The
Eurasian Politician
main


The Eurasian Politician - Issue 4 (August 2001)

Venäjän salainen palvelu ja mafia

Vladimir Ivanidze
Käännös: Anssi Kullberg
Lähde: Riippumaton tiedotuskeskus "Glasnost"

Mielestäni KGB:n moraalinen vastuu Venäjällä ja entisissä neuvostotasavalloissa viimeisten 15 vuoden aikana tehdyistä lukuisista rikoksista on suuri. Arvelen kuitenkin, että tämä on ollut tragedia myös monille salaisen palvelun upseereille. Toisaalta kyllä puoluejohtajat ja KGB:n virkailijat siirtelivät puolueen varoja ja sitten yhtäkkiä uusrikkaat neuvostoalkuperää olevat "ulkomaiset osapuolet", kuten Boris Birnstein, ilmaantuivat. Samaan aikaan kuitenkin lamput ja vessapaperi katosivat Lubjankan saniteettitiloista vuonna 1992. KGB:n upseerit tarjoutuivat saattamaan salakuljettajien rekkoja 100 dollarin palkkiota vastaan. Kansa kärsi. Jotkut upseerit eivät sitä kestäneet. Se oli todellista ahdistusta, joka on niin tavallista meidän köyhässä ja rikollisessa maassamme.

Nyt kun presidentti on entinen KGB:n upseeri – vaikkakaan siinä laitoksessa ei ole mitään ‘entisiä’, kuten salaisen palvelun upseerit sanovat – yritän pohtia seuraavaa kysymystä: Onko hänen äkillinen ilmaantumisensa revanssi niiden puolelta, jotka piilottivat puolueen rahat, vai onko se taas yksi "perheen" yritys manipuloida Venäjän politiikkaa? Arvaan, että monet kysyvät tätä mielessään. Ei ole olemassa mitään yleisesti tunnustettua vastausta vielä. En kuitenkaan kysy, onko Vladimir Putin tullut lopettamaan korruption. Minulla ei ole mitään syytä uskoa, että hän olisi valmis sellaiseen. En voi unohtaa hänen sanojaan, kun hän vakuutti Pavel Borodinin syyttömyyttä – entisen presidentinkanslian päällikön. Tämä fraasi esiintyy myös Putinin oudossa kirjassa, joka julkaistiin ennen vaaleja.

Miksi hän oikeastaan nimitti tärkeään valtion virkaan miehen, jota Sveitsin poliisi yritti saada oikeuden eteen rikoksista, joissa satoja miljoonia dollareita varastettiin Venäjältä? Eikö se ole räikeää? Ja selvästä vastauksesta huolimatta Putin puhuu syyttömyyden olettamisesta. Kuitenkin useita kuukausia aikaisemmin FSB:n johtajana hän ja Sergei Stepashin syyttivät yleistä syyttäjää Juri Skuratovia väärinkäytöksistä. Syytös näytettiin televisiossa, vaikka oikeusistuin sen enempää kuin rikostutkijatkaan eivät olleet todistaneet Skuratovin syyllisyyttä. Silloin Putin ei ollut vähääkään huolestunut syyttömäksi olettamisesta. Hänen oli pysäytettävä "Kremlingate" hinnalla millä hyvänsä. Sama tekopyhyys näyttäytyi ilmeisenä myös muissa yhteyksissä. Tällainen ei suinkaan herätä luottamusta, että uusi presidentti olisi tullut taistelemaan korruptiota ja järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Itse asiassa nämä kaksi ilmiötä yhdessä ovat luoneet mafian, jonka olemassaoloon Venäjällä Putin ei muka usko.

Jos nyt analysoimme Putinin roolia varapormestarina Pietarin ulkoasiainhallinnossa, voidaan havaita seuraavanlainen kuvio: Hänen määräyksiensä mukaisesti yksityistettiin kaupungin arvokkaimmat rakenteet, kuten kasinot, satamat, kaasuasemat ja monet muut Pietarin vaikutusvaltaisimpien järjestäytyneen rikollisuuden ryhmittymien käsiin. Joukkotiedotusvälineissä ei ole ollut mitään aineistoa Putinin yhteyksistä järjestäytyneeseen rikollisuuteen, ennen kuin hiljattain. Vedomosti-lehti kieltäytyi julkaisemasta artikkeliani Putinin masinoimista järjestelyistä lisenssien ja kiintiöiden asettamiseksi ulkomaille vietäville luonnonvaroille alkuvuodesta 1992. Niiden joukossa, joille Putin antoi lisenssejä, oli järjestäytyneen rikollisuuden edustajia. Tutkimukseni ovat vain täydentäneet aineistoa, jota Pietarin edustajainneuvosto Marina Salien johdolla keräsi tutkimuksissaan.

Viime aikoina olen saanut selville eräitä mielenkiintoisia yksityiskohtia. Ellei olisi ollut virallista skandaalia Liechtensteinissa, emme tietäisi, että ennen virkaanastumistaan Putin oli toiminut saksalaisyhtiö SPAG:in neuvonantajana. SPAG:illa oli läheiset taloudelliset siteet Pietariin. Yhtiön virkailijoiden joukossa on henkilöitä, jotka työskentelevät Kolumbian huumeparonien eri klaaneille. Yhtiön toisena neuvonantajana oli German Gref. Kun nämä tiedot oli julkaistu Mondissa [Le Monde?] ja Sovershenno Sekretnossa [‘Huippusalainen’], presidentin hallinnon puolelta ei tapahtunut minkäänlaista kiistämistä. Toinen mielenkiintoinen yksityiskohta: Eräät SPAG:in Pietarissa organisoimien yhtiöiden johtajista ovat Tambovin järjestäytyneiden mafiaryhmien johtajia. Eräs SPAG:in johtajista on hiljattain kohonnut presidentinkanslian virkailijaksi – hän on ollut Putinin ystävä ja yhteistyökumppani jo vuosia.

En ole turvallisuuspalvelujen historian asiantuntija. Journalistiset tutkimukseni liittyvät talousrikollisuuteeni. Ajan myötä olen kuitenkin havainnut, että suuri osa talousrikollisuudesta liittyy turvallisuuspalvelujen entisiin tai nykyisiin upseereihin. Joskus näyttää siltä, että 1990-luvun alkupuolella entiset KGB:n upseerit myös toteuttivat Venäjällä operaatioita ikään kuin se olisi ollut ulkomaista maaperää. [Tämä ilmaus antaa mielenkiintoisen kuvan siitä, kuinka salainen palvelu toimi ulkomailla.]

Ymmärrän nyt, että Boris Jeltsinin ensimmäinen hallitus, jota johti Ivan Silajev, toimi samaan tapaan. Tämä selitetään erittäin hyvin Venäjän ensimmäisen ulkomaankauppaministerin Viktor Jarošenkon kirjan ensimmäisessä painoksessa. Kirjassa hän antaa esimerkkejä todellisesta propagandasta ja yleisen mielipiteen manipuloinnista Mihail Gorbatšovia vastaan. Jarošenko kuitenkin tarkastelee aihetta regiimin sisäisenä valtataisteluna – joskaan sellaisilla selityksillä ei ole historiallista arvoa. [Tässä jää hieman epäselväksi, mitä Ivanidze tarkoittaa.]

Neuvostoliiton ja Venäjän salaisen palvelun on jaettava vastuu viime vuosina tehdyistä monista rikoksista. Ongelma on kuitenkin määritellä, kuka voi edustaa turvallisuuspalveluja? Arvaan, ettei ole ketään, jolle osoittaa suoraan syytökset. Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin kollektiivinnen tahto, jossa jokainen upseeri olisi hallintovastuussa. Venäjän turvallisuuspalvelujen arvonmenetys ei suinkaan merkitse voiman puuttumista niiden upseereilta. Raivoisat ilmeet kasvoilla ovat aina valmiina. Ongelma on tahdon puute. Ensin neuvostoregiimi ja nyttemmin pienet palkat ovat totuttaneet turvallisuuspalvelut siihen, että ne ovat jonkun henkilökohtaista omaisuutta.

Kerran työskennellessäni Venäjän Sähkeen palveluksessa suostuin haastatteluun FSB:n lehdistötoimiston kanssa. Haastateltava oli huumejaoston päällikkö. Vietin jonkin aikaa eteishallissa odottaen jotakuta saattamaan minut tämän yksilön luo. Hallissa havaitsin käteisautomaatin lähellä kontrollipistettä. Olin yllättynyt havaitessani laitteen kuuluvan pankille, jonka virkailijat olivat suoraan yhteydessä järjestäytyneeseen rikollisuuteen – erityisesti liittyen Vjatšeslav Ivankovin alias Japontšikin [‘Pikku-Japsi’] organisaatioon [Ivankov eli Japontšik oli kuuluisimpia Odessan mafian ‘suurista nimistä’]. Myöhemmin sain selville, että sama pankki palveli myös ulkomaantiedustelua ja muita turvallisuuspalveluja ja vieläpä asekauppaa harjoittavaa valtionyhtiötä.

Käteisautomaatista tuli minulle Venäjän turvallisuuspalvelujen rappiotilan symboli. Tiedän, että tuo sana satuttaa, mutta meidän on puhuttava julkisesti ainakin joistain tapauksista. Tässä on toinen esimerkki mainitsemastani rappiosta: Erään FSB:n osaston upseerit eivät saaneet palkkaansa kahteen kuukauteen. He hermostuivat ja niinpä osaston päällikkö päätti selvittää koko jutun. Hän alkoi jäljittämään palkanmaksuun käytettyjä rahoja. Hyvin pian eräät kiinnostuneet viranomaiset havaitsivat hänen mielenkiintonsa ja selittivät hänelle, kuinka vaarallista oli sekaantua muiden asioihin. Palkat kuitenkin maksettiin. Joka tapauksessa on selvää, että raha oli ensin palvellut jotakuta toista.

Mitä kiinnostavin hiljattainen uutinen tiedotusvälineissä on oligarkkien liittyminen joukoittain Arkadi Volskin perustamaan ‘Venäjän industrialistien ja yrittäjien liittoon’. Politiikan asiantuntijat sanovat, että oligarkit tarvitsevat sellaisen lobbaajan, joka pystyy puhumaan suoraan Putinille. Kukaan ei kuitenkaan kysy ilmeisintä kysymystä: Miksi juuri Arkadi Volski on nykyisin ainoa, joka voi esittää oligarkkien asiat presidentin edessä? Kukaan ei kysy tätä, vaikka kysymys olisi hyvin tärkeä.

Tällainen lausunto annettiin: "On tullut tietoon, että Moskovassa perjantaina Venäjän industrialistien ja yrittäjien liiton johtajien neuvoston kokouksessa seuraavat henkilöt hyväksyttiin liiton toimistoon: Vladimir Potanin (Interros), Mihail Hodorkovski (Ukos), Mihail Friedman (Alfa-ryhmä), Anatoli Tšubais (RAO YeES Rossii), Vladimir Jevtušenkov (AFK Sistema), Aleksandr Mamut (IDM-pankki), Oleg Deripaska (Venäjän alumiini), Khaha Bendukidze (Yhtyneet koneenvalmistustehtaat) sekä muita suuren luokan liike-elämän edustajia."

Seuraavassa kaksi Volskin lausuntoa. Ensimmäinen kuuluu: "Valtion tulee aktiivisesti sekaantua talouden prosesseihin, koska on ongelmia, joita ei voi selvittää yksin markkinatalouden keinoin." Ja toinen lausunto on, että Volski pitää liiton päätavoitteina "liike-elämän ja viranomaisten välisten suhteiden vakiinnuttamista". Pitäisi oikeammin sanoa: "oikeiden suhteiden". [Tässä viitataan nimenomaan korruptiosuhteisiin.]

Herra Volski on "KGB:n ja Neuvostoliiton sotilasteollisten rakenteiden muuntumisen" aikakauden todellinen patriarkka. Jos kysymyksiä puoluerahojen ja Neuvostoliiton taloudellisten superyhtiöiden budjettirahojen kohdalla esitetään, nämä kysymykset pitäisi osoittaa juuri Arkadi Volskille. Sen lisäksi, että Volski oli Juri Andropovin apulainen, hän myös kuului romahtavan Neuvostoliiton "papistoon". Epäilen, että Volski tietää kuinka ja mistä ne, joita nykyisin kutsumme oligarkeiksi, nousivat – mukaan lukien Vladimir Gusinski ja Boris Berezovski, jotka enää eivät halua palata Venäjälle. Kaikki muut ovatkin hiljaa palanneet niinkutsuttuihin alkukoteihinsa.

Jotta kaikki tämä voitaisiin ymmärtää, meidän on hetkeksi eläydyttävä siihen kaaoksen ilmapiiriin, joka vallitsi Neuvostoimperiumin lopullisen romahduksen aattona. Kuten tiedätte, aiheesta, josta aion kertoa teille, ei ole julkaistu mitään oppikirjoja, mistä syystä seuraavassa yhteenvedossa saattaakin ilmetä tahattomia kronologisia virheitä.

Aivan perestroikan alussa Gorbatšov määräsi Neuvostoliiton turvallisuuspalvelut keskittämään voimansa taloudelliseen ja tieteellis-teknologiseen tiedusteluun poliittisen asemesta. Näitä ohjeita seuraten KGB:n ensimmäinen pääosasto alkoi organisoida ulkomaille yrityksiä. Esimerkkinä voin mainita Seabeco-yhtiön, jonka haaraosastot levisivät eri maihin kaikkialle maailmaan, mm. Italiaan, Sveitsiin, Belgiaan ja Kanadaan. Yhtiö toi Venäjälle myrkkyjätteitä ja niinpä Greenpeace pani sen mustalle listalleen. Yhtiö organisoi myös neuvostolaisen iskelmätähden Alla Pugatšovan konsertteja ulkomailla. Sittemmin Seabecosta tuli yksi suurimmista Neuvostoliitossa operoivista kauppaorganisaatioista. Korruptioskandaalit ja syytökset yhteyksistä järjestäytyneeseen rikollisuuteen ovat kasautuneet Boris Birnsteinin ylle.

Vuonna 1987 alettiin organisoida pienyhtiöitä Neuvostoliitossa. Nämä olivat usein yhteisomistuksellisia yhtiöitä tai ulkoisen talouskumppanuuden yhdistyksiä. Nämä yhtiöt perustuivat itserahoitteisuuden periaatteelle ja olivat hyvin aktiivisia Neuvostoliiton ulkomaankaupassa. Sen lisäksi, että näissä yhtiöissä työskenteli turvallisuuspalvelujen upseereja, niissä oli myös virkailijoita Neuvostoliiton tiedeakatemian ja Tieteen ja tekniikan valtionkomitean tieteellisistä tutkimusinstituutioista. Nämä kaksi instituutiota olivat KGB:n ja sotilastiedustelu GRU:n pääasiallisia asiakkaita taloudellisen ja tieteellis-teknologisen vakoilun alalla. Samaan aikaan organisoitiin pienyrityksiä (MP:t) ja tieteellis-teknologisia nuorisokeskuksia (NTMT:t), jotka olivat sidoksissa Puolueen ja Komsomolin nomenklaturaan. Monet MP:t ja NTMT:t kävivät kauppaa tietokoneilla, joita ostettiin niiltä ulkomaisilta yrityksiltä, joita Neuvostoliiton salaisen palvelun upseerit olivat perustaneet ja järjestäneet.

Näillä yrityksillä oli erityisiä etuja suhteessa tavallisten kansalaisten organisoimiin yhteisomistusyrityksiin. NTMT:t esimerkiksi saattoivat tuohon aikaan harvinaisella tavalla saada käteistä Valtionpankista kaupallisiin operaatioihin. Käytännössä kaikki muut yritykset joutuivat tyytymään käteisettömiin menettelyihin. Seurauksena oli, että Komsomolin liikemiehet käyttivät hyväkseen mainittuja etuja pestäkseen varjotaloudesta tulevaa rahaa. Itse asiassa varjotalous kehittyi hyvin nopeasti seurauksena siitä suunnattomasta erosta, joka vallitsi virallisten hintojen ja mustan pörssin markkinoiden välillä. Menatep-pankin juuret ovat juuri tällaisessa NTMT:ssä. Sen johtajasta Mihail Hodorkovskista tuli myöhemmin yksi Venäjän oligarkeista. Näistä eduista ja Komsomolin johtajien korruptiosta johtuen NTMT:t tulivat ennen pitkää riippuvaisiksi talousrikollisuuden järjestäytyneistä ryhmistä. Elävä esimerkki tästä on Alisa-osakevaihdon tarina. Alisa oli toiminut ennen vararikkoaan vuonna 1993 järjestelmänä, jossa valtionraha sekoittui varjorahaan. Alisa-osakeanti oli sekin organisoitu turvallisuuspalvelujen avulla.

Eräistä Gorbatšovin käyttöönottamista laeista, kuten "yrityslaista", tuli talouden rikollistumisen katalyyttejä. Asian ydin on siinä, että laki jätti yritykset keskusvallan ulottumattomiin, muttei kuitenkaan suonut niiden olemassaololle ja kehitykselle laillista perustaa. Entisten valtionyritysten virkailijat sekaantuivat valtion omaisuuden totaaliseen varastamiseen. Lainvalvontainstituutiot olivat voimattomia. 1980-luvun loppupuolella keinottelijat, jotka oli vangittu talousrikoksista, vapautettiin vankiloista, ja suuri osa talousrikollisuudesta jätettiin yksinkertaisesti rekisteröimättä. Rikolliset haistoivat kehityskulun ja alkoivat ottaa siihen aktiivisesti osaa. Järjestäytyneet rikollisryhmittymät aloittivat aktiviteettinsa ja toimivat usein samalla talouden tuomareina. Kiristäjät vaativat rahaa liikemiehiltä, ja sen sijaan, että näistä olisi tullut perusta uudelle taloudelle, heidät joko murhattiin kuvitteellisten velkojen perusteella tai he ryhtyivät rikollisten palvelukseen. Noihin aikoihin aloimme ensimmäisen kerran kuulla murhista, joista oli tuleva niin tavallinen ilmiö Venäjän markkinataloudessa.

Joulukuussa 1990, kun Neuvostoliiton turvallisuuspalvelut tulivat tietoisiksi odotettavissa olevasta kaaoksesta ja Imperiumin romahduksesta, kaksi puolue-eliitin huippuvaikuttajaa, Vladimir Ivaško ja Nikolai Krutšina organisoivat yhdessä KGB:n ensimmäisen pääosaston (ulkomaantiedustelun) upseerien kanssa uuden KGB-osaston, jonka oli määrä koordinoida NKP:n rahojen valtaosan siirtoa aiemmin perustettujen ulkomaisten yritysten tileille.

Sellaisista yhtiöistä kuin Seabeco tuli pian tämän valtion omaisuuden ja resurssien kätkemisen tärkeimpiä välikäsiä. Pääsääntöisesti operaatio tehtiin samaan tapaan kuin ulkomaisia kommunistipuolueita oli rahoitettu: ulkomaankauppaoperaatioilla, joiden toisena osapuolena olivat KGB:n perustamat kuvitteelliset yhtiöt, joita Venäjän tiedotusvälineissä kutsuttiin "länsimaisiksi partnereiksi" ja myöhemmin "länsimaisiksi investoijiksi".

Joulukuussa 1990 sitten KGB:n johtaja Vladimir Krutškov määräsi taloudellisten struktuurien organisoimisen konkreettisiin päämääriin: Heti kun tilanne kehittyisi niin kuin se kehittyi Itä-Saksassa, talousrakenteet toimisivat suojauksina ja kulisseina Puolueen ja turvallisuuspalvelujen eliitille, nomenklaturalle. Turvallisuuspalvelut määrättiin organisoimaan rahoitusta salaisen palvelun operaatioille "tuhoisia elementtejä" vastaan, joiden sanottiin valmistautuvan vallananastamiseen, ja mobilisoimaan agentteja ulkomailla ja maan sisällä taistelemaan maata "epävakauttavia" voimia ja ilmiöitä vastaan.

Eräässä erittäin mielenkiintoisessa saksalaisessa raportissa todettiin, että maaliskuussa 1991, Baltian tasavaltojen tapahtumien jälkeen ja niiden erottua Neuvostoliitosta, KGB:n ulkomaantiedustelu ehdotti suunnitelmaa, jossa luotaisiin 600 yritysrypästä, joita kaikkia johtaisivat KGB:n upseerit ja jotka olisi sidottu NKP:n poliittisen toimiston valvontaan. Monet noista yritysryppäistä organisoitiin juuri Baltian maissa samoin kuin sellaisissa maissa kuin Intia ja Israel. Vuoden 1991 vallankaappausyrityksen jälkeen tämänkaltaisten yritysten organisoiminen kiihtyi entisestään. Ulkomailla toimivia agentteja määrättiin "käyttämään kaikki kontaktinsa", jotta he voisivat pysyä ulkomailla hinnalla millä hyvänsä ja hankkia sopivia työpaikkoja talouselämässä ja järjestäytyneissä talousrakenteissa.

Maan sisällä puolestaan monet KGB:n upseerit saivat huomattavat asemat valtion hallintorakenteissa, tiedotusvälineissä jne. Esimerkiksi nykyinen Venäjän presidentti Vladimir Putin on tässä suhteessa kiintoisa tapaus. Hän aloitti työnsä Anatoli Sobtšakin varamiehenä Krutškovin suorasta määräyksestä. Vaikka hänellä siis oli työpaikka, Putin oli silti KGB:n upseeri. [Oli, ja on vieläkin, Venäjällä mitä tavallisin käytäntö, että kaikkien tärkeiden liike-elämän vaikuttajien "esiliinaksi" asetettiin "poliittinen upseeri", KGB:n agentti, joka raportoi toiminnasta ja käytti hyväkseen yhteyksiä turvallisuuspalvelujen resursseihin.] Kun Sobtšakista tuli Pietarin pormestari, Putinista tuli vaikutusvaltaisen kaupungin ulkosuhdekomitean johtaja.

Krutškovin määräyksestä synnytetyt kaupalliset yritykset rahoittivat tiedustelupalvelun operaatioita ja kehittivät laajat ulkomaiset taloussuhteet. Verovapaita vyöhykkeitä käytettiin hankkimaan voittoja lukuisista rahoitusoperaatioista.

Tällainen oli Venäjän rikollisen talouden alku. Kuten kaikki maailman merkittävät mafiaorganisaatiot, venäläinen mafia sai alkunsa voimakkaan kilpailijansa häviöstä. Venäjällä tuo voimakas vastapuoli oli ihmisten tahto elää vapaassa demokraattisessa valtiossa. Valitettavasti monet turvallisuuspalvelun upseerit eivät heti ymmärtäneet tätä tahtoa.

Ensimmäiset poliittiset yritykset revanssiin tulivat vuosina 1992-1993, kun Skokov, Volski ja Aleksandr Rutskoi muodostivat Kansalaisunioni-liikkeen, mutta yhteiskunta ei ollut valmis hyväksymään "uudelleensyntynyttä" vasemmisto-keskustalaista liittoumaa ja heidän yrityksensä kaatui. Tämän jälkeen alkoi taloudellinen kamppailu. Eräs pääosanottajista tässä taistelussa oli Volskin ja Štšerbakovin johtama Industrialistien ja yrittäjien liitto.

Samaa poliittisen opposition logiikkaa seuraten entiset ja nykyiset KGB:n upseerit salaa tukivat rikollisen alamaailman johtajia, erityisesti niit, jotka olivat kasvaneet 1980-luvun alkupuolen huligaaniryhmittymistä pikemminkin kuin perinteistä rikollista ympäristöä. Uudet ryhmät kykenivät pesemään kiristys- ja suojelurahoja, joita ne hankkivat KGB:hen sidottujen rakenteiden ja pankkien kautta. Turvallisuuspalvelut tukivat järjestäytynyttä rikollisuutta, manipuloivat sitä, käänsivät sen edustajia vastustajiaan vastaan ja muuntautuivat itsekin järjestäytyneeksi rikollisuudeksi.

Haluan antaa erään elävän esimerkin, joka kuvaa turvallisuuspalvelujen ja järjestäytyneen rikollisuuden keskinäistä sekoittumista. Natsionalny Kredit -pankki rahoittaa suuria operaatioita, joihin liittyy Kolumbian kokaiinin liikutteleminen Venäjän läpi sekä rikollisen rahan pesu. Tämä ei ole vain eräiden ulkomaisten tiedustelupalvelujen raporttien uudelleensiteerausta, vaan uhrasin sangen paljon aikaa tutkiessani Jeltsinin suosikkipankkiirin johtaman OLBI-ryhmittymän toimia. Tämä pankki samoin kuin monet muutkin OLBI-ryhmittymän yritykset ja pankit, luotiin salaisen palvelun valvonnassa. Kokaiini ei suinkaan ollut OLBI-ryhmittymän ainoa rikollinen projekti. Lukemattomat masinoinnit koti- ja ulkomailla, joihin OLBI-ryhmä sekaantui, heijastavat Venäjän taloushistoriaa viimeisten kymmenen vuoden ajalta. Eräät niihin sekaantuneet ovat edelleen FSB:n etsintäkuuluttamia. Joka tapauksessa Natsionalny Kredit -pankki rahoitti Jegor Gaidarin Demokraattista puoluetta ja pankin johtaja oli Kremlin "Perheen" jäsen.

Haluan antaa esimerkin, kuinka julkista mielipidettä ja eräitä poliitikkoja – ei ainoastaan venäläisiä – manipuloidaan:

Tämä esimerkki kertoo eräästä Arkadi Volskin ja Viktor Tšernomyrdinin yhteistyökumppanista – Grigori Lutšanskista. Tästä miehestä on kirjoitettu tonneittain paperia. Hänen nimensä on läntisten tiedustelupalvelujen raporteissa ja mitä informatiivisimmissa julkaisuissa läntisissä tiedotusvälineissä. Hän oli pääjohtaja eräässä suurimmista Krutškovin käskystä organisoiduista yhtiöryppäistä, nimeltään Nordex. Nordex-yhtiöitä on rekisteröityinä Itävallassa, Sveitsissä ja muissa Euroopan maissa. Lutšanski hankki itselleen Israelin kansalaisuuden, mutta kolme vuotta sitten Israelin ulkoministeriön edustaja antoi lausunnon, jossa selitti, miksi Israel oli kieltäytynyt virallisesti pidentämään Lutšanskin passin voimassa oloa. Eräs tärkeimmistä syistä oli kansainvälinen asekauppa, johon liittyi ydinaseiden komponentteja. Israelin edustaja ei antanut mitään todisteita. Hän yksinkertaisesti ilmoitti Israelin viranomaisten virallisen kannan.

Haluan kuitenkin kertoa erään tarinan Lutšanskista:

Useita vuosia sitten, kun CIA:n päällikkö John Deutsch julkisesti ilmoitti Nordexin suhteista Venäjän järjestäytyneeseen rikollisuuteen, Lutšanski yritti penetroitua Yhdysvaltain poliittiselle näyttämölle. Hän onnistui jopa ostamaan itselleen aamiaisen Bill Clintonin kanssa Clintonin ensimmäisen vaalikampanjan aikana.

Yhdysvaltain tiedustelupalvelujen ankara vastarinta pani Lutšanskin aloittamaan toimenpiteet. Ja näin se meni:

Toukokuussa 1994 herra Mihail Jegorov tuli Yhdysvaltoihin osallistuakseen kuulusteluihin koskien kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden toimintaa Yhdysvaltain alueella. Hän laati tuossa yhteydessä myös raportin, jossa hän mainitsee Nordex-yhtiön, koska muuan Moskovan poliisin pidättämä ja poliisin murhasta epäilty henkilö oli Nordexin virkailija. Epäilty myönsi tekonsa kuulustelujen aikana. Mihail Jegorov mainitsi jopa hänen nimensä – Umar Vokov.

Niin, se oli ensimmäinen kerta, kun Venäjän lainvalvontaelimien korkea-arvoinen upseeri julkisesti paljasti Nordex-yhtiön rikolliset toimet. Tiedot vuotivat välittömästi vapaisiin tiedotusvälineisiin. Kuitenkin useita kuukausia myöhemmin 2. joulukuuta 1994 senaattori Sam Nunn, joka toimi kuulustelujen puheenjohtajana, sai Wienistä kirjeen, jonka kirjoittaja oli Grigori Lutšanski.

"Hyvä senaattori Nunn,

Venäjän apulaissisäministerin raportissa todettiin, että herra Vokovin veli – Umar – joka oli Wienissä ja epäilty laittomasta toiminnasta, oli itävaltalaisen Nordex-yhtymän toimitusjohtaja. (...) Olemme hyvin huolissamme tällaisesta lausunnosta ja sen vaikutuksista, koska hra. Vokov sen enempää kuin hänen veljensä Umarkaan eivät ole osakkeenomistajia, johtajia tai missään muussakaan merkittävässä virassa yhtiössämme tai missään yhtiöömme liittyvässä yhtiössä. Tämän vuoksi otimme yhteyttä Venäjän Federaation sisäministeriöön ja liitämme oheen ministeriöltä saamamme vastauksen, joka toivoakseni selvittää tilannetta. (...)"

Tämän jälkeen Lutšanski selittää senaattorille, että Nordex on suuri kauppahuone Wienissä eikä sillä ole yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen tai muuhun laittomaan toimintaan. Kirjeen lopussa Lutšanski pyytää, että hänen kirjeensä samoin kuin Venäjän sisäministeriön virallinen vastauskin liitettäisiin kuulustelujen virallisiin pöytäkirjoihin ennen niiden julkaisemista – "jotta Nordexin ja sen yhteistyökumppaneiden maine tulisi selväksi", lisäsi Lutšanski.

Grigori Emmanuilovitšillä täytyy olla todella vahvat hermot tai kontakteja, joiden avulla hänen onnistui vastaanottaa sisäministeriöstä vastaus monin anteeksipyynnöin, jotka koskivat raportin englanninkielistä käännöstä. Sisäministeriö, ulkosuhdeosaston johtajan kenraali Valeri Gortšakovin kautta, ilmaisi syvää pahoittelua, että Jegorovin raportin käännöksessä englanniksi eräät tärkeät sanat olivat jääneet puuttumaan, mikä oli aiheuttanut eräiden lausuntojen väärinymmärtämistä.

Valeri Gortšakov nimittäin kertoi Lutšanskille, että Umar Bokov oli paljastanut yhteytensä Nordexiin ainoastaan kuulustelujen aikana. Mutta häntä kuulusteltiin todistajana poliisin murhatapauksessa. "Ilmaisten pahoittelumme tehdyn virheen johdosta julistamme täten, ettei Venäjän Federaation sisäministeriöllä ole mitään perusteita tai aikomuksia yhdistää Nordex-yhtiötä tai sen toimitusjohtajaa Grigori Lutšanskia laittomiin liiketoimiin varsinkaan kansainvälisen kaupan ollessa kyseessä."

Lutšanskin hermot ovat todella vahvat, koska sisäministeriön vastauksessa on kyse herra Bokovista eikä herra Vokovista. Senaattori Nunnin olisi pitänyt olla tarkempi oikeinkirjoituksen suhteen ja kaikki saattaisi olla toisin. En todellakaan kyennyt löytämään ketään Bokovia Nordexia koskevista itävaltalaisista dokumenteista, mutta sen sijaan Moskovan kaupparekisterin tietojen mukaan Umar Bokov on BNM-nimisen yhtiön johdossa Moskovassa. BNM-yhtiö näyttää olevan kuvitteellinen yhtiö, joka on luotu erityisoperaatioita varten. Se kuuluu itävaltalaiselle yhtiölle nimeltä "B & N", jonka päämaja on Wienissä samassa osoitteessa kuin Nordex-yhtiö – Prinz Eugenstrasse 32. Tuohon aikaan tuossa osoitteessa ei ollut mitään muuta yhtiötä kuin Nordex.

Voimme kutsua sitä salaperäiseksi yhteensattumaksi, varsinkin kun samanniminen yhtiö sijaitsee myös Budapestissä. Mutta jälkimmäisellä on ainoastaan pankkitili, joka toimi Solntsevon järjestäytyneen rikollisryhmän rahanpesukanavana. Tämä yhtiö esiintyy muissa FBI:n tuottamissa aineistoissa, jotka koskevat "Semjon Mogiljovitšin organisaatiota" sekä "Ivankovin organisaatiota". [Odessan mafia.]

Lopuksi, ikään kuin pannakseen pisteen "yhteensattumille", herra Bokov ilmaantui helmikuussa 1995 herra Lutšanskin syntymäpäiväjuhliin, jotka järjestettiin Israelissa. Vieraiden joukossa oli monia sangen mielenkiintoisia henkilöitä, joista 150 oli Venäjältä. Näiden joukossa oli eräitä nykyisin sangen hyvin tunnettuja oligarkkeja.

Kaikkein surullisin tai hauskin asia on se tosiseikka, että itse asiassa samaan aikaan, kun kutsuja juhlittiin Israelissa, senaattori Nunn antoi määräyksen sisällyttää Lutšanskin kirjalliset kiellot koskien kontaktejaan "Vokoviin" samoin kuin Venäjän Federaation sisäministeriön (MVD) kirjeen järjestäytynyttä rikollisuutta tutkineen kuulustelun viralliseen aineistoon. Senaattori vastasi Lutšanskille henkilökohtaisesti – ja hän vieläpä kiitti tätä MVD:ltä saadusta kirjeestä.

Pian tämän jälkeen kenraali Valeri Gortšakov, joka oli tehnyt näin suuren palveluksen Lutšanskille, pääsi perustajajäseneksi TOPAZ-turvallisuusyhtiöön, jonka osakkeista 96 % kuului "Konversioprojektien tieteelliselle realisaatiokompleksille", jonka perustaja puolestaan oli itävaltalainen yhtiö nimeltä Nordex. Mitä mielenkiintoisin tosiseikka on sekin, että TOPAZ perustettiin vain joitain päiviä sen jälkeen, kun senaattori Nunn oli hylännyt Mihail Jegorovin lausunnot.

Siihen päivään mennessä oli FBI laatinut analyyttisen raportin Venäjän järjestäytyneestä rikollisuudesta koskien erityisesti Ivankov-Japontšikin organisaatiota. Nordex-yhtiö mainittiin tuossa raportissa 13 kertaa, yhdessä Otari Kvantrišvilin kanssa, jolla oli suora yhteys OLBI-ryhmittymän toimintaan. Tällaista on todellisuus.

Ylläoleva on pieni kaistaeli Neuvostoliiton ja Venäjän turvallisuuspalvelujen rikollistumisen historiaa. Mitään parannusta tilanteeseen ei ole tapahtunut 1990-luvun alun jälkeen.

Lopuksi, mikäli herra Putinin asetti valtaansa "Perhe", neuvoisin häntä olemaan hyvin huolissaan niistä oligarkeista, jotka liittyivät Venäjän industrialistien ja yrittäjien liittoon. Mutta jos hän on osa "operaatiota Venäjän hallinnon soluttamiseksi turvallisuuspalvelujen taholta", silloin Putinilla ei ole mitään pelättävää. Jos nimittäin jälkimmäinen oletus on oikein, ainoa, mitä hänen tarvitsee tehdä valtion järjestyksen palauttamiseksi on vuodattaa mahdollisimman paljon verta, millä heitetään pois oligarkkien rikollinen painolasti. "Lain diktatuurista" ei ole tässä mitään hyötyä. Mitä tulee noihin karkeahkoihin "Venäjän pelastajiin", on kylliksi, kun heille sanoo jotain KGB:n upseerin matalalla koulitulla äänellä. Ja kun monia vuosia "valtionkontrollia" on kulunut, Venäjän ja Valko-Venäjän kansalaiset voivat taas uinahtaa uneen, valtio voi taas tulla vahvaksi, ja maailmassa on taas kaksi vastakkaista napaa. Ei ole enää korruptiota ja "kunnioitetut varkaat" voivat palata vankiloihin. Byrokraatit ottavat edelleen lahjuksia, mutta eivät enää kauhean isoja.

Mitä tulee meihin kaikkiin, en edes tiedä, mitä sanoa.

* * *

Vladimir Ivanidze on riippumaton toimittaja, joka on kirjoittanut "Sevodnjalle" ja "Sovershenno Sekretnolle". Tämän artikkelin lähde on Riippumaton tiedotuskeskus "Glasnost". Artikkeliin on tehty pieni korjaus 2017.


main