main
The Eurasian Politician - December 2002
Anssi Kullberg, 18.12.2002
Venäjällä jo tsaarinajalla voimakkaasti vaikuttaneeseen eurasianismiin on aina kuulunut vahva kansallismielinen ajattelutapa ja sen kulmakivinä ovat olleet suurvenäläisen imperialismin korostaminen sekä katkera viha Länttä ja Eurooppaa kohtaan. Alun perin eurasianistit vaativat Venäjää ottamaan täydellisen eron "korruptoituneesta" Euroopasta ja suuntaamaan itsensä uudelleen kohti Euraasiaa. Eurasianismin ensimmäinen suuri nimi oli filosofi ja filologi kreivi Nikolai Trubetskoi (1890-1938), joka vaikutti aktiivisesti 1920-luvulla. Trubetskoin seuraajiin lukeutuivat talousmaantieteilijä Pjotr Savitski (1895-1965), juristi ja kielitieteilijä Nikolai Aleksejev (1879-1964), uskonnonfilosofi, kulttuurihistorioitsija ja keskiajan harrastaja Lev Karsavin (1882-1952) sekä tunnettu historioitsija Georgi Vernadski (1887-1973).
Savitskin ajan eurasianismi korosti Euraasian ainutlaatuisuutta (mestorazvitije) ja tarvetta luoda euraasialainen mantereinen sotilaallinen liikkuvuus sekä talousalue, joka olisi täysin riippumaton läntisten merivaltain merillä käymästä kaupasta. Tästä huolimatta eurasianistit pitivät tärkeänä, että Venäjän pitäisi myös valloittaa itselleen väyliä "lämpimäin merten ääreen", esim. satama Persianlahden alueelta. Satamien korostus jäi elämään Neuvostoliiton ja Venäjän geostrategiaan. Niissä voidaan kuitenkin nähdä vieläkin vanhempaa traditiota, sillä myös mongolit olivat pitäneet Hormuzin valloitusta tärkeänä. Mongolien ajan "merivalta" olivat arabit. Eurasianismi omaksui uuden asenteen Venäjän imperiumin mongolijuuriin, pitäen niitä hyvänä asiana, koska mongolit olivat luoneet Euraasian imperiumin suuruuden ja Moskova oli perinyt tämän historiallisen tehtävän. Mission oli täydentänyt ortodoksinen uskonto, joka omaksuisi Euraasian monien uskontojen johtajan roolin. Alusta asti euraasialaisuus oli "jyrkkää lännenvastaista julistamista", eikä se ole muuttunut lainkaan maltillisempaan suuntaan tultaessa meidän päiviimme.
Klassisen eurasianismin edustajat, kuten Trubetskoi, pitivät aluksi bolshevismia seurauksena Pietari Suuresta alkaneista zapadnikkisuuntauksista ja läntisen maailman tunkeutumisesta Venäjälle. Sittemmin hänen fanaattinen vihansa Länttä vastaan kuitenkin vei voiton ja hän alkoi pitää bolshevismia aseena ja instrumenttina, jolla "saatanan valtakunta omalla todellisuudellaan ajaisi uskovaiset jälleen oikeaan uskoon", ja se olisi myös "välttämätön paha" välineenä, jolla "maailma vapautetaan roomalais-saksalaisen kulttuurin petomaisesta vallasta".
Vallankumouksen jälkeen eurasianistit vaikuttivat ensin länsimaissa yrittäen käännyttää neuvostoliittolaisia diplomaatteja, intellektuelleja ja agentteja eurasianismiin. KGB onnistui kuitenkin samassa tarkoituksessa vielä paremmin ja niinpä sen vaikutus eurasianistisessa liikkeessä Lännessä oli alusta asti voimakas; se solutti eurasianisteja, manipuloi näiden lehtiä ja 1930-luvulla monet eurasianistit liittyivätkin Länsi-Euroopan maiden kommunistisiin ja fasistisiin järjestöihin, edistäen näissä Kremlin edun mukaista ajattelua. Nykypäivänä voidaankin havaita eurasianistisen ajattelun putkahtaneen Venäjän lisäksi esiin erityisesti Länsi-Euroopan äärioikeiston ja äärivasemmiston piirissä.
Kylmän sodan aikana 1960-luvulla eurasianismin johtotähtenä toimi historioitsija Lev Gumiljov, joka kannatti suurvenäläistä imperialismia, otti omituisia vaikutteita fasismista ja loi omaperäisen epookkiteorian suurten kansakuntien noususta, ekspansiosta ja tuhosta. Gumiljovin teoriat olivat loistava esimerkki siitä, kuinka geopolitiikan vanhan koulukunnan orgaaninen valtioteoria saattoi elää ja kukoistaa keskellä neuvostoimperiumia, joka virallisessa retoriikassaan tuomitsi geopolitiikan fasistien ja länsimaisen imperialismin harjoittamaksi turmiolliseksi pseudotieteeksi.
Gumiljovin avainkäsitteitä olivat etnogeneesi ja sivilisaatioiden passionaarisuus. Hänen mukaansa kaikki kansakunnat käyvät läpi nousun, uhon ja rappion, jossa seuraavat toisiaan äärimmäinen uhrivalmius, pyrkimys voittoon, pyrkimys menestykseen, pyrkimys tietoon ja kauneuteen sekä lopulta rauhanomainen sopeutuminen, jota seuraisi "muistojen aika" ja kansakunnan painuminen unholaan. Hänen mukaansa länsimaat olivat painumassa unholaan, kun taas Venäjällä olisi vielä jäljellä suuruuden aikaa ja laajentumista. Venäjän-tutkija Christer Pursiaisen mukaan Gumiljovin opeissa näkyykin selvästi Oswald Spenglerin ajattelu.
Vladimir Putinin viehtymys eurasianistien ajattelua kohtaan nousi esille syksyllä 2000, kun hän etsi Venäjän nousevan imperialismin suunnalle ideologisia perusteita tunnetun venäläisen nationalistin ja entisen dissidentin Aleksandr Solzhenitsynin ajatuksista. Samassa yhteydessä Solzhenitsyn esiintyi julkisuudessa siunaten Putinia ja esittäen imperialistisia mielikuvia Venäjän jälleen koittavasta suuruudesta. Sittemmin Putin alkoi lähestyä huolestuttavassa määrin äärioikeistolaista eurasianismia, joka alkoi puolestaan vuosien 2000-2001 mittaan tehtailla Putinia ja Venäjän missiota ylistäviä tekstejä.
Äärikansallismielinen geopoliitikko Aleksandr Dugin (s. 1962) perusti 21. huhtikuuta 2001 "Eurasianistisen liikkeen", joka ajaa koko Euraasian kattavaa Venäjän hallitsemaa imperiumia. Dugin on upseerin poika, joka aloitti yhteiskunnallisesti aktiivisen uransa jo Neuvostoliiton lopun aikoina kiihkeänä antisemiittinä. Sittemmin hän on vaikuttanut useissa äärioikeistolaisissa ryhmittymissä, kirjoittanut lukemattomia kirjoja ja pamfletteja ja ollut yhteydessä Länsi-Euroopan amerikkalaisvastaiseen äärioikeistoon erityisesti Belgiassa, Ranskassa, Italiassa ja Itävallassa. Euroopan äärioikeiston Synergon-verkosto ihailee avoimesti Duginia ja on kääntänyt hänen kirjoituksiaan monille eurooppalaisille kielille. Duginin mystiikka on hänen omien sanojensa mukaisesti "sydämen kapinaa järjen diktatuuria vastaan", ja lainaa sodan mystifioinnin fasismin estetiikasta.
Duginin kirja "Geopolitiikan periaatteet" (1997) saavutti Venäjällä massiivisen suosion ja se käännettiin myös ainakin ranskaksi. Kirja on yhdistelmä geopoliittisten teorioiden analyysiä, klassista geopolitiikkaa sekä ideologista paatosta, joka esitetään täydellä vakavuudella. Dugin edustaa isovenäläistä nationalismia ja on esiintynyt "islamilaisen uhan" vastaisen ristiretkeläismentaliteetin agitaattorina. Dugin on teksteissään hyökkäillyt Yhdysvaltain, Israelin ja kaukasialaisten lisäksi myös Baltian maita, Puolaa, Turkkia ja muita Venäjää ympäröiviä reunavaltioita vastaan. Erityisen vihan kohteena ovat olleet Balkanin ja Kaukasian muslimivähemmistöt. Vastaavasti Dugin ja Synergon ovat tukeneet kaikkea Venäjän ja Serbian harjoittamaa politiikkaa viimeisten kymmenen vuoden ajan - kunnes Serbia "petti" heidät luovuttamalla Slobodan Milosevicin Haagiin.
Eurasianistien maailmankuva on paitsi mystinen, myös konspiratorinen. Historiallisesti eurasianistit uskoivat kaiken modernisaation olleen juutalaisten ja vapaamuurarien salaliitto pyhää Venäjää vastaan. Nykyiset eurasianistit uskovat niinikään suureen salaliittoon, jota johtaa itse saatana, ja maailmanhistoriassa on lopulta kyse "eurasianismin tuhatvuotisesta taistelusta atlantismin salaisia ritarikuntia vastaan". Venäjän äärioikeistoa tutkinut Stephen Shenfield kuvailee Duginin ja eurasianistien viehtymystä magiikkaan ja okkultismiin. Dugin on luonut omaksi geopoliittiseksi näkökulmakseen "sakraalimaantieteen", jossa maantieteellisiin paikkoihin ja voimiin liitetään maagisia ominaisuuksia.
Duginin Venäjä on kolmiportainen: Ytimenä on etnisten venäläisten asuttama alue, joka ulottuu Karjalasta ja Arkangelista Rostoviin ja Pohjois-Kazakstaniin sekä Siperian rataa pitkin aina Vladivostokiin asti. Sen ulkopuolelle jäävät kaikki ei-venäläiset tasavallat. Venäjän federaatio on sen sijaan varsinainen Venäjä. Pitkän tähtäimen tavoitteena on "Venäjän euraasialainen imperiumi", jossa Venäjään on liitetty koko Itä-Eurooppa lukuunottamatta Baltiaa ja Puolaa, joille Dugin soisi rajallisen itsenäisyyden (Suomi sen sijaan kuuluu Venäjään), koko Mustameri, Kaukasia, Keski-Aasia, Afganistan, Sinkiang, Mongolia ja Mantshuria.
Dugin ei suinkaan ole yksin pyrkimyksessään rakentaa "Venäjän missiolle" uusvanhaa geopoliittista ideologiaa. Moskovan-mielinen islamilainen mufti Farid Salman ylisti Duginin liikettä ja julisti, että "eurasianismi edustaa soveliasta vastausta Venäjälle tunkeutuneiden saatanallisten wahhabilaisten tukijoille". Wahhabilaisuus on itse asiassa Saudi-Arabiassa vahvana vaikuttanut puritaaninen sunnalaisuuden lahko, joka on saanut Euraasian konfliktialueilla sotien myötä jonkin verran kannatuspohjaa, vaikka suurimmaksi osaksi sen vaikutusta onkin tahallisesti liioiteltu. Tshetsheenien ja muiden kaukasialaisten muslimien piirissä, myös vastarintatoiminnassa, vallitseva suuntaus on ollut perinteinen suufilaisuus, johon wahhabilaiset suhtautuvat erittäin kielteisesti.
Dugin ihailee luonnollisesti Putinia ja vaatiikin "täydellistä tukea" Venäjän johtajalle. Vahvan johtajan hallitsema Venäjä on imperiumi, jonka on määrä hallita Euraasiaa. Jotta ristiretkihengen synnyttämä vaikutelma voimakkaasta vihamielisyydestä muita uskontokuntia kohtaan hälventyisi, Duginin liikkeeseen on nostettu Kremlille uskollisia nomenklaturaan kuuluvia edustajia eri uskontokunnista. Heihin kuuluvat ortodoksisen patriarkaatin ulkoasiainsihteeri Vsevolod Tshaplin, islamilainen mufti Talgut Tadzhuddin, hasidijuutalainen rabbi Avram Shmulevitsh sekä buddhalaisjohtaja Did-Khabalam. Neuvostoperinnettä seuraten Kremlille uskollisilla uskonnollisilla johtajilla on yleensä taustaa KGB:ssä, joka neuvostoaikana koordinoi tarkasti kaikkea "virallista" uskonnonharjoitusta.
Eurasianistisen liikkeen päämäärinä on nostaa Venäjä Euraasiaa johtavaksi imperiumiksi sekä yhdistää Euraasian eri uskontokunnat yhdessä "suurta saatanaa" Yhdysvaltoja vastaan. Länsieurooppalainen Synergon-verkosto, joka yhdistää amerikkalaisvastaisia oikeistopiirejä, tukee voimakkaasti Venäjän ja muiden IVY-maiden eurasianistisia liikkeitä. Synergonin johtaja Robert Steuckers antoi keväällä 2001 Duginia ja hänen liikettään tukevan haastattelun georgialaiselle äärioikeistolaiselle "Vapaa Euraasia" -lehdelle. Georgiassa eurasianistit ovat yhteydessä muukalaisvastaisiin ja voimakkaasti ortodoksisiin ryhmittymiin.
Duginin mukaan Venäjän velvollisuus on tuhota Länsi. Hänen mielestään "merivallat" Iso-Britannia ja Yhdysvallat edustavat pahuutta universumissa. Venäläisten geopoliitikkojen tapaan Duginkin omaksuu ideoita ja käsitteitä läntisestä geopolitiikasta, mutta kääntää ne peilikuvikseen, asettuen kategorisesti vastakkaiselle puolelle anglosaksisten geopoliitikkojen kanssa. Tätä voisi jopa pitää Duginin metodina, mikäli "esoteerinen" aineisto jätetään vähemmälle huomiolle. Hän on omaksunut tärkeimmät klassiset geopoliittiset teoriat joko peilikuvina, kuten Mackinderin ja Mahanin tapauksissa, tai suoraan kuten Ratzelin, Kjellénin, Haushoferin ja jopa natsien geopoliitikon Carl Schmittin tapauksissa. Dugin itse myöntää ottaneensa vaikutteensa Karl Haushoferilta. Hänen mukaansa Haushofer oli täysin oikeassa vaatiessaan Saksan ja Venäjän liittoa anglosaksien hävittämiseksi. Hän tosin menee pidemmälle määrittäessään geopolitiikan "alkuaineet" merivallan ja mannervallan "eurasianistien ja atlantistien salaisiksi ritarikunniksi". Ja luonnollisesti hänellä on myös rasistinen "Hyperborean" teoriansa, jonka mukaan venäläiset ovat alkuperäisten tosi arjalaisten jälkeläisiä.
Neuvostoaikana eurasianismi oli erityisen suosittua KGB:n, puna-armeijan ja Alfa-joukkojen keskuudessa. Victor Yasmannin mukaan tämä oli yhteydessä siihen, että näissä instituutioissa johtajakultti ja usko hierarkiaan ja "pyhään tehtävään" oli erityisen vahva. Duginin isä oli KGB:n eversti, joskin pojasta tuli akateeminen henkilö. Nuoruutensa hän vietti mystikkojen muodostamassa salaseurassa, jonka kautta hän mm. oppi yhdeksän vieraan kielen hallinnan sekä omaksui huomattavan tiedon uskonnollisen ja filosofisen mystiikan saralta. Oppi-isiään Dugin kutsui "Moskovan esoteerisen eliitin tosi mestareiksi". "Mestarit" vihkivät nuoren Duginin mm. italialaisen Julius Evolan ja saksalaisen Ernst Jüngerin kirjoihin. Molempia pidetään fasisteina. Dugin käänsi venäjäksi ihailemansa Evolan teoksen "Pakanallinen imperialismi".
Jo 1980-luvulla Dugin esiintyi kiihkeän juutalaisvastaisena, vaatien kaikkien juutalaisten karkottamista Neuvostoliitosta. Hän liittyi vuonna 1987 äärikansalliseen Pamjat-organisaatioon, joka ei kuitenkaan ollut hänen mielestään riittävän "traditionalistinen". Vuoden 1989 hän vietti Länsi-Euroopassa vahvistaen siteitään Länsi-Euroopan äärioikeistoon Ranskassa, Belgiassa ja Italiassa. Lopulta Venäjällä vuonna 1990 hän päätti liittyä kommunistipuolueen "patrioottisiin etatisteihin", jollainen oli hänen mielestään Gennadi Zjuganov. Seuraavaksi Dugin laajensi huomattavasti kustannus- ja julkaisutoimintaansa, perusti "Metastrategisen tutkimuskeskuksen" ja lopulta lyöttäytyi yhteen kansallissosialisti Eduard Limonovin kanssa. Heidän verkostonsa käänsi ja levitti saksalaisten ja italialaisten fasistien tekstejä Venäjällä. Samalla eurooppalaisen "uuden oikeiston" verkostot, mm. Synergon, puolestaan käänsivät ja levittivät heidän tekstejään länteen. Nyttemmin Dugin on toiminut kommunistijohtajan ja duuman puhemiehen Gennadi Seleznjovin neuvonantajana, ja levittänyt propagandaa erityisesti Turkkia ja kaukasialaisia vastaan.
Vuodesta 1993 Dugin aloitti euraasialaisen ideologiansa julistamisen lehtien ja kirjojen lisäksi myös radiossa ja televisiossa. Hänen oppejaan seuraamaan syntyi eräänlainen kultti venäläisten yliopisto-opiskelijoiden keskuuteen. 1990-luvun aikana hän julkaisi lukemattomia kirjoja, joiden aiheet vaihtelivat okkultismista, salaliittoteorioista ja "sakraalihistoriasta" maailmanlopun profetioihin ja tietenkin eurasianistisen geopolitiikan missioon. Lopulta vuonna 1998 Dugin jätti Limonovin kansallisbolshevikit, jotka olivat hänen mystisistiseen makuunsa liian räikeän natsistisia ja populistisia.
Venäläinen uusnatsijohtaja Eduard Limonov (oikealta nimeltään Savenko, s. 1943) on myös KGB:n upseerin poika, mutta hän eli 1970-80-luvuilla yhteensä 18 vuotta Lännessä - Itävallassa ja Yhdysvalloissa (hänellä on suora yhteys Itävallan äärioikeistoon). Limonov palasi Venäjälle vuonna 1992 ja liittyi Zhirinovskin puolueeseen, johon kuitenkin pettyi ja josta erosi. Hän matkusti venäläisten sotatantereille Vukovariin (Kroatian Slavoniaan), Transnistriaan, Paleen (Bosniaan) ja lopulta Abhasiaan ja kehuskelee osallistuneensa taisteluihin "historiaa tehden" - tietysti aina serbien ja venäläisten puolella. Lopulta hän palasi Venäjälle, tapasi Duginin ja aloitti yhteistoiminnan tämän kanssa.
Moskovan valtionyliopiston filosofian professori Aleksandr Panarin aloitti neuvostoaikana ja kirjoittaa aktiivisesti yhä. Hänen "euraasialainen ohjelmansa" perustuu ajatukseen, että Gennadi Zjuganovin johtama kommunistinen puolue olisi muutettavissa "euraasialaiseksi puolueeksi", joka noudattaisi eurasianistien imperialistista ja lännenvastaista politiikkaa ja toteuttaisi Venäjän "tehtävän" laajeta hallitsemaan koko Euraasiaa. Panarin kuitenkin pukee ajatuksensa peilaamaan Lännessä muodikkaita globalisaationvastaisia ja antikapitalistisia ideoita, puhuen Venäjästä "maailman monikulttuurisen rakenteen säilyttäjänä" ja "demokratisoitumisen edistäjänä". Kauniista länsivasemmistoon vetoavista sanoista huolimatta Panarin ajaa ehdotonta valloitusmissiota ja Neuvostoliiton palauttamista, pitäen tätä mm. "ainoana keinona" estää muslimien "ajautuminen" fundamentalismiin. Kaikki Venäjän ongelmat ovat peräisin Lännestä ja niinpä "Venäjän olisi omaksuttava Kolmannen Rooman rooli, geopoliittinen revanssi Euroopassa [Eurooppaa vastaan] slaavilais-ortodoksisella messianismilla varustettuna".
Nykyisen Venäjän geopoliittisessa ajattelussa eurasianismi esiintyy Pursiaisen mukaan eri muodoissa: "Valtaeliitille se toimii lähinnä geopoliittisena käsitteenä, jonka avulla voidaan perustella ja oikeuttaa pyrkimys entisen neuvostoliittolaisen alueen kulttuuriseen, taloudelliseen, poliittiseen ja sotilaalliseen yhteyteen Venäjän johdolla. Euraasialaisuus näyttäytyy ikään kuin Venäjän suurvalta-aseman ’luonnollisena’ ulottuvuutena." Joillekin se tarjoaa "ideologisen työkalulaatikon yleisen länsivastaisuuden tarpeisiin". Vallanpitäjien kannalta olennaisimman geopoliittisen sisällön lisäksi eurasianismiin liittyy abstraktimpia filosofisia sisältöjä, jotka korostuvat eurasianistisilla kirjailijoilla; yleistä länsimaisuuden vastustamista, voimakasta kollektivismia ja mystisen euraasialaisen tilan luomista.
Duginin ja hänen eurooppalaisten kannattajiensa mukaan Euraasia on järjestettävä Venäjän johdossa mantereiseksi geopoliittiseksi voimaksi, joka saavuttaa hegemonian ja lopulta maailmanlaajuisen yliherruuden, jolloin se voi lyödä anglosaksisen "pahuuden". Venäjä voi saavuttaa "sotilaallisen, ideologisen ja geotaloudellisen hegemonian", "geopoliittisen yliherruuden", joka on suunnattava suoraan Yhdysvaltoja vastaan, mutta siten, että koko Euraasia alistetaan Moskovan valtaan. Tämän on kuitenkin tapahduttava "liitossa Euroopan kanssa". Näiden päämäärien saavuttamiseksi "Venäjän on otettava hallintaansa kaikki strategiset liikennereitit idästä länteen ja pohjoisesta etelään". Yasmannin mukaan Putin on esittänyt identtisiä ajatuksia. Duuman puhemies Gennadi Seleznjov, joka nimitti Duginin neuvonantajakseen, vaati, että kaikkien koulukirjojen on opetettava venäläislapsille Duginin geopoliittista doktriinia.
Eurasianismi on jonkin verran muuttanut muotoaan historian saatossa. Suhteessaan uskonnollisiin kysymyksiin se oli alkuun hurmahenkisen kristillistä, sitten ateistista, ja nyt se esittelee itsensä monitunnustuksellisena. Ideologisissa kysymyksissä se oli ensin vahvan tsaarinvallan kannalla, sitten kommunistinen, ja nyt venäläiskansallismielinen ja imperialistinen. Sen suhde Eurooppaan on kehittynyt aluksi fanaattisen eurooppalaisvastaisesta nykyiseen tilanteeseen, jossa Euroopasta havitellaan liittolaista Amerikkaa vastaan. Näistä muutoksista huolimatta eurasianismi on kuitenkin säilyttänyt tietyt fasismiin viittaavat ominaispiirteensä muuttumattomina:
Duginin omien sanojen mukaan "konfliktissa Euraasian ja Lännen välillä ei ole mitään rauhanomaista ratkaisua - se voi päättyä vain toisen voittoon ja toisen tuhoon".
Dugin menee niin pitkälle, että hän näkee Venäjän messiaanisen tehtävän olevan pimeyden ruhtinaan osa: "Venäjän tarkoitus on se, että Venäjän kansan kautta tulee toteutetuksi Jumalan viimeinen tahto, ajatus maailmanlopusta... Kuolema on tie kuolemattomuuteen. Rakkaus voi alkaa vasta, kun maailma päättyy. Meidän on kaivattava sitä kuin tosi kristityt... Me tulemme raastamaan juuriltaan kirotun Tiedon Puun. Sen mukana tulemme syöksemään maailmankaikkeuden tuhoon." Kansallisbolshevikkien keskinäinen tervehdys kuuluukin: "Kyllä, kuolema!"
Tuntuu kuin Dugin antaisi tahallisesti ymmärtää, ettei hän olekaan venäläisen tradition "Jumalan hullu", vaan pikemminkin "väärä profeetta", joka vaatii koko Euraasialta "ehdotonta tottelemista" Venäjää hallitsevalle "mustalle messiaalleen". Duginin liittolaiset Länsi-Euroopan äärioikeistossa - Brysselissä päämajaansa pitävä Synergon-verkosto - julistavat kotisivuillaan ylimpänä "Carthago delenda est", "Karthago on hävitettävä". Heidän Karthagonsa, kuten sivuilla olevista teksteistä käy hyvin ilmi, on Yhdysvallat, mitä täydentää perin zhirinovskilainen "Drang nach Süden", Turkin, Persian ja Pakistanin hävittäminen, Israelista puhumattakaan. Synergonin venäläinen jäsenjärjestö Atheneum julistaa seuraavansa "sodan jumalaa". Järjestöön kuuluu mm. merkittäviä venäläisiä akateemikkoja. Venäjän johtavat poliitikot kirjoittavat tervehdyksiä verkoston sivustoihin.
Mielenkiintoinen on myös eurasianistien asennoituminen islamiin. Toisaalta eurasianistit kampanjoivat voimakkaasti mm. tshetsheenejä ja albaaneja vastaan, syyttäen näitä "saatanallisesta wahhabilaisuudesta". Samoin Turkki ja Pakistan nähdään vihollisina. Kuitenkin kaikki Venäjän "ongelmat islamin kanssa" johtuvat Lännestä käsin ohjatusta salaliitosta, joka on myös tshetsheenien ja albaanien separatismin takana, sillä muuten ilmeisesti sekä Venäjä että Serbia tulisivat mainiosti toimeen muslimialamaistensa kanssa. Oleellista on myös nähdä, että eurasianistit hyökkäävät voimakkaasti maltillisia länsimielisiä muslimeja (tshetsheenit, albaanit, Turkki, nykyinen Pakistan) vastaan, mutta samalla katsovat islamistit ja fundamentalistit "hyviksi voimiksi".
Dugin kirjoitti jo vuonna 1992: "Euraasialaiset katsovat, että fundamentalistinen islam, antimaterialismissaan, pankkijärjestelmän tuomitsemisessa, liberaalin talouden tuomitsemisessaan, on meidän liittolaisemme... Sekä Venäjän että muslimien ainoa geopoliittinen vihollinen on Yhdysvallat ja sen liberaali, kosmopoliittinen, uskonnonvastainen ja antitraditionalistinen järjestelmä." Syyskuussa 2001 eurasianistit ja heidän kannattajansa Lännen äärioikeistossa riemuitsivatkin internetissä avoimesti "Amerikan ylimielisyyden" symbolien, World Trade Centerin kaksoistornien, sortuessa terrori-iskun seurauksena.
Duginin omien sanojen mukaan hänen tavoitteensa ei ole nousta itse johtavaan asemaan imperiumissa, vaan hän tavoittelee ainoastaan "ideologista valtaa". Hänen pyrkimyksenään on tehdä eurasianistien näkemyksistä Kremlille valtionideologia. Vuoden 2001 kuluessa näytti suorastaan huolestuttavalta, kuinka myönteisen suhtautumisen Putin omaksui Duginin ideoita kohtaan, ja Duginin verkosto on saavuttanut paljon suosiota myös muualla entisen Neuvostoliiton nomenklaturain joukossa. Esimerkiksi Kazakstanin presidentti Nursultan Nazarbajev on avoimesti ylistänyt eurasianismia. Kazakstanin uudessa pääkaupungissa Astanassa (entisessä Aqmolassa) avattu "Euraasialainen yliopisto" on nimetty Lev Gumiljovin mukaan ja Putinin vieraillessa Kazakstanissa keväällä 2001 yliopiston seinät oli koristettu Duginin iskulauseilla.