Käyttöjärjestelmät kevät 2020 - kurssipalautteesta

Nyt kun kurssin toteutus oli merkittävästi erilainen kuin aiemmin, olisi hyvä hetki käydä taas erityisen tarkkaan läpi kaikki palautteet. Tässä on jo homman pohjaksi ja kaikille tiedoksi ensimmäisten tenttien vapaa sana -vastaukset ja anonyymin Webropol-palautteen avoimet vastaukset. Erittäin hyödyllistä materiaalia tuli, joka olisi syytä käydä läpi ennen seuraavaa kurssikertaa. Avoimia vastauksia on noin 100, joten onhan tuossa sarkaa kynnettäväksi.

Tänään (10.7.2020) on todettava rehellisesti itselle ja muille, että palautteen tarkempi käsittely tapahtuu myöhemmin. Tähän väliin tapahtuu nimittäin kohtalaisen ansaitulta ja tarpeelliselt tuntuva kesäloma sen sijaan että kurssipalautteen syvempi luotaaminen. 100+ vastauksen läpikäynti tulee vaatimaan ladatut voimavarat ja lomalla kirkastuneen mielen. Ja ehkä myös suoranaista ajallista etäisyyttä toimintaan, johon palaute liittyy.

Contents

Toimenpideyhteenveto

Tuoreeltaan ja alustavasti vaikuttaisi palautteen perusteella, että seuraavat askeleet kurssin kehittämiseksi olisivat tarpeen. Siis se, jolla on aikaa, kehittäköön kurssia ITKA203 seuraavin tavoin:

Se, jolla on vielä edellistenkin jälkeen aikaa, kehittäköön seuraavaa:

Nämä onkin olleet tunnetulla TODO-listalla pitkään. Odottavat suoritusjonossa aikaikkunaa prioriteettiohitusten näännyttämänä säikeenä.

Opettajan näkemyksiä palautteisiin

TODO: Valtavan hienoa tulee olemaan miettiä palautteita tarkemmin läpi, kunhan siihen on loman jälkeen taas energiaa ja aikaa.

Sarkaa kynnettäväksi

Tässä palautteita tiedoksi myös opiskelijoille ajatuksella "katso, mitä mieltä muut olivat" ...

Anonyymit avoimet vastaukset Webropolista.

Formaatti:

  • Hyvää: Vastaus kysymykseen "Mikä oli parasta tällä kurssilla? Mikä kurssilla auttoi sinua oppimaan tai toimi hyvin?"
  • Kehitettävää: Vastaus kysymykseen "Mitkä seikat eivät edistäneet oppimista? Miten kurssia voisi mielestäsi kehittää?"
  • Muuta: Vastaus kysymykseen "Halutessasi voit antaa vielä avointa palautetta kurssista"

Anonyymi 1:

  • Hyvää: Demot olivat sopivan tasoisia ja kurssin aiheella oli potentiaalia olla kiinnostava.
  • Kehitettävää: Koin oppimisen olevan kokonaan omalla vastuullani ja 200 sivua luentomonisteessa tuntui mahdottomalta taakalta, varsinkin kun tekstiä oli hankala ymmärtää ilman aiempaa kokemusta asioista. Olisin toivonut luentoja, joissa asiat olisi esitetty ensin mahdollisimman yksinkertaisesti, jotta monisteeseen olisi ollut helpompi syventyä sen jälkeen. Varsinkin koronan aikaan olisin kokenut perinteisen luento-opetuksen tärkeäksi. Olisin halunnut ymmärtää asiat vielä paremmin, mutta en pystynyt siihen monisteen ja luentojen avulla.
  • Muuta: ""

Anonyymi 2:

  • Hyvää: Opettajalla oli hyvä ja iloinen mieli.
  • Kehitettävää: Luennoista ei jäänyt käteen paljoa mitään. Muutama hassu kysymys sinne tänne ja sitten kerrotaan mitä luet ennen seuraavaa luentoa. Luennoilla olisi voinut enemmän esimerkkejä tai ylipäätänsä aiheen luennon aiheen käsittelemistä (vai oliko luennoilla edes mitään aihetta?).
  • Muuta: Luentomateriaali on todella raskasta luettavaa. Tuli tehtyä se virhe, että en joka viikko lukenut sitä mitä piti (joo ihan oma syy). Työtä on paljon tehtävä tässä kurssissa, joten tuskaa tulee olemaan kaikenlainen uusiminen laiskalle ihmiselle. Onneksi tämä on vain yksi kurssi muiden joukossa.

Anonyymi 3:

  • Hyvää: Opiskelijoiden mahdollisuus esittää mieltään askarruttavia kysymyksiä, joita käsiteltiin (erittäin) hyvin luennoilla. Mieleen jäi erityisesti virtuaaliosoitteen muuttaminen fyysiseksi osoitteeksi.
  • Kehitettävää: ""
  • Muuta: Harmi, että muu opiskelu söi aikaa tämän kurssin suorittamisesta kohdallani. Työmaa oli suuri ja jostain oli tingittävä, joten viisainta lieni tinkiä tästä kurssista, koska osin sen sisältö on harrastuspohjalta tuttu.

Anonyymi 4:

  • Hyvää: Varmaankin luennoilla käydyt tenttitärpit ja niistä pidetyt pollit. Edisti oppimista ja oppi paljon paremmin kuin vain matskua lukiessa. Kiitos niistä!

  • Kehitettävää: "Omasta mielestäni voisi miettiä vähän ns. perinteisiä luentoja. Ei ehkä kaikista luvuista, mutta joistain. Ei aina ollut kurssiin liittyvää asiaa.

    Myös olisi kiva jos demoja pystyttäisiin tarkistamaan vähän nopeammin. Esim. tietäisi ennen tenttiä, ymmärsikö oikein vai ei."

  • Muuta: "Kiitos kurssista! Vaikka oli hieman vaikeaa ja monipuolista informaatiota, niin tykkäsin tästä ""etätoteutuksesta"". :) Hyvää kesää!"

Anonyymi 5:

  • Hyvää: Käytiin paljon kysyttyjä asioita läpi
  • Kehitettävää: Minusta voisi yksi luento olla enemmänkin fiksattu johkun tiettyyn aiheeseen ja toisella käytäisiin kysymyksiä. Käytäisiin opettajan toimesta konkreettisia malleja ja selityksiä.
  • Muuta: ""

Anonyymi 6:

  • Hyvää: paavo ja jonne ja kiinnostus oppilaiden oppimisesta.
  • Kehitettävää: ""
  • Muuta: ""

Anonyymi 7:

  • Hyvää: Kurssin demot olivat haastavia, mutta hyvin ohjeiden avulla niistä selvisi ja sai hyvän ymmärryksen mitä tehtävässä haettiin.
  • Kehitettävää: Mielestäni kurssin luennoista puolet voisivat olla nykyisen kaltaisia kysymys-vastaus -luentoja, mutta puolet olisivat perinteistä opetusta tai demo esimerkkejä.
  • Muuta: ""

Anonyymi 8:

  • Hyvää: Pidin siitä, että luennoilla oli allokoitu aikaa kysymysten kysymiselle ja niihin vastaamiselle.

  • Kehitettävää: "Ottaen huomioon kurssin luonteen (fasilitointikädet), luennoilla käytettiin aivan liikaa aikaa pollauksiin ja tavoitteiden ymmärtämisen varmistamiseen. Jos joku ei ymmärrä kolmeen ranskalaiseen viivaan tiivistettyä lausetta, on mielestäni typerää käyttää muiden aikaa siihen, että Matti ei tiedä milloin demot pitäisi olla palautettuna ja mikä kappale piti lukea tälle luennolle (tämän kun itsenäinen täysi-ikäinen ihminen saisi selvitettyä kolmella klikkauksella kurssisivulta). Jos Maija-Liisa on tullut Zoomiin paikalle, mutta ei ole valmis aloittamaan luentoa, hän voi varmaan joko a. poistua paikalta itsenäisesti tai b. seurata opetusta samalla kun roikkuu somessa. Kaiken tämän turhan pollausajan olisi voinut mielestäni käyttää järkevämmin.

    Ymmärrän ajatuksen fasilitoinnin hienoudesta, mutta käytännössä se ei mielestäni toiminut. Olisin kaivannut enemmän sitä perinteistä opetusta, jossa opettaja opettaa."

  • Muuta: ""

Anonyymi 9:

  • Hyvää: "Demotehtävät oli hyvin rakennettu ja erityisesti demo 5 valaisi monta asiaa. Demo 6 ja tentti itsellä on vielä tekemättä, joten niitä en kommentoi. Luennoilla tehdyt kysymykset käsiteltiin perusteellisesti ja ylipäätään ne asiat mitä luennoilla sivuttiin käsiteltiin hyvin. Vielä jää varastoonkin tehtäviä, jotka ei olleet pakollisia, ehkäpä kesällä on aikaa tutkailla niitä.

    Demoja vaikuttaisi olevan sopiva määrä ja itseni pelasti tämä ""vapaa aikataulu"", koska välissä on ollut useita vuorokausia jolloin aikaa ei ole millään ollut / opiskelu on tuntunut mahdottoman vaikealta. Välissä sitten saa sen pari päivää, jolloin asioihin kykenee keskittymään 8h/pv. "

  • Kehitettävää: "Itsellä oppiminen on enempi auditiivista joten luentotyyli ei ollut itselleni se paras (paljon asioita jäi oman lukemisen varaan, luennoilla toki olisi voinut käydä kyselemässä lisää mutta omaan aikatauluun luennoille tuleminen ei istunut). Tuntuu, että luennolla suurin osa ajasta käytettiin hyvin perusasioihin, toivon että tentti mukailee tätä linjaa. (insert meme here: https://img.ifunny.co/images/7411eaacf92e1a30454b847191a2b8e8d2144f7ab535c5277198c6535f4b8f68_1.jpg). Onneksi luentomonistetta voi lukea itselleen ääneen niin se helpotti.

    En tiedä tekisikö se luentomateriaalista sekavamman, mutta itsellä olisi helpottanut jos luentomatskuissa kun aluksi kerrotaan asiasta x sellainen ""teaser"" (kuten nyt tuntui olevan tapana) niin samassa olisi ollut suoraan sivuviite missä loppumateriaalin kohdalla kerrotaan enemmän. Nyt asia jätettiin ns. hautumaan, joten sai itse skippailla etsimään missähän tämä nyt kerrotaan sillä tavoin ""kuin se oikeasti on"". Itse tajuan aiemman perustan paremmin vasta sitten, kun asiasta opetellaan ns. spesifimpejä seikkoja."

  • Muuta: "Olisi mukava kun ""kaikki ei olisi käytössä"" tentissä, mutta viisainta on olettaa, että osa porukasta kuitenkin käyttäisi kaikkea, valvonta on tässä tilanteessa mahdotonta.

    Pitäisikö kysymyksille tehdä ihan oma portaali ja niiden jättäminen / niistä äänestäminen jätettäisiin luentojen ulkopuolelle. Säästyisi aikaa luennoilla muuhun.

    Tuntuu siltä, että palautteeni on aivan liian negatiivissävytteinen kurssin laatuun nähden. Te kaksi osaatte todella hyvin opettaa näitä asioita, ja on hienoa että varmistetaan oppiko ihmiset asiat, vaikka siihen menee paljon aikaa. Olisi minusta hienoa, jos suurempi osa luentomateriaalista ehdittäisiin luennoilla selittää auki, but maybe that's just me (esim. useimmat monisteen kuvat ""alkoivat keskustella"" juuri sillä hetkellä kun niistä pari sanaa sanottiin). Hyvvee kessee!"

Anonyymi 10:

  • Hyvää: Erittäin kannustava ja rohkaiseva ilmapiiri sai kiinnostumaan aiheestakin lisää. Sai kysyä vapaasti ja asiat esittettiin käytännöllisesti. Demot koin hyödyllisiksi oppimiselle.
  • Kehitettävää: Olisin kaivannut että joitain tärkeimpiä osia kurssista olisi käyty läpi opettajajohtoisesti vaikka ihan luennoimalla.
  • Muuta: ""

Anonyymi 11:

  • Hyvää: Kurssilla tehdyt demot ja erityisesti open labrapäivät auttoivat minua oppimaan asioita. Ne toimivat myös hyvin vaikka oltiin koronan takia etäopetuksessa.

  • Kehitettävää: "Mielestäni Flipping Classroom-idea ei sopinut tälle kurssille, tai ainakaan se ei minun kohdallani toiminut. Olisin toivonut luentomaisempia kertoja, jossa olisi selostettu kurssin asioita sanallisesti. En kokenut, että pystyin kovinkaan hyvin ymmärtämään asioita luentomonisteesta, koska aihe oli minulle suurimmaksi osaksi uusi. En ymmärtänyt asioita edes sillä tasolla, että olisin voinut esittää niistä kysymyksiä. Tai yksittäisten kysymyksen esittäminen ja niihin vastauksien saaminen, ei olisi auttanut minua ymmärtämään paremmin aihetta.

    Luulisin, että Flipping Classroom sopi niille, joille meilkein kaikki asiat kurssilla olivat jo ennestään tuttuja. Näin he pääsivät syventämään osaamistaan. Mutta sellaiselle, jolle aihe on kokonaan uusi tarvittaisiin ehkä luennot, ehkä ne voisi tehdä erikseen?"

  • Muuta: Vaikka kurssi toimi etänä kokonaisuudessaan, kurssilla oli hyvä henki!

Anonyymi 12:

  • Hyvää: Opettajat innostuneita ja joustavia sekä helposti lähetyttäviä.

  • Kehitettävää: "Opintomateriaali yousourcessa on hieman liioitellen yhtä mössöä. Siitä on vaikea hakea asioita lihavointien ja riittävien sisennysten puuttuessa. Samoin siinä on opiskelijoille turhaa sälää, kuten esimerkiksi polleihin vastauksia ja niiden kysymyksiä. Varmasti opettajille tärkeitä, mutta opiskelijoille turhia.

    Kysymykset ja vastaukset olisi selkämpiä olla omissa osioissaan, josta niitä olisi helppoa lukea ja kerrata. Nyt tosiaan samaa mössöä kaikki ilman seventäviä sisennyksiä, lihavointeja eikä edes jaksojen, kappaleiden ja asioiden erottelua vaikkapa tähtimerkeillä tai jollain muulla tavalla.

    Voi toki olla kiva kirjoittaa asioita siten kun on niihin itse tottunut. Itse ajattelen kuitenkin niin, että asioita pitäisi kirjoittaa ja esittää oppijan silmin mahdollisimman helposti hahmotettavassa ja selkeässä muodossa ilman, että välissä on turhaa ja tarpeetonta sälää opiskelijalle.

    Kurssin nimi harjaanjohtava. Mitä vastaan, jos joku kysyy, minkä tai mitkä käyttöjärjestelmät osaat Käyttöjärjestelmät kurssin jälkeen ja tunnetko sen jälkeen yleisimmät käyttöjärjestelmät, (Windows, Linux) mitä vastaan?

    Kehittävin terveisin"

  • Muuta: "Aika paljon meni aikaa turhan puhumiseen sen ajan olisi voinut käyttää opetukseen. Ei tosiaan millään pahalla. Opettajat olivat kyllä innostuneita ja motiovituneita.

    Hyvää kesän alkua!"

Anonyymi 13:

  • Hyvää: Avoin keskustelu
  • Kehitettävää: Kysymiksiin jarraaminen. Mielummin lukisin materiaalin läpi, käytäisiin asia läpi esimerkkien kautta luennolla ja kysymykset sitten loppuun eikä käytättäisi kysymyksiin koko luentoa.
  • Muuta: Hauska kurssi :D

Anonyymi 14:

  • Hyvää: Kokonaisuus, vaikka e vielä tiedä pääsinkö tentistä läpi, niih silti nautin koko kursista
  • Kehitettävää: ""
  • Muuta: ""

Anonyymi 15:

  • Hyvää: Etäopiskelu ja oman ajankäytön suunnittelu siihen liittyen, hyvä opiskelumateriaali ja demotehtävät.
  • Kehitettävää: Opin itse parhaiten käytännön kautta, joten aina jos saa teoriatietoa sovitettua käytännön tehtäviin, niin se auttaa itseä. Eli jos lukupaketti olisi enemmän tehtävien muodossa.
  • Muuta: Kiitokset kurssin opettajille. Tuntevat selvästi hyvin opettamansa asiat.

Anonyymi 16:

  • Hyvää: "Tämä oli ensimmäinen Jyväskylän yliopistossa käymäni kurssi, joka perustui ""flipped classroom""-pedagogiikalle. Olen täysin samaa mieltä siitä, että opiskelijan vastuuttaminen ja hänen tukemisensa haastavissa paikoissa ovat parempi ratkaisu, kuin luentodiojen läpilukeminen. Opettajat yhdistivät opiskeltavia asioita todelliseen maailmaan ja alan ilmiöihin vähän väliä, mikä lisäsi motivaatiota. Sähköpostiviestintä oli riittävää ja kannustavaa. Mielekkäintä tekemistä olivat ehdottomasti demot, joissa pääsi pohtimaan, kokeilemaan ja luomaan."

  • Kehitettävää: "Koska koin ymmärtäväni lukemani asiat ja tekemäni demot riittävän hyvin omatoimisesti, niin jossain vaiheessa jätin välistä useita kurssin tapaamisia, koska tuntui että itsenäisesti työskennellen saisin niihin varatun kaksituntisen käytettyä monin verroin tehokkaammin. Annettakoon kuitenkin uusien etäopetuskäytäntöjen kehittämisestä johtuva ""tyhjäkäynti"" tältä osin anteeksi. Kurssin loppuun mennessä zoomista kuitenkin muodostui tarkoituksenmukainen työkalu.

    Luentomonisteen lukeminen meinasi kiinnostavuudessaan jäädä demojen varjoon. Parasta tapaamisissa oli loppukurssin ""draivi"", jossa kysymyksiä käsiteltiin rivakkaan tahtiin ja luetun ymmärtämistä testattiin kysymyksin. Niistä koin saavani aitoa lisäarvoa luentomateriaalin lukemisen tueksi!"

  • Muuta: Kiitos mainiosta kurssista, ja hyvää kesää!

Anonyymi 17:

  • Hyvää: Mukavat ja rennot luennot sekä niiden helppo seuraaminen. Monipuoliset materiaalit.
  • Kehitettävää: Olisin kaivannut mikroluokan demo-ohjauksia, niin olisi ollut helpompi kysyä neuvoa. Zoomin kautta keskustelu ja sen käyttäminen tuntui epämukavalta, mutta tämän kevään tilanteelle ei voinut mitään.
  • Muuta: Mielenkiintoinen ja hyödyllinen kurssi, vaikka korona meinasi viedä kevään innon ja motivaation kaikkeen opiskeluun.

Anonyymi 18:

  • Hyvää: Luennot. Ne olivat tosi hyviä :)

  • Kehitettävää: Assemblerista olisi voinut olla enemmän käytännön juttuja ja opastusta, että pääsee helpommin alkuun.

  • Muuta: "Tosi hyvä kurssi. Jatkakaa samaan malliin!

    Hyvää kesää!"

Anonyymi 19:

  • Hyvää: Paha sanoa. Luennot hauskat+hyvät, demot hauskat
  • Kehitettävää: Eii tule nyt mieleen
  • Muuta: ""

Anonyymi 20:

  • Hyvää: "Demot, demojen ohjetekstit ja luentovideoilla auki selitetyt asiat.

    Komentorivin käyttö kehittyi pakostakin paremmaksi.

    Oli hienoa, että tentti perustui asian sisäistämiseen, eikä ulkoa muistamiseen. Tätä toivoisin enemmän muiltakin kursseilta, sillä alallamme ei kaikkea tarvitse muistaa ulkoa. Niitä kyllä alkaa oppimaan, kun useammin tarvitsee käyttää, mutta voimme aina tarvittaessa googlettaa. Tiedonhaku ja kyky hyödyntää sitä ovat tärkeä taito. Useimmiten tentissä ei kuitenkaan ennättäisi edes googlettamaan riittävästi asioita, jos niitä ei olisi pääpiirteittään ennalta oppinut."

  • Kehitettävää: Kurssi perustui pitkälti itsenäiseen materiaalin lukemiseen, joka itselleni henkilökohtaisesti on vaikein tapa oppia, koska keskittymisvaikeuksien vuoksi lukeminen on hidasta, luetun ymmärtäminen vaikeaa ja sitä kautta sisäistäminen ja muistaminen heikompaa kuin esim. yhdistetyn visuaalisen ja kuullun asian sisäistäminen. Tästä syystä harmitti, et luentovideoilla käsitelteltiin suhteellisen vähän konkreettisia asioita suhteessa käytettyyn aikaan (paljon meni aikaa pollailuihin yms.)

  • Muuta: "Materiaalissa helpottaisi, jos siinä olisi vielä enemmän kuvia, esimerkkejä, välitehtäviä yms. jotka tauottaisivat pitkää tekstiä ja auttaisivat hahmottamaan asioita mielessä.

    Kiitos kivasta kurssista! Jotain poltetta tässä syntyi näihin asioihin. Vieläkin mielessäni naureskelen mielikuvalle, että ""ohjelmoitaisiin"" vessa, josta jonoa syntyessä heitettäisiin vessassa pisimmän aikaa ollut pihalle. :D"

Anonyymi 21:

  • Hyvää: ""
  • Kehitettävää: Harmi, että kurssi ei voinut toteutua lähiopetuksena. Koen että olisin silloin saanut siitä enemmän irti.
  • Muuta: ""

Anonyymi 22:

  • Hyvää: Hyvin järjestetty vaikka täytyi toteuttaa täysin etänä, eikä tuntunut että missään olisi oikaistu ja vaikka käytetty valmiita tallenteita. Todella interaktiiviset luennot.
  • Kehitettävää: Välillä meni turhan paljon aikaa etäjärjestelmän eri säätöjen kanssa, mutta tämä on ymmärrettävää kun ensimmäistä kertaa järjestelmät todellisessa käytössä.
  • Muuta: ""

Anonyymi 23:

  • Hyvää: Oppiminen tapahtui demotehtäviä tehdessä.
  • Kehitettävää: Opin kuuntelemalla ja vaikka oli positiivista, että luennot järjestettiin livenä, turhauduin jonkin verran siihen, että ne oli käytännössä varattu kysymyksiin vastaamiseen. Olisin toivonut jonkinlaista, lyhyttäkin, johdatusta tunnin aiheeseen kun nyt kuuntelin vastauksia toisten esittämiin kysymyksiin, joita pahimmassa tapauksessa en edes ymmärtänyt vaikka olisinkin lukenut vastaavan kappaleen luentomonisteesta. Minusta tuntui myös, että opettajat arvottivat kysymyksiä siten, ettei tehnyt mieli esittää omaa kysymystä, koska ei ollut varma onko se sopiva.
  • Muuta: ""

Anonyymi 24:

  • Hyvää: Avoin ilmapiiri, demotehtävät, kysymysten läpikäynti, luennoitsijoiden positiivisuus
  • Kehitettävää: Lukupakettien tueksi olisi ollut mukavaa jos niihin liittyen olisi ollut lyhyitä videoita viikon teemaan liittyen, esim kaavioiden läpikäynti näyttämällä mitä käytännössä tapahtuu. Itselle tiiviistä tekstistä on vaikea saada kaikkea irti vaikka samat osiot lukee monta kertaa.
  • Muuta: Kiitos inhimillisyydestä ja deadlinejen joustavuudesta, se auttaa paljon tämän kevään kaaoksessa.

Anonyymi 25:

  • Hyvää: Pidin kahden luennoijan etätoteutuksesta. Tapaamisissa oli hiven podcast-tunnnelmaa.
  • Kehitettävää: ""
  • Muuta: Mukavaa kun Emacs esiteltiin. Vaikuttaa ihan kelpo käyttöjärjestelmältä. Kunnon tekstieditori vaan puuttuu.

Anonyymi 26:

  • Hyvää: ""

  • Kehitettävää: ""

  • Muuta: "Kurssin suoritus on minulta vasta alkuvaiheessa, joten jätin muut kohdat neutraaleiksi, mutta halusin antaa palautetta keskusleipomoyksikkö-esimerkistä. Se oli todella hauska! Pikkuveljeni, joka harrastaa enemmänkin kirjallisuutta ihan oman kynäilyn muodossa arvosti myös kovasti sen kaunokirjallisia elementtejä.

    On siinä jotakin kaunista, kun otetaan kielikuva ja viedään se niin pitkälle kuin mahdollista. Oli helppo kuvitella erittäin intensiivisesti keskittynyt ja täysin hajamielinen ukonkäppänä seuraamaan askel askeleelta ohjekirjaansa leipomossaan. Kun jonkin asian ottaa täysin kontekstistaan ja laittaa uuteen, niin siitä väkisin syntyy komediaa, mutta siitä huolimatta esimerkki voi olla totuudenmukainen alkuperäiselle kohteelle, ja tässä tarinassa näin kävi. Ja vaikka itselleni aiheet eivät olleet ennestään vieraita, niin kielikuvan kautta niiden avaaminen oli silti hyödyllistä ennen varsinaisen opiskelun aloittamista. Pitääpä käyttää tätä esimerkkiä joskus, kun opettaa lapsia koodauksen alkeista!"

Anonyymi 27:

Tästä palautteesta on poistettu muutama henkilöön menevä kohta. Anonyymi vastaaja älköön olko huolissaan: opettajat ovat lukeneet alkuperäisen pelautteesi ja sulkeneet sen sydämiinsä. Tässä palautteessa on tehty hyvin tarkkaavaisia havaintoja ja kysymyksiä toimintaympäristöstä. Tekisi mieli kommentoida ja nostaa niistä esiin keskustelua jo hetimiten (heinäkuussa 2020), mutta yritän pitää kiinni päätöksestä päästä lomalle tässä välissä... Myöhemmin tullaan varmasti palaamaan näihin tarkkanäköisiin nostoihin lastentarhasta, 10 sekunnin googlettamisesta ja hypoteesista, että jokainen yliopistossa oleva osaa lukea itsenäisesti...

  • Hyvää: [...]
  • Kehitettävää: Koko Zoom konsepti oli melko pöllö. Toistuvasti iso osa ajasta meni vain pollaamiseen ja kysymysten keräämiseen, kirjaamiseen, järjestelyyn ja yleiseen näätäilyyn. Myöskin valtaosa käsitellyistä kysymyksistä ja asioista alkoi kyllästyttämään siinä määrin, että lakkasin katsomasta luentoja. Tarkoitan tällä sitä, että esitetyt kysymykset olivat pitkälti semmoisia, että ne vastaukset löytyivät tarjotusta oppimateriaalista tai vaihtoehtoisesti 10 sekunnin Googlettamisella = luentojen katsominen ei tuottanut mitään lisäarvoa. Yksinkertaiset kyssärit mieluummin OPEN labrapäiville ja luennoilla oikeasti syvennetään ymmärrystä asioista sen luentomateriaalinkin ylitse, jotta muistiinpanojen tekemisellä ja siten myös luennoilla olisi jotain todellista arvoa. Jos koko kurssin ajan peräänkuulutetaan yksilön vastuuta, niin sitten pitäisi elää sen mukaisesti (= Jokaisella on vastuu lukea se luentomateriaali ja käyttää sitä aina ensisijaisena tietolähteenä, jotta opettaja voi sitten keskittyä antamaan laajempaa näkemystä asioista sen sijaan, että käytännössä opettaa ihmisiä lukemaan. Kuitenkin jokainen yliopistossa oleva lähtökohtaisesti varmaankin osaa lukea itsenäisesti). Myöskin [...] Josta tullaankin olemassa oleviin resursseihin, joita voisi olla enemmän, jotta kurssista saataisiin vielä enemmän irti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi enemmän käytännön tehtäviä ja oikeasti sen käyttöjärjestelmän sielunelämän tarkastelua syvemmin kuin vain yksittäisten teoria- ja parin C- ja Assemblyesimerkin kautta. Nyt tämä tuntui joltain päiväkotitason kurssilta, jonka pohjalta on vaikea kuvitella pärjäävänsä millään jatkokursseilla ilman valtavaa lisätyömäärää (ellei sitten jatkokurssitkin ole järjestetty päiväkodissa).
  • Muuta: ""

Anonymisoituja vapaita sanoja

Tentin jälkeiset "vapaat sanat" anonymisoitu tähän:

  • Suoriutumiseni tentissä ei tyypillisesti vastaa todellista osaamistani: Mm. jännitän ja hermoilen liikaa. Tästä seuraa hätäilyä ja jopa lukkiutumista tai "sekoilua" vastaamisessa.
  • Kurssin materiaali ja demot ovat opettavaisia ja mielekkäitä. Lisäksi kurssin suoritustapa on mielestäni loistava.
  • Kerrankin sellainen kurssi, jossa käydään läpi tietokoneen toiminta ruohojuuritasolla ja hyvä niin! Ehkä hieman jäin kaipaamaan abstraktin luentomonisteen ohelle havainnollistavaa kuvaa, miten prosessointi ja muistinhallinta oikeasti tapahtuu (pelkkä tekstipohjainen abstrakti idean esittäminen kun itselläni ei meinaa tarttua muistiin). Tosin syyllisenä myös oma panostukseni jäi hieman alhaiseksi mistä tuo itselleni antama kakkosen arvosana. Mutta kaiken kaikkiaan ehdottomasti ymmärrystä avartava kurssi! Kiitos siitä!
  • Hyvää opetusta ja tietämystä molemmilta. Toivoisin vähemmän pedagogiikan pohdiskelua opetuksessa.
  • Mukava kurssi näin keväällä suoritettavaksi koronasta riippumatta
  • Toivottavasti pääsisin tentistä lävitse! Ehkä vähän liian hankala kurssi minulle, vaikka olenkin esitietona vaadittavan ohjelmointi1 kyllä käynyt! Ehkäpä jotain luentoja olisin aiheesta tarvinnut, että olisin paremmin ymmärtänyt aihetta. Tällainen tentti on kiva, sillä kun voi käyttää materiaaleja, oppii vielä tenttiä tehdessä! Kurssilla oli kiva meininki korona-tilanteesta huolimatta, kiitos siitä!
  • Kiitos hienosta kurssista! Opin aivan älyttömästi. Materiaalina käytetty moniste oli mielenkiintoista luettavaa, vaikka olikin tottakai hyvin tekninen - teksti ei ollut lainkaan raskaslukuinen. Pidin myös erityisesti demonpalautusjärjestelmästä sekä kurssin sivuista, joille oli koostettu kaikki mahdollinen tarpeellinen. Kurssi lähti aika hitaasti liikkeelle - eli loppua kohti alkoi tulla kiire. Se on toki ihan tavallista, ja COVID-19 varmasti vaikutti tähän myös osaltaan. ZOOMin mahdollistava interaktiivisuus (polling ym.) vei paljon aikaa - ymmärrän vuorovaikutuksen olevan arvokasta, mutta äänestelyt tuntuivat vievän usein tilaa siltä varsinaiselta asialta. Demot etenivät kurssilaisten esittämien kysymysten voimalla. Tämä on sekä hyvä että huono asia: Aktiivinen oppija ottaa roolia omassa työskentelyssään ja tuo yhteiseen tapaamiseen sellaiset asiat, jotka mieltä askarruttavat - se on erittäin hyvä asia. Mutta demojen aikana itseä mietitytti aina, jäikö joku elintärkeä asia sittenkin käsittelemättä sillä tarkkuudella, jota syvällinen ymmärtäminen olisi edellyttänyt? Olisin toivonut, että rakenteellisesti demoihin olisi sisällytetty vaikka aivan ne avainasiat opettajajohtoisesti, vaikkei niitä kukaan kurssilaisista olisi uskaltanut kysyäkään. Kurssi toimi ZOOMin välityksellä hienosti asintuntevan opettajaparin ansiosta. Kiitos!
  • Itsearvio kurssista, oletan että tässä tarkoitettiin nimenomaan arviota omasta suoriutumisesta. Näen, että osaamisessani on vielä aukkoja, mutta tuntuu ihan hyvältä tajuta käyttöjärjestelmän toimintaa nyt edes jonkinverran. Pikkuhiljaa kurssin aikana alkoi valjeta, että tämän kurssin asioiden ymmärtäminen vaatii paljon työtä. Toivottavasti työskentelin riittävästi. Aika paljon asiaa kurssilla, aika paljon siitä asiasta uutta (eli siis melkein kaikki käytännössä). Hyvin mielenkiintoista asiaa. Ihan hyvä fiilis jäi kurssista ja tentistä (vielä pitäisi viimeinen demo puristaa, jospa siinä onnistuisin). Toivon, että tentti menisi ensimmäisellä yrityksellä purkkiin, koska tenteistä en yleisesti ottaen pidä. Tällaisena toteutettu tentti oli ihan suhteellisen ihmisystävällinen, koronassa se hyvä puoli että saa ainakin työskennellä omassa rauhassa.
  • vaikeaa ja hauskaa
  • Oletteko tyrkyttäneet kurssin PDF-vedosta jollekin kustantamolle oppikirjaksi?
  • Kiitos mainiosta kurssista! Tarkempi palautteeni löytyy automaattisesta kurssipalautteesta. Tentti oli haastava, mutta tarkoituksenmukainen. Uskon siis että tentti mittasi oikeaa osaamista.
  • Koin tentin reiluksi ja hyvin toteutetuksi! Kurssin toteutus oli erilainen mihin oli tottunut, ja vaikka voin nähdä toteutustyylin edut, oli siinä myös pieniä puutteita. Oma ongelmani oli, että aika harvoin pystyin pysymään annetussa monisteenlukutahdissa, joten kysymyspohjaiset luennot menivät osittain ohi minulta (tästä tosin voin siis syyttää vain itseäni, mutta voin uskoa, että monella muulla opiskeijalla oli koronan takia osittain samanlainen kaoottisempi tilanne). Toivoisin, että opiskelijoiden valitsemiin aiheisiin keskittyvään opetustyyliin tuotaisiin ehkä hieman lisää opettajien puolelta struktuuria, esim. vähän ohjattaisiin enemmän keskustelua ja varmistettaisiin, että jotkut avainasiat varmasti on käyty tarpeeksi hyvin. Muuten luennot toimivat hyvin, ja opettajista sai vaikutelman, että he olivat ns. opiskelijoiden puolella ja helposti lähestyttäviä! Demot koin oikein hyvin toteutetuksi: pitkä mutta selkeä alustus toimi hyvin ja tehtävät olivat hyvät. Suuri kiitos etenkin todella pitkistä ja läpikotaisista demopalautteista, välillä tuli ihan huoli, että miten kurssin opettajalla riittää aika mihinkään muuhun kun näin pitkiä kommentteja kirjoittaa :) Kaiken kaikkiaan jäi ihan hyvät fiilikset kurssista, ja koen, että jotain on oppinut! Kiitos paljon!
  • Hukassa kuin hukka. Sen verran paljon piti selailla luentomateriaalia, että paperille tehtynä olisi jo huolestuttanut.
  • Joissakin tehtävissä vastauksen muodon formaatti ei ollut täysin yksikäsitteinen, mutta varmaan automaattinen tarkastus on sen verran älykäs että osaa tarkistaa useissa eri formaateissa? Esimerkiksi kun vastaukseen tulee useita vaihtoehtoja, luettelin kirjaimet vain välilyönnillä eroteltuna. Myös heksalukujen formaatti vastaukseen ei ollut yksikäsitteinen, tuleeko esim. olla 0x luvun edessä, ja saako olla edeltäviä nollia.
  • Opetusmuodoltaan varsin uudenlainen kurssi. Alkuluennot menivät vähän totutellessa, mutta loppua kohden alkoi tuntua jo varsin mielekkäältä. Etukäteistehtäviksi asetetut lukupaketit ja demot veivät asioita hyvin konkreettisesti eteenpäin. Luennoilla keskityttiin vain lisätarkennuksia vaatineisiin hankalempiin asioihin, mikä vaikutti loogiselta, koska luennoilla ei tällöin tarvinut toistaa jo paremmin omaksuttuja asioita. Luentojen ajankäyttöä olisi kuitenkin varmasti voinut viilata. Esimerkiksi vakioaikaisina suoritetut pollit mm. viikoittaiseen ajankäyttöön tai tärkeimpiin kysymyksiin liittyen olisi varmasti voinut rajata luentojen ulkopuolelle, jolloin luennoilla olisi keritty käsittelemään vielä enemmän asioita. Ajankäytöstä ja kysymyksistä järjestetyt pollit olisi voitu hoitaa mm. etukäteen jonkin simppelin rasti ruutuun -sivuston tai vaikkapa sähköpostin kautta. Mielestäni olisi kurssille luontevaa, jos tentissä olisi jatkossakin mahdollisuus hyödyntää nettiä sekä kurssimateriaalia, sillä kurssin asia ohjaa nimenomaan uuden tiedon etsimiseen sekä sen soveltamiseen. Tuntuu, että itse ainakin opin tentissä paljon enemmän kuin kurssin demotehtävissä yhteensä. Kiitoksia opettajille mukavan erilaisesta kurssista! :)
  • Kurssi oli mielenkiintoinen ja opin todella paljon uutta kurssin aikana. Opetusmuoto oli itselle mieluinen, tykkään katsoa luennot videona tai osallistua luennoille etänä ja opiskella pitkälti itsenäisesti. Opetus sekä harjoitustehtävät tukivat hyvin oppimista, ja vielä on tekemättä demo 6, joka tulee opettamaan lisää. Kiitos kurssista!
  • Kevät oli omalta osalta todella tiukka kandin ja muutaman isomman kurssin johdosta. Aikaa ei ole ollut ihan niin paljon kuin kurssia aloittaessani toivoin. Pyritty kuitenkin tekemään hommia eteenpäin. Kurssin järjestyksessä otetaan hyvin opiskelijat mukaan. Materiaalia on paljon, mutta ompa tuo aika laaha aihekkin. Ideaalimaailmassa kurssin osioita voisi jakaa kahdelle pienemmälle kurssille. Ei muuta kun hyvää kesää, hyvin te vedätte :D
  • Kurssin sisällön ja monisteen perusteella asiaa on paljon ja suuri osa siitä hyvin monimutkaista, mutta demot ja "pedagoginen ote" saivat ison osan siitä iskostumaan mieleen kuitenkin ja hyvä niin. Itseäni taisi häiritä vanhasta tottumuksesta se ajatus että asiat on opeteltava ulkoa pärjätäkseen tentissä, mutta mielestäni tämä nykyinen malli oli parempi kun kurssin aikana tehdyt demot ja luetut monisteen kappaleet riittivät "opettamaan kielen" ja sitten tentin tullen ei tarvinnut hikoilla jokaisen detaljin muistamista ja pystyi ajattelemaan että "täähän oli tää juttu siitä demosta" jne... ja tiedon etsiminen oli vaivatonta koska tajusi mistä puhutaan. Pystymetsästä tässä ei olisi pärjännyt vaikka olisi kuinka velho googlen käytössä.
  • Kurssi oli hieman erilainen mitä odotin, kurssilla uppouduttiin huomattavasti enemmän tekniikkaan mikä yllätti. Odotin enemmän Linuxin tunkkausta, historiaa ja ynnä muuta vastaavaa, mutta ei tämäkään huono ollut. Demot 1-5 tuntuivat suhteellisen helpoilta verrattuna 6 (joka ompi vielä kesken..). Mietin, että jotta oppimiskäyrä ei olisi niin jyrkkä niin olisi kiva jos demo 6 varten lämmiteltäisiin joillain pikku-assembler tehtävillä. Lisäksi jos olisi jotain vieläkin käytännönläheisimpiä C-kielisiä demoja mitä nykyiset, voisi se olla ihan jännää. Kuitenkin kaikin puolin ihan hyvä ja mielenkiintoinen kurssi. Tentti oli myös hyvin järjestetty.
  • Omasta mielestäni kurssi meni suhteelliusen hyvin. Viimeinen demo oli kaikista hankalin ja itse toivon, että ei pidä uusiä tätä tenttiä. Opetus oli järjestetty hyvin olosuhteet huomioiden.
  • Erittäin mielenkiintoinen ja mukava kurssi. Alkushokin jälkeen luennoissakin alkoi olla järkeä. Shokki johtui lähinnä omista ennakko-odotuksista siitä, että pitäisi olla powerpoint-sulkeisia, joita ei tällä kerralla ollutkaan. Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että näinhän kaikki kurssit pitäisi järjestää. Luennoilla tsekataan missä mennään ja edesautetaan oppimista. Kunkin omalla vastuulla on luentojen välissä tehdä töitä ja oppia kurssin asioita. Ainahan tästä puhutaan, mutta nyt mielestäni toteutui erittäin hyvin. Ainakin näin [ikä sensuroitu] aikuisopiskelijan mieleen oli tämä tapa. Junnuista en tiedä sitten :D Pääsin asettamaani tavoitteeseen oppimisen suhteen. Uskoisin, että tästä on hyvä jatkaa [muihin opintoihin]. Olettaen, että pääsin läpi tentistä. :)
  • Kurssin sisältö ja toteutus oli hyvä, ainoa miinus oli luennonpitäjien tapa hieman eksyä asiasta aina välillä. Kurssi itsestään oli mielestäni kuitenkin hyvä ja mielenkiintoinen, vaikka itsellä menikin täysin penkin alle, tosin syy oli siihen itsessäni.
  • Mielestäni hyvä ja syvällinen kurssi. Huomasin omakohtaisesti, että vaatii kyllä sen tuntimäärän mikä kurssiesitteessä. Mutta se on oma ongelmani kun en sitä ole vielä ehtinyt satsata : - D
  • Mielestäni olin lukenut hyvin ja ymmärtänyt suurimman osan asioista. SILTI tentti vaati valtavasti materiaalin selaamista ja sanamuotojen syynäämistä, ettei vain tekisi mitään suuria virheitä. Stressikäyrä oli ehkä korkeammalla kuin paperitenttiä luentosalissa tehdessä. Kurssi tuntui vaihtuvan kokonaan toiseksi neljännen demon jälkeen. Mielestäni siinä vaiheessa hypättiin leppoisasta ja yleisiä asioita käsitelleestä aihepiiristä tarkkaan ja erittäin systemaattiseen näkökulmaan. Assembler-koodaaminen on itselleni vierasta. Seuraavilla kurssikerroilla voi varmaan suositella oheislukemistoksi J. Clark Scottin "But How Do It Know? The Basic Principles of Computers for Everyone". Itselleni siitä oli apua, vaikka se keskittyykin enemmän arkkitehtuuriin. Kirjan kotisivulla on vaihe vaiheelta etenevä tietokone, jolle voi syöttää konekielisiä käskyjä. Hauskan vuoksi assembler-tyyppistä koodia pääsee tekemään myös TIS-100 -pelissä, josta oli itselleni myös hupia.
  • Valmistauduin huonosti, täysin oma moka siis jos ei mene läpi. Viimeiseen uusintaan täytyy panostaa (ja tehdä demot), tässä kevään aikana ollut paljon muita kursseja ja koittanut saada opiskelua rullaamaan ja noppia tulemaan pitkästä aikaa. Muiden kurssien osalta se onnistuikin, mutta tämä jäi taka-alalle. Itse kurssi toteutettu hyvin, materiaali ja kurssilla annettu apu & omistautuneisuus huippuluokkaa!