 |
Konsonantit |
|
|
Tärkeimmät erot ruotsin ja suomen konsonanttien välillä ovat seuraavat: /p t k/ ja ovat painollisen vokaalin edellä aspiroituneita eli energisempiä ruotsissa kuin suomessa. Lisäksi t ja d ääntyvät edempänä ääntöväylässä kuin suomen t ja d: ruotsissa kielen kärki ja etuselkä ovat välittömästi yläetuhampaiden takana. Varsinkin d on selvästi pehmeämpi ruotsissa kuin suomessa. Se johtuu siitä, että kielen kärjen lisäksi osa kielen etuselkää artikuloi hammasvallin etuosaa vasten. Suomen d:ssä vain kielen kärki on artikulaattori. Kuulethan ruotsin d:n pehmeyden? Sje ääntyy tavallisesti siten, että kielen selkä koskettaa kovaa kitalakea tai suun takaosassa olevaa pehmeää osaa eli kitapurjetta. Lisäksi huulio on sje:ssä hiukan pyöristynyt. Tuloksena on hyvin pehmeä ja aika tumma äänne. Tje on predorsopalataalinen soinniton frikatiivi eli kielen etuselkä artikuloi kovan kitalaen etuosaa vasten. Äänteessä ei ole lainkaan t:tä kuten suomenruotsissa. v ja j ovat frikatiivisia ruotsissa painollisen vokaalin edellä. Näin ei ole suomessa. Ääntämyksen täytyy olla energinen, jotta hälyä syntyy! r-äänne on vähemmän energinen eli vähemmän täryinen kuin suomessa. Monella keskiruotsalaisella puhujalla on jopa frikatiivinen r. l-äänne on etisempi ja heleämpi ruotsissa kuin suomessa. Kielen kärki ja etuselkä artikuloivat hammasvallia vasten välittömästi ylähampaiden takana. Joidenkin mielestä äänne kuulostaa vähän lällyttävältä, ja ehkä niin onkin. Ruotsissa on viisi nk. supradentaalista äännettä. Supradentaaleina ääntyvät aina (yleensä sananloppuiset) kirjainyhdistelmät -rs, -rt, -rd, -rl ja -rn. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että r häviää kokonaan ja perässä tuleva konsonantti ääntyy hiukan taaempana suussa kuin normaalisti. Supradentaalit on tärkeää ääntää oikein, koska virheellisen ääntämyksen r on niin kuuluva äänne. © 2010 MIKKO KURONEN |
