main
The Eurasian Politician - Issue 4 (August 2001)
Anssi Kullberg, 7.8.2001, Tartto
Jotta minua ei koko ajan syytettäisi siitä, että kirjoitan aina kriittisesti Venäjästä – ja jotta lukija ymmärtäisi, että kritisoidessani Venäjän geopoliittista ajattelua, en kritisoi sitä siksi, että se on venäläistä – kirjoitan tällä kertaa Saksasta. Tämän kirjoituksen aiheena on mies – oppinut professori, teoreetikko, sodassa kunnostautunut upseeri, poliitikko, kansalaisaktivisti, neuvonantaja, journalisti, kirjailija – joka aikanaan tuotti 40 kirjaa, yli 400 artikkelia, lukemattomia luentoja, katsauksia ja radiopuheita. Hän opetti oman geopoliittisen unelmansa suosikkioppilailleen, joista oli tuleva kolmannen valtakunnan johtajia.
Yhteiskunnan yläluokasta syntyisin ollut kenraalimajuri professori tohtori Karl Haushofer (1869-1946), keisarikunnan ja sittemmin valtakunnan kiihkeä kannattaja ja konservatiivi, kirjoitti viimeisiksi sanoikseen: "Haluan tulla unohdetuksi, unohdetuksi." Mutta häntä ei ole unohdettu. Hänet muistavat ne lukemattomat tutkijat, journalistit, poliitikot ja kirjoittajat, jotka ovat syyttäneet häntä natsien ideologian luomisesta ja tunnetuksi tekemisestä. Ja mikä on paljon huolestuttavampaa, häntä eivät myöskään ole unohtaneet ne Ratzelin, Kjellénin ja Haushoferin geopoliittista ajattelua seuranneet äärioikeistolaiset, jotka ovat meidän päivinämme toistaneet Haushoferin teoriat lähes sanasta sanaan. Heistä on erityisesti syytä mainita venäläinen kiihkokansallinen professori Aleksandr Dugin, nykyinen kommunistijohtaja Gennadi Seleznjovin neuvonantaja ja Eurasianistisen liikkeen johtaja Venäjällä, sekä hänen kannattajansa Länsi-Euroopan äärioikeistossa.
Tämä artikkeli ei kuitenkaan koske Duginia, josta olen kirjoittanut erikseen artikkelit "Geopolitiikka määrittää taas Venäjän ideaa", "From Neo-Eurasianism to National Paranoia", "Dugin’s Eurasianism" ja niin edelleen. Journalistisen näkökulman tarjoaa myös Victor Yasmannin "The Rise of the Eurasians". Vanhempi virolainen kollegani palasi vastikään Moskovasta, josta oli hankkinut Duginin uusimman kirjan. Hän luonnehti kirjaa vielä edellisiäkin vastenmielisemmäksi fasistiseksi kansallisbolshevismiksi, joka kiihottaa suoraan vihaan vähemmistöjä vastaan, Venäjän aggressiiviseen sotilaalliseen ekspansioon, messiaaniseen johtajanpalvontaan Putinia kohtaan sekä aseelliseen konfliktiin Amerikkaa vastaan. Duginin tekstejä löytyy Synergon-verkoston sivuilta:
http://www.nationalism.org/synergie/
http://utenti.tripod.it/ArchivEurasia/index.html
Ei kuitenkaan sen enempää Duginista tai Venäjästä – jotka ovat tätä päivää. Tässä käsittelen Haushoferia, joka kuoli 55 vuotta sitten oman kätensä kautta. Lukija voi itse päätellä, minkä syyllisyyden taakan hänelle antaa. Haushoferin elämästä ja vaikutuksesta natsien politiikkaan on kirjoittanut erinomaisen kontekstuaalisen ja syvällisen katsauksen Holger H. Herwig ("Geopolitik: Haushofer, Hitler and Lebensraum", teoksessa Colin S. Gray & Geoffrey Sloan (toim.): "Geopolitics: Geography and Strategy", Lontoo 1999), historian professori Calgaryn yliopistosta.
Haushoferin merkittävimmät oppi-isät olivat saksalainen Friedrich Ratzel (1844-1904) ja ruotsalainen Rudolf Kjellén (1864-1922). Ratzelilta ("Politische Geographie") on peräisin käsite "Lebensraum" (elintila) ja ajatus valtiosta tai imperiumista jonkinlaisena mystisenä organismina, jolla oli oma elämä ja "sielu", pyhät tavoitteet. Kjellén ("Staten som livsform") loi käsitteen "geopolitiikka" ja valtiodarwinistisen ideologian, jonka mukaan valtioiden oli laajennuttava ja vahvempien valtioiden oli luonnonlain mukaan murskattava heikommat. Kjellénin mukaan valtioita, erityisesti "nuoria elinvoimaisia valtioita, joiden tila on rajallinen" (Saksa), eivät pidä koossa lait ja perustuslait vaan "kategorinen imperatiivi alueen laajentamiseen kolonisaation, amalgamaation ja valloituksen kautta".
Ratzel oli Karl Haushoferin isän kollega ja ystävä Münchenin yliopistossa ja hän keskusteli molempien Haushoferien kanssa geopolitiikastaan pitkillä kävelyretkillä Isar-joen rannoilla. Uppsalan yliopiston professori Kjelléniltä omaksui Haushofer puolestaan valtiodarwinismin, jonka pohjalta hän kehitti vuonna 1924 teorian "sosiaalisesta aristokratiasta" ("Nationaler Sozialismus und soziale Aristokratie", julkaistiin Haushoferin omassa lehdessä "Zeitschrift für Geopolitik"), joka oli eräänlainen Haushoferin yli-ihmiskuva: johtavaan asemaan nousivat soveliaimmat armottoman darwinistisen kamppailun kautta.
Lisäksi Haushofer omaksui skotlantilaiselta geopoliitikolta sir Halford Mackinderiltä sydänmaateorian ja ajatuksen mannervallan ja merivallan ehdottomasta vastakkainasettelusta maailmanlaajuisessa geopoliittisessa taistelussa hegemoniasta. Mannervalta oli "arojen rosvo" ja merivalta "merten rosvo". Mutta Mackinderin nähdessä merivallassa vapauden puolustajan ja mannervallassa – erityisesti "sydänmaan imperiumissa" – maailmanlaajuisen uhan paitsi brittiläiselle imperiumille, myös koko eurooppalaiselle sivistykselle, Haushofer puolestaan näki mannervallassa historiallisen ja vääjäämättömän tehtävän "Euraasian herruuteen" ja "merivallan mahdin murskaamiseen". (Mackinderistä ks. artikkelini "Mackinder ja eturintamamaat".)
Mackinderin suurin huolenaihe oli ollut Saksan ja Venäjän liittoutuminen Euraasiaa hallitsevaksi mannervallaksi, joka pystyisi tuhoamaan pienten valtioiden olemassaolon sydänmaata ympäröivällä reunavaltiovyöhykkeellä ja seuraavaksi uhkaamaan Britannian ja brittiläisen imperiumin vapautta. Paneurooppa-liikkeen perustaja, itävaltalais-japanilainen kreivi Richard Coudenhove-Kalergi oli esittänyt saman huolen teoksessaan "Paneurooppa" vuonna 1923. Coudenhove-Kalergin mukaan suurin Euroopan olemassaoloa uhkaava vaara oli Venäjän ja Saksan liittoutuminen yhteen, mikä johtaisi vääjäämättä uuteen suursotaan ja Euroopan tuhoon.
Haushofer omaksui samat ennen ensimmäistä maailmansotaa luodut ajatukset maapallon maanosittain jakavista pan-alueista, jotka olivat inspiroineet myös kosmopoliittista liberaalia Coudenhove-Kalergia ja anglosaksista konservatiivia Mackinderiä. Pan-alueilla oli taustanaan pansaksalainen liike, joka versoi porvarin ja pappismiehen, talousliberaalin arvokonservatiivin Friedrich Naumannin Mitteleuropa-ajatuksesta, joka pyrki luomaan yhtenäisen saksalaisjohtoisen Keski-Euroopan vapaakauppa-alueen sittemmin maailmansodassa hajonneiden Saksan ja Itävalta-Unkarin imperiumien tilaan. Naumannille loi oman saksalaiskriittisen Keski-Eurooppansa, Strední Evropa, liberaali ja sittemmin Tšekkoslovakian presidentiksi noussut ja Coudenhove-Kalergin tärkeimpiin innoittajiin lukeutunut valtiomies Tomáš Masaryk.
Haushoferia innoitti kuitenkin pansaksalainen kansleri Theobald von Bethmann-Hollweg, joka oli käyttänyt Mitteleuropan ja Eurafrikan käsitteitä esittäessään ne vuonna 1914 varsin kyseenalaisiksi sotatavoitteiksi Saksalle. Eräässä muodossa Eurafrikka esiintyy myös Coudenhove-Kalergilla, joka kannatti Afrikan kolonisoimista ja asuttamista eurooppalaisilla samoin kuin Bethmann-Hollweg, mutta ei koskaan omaksunut samalla tavoin rasistista kantaa kuin Haushofer. Samoihin aikoihin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa, kun pan-liikkeet vaikuttivat Euroopassa, syntyi myös Venäjällä nyttemmin Duginin uudelleen valta-asemaan nostama ja panslavismista ammentanut eurasianismi. Dugin vihaa Amerikkaa ja muslimeja, mutta alkuperäisten panslavistien ja eurasianistien suurimpina vihankohteina olivat Venäjän läntiset kilpailijat Itävalta-Unkari ja Turkki.
Erityinen viha kohdistettiin Habsburgien imperiumia vastaan. Onkin kohtalon ironiaa, että Coudenhove-Kalergin jälkeen Paneurooppa-liikkeen johtoon tuli Itävalta-Unkarin dynastian viimeisen monarkin perillinen Otto von Habsburg – 20 vuotta siitä, kun Haushoferin unelma oli pyyhkäisty Euroopan kartalta maailmanhistorian tuhoisimmassa sodassa ja venäläisen eurasianistin Lev Gumiljovin unelman oli kammottavassa muodossa toteuttanut georgialais-ossetialainen ammattiterroristi Iosif Dzugashvili, joka Venäjällä valtaan noussessaan otti nimekseen Stalin. Sillä välin kun sydänmaateoria ja Haushoferin opit ovat lyöneet täyden kierroksen terroria neuvostoimperiumin uhon ja tuhon kautta, ja ratzelilais-kjelléniläinen geopolitiikka on palannut alkuasetelmiinsa Duginin hahmossa, on paneurooppalaisia kylmän sodan läpi voittoon ja rautaesiripun murtumiseen luotsannut Otto von Habsburg jatkanut väsymättä taisteluaan totalitarismia ja kolonialistisen imperialismin sokeaa tuhoisuutta vastaan.
Hitlerin tavoin myös Haushofer haaveili taiteilijan ja arkkitehdin urasta, mutta turhautuessaan omaan keskinkertaisuuteensa hän lähti armeijaan, yleten hyväsukuisena ja ilmeisesti pätevänä korkeaan majurin arvoon. Hän lähti innolla mukaan ensimmäiseen maailmansotaan – kuten brittiläinen vastustajansa Mackinder – ja hankki armeijasta varsinaisen loppusilauksen ehdotonta kuria, imperiaalista monarkiaa ja konservatiivista hierarkiaa korostavalle moraalilleen. Puoliksi juutalaiselle mutta kristityksi kääntyneelle vaimolleen Marthalle hän kirjoitti kirjeitä, joissa rakkaudentunnustuksien sijaan manasi "ranskalaisten revansismia", "slaavien nenille hyppimistä", "anglosaksien syöpäläisyyttä" ja vaati Saksalle puhdasveristä germaanista Caesaria, joka nousisi Euroopan johtoon samaan tapaan kuin Kaarle Suuri.
Sodan jälkeen Haushofer oli sitä mieltä, että Saksan tappio johtui "salaliitosta", joka oli tahallisesti heikentänyt Saksaa sisältä päin ja johon kuuluivat "juutalaiset, liberaalit, pasifistit, sosialistit ja kapitalistit". Sodan jälkeen, kenraalimajuriksi ylenneenä, hän liittyi mukaan edellämainittujen epätoivottujen ainesten vastaiseen kirjoitteluun ja antautui innolla salaliittoteorioihin, jotka valtasivat Eurooppaa koko sotien välisen ajan, huipentuen lopulta natsien ja kommunistien vainoharhaiseen politiikkaan, jossa juutalaisia, porvareita ja muita kansanvihollisia hävitettiin kymmeniä miljoonia ympäri Eurooppaa.
Haushofer jätti sotilasuran ja päätyi professoriksi Münchenin yliopistoon. Opetustehtäviensä lisäksi hän liittyi erinäisiin äärikansallisiin liikkeisiin, jotka mm. ajoivat ulkosaksalaisten asemaa. Yksi liikkeistä oli Rudolf Hessin perustama. Hessistä tuli nopeasti Haushoferin lempioppilas ja sittemmin myös henkilökohtainen ystävä, joka oli vakituinen vieras Haushoferien kartanossa, sai sinutella professoria ja jonka kautta Haushofer sittemmin tutustui toiseen nuoreen kansallismieliseen, Adolf Hitleriin, noin vuonna 1919. Kun Hess avioitui vuonna 1927, bestmaneina olivat Haushofer ja Hitler.
Haushofer piti itseään liian arvovaltaisena liittymään NSDAP:iin eli Hitlerin ja Hessin kansallissosialistiseen puolueeseen, mutta hän kiintyi kiihkomielisiin opiskelijoihinsa niin, että esitteli tuolloin vielä täysin hovikelvottomat Hitlerin ja Hessin sekä heidän marginaalisen liikkeensä vähä vähältä Münchenin korkeimmille seurapiireille sekä rekrytoi valtakunnan armeijan edustajia liittymään näiden järjestöihin.
Edes epäonnistunut vallankaappausyritys ei katkaissut aatteellista ystävyyttä. Haushofer piilotteli ensin Hessiä omassa kodissaan, ja myöhemmin vuonna 1924 professori kävi joka keskiviikko kahdesti Landsbergin vankilassa tapaamassa "nuoriksi leijoniksi" kutsumiaan Hessiä ja Hitleriä, joiden päihin hän takoi omien teorioidensa lisäksi Ratzelia, Kjelléniä, Clausewitziä sekä luetutti oman Japanin imperialismia ihannoivan teoksensa "Dai Nihon". Teoksessa Haushofer suositti Saksan, Venäjän ja Japanin muodostamaa "euraasialaista akselia", joka pystyisi "tuhoamaan anglosaksiset merivallat".
Haushoferin vaikutus opetuslapsiinsa oli niin voimakas, että jälkeenpäin länsimaiden propagandistit väittivät (virheellisesti) Haushoferin itsensä kirjoittaneen Hitlerin "Mein Kampfin", jonka geopolitiikkaa käsittelevästä osasta suurin osa on kuitenkin todennäköisesti Hessin käsialaa. Se toistaa uskollisesti Haushoferin teoriat ja teesit, toki sen verran triviaalissa ja kömpelössä muodossa, että Haushofer itse myöhemmin väheksyi teosta, jolla ei hänen mukaansa ollut paljoakaan tekemistä "tieteellisen geopolitiikan" kanssa.
Haushoferin suora henkilökohtainen vaikutusvalta natsien johtoon kohdistui kuitenkin ennen kaikkea Hessiin.Esimerkiksi Joseph Goebbels ei pitänyt Haushoferista, vaan luonnehti tätä epäilyttäväksi ja "okkultistiksi", joka oli kaiken lisäksi naimisissa juutalaisen kanssa. Ehkäpä Goebbelsin vaikutuksesta itse Hitler ei missään vaiheessa tärkeimmissä puheissaan ja kirjoituksissaan viitannut suoraan Haushoferiin eikä hänen geopoliittisiin teorioihinsa.
Haushofer jakoi teorioissaan maailman neljään pan-alueeseen: Yhdysvaltojen johtamaan Panamerikkaan; Saksan johtamaan Eurafrikkaan, jossa Saksan johtama Eurooppa hallitsisi myös Turkkia, Arabiaa ja Afrikkaa; Venäjän johtamaan Pan-Venäjään, josta Jakutian takainen Itä-Siperia luovutettaisiin Japanille, mutta sen sijaan Venäjä saisi hallintaansa Kaukasuksen, Ukrainan, Keski-Aasian, Iranin, Afganistanin, Pakistanin, Intian ja Burman; sekä Japanin johtamaan Panaasiaan, johon kuuluisivat myös Itä-Siperia, Kiina, Himalaja, Tiibet, Kaakkois-Aasia ja Australia.
Ratzelilais-kjelléniläisen tradition mukaan valtion ja imperiumin oli lähtökohtaisesti pystyttävä ekspansioon ja Haushoferin mallissa ekspansio suuntautuisi jokaisesta herravaltiosta – Saksasta, Venäjästä, Japanista ja Yhdysvalloista – etelään. Saksan, Venäjän ja Japanin euraasialaisen liiton tarkoituksena oli hänen mukaansa murskata erityisesti brittiläinen merivalta, jolle ei ollut Haushoferin maailmassa sijaa. Se oli välttämättä tuhottava ja sen siirtomaat jaettava Saksan, Venäjän ja Japanin kesken. Yhdysvallat – joka sekin oli aikansa geopoliitikkojen silmissä "nuori ja elinvoimainen" valtio – Haushofer olisi sentään jättänyt eloon, mutta visusti Amerikan mantereelle.
Ajankohtaiseksi Haushoferin pan-alueiden jakautumisen tekee se, että se vastaa lähes identtisesti venäläisen kiihkokansallismielisen Vladimir Zhirinovskin luomaa mallia, joskin löydämme saman ajattelutavan myös Sergei Karaganovilta ja tietenkin Aleksandr Duginilta. Lähtökohtana on laajentuminen etelään, jossa Eurooppa saisi Afrikan – Haushofer kannatti "neekereiden täydellistä riisumista aseista" – ja Venäjä puolestaan islamilaisen maailman. Haushofer olisi kahmaissut Arabian ja Turkin Saksalle, kun taas Zhirinovski kumppaneineen julistaa Venäjän laajentumista hävittämään Turkin, Iranin ja Afganistanin.
Koko sotien välisen ajan Haushofer kirjoitteli teorioitaan kaikkialle Saksaan miljoonille ihmisille leviäviin lehtiin, piti omia viikottaisia radioluentoja ja osallistui salaliittoteorioiden ja "selkäänpuukotushysterian" (käsityksen, että juutalaiset, liberaalit ym. olivat Saksan 1. MS:n tappion takana) levitykseen. Herwig luonnehtiikin professori Haushoferin akateemista toimintaa "kansallisen massaklaustrofobian lietsonnaksi" koko Saksan kansaan. Samalla kiihkeän antisemiittinen, antidemokraattinen ja antiliberaali Haushofer tuki kaiken aikaa johdonmukaisesti natseja. Hän loi näille yhteyksiä Weimarin Saksan yhteiskunnan huipulle, järjesti rahoitusta salaisten pankkitilien kautta ja organisoi rekrytointia suosikkiensa eri järjestöille.
Natsien noustua valtaan vuonna 1933, Haushofer pääsi oitis näiden neuvonantajaksi. Hän suositteli ensimmäiseksi oman rajamaateoriansa soveltamista käytäntöön siten, että ulkosaksalaisista muodostettaisiin ekspansion välineiksi epävakaita vyöhykkeitä. Haushoferin rajamaateoria perustui dynaamisten rajojen toimimiseen taistelukenttinä ja "jatkuvan vallankumouksen ja sissisodan näyttämöinä", mikä edesauttaisi ekspansiota. Ulkosaksalaisten asuttamista alueista piti Haushoferin strategiassa saataman "pysyviä sotaisia ongelmapesäkkeitä" Puolaa ja Tšekkoslovakiaa vastaan. Näin molemmat heikot valtiot voitaisiin ennen pitkää likvidoida Saksan imperiumin tieltä.
Seuraavaksi Haushofer siirtyi laajempaan ulkopolitiikkaan. Hän suositti "euraasialaisen akselin toteuttamista" kehottamalla Hitleriä solmimaan liiton sekä Neuvostoliiton että Japanin kanssa. Natsien ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimus etupiirijakoineen toteutuikin vuonna 1939 Haushoferin neuvomalla tavalla. Hän ylisti Molotov-Ribbentrop-sopimusta "iskuksi läntisen juutalaisen rahavallan kansainvälistä anakondapolitiikkaa vastaan" [anakonda on Etelä-Amerikassa asustava maailman suurin kuristajakäärme]. Hän antoi omat vahvat japanilaiskontaktinsa Hitlerin käyttöön Antikomintern-sopimusta varten. (Haushofer oli aiemmin toiminut Japanissa sotilastarkkailijana.)
Hän onnitteli henkilökohtaisella ylistyskirjeellä Hessiä "pitkien puukkojen yön" massamurhista. Kun Haushofer vuonna 1940 jo oli täysin tietoinen juutalaisten massatuhoamisesta Puolassa, hän yhä ylisti Hitleriä ja Hessiä "ylimpien inhimillisten periaatteiden miehiksi". Nämä olivat toteuttaneet hänen unelmiensa täyttymyksen: saksalais-venäläis-japanilaisen liittouman anglosaksisia merivaltoja vastaan. Hänen sokeaan vihaansa länttä ja juutalaisia vastaan ei vaikuttanut edes hänen oman vaimonsa juutalaistausta. Haushofer ylisti tälle Hitleriä "euraasialaisen vision" toteuttajaksi. Puolan tuhoamista vuonna 1939 Haushofer kommentoi "harvoin nähdyn suuruuden sankarilliseksi iskuksi".
Samana vuonna 1939 Haushoferin tähti alkoi kuitenkin laskea. Hitlerin henkilökohtainen machoidoli Benito Mussolini oli tulistunut Haushoferin näkökannoista Etelä-Tiroliin ja tämän mieliksi Hitler kiellätytti valtakunnasta Haushoferin kirjan "Grenzen". Haushofer tarvitsi yhä useampia suojelukirjeitä Hessiltä pystyäkseen pitämään vaimonsa poissa natsien kynsistä.
Hessin paettua Skotlantiin vuonna 1941 Haushoferin lähtölaskenta alkoi. Gestapo pidätti hänet toukokuussa 1941. Hitler käänsi selkänsä "juutalaiselle professorille" ja katui, ettei ollut jo aiemmin hiljentänyt tätä. Haushofer lähetettiin Dachaun keskitysleirille kuukaudeksi. Pian tämän jälkeen Gestapo vangitsi Haushoferin vanhemman pojan Albrechtin, jota syytettiin siitä, että tämä oli tiennyt Hitleriä vastaan suunnatusta juonittelusta. Gestapo murhasi Albrecht Haushoferin vankilassa vuonna 1945.
Vielä kun Stalingradin taistelu oli hävitty, Haushofer kirjoitti Hitlerille, mitä tämän pitäisi muistaa pitää viimeisinä luovuttamattomina tavoitteina: Puola, Böömi, Määri, Slovenia, Elsass-Lothringen, Eupen-Malmédy, Pohjois-Slesvig, Etelä-Tiroli, Togo ja Kamerun oli integroitava suoraan Saksaan. Lisäksi oli ylläpidettävä ystävällismielisiä regiimejä Suomessa, Baltiassa, Slovakiassa, Kroatiassa, Serbiassa, Kreikassa, Valko-Venäjällä ja Ukrainassa sekä luotava Saksan dominoima talousliitto Tanskan, Norjan, Ruotsin, Sveitsin ja Italian kanssa.
Peli oli kuitenkin jo menetetty. Koston jumalatar Nemesis oli laskeutunut maan päälle. Haushofer pelkäsi sodan jälkeen kartanoonsa sulkeutuneena, että amerikkalaiset pidättäisivät hänet tai venäläiset murhaisivat. Hän yritti selitellä mainettaan puhtaaksi. Hän kääntyi Hessiä ja Hitleriä vastaan väittäen, etteivät nämä "oppimattomat ja epä-älylliset" olleet koskaan todella ymmärtäneet hänen teorioitaan. Hän väitti myös toimineensa natsien neuvonantajana pakosta ja juutalaista vaimoaan suojellakseen, ja vetosi mm. siihen, että Hitler oli lakkauttanut myös hänen "Zeitschrift für Geopolitik" –lehtensä.
Ahdistunut Albrecht Haushofer kirjoitti vankilassa, ennen kuin Gestapo murhasi hänet, isälleen tarkoitettua runoelmaa, jossa hän osittain yritti puolustella isäänsä, osin tunnusti tämän osuuden tapahtumiin: "Isäni mursi sinetin… Hän vapautti demonin riehumaan valtoimenaan maailmalle. … Unelma vallasta oli kuitenkin sokaissut isäni." Hän kirjoitti myös: "Geopolitiikka saattoi olla vuosisadan suurin huijaus." Me tunnemme tarinat tohtori Frankesteinista ja tohtori Jekyllistä ja heidän luomistaan hirviöistä. Se hirviö, jonka professori Haushofer loi ja lietsoi valloilleen, ei ehkä ollut yhtä suoraan hänen kättensä luomus, mutta tuho ja pahuus, johon se johti, ylitti kaiken siihenastisen inhimillisessä historiassa. Oliko Haushofer moraalisesti vastuussa?
Maaliskuun 10. päivänä 1946 jäljelle jäänyt nuorempi poika Heinz Haushofer palasi vanhempiensa kartanolle Pählin lähellä Baijerissa. Puutarhasta hän löysi Karl ja Martha Haushoferin kuolleina arsenikkimyrkytykseen. Karl Haushoferin katkera itsemurhakirje esitti toivomuksen, "ettei hän saisi mitään valtiollisia tai kirkollisia hautajaisia, ei muistomerkkiä, muistokirjoitusta eikä nimeä haudalle". Viimeiset sanat, jotka Haushofer kirjoitti kaiken tuottamansa tekstin jälkeen, olivat: "Haluan tulla unohdetuksi ja unohdetuksi."
Voi olla, ettei Karl Haushofer koskaan itse juridisessa mielessä osallistunut holokaustiin tai muihin natsien hirmutekoihin. Nemesis on kuitenkin armoton ja vaikkei kukaan ulkopuolinen olisi vaatinut häntä hirteen Nürnbergissä, Haushoferin oma elämä ja hänen sanansa palasivat lopulta hänen luokseen armoa tuntematta. Meidän moraalinen vastuumme siitä, mitä tässä maanpäällisessä elämässämme teemme, on väistämätön. Testamenttimme on siinä, miten vaikutamme maailmaan ympärillämme ja mitä jätämme jälkeemme. Hyvyys ja viisaus politiikassa on sitä, että kun loppu tulee, meidän ei tarvitse hävetä tekemäämme. Ei tarvitse kirjoittaa, kuten Haushofer viimeiseksi turhaan toivoi: "Unohtakaa minut!"
Haluan päättää tämän luennon lainaamalla hyvän ystäväni ja Paneurooppa-nuorten varapuheenjohtajamme Christian Jokisen sanoja: "Se, että me olemme valon sotureita, tarkoittaa hyvin pitkälle sitä, että me taistelemme omasta lahjomattomuudestamme ja siitä, että me tunnemme itsemme ja oman missiomme. … Pääasia on, että pitää omantunnon puhtaana, niin että jos nyt tulisi noutaja, ei jäisi ’maksamattomia laskuja’ tai anteeksipyydettävää."
Kun jonain päivänä katsomme elämäämme taaksepäin, meidän on voitava olla rehellisesti ylpeitä ja tyytyväisiä siihen, mitä siellä näemme.
AKK