main
The Eurasian Politician - Issue 4 (August 2001)
Anssi Kullberg, 3.7.2001, Tartto
Kädenvääntö Venäjän ja sen eteläisten naapurien kanssa on jälleen kiristynyt vaarallisella tavalla, kun Venäjä ei lukuisista lupauksistaan huolimatta täyttänyt ETYJ:in Istanbulin huippukokouksessa vuonna 1999 antamiaan sitoumuksia vetää kaksi neljästä sotilastukikohdastaan Georgiassa määräpäivään 1. heinäkuuta mennessä.
Sunnuntaina Venäjä näytti olevan luovuttamassa ainoastaan Tbilisin lähellä sijaitsevan Vazianin tukikohdan georgialaisten hallintaan. Toinen tukikohta, josta venäläisjoukkojen oli määrä vetäytyä, on Gudauta Venäjän tukemien separatistien hallitsemassa Abhasiassa. Gudauta on erityisen arka aihe, koska sen venäläisjoukot osallistuivat vuosina 1992-94 Georgian veriseen sisällissotaan, jossa maa menetti Abhasian hallinnan ja enemmistö Abhasian georgialaisväestöstä joutui pakolaisiksi muualle Georgiaan.
Vazianin ja Gudautan lisäksi Venäjälle jäisi edelleen kaksi tukikohtaa Georgiaan. Toinen niistä sijaitsee Batumissa, strategisesti tärkeässä Adzarian autonomisessa tasavallassa Georgian ja Turkin rajalla, toinen puolestaan Ahalkalakissa Dzavahetin maakunnassa, johon keskittyy Georgian armeenivähemmistö. Venäjä vaatii näiden tukikohtien vetämiselle huikeaa 14 vuoden aikataulua, jota Georgia pitää kohtuuttomana, luvaten Venäjälle korkeintaan kolme vuotta aikaa.
Georgia on Kaukasian maista suurin ja sillä on historiallinen tausta alueellisena suurvaltana. Georgia on myös perinteisesti ollut Kaukasian maista itsenäisyysmielisin ja yhdistänyt eri uskontokuntia vastarintaan Kaukasiaa jakaneita valloittajia – Venäjää, Turkkia ja Persiaa – vastaan. Azerbaidzanilla on mittavimmat luonnonvarat ja se on myös ainoana päässyt eroon venäläisjoukoista alueellaan.
Georgia oli ikivanha kuningaskunta, jota johti nykyisin Espanjassa maanpaossa elävä Bagration-suku. Venäjän liittäessä Georgian itseensä vuonna 1800 prinssi Alexander Batonishvili johti pitkään pankaukasialaista vastarintaa tsaarin-Venäjää vastaan, yhdistäen kristittyjä georgialaisia ja ympäröiviä muslimikansoja. Myöhemmin vastarinta keskittyi Pohjois-Kaukasukselle, islamilaisten muridien ympärille. Heidän legendaarisin johtajansa oli imaami Shamil, joka oli etninen avaari.
Georgialaiset ovat pääosin kristittyjä ja teologinen ero venäläisiin ortodokseihin on huomattavasti pienempi kuin armenialaisilla, jotka taas ovat monofysiittikristittyjä. Georgiassa on myös merkittäviä muslimivähemmistöjä; esim. adzaarit ovat georgialaisia muslimeja. Kielellisestikään Georgia ei ole yhtenäinen, vaan pääkielen kartulin, josta maan omakielinen nimi Sakartvelo, lisäksi georgialaisia eli eteläkaukasialaisia kieliä ovat mm. megreli ja svani. Kartuli ja megreli poikkeavat toisistaan yhtä paljon kuin suomi virosta. Georgialaisten lisäksi kaukasialaisia kieliä puhuvia kansoja ovat mm. tšetšeenit, inguušit, avaarit, tšerkessit ja abhaasit. Pohjoiskaukasialaiset ovat kuitenkin uskonnoltaan pääosin muslimeja.
Azerbaidzanilaiset ovat kielellisesti turkkilaisia mutta uskonnoltaan sunnilaisesta Turkista poiketen šiialaisia. Šiialainen Iran on kuitenkin tukenut Karabahin konfliktissa Armeniaa eikä Azerbaidzania. Armenialaiset ja osseetit ovat kielellisesti lähempänä persialaisia, mutta he ovat myös Venäjän perinteisiä liittolaisia Kaukasiassa.
Kaukasia on monien muiden vuoristoalueiden, kuten Balkanin ja Afganistanin, tavoin etnisesti hyvin monimuotoinen. Se ei kuitenkaan ole estänyt yhteistyötä yhteisen kaukasialaisen kulttuuritaustan puitteissa. Georgian harjoittama politiikka on tästä hyvä esimerkki.
Georgia näkee mielellään itsensä siltana, osana silkkitietä idän ja lännen, kristinuskon ja islamin välissä. Se toimii kauttakulkumaana Azerbaidzanin öljyn kuljettamiseksi Turkkiin ja länteen. Vielä merkittävämpi rooli Georgialla voisi olla välittäjänä, sillä Tbilisi on pitäytynyt puolueettomana sekä Karabahin että Tšetšenian konflikteissa. Venäjä on toistuvasti tulkinnut tämän tueksi tšetšeeneille, uhkaillut ja painostanut Georgiaa ja viimeksi Girevin lähellä maaliskuussa jopa pommittanut Georgian alueella olevia kohteita.
Georgialaiset tuntevatkin yleisesti varsin suurta sympatiaa tšetšeenejä kohtaan. Mielenosoitukset Venäjän sotatoimia vastaan ovat tavallisia ja Tšetšenian lähettiläs Tbilisissä, Hizir Aldamov, kehui voivansa liikkua vartijoitta kaupungilla toisin kuin Venäjän lähettiläs. Sympatiasta huolimatta georgialaiset eivät halua joutua vedetyksi mukaan Tšetšenian sotaan.
Georgian oma tšetšeenivähemmistö keskittyy lähelle Tšetšenian rajaa Pankisin solaan, jossa on myös paljon taisteluita paenneita tšetšeenipakolaisia. Venäjä väittää tätä kautta toimitettavan ruokaa, varusteita ja aseita tšetšeeneille, minkä puolestaan Georgia on tiukasti kiistänyt. Dimitri Bit-Suleiman kirjoitti EurasiaNet-lehdessä Venäjän uusimmista vaatimuksista vetää Vazianista poistuvat joukot Pankisin solan läpi. Georgian presidentti Eduard Shevardnadze kauhistui vaatimuksia ja sanoi, että tästä seuraisi "valtava verilöyly" ja että Venäjä yrittää väkisin vetää Georgiaa Tšetšenian sotaan.
Georgialaiset ovatkin alkaneet pitää puolueettomuutta "maantieteellisten syiden vuoksi liian vaikeana", kuten Shevardnadze kertoi AFP:lle, pitäen NATO-jäsenyyttä todennäköisempänä tavoitteena. Kahden viime viikon aikana Georgia isännöi ensi kertaa NATO:n sotaharjoituksia. Länsisuuntausta kuvastaa myös se, että viime vuodesta lähtien Turkki on ohittanut Venäjän Georgian tärkeimpänä kauppakumppanina.
Venäjä on vastannut kiristämällä: Georgialle asetetut viisumipakko ja uusi tullilaki ovat haitanneet Venäjän-kauppaa. Venäjä on lisäksi uhannut "interventioilla" ja välikohtaukset Abhasiassa, Etelä-Ossetiassa ja lähellä Tšetšenian rajaa ovat toistuneet pitkin vuotta. Georgialaiset ovat syyttäneet Venäjää PKK:n kurditaistelijoiden soluttamisesta Georgiaan sekä levottomuuden lietsomisesta Dzavahetin armenialaisten ja Dagestanin rajaseudun lezgien keskuuteen.
Venäjän suurvaltapolitiikan näkökulmasta voi olla vaikeaa luopua jalansijasta Georgiassa, jonka kautta se voi sulkea länsimaat Kaspian öljyvaroista, mutta Kaukasian räjähdysherkällä alueella Georgia voisi olla Venäjällekin arvokkaampi itsenäisenä ja vahvana puskurina ja sillanrakentajana kuin epävakaana kiistakumppanina.