JOHDANTOA
Tämä sivukokoelma on koottu kevään 1998 ja 1999 luentorungon mukaan ja vastaava moniste on viimeksi painettu huhtikuussa 1998 (tammikuussa 1999 otettu pieni uusintapainos korjauksin). Sivuilla verkkoteoriaa on esitelty laajemmin kuin kurssiin kuuluu, mikä johtuu luennoijan omasta kiinnostuksesta alueeseen.
Tiivistetysti kurssista. Sillä on pyritty antamaan eräitä perustyövälineitä ongelmien ratkomiseen. Erilaisia optimointimalleja ja todennäköisyyslaskentaa sekä jonoteoriaa voi soveltaa monin tavoin simulointiin, pelistrategioihin sekä projektinhallintaan. Optimointimalleissa on edetty yleismalleista erikoistapauksiin. samoin koko kurssin runko on rakentunut eräänlaiseksi poluksi halki opetettavan alueen: peruskombinatoriikasta, joka on keskeistä todennäköisyyslaskennassa siirryttiin jälkimmäiseen, joka edelleen oli perustana jonoteorian ja simulointimallien käsittelylle. Peliteoria kytkeytyi joka verkkoteoriaan, jossa olevia rakenteita usein käsitellään matriiseina. Matriisit puolestaan kytkeytyvät yhtälöryhmien ratkaisutapoihin ja yhtälöryhmät LP-malleihin ja edelleen Simplex-pohjaisiin ratkaisumenetelmiin, joihin perustuvat myös eriytyneempien ongelmien (kuljetus-, sijoitus-, jne..) ratkaisualgoritmit. Toisaalta näiden ongelmien hahmottamiseen on aiemmin käsitelty verkkoteoria omiaan. Projektiverkoissa puolestaan voidaan hyödyntää suurinta osaa edellä olleesta aina jonoteoriasta alkaen.
Kurssi antaa välineet, joiden pohjalta ratkaisut on tehtävä. Jotta saatuja tietoja voi hyödyntää on kyettävä tunnistamaan ongelma ja ratkaisemaan se luovalla tavalla annettuja menetelmiä yhdistämällä. Ilman omaa ajattelua kurssin tiedot jäävät hyödyttömiksi.
Lisäksi suosittelen tutustumaan myös Jarmo Ahosen samaan kurssiin liittyvään erinomaiseen monisteeseen (1998, perustuu 1997 kurssiin). Se on rakenteeltaan huomattavasti tästä poikkeava ja siksi hyödyllinen.
Asiat on aina hyödyllistä oppia eri näkökulmista.
Luennot pohjautuvat teoksiin:
OR: Wayne L. Winston, Operations Research; Applications and Algorithms
MAT: Judith L. Gersting, Mathematical Structures for Computer Science (3. painos)