Jokelan koulu PÖYTÄKIRJA
Rovastinpolku 3
40270 Palokka 1.4.2007
koulutoimikunnan kokous
29.3.2007 kello 18-19.20
läsnä: Inkeri Ahonen
Timo Hintikka
Pentti Jaakkola (rehtori)
Anu Kunnela (sihteeri)
Anneli Meskanen (puheenjohtaja)
hankkeeseen innostuneiden vanhempien tapaamisessa (kts. edellinen pöytäkirja).
Sarja toteutuu lukuvuonna 2007-2008 vuorokerroin Jokelan ja Keski-Palokan koululla, yhteensä viitenä iltana.
Pohdittiin keinoja, joilla tilaisuudet ”markkinoidaan” mahdollisimman tehokkaasti vanhemmille. Todettiin, että kotiin laitettavien lappusten lisäksi tiedottaa voi sekä Palokka-lehdessä, palokka.fi-sivuilla että Kumppanit-lehdessä.
Tielaitos eivät kuitenkaan vielä ole valmiita merkkejä lisäämään. Koulutoimikunta oli kuitenkin sitä mieltä, että kevään (huhti-toukokuun) ajaksi merkit tulisi risteykseen saada.
Puheenjohtaja laittaa vielä kuntaan tämänsisältöisen viestin. Lisäksi kotiin menevään tiedotteeseen lisätään muistutus vanhemmille siitä, että Ruusalantien kulkeminen on työkoneiden takia vaarallista.
Pääsiäisloma alkaa tulevalla viikolla. Kevätjuhla on la 2.6. kello 8.30 ja kello 10 koulun salissa. Toiset, neljännet ja kuudennet luokat tuottavat ohjelmaa. Sitä toivottiin myös koulutoimikunnalta, joka kuitenkin päätti jättää tilaisuuden tällä erää käyttämättä.
Keskusteltiin ruokailun aikataulutuksesta. Todettiin, että terveystarkastukset tuntuvat nyt etenevän kitkatta. Salin väliverhon näytteistä saadut tulokset eivät olleet vielä käytettävissä.
Tulevana lukuvuonna opetusryhmät ovat hieman pienempiä kuin nyt eikä mammuttiluokkia ole tulossa ollenkaan. Opetusryhmiä on ensi vuonna yksi enemmän eli 18.
6. Puheenjohtaja päätti kokouksen.