Jokelan koulu

Rovastinpolku 3

40270 Palokka

 

Koulutoimikunnan kokous 7.12.2006 klo 18.04-19:41

 

Läsnä:

Pentti Jaakkola (rehtori)

Anneli Meskanen  (puheenjohtaja)

Vesa Lappalainen  (sihteeri)

Inkeri Ahonen

Heidi Nieminen

Timo Hintikka

Anne Niskavaara

 

-         Valittiin puheenjohtaja ja sihteeri

-         Puheenjohtaja avasi kokouksen

-         Jyrki  Muhonen ja Tarja Turunen  kertoivat SoVa-hankkeesta (Sosiaalisen Vahvistamisen hanke),  Kartoituksia mm. siitä että onko koulun ulkopuolisia harrastuksia tarpeeksi.  Onko riittävästi kavereita, eli sosiaaliset kontaktit kunnossa. Pyritään löytämään toimintoja mahdollisesti syrjääntyville lapsille. Vanhempi-Lapsi –toiminta: pyritään siihen että vanhemmat  olisivat  mahdollisimman paljon lasten kanssa.  Esimerkiksi voisi toimia puukäsitöiden ohjaajana jossa kaikki lapset tulevat oman tai ”laina” vanhemman kanssa. Näin ohjaaja ei ole vastuussa muiden lapsista.  Toinen esimerkki voisi olla isä-tyttö sähly.  Palokan nuorisotiloissa on vapaata osin maanantai-iltaisin, lauantaina ja sunnuntaina.  Sovittiin että pidetään tammikuussa vanhempi-lapsi-toiminnan idean esittely ja aloituspalaveri nuorisotiloissa. Toiminta on tarkoitettu lähinnä 1-, 2- ja 3-luokkalaisille ja heidän vanhemmilleen.

-         Rehtorin tilannekatsaus: Arviointikeskustelut on käyty.  Joulujuhla tiistaina 19.12 kaksi juhlaa, ensimmäinen  klo 17:30 ja toinen 19:00.  Vanhemmilta ei ohjelmaa. Maanantaina otettu kaksi VOC-näytettä (tekstiilityön luokka ja B6).  Liikuntasalin väliverho antaa hajua.  Seurantakartoitus tammikuussa. Ehdotus että kysely jaetaan heti tammikuun alussa ja merkitään joululoman jälkeinen tilanne ja sitten 2 viikon koulunkäynnin tilanne.  Rehtori on yhteydessä terveystarkastajaan kyselyn sisällöstä.  Uimahallipäiviä 8 kappaletta keväällä. Ongelmia voi aiheuttaa linja-autokapasiteetti kun kaikille pitää olla nykysääntöjen mukaan istumapaikka.

-         Syyhypunkki: Desinfiointi lopetettu.  Havaintoja punkista ei ole ollut.

-         Arviointikeskustelut: pidettiin tarpeellisena ja hyvinkin hyödyllisinä molemmin puolin.

-         Seuraavat kokoukset: to  8.2.2007, 29.3.2007, 26.4.2007.  Kokousaika klo 18:00, opettajainhuone.  Anneli muistuttaa vielä sähköpostilla.

-         Puheenjohtaja päätti kokouksen 19:41.