastaan ja jäädään 1500 pomppimaan kuin jojot. Lopulta Jesper tekee päätöksen ja lähtee itään. Näyttää tosi tyhmältä ajaa Melarenin alle.. Menkööt, minä menen suoraa etelään.

Mikko ilmoittaa radioon laskusta seuraavan järven rantaan... harmi. Erinomaisten laskevien jälkeen löytyy taas nostoa. Pääsen takaisin tonniin, mutta sorrun samalla liikaa länteen. Järvikin alkaa lähestyä ja kapeammalta kohdalta pitäisi päästä yli. Liuku itään, korkeudet menee. Missäs Mikko on laskussa. Vilkaisu karttaan. Tuolla pitäisi olla, mutta ei näy. En taida päästä edes sinne, alle 300. Jaa, mutta tuossa pellon nurkassahan se Mikko kasaakin. Kehuu radioon saaneensa jo tanskeille paikan ilmoitetuksi ja auto tulee kohta. Mitäpä tässä sitten minäkään rypemään, kierretään vielä tuon pienen hakkuuaukon kautta. Kas haukka ja nosto. Pääsen 600, mutta järven ranta lähestyy huimaa vauhtia. Liian leveä kohta tälle korkeudelle. Pitää ainakin ensin selvittää pääseekö yhtään vastaiseen. No meneehän tämä aika hyvin. Mutta nosto on kyllä jo jätetty eikä uutta tule vastaan, joten Mikon seuraksi vaan, 28 km.

Lars Bo ja Jesper lentävät maaliin, Niels Jörgen jää vähän meistäkin. Maalissa odotellaan sitten muita tanskalaisia. Välillä pyydän kysymään radiosta että onk's tietoo. Ei kuulu mitään. Lopulta soittavat kentälle ja muut eivät ole edes lähteneet...

Se niistä harjoituspäivistä. Kentällä taas tivaamaan mikä on trikejen kohtalo. Håkan Sundin tuo kuulema yöllä omansa tullessaan Sundsvallista. Mutta siinä ei ole vakuutusta, joten sitä ei voi kukaan lentää...

Aamulla jo yhdeksältä briefingiin. Ruotsalaisetkin ovat saapuneet yöllä. Valitaan jury ja tehtäväryhmä. Yksi kustakin maasta. Tosin sama porukka hoitaa kumpaakin hommaa. Lars Bo, Johan ja minä. Taas armoton sivutuuli. Håkan lupaa hinata kunnes on hänen vuoronsa. Hinaukset maksimissaan 500 m. Norjalaisia ei saapunut ollenkaan. Siis meitä oli vain 15. Ja trikejä kaksi.

Tehtäväksi sovitaan sama kuin edellisenä päivänä tanskalaisten kanssa. Tosin siten, että järvi pitää ylittää kapeimmasta kohdasta, siitä siis matkalla kuva. Hinaukset alkavat. Paikallinen televisioryhmäkin on paikalla. Joku on käynyt niille valehtelemassa että minä olen ennakkosuosikki ja ne työntää mikrofonia sitten kurkkuun. Olo on kuin nykäsellä - niin kysymyksetkin. Lopulta annan periksi: "I will show them who's the best". Jättäväthän rauhaan. Kenneth Nordberg teippailee videota siipeensä ja virnistelee. Siinä syyllinen saakeli...

Otan ensin 2 hutihinausta heikolla trikellä. Lähdöt on poikittain rataan, tosin pieni lennokkikenttä antaa vähän lisätilaa. Kun trike kääntää lähdön jälkeen radan suuntaiseksi, toimii homma yllättävänkin hyvin. Kukaan ei vaan saa nostosta kiinni. Ruotsin naisedustaja Louise sortuu heikoissa nostoissa pois kentältä, ja menettää noston. Mikko löytää noston, mutta sortuu ja vain vähän pitemmälle kuin Louise. Harmi.

Nyt alkaa tulla toimivamman näköisiä pilviä. Håkan Sundin rullaa tsekkiläisien 64 hp laMouette kopio trikensä eteeni. Vilkaisu taivaalle ja näytän sormella haluamaani pilveä. Tämä trike nousee ja kuski osaa. Pilven alle ja kaartoon ja irti. Tästä suoraan 1-2 m/s ylöspäin. Kiitti Håkan. Kohta tulee Kenneth perässä, muttei ihan ehdi samaan nostoon vaan sortuu kaupungin päälle. Nyt alkaa Kennethkin nousta. Mulla tulee jo pilvi eteen ja meinaa mennä huppuun -1300. Mikko on suurinpiirtein alla ja yritän kysellä Mikon mielipidettä jatkosta. Itä on ihan tukossa, etelässä on heikkoja pilviä ja kauempana melkein CB. Ollaan samaa mieltä, joten aloitan liun etelään. Ensimmäinen pilvi hajoaa päälle ja löytyy vain 0:aa. Ei sitä tonnissa tämmöistä, kun on tuo moukari edessä. Matka jatkuu. Toinen pikkupilvi hajoaa kanssa. Korkeus vähenee. Sitten tulee laskeva. 400 m. Ja moukari jäi vielä liian kauaksi. Nyt pitää käyttää kaikki. Tanskalaisten hakuauto näyttää olevan alle. Aika pieni läntti minne kaveri on laskenut (se oli Jesper ja eihän se edes ollut mahtunut, no kolmioputkilla oli selvinnyt). Tästä riemastuneena Fusion lakkaa laskemasta ja muutakymmensenttisessä pääsen 100 lisää. Tosin sortaa pahasti pois reitiltä, liikaa länteen. Ja järveä ei voi ylittää muualta kuin sillan kohdalta. Jos nosto ei tästä voimistu, niin rupeaa menemään pakkaselle koko ajan. Epätoivoinen liuku reitille päin, mutta kun apuja ei tule, niin lasku on edessä. Hyvä pelto, kapea mutta jatkuu edessä kovan näköisellä suolla. Perusosa puita pitkin ja sitten finaalikaarto.

Mutta mitä hitt... Eihän tätä saakaan alas, siinä meni se pelto ja suo edessä - viskoo kuin sika kerjäläistä - miten tässä kelissä voi olla näin ryppystä - näinköhän selvitään lainkaan - vauhtia... Pariin metriin tasoittuu ja lopputyöntö suohon. Kauhulla odotan kuinka syvään vajoaa. Ei vajoa yhtään.. huh! Tässä ei kyllä voi kasata, on sen verran ötökkää, kannetaanpa tuonne pellolle 100 m. Ensimmäinen askel ja luuuuurps....

Ei mennyt edes polvea myöten. Tulee pitkä ja kuuma kantomatka... Lopulta pellon reunassa tulee OJA vastaan. Kantamisesta turtunut tajunta ehdottaa ojan ylitystä. Valjaat irti ja heittämällä pellon puolelle. Sitten järki jättää. Mittarit ja radio jäävät kolmion kulmiin. Nostan liitimen aivan ojan reunalle niin, että voin sen sitten ojan toiselta puolelta nokasta nostaa likemmäksi. Muutenhan meneekin hyvin, mutta tietysti kolmio käy puoli metriä veden alla. Ja radio ja mittari kanssa. Jos olisin Walker Texasista, niin potkaisisin itseäni päähän. Radio toimii - onneksi. Mutta missä ollaan. Loppu tultiin niin ettei paikasta jäänyt mitään selvyyttä. Liidin jääköön pellon reunaan, selvitetään ensin paikka. Soitan kännykälle autoon että kilometrien kävelyn jälkeen saavuin taloille, joissa ei ollut ketään. Kävely jatkuu. Tulee kapea tie vastaan. Auto. Yritän pysäyttää, mutta se vain kiihdyttää vauhtia.

Nyt tulee traktori. Paikkakin selviää. Kapea tie onkin kartalla iso tie - hyvä ruotsalaisten kartat. Soitto taas autoon. Vaatteet liikennemerkkiin kuivumaan ja odotellaan autoa. Sukat haisevat niin suolle että saavat jäädäkin. Tanskitkin menevät ohi, tosin matkalle kertovat Jesperin keikasta. Kyytiäkin olisivat tarjonneet, mutta Johanna ja Mikko ovat jo tulossa, joten ei tarvitse. Ne kävellyt kilometritkään eivät olleet ihan niin pitkiä sitten lopulta... Lopulta liitimen luona karvas totuuskin selviää... Flytec on täyttä vettä eikä piipitä enää pätkääkään. No siinä paluumatka meneekin mukavasti kun laitteen purkaa ja yrittää kuivata.

Tulokseksi jäi 25 km ja 368 pistettä. Mutta onneksi eivät muutkaan päässeet paljoa pitemmälle, voittajalle 450 pistettä, joten ei tätä vielä hävitty. Järven yli ei mennyt kukaan. Jos yhtään lämmitti niin päivävoittaja oli Rauno Seimilä. Miinuksena tosin että ruotsin joukkueesta. Sundin ei päässyt edes matkaan, kun joutui hinaamaan koko ajan. Liian kiltti kaveri.

Seuraava päivä valkeni jälleen tuulisena. Nyt tosin kirkkaampana kuin edellinen. Tehtäväksi 40 km länteen ja sitten 15 km takaisin. Vaikea keksiä kunnon tehtävää, kun rajoitusalueet tulevat vastaan. 1. hinauksella tärppää heti jonkinlainen. 100 metriä tulee hujauksessa, mutta sitten hukkuu... Ja sorruttukin on. Lars Bo tupsahtaa samaan "nostoon", sortuu pitemmälle. Luovutan ja ajan takaisin kentälle. No taas tärppäsi. Vähän aikaa nousee hienosti, mutta taas jämähtää 600 m. Lars Bo tunkee jälleen samoihin. Kun multa hukkuu, on kenttä jo liian kaukana palattavaksi. Metsää alla, joten sivusuuntaisiin liikkeisiinkään ei paljoa ole varaa. Koukataan tuon hakkuuaukean kautta. Siitä pieni irtoaakin 300 metrissä ja Lars Bo pääsee päälle. Hetki mennään ihan hyvin, mutta sitten mulla pullahtaa ulos ja 100 m menee kertakaarrolla laskevissa. Lars Bo menee menojaan. Paikkaa ei enää löydy. Että pitää olla varomaton... Epätoivon liuku myötätuuleen, pilven rippeitä jahdaten, mutta mitäpä sitä peltoaukealta. Pieni metsän kannas 150 m ja siinä viskoo. Mutta ei istu sisällä. Ei muuta kuin liuku myötäselle sen minkä menee. Missähän taas ollaan. Lars Bo näyttää menevä heikoissa, kuitenkin koko ajan vajoten. Sitten rupeaa heittelemään. Näyttää että kaveri tekee silmukkaa 100 m. No etäisyys vähän petti liikkeitä, mutta oli kuulema ollut ihan kunnon vatkausta. Nyt löytyy asuttu talo ja sieltä loistavalla ruotsinkielellä paikkaa kyselemään. Kartasta löytyy, mutta mistä pääsee. Viitassa lukee kuulema "En...". Pappa toistaa tämän monia kertoja, mutta eipä saa selvää.

No soitetaan autoon Johannalle. Mitä. Ei vastaa.... Aina luotettava NMT 450 ei vastaa. Onkohan jäänyt pois päältä. Onneksi toimistosta vastataan ja lupaavat välittää viestin Johannalle. Mikkokin kuuluu jo tulevan. Muut painavat yli kuka ylempänä kuka alempana ... #¤%&. Sitten näkyy Mikko. Mutta miksi Mikko ei tule ylempänä... Ilkeää jäädä vielä minuakin lyhyemmäksi - mulla 12, Mikolla 10 km. Autokin tulee vihdoin paikalle, tosin ei liidinkään ole vielä edes kasassa. Pieni hakuvaikeus johtui siitä, että ei se paikan nimi alkanutkaan "En.." vaan "Än..". Onneksi oli ruotsin opettaja kuskina.

Päivän voitti Andreas Ohlsson - ruotsin mestari. Käännepisteelle ja 5 km takaisin. Ja Håkan ei taaskaan päässyt matkaan hinauskiireiltään.

Kolmas kisapäivä valkeni täysin tyynenä. Tehtäväksi 15 km länteen kirkolle, sitten kentän yli ja 15 km itään ja takaisin. Ei oikein tuulen värettäkään. Kukaan ei halua lähteä hinaukseen. Mikä väkeä vaivaa. Rauno menee. Perään. Pyydän hinauksen itään metsäkaistan päälle. Heikko trike vetää niin, että hirvittää mihin joutuu, jos kyydistä tippuu. Kenttä on jo kaukana takana ja korkeutta ei edes 100 m. Onneksi päästään melkein sinne minne haluan. Harmi vaan ettei kukaan ollut kertonut trike–kuskille että tänään vedetään 600 m. Irti liputetaan 500. No liulla nostopaikalle ja heikolla 600 m. Raunokin tulee melkein samaan nostoon. Kenneth vetää hinauksen päälle, mutta luovuttaa kun ei kunnolla nosta. Vähän ajan mämmäyksen jälkeen hukkaan itsekin noston ja armotta räpsähdys takaisin kentälle. Rauno pääsee ylös ja lähtee matkaan.

Jonkin ajan odottelun jälkeen näyttää kavereita nousevan kaupungin päällä. Saan hinurikseni Peter Lytsen, hän on tullut lentämällä etelästä omalla trikellään. Ei tarvitse kuin näyttää että tuonne kekoon ja Peter vetää koko keon päälle. Siinä sitten noustaankin pohjiin, mutta ketään ei kiinnosta matkaan lähtö. Itse en uskalla lähteä, sillä hinaus oli lähtösektorin ulkopuolelle, joten parasta käydä ensin ottamassa lähtökuva. Keosta Andreas ajaa suoraan itään kaupungin yli, mutta näyttää vajoavan. Itse ajan kentän yli ja yritän pohjoispuolen metsiin. Muut seuraavat. Ei nosta ei sitten missään. Korkeudet menevät... Vielä liuku kentän länsipuolelta, mutta kuollutta sielläkin. Lopuksi epätoivon liuku ostoskeskuksen asfaltin päälle. 120 m, ei muuta kuin laskuun. Muutkin menevät. Paitsi Andreas joka pääsee ylös. Mutta tässähän kantaa. Nostaakin 10 cm/s. Tiukennetaan vähän. Ei kovene, mutta pysyy. 150 m. Haukka tulee avuksi. Ajaa pari kierrosta ja toteaa liian heikoksi kun ei pääse Fusionista ohi. Nosto kiemurtelee heikkona. Puolen tunnin tahkoamisen jälkeen olenkin jo päässyt 600 m. Mikseivät muut ota hinauksia, jos on näin paikallaan pysyvä nosto. Kohta 800 m. Lars Lauridsen tulee. Nosto paranee ja kohta ollaan pohjissa. Käsken Mikon ottaa hinauksen. Lars pääsee myös pohjiin. Ei muuta kuin reitille. Ensimmäisiä heikkoja ei viitsi ottaa. Liuku hakkuuaukean päälle ja taas toimii. Helppoa hahhah. Mutta siinä sitä sitten taas ollaan 10 cm ei jaksakaan kiinnostaa vaan 600 m pitää lähteä paremman perään... ja pelkäksi alamäeksihän se sitten tietysti menee, mäen kumpu jäi laskupaikan ja käännepisteen väliin. n. 14.5 km. Nyt tiesin ainakin paikan ja sain sen Johannalle.

Mikkokin päästeli pohjissa kohti käännepistettä. Ja n. 400 m otti käännepisteen ja jytypilven alla roikutteli vielä 5 km päähän kentästä. Hyvin tehty Mikolta. Mikkokin tiesi melkein missä oli laskussa. Mekin nähtiin laskupaikka kun ehdittiin ajelemaan Mikon alla. Mutta löytyminen olikin sitten hankalampaan. Lopulta löytyi ja palailtiin aika tyytyväisinä kentälle grillijuhliin. Lars oli tullut Mikkoa vastaan joten lienee Lars käynyt kuvaamassa ja päässyt ainakin kentälle.

Kun Larssia onnittelin päivävoitosta, selvisikin että Lars ei ollut lähtenyt. Joukkueen johto oli kieltänyt. Näin päivästä ei tullut kisapäivää ja meidän lennot meni ihan harjoituksen piikkiin. Pidin kyllä taktiikasta tanskalaisille ja ruotsalaisille aika saarnan. Mussuttivat jotain eriarvoisista olosuhteista, mutta en ymmärrä jos on puoli tuntia noston merkkinä, niin jokainen olisi kyllä ehtinyt samaan nostoon. Ja jos ilmassa olisi ollut enemmän liitimiä, olisi varmasti tullut hyviäkin lentoja.

Huono sääntö... (kilpailupäivä vain jos väh. 2 lentää yli 10 km ja väh. 2 lentää yli 15 km). Ruotsalaiset olivat räpsähtäneet alle 10 km.

Taas valkeni aamu lähes edellisen päivän kaltaisena. Tosin itätuuli oli voimakkaampi. Tehtäväksi annettiin 30 km länteen ja takaisin. Lars Bo oli Mikon kanssa samassa nostossa. Mikko pääsi pohjiin ja lähti hyvää jonoa etenemään. Lars Bo lähti hakemaan uutta starttikuvaa (ajan saa alusta jokaisesta uudesta starttikuvasta - kellokamerat). Minäkin pääsin pohjiin ja annoin ajan olla mitä on. Mikon perään. Mikko oli pari km. edellä ja jonoa pitkin matka taittui mukavasti. Sitten tuli reuna vastaan ja Mikko sanoi yrittävänsä aukon yli. "Kyllä Laser helposti tuommoisen aukon ylittää" - kuului radiosta. Mutta eipä ylittänytkään ja laskuun meni... Harmi taas. No koskaanhan ei voi etukäteen tietää onko aukot vaarallisia vai ei. Olisihan voinut olla päinvastoinkin (kuten Mäenpään Timppa sanoo: "Siniselle se uusi pilvi tulee").

Vahingosta pitää viisastua ja uskoa että tällä kelillä pitää lentää pilviä. Niinpä jäin holdaamaan jonon pohjiin 1800 ja odottelin josko reitille tulisi käyttökelpoinen pilvi. Jono sortui koko ajan länteen/pohjoiseen - 45 astetta reitiltä. Sitten tulikin sopiva pilvi ja liuku sen alle. Mutta matka osoittautui liian pitkäksi ja laskevat koviksi. Ei muuta kuin takasin alkuperäisen jonon alle. Eipä kantanutkaan enää täältä. Luoteessa oli vielä toimivan näköistä reunaa. Mutta eipä toiminut. Enemmän luoteessa oli mahtava hakkuuaukko ja sen päälle syntymässä pilvi. Sinne. Korkeutta enää 700, mutta onneksi toimi. Hahhah helppoa. Ja sinne meni. Nyt olikin tosi kyseessä. Reitiltä sivussa ja ei nostoa. Pieni korjaus vastaseen ja nosto löytyi uudelleen, mutta heikompana. Lopulta 1400 m, mutta yli 5 km käännepisteen sivulla. Hyvä Vesa. Liuku kohti käännepistettä ja jo näkyi muitakin tulevan (oikeasta suunnasta). Rauno oli vähän alempana, Lars Bo ylempänä. Kuva 600 m. Mihinkäs siten? Ei kunnon pilviä.

Kaakossa kohtuullisen näköinen metsätöyräs, kokeillaan se viimeisenä vetona. Vähän ennen töyrästä rupesikin nostelemaan ja hyvin. Hahhah helppoa. Lars Bokin tuli päälle ja löysi saman noston. Rauno yritti alle, mutta oli toivottomasti liian paljon alla - laskuun. Mites Lars Bolla? Missä se on? Täh... Mulla nostaa 1.5-2 ja Lars Bo on jo melkein pohjissa. Täytyy olla 4-5 m/s jossain lähellä. Etsitäänpä. Ja sitten ei ollut muuta kuin -2 m/s p.... Korjaus myötätuuleen. Täällä on jotakin. Joo, nyt menee, mutta vain 1 m/s. Ja saa mennä, enää ei möhlitä. Mutta Lars Bo meni nyt menojaan. Pitkän tahkoamisen jälkeen vihdoin pohjiin joku kilometri käännepisteeltä länteen sortuneena. Mutta onneksi nyt on jono vastassa ja sen pohjissa menee liulla ja muutamalla pyöräyksellä äkkiä useita kilometrejä. Takaa tulee Lars Lauridsen. Ei muuta kuin pökköä pesään. Nyt ollaan jo Mikon laskupaikan tasalla. Tosin reitin eteläpuolella vahvasti. Tämä jono loppuu tähän. Entäs sitten? Leikataan tuuleen 45 astetta koilliseen. Lars liukuu vasemmalla 200 m alempana 2 km pohjoisempana. Nyt on hyvä seurata miten sillä tärppää. Huonosti näyttää menevän. Mutta mulla tärppää n. 700m 1 m/s. Antaa mennä. Mites Lars? Näytti löytävän jotakin. Kyllä tämäkin nousee. 900 m. Kas kohta Larsikin on samoissa. 1000 m. Jaa Lars on jo vähän ylempänä. 1100 m. Nyt Lars on selvästi ylempänä. Hyvin näyttää nostavan. Ei muuta kuin sinne alle vaan! Mutta missäs nosto. 900 m ja mitään ei tapahdu. Hae hae. 800 m eikä löydy. Ääliö.... Liuku vastaiseen, mutta mihin!

Tuonne metsän reunaa kohti. 400 m. Ei tapahdu mitään. 300 m. Nyt rupeaa tökkimään kunnolla. Nyt pidä tämä. Ja 3-4 m/s mennäänkin pohjiin. Huh huh. Ei saa enää hölmöillä. Kah. Larshan on saman pilven toisella reunalla. Äkkiä kiinni. Lars ottaa seuraavan pilven. Otan vielä reunalla lisää ennenkuin lähden perään. Katsotaan nostaako sillä. Nostaa! Nostaako hyvin. Joo. No sitten perään. Mutta se viivyttely oli liikaa. Lars on pohjissa ja kun pääsen laskevien läpi alle, kukistuu pilvi päältä. Kun ois jotakin millä vois takoa kaalia....

Nyt ollaan reitistä pohjoiseen. Mikko on päässyt hakuautoon ja pyydänkin hakemaan eilen käännepisteen luokse liikennemerkkiin kuivumaan jääneen paitani. Lähes eilisen käännepisteen päällä Mikko ilmoittaa purtsikoita ja sinnepä sitten minäkin. Suht. heikoilla saan kelattua 1800, mutta sitten pilvet kukistuvat. Vastatuuli, 15 km maaliin. Matkalla on pilven retale. Lars lähti vielä pohjoisemmaksi, siellä on parempia pilviä. Mutta mutta... liian kaukana nekin. Suoraan reittiä pitkin. Jos pilvi toimii edes vähän, niin pitäisi riittää. Eipä toimi. Ei edes nollaan jaksa nostaa. Eteenpäin. Laskee... Ei riitä. Kantaa... Riittääköhän. Aika rohkea yritys. 1000 m ja arvion mukaan alle 10 km. Miksei ole kartassa etäisyysviivoja niinkuin Lars Bolla. Tai edes GPS:ää ja loppuliukulaskinta. 700 m. Kevyttä kantavaa. 600 m. Mikko mittaa 5 km maaliin. 400 m laskee rutosti. Pääseekö edes noille kenttää edeltäville pelloille - ainakin tuohon voimalinjaan kulma kasvaa... 300 m - nostaa, ei uskalla jäädä, ajetaan pelkkä S. Taitaa jäädä tuolle viimeiselle pellolle ennen kenttää. Yli 1 km matkaa, 150 m - olikohan sen tien yli langat vai ei. Sitten alkaa kantaa. Kaartaakko? Ei. Jatketaan, korkeus säilyy, tie - 150 m ja maalikuva 150 m - huh huh! 5 maaliin. Lars tulee kohta pohjoisesta perässä, mutta nopeampana kun oli aikaisemmin lähtenyt. Mulla menee aikaa 4 tuntia. Sama kun edellisen kerran kun lensin 60 km edestakaisen. Nyt oli kyllä vastatuuli jonkin verran kovempi. Leifillä käy hyvin. Jono mennessä ja tullessa ja aikaa vähän yli 2 tuntia. Sundin jää 6 km vajaaksi ja haetaan trikellä pois.

Taas hiljainen tuuli. Annetaan 59 km kolmio. Alku pohjoiseen. Toinen sivu metsätaipaletta ja lopuksi eilistä tienoota kotiin.

1. hinaus ei tuottanut tulosta, en edes päässyt takaisin kentän starttipäähän. Mutta tuulipa sattuikin olemaan juuri sinne päähän johon olin laskenut ja kukaan ei halunnut hinausta varsinaisella paikalla. Äkkiä triken tilaus itäpäähän ja pyyntö hinata kaupungin päälle. 350 m tärppääkin hinauksessa ja siihen irti. Kenneth menee Håkanin triken perässä kovempaa ja pääsee samaan nostoon ylempänä. Kohta on jo 700. Kenneth pääsee nopeammin ylös ja tästä harmistuneena koko nosto tulee hukattua. Takaisin kaupungin päälle mutta ei mitään. Kierretään vielä itäkautta ennen laskuun menoa. Nyt nyppi vähän. 300 m. Vähän nostaa. Mitä Mikko oikealla. Ja nousee. Alle ja 2-3 m/s siellä piileskelikin. Sillä melkein pohjiin ja kentän päälle pilveä ottamaan. Andreas ja Lars Bo sekä Mikko samassa liu'ussa. Minä alimpana. Mulla menee ohi pilvestä. Kaupungin päällä on uusi, otetaan se. Ei toimi. Ja ne kolme menivät kuitenkin sillä pilvellä... Korkeus hupenee... Ostoskeskus 200 m. Ei toimi. Laskukierrokseen.

120 m. Nostaa.... Nousee nousee... 300 m. Hukkuu... korjaus vastatuuleen. Nousee ... ja lopulta pohjiin, mutta vähän ohi lähtösektorista. Palataanko kuvaa ottamaan... Ei enää riskejä, jääköön starttiaika. Mennäkö suoraan käännepisteelle vai... idän puolella on hyviä pilviä ja mahtava maasto, mennään sieltä. Ja hyvin meneekin. Koko kolmikko ja vielä Niels Jörgen rypistävät käännepisteellä. Tosin Andreas ja Lars Bo ovat jo pohjissa, mutta samoista pohjista pääsen minäkin käännepisteelle. Vähän joutuu tuikkaamaan ulos. Kirkko. Ajetaan kunnes mitään seinää ei näy. Ajetaan vielä aavistus vastaseinää näkyviin. Kaksi kuvaa ja äkkiä takaisin pilveen. Hyvin meni. Mikko saatiin kiinni samoin Niels. Ja Andreas ja Lars Bo vain parin kilometrin etumatkalla. Nyt alkaa metsätaival, mutta on korkeuttakin ja pilviä. Ihan takkuilematta taival ei suju, mutta kolmestaan Mikon ja Nielsin kanssa paikat löytyy. Sitten tullaan järvelle. Mistä ohi? Länsipuolelta. Ei onnistu, vajoaa. Etelärannalle. Ei mene hyvin. Löytyy kantava, Mikko samaan. Niels on jo jäänyt leikistä. menee alle 900 meilläkin. Sitten Mikko löytää hyvän ja pääsee pohjiin. Mulla jää heikompaan ja Mikko jatkaa matkaa. Reitiltä tulee 4 liidintä ihan kuin Ilmestyskirja. Nyt. –elokuvassa helikoptereita. Uljas näky. (Håkan, Johan, Lars, Rauno).

Lopulta mullakin tärppää ja pääsen Mikon kyytiin. Mikko on jo melkein käännepisteellä. Missähän se nyt olikaan. Tuo tienmutka vaiko tuo. Tuo se on. Kuva purkkiin. Mikko nousee käännepisteen takana. Sinne. Mutta Mikon nosto loppuu ja liutaan käännepisteen ylitse kohti metsän reunaa. "Onko sulla jo kuva?" kysyy Mikko. "On on". 900 m ja nosto löytyy. Nielskin on päässyt ylös ja liukuu meidän alle. Samoin koko perässä tullut porukka liittyy nostoon, onneksi huomattavasti alempana. Päästään Mikon kanssa pohjiin ja siinä se on! Liuku kohti maalia. Tällä kertaa maalin päällä jää vielä 300 m. Maalikuva ja kun ei kerta alaskaan pääse, niin harjoitellaan sitten nosto lentämistä. Mikko tulee vähän perässä ja sitten koko muu porukka. 10 maaliin 60 km kolmio! Lentelen vielä yli tunnin mukavassa iltakelissä. Koko lento yli 5 tuntia. Reitillä alle 3. Voittaja Lars 129 min! Yhteistulos nousi 3:lle sijalle.

Kun aamulla saavutaan kentälle tutkii järjestäjä kuvia ahkeraan. Minun kuvan kanssa on jotakin ongelmaa. Käännepiste on kuvan nurkassa. Mutta eihän sillä ole väliä. Väittävät kuitenkin että kuva on otettu aivan väärästä paikasta. Kun katson kuvaa, voi siitä selvästi todistaa että olen ollut ainakin erään tien päällä, joka on vain 10-20 astetta sektorin ulkopuolella. Mutta olenko ollut tästä vielä edelleen sektorin sisään vai ei, sitä kuvasta ei voi 100% varmuudella päättää. Talojen varjot näyttävät seiniltä ja helposti tulee mieleen sanoa että ollaan oltu sektorin ulkopuolella kun kuva on otettu kun seinät näkyvät. Kuitenkin selvästi on päätetty kuva hylätä. Hölmö kun en ottanut lisäkuvia silloin kun oltiin Mikon kanssa käännepisteen takana tai silloin kun lennettiin yli.

Päivän tehtäväksi annetaan 68 km kolmio. Pilviä kehittyy uhkaavaa vauhtia pohjoisen metsien päälle, joten tehtävä pidetään peltoalueiden päällä. Hinaukset alkavat ja koko alkupää pääsee hyvin kiinni keliin. Itsekin pääsen Lonen perässä pohjiin. Mikko on vielä samassa pilvessä, mutta paremmalla reunalla. Mikko ottaa liun pienen aurinkoläntin päälle ja tarttuu. Lone perässä ja sitten minä. Valitettavasti taas viivyttelin sen verran että Mikko on jo melkein pohjissa ja Lonestakin jäin 200 m. Nosto kuitenkin löytyy ja Mikon vauhdista innostuneena yritän etsiä parempaa kohtaa. Niin siinä käy kuin monesti ennenkin, eli se metrinenkin hukkuu. Lonekin ajelee ristiin rastiin joten hukkunut se on yläpuolellakin. Mikko lähtee korkealta, Lone matalammalta. Lonen meno ei näytä hyvältä. Mitä tehdään? Pohjoisessa on järvet ja näyttää että järvien välissä puhaltaa kannakselle. Täytyy olla nosto. Sinne. Taivas on pohjoisessa täysin ylikehittyneen jämän peittämän, mutta muutamia rippeitä on siellä täällä toimivistakin pilvistä. Kun saavun järville, ovat molemmat järvet muuttuneet peilityyneksi. Taivas tasaisen harmaa. On tässä päästy ennenkin matalista täällä. Ajetaan kierros järvien rantavuoria. Mutta aivan kuollutta. Ei laske eikä nosta. Lopulta lasku aivan tyynessä rantapellolle. 15 km. Hienoa... Myöhemmin Lone vielä kiertää veistä haavassa: kun olin lähtenyt pois Lonen perästä oli heti löytynyt nosto, jolla oli päässyt pohjiin...

Mikko jatkaa kuitenkin pohjissa ja on tuota pikaa käännepisteellä. "Olen minä tautisen hyvä - kaikki jäävät nostossa" - kaikuu radiosta. Jos oma kohtalo ei niin v... niin iloinenhan tuosta pitäisi olla. Haku tulee pian paikalle ja koska asuintalo jää melkein paluumatkan varrelle, niin hyppään pois kyydistä. Johanna menee kentälle Mikon paluuta katsomaan. No otetaan perhe autoon ja mennään mekin katsomaan miten Mikko edistyy. Toiselle käännepisteelle menee sairaan hyvin. Kattokin on jo yli 2000. Sitten paluumatka onkin aukkoon. Puljasta osa lähtee suoraan kohti maalia, Mikko tekee oman ratkaisun ja poimii reitin eteläpuolelta pilven. Suoraan tulijat joutuvat todella mataliin, alle 200, ja selviävät lähinnä tuurilla takaisin ylös. Mikko tulee turvallisesti, mutta etujoukko ehtii kuitenkin ensin. Mikolle todella hyvä aika 163 min ja päivä 2. Johan saa vielä paremman ajan 160 min. Tämä oli Mikon päivä. Ja Kennethin. Syntymäpäivän kunniaksi maaliin.

Minä jäin liikaa suremaan sitä käännepistekuvaa ja tulin tehneeksi (taas) älyttömän ratkaisun.

Etelätuuli voimistui. Ja minun kuvakin hylättiin lopullisesti. Sain kuitenkin tapeltua edes siten, että matka laskettiin kuvaan saakka. Tällainen lisäys oli kirjattu sääntöihin jo ennen kilpailun alkua. Tuntuisi reilummalta jokin pursilentäjien käyttämä systeemi, missä väärästä kuvasta rangaistaisiin pistemenetyksellä, ei koko matkaa mitätöimällä. Minullakin virhe oli maksimissaan 200 m luokkaa. Jos olisi monta käännepistettä ja joku tekee virheen 1. ja joku toinen viimeisellä käännepisteellä, on molemmat tehneet minusta yhtäsuuren virheen. Nykysäännöillä kuitenkin 1. käännepisteellä virheen tehnyt menettää kaiken ja toinen vain viimeisen välin.

Tuulen takia mietittiin vakavasti määrämaalia, mutta metsä sankkeni kovasti pohjoiseen päin. Lopulta päädyttiin 30 + 30 km edestakaiseen. Tuulen takia paluu tosin tuntui mahdottomalta. Siispä taktiikka oli aika selvä. Äkkiä taivaalle ja heikossa kelissä myötätuuleen ja sitten paremmassa toivottavasti takaisin. Muut eivät olleet halukkaita hinaukseen, joten siitä vaan. Jotenkin minulla oli koko hinauksen ajan seuraamisvaikeuksia. Peter hoki aina että siinä on niin hyvä lentäjä että pystyy seuraamaan miten vaan. Mutta tietäisipä miltä minusta tuntui perässä. Yhdessä kaarrossa jäinkin lopulta niin ulos että log–out oli väistämätön. En viitsinyt katkaista narua joten päästin irti. 250 m. Ei muuta kuin laskuun, kun nostoakaan ei matkalta löytynyt.

Hetki kyttäilyä ja edelleenkään kukaan ei osoittanut lähtöhaluja. Siispä uudelleen taivaalle. Tällä kertaa pääsin 300 m kun trike meni nostoon ja minä jäin laskevaan. Korkeusero tuli niin suureksi että naru löystyi ja yrityksestä huolimatta nykäys oli niin voimakas että naru katkesi. Triken päästä! Ja miten. Koska naru tuli ylhäältä, kietoutui se vasemman siiven ympärille. Vilkaisu ja karmealta näytti. 10 m lenkki narua siiven takana. Nyt äkkiä kelaamaan narua. Vedin varovasti narua metri kerrallaan pois siiveltä. Onneksi oli mastoton. Vaijerit olisivat tulleet mukana. Lopulta minulla oli vasemman käden ympärillä 80 metrin kerä narua. Ja koska olin huolimattomasti kerinyt, osa kierroksista meni speedbarin ympäri toisinpäin ja osa toisinpäin. Kiertipä joku lenkki jopa sivuputken. Siinä sitten taas hetken soimailin älliäni kunnes keksin että onhan minulla pakollinen puukko. Vyyhti sillä pätkiksi ja näin sain kasan narunpätkiä. Vilkaisu mittariin: 700 m. Ohhoh. Täytyy ottaa virkkuukoukut mukaan seuraavalle lennolle ja antaa Fusionin taas lentää itsekseen.

Nyt tosissaan lentämään nostoa ja kohtahan oltiinkin jo pohjissa. Tällä kertaa otetaan myös lähtökuva. Radiosta utelemaan että mitä tehdä narulle. Narun pudottaminen oli kielletty, sillä puimakoneessa se ei tekisi hyvää. Antoivat ohjeeksi pudottaa metsään. Vasta jälkeenpäin keksin että olisihan vyyhti mahtunut valjaiden jalkotilaan. Olisi ollut niin hieno pudottaa sitten maalin ylityksessä.

No kun pohjiin päästiin ja pohjoiseen päin mentiin, niin helppohan se metsäkin oli löytää. Ensimmäinen liuku metsän päälle tuotti noston ja pääsin samalla narusta eroon. Muita ei vielä ollut matkassa. Edessä näytti huonolta, joten kiersin vähän itään päin. Hitaasti pilveltä pilvelle edeten matka taittui tuulen ansiosta varmasti. Mikkokin oli jo ottanut hinauksen ja tuli hurjasti perässä. Yritin vielä hidastaa entisestään jotta saataisiin kimppa kasaan. Keli oli kuitenkin sen verran heikkoa, että ylempänä oleva nosto ei välttämättä toiminut alempana. Niinpä Mikko sitten sujautti alakautta ohi ja otti liun reitin lännen puolelle. Nosto löytyikin. Minä taas ajoin hakkuuaukealle käännepisteen itäpuolelle ja hetken etsiskelyn jälkeen pääsin ylös. Mikko ehti hieman ennen käännepisteelle ja sieltä löytyi myös Andreas.

Kumpikin otti heti liun vastatuuleen, vähän länsipuolelle. Mikolla meni aika alas, mutta Andreas löysi noston. Minä ajoin heidän väliinsä ja kolmeahan siinä mentiin. Mikko tuli alta vielä aavistuksen kovempaa ja n. 50 m ennen kajahti radioon: "Väistä!" Tästä pillastuneena Fusion putosi keskelle 4-5 m/s nostoa ja Mikko itse ajoi vähän ulos. Ero repesi hetkessä 200 m. Andreaksen kanssa oltiin suurinpiirtein yhtäaikaa pohjissa. Nyt ei ole aikaa kupata, sillä jokainen turha kierros sortaa. Vastatuulen puolella oli hyvä pilvi ja kumpikin päästiin siihen. Mikko oli ehtinyt pohjiin ja pääsi samaan pilveen. Sitten pilvi muodostuikin jonoksi vastatuuleen ja vain ajamalla ja muutamalla pyöräyksellä silloin tällöin matka taittui todella mukavasti.

Väkeä tuli vastaan kuin Vilkkilässä kissoja. Siinä sitä sitten morjesteltiin niille jotka olivat vasta menossa. Tätä minä olin toivonutkin - paluumatkalla noston merkkejä. Mutta nyt pilvet toimivat niin hyvin ettei merkkejä itse asiassa tarvittu. Matka taittui varsin jouhevasti aina kotikyläämme saakka. Sitten loppuivat pilvet ja yli 10 km jäljellä. Korkeutta oli kyllä 1800, mutta laskevilla ja tähän tuuleen se ei riittäisi. Yhtä puuttui. Andreas ratkaisi ja vaihtoi läntiseen jonoon. Näytti että alas menee, joten Mikon kanssa ei arvattu seurata. Päätettiin mennä itään metsäkannaksen päälle. Minä edellä ja Mikko jonkin matkaa perässä. Menee alle 1000 ja matkaa edelleen 10 km. Sitten löytyy 1 m/s. Mikko tulee alle ja löytää vähän paremman. Nyt ajan todella tarkkana Mikon päällä ja pääsemmekin vähän nousemaan. Nosto kuitenkin hajoaa ja uusi yritys. Sama tilanne. Minä löydän ja Mikko pitää. Taas päästään vähän ylöspäin, mutta matkassa kyllä hävitään. Lopulta päästään niin ylös että päätän yrittää. Liuku kohti maalia. Golf–kenttä 5 km ja 800 m. Sähkölinjat 3 km ja 500 m. Riittää ja maalissa 100 m. Mikko jää varmistelemaan ja tulee noin 10 min myöhemmin, mutta selvästi paremmalla ajalla, koska ajoin menomatkan niin hiljaa.

Ruotsalaiskolmikko Håkan, Leif ja Rauno ovat 10 km päässä 600 m. Yksi kerrallaan luopuvat leikistä, mutta Håkan ei luovuta. Hän odottaa iltaa ja kelin rauhoittumista, jolloin myös laskevat ovat heikommat ja pitkä liuku onnistuu paremmin yli 4 tunnin lennon jälkeen Håkan liukuu maaliin. 6 maalissa. Andreas voitti päivän 128 min! Mikon kanssa kyllä ollaan tyytyväisiä päivän lentoon vaikka ajassa vähän nopeimmille hävittiinkin (171 ja 159 min). Tosin mulla olivat sitten laittaneet kellokamerasta maaliajaksi päivämäärän, mutta onneksi tämä saatiin korjattua. Enhän minä nyt sentään päivän hitain ollut.

Viimeisenä päivänä on selvästi edellisiä päiviä kovempi tuuli. Ennuste on etelästä, mutta pilvet kyllä tulevat idästä. Pohditaan pohjoisen ja lännen tehtävän välillä. Jos todella tuulee idästä, niin pohjoinen on huono suunta, koska mitään laskukelvollista on vain tien varrella. Siis joko käännepisteen kautta länteen tai suoraan. Eivät halua valokuvia viimeisenä päivänä ja radiokäännepistekään ei kelpaa, joten suora määrämaali. Taas rajoitukset ja lopulta kartan reuna asettavat rajat: 53 km länteen, viimeinen 10 km metsätaipaleen yli.

Keli alkaa huonona, mutta Leif ja Rauno pääsee ylös golf–kentiltä, samoin Håkan. Lone vedetään myös golf–kentälle, mutta kun mitään ei ole, ei tyttö pääse edes sähkölinjoille takaisin. Jäi 2-3 km kantomatka (uuden startin sai jos kantaa pois). Tuosta olisin kyllä antanut uuden hinauksen vaikka autolla olisi haettu, hinaus oli selvästi sovitun sektorin ulkopuolelle. Lone ei jaksa kantaa ja oli todella pettynyt...

Niels Jörgen pääsee ylös aivan kentän kupeelta, samoin Andreas. Saan hinauksen kentän päälle, mutta ei nosta. Vajoaa alle 300, sitten rupeaa nostamaan ja hetken rimpuilun jälkeen kunnolla. Pilvikin syntyy päälle. Pääsen pohjiin ja Niels ja Andreas ovat jopa alempana, mutta pari kilsaa enemmän reitillä. Tuttu reitin alkuosa 3. ja 4. kisapäivältä, joten ei kun menoksi. Pyöreän järven eteläpuolella on hyvä hakkuuaukea ja sen päällä mahtava pilvi. Sinne. Ja hyvin meneekin, tosin vähän on rikkonaista. Jämähtää 1400. Niels tulee alle ja pääsee melkein samoihin, mutta jämähtää kanssa. Kuoleva nosto. Korjaus samassa pilvessä eteläreunalle ja nyt tarttu. Hetkessä pohjiin.

Andreas näyttää vääntävän pari kilsaa pitemmällä ja pohjissa. Liuku sinne, Andreas karkaa. Korkeutta ei mene juuri lainkaan, joten saman tien liuku seuraavan pilven alle. Niels jää keräämään korkeutta. Sitten tule jono vastaan. Andreas menee jo kaukana, mutta on vajonnut n. 500 irti pohjista. Näyttää olevan jo ylikehittynyttä eikä paista kunnolla. Hidastetaan vähän ja yritetään pysyä ylhäällä. Alla näkyy olevan Leif. Heikosti menee heh heh... Jatketaan pohjissa. Sitten vähitellen pohjat eivät pidä ja eroa tulee 400 m. Nyt heikko 0.5 m/s. Tällä takaisin ylös. Leif tulee takana parimetrisellä melkein pohjiin ja ajaa kiinni. Heikko ei sitä kiinnosta joten liukuu ohi ja vajoaa. Yritän ottaa vielä vähän lisää. Missäs maali. Hetkinen 15 km ja 1600 m. Rupeaa riittämään, vielä muutama lisäkierros varmistukseksi.

Leifkin on aloittanut loppuliukua alempana. Leif lisää vauhtia, minä annan mennä vaakaan. Metsätaival edessä ja yli 1500 korkeutta. Riittänee jos ei laske hirveästi. Mutta nyt rupeaa nostamaan. EI muuta kun vauhtia lisää. 60-70-80... Nyt jo vajoaa vähän. Harmi. Tänään aika otetaan maahan kosketuksesta, ei ilmasta. Vedetään lisää tai oikeastaan työnnetään, kun kädet on jo polvien tasalla. 90 km/h ja kaikki tärisee niin, että näköä haittaa. Tällä menolla ei ikinä pääse alas. Valjaat auki ja luukut levälleen. Vajoaa 3 m/s. Lisää vauhtia ja jalat levälleen 4 m/s... Maalin päällä 3-400 m, ja spiraaliin. Miksiköhön ne loput metrit piti siellä alle metrisessä kiertää??? Lopulta saan liitimen alas ja maalissa on jo Leif, Håkan, ja Rauno. Variometri näyttää aukioloajaksi 1 h 17 min. Aika otettiin irrotuksesta, joten tästä vielä n. 4 min pois. Ja ainakin minuutti kantamisesta. Eli arvio noin 1h10 - 1h12. Aika haipakkaa meikäläiselle. Ja melkein vartti turhaa tahkoamista vielä siellä lopussa...

Kohta rupeaa väkeä tulemaan oikein urakalla. Mikkokin kuuluu tulevan 10-15 km päässä. Mutta liian matalalla. Lopulta syntyy päälle sellainen pilvi, että variosta loppuu asteikko ja Mikko nauttii. Maalin päällä yli 600 m. Kohta kuitenkin Thomas rikkoo tämänkin ennätyksen ja on yli 1000 m maalissa. Thomas jää rauhassa lentelemään eikä välitä ajasta, onhan kisa muuten mennyt alle odotusten joten nyt on aika nauttia. Lopulta 12 maaliin. Mutta missä on Johan. Ennen päivän alkua Johan oli jo varma voittaja. Kaikkihan tulevat tänään maaliin. Lars väittää nähneensä Johanin menevän laskuun jo alkumatkasta. "Johaaaaaaan...." kaikuu metsä kun Kenneth yrittää huutaa Johania maaliin. Mutta Johania ei kuulu ja voittajaksi nouseekin koko kisan loistavasti lentänyt Lars Bo. Hyvä lentäjä ja mukava tyyppi. Kuten kaikki muutkin tässä kisassa.

Päivävoittaja Andreas 72 min, 2. Lars Bo 75 min ja mulla 76 min. Tosin tätä vähän ihmettelen kun variometri näytti 77 min ja se sisälsi ainakin hinauksen. Siis 1 min hinaus? Väittivät että ero voi tulla pyöristyksestä, kun alkava minuutti merkittiin aina seuraavalle minuutille! Kärkikolmikon pisteet: 1000, 931 ja 910. Siis 3 min => 70 pistettä. Louise lensi 10 km saman pistemäärän saamiseksi. Aika hurja merkitys ajalle (korottivat potenssiin 3)!

Tanskalaiset olivat lähdössä esi-MMiin, joten heillä oli kiire kotiin. Palkinnot jaetaan kiireesti ja väki aloittaa kotimatkan hyvästelyjen jälkeen. Johania ei näy. Jäämme vielä yöksi ja aamulla sitten päivälaivalla yli. Meidän lopulliset sijoitukset 8. ja 9. Tämä hetken masensi, mutta hyvät lennot kyllä piristivät mieltä.

Vaikka alku olikin hankalaa, oli lopulta kaikki tyytyväisiä kisoihin. Tällaisissa keleissä ei ole koskaan ennen päästy PMissä lentämään. Ja tällaisia tuloksia. 60-70 km suljettuja tehtäviä vähän yli 2 tunnissa maaliin. Tasamaalla. Suomessa tämmöisiä tehtäviä ei saisi edes antaa. Itsekin lensin mielestäni paremmin kuin koskaan. Pari pikku virhettä, jotka maksoivat paljon. Huolellisuudella olisi hopea ollut aivan realistinen ja kultataistelussakin olisi voinut olla mukana. Sama Mikollakin! Koko kärkiporukka vaan lensi niin sikamaisen hyvin että virheitä ei annettu anteeksi.

Lars Bo teki lopulta pienimmät virheet, Andreas oli nopea mutta räpsähti kahdesti. Lars Lauridsen lensi tasaisesti nauttien lentämisestä koko ajan. Ja muistihan Lars leipoa minulla kakunkin lohdutukseksi hylätystä kuvasta, joten "Cake Terminator" pääsi jälleen pelastamaan maailmaa (eli syömään pois kaikki makeat kakut jottei muu väestö myrkytä niillä itseään).

Håkan Sundin paransi loppua kohti kun antoi muiden hoitaa hinaukset. Olisi ollut mitaleilla ilman muuta ilman alkupäiviä. Johan lensi alkukisan vuoren varmasti. Mutta oliko paineet sittenkin lopuksi liikaa? Vielä Leif ja Raunokin pääsivät Mikon ja minun edellä. Vain Kenneth ruotsalaista saatiin pidettyä takana. No hyvä edes niin, sillä Kenneth ilmoitti jo aluksi minut "päävihollisekseen".

Harvassa kisassa on sellaista yhteenkuuluvaisuuden henkeä kuin PMissä. Todella harmi että norjalaisia ei ole näkynyt kahteen vuoteen ja suomalaiset ovat aina liikkeellä vajaalla joukkueella.

Perhekin viihtyi kohtalisesti loistavan majoituspaikan ansiosta. Kiitoksia vaan perhe Widersson!

Koska kohta on meidän vuoromme järjestää vastaavat kisat, kerrataan vielä mikä olisi voitu tehdä toisin ja mikä oli hyvin. Ensinnäkin voittajan pitää olla suomalainen!

Keleillehän ei mitään voitu :-) Tuloslaskenta pelasi miten pelasi. Kun porukka rupesi lentämään maaliin, ei kukaan enää tiennyt sijoituksia. Ajat olivat kellokameroissa ja filmit kehitettiin vasta seuraavana aamuna. Ei edes alustavia aikoja voitu kysyä lentäjiltä.

Aika otettiin alustavasti ottamalla kuva kenttärakennuksista. Sitten ilmassa saattoi parantaa lähtöaikaa ottamalla kuvan lähtölinjasta. Tämä oli sinänsä hyvä järjestely ja tätä olen koettanut saada toimimaan Suomessakin. Huonoa oli vaan se että alkuperäinen lähtöaika saattoi viivästyä jos ei heti päässyt starttaamaan. Olisi ollut varsin helppoa pitää kenttäkirjanpitoa kuten meillä on tapana. Sitten toinen miinus oli se että ajat saatiin selville vasta jälkikäteen. Sama koski maaliin saapumista. Tässäkin olisi voitu ottaa aika järjestäjien toimesta, ainakin alustavasti.

Aluksi oli käytössä vain 1 ja puoli trikeä. Lopulta 2 ja puoli. Tämä jo riitti 15 hengelle kun lentäjien taso oli sellainen, että melkein kerrasta tartuttiin tai jos ei tartuttu, niin ei ollut halukkaita lähtijöitäkään. Eli lopulta hinaus ei ollut ongelma. Tanskalaisilla oli jonkin verran starttiongelmia ja seuraamisongelmia, mutta sattuihan sitä meikäläisillekin.

Hakua ei ollut järjestetty lainkaan järjestäjän toimesta. Onneksi Mikon kihlattu Johanna hoiti homman loistavasti. Autosuunnistajan ainesta (älä Johanna päästä Mikkoa lukemaan karttaa).

Osanottomaksu oli kohtuuttoman tuntuinen, mutta kun siihen sai 8 hinauslippua niin se jäi siedettävän rajamaille. Tosin siksi että 90 Skr hinaukset olivat sikakalliita. Usein joutui ihan miettimään ottaako hinauksen vai ei ja tämähän ei ole ollut minun periaate. Sitten ostettiin kasa hinauslippuja, joita lähettäjä keräsi startissa olevalta. Sama olisi hoitunut kenttäkirjanpidolla paljon vähemmällä vaivalla ja olisi saatu ajatkin siinä sivussa. Ainakin minulla liput oli ties missä hukassa aina kun niitä kysyttiin. No onneksi sentään päästivät välillä "velaksi" ilmaan.

Sääntöjä kirjoiteltiin kisan alussa puoleen kisaan saakka. Mikko jo loihtikin lopulta ihmettelemään etteikö tänään tule mitään uusia sääntöjä. Eli nämä hommat pitäisi jo pystyä hoitamaan verkon välityksellä ja ajoissa. Tosin meidän liitot (muutkin kuin SIL) ovat joka maassa niin hienosti asioissa mukana että ehkä on parempikin tehdä työ kentällä.

Hienoa oli se, että järjestäjä oli varannut majoituksia valmiiksi. Huonoa oli se, että tanskit asuivat 20 km päässä meistä ja ruotsalaisista. Onneksi vietettiin muutama yhteinen grilli–ilta, siis sellainen joka ei häirinnyt seuraavan päivän lentämistä.

Julkisuus oli hoidettu hyvin ja televisioonkin päästiin. Kennethin siivessä ollut kamera otti hienoa ilmakuvaa ja lasku lehmihakaan varmaan huvitti katsojia. Mikkokin pääsi televisioon. Samoin minä. Tosin saatiinhan mekin urheiluruutuun pätkä silloin kun kisat olivat meillä.

Järjestäjät toimivat pienellä porukalla ja siihen nähden selvisivät kohtuullisesti. Tanskalaiset välillä äityivät haukkumaan hinaajia - vetivät muka aina laskeviin, mutta onneksi ottivat vähän sanojaan takaisin. Jos ei ole ollut paljoa triken perässä, voi nostavan tunnistaminen olla aluksi vaikeaa.

Säännöistä meille opittavaksi:

Muuten ei voi sanoa muuta kuin että: lisää tällaisia kisoja. Ja niitähän voi tulla, sillä lahden yli ei ole niin pitkä matka ja jatkossa sovittiin että vaihdamme kilpailukalentereita. Joten sinne vaan lentämään ja muut tervetuloa tänne.

Vesa Lappalainen