main
The Eurasian Politician - July 2003
Antero Leitzinger, 14.7.2003
Kuvitelma Atlantin rantojen vastakohtaisuudesta ei perustu objektiiviseen tietoon, vaan on fiktio, myytti. Milloin tällainen vastakohta-asetelma olisikaan voinut syntyä? Eivätkö Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen syntysijoilla asustaneet kveekarit ja muut - vielä 1700-luvun puoleenväliin saakka enimmäkseen saksaa puhuneet - uudisraivaajat olleet sielultaan yhtä eurooppalaisia kuin kotiin jääneet veljensä tai serkkunsa?Milloin vanhan Englannin ja Uuden Englannin välille olisi levinnyt suurempi railo kuin Ison-Britannian ja Pikku-Britannian (Bretagne) välille?
Lienee selvää, että Yhdysvallat perustettiin arvomaailmaltaan eurooppalaisena valtiona. Amerikkalaiset muistavat yhä markiisi de La Fayettea paremmin kuin ranskalaiset, vaikka tämä taisteli Amerikan vapauden puolesta jo 1770-luvulla ja Ranskan vapauden puolesta vielä vuonna 1830. Thaddeus Kosciuszkolle on pystytetty puolisen tusinaa muistomerkkiä Yhdysvalloissa ja yksi Sveitsissä (Rapperswil SG), mutta missä viipyy muistomerkki hänen Turun-vierailunsa kunniaksi? Miten on mahdollista, että keskivertoeurooppalainen oppii oman maanosansa historiaa (niin sankari- kuin hirmutöistäkin) pikemminkin amerikkalaisista kuin kotimaisista elokuvista?
Jos Yhdysvallat ja Eurooppa kuitenkin eriytyivät toisistaan joskus 1900-luvun kuluessa, niin miten se olisi ollut mahdollista samanaikaisesti kun tekninen kehitys, matkailun yleistyminen ja tiedotusvälineet lähensivät maailman ääriä toisiinsa?
Vastaus on ilmeinen: Atlantti ei ole pysyvästi erottanut maanosia, vaan se on vuosisatojen ajan päinvastoin lähentänyt niitä, eurooppalaistaen Amerikkaa ja amerikkalaistaen Eurooppaa. Eroa on kuitenkin tavassa suhtautua tähän vuorovaikutukseen: kun Amerikassa puhutaan "kansojen sulatusuunista" ja vähätellään kulttuurieroja, Euroopassa on aina elätelty "toiseuden" myyttiä, joka on erottanut meidät barbaareista, kristikunnan saraseeneista, Uuden Maailman vanhasta maailmasta, valistuksen taantumuksesta, arjalaiset juutalaisista, kommunismin kapitalismista... Rotu, uskonto, valtiolliset rajat, kulttuuriarvot, kansallisuus ja talousjärjestelmä ovat aina jakaneet Eurooppaa jyrkemmin kuin Amerikkaa, jossa ainoastaan orjuus aiheutti sisällissodan. Eurooppalaisten kesken sen sijaan on sodittu vuosisatoja ja Euroopassa moni kaipaa yhä viholliskuvaa oman identiteettinsä tueksi.
Transatlanttinen yhteistyö on perimmältään paneurooppalaista, Eurooppaa riivaava amerikkalaisvastaisuus sen sijaan kumpuaa samasta vihamielisyyden tunkiosta kuin kaikki muutkin Eurooppaa vuosisatojen ajan piinanneet ideologiat.
Edessäni on sattumalta pennsylvanialainen paikallislehti The Radtman's Journal, päivätty 6.3.1936. Se antaa meille varsin autenttisen käsityksen atlanttisista arvoista, jotka jo tuohon aikaan yhdistivät valistuneita ihmisiä valtameren kummallakin rannikolla. Frank Parker Stockbridgestä kirjoittaa kolumnissaan "Today and Tomorrow" niistä asioista, jotka saivat hänet tuntemaan ylpeyttä amerikkalaisuudestaan:
"Every once in a while I feel like waving the American flag and giving three cheers for Uncle Sam. ... At a dinner party in New York the other evening one of the guests, a Frenchman asked me a question about American history, which I was, fortunately, able to answer. 'I've been in your country two years now,' he said, 'and the longer I stay, the more I am impressed with the durability of your American institutions. You've been running now for 150 years or so under a system of government which has enabled you to become the greatest people in the world. Over in Europe we have changed every principle of government many times. I'm still a Frenchman, but I look your system better than my own country's. Since Washington became President of the United States, France has had five different kinds of government. Our present Republic is only sixty years old. We throw out our Cabinet and President every little while. We think we know a lot, but one thing which we haven't learned and Americans have is how to govern ourselves.' Somebody - I don't know who - once said that 'self-government is better than good government.' I think he was right. ... There isn't any other country in the world where people have so much freedom to move around as they please. There are no barriers to travel or employment from one end of the country to the other. Nobody has to have a passport or a police permit to go 3,000 miles, if he wants to; nobody cares where he comes from if he knows his job. Those conditions exist nowhere else in the world. In Europe a man may live for years in one house and work at one job; but when he moves into the house next door or changes his employment, he has to report to the police, or be fined if he doesn't."
Euroopalta kesti 60 vuotta päätyä edes jotakuinkin samaan yhtälöön - siihen, että on parempi instituutioiden pysyä perinteisinä ja antaa ihmisten muuttaa kuin kahlehtia ihmiset paikoilleen ja muuttaa instituutioita yhtenään. Perinteet ja vapaus voivat elää rinnakkain, yhdistäen konservatismin ja liberalismin oikeistolaiseksi maailmankatsomukseksi. Ei ole mitään vikaa siinä, että kuningaskunnat ja tasavallat, kristilliset kirkot ja muut uskonnot, vanhoilliset ja vapaamieliset yhteisöt, maaseutu ja kaupungit, yksityiset yritykset ja kommuunit säilyttävät omat tapansa ja lakinsa, kunhan ihmiset voivat vapaasti liikkua, vertailla, puhua ja työskennellä mielensä mukaisissa oloissa. Tämä moniarvoisuuden arvostaminen on ristiriidassa sellaisen sosialismin kanssa, joka pakottaa kaiken samaan kaavaan.
Tänä päivänä Euroopassa käydään valtavaa kulttuuritaistelua vapauden ja sosialismin välillä. Vapauden viholliset yrittävät kääntää sen taisteluksi Euroopan ja Amerikan tai Euroopan ja islamin (Turkin) välillä. Siihen ansaan paneurooppalaisuuden ei pidä sortua. Paneurooppalaisuus ei ole mikään puhtaasti maantieteellinen aate, rajojen vetämistä kartalla, vaan se on mitä suurimmassa määrin poliittinen aate - vapaus ei ole paneurooppalaisuudessa vieras käsite, vaan se liima, joka ainoastaan kykenee yhdistämään Euroopan samaan tapaan kuin se yhdisti Amerikan siirtokunnat 227 vuotta sitten. Siksi kaikki eurooppalaiset vapauden ystävät (kuten de La Fayette ja Kosciuszko) ovat olleet todellisia paneurooppalaisia, mutta jokainen Euroopan rajojen hävittäjä (Napoleonista Staliniin) ei ole ollut paneurooppalainen. Tämä on syytä pitää mielessä pohdittaessa erinäisten nykyisten ja entisten EU:n jäsenmaiden valtionpäämiesten kelpoisuutta esiintyä Paneuroopan nimissä.
AL