Soitinrakennus


Joskus yläaste iässä mieleni teki kovasti kitaraa (toki muutakin). ensimmäisen strato-kopion ostinkin 300mk:lla. Toki se piti lihoiksi laittaa, kun tahtoi punaisen bodyn. Siitä se kai sitten alkoi, tuo innostus rakentaa omia soittimia.

Osasta soittimia minulla ei vielä ole kunnollisia kuvia mutta kunhan kerkiän, niin eiköhän nekin sinne ilmesty.

8.9.2006. Lisää kuvia Explorerista ja yksi uusi Strato.




Ostokitara. Laitoin kuntoon (suoristin kaulan) ja myin pois

Toinen tekemäni strato. Ihan kiva soitella mutta ei mukava silmälle. Tästä onkin vain jäljellä muisto. Osat käytin toiseen stratoon, josta tuli paljon parempi

Toiseksi viimeisin kitara. Tätä voi jo sanoa Kitaraksi, tuli siitä niin hyvä. Esikuvana oli erään vierivät kivet orkesterin toisen kitaristin viisikielinen versio. Tosin minulla on kaikki kuusi kieltä. Body tervaleppä, kaula ja otelauta vaahterasta, samasta puusta. Ei liimattu.


Tästä Les Paulista piti tulla custom mutta helmiäisen hinta muuttikin sen standardiksi. Ainoa kitara jäljellä alkuajoilta. Vaatii pientä fiksausta mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Body mahonki, kansi koivu, kaula mahonki ja otelauta ebenpuu.

Pysytään vielä Gibsonin parissa. Tämän Explorerin innoittaja oli Allen Collins, Lynyrd Skynyrd. Tällä hetkellä telen kanssa ykköslankkujani. Tämän jälkeen aloin oikeasti uskoa itseeni harrastesoitinrakentajana. Tosin tässä kuvassa vielä lakkausvaiheessa. Body ja kaula mahonkia, otelauta palisanteria

Ensimmäinen akustinen kitarani, joka onnistui yllättävän hyvin ja on edelleenkin jokapäiväisessä käytössä. Tämä kitara koki kovia jo syntyessään, lakkausvaiheessa se putosi ja pohja meni päreiksi. Voi sitä voimasanojen tulvaa. Myöhemmin vaiheessa ollut explorer koetti tunkeutua sivusta sisään saaden aikaan todella kivan halkeaman kylkeen.


Toinen tekemäni basso ensimmäisen osia uusiokäyttämällä. Presicion esikuvana. Boby tervaleppää, kaula vaahtera ja otelauta ruusupuu. Otelautamerkinnät hirvenluuta.

Tämä strato tuntuukin jo kivalta käteen. Osat ovat ylläolevasta punaisesta lankusta. Pieni säätöhomma vielä edessä kunhan kerkiän. Boby tervaleppää, kaula vaahtera palisanteri otelaudalla. Natsat hirvenluuta. Duncanin aktiivimikit.



Takaisin alkuun

Päivitetty 8.9.2006