Toyota Corona sedan 1970
RT-40, 2R moottori 1490cc 82hp
Isäni osti auton silloisen SOK:n kautta papalleni Niilolle uutena vuonna 1970. Isäni osti sen itselleen 1979 ja auto oli meillä aina 80-luvun puoleen väliin saakka. Isä myi Coronan työkaverilleen, jolla Toyota kerkesi majailemaan muutaman vuoden. Corona palasi takaisin 1986 ja pääsi remonttiin.Tästä alkoi tiukka ensimmäinen kunnostusvaihe ja sain auton liikenteeseen vuonna 1991. Tiukkaa ajelua kunnes vuonna 2000 totesin Coronan olevan perusteellisen entisöinnin tarpeessa. Sillä tiellä olen edelleenkin.
Kunnes vuonna 2013 keväällä auto sai leiman ja pääsi ensimmäiseen Wappucruisingiin Jyväskylässä.
Coronan vaiheet ennen vuotta 2000
Vuonna 2000 kesällä alkoikin auton pitkä tie.
Tässä välissä on pitkä aukko. Pariin vuoteen autolle ei tapahtunutkaan juuri mitään. Laiskuus ja kaikki muut tekosyyt vaikuttivat asiaan. Täytyy keräillä nauhalta muutamia kuvia tuolta ajanjaksolta.
Vuonna 2005 Auto alkoikin jo näyttää joltain.
Kevät, kesä ja syksy 2006 Tästähän kehittyy vielä vaikka mitä!
Vaiheet 2007 jälkeen Itse asiassa vasta 2011 alkoi taasen tapahtumaan jotain. Hyvin kulkee!
Takaisin alkuun
Päivitetty 8.9.2006