ENR main

The Eurasian Politician - Issue 4 (August 2001)

IDÄN UUTISIA 5/2001

Linkkivinkki: Tutustukaa myös Eurooppaa ja itää käsitteleviin internet-lähteisiin, joihin löytyy hyviä linkkejä Suomen Paneurooppa-nuorten linkkikokoelmasta:

http://groups.yahoo.com/group/penuoret/links

Yleisten intressien kannalta informatiivisin on yleensä edelleen RFE/RL laajan kattavuutensa vuoksi. Siellä uutiset ovat tiiviissä muodossa ja niiden analyyttinen luotettavuus on korkea.

SUOMI

Tove Jansson on kuollut. Mainitsen tämän vain, koska hän oli yksi "suurista" suomalaisista kirjoittajista minun elämässäni, ehkä eniten vaikuttanut Eino Leinon lisäksi. Pidän Janssonia St. Exupéryn veroisena inhimillisen hyvyyden kuvaajana. Maailma on menettänyt sankarin…

NATO-LAAJENTUMINEN

Ljubljanan huippukokouksessa neuvoteltiin NATO:n laajentumisesta. Ensi vuonna Prahassa pidettävässä NATO:n huippukokouksessa yhdeksän virallista hakijamaata – Viro, Latvia, Liettua, Albania, Bulgaria, Makedonia, Romania, Slovakia ja Slovenia – hakevat NATO:n jäsenyyttä. Epävirallisena kandidaattina pidetään lisäksi Kroatiaa. (RFE, 11.6.)

Clintonin ajan ulkopolitiikkaan paljon vaikuttanut ikuinen Venäjä-optimisti Strobe Talbott sanoi, ettei pidä todennäköisenä Yhdysvaltain ja Venäjän suurta erimielisyyttä NATO:n laajentumisasiassa. Koska Venäjä haluaa tulla osaksi Eurooppaa, tulee Moskova Talbottin mukaan todennäköisesti ymmärtämään, ettei se silloin voi estää muita tulemasta osaksi Eurooppaa. "Ja juuri tästä mielestäni NATO:n laajentumisessa on kyse ja tulee olla." (RFE, 11.6.)

Strategian asiantuntija Zbigniew Brzezinski sanoi, että on tärkeää, että kaikki ymmärtäisivät molemmilla puolilla NATO:n ja EU:n luonteen: "Kumpikaan ei kulje ympäriinsä kutsumassa jäseniä ja rekrytoimassa osallistujia. Tosiasia on, että ne maat, jotka haluavat liittyä EU:hun ja NATO:on, haluavat liittyä niihin. Tämä onkin hyvin perustavaa laatua oleva ero suhteessa Varsovan liittoon." Brzezinski sanoi Venäjän todennäköisesti ymmärtävän, ettei NATO ole aggressiivinen liittouma, vaan puolustusliitto, vaikka sen alkuperäinen tarkoitus olikin puolustaa Eurooppaa Neuvostoliittoa vastaan. Brzezinskin mukaan Venäjä pääsee nopeammin osaksi euroatlanttista yhteisöä, jos se ei vastusta NATO:n toista laajentumiskierrosta yhtä paljon kuin se vastusti ensimmäistä vuonna 1999. (RFE, 11.6.)

Venäjän Sergei Rogov kommentoi NATO:n laajentumista uhkailemalla euraasialaisella lännenvastaisella liitolla: "Silloin kaikki puhe venäläis-kiinalaisesta strategisesta liitosta – jossa Venäjä ja Kiina yrittäisivät yhteistyössä vastustaa Yhdysvaltoja, Venäjän tullessa silloin eräänlaiseksi Kiinan pikkuveljeksi – kaikki tämä puhe voi käydä toteen." (RFE, 11.6.)

GEORGIA

Venäjä on sitoutunut vetämään joukkonsa pois kahdesta Georgiassa sijaitsevasta tukikohdasta, Vazianista ja Gudautasta, heinäkuun alkuun mennessä. (Venäläisille jäisi toistaiseksi vielä kaksi tukikohtaa, Batumiin ja Ahalkalakiin.) Vielä tällä viikolla venäläiset poliitikot ovat vakuuttaneet maailmalle, että joukot myös vedetään. Georgialaisia kuitenkin epäilyttää, koska Venäjä ei ole konkreettisesti osoittanut aikomustakaan vetää joukkojaan vaan päinvastoin on toistuvasti käyttänyt kaikki mahdolliset argumentit Georgiaa vastaan, lietsoen levottomuuksia rajaseuduille ja miehittämiensä alueiden tuntumaan. Huolimatta Venäjän uhosta ja poliittisesta painostuksesta Georgiaa vastaan, Georgian poliitikot ovat pysyneet lujina. Ulkoministeri Irakli Menagarishvili sanoi: "Georgian kanta on selvä. Kaikkien ulkomaisten joukkojen on poistuttava maaperältämme." (AFP, Reuters, 27.-28.6.)

Presidentti Eduard Shevardnadze ilmoitti Georgian edelleen haluavan NATO:on, mutta hyväksyvän sen, ettei tämä tapahdu ihan heti. Ranskalainen uutistoimisto AFP kirjoitti, että Georgia on länsisuuntautunein strategisesti tärkeän Kaukasuksen alueen maista … mutta se on riippuvainen USA:n ja Euroopan tuesta vastapainona Venäjän painostukselle. Shevardnadze kommentoi asiaa: "Maantieteellisen aseman tähden Georgian puolueettomuus olisi vaikeaa… NATO-jäsenyys onkin todennäköisempi tavoite kuin puolueettomuus." (AFP, 22.6.)

Georgian armeija ja talous ovat edelleen rapakunnossa sodan ja Venäjän Georgian-vastaisten toimien vuoksi. Edistystä kuitenkin tapahtuu: Kahden viime viikon aikana Georgia isännöi ensimmäistä kertaa NATO:n sotaharjoituksia, joihin osallistui 4000 sotilasta 10 maasta. Aiheena oli "interoperability" rauhanturva- ja humanitäärisissä operaatioissa. Samoin hyvä uutinen Georgian taloudellisen itsenäisyyden kannalta on, että viime vuodesta lähtien Turkki on ohittanut Venäjän Georgian tärkeimpänä kauppakumppanina. (AFP, 22.6.)

TSHETSHENIA

Pahamaineinen tshetshenialainen rosvopäällikkö Arbi Barajev sai surmansa. Venäläisjoukot ottivat kunnian hänen tappamisestaan, vaikka Barajevin liigan on lukuisissa raporteissa todettu vuosikaudet toimineen venäläisten suojeluksessa Venäjän miehittämissä osissa Tshetsheniaa. Barajev ja hänen kätyrinsä yhdistettiin laajalti brittiläisten ja uusiseelantilaisen British Telecomin työntekijäin sieppaukseen ja murhaan välirauhan aikana. Jo tuolloin uskottiin laajalti Barajevin ja Venäjän tiedustelupalvelun väliseen yhteyteen, sillä British Telecom oli asentamassa matkapuhelinyhteyksiä Tshetshenian presidentti Aslan Mashadovin hallitukselle. Barajeviä vihattiin ja pidettiin ammattirikollisena myös tshetsheenien keskuudessa.

Sota Tshetsheniassa jatkuu edelleen. Moskovalainen sotilasasiain asiantuntija Pavel Felgenhauer arvioi, että Tshetsheniassa voisi olla lähiaikoina odotettavissa suuria taisteluita. (Moscow Times, 28.6.) Hänen mukaansa tshetsheenikansa on liian pieni voidakseen pidemmän päälle kestää pitkitettyä totaalista sotaa ja toistaalta taas Kremlin asenne on sellainen, että vain sotilaallinen katastrofi voisi saada Venäjän vetämään joukkonsa maasta. Niinpä sisseille olisi loogista valmistautua suuroperaatioon.

Tshetsheeneillä on kuitenkin edessään melkoinen haaste: suuroffensiivilla pitäisi olla mahdollisimman suuren väestönosan tuki takanaan ja samalla kaikkien vastarintaryhmien ja sotapäälliköiden tulisi olla yhdessä rintamassa. Felgenhauerin mukaan tilanne juuri nyt olisi tällaiselle nousulle otollinen: "tuhannet tshetsheenit tuntuvat olevan valmiita aseisiin ja epätoivoiseenkin yritykseen lopettaa brutaali miehitys". Vastarintaliikkeen kerrotaan jakaneen Tshetsheniassa viime päivinä lentolehtisiä, joissa kansalaisia kehotetaan valmistautumaan taistelutoimintaan. Ingushian presidentti Ruslan Aushev – kenraali ja Afganistanin sodan veteraani hänkin – kertoi NTV:lle, että hän uskoo ammattisotilaana tshetsheenisissien valmistautuvan ja olevan kykeneviä suuroffensiiviin.

Venäjällä on tshetsheenien suurta vastaiskua odotettu jo jonkin aikaa ja tshetsheenien on havaittu hajottaneen taistelijaryhmiään pienemmiksi yksiköiksi. Putin on kerta toisensa jälkeen uhonnut voittoa, mutta julistuksilla on ollut hyvin vähän tekemistä todellisuuden kanssa. Joukkojen vetäminen Tshetsheniasta on ollut toistuva huhu, jota ei kuitenkaan ole koskaan toteutettu. Felgenhauer arvioikin, että Kreml vastaa tshetsheenien vastahyökkäyksen uhkaan "hyvin venäläisellä tavalla – lähettämällä enemmän joukkoja mutta huonompilaatuisia".

Felgenhauer kertoo myös venäläiskenraalin lausuneen hänelle kuukautta ennen kuin tshetsheenit vuonna 1996 löivät venäläiset ja vapauttivat Groznyin: "Olemme hävinneet tämän sodan. Taistelun jatkaminen vain kääntää väestön meitä vastaan ja lisää vastarinnan voimaa. Meidän on vetäydyttävä Tshetsheniasta." Tshetsheenien ei tarvinnut lyödä Venäjän joukkoja täysin – itse asiassa venäläisjoukot olisivat tuolloinkin voineet jatkaa huolimatta lisääntyvistä mielettömistä tappioista. Felgenhauerin mukaan osa sotilasjohdosta halusi tuolloinkin jatkaa sotimista.

Viikko sitten toinen "vaikutusvaltainen kolmen tähden kenraali, ammattisotilas eikä poliitikoksi kääntynyt kenraali" kertoi jälleen Felgenhauerille: "Me olemme hävinneet tämän sodan ja meidän pitäisi lähteä Tshetsheniasta." Kenraalien joukossa on kasvava sodanvastainen liike, joka pitää Tshetshenian sotaa paitsi moraalittomana, myös mahdottomana voittaa ja tuhoisana Venäjän armeijalle sekä fyysisessä että moraalisessa mielessä. Felgenhauer kuitenkin huomauttaa, että vain voimakas hyökkäys tshetsheenien taholta mahdollistaisi joukkojen vetämisen. Muuten poliittinen ja sotilasjohto menettäisi kasvonsa.

Molempien osapuolten valmistautuessa suurtaisteluun tehdään stragisia manöövereitä – tshetsheenit lisäävät yllätyshyökkäyksiä ja venäläiset puolestaan lisäävät pidätyskampanjoitaan siviilien keskuudessa "epäiltyjä sissejä" jahdatessaan. Pahamaineinen tshetsheenienkin parissa rikollisjoukon johtajana pidetty Arbi Barajev saatiin kyllä viime viikolla hengiltä (epäselvissä olosuhteissa, kuten aina; Postimees, Moscow Times), mutta venäläisten terrori siviiliväestöä kohtaan lisää päivä päivältä venäläisvastaisuutta. Felgenhauerin mukaan venäläiset menettävät kykyään tulokselliseen sodankäyntiin samaa tahtia kuin "valmistautuvat" tshetsheenien suurhyökkäykseen siviiliväestöä terrorisoimalla.Pahamaineinen entinen Groznyin pormestari Bislan Gantamirov on jälleen palkittu olemattomista ansioistaan Venäjän nukkehallitsijana uudella viralla – hän hyväksyi nimityksen liittovaltion ylitarkastajaksi Putinin "plenipotentiaarin" apparaattiin eteläisellä federaalialueella. (NTV Review, 11.6.) Gantamirov oli neuvostoaikana miliisi ja Neuvostoliiton hajotessa hän ryhtyi "liikemieheksi". Tshetshenian de facto itsenäisyyskaudella (1991-1994) presidentti Dzohar Dudajevin aikana hän kokosi oman kuumapäisen aseellisen joukkonsa, perustu islamistisen puolueen ja joutui riitoihin Dudajevin kanssa. Hän siirtyi oppositioon ja johti aseellista kapinaa Dudajeviä vastaan Venäjän tuella. Ensimmäisen Tshetshenian sodan aikana Venäjä nimitti hänet jälleen Groznyin pormestariksi ja hän toimi venäläismielisessä Zavgajevin miehityshallinnossa. Venäjän vedettyä joukkonsa vuonna 1996 Gantamirov vangittiin syytettynä Venäjän Tshetsheniaan rauhansopimuksessa lupaamien "jälleenrakennusvarojen" kavaltamisesta. Hän kärsi vankilatuomiota Venäjällä, kunnes Putin vapautti hänet vankilasta johtamaan uutta venäläismielistä aseellista ryhmää Tshetshenian hallitusta vastaan. Sittemmin hän on toiminut avainhenkilönä Kadyrovin miehityshallinnossa.

Toukokuun lopulla Washington Postin pääkirjoitus (26.5.) kirjoitti Tshetsheniassa jatkuvasta sodasta, muistuttaen Balkanin ja Lähi-idän tapahtumiin keskittynyttä läntistä huomiota Kaukasuksella jatkuvasta paljon verisemmästä sodasta. Edellisellä viikolla Groznyissä oli tapettu 11 henkeä, joista kolme lapsia. Helikopterit tekivät 11 hyökkäystä eteläisiin vuoristokyliin. Puolustusministeri Sergei Ivanov, "Putinin vakoojakaveri" ja Venäjän toiseksi vaikutusvaltaisin mies, puolusti tshetsheenitytön sieppauksesta, raiskauksesta ja raa’asta murhasta oikeuteen joutunutta eversti Juri Budanovia kutsuen tätä "Venäjän sankariksi".

Sota jatkuu samoin kuin Budanovin kaltaisten raakuudet. Jo 3000 venäläissotilasta ja 30’000 tshetsheenisiviiliä on kuollut. Taisteluita käydään joka päivä, kuolleiden viikottainen luku on satoja. Uusia joukkohautoja löytyy koko ajan eikä Putin ole vetämässä joukkoja lupausten mukaisesti. Ainoa, missä Kreml on Washington Postin mukaan onnistunut, on sodanvastustuksen vaientaminen kotimaassa ja ulkomailla propagandan ja eristyksen keinoin. Länsi ei kuitenkaan näytä pitävän Tshetshenian tapahtumia tärkeänä Venäjän-suhteisiin vaikuttavana asiana. (Washington Post, 26.5.)

PUTIN JA TSHETSHENIAN ITSENÄISYYS

Patrick Armstrong kirjoitti mielenkiintoisia huomioita Putinin kannanotoista Tshetshenian itsenäisyyden kysymykseen (Johnson’s Russia List, 27.6.):

Armstrongin huomioissa kiinnittää huomiota se, että Putin sitoo Tshetshenian itsenäistymisen vastustamisen Venäjän propagandan luomaan myyttiin islamistisesta uhasta, jolla taas ei ole todellista pohjaa, mitä tulee Mashadovin ei-islamistiseen hallitukseen. Mikäli Venäjä yrittäisi todella torjua islamismia, sen kannattaisi tukea Mashadovin hallitusta eikä nykyisin nukkehallitsijoiksi nimittämiään islamisteja.

Moskovan pommi-iskuista syyskuussa 1999 syytettyinä on nyt saatettu oikeuteen viisi henkilöä. Kaikki viisi ovat Karatshai-Tsherkessian asukkaita – eivät tshetsheenejä. (ORT Review, 29.6.) Kuitenkin Venäjän propaganda on rakentanut koko casus bellin sen varaan, että se (ilman todisteita) syytti tshetsheenejä Moskovan pommi-iskuista. Toinen esitetty peruste sodan oikeutukselle on perinteisesti ollut Hattabin ja Shamil Basajevin sekä lähinnä dagestanilaisista koostuneen vapaaehtoisjoukon tunkeutuminen Dagestaniin kesällä 1999. Myös tämän "Dagestanin inkursion" presidentti Mashadov on moneen kertaan tuominnut ja koko provokaation yhteydet Venäjän tiedustelupalveluun ja Boris Berezovskiin ovat olleet vilkkaan keskustelun aiheena.

KASPIAN POLITIIKKAA

Washingtonissa pidettiin 24.5. Kaspia-foorumi (ks. JRL # 5270, 26.5.). Analyytikoiden mielestä USA:n on muutettava Kaspian-politiikkaansa aktiivisemmaksi tai muuten sen kansalaiset eivät pääse nauttimaan Kaspian energiavaroista. Uudelleenarviointi Kaukasian- ja Kaspian-politiikassa myös "hyödyttäisi näitä kahta euraasialaista aluetta". Lännen tuki onkin Venäjän, Kiinan ja Iranin ristipaineessa sinnitteleville Kaukasian ja Kaspian maille ainoa toivo päästä itsenäisesti hyödyntämään suunnattomia luonnonvarojaan.

Senaattori Chuck Hagel vaati perustavaa laatua olevaa muutosta politiikkaan. Hänen mielestään kaikkein typerintä oli se, että Azerbaidzanin tukeminen oli estetty (mm. armenialaislobbyn ansiosta). Hagelin mukaan pitäisi myös miettiä uudelleen Iranin-vastaisia sanktioita, mutta ei kuitenkaan yksipuolisesti, vaan edellyttäen vastaantuloa Iranilta. Iranin ja Keski-Aasian asiantuntija Suzanne Maloney esitti Iranin suhteen optimistisen arvion, tukien Mohammed Khatamin reformipolitiikkaa.

Kaikki olivat Kaspia-foorumissa yhtä mieltä siitä, että Kaukasian ja Keski-Aasian maiden talouden elpymistä olisi autettava; olisi parasta, jos nämä voisivat itse päästä hyödyntämään Kaspian valtavia öljy- ja maakaasuvaroja.

John Hopkins –yliopiston Keski-Aasian ja Kaukasian instituutin johtaja S. Frederick Starr ilmaisi tukensa Bakun-Ceyhanin öljyputken tärkeydelle. Starrin mukaan tärkeimpiä epävakauttavia voimia alueella olivat tällä hetkellä Georgian ja Ossetian välinen konflikti Kaukasiassa sekä Afganistan Keski-Aasiassa. Intian ja Pakistanin väliset suhteet olivat myös huolestuttavana tekijänä. Bakun-Ceyhanin putken edut ulottuvat Starrin mukaan paljon laajemmalle kuin Kaukasian ja Keski-Aasian öljytuloihin, nimittäin alueen köyhyyden ratkaisuun, joka pitkällä tähtäimellä toisi myös vakauden alueelle. Nyt erityisesti maaseudun köyhyys on kaikkien ongelmien pohjalla.

Starrin mukaan Yhdysvaltain ei pitäisi olla vähimmässäkään määrin huolissaan siitä, että näistä maista voisi tulla "islamin keskuksia", vaan tehdä niiden kanssa yhteistyötä nimenomaan islamin kontekstissä. "Yhdysvaltain pitäisi auttaa kaukasialaisia ja keskiaasialaisia olemaan muslimeja, maltillisia ja moderneja."

Tunnettu yhdysvaltalaisen geopoliittisen ajattelun kriitikko, Brooking-instituuttia edustava Stephen Cohen, sanoi, ettei ollut optimisti Bakun-Ceyhanin suhteen, koska alue on liian epävakaa ja vaarat vaanivat Afganistanissa sekä Intian ja Pakistanin välillä. Hänen mielestään oli muistettava, ettei länsi ollut ainoa asiakas alueen öljyvaroille, vaan osansa haluavat myös Venäjä, Intia, Pakistan ja Kiina.

VENÄJÄ HALUAA EUROOPPAAN

Ian Traynor ja Edward Pilkington kirjoittivat The Guardianissa (26.5.) Venäjän äkillisistä puheista hakea EU:n jäsenyyttä. Venäjän haave liitosta Euroopan kanssa on kuitenkin yhdistetty äkillisesti Venäjällä levinneeseen Amerikan-vastaisuuteen (ja mahdollisesti eurasianistiseen käänteeseen ulkopolitiikassa; siitä ja Shanghain blokista tuonnempana). Traynorin ja Pilkingtonin mukaan hyvä puoli Eurooppa-käänteessä voisi olla se, että Moskovan olisi helpompi hyväksyä EU:n itälaajentuminen mm. Baltiaan. Vladimir Ryzhkov kertoi, että Venäjän kaupasta nyt jo 40 % on EU-maihin; itälaajentumisen jälkeen luku nousisi 70 %:iin. Venäjää miellyttää ajatus Euroopasta yhtyneenä symmetriseksi blokiksi. "Venäjän mielestä olisi edullisempaa tehdä diilejä Brysselin kanssa kuin erikseen Berliinin, Pariisin ja Lontoon." Tämä kuvastaa venäläistä suurvalta-asennetta.

Toiset uskovat Venäjän näin yrittävän työntää kiilaa Eurooppaan lännen yhtenäisyyden hajottamiseksi. Moskovan Eurooppa-instituutin johtaja Sergei Karaganov antoi selityksenä kaikkeen, että "Putin on Venäjän länsimielisin johtaja sitten Pietari Suuren ja Katariina Suuren." Jos Putinin "länsimielisyys" on Pietarin ja Katariinan kaltaista halua laajentaa imperiumia länteen, tällainen luonnehdinta tuskin herättää kovin rauhallisia tunteita Euroopassa, erityisesti Euroopan itälaidalla.

"Oikeistovoimien liiton" varapuheenjohtaja Irina Hakamada esitti nykyisin harvinaisen Kremlin sisäisen oppositioäänen Venäjän geopoliittisesta suuntauksesta. Hänen mukaansa Venäjän on muutettava nykyistä "kansallisten etujen" politiikkaansa ja päästävä sopimukseen muun maailman kanssa. Venäjän on omaksuttava rakentavampi asenne NATO:on ja pyrittävä liittouman kanssa dialogiin. (Interfax, 26.5.)

EURAASIAN MOLOTOV JA RIBBENTROP

Filosofi ja Venäjän "federaationeuvoston informaatio- ja analyysidirektoraatin" neuvonantaja Aleksandr Jusupovski on huolestunut siitä, että Putiniin viitataan "kaikissa arvostetuissa lännen julkaisuissa KGB:n everstinä eikä koko Venäjänmaan tsaarina". [Voisiko tähän olla syynä se, että Putin on KGB:n kenraali ja että Venäjällä ei ole tsaaria?] Hänen mielestään Ljubljanan huippukokous toi kuitenkin Putinille kaivattua henkilönpalvontaa. Niin ainakin Venäjänmaalla, jossa valtion johtoon valjastettu media ylisti Putinin "triumfia", vaikkei Venäjä saanutkaan Ljubljanassa tahtoaan läpi missään olennaisessa asiassa. (Rossiiskije Vesti, 27.6.)

"Luoteisen analyyttisen keskuksen" edustaja Jevgeni Kuznetsov syytti George W. Bushia samanlaisista "Venäjän-vastaisista" ja "painostavista" otteista kuin joita Ronald Reagan käytti. Tosin Kuznetsov tunnustaa Reaganin onnistuneen strategiassaan ja saaneen Mihail Gorbatshovin antautumaan, mihin taas Bush ei Kuznetsovin mukaan tule pystymään. (Rossiiskije Vesti, 27.6.)

Kuznetsov nostaa kuitenkin puheissaan esille merkittävän vastapainon Venäjän antiamerikkalaiselle retoriikalle verratessaan Ljubljanan huippukokousta Shanghain huippukokoukseen, jossa monien analyytikoiden mukaan luotiin "euraasialainen lännenvastainen blokki" Kiinan ja Venäjän johdolla, mutta mukaanlukien Uzbekistan, Kazakstan, Kirgistan ja Tadzikistan. Venäjän suhde Kiinaan on muuttumassa olennaisella tavalla. Jos Venäjä uskaltaakin hyppiä Bushin silmille (ainakin kotikentällä) ja halveksia avoimesti eurooppalaisia ("Euroopassa ohjuksista ei edes puhuta"), Kiinan edessä Putin tuntuu esiintyvän nöyristellen:

"Ja nyt Shanghain ja Ljubljanan huippukokousten mahdollisiin seurauksiin. Kiina, eikä Venäjä, on nyt kaikkein energeettisin pelaaja, joka on muuttamassa maailmanpoliittista tilannetta. Ja Venäjä liittyy yhteen Kiinan kanssa, mutta ei Kiinan satelliittina. Muistatteko, miten Putin käyttäytyi Shanghaissa? Hän pysytteli aina hiukan presidentti Jiang Zeminin takana, ehkäpä kuin kunnioittaakseen tämän ikää. Hän lähestyi muita vasta hieman Jiang Zeminin jälkeen. Uskon, että tällaiset eleet huomioidaan, erityisesti kiinalaisten taholta." (Rossiiskije Vesti, 27.6.) Toisin sanoen, Kuznetsov haluaa uskoa, ettei Venäjä ole alistumassa Kiinan satelliitiksi, mutta tunnustaa kuitenkin peitellysti, kenelle johtoasema on siirtynyt, mikäli euraasialainen blokki länttä vastaan todella muodostuu.

Maailmanpoliittisesti vielä kiinnostavampaa tämän uuden voimakkaan "pahuuden imperiumin" muotoutumisessa Euraasiaan on seuraava Kuznetsovin huomio, joka myös enemmän kuin mikään, korostaa venäläistä ajattelua, jossa tämänhetkisiä päävihollisia ovat Turkki ja Pakistan, eteläisen rintaman ainoat aluesuurvallat, jotka kykenisivät patoamaan Venäjän ekspansion: "Se, mistä erityisesti pidin Shanghain kokouksessa, oli että foorumin jäsenet näyttivät innokkailta hyväksymään [euraasialaiseen blokkiin] Intian ja Iranin, mutta hylkäsivät Pakistanin, vaikka tämä oli koonnut jo kaikki tarvittavat dokumentit." (Rossiiskije Vesti, 27.6.)

Verratkaa tätä huomioihini Venäjän geopolitiikan eteläsuuntauksesta jo viime vuonna:

http://www.jyu.fi/~aphamala/pe/issue3/czarcom.htm

Huomioikaa myös aiempien "Idän uutisten" huomiot Venäjän tiedustelupalvelujen aloittamasta Turkin-vastaisesta disinformaatiokampanjasta, joka on jatkunut koko kesän, vaikka en olekaan erikseen kerännyt kaikkia tähän liittyviä venäläisten uutistoimistojen levittämiä "uutisia". Pakistan on pitkään ollut Kiinan liittolainen Intiaa vastaan, mutta mikäli ennustamani Venäjän, Kiinan, Intian ja Iranin blokki, täydennettynä muutamilla keskiaasialaisilla vasallidiktatuureilla, toteutuu, on odotettavissa Kiinan liittyminen pyrkimyksiin destabilisoida Pakistan. Loogisesti voisi olettaa tätä edeltävän esim. Intian myönnytys Kiinalle kiistellyillä alueilla (Aksai Chin, Assam) tai Nepalissa. Liittyykö Nepalin kuningasperheen murha tähän?

Kuznetsov jatkaa huomioillaan, joiden pitäisi nostaa jokaisen Turkestanin "sydänmaasta" kiinnostuneen analyytikon niskakarvat pystyyn: "On hyvin tärkeää, että Kiina on nyt strategisesti uudelleenmuotoilemassa geopoliittista karttaa yhteistyössä Venäjän kanssa. Ja muuten, se on jättämässä Keski-Aasian Venäjän hoideltavaksi. Tämä on Beijingin tapa sanoa, että nämä ovat teidän laumaanne, hoidelkaa te ne, meillä on omat ongelmamme."

Sekä Kuznetsov että Jusupovski tulevat siihen lopputulokseen, että Putinin myönnytykset Ljubljanassa olivat vain alentuvia lahjoja Yhdysvalloille, jota nyt vedätetään oikein kunnolla. Iran on nouseva liittolainen Venäjälle – Amerikkaa vastaan, venäläisanalyytikot riemuitsevat. Samoin he muistuttavat, että Uzbekistanin liittyminen Shanghain blokkiin on kuolinisku "Venäjän-vastaiselle" GUUAM-yhteistyölle IVY-maiden keskuudessa. [Ennustin jo tammikuussa, että Uzbekistanin liittyminen GUAM-yhteistyöhön Georgian, Ukrainan, Azerbaidzanin ja Moldovan lisäksi ei ole erityisen uskottava veto; amerikkalaiset ovat perinteisesti yliarvioineet Uzbekistania ja Ukrainaa näiden geopoliittisen tärkeyden vuoksi, ja samalla tulleet aliarvioineeksi kolmea muuta GUAM-maata ja näiden halua yhteistyöhön Puolan, Romanian ja Turkin kanssa.]

Jusupovski iloitsee lisäksi siitä, että kommunistien valtaanpaluu Moldovassa on antanut Venäjälle uuden vasallivaltion Keski-Euroopan reunalla ja että "Ukraina ja Azerbaidzan eivät enää pysty toimimaan Amerikan vasalleina". Samoin hän huomauttaa, että "Shevardnadzen Georgian asema alkaa olla vaakalaudalla" todeten, että Kutshman ja Alijevin valtaa on jo sopivasti onnistuttu horjuttamaan. Keskustelijat tulevat lopulta siihen tulokseen, että Washington on tehnyt kohtalokkaan virheen Venäjän voitoksi, kun ajoitti Ljubljanan huippukokouksen Shanghain kokouksen jälkeen, sillä "nyt USA:n ainoaksi toivoksi jää Intian ja Kiinan välisen jännitteen lietsominen Aasiassa". Venäläisanalyytikot ovat myös varmoja, että G8-kokous Genovassa tulee olemaan Putinille voitokas, koska "eurooppalaiset johtajat Chirac ja Schröder tulevat itsestään selvästi ylistämään Putinia" eikä Bush siten voi Venäjää painostaa.

VENÄJÄN KEHITYKSESTÄ

Arvostettu "Carnegie Endowment for International Peace" järjesti 7.-9. kesäkuuta Washingtonissa konferenssin teemalla "Venäjä – kymmenen vuotta myöhemmin". Moskovan-toimiston tutkija Lilia Shevtshova luetteli Venäjän nykyregiimin erikoisuuksia: "the emphasis on personalized networks over institutions, on the executive over the legislative, on rhetoric over ideology, and on subordination and compliance." Hän luetteli myös regiimin itsensä säilyttämiseksi käyttämiä mekanismeja: "the cooptation of representatives of major groups; the focus on imitation and faade rather than on substance; the drive to be everything for everybody (especially seen in Putin's behavior)."Shevtshova piti kuitenkin regiimiä riittävän muodottomana ja joustavana, jotta se voi hyvinkin säilyä. Shevtshova mainitsee kuitenkin tekijöitä, jotka saattavat regiimin säilymisen ristiriitaan: "Ensiksi, kaikkinainen vastuun ja ennakoitavuuden soveltaminen rajoittaa regiimin johtajien valtaa; toiseksi, imitaatiossa on porsaanreikänsä – on mahdollista, että teeskentely, että on olemassa elinvoimainen oppositio, vahva parlamentti tai riippumaton tiedonvälitys, johtaakin näiden kehitykseen myös todellisuudessa. Liian voimakas regiimi voi säilyä vain ympäristössä, jossa vallitsee paikoilleen jähmettynyt vakaus."

Samassa konferenssissa puhui venäläisen TV-6:n johtaja Jevgeni Kiselev. Hän mainitsi vastaanottaneensa Venäjän syyttäjäviranomaisilta uhkauksia veronkiertosyytteistä noin viikkoa ennen matkaansa konferenssiin – hänelle kerrottiin, että hänen tulevaisuutensa riippuisi siitä, kuinka TV-6 raportoisi uutisista, kuten tulevasta Kurskin nostamisoperaatiosta ja meneillään olevasta Tshetshenian sodasta. Kiselev lisäsi, että myös muita NTV:n journalisteja oli uhkailtu.

Venäjällä tutkittiin kansalaisten mielipiteitä siitä, mitkä valtiot olisivat suosituimpia Venäjän liittolaisina. Suosituimmaksi nousi kommunistinen Valko-Venäjä, toiseksi Kiina ja kolmanneksi Venäjän suurin kauppakumppani Saksa. (Strana.ru, 30.6.) Viime aikoina Venäjän media onkin korostanut eurooppalaisten valtioiden ja erityisesti Saksan liitokansleri Schröderin nöyristelyä Putinin edessä vastapainona antiamerikkalaiselle paatokselle ja Bushin demonisoinnille. Ennakoiko tämä uutta suuntausta kohti Venäjän historiassa esiintynyttä "pohjoista sopimusta", jollaisilla Venäjä pyrki jakamaan Puolan ja Väli-Euroopan Preussin kanssa Katariina Suuren aikana ja Saksan kanssa Stalinin aikana?

"Uudesta Jaltasta" varoittaa myös Carnegie-instituutin Vladimir Socor, joka puoltaa Baltian maiden nopeaa liittymistä NATO:on, jotta "Zwischenraum" Venäjän ja Saksan välissä ei jälleen muuttuisi Venäjän masinoiman etupiirijaon kohteeksi. (Wall Street Journal Europe, 22-23.6.) Tähän liittyen on geopoliittisesti mielenkiintoista havaita, kuinka kategorisesti venäläiset geopoliittiset kirjoittajat ovat viime vuoden ajan hyökänneet Zbigniew Brzezinskin kaavailemaa Euroopan turvallisuusakselin rakentamista vastaan. Brzezinski pohjaisi akselin Pariisin, Berliinin, Varsovan ja Kiovan väliseksi. Kun tänä vuonna Putin omaksui eurasianistien antiamerikkalaiset opit geopolitiikan perustaksi, venäläiset analyytikotkin puhuvat yhtäkkiä Pariisin, Berliinin ja Moskovan akselista – tietenkin siten, että Puola ja Ukraina syrjäytetään ja luovutetaan etupiirijaossa Saksan (EU:n) ja Venäjän hallintaan. (Ks. Jean-Christophe Romer: Géopolitique de la Russie, 1999. Dugin oli suosittu Ranskassa jo kauan ennen kuin hänen nimensä ja vaikutuksensa Venäjän äärikansalliseen imperialismiin tuli tunnetuksi muualla lännessä.)

ENR main