Palokan koulu

Koulutoimikunnan kokous 14.8.2008

Muistio

 

Kokoukseen osallistui 22 henkilöä.

 

 

Palokan koulun vs. rehtori Tuija Hakkarainen avasi kokouksen. Koulutoimikunnan puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana toimivat oppilaiden vanhemmat. Kokouksen alun esittelykierroksen jälkeen valittiin lukuvuodeksi 2008-2009 koulutoimikunnan puheenjohtajaksi Vesa Lappalainen ja varapuheenjohtajaksi Mika Viitasaari.

 

Puheenjohtaja Vesa Lappalainen halusi käsiteltäväksi seuraavia asioita: koulun aloitus, sisäilmaongelmat ja Palokan lukion tilanne. Tuija Hakkarainen kertoi koulutyön aloituksesta. Oppilaita on 575, kun kevään arvio oli n. 590 oppilasta eli oppilaita on siirtynyt jonkin verran muihin kouluihin. 7-luokkalaisille on pidetty tiistaina tervetulojuhla ja seiskoille on tulossa Leppälahden ryhmäytykset viikolla 35. Rehtori on laittanut ensimmäisenä koulupäivänä kotiin tiedotteen rakennusaikatauluihin liittyen, myös syystiedote on tulossa koteihin. Oppilaiden lukujärjestykset on tehty niin, että niissä on mahdollisimman vähän A-solun tunteja.

 

Keskusteltiin myös tulevaisuuden suunnitelmista. Peruskouluverkkoselvitys tulee julkisuuteen syyskuussa.

 

Tuija Hakkarainen kertoi, että nyt tekeillä olevat viipaleet ovat valmiita lokakuussa. Tämän jälkeen A-solu suljetaan ja eristetään muusta koulusta. Tilapalvelu on vastauksessaan työsuojelupiirille sanonut, että syksyllä 2009 kaikki toiminta on siirretty väistötiloihin. Näistä väistötiloista on suunnitelmia, mutta ei vielä lopullisia päätöksiä. Palokan lukio siirtyy luultavasti Harjulle ensi syksynä. Vanhemmat valmistelevat julkilausumaa, jossa ilmoitetaan kunnalle, että tiloja ei ole tehty riittävästi eikä kesällä tehtyjä korjauksia koeta riittäviksi.

 

Terveystarkastaja on käynyt tarkistamassa kesällä tehdyt korjaukset. Hän on vaatinut, että koulukeskukseen  tulee ilmanpuhdistimia, joita on nyt tulossa 17 kpl aikaisemmin hankittujen lisäksi. A-solussa on vielä kolme tilaa, joissa on aistinvaraisesti havaittavia ongelmia. Työsuojelupiiri on vaatinut, että kaikki sairastuneet opettajat on saatava puhtaisiin  tiloihin elokuussa 2008. Kaikkia tunteja ei ole näin pystytty järjestämään, josta Tuija Hakkarainen on informoinut työsuojelupiiriä. Tuija Hakkarainen myös muistutti sairasloman mahdollisuudesta, jos oireita ilmenee.

 

Joillakin oppilailla on ollut oireita jo ensimmäisen viikon aikana. Oppilaille voidaan tehdä erillisiä opetusjärjestelyjä, jotka räätälöidään jokaiselle erikseen. Tuija Hakkarainen korosti myös sitä, että oireiden ilmaantuessa otetaan yhteyttä terveydenhoitaja Sirkka Martikaiseen. Hänen kauttaan voi pyytää koululääkärin vastaanotolle. Terveyskeskuksessa käydessä pitäisi mainita, että on Palokan koulusta.

 

Tuija Hakkarainen kertoi syksyllä järjestettävistä teemailloista. Niistä tulee myöhemmin tarkempaa tietoa.

 

Kokouksessa keskusteltiin myös Palokan lukion tilanteesta. Palokan kirjasto-kansalaisopisto-lukio hanke on tällä hetkellä jäissä ja keväällä 2008 tuli konsultin esitys, jossa Palokan lukio siirrettäisiin Viitaniemeen Vaajakosken ja Viitaniemen lukion kanssa. Puhuttiin siitä, että Palokka tarvitsisi oman lukion, jolloin oppilaiden voisivat kulkea kouluun kävellen tai pyörällä. Nykyiset lukiolaiset ovat myös huolissaan Palokan lukion tilanteesta. He ovat avanneet nettiadressin osoitteessa http://www.adressit.com/lukioselkkaus , halukkaat voivat käydä allekirjoittamassa sen siellä.

 

Vanhemmat valmistelevat uuden Jyväskylän järjestelytoimikunnalle paperiadressia, jossa toivotaan uutta lukiorakennusta Palokkaan. Adressin muokkaus tapahtuu sähköpostitse ja nimien keräys tapahtuisi koulussa olevien oppilaiden kautta. Kaikki halukkaat voivat osallistua adressiin.

 

Palokkatiimi kokoontuu maanantaina 18.8.2008. Heillä on tarkoitus saada rahoitusta Palokka.fi portaalin kehittämiseen. Portaalissa voisi olla keskustelupalsta vanhemmille ja linkkejä mm. koulutoimikuntiin.

 

Puheenjohtaja Vesa Lappaisen kotisivuilla voi seurata ja kommentoida adressin työstämistä osoitteessa http://www.mit.jyu.fi/vesal/oma/vesa/koulu/ .

 

Seuraaviksi kokousajoiksi sovittiin torstai 23.10.2008 klo 18 ja torstai 4.12.2008 klo 18. Sähköpostilla tulee vielä muistutukset ennen kokousta.

 

Muistion kirjasi Annukka Talja