 |
Pitkät vokaalit |
|
|
Ruotsin ääntämisessä pitkien vokaalien erot suhteessa suomeen ovat paljon suuremmat kuin lyhyiden vokaalien erot. Pitkät vokaalit ovat myös sekä luontaisen intensiteettinsä että kestonsa vuoksi kuuluvimpia puheen segmenteistä ja sen vuoksi prosodian jälkeen tärkeimpiä hyvän ääntämisen kannalta. Niiden harjoittelemiseen kannattaa siis uhrata paljon aikaa. Vokaalien oppimisessa on kuitenkin eräs ongelma: koska ääntöväylässä ei vokaaliääntämyksen aikana tavallisesti ole konsonanttien tapaan estettä tai hälyä aiheuttavaa ahtaumaa, ei oppija saa niiden ääntämispaikasta nk. taktiilista eli kosketukseen perustuvaa tuntoaistipalautetta. Sen vuoksi on ensisijaisen tärkeää, että pyrkii kuulemaan oikein vokaalin laadun. Tämä vaatii korvan harjoittamista. Ruotsissa on yhdeksän pitkää vokaalia ja yksi merkittävä allofoni. Alla käyn läpi niiden ominaisuuksia ja annan ääntämisohjeita. Jokaisen vokaalin kohdalla on myös ääniesimerkkejä. Kuuntele niitä tarkkaan ja pyri matkimaan oikeaa ääntämistä! Pitkä i: on paljon tiukempi ja myös etisempi ruotsissa kuin suomessa. Kielen kärki ja etuselkä ovat välittömästi etuylähampaiden takana. Usein ääntämys on niin tiukka, että vokaalin aikana syntyy friktiota eli hälyääntä. Tämä kuuluu joskus j-mäisenä laatuna etenkin äänteen loppuosassa. Äännös on periaatteessa hyvin helppo: nostat vain kielen etuosan niin lähelle hammasvallia kuin voit kuitenkaan sitä koskettamatta. Kuulethan eron suomen i:hin? Pitkä y: on myös paljon tiukempi ja etisempi ruotsissa kuin suomessa. Kielen kärki ja etuselkä ovat välittömästi etuylähampaiden takana. Erona i:hin on, että y:ssä huulio on pieni ja voimakkaasti pyöristynyt. Myös y:ssä ääntämys on joskus niin tiukka, että vokaalin aikana syntyy friktiota eli hälyääntä. Ruotsin y: kuulostaa aika paljon suomen i:ltä. Pitkä e: on i:n ja y:n tapaan tiukempi ja mahdollisesti etisempi kuin suomessa. Äänne muistuttaa hiukan suomen i:tä. Suomalaisen on tärkeää yrittää ääntää e: tiukkana, koska muuten ruotsalainen kuulee sen ä-äänteenä. e: diftongoituu usein siten, että alkuosa on hyvin i-mäinen ja loppuosa e-mäinen. Pitkä ö: on ruotsissa tiukempi kuin suomessa. Tiukkuus on siis kaikkien ei-matalien etuvokaaleiden ominaisuus ruotsissa suhteessa suomeen. Äänne on jälleen periaatteessa helppo: kieli korkeammalle kuin suomessa ja huulio hiukan pyöreämmäksi. Kun ö on r:n edellä, se ääntyy avoimemmin ja takaisemmin kuin muulloin. Tämä allofoni on myös suomen ö:tä avoimempi ja takaisempi muistuttaen hiukan o:ta. Kuulethan selvän eron tavalliseen ö:hön? Pitkä ä: ääntyy täysin samoin kuin suomen e: ja on siksi helppo meille. r:n edellä ä: ääntyy kuin ä: suomessa. u-kirjain ääntyy liki täysin samoin kuin suomen y: ja on siksi hyvin helppo meille suomalaisille. Pitkä a: on ruotsissa selvästi takaisempi kuin suomessa. Lisäksi ruotsin a:ssa huulio on hiukan pyöreä. Näiden seikkojen vuoksi ruotsin a: kuulostaa suomalaisen korvissa usein o:lta. Vaikka näin onkin, ei o-maisuutta tule liioitella äännöksessä. Pitkä o: on tiukempi kuin suomessa ja muistuttaa hiukan suomen u:ta. Usein o: myös diftongoituu siten, että alku on u-mainen ja loppu selvemmin o-mainen suomalaisen korvissa. Pitkä u: on tiukempi kuin suomessa eli kieli liki koskettaa suun katon takaosaa. Äänne on periaatteessa helppo suomalaiselle: kuten i:ssä ja y:ssä kieli niin lähelle suun kattoa kuin vain mahdollista. Myös u:ssa saattaa syntyä hälyääntä voimakkaasti pyöristyneen ja pienen huulion vuoksi. Kuuntele eroja seuraavien vokaaliparien välillä: bit < > byt by < > bu leka < > läka Tunnistatko ruotsin pitkät vokaalit? Tee harjoitus! Katso ja kuuntele vokaalien diftongoitumisia © 2010 MIKKO KURONEN
|
