Prev Next Up Title Contents Index

Periytymishierarkia


Luokkahierarkian luoma tyyppi- yhteensopivuus tekee mahdolliseksi käyttää yliluokalle kirjoitettuja metodeja ja muita aliohjelmia myös aliluokkien olioilla, ja on siten eräs polymorfismin (ks. ) ilmentymä.

Periytymistä kannattaa käyttää ennenkaikkea silloin, luokka on osajoukko toisesta (is-a) ja todella halutaan saada aikaan luokkahierarkian luoma tyyppi- yhteensopivuus. Luonnollisia tyyppihierarkioita ovat esimerkiksi kasvi- ja eläintieteelliset luokitukset, useat matematiikan käsitemallit ja yleensäkin monet puumaiset hierarkiat. Perintää ei pidä käyttää silloin, kun käsitemallissa kuvataan olion osia (has-a). Esimerkiksi ihmisen osia ovat kädet, pää, jalat ja keskivartalo.

Puuseppäluokkaa ei pidä määritellä siten, että perittäisiin kaksi kättä ja black&decker ihmisluokkaan, sillä puuseppä ei ole käsi eikä porakone. Sen sijaan ihmis- olioon voidaan sisällyttää viittaukset ruumiinosiin ja ihminen peritään puuseppään ja sisällytetään lisäksi viittaukset hänen työkaluihinsa.

Tehtävä 1.1 Periytymishierarkia

Piirrä periytymishierarkia, jossa on
a)
puuseppä ja opettaja
b)
kissa, kanarianlintu
c)
kissa, kanarianlintu ja perhonen


Prev Next Up Title Contents Index