Koulutus

Olen aloittanut tohtorikoulutettavana Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksessa tammikuussa 2008. Millaista reittiä olen kulkenut tänne?

Kirjoitin ylioppilaaksi Jyväskylän Lyseon lukiosta vuonna 2000. Työelämässä vietetyn välivuoden jälkeen aloitin opinnot Turun yliopiston silloisessa historian laitoksessa (nykyisin historia-aineet historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksessa) syksyllä 2001. Pääaineenani oli Suomen historia. Sivuaineena luin yleistä historiaa, taidehistoriaa, valtio-oppia sekä opettajan pedagogiset opinnot.

Valmistuin filosofian maisteriksi keväällä 2007. Pro graduni "Me kaikki täällä voimme hyvin" Perhettä ja sukupuolirooleja koskevia diskursseja nuoren avioparin jatkosodan aikaisissa kirjeissä (aukeaa pdf-tiedostona) sai arvosanan laudatur.

tulppaaneja

Reilu puoli vuotta ennen valmistumistani, syksyllä 2006, olin muuttanut takaisin Jyväskylään opiskelemaan etnologiaa ja museologiaa. Etnologia ja sen alalla tehty muistitietotutkimus kiinnostivat minua, joten hakeuduin jatko-opiskelijaksi pääaineenani juuri etnologia. Tutkimukseni taustalla näkyvät molemmat oppiaineeni, historia ja etnologia, mikä on luonnollista tällä koulutuksellani. Saan ohjausta molemmista oppiaineista, mikä sopii hyvin työskentelytavaksi Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksessa, jossa oppiaineet elävät rinnakkain.