main
The Eurasian Politician - March 2003
Anssi Kullberg, 8.3.2003
Irakin sodan odotus on saanut liikettä Saddam Husseinin vastustajiin Pohjois-Irakissa, mutta kaikilta osin ongelmatonta ei yhteisrintaman rakentaminen ole. Yhdysvaltain avulla johtavat kurdipuolueet Kurdistanin demokraattinen puolue (KDP) ja Kurdistanin isänmaallinen liitto (PUK) ovat viimeinkin päässeet sopuun ja muodostaneet liittouman, jonka johdossa ovat KDP:n johtaja Masud Barzani ja PUK:n johtaja Jalal Talabani. Mukana ovat myös opposition yhteiselintä Irakin kansalliskongressia johtava Ahmad Chalabi, Iranin tukemaa shiialaista ja islamistista Irakin islamilaisen tasavallan korkeinta neuvostoa (SCIRI) johtavan ajatollah Muhammad Baqir al-Hakimin edustaja Abdalaziz al-Hakim, Irakin kansallissopimus -järjestön johtaja Iyad Allawi ja Saddamin armeijasta loikannut korkea upseeri Adnan Pachachi. Lisäksi iranilaismielinen Al-Badr (SCIRI:n aseellinen siipi) on ilmoittanut avaavansa oman rintaman Saddamia vastaan, mutta kieltäytyvänsä taistelemasta amerikkalaisten rinnalla.
Irakin naapurimaat Turkki ja Iran haluaisivat varmistaa, ettei Irakin sota koidu niille itselleen kohtuuttomaksi vahingoksi. Molemmat pelkäävät ongelmien ylittävän rajat - tosin eri muodoissa. Turkki pelkää itselleen vihamielisen kurdivaltion muodostumista, Irakin turkkilaisväestön turkomaanien joutumista sekä kurdien että arabien sortamaksi, Irakin-kaupan tyrehtymistä sekä Turkin oman suuren kurdiväestön mahdollisia itsenäisyysvaatimuksia. Iran puolestaan pelkää, että jos Irak sodan jälkeen demokratisoidaan länsivaltain ehdoilla, paineet kasvavat sitä itseään kohtaan.
Pohjois-Irakissa pelätään samoin Turkkia ja Irania. Vaikka Irakin kurdit eivät suhtaudukaan Turkkiin yhtä vihamielisesti kuin äärivasemmistolainen kurdijärjestö PKK, pelkäävät kurdit Turkin pyrkivän miehittämään Kurdistanin protektoraatikseen ja havittelevan takaisin Mosulin ja Kirkukin öljyalueita, jotka brittiläinen siirtomaavalta riisti Turkilta ja liitti keinotekoisesti muodostettuun Irakiin. Myös kurdit haluaisivat mieluusti hallita Mosulia ja Kirkukia, jotka sijaitsevat kurdien asuttaman alueen rajoilla. Samalle alueelle keskittyy myös turkomaaniväestö. Iranilaismieliset ja islamistiset järjestöt pelkäävät lisäksi sitä, että Turkki levittää alueelle eurooppalaista demokraattista ja maallista edistystään, joka ei aina saa kannatusta Pohjois-Irakin vanhoillisilla seuduilla.
Salahaddinissa pidetyssä konferenssissa Barzani varoitti Turkkia sekaantumasta väkivalloin Kurdistanin oloihin, mutta ilmoitti samalla KDP:n "ojentavan ystävyyden kättä Turkille". Irakin molemmat kurdipuolueet ilmoittavat virallisesti, ettei niiden pyrkimyksenä ole itsenäinen Kurdistan, mutta pysyttelevät epämääräisinä sen suhteen, haluavatko ne saada itselleen vankan siivun itse Bagdadin tulevasta hallinnosta, vai mieluummin vahvan itsehallinnon kurdialueille. Tämä riippunee kokonaan sodan lopputuloksesta ja siitä, millä tavoin tuleva hallinto muodostetaan. Sekä Barzani että Talabani viestittävät parhaillaan länsivalloille, että ne suostuvat ajatukseen yhtenäisvaltiosta, mikäli saavat itse hallita Bagdadissa, mutta mikäli Bagdadia hallitsee joku muu, kurdit palannevat pitämään kynsin hampain kiinni lentokiellon myötä käytännössä saavutetusta riippumattomuudestaan.
Samalla kurdipuolueet jatkavat toistensa kyräilyä, ajoittaisia kahakoita ja pääkurdipuolueiden lehdistä saataneen jatkossakin lukea mitä ristiriitaisimpia huhuja - pienemmistä kurdiryhmistä ja Euroopassa toimivista kurdijärjestöistä puhumattakaan.
Turkissakin sota jakaa mielialoja. Kurdialueilla on osoitettu mieltä sekä sotaa vastaan että sen puolesta, vaatien kostoa Saddam Husseinille kurdien kansanmurhasta vuonna 1988, jolloin jopa 250'000 kurdia tapettiin Anfal-operaation aikana ja Halabjan hermokaasuhyökkäyksessä. Turkissa pelätään kurdialueiden epävakautumista ja kurdipakolaisten vyöryä. Vaikka Euroopassa Turkkia on totuttu arvostelemaan kurdien vähemmistöoikeuksista, Turkki on perinteisesti ollut se maa, johon naapurimaiden Irakin, Iranin ja Syyrian vainotut kurdit ovat paenneet turvaa etsimään.
Turkin parlamentti äänesti viime viikolla nurin hallituksen esityksen päästää amerikkalaisjoukkoja Turkin alueelle. Turkin puolustusvoimain komentaja Hilmi Özkök sen sijaan asettui tukemaan hallitusta, perustellen lausunnossaan armeijan kantaa sillä, että vain auttamalla Yhdysvaltoja Turkki voisi saada vaikutusvaltaa myös sodan jälkihoidossa. Pääministeri Abdullah Gül kommentoi kenraali Özkökin lausuntoa hyväksi ja onnistuneeksi.