MATKAKERTOMUS
ECCOMAS 96 Conference,
Paris, 9.-13.9.1996
Jari Toivanen
Jyväskylän yliopisto
Matematiikan laitos
Yleistä
Ohjelma koostui 16:sta kutsutusta 45 minutin esitelmästä,
33:sta numeeriset menetelmät tekniikassa -istunnosta,
39:stä virtausmekaniikka istunnosta, 27:sta minisymposiumista ja
19:sta erikoistekniikoiden istunnosta. Jokainen istunto sisälsi
kolmesta seitsemään esitelmään joiden pituudet vaihtelivat
20:stä minuutista tuntiin. Parhaimmillaan rinnakkaisia istuntoja
oli kymmenen. Osallistujia konferensissa oli noin 700.
Täten konferenssi oli varsin laaja aihepiiriltään sekä kooltaan.
Istunnot alkoivat aamuisin yleensä hieman ennen yhdeksää ja
jatkuivat noin ilta kuuteen. Perjantaita lukuunottamatta
oli joka ilta jonkinlainen koktailitilaisuus tai illallinen.
Jyväskyläläisten osallistujien esitelmät sijoittuvat
tiistai päivään ja minisymposiumeihin:
aerodynaminen muodonoptimointi ja virtausvastuksen minimointi,
alueupotusmenetelmiä epäyhteensopivilla verkoilla ja
käytännön optimointitekniikoita.
Muut osallistujat matematiikan laitokselta: E. Heikkola, K. Miettinen,
M. Miettinen, M. Mäkelä, P. Neittaanmäki, T. Rossi
Esitelmistä
Pidin esitelmän aiheesta "Multidisciplinary shape optimization in
aerodynamics and electromagnetics using genetic algorithms."
Tässä tarkastelin monitavoitteista muodonoptimointitehtävää, jossa
pyritään minimoimaan siipiprofiilin virtausvastusta ja elekromagneettisen
aallon takaisinheijastusta saamaan aikaan. Esitelmäni oli samaan
aikaan geneettisiä algoritmeja käsittelevän D. Goldbergin kutsutun
esitelmän kanssa. Tämän takia minisymposiumissani aerodynaminen
muodonoptimointi ja virtausvastuksen minimointi oli vain noin 20 kuulijaa.
Esitelmän jälkeen esitettin jokunen kysymys. Kysymysten perusteella
oli ilmeistä, että joidenkin kuulijoiden oli vaikea käsittään
Pareto-optimaalisuus käsitettä, jonka avulla saadaan tietyssä
mielessä optimaaliset ratkaisut useamman kustannusfunktion tapauksessa.
Eräiden mielestä esitelmäni tärkeä, koska siinä sovellettiin
monitavoiteoptimointia ongelmaan, jossa on yhdistetty sekä virtausmekaniikka
ja elekromagnetiikka.
Istuntojen päällekkäisyyden takia ehdin jyväskyläläisten esitelmistä
kuunella vain E. Heikkolan esitelmän ``Domain decomposition methods with
non matching grids for solving 2D scattering problem.'' Esitelmä oli
selkeä ja herätti jonkin verran mielenkiintoa. Muiden jyväskyläläisten
mukaan myös muut heidän esitelmänsä onnistuivat varsin hyvin ja
herättivät mielenkiintoa.
Muita mielenkiintoisia esitelmiä pitivät mm. P.L. Lions, E. Ramm,
C. Poloni, M. Sefrioui, F. Brezzi ja J.L. Lions.
Kontaktit
Konferenssin aikana jyväskyläläiset kävivät useita keskusteluja.
Itse keskustelin mm. J.F. Maitren kanssa alueupotusmenetelmistä,
ohimennen J. Periauxin muodonoptimoinnista geneettisillä algoritmeillä
ja Yu. Kuznetsovin kanssa tulevaisuuden suunnitelmista.
Valitettavasti keskusteluni J. Periauxin kanssa jäivät varsin
lyhyiksi, koska hän oli varsin kiireinen, koska hän oli P. Le Tallecin
kanssa konferenssin pääorganisaattori. Em. lisäksi keskustelin mm.
B. Mantelin kanssa ja useiden Yu. Kuznetsovin laboratoriossa
työskentelevien tutkijoiden kanssa.
Yleisvaikutelma
Konferenssin tieteellisestä tasosta oli vaikea saada kuvaa sen
monipuolisuuden takia. Useat erityisesti kutsuttut esitelmät olivat
kiinnostavia ja hyödyllisiä. Useista keskuteluista lienee myös
hyötyä tulevaisuuden kannalta.
Konferenssi oli varsin kallis, koska se maksoi 2500 frangia,
johon ei sisältynyt ruokailuja lukuunottamatta yhtä illallista.
Kielenä pyrittiin käyttämään varsin useasti ranskaa, joka harmitti
ja hankaloitti ymmärtämistä ajoittain. Ensimmäisen päivän aluksi
kaikille osallistujille jaettiin kolme tiiliskiven kokoista
proceedings-kirjaa, jotka painoivat noin 10 kiloa. Tämän herätti
kysymyksiä siitä onko järkeä julkaista moisia kirjoja ja kannattako
ne jakaa osallistujien raahattavaksi.
Torstai iltana järjestettiin juhlaillallinen, jossa myönnettiin
jonkinlainen palkinto O. Zienkiewiczille ja J. Periauxille.
Illan aikana pidettiin useita tunteja puheita puolin ja toisin
ranskan kielellä. Osallistujille oli jaettu käännös puheista
englanniksi. Tämän takia illallinen kesti yli viisi tuntia,
joten välillä ehti pitkästyäkkin. Ruoka sinänsä oli varsin hyvää.
Kokonaisvaikutelma konferenssistä oli varsin asiallinen.
Useiden pienempien asiaoiden suhteen järjestelyjä olisi voinut
parantaa.
Matkan rahoitus
Matkani kustansin Jenny ja Antti Wihurin rahaston myöntämällä
matka-apurahalla.
Jari Toivanen / tene@mit.jyu.fi