| Jo muinaiset roomalaiset...
Saturnalia-juhla monien jouluperinteiden esikuvana Vuoden pimein aika on läpi historian innostanut kansoja juhlan viettoon. Roomalaisilla talven sydämeen ajoittui Saturnalia-juhla, jonka perintö elää yhä voimakkasti joulunvietossamme. Jo pakanallisessa Roomassakin joulukuun 17. ja 23. päivän välillä koristeltiin puita, vaihdettiin lahjoja ja pidettiin tonttumaista lakkia. Nimensä mukaisesti Saturnalia oli omistettu Saturnus-jumalalle. Roomalaiset itse pitivät Saturnusta eräänä vanhimmista jumalistaan. Sitä palvottiin maanviljelyksen suojelijana ja menneiden aikojen valtiaana. Roomalaiset myytit kertovat muinaisesta kulta-ajasta, jolloin Saturnus oli koko maailman hallitsija. Kaikkialla oli tuolloin vallinnut rauha, vauraus ja tasavertaisuus, jotka jäivät unholaan uusien jumalten noustessa valtaan. Saturnalia oli eräänlainen paluu myyttiseen kulta-aikaan talven pimeyden ja kylmyyden keskellä. Työnteko keskeytettiin, riidat pyrittiin sopimaan ja ihmisten kesken vallitsi hyvä tahto. Saturnaliaa vietettiin useimmista roomalaisista juhlista poiketen varsin epävirallisesti. Valtiovalta osallistui juhliin vain niiden ensimmäisenä päivänä: Saturnuksen temppelin edustalla pidettiin uhritoimitus, jonka jälkeen järjestettiin yleisin varoin suuret pidot. Juhlapäivinä perheiden sisäinen hierarkia oli kumottu. Isännät palvelivat orjiaan. Myös perheiden välinen luokkajako hälveni. Senaattorit ja muut kaupungin silmäätekevät kohtelivat rahvasta vertaisinaan. He eivät pukeutuneet perinteiseen edustusasuunsa, toogaan, vaan kulkivat varattomampien tavoin yksinkertaisemmassa ja helpommin kannettavassa asussa. Useimpien juhlapukeutumiseen kuului myös kartiomainen lakki, jota vain vapautetut orjat muutoin kantoivat. Juhlatunnelmaa loivat kadunvarren puihin ripustetut koristeet: aurinko- ja tähtisymbolit sekä leivonnaiset. Juhlien ajaksi valittiin kaupungissa väärä kuningas, jonka seitsenpäiväinen hallituskausi sujui hilpeissä merkeissä. Vaikka sopua ja lempeyttä korostettiinkin, ei hiljentyminen kuulunut Saturnalian henkeen. Kaduilla oli ihmisiä matkalla juhliin tai niistä pois. Juhlaa ylistettiin tuttujen ja vieraiden kesken Io Saturnalia! -huudoin. Pidoissa ei ruuan suhteen nuukailtu. Syksyisen sadonkorjuun antimia tarjoiltiin notkuvilta pöydiltä Saturnuksen kunniaksi. Kaikki huuhdeltiin alas kurkusta viinillä, jonka nauttiminen oli eritoten orjien etuoikeus. Kunnollinen isäntä lahjoitti talonsa senhetkisille valtiaille vähintään puolen amforan (13 litraa) viiniannoksen itse kullekin. Lahjoja vaihdettiin myös ystävien kesken ja perheen sisällä. Tuttaville tavattiin antaa vahakynttilöitä, jotka symboloivat kasvunsa aloittavaa aurinkoa. Myös erilaiset herkut kakuista makeisiin tai kirjakääröt olivat suosittuja viemisiä. Lasten suuria suosikkeja olivat puolestaan savinuket. Rooman vaurastuessa keisari Augustuksen ajasta eteenpäin lahjaksi saatettiin ylhäisöpiireissä antaa hopeaesineitäkin. Vierailujen, hauskanpidon ja syömisen jälkeen Roomassa koitti paluu arkeen. Koulut ja kaupat avasivat ovensa, orjat menettivät etuoikeutensa. Myös vanhan Saturnuksen oli tullut aika luovuttaa asemansa kaksikasvoiselle Janukselle, joka yhtaikaa menneeseen ja tulevaan katsovana käynnisti uuden vuoden. Muiden pakanallisten juhlien tavoin Saturnalian
perinne oli syvällä kansassa senkin jälkeen, kun kristinuskosta
tuli valtionuskonto. Varhaiset kirkkoisät käyttivät nerokkaasti
hyväkseen Saturnaliaan liittyviä positiivisia mielleyhtymiä
syyllistymättä vähimmässäkään määrin
epäjumalan palvontaan. Kristuksen syntymäjuhlaa alettiin
300-luvulla viettää 25.12., jolloin monet juhlatavat siirtyivät
luontevasti uuteen ympäristöönsä. Riehakkuus karsiutui
kristillisestä joulusta, muttei loppujen lopuksi päätynyt
kuin viikkoa myöhemmäs, uuteenvuoteen.
(C) 13.12.2001 Mika Rissanen. Mitään sivun materiaalia ei saa käyttää ilman tekijän lupaa. |
