main
The Eurasian Politician - March 2003
Christian Jokinen, 9.2.2003
Samaan aikaan kun Yhdysvallat on keskittyy terrorisminvastaisessa sodassa vanhan mantereen islamilaisen terrorismin vastaiseen taisteluun, terrorismi kukoistaa myös suurvallan omalla takapihalla. Latinalaisen Amerikan marxilainen terrorismin viimeinen isku vaati yli kahdenkymmenen ihmisen hengen Bogotássa, Kolumbian pääkaupungissa. Hallitus on jo ehtinyt syyttää kommunistista FARC-järjestöä iskun tekijäksi.
Kolumbian terroristijärjestöistä suurin, kommunistinen "Kolumbian vallankumouksellinen armeija" eli FARC, on eräiden arvioiden mukaan maailman suurin yksittäinen terroristijärjestö. Kyseessä ei ole mikään perinteinen latinalaisen Amerikan vallankumousliike, vaan hyvin organisoitu ja aseistettu armeija, jonka pitkäaikainen taistelu on jatkunut pidempään kuin yhdenkään muun alueen vallankumousliikkeen. Vastaavasti järjestön kommunistisen ideologian on pitkälti korvannut taistelu huumeviljelmistä ja vapaasta huumekaupasta. Liikkeen aseissa arvioidaan olevan liki 12’000 sissiä, mukana lapsisotilaitakin, ja järjestön liikevaihdon uskotaan olevan pelkästään huumeiden osalta 300 miljoonaa dollaria. Tämän lisäksi järjestö pyörittää tuottoisaa lunnasraha- ja kiristystoimintaa kaappaamalla kolumbialaisten lisäksi ulkomaalaisia turisteja ja avustustyöntekijöitä – myös naapurimaista Venezuelasta, Panamasta ja Ecuadorista. FARC:in hallussa on laskettu olevan liki 40% Kolumbian pinta-alasta. Järjestön synty juontaa juurensa La Violencian aikoihin, vuosien 1948-1956 sisällissotaan jossa vastakkain olivat konservatiivinen maanomistajaluokka ja liberaali keskiluokkainen kaupunkilaisväestö. FARC:in esi-isiä olivat liberaalien poliittiseen eliittiin kyllästyneet ja kommunisteiksi kääntyneet, heidän joukossaan myös Pedro Antonio Marín, joka perusti FARC:in vuonna 1966 ja jonka edelleen kerrotaan toimivan liikkeen seitsenhenkisen neuvoston puheenjohtajana. Liikkeen strategina toimii Jorge Briceño, joka tiliin on pistettävä liikkeen aggressiivisempi terrori hallitusta vastaan.
Taistelu vallasta sekä kokaiinituotannon herruudesta ovat leimanneet Kolumbian arkea viimeiset parikymmentä vuotta. Sotaa on tähän mennessä käyty syrjäseuduilla ja vaikeakulkuisilla alueilla, mutta Kolumbian armeijan viime vuosina saamat voitot FARC:in kotikentillä, kiitos amerikkalaisten tuen, ovat saanut järjestön tuomaan sodan kaupunkeihin. Tästä on huolestuttavana todisteena kesällä 2001 tapahtunut kolmen IRA:n palkkasoturin pidättäminen Bogotán lentokentällä. Tiedustelutietojen mukaan irlantilaiset olivat tulleet toimimaan FARC:in palveluksessa räjähteiden ja kaupunkisodan asiantuntijoina. Mistään ideologisesta yhteistyöstä ei ole kyse, vaan tietotaidon vuokraamisesta. Vastineeksi IRA:sta eronnut radikaaliryhmä olisi saanut rahaa ja tiettävästi monopolioikeudet huumekauppaan Irlannissa. FARC:in pommikampanja Kolumbian suurkaupungeissa on osoitus siitä, että järjestö on saanut ostettua tietotaitoa muualta.
FARC:in kansainväliset yhteydet eivät rajoitu pelkästään IRA:han, vaan järjestö on solminut kattavan verkoston naapurimaiden marxilaisten terroristijärjestöjen kanssa. FARC:in epäilläänkin tukevan Ecuadorin kapinallisia ja Perun "Loistavaa polkua". Järjestöllä on vielä laajemmat yhteydet aseiden ja huumeiden puolesta Panamaan ja Brasiliaan, joista armeijatonta Panamaa se käyttää huolto ja lepopaikkana. Moderneja ilmatorjunta- ja ohjusteknologiaa järjestö on ostanut tiettävästi Libyasta ja Venäjän mafialta, mukaan lukien pienen sukellusveneen… Ideologista tukea ja poliittista neuvonantoa järjestö on saanut Kuubalta.
Syrjä- ja maaseuduilla heikon keskusvallan ovat korvanneet oikeistolaiset puolisotilaalliset suojeluskunnat, jotka mielellään esittävät itsensä vastavoimana kumouksellisille liikkeille. Totta on, että liikkeiden synnyt taustalla on ollut turvattomuus kommunistijärjestöjen iskujen ja pakkovärväyksen vuoksi, mutta turvallisuutta lisäämään syntyneistä liikkeistä on sodan jatkumisen myötä tullut Kolumbian hallitukselle lähes yhtä suuri ongelma kuin FARC:ista. Oikeistosissien ja kommunistien välisissä taisteluissa on kuollut tuhansia. Kyseessä ei kuitenkaan ole ideologinen taistelu, vaan jälleen kamppailu huumekaupan johtajuudesta.
Kolumbian tulevaisuudessa on nähtävissä vain vähän valoa. Maan presidentin Alvaro Uriben on valtaan tultuaan ottanut tiukemman linjan vasemmistoterrorin kitkemiseksi. Hänen edeltäjänsä Andrés Pastranan käynnistämä rauhanprosessi ei ole johtanut toivottuihin tuloksiin. FARC jatkaa hyökkäyksiään öljyputkia, voimalinjoja sekä hallitusta vastaan. Maa on vaarallisesti jakautumassa kolmeen alueeseen: pohjoiseen, jossa valtaa pitävät oikeistolaiset puolisotilaalliset sissit ja huumekartellit; keskiosaan, jossa heikosti toimiva keskusvalta yrittää pitää järjestystä yllä, sekä etelään, jossa FARC jatkaa rikollista toimintaansa siviilien kidnappausten ja kokaiinituotannon muodossa. Vaikka rauhanmarssit vetävätkin kaduille miljoonia kolumbialaisia, jatkuu sota niin kauan, kuin sota on eri osapuolille tuottoisampaa kuin sen lopettaminen.