Hyvä Tuija - muutama kommentti.

>> Palokan lukion puolesta tunnepitoisia puheenvuoroja.

Itse asiassa enemmäkin kritisoitiin tapaa kuinka kouluverkkoselvitys
erityisesti lukioselvityksen osalta oli vaihtoehdoton ja tarkoitushakuisesti
perusteltu. Kuinka selvitys oli tehty pelkästään seinien ehdoilla ja
valmisteluvaiheessa koulutuksen asiantuntijat täysin ohitettu. Tätä
"selvitystä" sitten markkinoitiin ainoana oikeana vaihtoehtona eri
puolilla, eri tilaisuuksissa keväällä, kesällä ja syksyllä. Olisikohan
Esko Erikssonilla ja Hannu Salmisella osuutta tähän asiaan?

>>> kaupungin opetusjohtaja Eino Leisimo kertoi totuuden

Ei kannata uskoa sinisilmäisesti kaikkea mitä Eino-setä sanoo.
Minulla on sellainen kutina, että osa "selvityksen" tarkoitushakuisista
perusteista on hänen aivoituksistaan lähtöisin. Olisikin mielenkiintoista
selvittää, miten hän nämä luvut taikoi. Erinäisissä muissakin "selvityksen"
osissa oli lähdeviittaus "unohtunut". Pitäisiköhän meidän suorituttaa
kysely Palokan lukiossa? Palataan sitten asiaan Palokan osalta.

Mutta miten selittäisit nämä luvut Vaajakosken lukion osalta?
- v. 2006 ensisijaisia hakijoita 65
- v. 2007 ensisijaisia hakijoita 22
- v. 2008 ensisijaisia hakijoita 123

Selittäisiköhän tuo jotenkin osaltaan ne Eino-sedän "pendelöijät"?
Luvut taisivat "sattumoisin" olla varsin tuoreita - peräti tältä syksyltä.

>> Eikö matka ole yhtä pitkä kuljetaanpa se kumpaan suuntaan tahansa?

Olet harvinaisen oikeassa. Jospa siis Palokassa säilytettäisiinkin lukio
ja sinne tulisikin oppilaita (vanhan) kaupungin puolelta, saataisiinkin
bussit täyttymään aamuin illoin sekä keskustasta poispäin että takaisin.
Eikö olisikin järkevää! Joutuvathan bussit tätä väliä joka tapauksessa

>>> Heistä kaikki tai ainakin lähes kaikki kävisivät mieluummin lukiota
>>> kaupungissa, mutta keskiarvorajan vuoksi he joutuvat kulkemaan kauemmaksi.

Mutta jospa eri puolilla Jyväskylän keskustaa sijaitsevat lukiot terveen
kilpailuhenkisesti pyrkisivätkin erottumaan toisistaan ja sitä kautta tapahtuisi
valintoja. On varsin lapsellista uskoa, että "keskusta" on kaikille tai edes
suurelle osalle SE KRITEERI koulun valinnassa.

>>> Ilmastomuutos argumentti ei oikein toimi tässä yhteydessä ...
>>> pelottelu että lisää liikennettä nykyisestä ... Pendelöintiä uuden kunnan
>>> eri osien välillä ei tulisi pätkääkään helpottamaan uusi lukiorakennus

Jo tällä hetkellä yli puolet Palokan koulun lukioon menevistä valitsee Palokan lukion.
Jos kuuntelit yleisötilaisuudessa tarkkaan, kuulit että selkeä lasku hakijamäärässä
tapahtui, kun koulurakennuksen ongelmat selvisivät.
 
>>> Palokan keskustaan tai koulukeskukseen (onko Palokassa joku kohta, joka on
>>> keskusta?).

Tervetuloa tutustumaan! Esittelen mielelläni sinulle Palokkaa tuoreena muualta
muuttaneena.

>>> Lukiokoulutus on myös taloudellisesti tehokkaampaa ja sisällöltään
>>> monipuolisempaa kun toteutetaan riittävän isoissa yli 400 oppilaan yksiköissä.

Edes nykyisen kokoisessa Palokan lukiossa sisällön monipuolisuuden kanssa
ei ole ollut ongelmia. Tosin valtaosan opiskelijoiden tarpeista tyydytetään
joka ikisessä Suomen lukiossa - suurimmasta pienimpään.

Kustannustehokkuudesta en sano mitään. Ehkäpä sinulla on siitä näyttöä? Euroa/oppilas.
Ja vertailu eri kokoisten yksiköiden välillä - kuinka paljon poikkeavat toisistaan. Onko
kriittinen massa todellakin yli 400?

>>> Palokkaan ei ole sijainnin vuoksi mitään mieltä rakentaa tuon kokoista lukiota.

Miksi ei? Jos piirrämme harpilla 10 km ympyrän Jyväskylän kaupungintalon kohdalta,
havaitsemme että Palokka sijaitsee keskustan alueella.

>>> Palokkalaisten vanhempien hurskaista toiveista huolimatta heidän jälkikasvunsa tuskin
>>> haluavat viettää koko lapsuutensa ja nuoruutensa Palokan koulukeskuksessa.

Aika moni on jo valinnut ja vielä useampi valitsisi, jos terveet tilat olisi. Että näin
ei ole, on syyttäminen poliitikkoja ja virkamiehiä, jotka säästävät väärässä paikassa
väärään aikaan. Piirustukset kirjasto/kansalaisopisto/lukiorakennuksesta on jo.
Rakentaminen voitaisiin aloittaa saman tien. Jotkut vaan haluaa keskittää kaiken
neliökilometrin alueelle. Ja aiheuttaa sinne ruuhkia, jotta saataisiin suurkaupungin tuntua.
Varsin vihreää ajattelua.

>>> Eikö suuri oppilasmäärä pienellä alueella ole mm. liikenteellinen ongelma
>>> Palokan oloissa?

Kyllä tänne polkupyöriä ja jalankulkijoita mahtuu ;-).

>> Itse olen sitä mieltä, että Palokan ja Vaajakosken lukio voivat yhdistää voimansa
>> uudessa paikassa Viitaniemen kampuksella, mutta Voionmaan lukion toivoisin voivan
>> jatkaa elämäänsä sen nykyisessä kiinteistössä.

Minäkin toivoisin Voionmaan (niin kuin nyt on käymässä) pysyvän omassa paikassaan.

Mutta sen lisäksi toivoisin että nähtäisiin, että Jyväskylän kaupungilla on ydinkeskustan
lisäksi pienempiä keskustoja, jotka eivät ole vain nukkumalähiöitä joista täytyy aina
lähteä päristelemään palveluiden ja ostosten perään muualle.

Että joka aamu joka ikisen jyväskyläläisen 16-18 vuotiaan ei tarvitsisi pendelöityä
keskustaan ja pitkän koulupäivän jälkeen takaisin omiin lähiöihinsä, joista sitten taas
tunnin päästä lähdetään saman neliökilometrin alueelta löytyviin harrastuspaikkoihin ja
myöhään takaisin tekemään seuraavan päivän läksyjä.

Voi kun poliitikoillakin olisi kyky ja uskallus nähdä yli seuraavien vaalien.
Ehkä jopa 20 vuoden päähän.