Mikäli työkalun valinnassa päädytään olio/lausekieleen (esim. C++ tai Java), ei pyörää kannata keksiä uudelleen. Nelikulmioon nähden kolmikulmiossa on yksi poksaus vähemmän kierroksella, mutta kyllä silti ympyrä on paras. Siis käytetään toisten kirjoittamia valmiita olioita ja/tai aliohjelmapaketteja "likaisessa" työssä.
Aina tietenkin puuttuu joitakin alemman tason palasia. Nämä tietysti koodataan JA TESTATAAN ERILLISINÄ ennen varsinaiseen ohjelmaan liittämistä.
Siis itse koodaus on pienten aputyökalujen etsimistä, tekemistä, testaamista ja dokumentointia. Lopullinen koodaus on näiden aputyökaluista muodostuvan palapelin yhteen liittäminen.
Jo koodausvaiheessa kannattaa miettiä ongelman yleisiä ominaisuuksia. Jos ollaan kirjoittamassa telinevoimistelun pistelaskua naisten sarjaan, niin koodissa ei mitenkään tulisi estää ohjelman käyttöä myös miesten sarjassa. Siis telineiden nimet ja määrät pitäisi olla helposti muutettavissa.
Koodausta voidaan tehdä joko BOTTOM- UP periaatteella, jolloin ensin rakennetaan työkalut (=olioluokat/aliohjelmat) jotka sitten kasataan yhteen. Toinen mahdollisuus on koodaus TOP- DOWN periaatteella, jolloin päätoiminnat kirjoitetaan ensin ja alatoiminnoista tehdään aluksi tyhjiä laatikoita. Myöhemmin valmiita ja testattuja alitoimintoja liitetään tähän runkoon. Valitulla menetelmällä ei ole vaikutusta lopputulokseen ja joskus voikin olla hyvää vaihtelua siirtyä näpertelemään pikkuasioiden kimpussa isojen kokonaisuuksien sijasta tai päinvastoin.
Missään tapauksessa ohjelma ei synny siten kuin se kirjallisuudessa näyttää olevan: alkumäärittelyt, aliohjelmat ja päämoduuli.
Koodaajan on osattava hyvin käytettävä työkalu, esim. ohjelmointikieli. Kuitenkin jonkin ohjelmointikielen hyvän osaamisen avulla on suhteellisen helppo kirjoittaa myös muunkielisiä ohjelmia.
Koodaus on pääosin tekstinkäsittelyä ja 10- sormijärjestelmä nopeuttaa koodin syntymistä oleellisesti. Myös hyvä tekstinkäsittelytaito valmiiden palasten siirtelemisineen ja kopioimisineen helpottaa tehtävää.