Pieni
"story", pienestä elämänkerrasta!
yhteiskunnan
virkailijoitten omista periaatteista, jotka pitäisi olla yksinkertaisia,
mutta niille virkailijoille eivät olekkaan. Yleisesti katsottuna ihminen
ei pääse vammaisuuden salaperäisyyteen, ennen kuin hän
kohtaa itse tämän ilmiön - vammaisuuden.
Olen yksinäinen ja olen joutunut pakertamaan pienien asioiten
kanssa todellakin. Läksyt ovat
tulleet kotonta sekä opinahjoissa, jotka ovat kasvattaneet minua.
Sain perusopin Puistolan sekä Ruskeasuon
koulussa. Sen jälkeen, aloin suorittamaan lukiota vapaaehtoisesti.
Valmistuin ylioppilaaksi syksyllä 1995 Lahden aikuislinjalta. Nyt
olen matkalla johonkin, uutta seikkailua, jota ei kukaan voi vielä
ennustaa. Sain kipinän automaatisen tietojen käsittelystä
Helsingin kauppaoppilaitoksesta. Se tuntuu
kiinnostavalta ja se on ala, jolle voin uhrata itseni. Uhraukseni näkyy,
puuhaan jotakin asiaan kuuluvaa vapaa-ajallani. Jokaisen täytyy tyytyä
siihen, mitä on käsien ulottuvilla. Elämässä on
kyllä muutakin kuin arkipäiväistä. Kaikkien pitäisi
tehdä joskus harrastusmaista. Siksi, minulla on muutamia harrastuksen
kohteita. Kuten,
Jälkikirjoitus:Elämä on elämisen
arvoista, eikä sitä kannata vaihtaa ja jättää
kokematta.
|
|
|