Futisreissu Englantiin (ja Walesiin) elokuussa 2005

Osa II: lauantai 20.8.2005, Birmingham

Lauantaina oli edessä reissun ensimmäinen päivämatka kohteenaan Birmingham. Birminghamiin on matkaa junalla puolisentoista tuntia ja syy reissuun oli Birmingham Cityn kotimatsi Manchester Citya vastaan valioliigassa. Birmighamissa kortteeraa myös kaksi muuta valioliigajengiä, Aston Villa ja West Bromwich Albion. Junaliput oli etukäteen noudettu ja matsiliput odottivat St. Andrews -stadionilla sijaitsevassa lipputoimistossa.

Herätys oli säädetty hyvinkin aikaiseen, noin aamuseitsemään. Ylös, suihkuun ja menoksi. Ensin muutaman sadan metrin kävely Blackfriars Roadia pitkin Deansgatelle, siitä Metro Shuttlen (ilmainen pikkubussi, joka kiertää kahta reittiä Manchesterin keskustassa) kyytiin ja Piccadillyn juna-asemalle, josta junamme oli lähdössä ja josta edellisenä iltana oli katsastettu miellyttävä perinteinen rahvaan aamupalapaikka. Nenän eteen reissun ensimmäinen full english breakfast, joka sisältää valkoisia papuja, tomaattia, pekonia, kananmunia, lammasnakkeja, herkkusieniä, paahtoleipää sekä jotain maksasta valmistettu höystöä. Ja kaikki tietysti rasvassa paistettua. Naminami ensimmäisellä kerralla, mutta matkan edetessä annos kaikessa rasvaisuudessaan muuttuu vastenmieliseksi.

Aamupalan jälkeen junaan ja menoksi. Juna oli ainoa reissullamme eteen osunut ns. kaukojuna, joka oli vallan miellyttävä matkustaa. Tilavat penkit, pari kioskia kaljatarjoilulla ja mukava ilmastointi. Pikanttina yksityiskohtana voi mainita sen, että meillä oli paikkaliput varattuina ja vaunu oli asemalla meistä katsottuna aivan viimeinen (vaunuja oli pitkälti toistakymmentä) ja junan lähdettyä päättivät junasedät ohjelmoida junavaunujen numeroinnit uusiksi ja meidän vaunumme siirtyi aivan toiseen päähän. Toisin sanoen istuimme aivan toisessa päässä junaa ja meidän paikkamme siirrettiin toiseen päähän. Eipä paljoa napannut siirtyä eikä kukaan tullut kyselemään paikkojen perään. Tällaiseen säätämiseen junien kohdalla sai tottua, muutamaan otteeseen lähtöraiteet vaihtuivat jopa muutamaa minuuttia ennen junan saapumista ja kerran junamme sammui 20 minuutiksi odottelemaan jonkin raidevian takia. Perille tosin päästiin aina.

Junamatkan varrella näimme paljon maaseutua sekä jonkin verran ränsistynyttä teollisuutta. Reitti kulki myös Wolverhamptonin kautta. Junan kiitäessä ohi tästä luonnonkauniista pitäjästä otetut kuvat voit katsoa tästä linkistä.

Birminghamissa lähdimme hakemaan lippuja stadionilta. Juna-asemalla liikennettä ohjaamassa ollut lady kertoi meille, että stadionille on aivan järjetön kävelymatka ja lisäsi perään, että kävely saattaa kestää jopa 15-20 minuuttia. Päätimme kuitenkin ottaa taksin. Noudimme liput ja lähdimme kiertämään stadionia (ne ovat oikeasti isoja, kiertomatkaa saattaa tulla jopa kilometri) katsellen samalla löytyisikö meidän sisäänmenoaukko jostain. Ei löytynyt (portit ns. stadionin sisäpihoille olivat kiinni), mutta mukava pubi löytyi, johon päätimme poiketa yhdelle pintille ja kysymään paikallisilta neuvoja etukäteen skouttaamamme mahdollisten kanaaliajeluiden osalta (Birmingham on kuuluisa kanaaleistaan). Virhe! Siis ei pintti vaan neuvon kysyminen. Paikallinen hampaaton stadionin järjestyksenvalvoja neuvoi meitä ja me hölmöt turistit kuunneltiin. Käveltiin neuvojen pohjalta vajaata paria mailia varmaan neljän mailin verran, tosin keskustaan löydettiin lopulta.

Keskustassa menimme syömään ja sen jälkeen päätimme hajaantua, jotta turisti-Jussi pääsee valloilleen. Jukka lyöttääntyi Jussin kantaan ja allekirjoittanut lähti Ekin kanssa toiseen suuntaan aloittaen paikallisesta urheilukaupasta. Jälkeenpäin saimme huomata, että Jukan ja Jussin matkareitti suuntasi hienommalle ostosalueelle ja minun ja Ekin reitti rahvaan toreille ja kauppahalleihin. Mukava kokemus oli sekin. Ja Eskon kanssa löydettiin myös aito irkkupubi, jossa koirat vilistivät jaloissa leikkien vaahtosammuttimen mittaisten kakaroiden kanssa vanhempien nauttiessa kauppaoluitaan. Guinness oli hyvää ja ympäristö sen nauttimiseen lieni eksaktisti passeli.

Keskustasta räpsittiin paljon kuvia. Katsele kuvat tästä linkistä. Bullring, tuo kaupunkiarkkitehtuurin kukkanen tuottaa kylmät väreet vieläkin!

Matsissa positiivista oli St. Andrewsin keskikokoisen stadionin lämminhenkinen tunnelma ja se, että Mikael Forssell oli avauksessa. Miklu oli vedossa, mutta sekään ei paljoa auttanut, sillä Bluesin puolustus oli useita kertoja pelissä aivan kammottavassa kaaoksessa ja parista kaaoksesta Citizens teki vierasvoittoon riittäneet maalit. Pelin seuraaminen oli kuitenkin mukavaa ja kotijoukkue sai meiltä rajusti sympatiapisteitä mukavan stadionin ja tunnelman vuoksi vaikkei kannatusta konkkaronkastamme sille varsinaisesti löydykään.

Pelin jälkeen tulimme keskustaan ja minä sekä Eki päästiin näkemään myös Birminghamin hienostokaupungin puoltakin. Paluumatka junalla Manchesteriin oli tuskaa, sillä oli lauantai-ilta ja junassa seuranamme matkasi useita rajusti möykkääviä humalaisia seurueita, jotka huutelivat toisilleen vaunun päästä toiseen ns. hauskoja juttuja. Sinänsä teeveestä katsottuna esimerkiksi legendaarisessa Auf Wiedersehen, Pet -sarjassa kovaääniset illanvietot näyttävät hauskalta, mutta väsyneenä junassa ne suorastaan vituttavat. Noh, Manchesterissa kävimme Black Lionissa, ostimme Tescosta kolmioleipää iltapalaksi ja junamatkan rasituskin alkoi hälvetä mielestä aulabaarissa.

Seuraavaksi osa III eli sunnuntai Manchesterissa tai takaisin pääsivulle.

Päivitetty 31.8.2005, reportteria leikki Hapa.