VANHALLE PÄÄSIVULLE <- -> TARVAALAN UUDELLE KYLÄSIVULLE

 

Laukkavirran kylän nykyinen alue kattaa suunnilleen kartan alueen, entisinä aikoina Laukkavirta eli Laukaanvirta on ollut laajempi, mm. osa nykyisen Laukaan kirkonkylän aluetta (Pellosniemi) on kuulunut Laukkavirtaan. Kylän keskusalue oli alkuaan Laukaanvirran eli nykyisen Tarvaalan virran partaalla, nykyään keskus on siirtynyt neljän tien risteykseen ja Lievestuoreen järven pohjoisrannalle (Rantakylä). Kivikaudella. Muinais-Päijänteen aikaan alue näytti perin erilaiselta

Kylän keskusalueella sijaitsevat mm. erikoinen Musta Korppi , Nuorisoseurantalo, jääkiekkokaukalo, uimaranta sekä tietysti kylän sivistyselämän keskus, koulu eli Tarvaalan ala-aste (kuva), jolla on myös oma verkkolehti Tarvaala Post.