Matkakertomus, Kaisa Miettinen

EUROGEN 2001, Evolutionary Methods for Design, Optimisation and Control with Applications to Industrial Problems

19.-21.9.2001, Ateena, Kreikka

EUROGEN-nimisiä tapahtumia on järjestetty kahden vuoden välien vuodesta 1995 lähtien. Gran Canarialla, Triestellä ja Jyväskylässä ne olivat Short Course -muotoisia, jolloin pääpaino oli kuuluisilla kutsutuilla puhujilla. EUROGEN 2001 oli konferenssi, jolloin kutsuttuja puhujia oli vähemmän ja muita puhujia sitten enemmän.

Konferenssi järjestettiin National Hellenic Research Foundationin tiloissa Ateenan keskustan tuntumassa. Osallistujia oli yli 100, jos lasketaan myös paikalliset jatko-opiskelijat mukaan. Edustettuna oli 20 maata neljästä maanosasta. Suomi kunnostautui kahdeksalla osallistujalla josta hyvästä konferenssin pääjärjestäjä K. Giannakoglou antoi Suomelle loppupuheenvuorossaan erikoismaininnan. Maailman tapahtumat olivat karsineet jonkin verran erityisesti amerikkalaisten osallistumista.

Ohjelmassa oli kuusi kutsuttua esitelmää ja noin 80 muuta esitelmää kahdessa tai kolmessa rinnakkaisistunnossa. Valitettavasti järjestäjät eivät päivittäneet ohjelmaa konferenssin edetessä joten yllättäen huomatut peruutukset sotkivat vähän ohjelmaa.

Pidin perjantaina esitelmän aiheesta "Solving a Three-Objective Optimization Problem in Paper Machine Headbox Design" jossa kuvasin interaktiivisen NIMBUS-menetelmän soveltamista paperin laadun optimointiin paperikoneen perälaatikon kärkilistaa säätämällä. Kyseessä oli yhteistyö Jari P. Hämäläisen, Pasi Tarvaisen ja Jari Toivasen kanssa. Konferenssin ohjelmassa oli yllättävän paljon monitavoiteoptimointiin viittaavia esitelmiä. Olin puheenjohtajana yhdessä monitavoiteoptimoinnille omistetussa istunnossa mutta eri sovelluksille omistetuissa istunnoissakin sitä siis runsaasti näkyi. Kuten evoluutioalgoritmeihin liittyvässä konferenssissa voikin olettaa, monitavoiteoptimoinnilla siellä ymmärrettiin vain Pareto-optimaalisen pinnan approksimaation generointia. Minä yritin NIMBUS-esitelmälläni levittää tietoa siitä että monitavoiteoptimointi on paljon enemmän. Muita työkaluja tarvitaan varsinkin silloin kun tehtävässä on enemmän kuin kaksi tavoitetta.

Konferenssin yhteydessä pidettiin EU:n temaattisen verkoston INGENETin kokouksia ja lopetusistunto. Jyväskylän yliopisto on ollut yksi INGENET-verkoston solmuista ja rahoitus loppuu tämän vuoden lopulla. EUROGEN2001 oli jo järjestetty yhdessä EvoNetin kanssa ja jatkossa INGENET muuttuu Evo-INGENETiksi eli EvoNetin työryhmäksi. Evonet on muuten European Network of Excellence in Evolutionary Computing.

Sää Ateenassa oli suomalaiselle perin lämmin (yli 30 astetta ja kosteutta ilmassa). Konferenssimatkan kustannukset menevät INGENET-verkoston maksettaviksi.


Kaisa Miettinen