main
The Eurasian Politician - December 2002
Christian Jokinen, 2.12.2002
Julkaistu Turun Sanomissa 27.12.2002
Kylmän sodan päättymisen jälkeen yhdysvaltalainen valtiotieteilijä Samuel P. Huntington ennusti suurta keskustelua aiheuttaneessa kirjassaan "sivilisaatioiden yhteentörmäys" islamin ja länsimaailman yhteentörmäystä. Terrorismin ja Yhdysvaltojen käymän terrorismin vastaisen sodan maailmassa yhteentörmäykseen uskovat ovat nähneet tapahtumat alkusoittona suuremmalle vastakkainasettelulle. Islamistien menestys viime kuukausina Pakistanin ja Turkin vaaleissa on nähty rintamalinjojen vahvistumisena. Lännessä poliittisella islamilla on paha kaiku, mutta todellisuus ei ole lainkaan niin kaavamainen kuin Huntingtonin teoreettinen malli antaa ymmärtää.
Tiedotusvälineet käsittelevät helposti islamilaista maailmaa vain niiden ilmiöiden kautta, jotka meillä koetaan erityisen vieraiksi tai uhkaaviksi. Niinpä syntyy kuva, että koko islamilainen maailma olisi islamistinen tai vähintäänkin ajautumassa siihen suuntaan. Harvemmin muslimeista puhuttaessa esitellään kristityistä eurooppalaisista tuskin paljon poikkeavia eurooppalaisia muslimeja, kuten bosnialaisia, albaaneja tai turkkilaisia. Suomessakin islamia käsiteltäessä kiinnitetään usein huomio vasta hiljattain maahamme hyvinkin kaukaa tulleisiin siirtolaisiin, ei esim. maamme vanhaan islamilaiseen yhteisöön, tataareihin, jotka eivät ulkonäöltäänkään poikkea muista suomalaisista.
Poliittista islamia Kaukasiassa, Keski-Aasiassa ja Etelä-Aasiassa tutkinut Anssi Kullberg muistuttaa, että islamismi on ennen kaikkea poliittinen ilmiö, jonka juuria ja syitä pitäisi etsiä pikemminkin politiikasta kuin uskonnosta. Sen sijaan, että islamilaisten ääriliikkeiden syitä etsitään Koraanista, niitä tulisi etsiä Lähi-idän vallankumouksellisista poliittisista liikkeistä, niin marxilaisista virtauksista kuin äärioikeistoa edustaneista Muslimiveljistäkin. Kullbergin mielestä islamismin nähdään myös liian usein suuntautuvan juuri meitä, kristinuskoa vastaan, kun sen pääkohteena yleensä on "islamin rappio" tai islamilaisten valtioiden politiikka. Amerikkalaisviha ei kumpua islaminuskosta, vaan poliittisista fiksaatioista, joiden tausta on 70-80-lukujen ääriliikkeissä. Entisen Neuvostoliiton alueella islamismi on lisäksi yhteydessä neuvostoaikojen lopun tarpeelle kehittää vastavoima alueen muslimikansojen parissa perestroikan myötä heränneille kansallisille itsenäisyysliikkeille. Islamistit olivat aluksi Neuvostoliiton säilyttämisen kannalla.
Puhuttaessa islamismista myös mielleyhtymä vihreään sotalippuun ja käyrämiekkaan on liiankin helppo. Todellisuudessa kuitenkin useammin kuin kerran juuri armeija on osoittanut olevansa konservatiivisen maltillisuuden linnake ja islamistien suurin vastustaja sisäpolitiikassa. Turkissa sotilaat ovat useammin kuin kerran ottaneet vallan käsiinsä "demagogeilta ja kansankiihottajilta", Algeriassa riehuu verinen terrorin ja vastaterrorin kierre armeijan ja johtavan vallankumouspuolueen yritettyä estää islamistien valtaannousun ja Pakistanissa verettömällä vallankaappauksella ja suurella kansansuosiolla valtaan tullut kenraali, nykyinen presidentti Pervez Musharraf hyllytti kummankin valtapuolueen puheenjohtajan korruption ja islamistisen politiikan harjoittamisesta.
Onkin tärkeää havaita ero myös islamismin ja islamilaisen konservatiivisuuden välillä: Afganistanissa islamistista ääriliikettä Talebania vastaan taistelivat ennen kaikkea Ahmad Shah Massoudin johtamat islamilaiset konservatiivit, kun taas monia entisen kommunistihallinnon edustajia liittyi Talebaniin. Myöskään fundamentalismi ei aina ole sama kuin islamismi: fundamentalismi on teologinen liike, islamismi taas poliittinen. Nykyisen terroristiongelman taustalla vaikuttavaa äärifundamentalistista salafilaista suuntausta on luonnehdittu osuvasti, että salafilaisuus ei oikeastaan ole lahko eikä koulukunta, vaan tietty poliittinen näkökulma, josta islamia tarkastellaan. Tämän vuoksi Al-Qaidan kaltainen terroristiverkosto voi käsittää eri lahkojen ja koulukuntien jäseniä ja jopa täysin epäislamilaisia terrorismin ja asekaupan kytköksiä.
Usein esitettynä ongelmana on valtaapitävien eliittien vieraantuminen tavallisesta kansasta ja varallisuuden epätasainen jakautuminen. Niinpä maille, joissa islamismilla on vakaata kannatusta, on usein yhteistä yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja epäoikeudenmukaisuus. Köyhyys, turhautuminen vallitsevaan pysähtyneisyyteen ja lohduttomat tulevaisuudennäkymät toimivat polttoaineena uskonnollis-poliittiselle liikehdinnälle, joka haluaa uskoa radikaalien kumouksellisten liikkeiden visioihin täysin islamilaisista yhteiskunnista, "taivaasta maan päällä".
Toisaalta radikaalin islamismin ydinmoottoreina toimivat kuitenkin kaikkein vauraimpien Persianlahden arabimaiden rikkaiden eliittien keskuudesta kumpuavat vallankumoukselliset voimat: Yksikään syyskuun 11. päivän terrori-iskujen toteuttajista ei ollut köyhä eikä kotoisin köyhästä tai sodan runtelemasta maasta, sellaisesta kuin Afganistan. He olivat kaikki nuoria hyvin koulutettuja rikkaiden perheiden kasvatteja vauraimmista arabimaista ja Euroopan siirtolaisyhteisöistä, ja heille läntinen hyvinvointiyhteiskunta oli läpikotaisin tuttu paikka. Heidän vihansa Yhdysvaltoja ja "korruptoitunutta kapitalistista järjestelmää" vastaan muistuttaa aiempien vuosikymmenten taistolaisista ja äärivasemmistolaisista terroristiryhmistä. Yhtymäkohdat eivät rajoitu vain retoriikkaan, vaan nykyisillä islamistisilla liikkeillä on suora historiallinen yhteys arabisosialismiin ja Lähi-idän neuvostohenkisiin terroristiryhmiin. Islamin vihreä korvasi kylmän sodan jälkeen kommunismin punaisen, mutta vallankumouksellinen ehdottomuus ja valmius väkivaltaan poliittisten päämäärien hyväksi säilyivät ennallaan.
Globalisaatiokriitikoiden mielestä avaimet köyhien maiden yhteiskunnalliseen muutokseen löytyvät lännen kukkaroista. Kestävämpi ratkaisu löytynee kuitenkin lähempää, ristiriidoista kärsivistä yhteiskunnista itsestään. Perinteisen poliittisen eliitin on jalkauduttava kansansa pariin ja käynnistettävä koko kansaa hyödyntävä reformipolitiikka. Hyvä hallinto ja oikeudenmukaisuus lieventävät yhteiskunnallista vastakkainasettelua, tasa-arvoisuus lain ja hallinnon edessä patoavat tyytymättömyyttä. On myös syytä kysyä länsimaisen mediakulttuurin vastuuta - islamistien mustavalkoiset käsitykset maailmasta, jossa paha Yhdysvallat sortaa hyviä muslimeja, ovat varsin usein peräisin länsimaisista tiedotusvälineistä.