Esitelmät

Vuonna 2013

Vuonna 2012

Vuonna 2010

Vuonna 2009

Kolme kansainvälistä konferenssia:

Lisäksi vietin marraskuussa hyvän viikonlopun Turun yliopiston kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksen ja Helan yhteisessä jatkotutkimusseminaarissa Porin Reposaaressa. Esitelmäni otsikko oli Keruukyselystä tutkimusaineistoksi.

Vuonna 2008