Vedenpelko ja sen poistaminen

Presentation ASCTA Convention, Broadbeach, Australia, May 2000

Lehtori Ilkka Keskinen
Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto
Email: ilkka.keskinen@jyu.fi
WWW-homepage: http://users.jyu.fi/~ikeskine/index.html

Kaikki uinninopetuksen parissa työskentelevät ovat törmänneet lapsiin, jotka pelkäävät vettä tai ainakin ovat hyvin varovaisia vedessä liikkuessaan. Mistä moinen johtuu, mitä asialle pitäisi tehdä, vai voiko sille tehdä yhtään mitään.
Vedenpelkoa ja sen yhteyttä uimataitoon on tutkittu ulkomailla runsaasti, mutta suomalaisia selvityksiä on melko vähän. Omasta opinnäytetyöstäni sain hyvän käsityksen vedenpelon vaikutuksesta uimaan oppimiseen. Niistä, jotka eivät uskaltaneet tehdä liukuasentoa ensimmäisellä uimatunnilla, oppi uimaan 12 tunnissa 46% kun taas niistä, jotka liukuasennon osasivat, mutta eivät vielä osanneet uida, oppi 12 tunnissa uimaan 97%. Ero on huikea. Kun tutkittiin vielä niitä jotka eivät oppineet uimaan saatiin 80%:lla syyksi vedenpelko. Niitä, joilla oli motorisia vaikeuksia suorittaa uitava matka oli alle 10%. Tuloksista voitaneenkin tehdä johtopäätös, että uintitaito sinällään on hyvin helppo suoritus, ainakin jos sitä ajatellaan vain vedessä kulkemistapana eikä jonain hienostuneena uimatyylinä. Vedenpelon synnyn estäminen ja vedenpelon poistaminen on näin ollen tärkein edellytys varsinaiselle uimataidolle.

Vedenpelon syyt

Ennen kuin puhutaan varsinaisista vedenpelon syistä on hyvä muistaa, että on järkevää suhtautua varauksellisesti vesielementtiin ellei siitä ole mitään kokemuksia. Tällainen käyttäytyminen on varmaan osa itsesuojeluvaistoamme. Kokemuksia vailla oleva lapsi saattaa näyttää yhtä pelokkaalta kuin varsinaiset pelkääjätkin, mutta on varmasti helpompi käännyttää veden ystäväksi.
Toinen huomattava seikka on se että lapsi ei välttämättä pelkää vettä vaan toteaa sen vain epämiellyttäväksi. Vettä menee hengitysteihin (suuhun ja nenään) ja korviin. Älä unohda tällöin uimalaseja, sillä ne estävät epämiellyttävän silmien kastumisen ja antavat lisäksi realistisen ja kiintoisan kuvan vedenalaisesta maailmasta. Muista, että kaikki uimaritkin käyttävät uimalaseja. Myös sukellusmaski on kätevä sillä se ehkäisee myös veden menemisen nenään, joka tunnetusti myös on epämiellyttävää.
Kylmä vesi tai kylmettyminen huonosti organisoiduilla uimatunneilla on tietysti omiaan lisäämään epämiellyttäviä tuntemuksia. Joskus "pelko" siis katoaa jo epämiellyttävien seikkojen poistamisella koska varsinaista pelkoa ei ole edes ollutkaan.

Tavallisin syy varsinaiselle vedenpelolle on jokin veteen liittynyt onnettomuus tai epämiellyttävä kokemus. Joskus "onnettomuus" voi olla aikuisen mielestä hyvin mitätönkin, mutta lapsi kokee sen syystä tai toisesta hyvin pelottavana. Kuten tiedämme sattuu tällaisia "onnettomuuksia" lähes kaikille, mutta vain harvat meistä rupesivat pelkäämään vettä. Tässä tuleekin esiin lasten yksilöllisyys: asioihin voi reagoida hyvin eri tavoin.
Toinen tyypillinen vedenpelon syy on vanhempien lapsiin, tahtomattaan tai tahallaan, tartuttama pelko. Joskushan edellä mainitussa "onnettomuustilanteessa" vanhemmat säikähtävät tilannetta paljon enemmän kuin lapset ja lapsi pelästyy vasta sitten, kun näkee vanhempansa pelästyneen ilmeen ja mahdollisen hysteerisen käyttäytymisen. Tällainen pelon siirto on tahatonta mutta hyvin tehokasta.

Ehkä tyypillisempää on kuitenkin, että vanhemmat tahallaan pelottelevat lapsiaan veden kauhuilla: näkeillä, kaloilla, vesimöröillä jne. Tällainen pelottelu voi johtua monesta syystä. Ensiksikin vanhemmat voivat itse pelätä vettä niin paljon, että tällainen pelottelu on heille hyvin luontevaa. Hehän tekevät kaikkensa suojellakseen lastaan ajattelematta sitä, että tämän vuoksi lapsi ei ehkä koskaan opi uimaan ja tulemaan turvallisesti toimeen veden kanssa. Toinen syy voi olla ajanpuute tai laiskuus. On helpompi pelotella lasta ja estää näin hänen menonsa veden äärelle kuin lähteä itse mukaan ja opettaa lapsi turvallisesti uimaan.

Edellisestä voidaan sitten tietysti mennä toiseenkin äärimmäisyyteen: yritetään opettaa lapsi väkisin uimaan tässä ja nyt. Tällaista on varmaan meistä monikin nähnyt ja syyllisiä ovat varmaan useimmin isät kuin äidit. Isän kannalta tilanne on tietysti vaikea kun hän on kerrankin uhrannut aikaansa ja päättänyt opettaa lapsensa uimaan. Lapsen vastustelu saattaa ärsyttää isää ja tilanne kärjistyy riidaksi. Lopputulos voi olla että lapsi ei uskalla enää lainkaan lähteä isänsä kanssa uimaan ja uinninopetus ja isän mielenkiinto lopahtaa siihen. Jäljelle jää vain epämiellyttävistä kokemuksista syntynyt vedenpelko.

Vedenpelon poistaminen

Vedenpelon poistaminen on periaatteessa helppoa, mutta käytännössä joskus aika vaikeaa. Pelon poistamisen vaikeus on tietysti suhteessa pelon voimakkuuteen. Älä kuitenkaan luovuta, sillä harvoin opettajaa palkitaan niin suurella riemulla kuin silloin kun vettä ennen pelännyt oppii uimaan. Yleensä tämä riemu on sitä suurempi mitä vanhemmasta henkilöstä on kysymys, joskin vanhemmilla pelot ovat yleensä paljon suuremmat ja näin pelon taakasta eroon pääseminen helpottaa eniten. Näyttäisikin siltä, että vanhemmat pelkäisivät lähinnä hukkumiseen liittyvää kuolemaa kun taas lapset pelkäisivät lähinnä sitä epämiellyttävää tunnetta, jota veden meneminen silmiin, suuhun ja hengitysteihin aiheuttaa. Keskusteltaessa peloista, saattaa myös paljastua pelkääjien vääriä käsityksiä vedestä ja sen vaaroista. Joskus näiden väärien käsitysten poistamisella on ratkaiseva merkitys pelkojen poistumisella.

Ongelmat vedenpelon poistamisessa voivat usein olla käytännöllisiä kuten opettajan ajanpuute, etäisyys uimahallille tai sopivien rauhallisten allastilojen puute. Joskus lapsen tai aikuisen pelko voi olla niin suuri että jo uimahalliin meno on jo liian korkea kynnys. Vanhempien henkilöiden (murrosikäiset ja vanhemmat) kohdalla eteen tulee vielä yksi lisäongelma: häpeän tunne. Pelkääjä häpeää pelkoaan, eikä yleensä uskalla tulla ainakaan koululuokan mukana, eikä yleensä yksinkään uintialkeita harjoittelemaan. Juuri tästä häpeilystä johtuen aikuisten uimakoulut yleensä järjestetäänkin uimahallin aukioloaikojen ulkopuolella.

Koska vedenpelko on syntynyt ikävistä ja vaarallisista kokemuksista vedessä, on paras lääke hauskat ja turvalliset onnistumisen kokemukset samassa elementissä. Leikit tuovat usein iloisen ilmeen vettä pelkääville. Muistettava kuitenkin on, että myös leikeissä voi sattua epämiellyttäviä tilanteita. Yleensä, ainakin vanhempien uimataidottomien kassa, on myös hyvä selvitellä, mistä pelot ovat saaneet alkunsa tai mitä pelätään. Tällöin on helpompi miettiä sopivia keinoja pelkojen poistoon ja helppo poistaa harhaluuloja vesielementistä. Perussääntönä on, että aikaa on oltava runsaasti ja uimarin on tunnettava olonsa vedessä turvalliseksi. Veteen totuttelussa on siis hyvä tuhlata aikaa ja tarjota mukavia, turvallisia, mielenkiintoisia ja monipuolisia kokemuksia vedessä. Äläkä unohda uimalaseja.

On luonnollisesti aloitettava matalasta ja tietysti lämpimästä vedestä jos suinkin on mahdollista. Kun mennään syvempään veteen ei tarvitse kaihtaa kelluntavälineiden (esim. käsikellukkeet tai pötkylät) käyttöä jos aloittelija niistä pitää. Apuvälineiden kanssa on monesti myös helpompi harjoitella uinnin osataitoja eli muista myös räpylät ja uimalauta. Ainakin lasten kanssa on hyötyä jos joku tai jotkut heidän ikäisensä uimataitoiset kaverit ovat mukana innostamassa ja näyttämässä, että vedessä voi olla kivaa ja, että tehtävät, joita opetellaan eivät varmaan ole kovin vaikeita, koska kaveritkin ne osaavat.
Kun harkitaan uimataidon eri kehittelyvaiheita olisi tärkeää, että edettäisiin progressiivisesti helposta vaikeampaan ja pyrittäisiin tarjoamaan onnistumisen elämyksiä entisten epäonnistumisten tilalle.

Yksi tärkeimmistä kokemuksista uimataidottomalle varmaan on kellumisen ihme; ihme ainakin aloittelijan itsensä kannalta. Kannattaa kuitenkin miettiä mikä on sopiva vaihe tarjota tämä elämys. On nimittäin niin että varsinkin selin kellunta on aloittelijoille henkisesti vaativa suoritus ja epäonnistuessaan antaa varmasti ikäviä tuntemuksia: nenään ja hengitysteihin menee helposti vettä.

Perusmuodossaan uinti on kellumista, liukumista, vähän sukeltamista ja näihin liittyvää hengityksen hallintaa. Jos nämä taidot luontevasti hallitaan on luotu hyvä perusta varsinaisille uimatyyleille. Voisikin sanoa niin että lähes jokainen perheenisä ja äiti pystyy nämä taidot lapselleen välittämään ja ellei osaa niin ainahan on mahdollista viedä lapsi uimakouluun.

Page updated 18.12.2013

Opetusaltaalle