	Ruotsin murteet
Etelämurteet Länsimurteet Pohjoismurteet Keskiruotsi Gotlannin murre Suomenruotsi Murteet kartalla Pääsivulle	Ruotsin murteet voidaan karkeasti ottaen jakaa kuuteen eri päätyyppiin: pohjoismurteisiin, länsimurteisiin, etelämurteisiin, keskiruotsiin (nk. standardivariantti), Gotlannin murteeseen ja suomenruotsiin. Lukuun ottamatta Gotlannin murretta näiden päämurretyyppien eli nk. alueellisten varianttien sisällä esiintyy luonnollisesti suuriakin vaihteluita, mutta kuitenkin jokaista niistä yhdistää tietyt foneettiset piirteet erotuksena muista alueellisista varianteista. Ruotsissa murteellinen vaihtelu on pääosin nimenomaan alueellista, ei sosio-ekonomista, vaikka varsinkin parin viime vuosikymmenen aikana on tiettyjä sosiaalisesti leimaavia piirteitä ääntämykseen tullutkin. Käsittelen alla lyhyesti yllämainittuja ruotsin ääntämyksen päävariantteja. Etelämurteisiin kuuluvat Ruotsin eteläisissä osissa puhuttavat murteet. Etelämurteita puhutaan Skoonessa, Hallandissa, Blekingessä ja Smoolannissa. Nämä alueet Smoolannin eteläisiin osiin asti kuuluivat 1700-luvun alkupuolelle asti Tanskalle, ja tanskan kielen vaikutus kuuluukin yhä edelleen voimakkaana Etelä-Ruotsin murteissa. Yhteensä etelämurteita puhuu noin kolmasosa ruotsalaisista eli hiukan yli kolme miljoonaa puhujaa. Tyypillisimpiä etelämurteiden piirteitä ovat pitkien vokaalien voimakas diftongoituminen ja jopa triftongoituminen, nk. takainen r-äänne (vrt. tanskan, ranskan ja joidenkin saksan murteiden r-äännettä) sekä tietyt intonaatioon liittyvät ominaisuudet. Esimerkiksi pitkät vokaalit sanoissa 'tak, gå, bo, ben' ja 'knä' eivät äänny monoftongisesti (= säilyttäen saman vokaalin laadun läpi ääntämyksen), vaan vokaali muuttuu laadullisesti ääntämyksen aikana eli diftongoituu. Esimerkiksi 'tak' ääntyy suurinpiirtein 'taok', 'gå' 'geo', 'bo' 'beu', 'ben' 'bein' ja 'knä' 'knäe'. Myös intonaatiossa eli puheen sävelkulussa on poikkeavia piirteitä, jotka kuuluvat parhaiten ruotsin kahden aksentin (aksentti 1 ja aksentti 2) ääntämisessä. Kuuntele eteläistä murretta (Skoone: Löderup). Länsimurteiden (mm. Göteborg) tyypillisiä piirteitä ovat normaalia takaisempana ääntyvä d, erityisesti tavun tai sanan lopun voimakas r ja voimakkaasti o-mainen pitkä a-äänne. Varmimmin länsimurteen puhujan tunnistaa kuitenkin puheen prosodiaan eli rytmiin, intonaatioon ja kestoon liittyvistä piirteistä. Sanojen intonaatiossa nk. aksenttien omaleimaisuus lienee paras tapa tunnistaa vaikkapa göteborgilainen puhuja. Kun esimerkiksi tukholmalainen puhuja ääntää painollisen sanan 'bilen' tai 'taket' nousevalla intonaatiolla sanan ensimmäisellä tavulla ja laskevalla sanan toisella (vrt. bi´le`n), länsimurteissa käy usein päinvastoin: intonaatio laskee ensimmäisellä ja nousee toisella tavulla (vrt. bi`le´n). Lisäksi jälkimmäinen tavu on usein painottomaksi tavuksi aika pitkä. Lausepainoisissa aksentti 2 -sanoissa puolestaan ääni nousee sanan viimeisellä tavulla (esim. bi`larna´), ei kuten esim. keskiruotsissa sanan toiseksi viimeisellä tavulla (bi`la´rna). Ääni jää usein myös korkealle eikä laske alas esimerkiksi väitelauseen lopuksi, jos viimeinen sana lauseessa on painollinen. Muissa ruotsin murteissa ääni laskee lauseen lopuksi. Viimeksi mainittu piirre saa aikaan sen, että länsimurteen puhuja saattaa muiden ruotsalaisten korvissa kuulostaa reippaalta ja energiseltä. Korkealle jäävä intonaatiohan on leimallista myös monille Norjan murteille, ja sieltä se on tiensä Ruotsinkin länsimurteisiin löytänyt. Läntisiä murteita puhuu 2 - 3 miljoonaa ruotsalaista. Jos olet kiinnostunut länsimurteiden intonaatiosta, voit katsoa vaikkapa kirjoitustani kirjassa Svenskans beskrivning 23 (1999). Kuuntele läntistä murretta (Bohuslän: Kärna, aivan Göteborgin lähellä.) Pohjoismurteissa on muutamia helposti tunnistettavia piirteitä. Selvin niistä lienee hyvin avonainen ä-äänne lyhyessä asemassa. Tavallistahan on ruotsinruotsissa, että esimerkiksi sanoissa 'säck' ja 'rätt' ä-kirjain ääntyy e-äänteenä. Pohjoismurteissa ä-kirjain kuitenkin usein ääntyy enemmän tai vähemmän selvänä ä-äänteenä. Toinen leimallinen pohjoisruotsalainen piirre on takainen l-äänne (nk. kakuminaalinen l), jossa kielenkärki ei kosketakaan hammasvalliin vaan kovan kitalaen keskiosaa; siitä nimitys kakuminaalinen (latinan kakumen = kitakumpu). Samaista kakuminaalista tai ns. paksua l-äännettähän esiintyy mm. Tampereen suomessa ennen i- ja y-vokaaleja (vrt. 'halli, hylly' jne.). Kuten muissakin päävarianteissa myös prosodiassa on Pohjois-Ruotsin murteissa omaleimaisia piirteitä. Pohjoismurteiden puhujia on karkeasti arvioiden noin miljoona eli 10 % ruotsalaisista. Kuuntele pohjoista murretta (Norrbotten: Kalix, Luulajan lähellä). Keskiruotsin alueellisesta variantista on muutaman viime vuosisadan saatossa muodostunut jonkinlainen standardi- tai normivariantti Ruotsissa, jota usein kutsutaan nimikkeillä 'mellansvenskt uttal' tai 'rikssvenskt uttal'. Pitkään viime vuosisadalla keskiruotsi oli täysin hallitseva kielenmuoto uutisissa ja esimerkiksi näyttämötaiteessa: muualta tulleiden näytteilijöiden oli opittava sitä menestyäkseen ammatissaan. Vaikka tilanne tältä osin on muuttunutkin, voi keskiruotsia edelleen pitää jonkinlaisena standardina tai normina ruotsinruotsin ääntämiselle. Keskiruotsia puhutaan karkeasti määritellen Tukholman ympäristössä noin parin sadan kilometrin säteellä, usein kuitenkin niin että Tukholman oman murteen ei katsota edustavan standardiääntämystä. Näinhän on asian laita kielisosiologisista syistä monissa muissakin maissa: Suomessakaan ei standardimurteeksi moni puhuja koe Helsingissä puhuttavaa murretta, vaan jotain muuta murretta kylläkin pääkaupungin läheisyydessä. Usein kyse on vain siitä, että pääkaupungin kielellistä herruutta ei haluta tunnustaa. Keskiruotsin piirteitä en tässä yhteydessä lähde erittelemään, koska tällä sivustolla käsitellään muissa kohdissa juuri keskiruotsille tyypillisiä piirteitä: kaikkien äänne- ja prosodiaharjoitusten ja -kuvausten lähtökohtana on näillä sivuilla keskiruotsalainen ääntämys. Keskiruotsin murteita eli mellansvenskaa puhuu noin 3 - 4 miljoonaa ruotsalaista. Kuuntele keskiruotsalaista murretta (Södermanland: Länna, Strängnäsin lähellä). Gotlannin murre on suhteellisen helposti tunnistettavissa. Tyypillistä sille on aivan kuten etelämurteille hyvin voimakkaat ja selvästi kuultavat diftongoitumiset ja jopa triftongoitumiset. Diftongoituminen koskee käytännöllisesti katsoen kaikkia pitkiä vokaaleita. Laadullisesti diftongoituminen on kuitenkin erilaista kuin etelämurteissa ja siksi myös kuulostaa erilaiselta. Voimakkaimmin diftongoituvat usein pitkät vokaalit ä, o ja u. Siten esimerkiksi räv, låt ja sjuk ääntyvät suurin piirtein 'riev', 'luot' ja 'sjeuk'. Myös konsonanteissa on Gotlannin murteessa omaleimaisia piirteitä: monet konsonantit ääntyvät selvästi takaisempina kuin vaikkapa keskiruotsissa. Erityisesti tämä kuuluu kolmessa konsonantissa l, n ja r. Monella gotlannin puhujalla esiintyy pohjoismurteiden tapaan kakuminaalista tai paksua l:ää. Kuuntele Gotlannin murretta (Fårö). Suomenruotsi poikkeaa suhteellisen selvästi Ruotsissa puhuttavista alueellisista varianteista. Tilanteen taustalla on toisaalta suomenruotsin itsenäinen kehitys ja toisaalta suomen foneettinen vaikutus suomenruotsiin. Esimerkiksi etuvokaalit ovat suomenruotsissa avoimempia ja ehkä hiukan takaisempiakin kuin vaikkapa keskiruotsin murteessa. Prosodia on suomenruotsissa poikkeava verrattuna ruotsissa puhuttaviin variantteihin: rytmi on erilainen useampien painollisten tavujen vuoksi, aksentteja ei suomenruotsissa ole ja pitkät sanat ääntyvät eri rytmillä ja painotuksella kuin Ruotsissa. Myös tavukestoissa on eroja ruotsin- ja suomenruotsin välillä. Lisäksi moni konsonantti ääntyy suomenruotsissa erilailla kuin vaikkapa keskiruotsissa. Suomenruotsin sisällä on voimakkaita murre-eroja esimerkiksi Uudenmaan ja ruotsalaisen Pohjanmaan välillä. Helsingissä ja sen lähikunnissa puhuttavaa varianttia voidaan pitää jonkinlaisena suomenruotsin standardiääntämyksenä, jota esimerkiksi uutisten lukijat käyttävät. Kuuntele suomenruotsia (Uusimaa: Kirkkonummi). Kuuntele suomenruotsia (Pohjanmaa: Närpes). Yllä käsittelin hyvin pintapuolisesti ruotsin kielen päämurteita. Paljon tarkempi kuvaus löytyy esimerkiksi Claes-Christian Elertin kirjasta Svensk och allmän fonetik (1998). Tämän sivun ylälaitaan Pääsivulle © 2010 MIKKO KURONEN

Ruotsin murteet

Etelämurteet

Länsimurteet

Ruotsin murteet voidaan karkeasti ottaen jakaa kuuteen eri päätyyppiin: pohjoismurteisiin, länsimurteisiin, etelämurteisiin, keskiruotsiin (nk. standardivariantti), Gotlannin murteeseen ja suomenruotsiin. Lukuun ottamatta Gotlannin murretta näiden päämurretyyppien eli nk. alueellisten varianttien sisällä esiintyy luonnollisesti suuriakin vaihteluita, mutta kuitenkin jokaista niistä yhdistää tietyt foneettiset piirteet erotuksena muista alueellisista varianteista. Ruotsissa murteellinen vaihtelu on pääosin nimenomaan alueellista, ei sosio-ekonomista, vaikka varsinkin parin viime vuosikymmenen aikana on tiettyjä sosiaalisesti leimaavia piirteitä ääntämykseen tullutkin.

Käsittelen alla lyhyesti yllämainittuja ruotsin ääntämyksen päävariantteja.

Etelämurteisiin kuuluvat Ruotsin eteläisissä osissa puhuttavat murteet. Etelämurteita puhutaan Skoonessa, Hallandissa, Blekingessä ja Smoolannissa. Nämä alueet Smoolannin eteläisiin osiin asti kuuluivat 1700-luvun alkupuolelle asti Tanskalle, ja tanskan kielen vaikutus kuuluukin yhä edelleen voimakkaana Etelä-Ruotsin murteissa. Yhteensä etelämurteita puhuu noin kolmasosa ruotsalaisista eli hiukan yli kolme miljoonaa puhujaa. Tyypillisimpiä etelämurteiden piirteitä ovat pitkien vokaalien voimakas diftongoituminen ja jopa triftongoituminen, nk. takainen r-äänne (vrt. tanskan, ranskan ja joidenkin saksan murteiden r-äännettä) sekä tietyt intonaatioon liittyvät ominaisuudet. Esimerkiksi pitkät vokaalit sanoissa 'tak, gå, bo, ben' ja 'knä' eivät äänny monoftongisesti (= säilyttäen saman vokaalin laadun läpi ääntämyksen), vaan vokaali muuttuu laadullisesti ääntämyksen aikana eli diftongoituu. Esimerkiksi 'tak' ääntyy suurinpiirtein 'taok', 'gå' 'geo', 'bo' 'beu', 'ben' 'bein' ja 'knä' 'knäe'. Myös intonaatiossa eli puheen sävelkulussa on poikkeavia piirteitä, jotka kuuluvat parhaiten ruotsin kahden aksentin (aksentti 1 ja aksentti 2) ääntämisessä.

Kuuntele eteläistä murretta (Skoone: Löderup).

Länsimurteiden (mm. Göteborg) tyypillisiä piirteitä ovat normaalia takaisempana ääntyvä d, erityisesti tavun tai sanan lopun voimakas r ja voimakkaasti o-mainen pitkä a-äänne. Varmimmin länsimurteen puhujan tunnistaa kuitenkin puheen prosodiaan eli rytmiin, intonaatioon ja kestoon liittyvistä piirteistä. Sanojen intonaatiossa nk. aksenttien omaleimaisuus lienee paras tapa tunnistaa vaikkapa göteborgilainen puhuja. Kun esimerkiksi tukholmalainen puhuja ääntää painollisen sanan 'bilen' tai 'taket' nousevalla intonaatiolla sanan ensimmäisellä tavulla ja laskevalla sanan toisella (vrt. bi´le`n), länsimurteissa käy usein päinvastoin: intonaatio laskee ensimmäisellä ja nousee toisella tavulla (vrt. bi`le´n). Lisäksi jälkimmäinen tavu on usein painottomaksi tavuksi aika pitkä. Lausepainoisissa aksentti 2 -sanoissa puolestaan ääni nousee sanan viimeisellä tavulla (esim. bi`larna´), ei kuten esim. keskiruotsissa sanan toiseksi viimeisellä tavulla (bi`la´rna). Ääni jää usein myös korkealle eikä laske alas esimerkiksi väitelauseen lopuksi, jos viimeinen sana lauseessa on painollinen. Muissa ruotsin murteissa ääni laskee lauseen lopuksi. Viimeksi mainittu piirre saa aikaan sen, että länsimurteen puhuja saattaa muiden ruotsalaisten korvissa kuulostaa reippaalta ja energiseltä. Korkealle jäävä intonaatiohan on leimallista myös monille Norjan murteille, ja sieltä se on tiensä Ruotsinkin länsimurteisiin löytänyt. Läntisiä murteita puhuu 2 - 3 miljoonaa ruotsalaista. Jos olet kiinnostunut länsimurteiden intonaatiosta, voit katsoa vaikkapa kirjoitustani kirjassa Svenskans beskrivning 23 (1999).

Kuuntele läntistä murretta (Bohuslän: Kärna, aivan Göteborgin lähellä.)

Pohjoismurteissa on muutamia helposti tunnistettavia piirteitä. Selvin niistä lienee hyvin avonainen ä-äänne lyhyessä asemassa. Tavallistahan on ruotsinruotsissa, että esimerkiksi sanoissa 'säck' ja 'rätt' ä-kirjain ääntyy e-äänteenä. Pohjoismurteissa ä-kirjain kuitenkin usein ääntyy enemmän tai vähemmän selvänä ä-äänteenä. Toinen leimallinen pohjoisruotsalainen piirre on takainen l-äänne (nk. kakuminaalinen l), jossa kielenkärki ei kosketakaan hammasvalliin vaan kovan kitalaen keskiosaa; siitä nimitys kakuminaalinen (latinan kakumen = kitakumpu). Samaista kakuminaalista tai ns. paksua l-äännettähän esiintyy mm. Tampereen suomessa ennen i- ja y-vokaaleja (vrt. 'halli, hylly' jne.). Kuten muissakin päävarianteissa myös prosodiassa on Pohjois-Ruotsin murteissa omaleimaisia piirteitä. Pohjoismurteiden puhujia on karkeasti arvioiden noin miljoona eli 10 % ruotsalaisista.

Kuuntele pohjoista murretta (Norrbotten: Kalix, Luulajan lähellä).

Keskiruotsin alueellisesta variantista on muutaman viime vuosisadan saatossa muodostunut jonkinlainen standardi- tai normivariantti Ruotsissa, jota usein kutsutaan nimikkeillä 'mellansvenskt uttal' tai 'rikssvenskt uttal'. Pitkään viime vuosisadalla keskiruotsi oli täysin hallitseva kielenmuoto uutisissa ja esimerkiksi näyttämötaiteessa: muualta tulleiden näytteilijöiden oli opittava sitä menestyäkseen ammatissaan. Vaikka tilanne tältä osin on muuttunutkin, voi keskiruotsia edelleen pitää jonkinlaisena standardina tai normina ruotsinruotsin ääntämiselle. Keskiruotsia puhutaan karkeasti määritellen Tukholman ympäristössä noin parin sadan kilometrin säteellä, usein kuitenkin niin että Tukholman oman murteen ei katsota edustavan standardiääntämystä. Näinhän on asian laita kielisosiologisista syistä monissa muissakin maissa: Suomessakaan ei standardimurteeksi moni puhuja koe Helsingissä puhuttavaa murretta, vaan jotain muuta murretta kylläkin pääkaupungin läheisyydessä. Usein kyse on vain siitä, että pääkaupungin kielellistä herruutta ei haluta tunnustaa. Keskiruotsin piirteitä en tässä yhteydessä lähde erittelemään, koska tällä sivustolla käsitellään muissa kohdissa juuri keskiruotsille tyypillisiä piirteitä: kaikkien äänne- ja prosodiaharjoitusten ja -kuvausten lähtökohtana on näillä sivuilla keskiruotsalainen ääntämys. Keskiruotsin murteita eli mellansvenskaa puhuu noin 3 - 4 miljoonaa ruotsalaista.

Kuuntele keskiruotsalaista murretta (Södermanland: Länna, Strängnäsin lähellä).

Gotlannin murre on suhteellisen helposti tunnistettavissa. Tyypillistä sille on aivan kuten etelämurteille hyvin voimakkaat ja selvästi kuultavat diftongoitumiset ja jopa triftongoitumiset. Diftongoituminen koskee käytännöllisesti katsoen kaikkia pitkiä vokaaleita. Laadullisesti diftongoituminen on kuitenkin erilaista kuin etelämurteissa ja siksi myös kuulostaa erilaiselta. Voimakkaimmin diftongoituvat usein pitkät vokaalit ä, o ja u. Siten esimerkiksi räv, låt ja sjuk ääntyvät suurin piirtein 'riev', 'luot' ja 'sjeuk'. Myös konsonanteissa on Gotlannin murteessa omaleimaisia piirteitä: monet konsonantit ääntyvät selvästi takaisempina kuin vaikkapa keskiruotsissa. Erityisesti tämä kuuluu kolmessa konsonantissa l, n ja r. Monella gotlannin puhujalla esiintyy pohjoismurteiden tapaan kakuminaalista tai paksua l:ää.

Kuuntele Gotlannin murretta (Fårö).

Suomenruotsi poikkeaa suhteellisen selvästi Ruotsissa puhuttavista alueellisista varianteista. Tilanteen taustalla on toisaalta suomenruotsin itsenäinen kehitys ja toisaalta suomen foneettinen vaikutus suomenruotsiin. Esimerkiksi etuvokaalit ovat suomenruotsissa avoimempia ja ehkä hiukan takaisempiakin kuin vaikkapa keskiruotsin murteessa. Prosodia on suomenruotsissa poikkeava verrattuna ruotsissa puhuttaviin variantteihin: rytmi on erilainen useampien painollisten tavujen vuoksi, aksentteja ei suomenruotsissa ole ja pitkät sanat ääntyvät eri rytmillä ja painotuksella kuin Ruotsissa. Myös tavukestoissa on eroja ruotsin- ja suomenruotsin välillä. Lisäksi moni konsonantti ääntyy suomenruotsissa erilailla kuin vaikkapa keskiruotsissa. Suomenruotsin sisällä on voimakkaita murre-eroja esimerkiksi Uudenmaan ja ruotsalaisen Pohjanmaan välillä. Helsingissä ja sen lähikunnissa puhuttavaa varianttia voidaan pitää jonkinlaisena suomenruotsin standardiääntämyksenä, jota esimerkiksi uutisten lukijat käyttävät.

Kuuntele suomenruotsia (Uusimaa: Kirkkonummi).

Kuuntele suomenruotsia (Pohjanmaa: Närpes).

Yllä käsittelin hyvin pintapuolisesti ruotsin kielen päämurteita. Paljon tarkempi kuvaus löytyy esimerkiksi Claes-Christian Elertin kirjasta Svensk och allmän fonetik (1998).

Tämän sivun ylälaitaan

Pääsivulle