Estella siirtyi huomaani syksyllä 1998 muuttaessani Jyväskylään. Koska Väinön päiväseura eli äitini jäi Tampereelle, piti etsiä uusi seuralainen. Väinö oli aluksi sitä mieltä, ettei meille toista pupua tarvita. Estella asuikin viikon verran Väinön vieressä häkissä. Pikkuhiljaa alkoi näyttää lupaavammalta ja lopulta voitiin jo olla samassa häkissä, mutta kaikkialle ei Estellalla siltikään ollut asiaa. Tässä vaiheessa päätin hieman avittaa asiaa. Väinö ei voinut sietää imurointia, joten päätin alkaa siivoomaan. ;-) Siinä mieltään osoittaessa se ei sitten enää kiinnittänytkään Estellaan huomiota ja Estella pääsi huomaamatta myös levittäytymään näille viimeisille suojelluille alueille. Tämän jälkeen ne olivat erottamaton kaksikko. Aina nyhjäämässä kylki kyljessä ja hoitamassa toisiaan.

Estellalla oli aika muhkea kaulapussi. Lieneekö siinä syy siihen kuorsaamisääneen, mitä se piti. Estella ei kovin kauaksi päässyt ikinä katoamaan. Viimeistään sen löysi äänen perusteella, kun mamma kävi lepäämään. Mitään vikaa ei ainakaan eläinlääkärin mukaan siihen liittynyt. Estella oli myös todella itsepäinen. Tai sitten Väinö oli vain superkiltti. Jos se jotain sai päähänsä, niin se myös sitä jaksoi yrittää. Huippua oli kaikki itseään pienempiin paikkoihin ahtaminen silläkin uhalla, että jäi mahasta kiinni. Vielä mukavampaa niihin ahtaisiin koloihin oli kaahata. Tehokasta villakoirien keruuta. Tosin varovainen sen kanssa sai olla, koska ikinä ei tiennyt, onko liukuovea avatessa kani siellä oven kolossa.

Estella jäi hetkeksi yksin Väinön kuoltua. Kun olin seurannut, miten 2 kania elää keskenään, niin lopulta oli pakko alkaa etsiä myös Estellalle sitä kaveria. Ja sittenhän tein taas yhden tyhmyyden. Kaksi naarastahan tulee yleensä toimeen keskenään.. Tai sitten ei, kuten tässä tapauksessa tuli todettua. Iida tuli parin päivän harkinnan jälkeen uudeksi seuralaiseksi. Tosin totuttamista siinä vaadittiin, vaikka pieneen poikaseen Estella sopeutuikin hyvin. Kaikki näytti hyvältä, kunnes noin kuukauden parin jälkeen olin lähdössä kouluun ja kuulin kanien suunnasta omituista ääntä. Siellä Estella kirjaimellisesti heitteli Iidaa häkin seinälle. Eikun rakentamaan väliseinää ja erottamaan kaksikkoa. Iidasta kasvoi myös huomattavasti Estellaa dominoivampi yksilö ja ainut, missä ne tulivat toimeen keskenään, oli automatkat. Autoilu oli sen verran pelottavaa, että siinä kelpasi turva, mutta heti matkan loputtua kumpikin oli pakko laittaa omiin soppiinsa.

Estella sairastui vakavasti ja jouduttiin nukuttamaan vihreämmille nurmille 3.5.2003. Estella tuhkattiin ja kesällä se pääsi Väinön viereen Tampereelle.