Milla ja näyttelyt

Milla kävi juniori luokanssa neljä kertaa näyttelyissä esiintymässä, mutta jokaisella kerralla pärjäämisen esteenä oli liian suuri koko. Kolmella kerralla laatuarvosteluna oli HYVÄ ja kerran saatiin EVA (ei voi arvostella), kun Milla ei antanut tuomarin koskea itseään. Koska Milla ei tykännyt näyttelytouhuista ja suuri koko oli menestymisen esteenä, jätimme näyttelykehät joksikin aikaa.

Papillon Milla

Sitten kun Milla oli agilityssä noussut kolmos luokkaan, tuli taas aika käydä näyttelyssä hakemassa se vaadittava kakkonen, jotta FIN AVA- titteli olisi mahdollinen. Niimpä menimme jälleen näyttelyharjoituksiin harjoittelemaan kaunista käyttäytymistä ja varsinkin pöydällä tutkimista. Tähän mennessä viimeinen näyttely käytiinkin kotikentällä Varkaudessa. Näyttelystä Milla sai vaadittavan 2 (hyvä rotunsa edustaja) ja tuomari kitteli koiran kaunista esiintymistä. Voin vain kuvitella kuinka iloiselta näytin kätellessä tuomaria, joka antoi meille sinisen nauhan. Katsojatkin varmaan olivat ihmeissään, kuinka joku voi iloita tästä tuloksesta. Milla sai siis tarvittavan näyttelyarvostelun ja tänä päivänä sen nimeä koristaakin tuo agility valio titteli.

Millan näyttelyt

aika paikka tuomari arvostelu
14.2.1998 Kaavi Paavo Mttila, Suomi Jun 2
14.3.1998 Ristiina Leni-Louise Nyby, Ruotsi EVA
24.5.1998 Joensuu Kirsti Lummelampi, Suomi Jun 2
7.6.1998 Kuopio Yvonne Larsson, Ruotsi Jun 2
13.5.2001 Varkaus Karl-Erik Johansson, Ruotsi Avo 2

Arvostelut

14.2.1998, Paavo Mattila Suomi

Kookas voimakas narttu jolla on hyvät mittasuhteet. Sukupuolileima saisi olla selvempi. Voimakas pää. Kauniit korvat, joissa hyvä hapsutus. Hyvä ylälinja ja häntä. Vahva luusto. Hyvä karva ja liikkeet. Epävarma pöydällä.

14.3.1998 Ristiina, Leni-Louise Nyby Ruotsi

En tik på den större sidan, sm man inte får vidröra. Ljusa ögon, bra bett o pigment. Bra öron. Mycket välkroppade o väldående. Kan ej pris belönad pga. Temperament. EVA

24.5.1998 Joensuu, Kirsti Lummelampi Suomi

Erittäin hyvin esitetty ja hyvin liikkuva narttu, joka on nartuksi liian kookas ja ronski.Kuonon tulisi olla lyhyempi. Hieman vaaleat silmät. Hienot korvahapsut. Erittäin hyvä ylälinja ja hyvä runko. Hyvin kulmautuneet raajat. Liikkuu hyvin. Hyvä karvanlaatu.

7.6.1998 Kuopio, Yvonne Larsson Ruotsi

En alldelen för stor hund. Bra huvud och uttnyde. Ngt lågt bosparti. Bra öron. Grova ben. Försökte bita domaren men ångrade sig till slut.

13.5.2001 Varkaus, Karl-Erik Johansson Ruotsi

Yleisvaikutelma: god typ Koko: stor. En kraflig till som borde vara mindre och eleg. Typiskt huvud. Välbuma tron med vackra frausar. Välform. men ngt ljusa ögon. Bra bett. Kraftig hals bra rygg. Kraflig bröstkorg. Välvinklade, välställda ben. Rör sig och visan sig bra. Bra pälskvalite!