main

The Eurasian Politician - Issue 4 (August 2001)

Putin ja Andropov

Igor Minutko
Käännös: Anssi Kullberg
Lähde: Riippumaton tiedotuskeskus "Glasnost"
["The Eurasian Politicianin" toimituksen huomautukset hakasulkeissa.]

Vladimir Putinin presidenttikauden ensi päivät ja kuukaudet huipentuivat kahteen tapaukseen. Ensimmäinen oli vuoden 1991 vallankaappausyrityksestä asti poissa olleen Juri Andropovin rintakuvalla varustetun muistolaatan palauttaminen Andropovin asuintalon seinään Kutuzovski Prospektilla. Mahtavan KGB:n entistä päällikköä kunnioittavan laatan palauttaminen oli sangen kuvaava teko, joka kuitenkin jäi julkisesti vaille selitystä. Toinen tapahtuma ei sekään ollut julkinen: 9. toukokuuta 2000 Vladimir Putin, tavatessaan suuren isänmaallisen sodan [toisen maailmansodan] veteraaneja, ehdotti nostettavaksi maljaa "nerokkaalle komentajalle" Iosif Stalinille.

Mikä näiden tekojen tarkoitus oikein oli? Tuohon aikaan, presidenttikauden alussa, olisimme voineet esittää kolme arvausta vastauksina tähän kysymykseen. Ensimmäinen arvaus voisi olla, että se oli harkittua populismia – yhteiskunnan eri kerrostumissa on paljon ihmisiä, jotka ikävöivät (ja tämä todella on oikea sana) järjestyksen palauttamista kaikilla elämänalueilla. Ja he uskovat, että se voidaan toteuttaa vain Stalinin ja Andropovin kaltaisten johdajien "vahvalla kädellä". Molemmat johtajat ovat yhä idoleita tälle varsin lukuisalle äänestäjäkunnan osalle, joka koostuu enimmäkseen iäkkäistä. Toinen mahdollinen vastaus seuraa edellisestä: ylimmän vallan voimistaminen, Putinin "kummisedän" Jeltsininkin toivoma uudistuspolitiikka, joka perustuisi turvallisuusorganisaatioihin kuten armeijaan (lähinnä kenraalikunta), FSB:hen ja muut sirpaloituneen muttei puhdistetun KGB:n osastoihin, ja miliisiin. Näissä samaisissa rakenteissa Stalinia ja Andropovia puolustava henki elää samoin kuin kaipaus takaisin menneisiin päiviin ja niihin menetelmiin, joilla taisteltiin "kansanvihollisia" vastaan – nyt kansanvihollisia vain kutsutaan oligarkeiksi, vakoojiksi ja usein demokraateiksi. Kolmas mahdollinen vastaus on, että Putin pitää Stalinia ja Andropovia opettajinaan – ei tietenkään kaikessa, mutta hän pitää varmasti itseään näiden seuraajana vallan vertikaalisessa keskittämisessä ja Venäjän nykyisten rajojen säilyttämisessä (ainakin toistaiseksi).

Vladimir Putin on ehdottoman vallan kannattaja, eikä tämä merkitse mitään solvausta. Tehdäänpä eräs oletus – että kolmas vastauksista on oikein. Se on varsin loogista: Herra Putin (vaikkakin "toveri" voisi olla parempi titteli) on neuvostoajan salaisen palvelun oppipoika. Hän on kohonnut vallan huipulle salaisen palvelun syvyyksistä ja nyt monet niistä, joita hän korottaa korkeimpiin valtion virkoihin, ovat entisiä KGB:n upseereja. Juri Andropov on on puolestaan tuon organisaation mitä loistavin symboli ja tietysti myös sen historian mitä huomattavin johtaja. Esitetäänpä lapsellinen kysymys: Tietääkö Vladimir Putin kaiken tästä opettajastaan?

Vuosina 1997-1998 julkaistiin kirjani "Syvyys – myytti Juri Andropovista", joka perustui suureen määrään vähän tunnettua arkistomateriaalia. Olisi oikeastaan parempi kutsua sitä antimyytiksi, koska myytti Andropovista uudistajana, edistyksellisenä poliitikkona, intelligentsian jäsenenä ja humanistina oli Andropovin itsensä luomusta, lukuisain lojaalien seuraajiensa avustuksella. Ihmisten muisto hänestä on: "Hänellä ei ollut aikaa..." Kuinka tuttu tämä ilmaisu onkaan! Ja tänä päivänäkin tuo legenda elää. Vladimir Lykianov, marxistis-leninististen aatteiden antaumuksellinen kannattaja, sanoo tänä päivänä: "Jos hänellä olisi ollut useampia vuosia..." Eikä ole tarvetta jatkaa. Mielipahakseni Jevgeni Kiselevin dokumentti "Andropov", joka on näytetty televisiossa kahdesti, vain vahvistaa tätä legendaa.

Siteeraan vain muutamia dokumentteja, joita käytin Andropov-kirjassani, ja kommentoin niitä: Vuonna 1950 "tapaus Leningrad". Tapauksen veriset aallot koskettivat Karjalaa: 24.-25. tammikuuta pidettiin Petroskoissa [Minutko käyttää nimeä Petrozavodsk] Karjalais-suomalaisen SNT:n [Karjalan sosialistisen neuvostotasavallan] keskuskomitean istunto. Näin kuuluu istunnon pöytäkirja: "Istuntoa johtaa Gennadi Nikolajevitš Kuprianov, Karjalan kommunistisen puolueen keskuskomitean toinen sihteeri..." (Sitten seuraavat hänen erottamisensa Kommunistipuolueesta, hänen pidätyksensä, ristikuulustelunsa, karkotuksensa, vapautuksensa vuonna 1955, ja rehabilitaationsa...)

Kuprianov oli jo pitkän aikaa edistänyt ja tukenut lupaavan nuoren Andropov-nimisen puolueaktivistin uraa ja toiminut tämän kanssa yhteistyössä. Andropov tapasi useinkin sanoa olleensa Gennadi Nikolajevitš Kuprianovin oppilas, ja olleensa tälle uskollinen. Istunnossa Andropov toimi kuitenkin koko-Venäjän kommunistisen puolueen keskuskomitean tarkastaja Kuznetsovin ohjeiden mukaisesti. Andropov petti opettajansa toimien tämän pääsyyttäjänä, kun Kuprianovia syytettiin "kansanviholliseksi". Andropovin juudaksenpuhe tuli Kuprianoville täysin odottamatta. Välittömästi istunnon jälkeen Kuprianovia pyydettiin oikeuttamaan itsensä puolueen jäsenten lähipiiriin. Sillä tarkoitettiin sissisotaa, jota Kuprianov oli johtanut fascisteja vastaan Karjalassa [tämä tarkoittaa suomalaisia].

Kuprianovin oikea käsi oli Andropov. Kuprianovin kirja "Sissisotaa pohjoisessa", joka kirjoitettiin hänen rehabilitaationsa jälkeen mutta on edelleen julkaisematta, sisältää eräitä kyseiseen istuntoon liittyneitä välikohtauksia. Kirjan käsikirjoitus on Petroskoin kaupungin Julkisten ja poliittisten järjestöjen valtionarkistossa Karjalan tasavallassa. Tässä joitakin otteita: "Koko keskustelu tapahtui Karjalan kommunistipuolueen keskuskomiteassa, jossa kaikki sihteerit olivat läsnä. Sanoin, etsien tukea kollegoistani, että Juri Andropov, ensimmäinen varamieheni, tunsi kaikki nuo ihmiset erittäin hyvin, sillä hän oli osallistunut heidän valitsemiseensa, koulutukseensa ja lähettämiseensä selustaan, kun hän oli toiminut Komsomolin (kommunistisen nuorisoliiton) keskuskomitean ensimmäisenä sihteerinä, ja että hän voisi vahvistaa lausuntoni. Mutta suureksi yllätyksekseni hän nousi seisomaan ja sanoi: ‘En ottanut osaa minkään maanalaisen toiminnan organisointiin. En tiedä mitään maanalaisista virkailijoista. Enkä voi vastata kenenkään heistä puolesta’."

Kuprianovia syytettiin "kansanvihollisten" tarkoituksellisesta lähettämisestä fascistien [suomalaisten] selustaan. Käsikirjoituksessa Kuprianov jatkaa: "En voinut uskoa korviani ja sanoin ainoastaan: ‘Juri Vladimirovitš, en tunnista sinua enää!’ ... Tuolla miehellä oli totta tosiaan kyvyt epätavallisen krooniseen raukkamaisuuteen ja opportunismin ihmeelliseen lahjaan. ... Tuo uudelleensyntymisen lahja on totisesti etu klovnille tai näyttelijälle. Ehkäpä se on todella etu myös diplomaatille. Mutta puolueaktivistia, joka käyttää sellaisia lahjoja henkilökohtaisiin päämääriinsä, kutsutaan kameleontiksi – opportunistiksi. Se on historian ja elämän tosiasia. ... Tiedän, että kaikki, mitä kirjoitan, tulee kohtaamaan monia vaikeuksia ja vieläpä provosoimaan tyytymättömyyttä joissain Juri Andropovin kaltaisissa ihmisissä. Uskon kuitenkin, että jonain päivänä tämä julkaistaan – koska tämä on todellista silminnäkijän todistusaineistoa historian korkeimman oikeuden edessä. Ne, jotka ovat jo edesmenneet, käsittävät monia aikalaisiani, jotka tuohon aikaan työskentelivät Karjalassa, ja ne, jotka yhä nykyisin elävät, ovat tuleva historian valamiehistön eteen ja äänekkäästi julistaa: ‘Me syytämme Juri Andropovia pyrkyryydestä, herjauksesta ja itsekkyydestä!’"

"Andropov menestyi monissa asioissa minun pidätystäni seuranneena vuonna: hän jatkio Karjalan kommunistisen puolueen keskuskomitean toisena sihteerinä ja sitten toimi ensimmäisen sihteerin Kondakovin sijaisena, kun tämä sairastui." Tuona aikana hän vainosi kaikkia niitä ihmisiä, joilla oli ollut suhteet Kuprianoviin. "Tällä toiminnallaan Andropov onnistui saavuttamaan Georgi Malenkovin ja Lavrenti Berian luottamuksen. Ja tästä syystä hän kohosi vallan huipulle. V. Virolainen, I. Vlasov, P. Soljakov, A. Trofimov ja entinen maanalainen taistelija neiti Bultjakova sekä monet muut pidätettiin minun jälkeeni. Heidän syytösoikeudenkäyntinsä järjesti Andropov. ... Yleisesti ottaen Karjalan uransa aikana ja Moskovan uransa alkupuolella Andropovin aktiviteetit vahingoittivat monien ihmisten elämää, mukaanlukien lasten. Mielestäni filosofi Brown oli oikeassa, kun hän kirjassaan ‘Kommunismi ja kristillisyys’ totesi: ‘Paitsi kuolema, joka pyyhkäisee pois kaiken omantunnon, kaikkein moraalittomin ja epäinhimillisen teko on ihmisen elämän lyhentäminen, ja – tämän seurauksena – hänen elämänsä onnellisuuden vähentäminen’."

Marraskuu 1956, Unkari. Tähän liittyy muuan episodi Unkarin antikommunistisen vallankumouksen traagisista muistoista: Ennen neuvostojoukkojen tunkeutumista tähän "ystävälliseen" maahan 3. marraskuuta, järjestettiin Tokolin sotilastukikohdassa Unkarin delegaation ja Neuvostoliiton edustajien väliset neuvottelut. Neuvottelut, jotka koskivat kysymystä neuvostojoukkojen mahdollista vetämistä Unkarista, järjestettiin Neuvostoliiton Unkarin-suurlähettilään ehdotuksesta – tuo suurlähettiläs oli Juri Andropov. Heti kun kaikki Unkarin delegaation jäsenet olivat saapuneet neuvotteluhuoneeseen, KGB:n agentit ryntäsivät huoneeseen ja pidättivät kaikki delegaatit. Unkarin delegaation johtaja, kenraali Pál Maléter, ammuttiin paikan päälle. Siten Unkarin armeijalta katkaistiin heti alkuunsa pää. [Itse asiassa tietojemme mukaan Maléteria ei ammuttu paikan päälle vaan pidätettiin. Hänet tuomittiin ja teloitettiin Imre Nagyn ja useiden muiden "kapinallisjohtajien" kanssa vasta 16.6.1958. Toim. huom.]

Ja nyt eräitä todistajanlausuntoja noiden tapahtumien silminnäkijöiltä. Silloinen Budapestin poliisipäällikkö, eversti Sándor Kopácsi, sanoo: "En milloinkaan unohda viimeistä kohtaamistani tuon hirvittävän miehen kanssa. Se tapahtui kansannousun viimeisenä päivänä. Vaimoni ja minä kiiruhdimme Jugoslavian suurlähetystölle anoaksemme poliittista turvapaikkaa. Kadulla KGB:n agentit pysäyttivät meidät ja veivät meidät Neuvostoliiton lähetystöön. Tapasimme Andropovin. Hän oli sydämellinen ja kohtelias, aivan kuin olisimme olleet kutsuvieraita, ja kuin hän olisi ollut hyvin iloinen meidät nähdessään. Hän kutsui meidät pöytään teekupilliselle ja sanoi hymyillen, että János Kádár muodosti paraikaa hallitusta ja että hän haluaisi nähdä eversti Kopácsin tuossa hallituksessa. Minä uskoin Neuvostoliiton suurlähettilästä. ‘Täällä ei ole nyt turvallista’, hän sanoi. ‘Ellette pane pahaksenne, annamme teille auton, joka vie teidät uuden hallituksen pääministerin luo.’ Hyväksyin ehdotuksen. Aseistettu kulkuneuvo ajoi ylös porstuaan. En koskaan unohda Andropovin ilmettä tapaamisemme viime minuuteilla. Hän seisoi portaiden yläpäässä hymyillen ja heiluttaen kättään hyvästiksi. ... Neuvostoliittolainen aseistettu ajoneuvo vei meidät suoraan vankilaan, josta vapauduin seitsemän vuotta myöhemmin, vuonna 1963."

György Heltai, Imre Nagyn hallituksen apulaisulkoministeri, sanoi: "Älykkyys ja itsehillintä olivat Andropovin tärkeimmät tunnuspiirteet. Tämä mies oli varmuudella parhaiten tietoinen päätöksistä, keitä ja kuinka monia ihmisiä teloitettaisiin. Olen varma, että hänellä oli absoluuttinen valta kansannousuun osallistuneiden rankaisemisessa. Niinpä terrorin ajanjakso Unkarissa oli Juri Andropovin terrorin ajanjakso. Se yhdistyy hänen nimeensä ikuisesti."

Kenraalimajuri Béla Király, kansallisen turvallisuuden neuvoston entinen puhemies ja Unkarin kansalliskaarton komentaja (sekä Tokolin tukikohdan neuvotteluvaltuuskunnan jäsen), sanoi: "25 vuotta on kulunut, mutta muistan edelleen Andropovin valheellisen hymyn, hänen kylmät harmaansiniset silmänsä, joissa ilmeisesti oli hypnoottista voimaa. Ne olivat inkvisiittorin silmät: Niistä ymmärsi heti, että hän saattoi joko hymyillä sinulle tai tuhota sinut. Hän oli mies, joka täydellisesti ymmärsi, mitä todellisuudessa tapahtui. Mutta silti viimeiseen hetkeen asti hän teeskenteli, minulle, pääministerille ja muille, että kaikki oli kunnossa, kuten tavallisesti. Jopa merirosvot nostavat sentään salkoon mustan lipun ennen kuin hyökkäävät laivaan. Andropov sen sijaan oli todellinen kyynikko. Unkarilaisille Andropov on sen terrorin symboli, joka seurasi neuvostomiehitystä. Hän syöksi Unkarin hautausmaan hiljaisuuteen. Hän karkotti tuhansia unkarilaisia Venäjälle ja teloitti satoja puolustuskyvyttömiä nuoria."

On paljon muitakin yksityiskohtia Neuvostoliiton historian tšekisti nro. 1:n luonteessa. Myös dissidenttiliikkeen tuhoaminen oli Andropovin tekoja. Hän hiljaisesti, kylmän rauhallisesti ja ikään kuin ilman minkäänlaista tunnetta poltti tuhkaksi koko dissidenttiliikkeen. Aleksandr Solzhenitsynin karkotus maasta, Andrei Saharovin karkotus Gorkin kaupunkiin [Nizhni Novgorod], laajalle levinnyt psykiatristen laitosten käyttäminen dissidenttejä vastaan, avatut-ja-suljetut kuulustelut – kaikki tämä oli Andropovin tekoja.

Andropovilla ei ollut minkäänlaista talousohjelmaa. Ilmastakseni asian pehmeästi, hän ei ollut pätevä talousasioissa ja kaikki hänen ideansa sillä saralla rajoittuivat tuotantokurin kasvattamisen teesiin. Ulkopolitiikassa samoin kuin sisäpolitiikassa hänellä oli aina vain yksi ratkaisu: voimankäyttö, mukaanlukien sotilaallisen voiman. Ja hänen (Luojan kiitos) lyhyen hallintokautensa symboliksi nousi alas ammuttu korealainen Boeing, koska kukaan korkea-arvoisista viranomaisista ei olisi uskaltanut antaa tuota rikollista määräystä ellei itse Andropov, ylipäällikkö, olisi lausunut tuota yhtä sanaa: "Tuhotkaa".

Herra presidentti! Ettekö te tiedä tätä kaikkea siitä miehestä, jonka kunniaksi te olette antanut palauttaa muistolaatan sen talon seinään, jossa hän asui?

* * *

main