Arvoisat järjestelytoimikunnan jäsenet. Me uuden kunnan, ja erityisesti Palokan alueen asukkaat olemme erittäin huolestuneina seuranneet kuntien yhdistymisen vaikutusta alueemme kouluihin. Onneksi tämänpäiväisen lehtiartikkelin mukaan olemme olleet hätäisiä? Toistaiseksi kyseessä onkin keskusteluvaihe jolloin opettajien, oppilaiden sekä muiden kuntalaisten mielipiteet otetaan tosissaan huomioon esityksiä tehtäessä. Meillä on tässä oma esityksemme, jonka takana on 3711 erillistä nimeä. Toivomme, että tämä uuden kuntamme alueelta tuleva melkoinen yksimielisyys osoittaisi, että asukkaat katsovat lähikoulupalvelut erittäin tärkeiksi. Kuntalaiset haluavat lasten ja nuorten yksilöllistä kehitystä tukevaa opetusta koulupäivän turhaan pidentymättä. Ulkomailla akateemisissa piireissä liikkuessa Suomea ei suinkaan tunneta Kimi Räikkösen kotimaana, vaan siitä, että pärjäämme Pisa-tutkimuksessa. Pitäkäämme siis Suomen Ateenassa huolta, että taso ei pysähdy peruskouluun. Yliopistomaailmassa ei ole luokkia ja sisäänottomäärät ovat suuria. Opiskelijat ajelehtivat osin tietämättöminä miten toimia. Yhä enemmän pitää asettaa panoksia opiskelijoiden ohjaukseen jolloin itse asia tahtoo jäädä taka-alalle. Tämä on vaarana luokattomassa lukiossakin ja erityisen merkittävässä määrin koulukokojen kasvaessa. Näennäiset säästöt voivatkin muuttua kustannuksiksi. Haluaisinkin asettaa Jyvässeudun kouluverkolle vision: 15 vuoden kuluttua Jyvässeutu tuottaa asukaslukuun nähden eniten terveesti itseensä luottavia innovointikykyisiä yksilöitä. Niitä maamme ja maakuntamme tarvitsee.