main
The Eurasian Politician - July 2003
Haastattelukysymykset: Anssi Kullberg & Christian Jokinen, helmikuu 2003
1) Suomessa Tanskan EU-puheenjohtajuuskautta pidettiin yleisesti onnistuneena. Mikä on teidän oma mielipiteenne siitä: mitkä olivat tärkeimpiä menestyksiä ja missä epäonnistuttiin?
Tärkein menestys Tanskan puheenjohtajuuden aikana oli, että onnistuimme saattamaan päätökseen neuvottelut kymmenen uuden jäsenmaan kanssa Kööpenhaminan Eurooppa-neuvostossa joulukuussa. Tämä oli puheenjohtajuutemme ehdottomasti tärkein tavoite, ja se oli hyvin tärkeä päätös koko Euroopan mantereen tulevaisuuden kannalta.
Tämän lisäksi saavutettiin suuri joukko tärkeitä päätöksiä yksittäisissä neuvostoissa. Esimerkiksi päätökset sellaisissa asioissa kuin energian liberalisointi ja Euroopan yhteinen ilmatila olivat mitä tärkeimpiä.
En ole tietoinen mistään epäonnistumisista, mutta on tietenkin aina kysymyksiä, joissa olisi toivottu nähtävän enemmän edistymistä. Puheenjohtajuus on aina riippuvainen muiden jäsenvaltioiden tahdosta, jotta tarvittavat kompromissit saavutettaisiin. Tämä pätee niin hyviin tuloksiin kuin myös niihin asioihin, joissa olisi toivottu enemmän edistymistä.
2) Onko EU:lla olemassa "pohjoinen ulottuvuus" Tanskan näkökulmasta? Uskotteko, että Baltian maiden jäsenyys EU:ssa siirtäisi unionin painopistettä enemmän Itämerelle ja pohjoiseen?
Tanskalle pohjoinen ulottuvuus on tärkeä osa EU:n ulkopolitiikkaa. EU:n ja Venäjän suhteet tulevat yhä tärkeämmiksi tulevaisuudessa, ei vähiten juuri itälaajentumisen ansiosta.
Olen varma, että EU:n laajentuminen kattamaan Baltian maat ja Puola merkitsee, että Itämeren alueesta tulee yksi Euroopan tärkeistä keskuksista. Tämä tulee lisäämään unionin painoarvoa ja antamaan lisäpontta jo olemassa olevalle alueelliselle yhteistyölle Itämeren neuvostossa.
Arvostan suuresti Suomen hallituksen antamaa tärkeää panosta pohjoisen ulottuvuuden kehitykselle.
3) Mitkä ovat EU:n seuraavat haasteet nyt, kun itälaajentumisesta päätettiin Kööpenhaminassa? Onko olemassa välittömästi suunnitelmia seuraavista laajentumiskierroksista, vai lykätäänkö niitä siksi ajaksi, jonka kymmenen uuden jäsenmaan integrointi vie?
Ensinnäkin laajentumissopimuksen täytyy tulla 25 valtion ratifioimaksi. Toukokuun ensimmäisenä 2004 unioni sitten laajenee kymmenellä maalla. Laajentuminen tulee tietysti olemaan suuri haaste unionille, mutta olen varma, että laajentumisprosessi jatkuu vuoden 2004 jälkeenkin.
Bulgarialle ja Romanialle on annettu mahdollisuus tulla jäseniksi vuonna 2007, mikäli uudistusprosessi jatkuu niissä. Mutta ne eivät tule olemaan viimeisiä. Myös Turkki on jäsenehdokas. Useilla eurooppalaisilla valtioilla on vielä mahdollisuus kvalifioitua jäsenyyteen tulevaisuudessa.
4) Sekä Giscard d’Estaing että Prodi ovat viime aikoina antaneet lausuntoja siitä, mitkä maat eivät "koskaan" tulisi hyväksytyiksi EU:hun. Uskotteko, että tällaiselle keskustelulle on tarvetta, kun ensimmäisetkään kymmenen entistä sosialistimaata eivät vielä ole unionissa? Onko tarpeen määritellä Euroopan rajat? Miten on Turkin ja Ukrainan laita? Entä Venäjän?
Yleisenä huomiona sanoisin, että "ei koskaan" on sana, jota tulisi politiikassa käyttää äärimmäisellä varovaisuudella. Ehkäpä joskus tulevaisuudessa tulee olemaan tarpeen määritellä Euroopan lopulliset rajat, mutta sitä olisi äärimmäisen vaikeaa tehdä nyt.
Meidän tulisi kuitenkin ymmärtää, että hyvin toimivalle EU:lle saattaa olla fyysiset rajat. Tästä syystä en näe, että Venäjä voisi olla EU:n jäsen. Mitä tulee Ukrainaan, Valko-Venäjään ja Moldovaan, en usko, että ne vielä ennakoitavassa tulevaisuudessa täyttävät jäsenyyden kriteerejä, ja ottaen huomioon tietyt fyysiset rajoitteet unionille, saattaisi olla parempi tarjota näille kolmelle valtiolle jonkinlaisia talouskumppanuussopimuksia.
Olemassa oleva kumppanuussopimus Länsi-Balkanin valtioiden kanssa saattaisi muuttua tulevaisuudessa EU:n jäsenyydeksi. Maantieteellisesti se olisi luonnollista, ja turvallisuusnäkökulmasta katsoen jäsenyyden mahdollisuus edistäisi rauhaa ja keskinäistä ymmärrystä näiden valtioiden kesken.
Jo Eurooppa-neuvoston huippukokouksessa Helsingissä vuonna 1999 Euroopan valtionpäämiehet ja hallitukset totesivat johtopäätöksissään, että Turkki on jäsenehdokas, jonka on määrä liittyä unioniin samoilla kriteereillä, joita sovelletaan muihinkin ehdokasvaltioihin. Vuonna 2004 Euroopan Unioni tulee arvioimaan, täyttääkö Turkki tarpeelliset kriteerit laajentumisneuvottelujen aloittamiseksi.
5) Mikä on teidän kantanne EU:n integraation syventämiseen, ja samanaikaiseen läheisyysperiaatteen voimaansaattamiseen? Uskotteko olevan mahdollista purkaa EU:n byrokratiaa? Mihin suuntaan EU:n sisäisen rakenteen tulisi kehittyä?
Uskon periaatteeseen, että samanaikaisesti syvennetään EU:ta ja saatetaan voimaan läheisyysperiaate.
Joillakin alueilla on tarvetta kehittää EU:ta edelleen, kun taas toisilla alueilla on tarvetta vähemmän yksityiskohtaisiin sääntöihin ja suurempaan joustavuuteen sen suhteen, kuinka yksittäiset maat soveltavat Euroopan tason kehyslainsäädäntöä kansallisiin olosuhteisiin.
6) Eräissä uusissa jäsenmaissa, etenkin Virossa, on olemassa riski, että äänestäjät hylkäisivät EU-jäsenyyden, koska EU nähdään sääntelevänä byrokraattisena järjestelmänä, joka toimii taloudellisen vapauden ihanteiden vastaisesti, ja nyt kun heidät on hyväksytty NATO:n jäseniksi, he eivät ehkä näe EU:ta enää välttämättömänä. Viron euroskeptikot vertaavat EU:ta Neuvostoliittoon ja osoittelevat EU:n tukea Venäjälle eräissä Baltian maiden kansallisia etuja koskevissa kysymyksissä. Uskotteko, että EU tulee parantamaan byrokraattista imagoaan ja voittamaan virolaisten ja lättien sydämet yhdistyneen Euroopan puolelle syksyllä koittavissa kansanäänestyksissä?
Mielestäni on epäoikeutettua ja täydellistä historian väärinymmärrystä verrata toisiinsa Euroopan Unionia ja Neuvostoliittoa.
Neuvostoliitto oli yksipuoluediktatuuri, joka pakotti suuren joukon Euroopan maita epävapaan poliittisen järjestelmänsä valtaan. Euroopan Unioni on kansainvälinen yhteisö, jolle suuri joukko valtioita on vapaaehtoisesti päättänyt luovuttaa osan suvereenisuudestaan, koska yhdessä pystymme saavuttamaan parempia tuloksia.
Tarpeetonta byrokratiaa on totta kai vähennettävä kaikkialla, missä sitä esiintyy – niin EU:ssa kuin sen jokaisessa jäsenmaassakin. Tarvitsemme kuitenkin joitain yhteisiä pelisääntöjä voidaksemme luoda toimivat sisämarkkinat ja ratkaista rajat ylittäviä ongelmia. On kysymys tasapainosta. Kaikki modernit markkinataloudet tarvitsevat sääntöjä kehyksikseen.
7) Uskotteko, että kun tuleva laajentuminen tuo EU:hun kahdeksan uutta jäsentä, jotka jakavat hiljattaisia muistoja neuvostovallasta, tämä vaikuttaisi EU:n ja Venäjän suhteisiin?
Nykypäivän Venäjä on hyvin erilainen kuin vanha Neuvostoliitto. Nykyinen Venäjä on demokratia ja markkinatalouskin alkaa vähitellen toimia.
EU:n laajentuminen Baltian maihin ja Puolaan tulee lisäämään Venäjän ja EU:n suhteiden tärkeyttä sekä poliittisesti että taloudellisesti.
Tämä on minusta tervetullutta. Tarvitsemme vahvoja siteitä Venäjän kanssa.
8) Mikä on EU:n ja NATO:n suhteiden tulevaisuus? Tulevatko itäinen, keskinen ja pohjoinen Eurooppa osiksi atlanttisia turvallisuusrakenteita vai tuleeko NATO Euroopassa eurooppalaistetummaksi?
Kööpenhaminan Eurooppa-neuvoston aikana saavutettiin sopimus pysyvistä järjestelyistä EU:n ja NATO:n välillä. Tämä lupaa hyvää tulevaisuudelle. Tarvitsemme vahvan ja ongelmitta toimivan suhteen EU:n ja NATO:n välillä.
Yleisemmällä tasolla haluaisin korostaa, että tarvitaan läheiset siteet EU:n ja Yhdysvaltain välille. Meidän on kehitettävä EU:ta kansainvälisenä toimijana voimakkaassa ja läheisessä yhteistyössä Yhdysvaltain kanssa.
Sen lisäksi, että olemme perinteisesti YK:n jäseniä, Tanskan turvallisuuspolitiikka on vuodesta 1949 rakennettu NATO:n jäsenyyden varaan. Siitä asti, kun Tanska liittyi Euroopan yhteisöön vuonna 1973, ja myöhemmin Euroopan Unioniin, on eurooppalainen ulottuvuus saanut yhä lisää painoarvoa Tanskan ulkopolitiikassa. Niinpä Tanskalle on luonnollista edistää läheisempää yhteistyötä NATO:n ja EU:n välillä.